Koska Vain elämää on äärimmäisen teennäinen ja rahan mahtia kumartava paskaohjelma.
Waldo kyllä teki tavallaan pelimiehen ratkaisun, eikä lähtenyt tuhoamaan alkuperäistä biisiä. Toisin kuin Roope Salminen.Toisaalta mitä muuta voi odottaa. Nightwishin biisit vaativat kovaa laulutaitoa ja Waldolla sitä nyt ei käytännössä ole.
Toki sitten jos biisit muokkaa tunnistamattomaksi tyyliin Salminen niin niistä voi ”selviytyä” ilman laulutaitoakin.
En ole katsonut yhtään jaksoa kyseistä sarjaa. Pakko kuitenkin kommentoida, että Marko Hietala on aikapaljon muutakin, kuin Nightwishin basisti.Minusta tämä myös laittaa äärimmäisen koomiseen valoon Hietalan kritiikin Nightwishin taustakoneistoa ja musiikkibisnestä kohtaan hänen lähtiessään bändistä. Nyt mies istuu tuolla naama messingillä huoraamassa "Markon päivänä", kun muut esittävät Holopaisen säveltämiä ja jonkun muun laulamia biisejä. Olisivat nyt edes ottaneet käsittelyyn ainoastaan niitä biisejä, missä Hietalalla on jotain lauluosuuksia.
En ole yhtään jaksoa katsonut tai biisiä kuunnellut kokonaan tältä(kään) kaudelta, mutta kyllä tämä on jo rimanalitus kun samassa pöydässä istuu Nightwishin basisti, Popedan kitaristi, kourallinen has been -artisteja ja tuomittu seksuaalirikollinen Salminen.
En ole katsonut yhtään jaksoa kyseistä sarjaa. Pakko kuitenkin kommentoida, että Marko Hietala on aikapaljon muutakin, kuin Nightwishin basisti.
Ei varmaan, koska tuollaista biisiä ei ainakaan Hietalan katalogista löydy. Eini sen sijaan lauloi Isäni äänen.Valitsiko kukaan esim Isäni poikaa? Kaunis ja hyvä biisi, olisi varmasti sujunut monelta.. mutta liekö kukaan noista kuullut koko biisiä..
Okei, hienoa. Tätä se teettää, kun kuuntelee vain lenkillä/autossa katsomatta/kertaamatta biisien nimiä. Esimerkiksi jotkut Stam1nan ja Mokoman uudemmat tuotannot ovat kovassakin kuuntelussa, mutta varmaan yhtään biisin nimeä en viimeisen kymmenen vuoden ajalta muista.Ei varmaan, koska tuollaista biisiä ei ainakaan Hietalan katalogista löydy. Eini sen sijaan lauloi Isäni äänen.
Harvemmin tulee keikoilla käytyä, mutta tämä alkoi kyllä kiinnostelemaan.Nightwishiltä yllätys: sinfoniaorkesteri esittää yhtyeen levyn Tampereella
Yhtyeen kymmenes levy esitetään ensi kertaa sinfoniaorkesterin ja kuorojen tulkitsemana.yle.fi
Ainakin Anssi Kela sanoi, että lauluraidat korjataan tarvittaessa. En tiedä oliko vain omaan Tarjan ja Floorin live Nemoihin tottuneella korvalla kuultavissa aika tuotetun kuuloinen lauluraita Iltan vedossa. Voin olla väärässäkin, mutta kovin orgaaniselta tuo ei kuulostanut.
Tuo on tosiaan keräilyharvinaisuus, tuollaisia painoksia ei käsittääkseni paljoa ole. Puhutaan siis korkeintaan joistakin sadoista.Mulla onkin sikäli harvinainen CD-versio, josta löytyy WitA:n sanat. Olikohan eka painos.