Nightwish

[teroz]

Kyllähän itselle kaksi Anetten levyä ovat NWstä se kovin anti. Helpoimmin lähestyttäviä ja mielestäni ylivoimainen materiaali.

Tarjan ääntä ja erityisesti lausumista/painottamista en voi sietää sitten alkuunkaan. Anetten ääni on mielestäni todella miellyttävä, sellaista taikaa mukana, mutta poweria puuttui - silti pidän todella paljon. Floor taas toki pystyy aivan kaikkeen, huikea seppä kerrassaan, mutta myös livenä hänen aikakaudestaan tuo Anetten ajan materiaali nousee itselle selväksi suosikiksi. Muitakin hyviä veisuja toki on.

 

[Animal]

Kyllähän itselle kaksi Anetten levyä ovat NWstä se kovin anti. Helpoimmin lähestyttäviä ja mielestäni ylivoimainen materiaali.

Tarjan ääntä ja erityisesti lausumista/painottamista en voi sietää sitten alkuunkaan. Anetten ääni on mielestäni todella miellyttävä, sellaista taikaa mukana, mutta poweria puuttui - silti pidän todella paljon. Floor taas toki pystyy aivan kaikkeen, huikea seppä kerrassaan, mutta myös livenä hänen aikakaudestaan tuo Anetten ajan materiaali nousee itselle selväksi suosikiksi. Muitakin hyviä veisuja toki on.

Tämähän on vain oma mielipiteeni, mutta en liene mielipiteeni kanssa yksin, jos sanon Aneten kanssa tehdyn ykköslevyn olevan eräänlainen Nightwishin musiikillisen evoluution huipentuma. Sen jälkeen tulleet ovat minusta, ei nyt samaa paskaa eri paketissa, mutta kermaa kakun päälle erilaisten sinfoniaorkesteripaisutteluiden, "300:n ääniraidan biisien", elokuvaprojektien ja vastaavien myötä.

En millään muotoa tuomitse ja ymmärrän hyvin, jos joku pitää tätä sinä ainoana oikeana ja parhaana Nightwishina. Yhtä hyvin myönnän myös Floorin olevan se kaikista monipuolisin laulaja kolmesta naislaulajasta. Holopaista on myös helppo ymmärtää, sillä mies on päässyt artistina ja muusikkona siihen asemaan, että voi toteuttaa kaikki musiikilliset ambitionsa. Omalla kohdalla tämä on vaan karannut sen verran kauaksi siitä alkuvuosien perinteisestä metallibändistä, että bändi on nykyään enemmän sellainen ihan kiva -osaston kädenlämpöinen, joskin erittäin laadukas ja sinfoninen, mainstream rockbändi.

Holopaisen musiikilliseen visionäärisyyteen en ole kyllästynyt ja mielelläni tsekkaan aina mitä mies on ollut luomassa. Omat suosikkini siinä katalogissa alkuvuosien Nightwishin lisäksi ovat vanhempi Kotiteollisuus, Darkwoods My Betrothed sekä goottimetallibändi For My Pain, jota on helppo suositella myös alkuvuosien Nightwish -diggareille.

 

[Roger Moore]

Omalla kohdalla tämä on vaan karannut sen verran kauaksi siitä alkuvuosien perinteisestä metallibändistä, että bändi on nykyään enemmän sellainen ihan kiva -osaston kädenlämpöinen, joskin erittäin laadukas ja sinfoninen, mainstream rockbändi.

Tässä on vaan vähän se että mikäli Nightwish olisi jatkanut enemmän sellaisena perinteisempänä power metal -bändinä niin ainakin omaan makuun tuotanto olisi lopulta jäänyt turhan tasapaksuksi. Jos nyt siis ajatellaan vaikka sitä Oceanborn-Wishmaster aikakautta niin liekö miten kauan sitten tuollaistakaan olisi jaksanut tehdä. Toki onhan näilläkin levyillä jo eroja ja Wishmater on pykälää kunnianhimoisempi mitä Oceanborn, mutta kuitenkin.

Nightwishin vahvuus on mielestäni juurikin se että se kykenee aina uudistumaan ja luomaan nahkansa. Tietysti tiettyjä toistuvia elementtejä on ja varmaan sitä "kierrätystäkin", mutta ei nyt kuitenkaan voi sanoa että varsinaisesti samanlaisia levyjä löytyisi juurikaan. Oceanborn ja Wishmaster juurikin ehkä ne eniten toistensa kaltaiset levyt.

 

[Animal]

Tässä on vaan vähän se että mikäli Nightwish olisi jatkanut enemmän sellaisena perinteisempänä power metal -bändinä niin ainakin omaan makuun tuotanto olisi lopulta jäänyt turhan tasapaksuksi. Jos nyt siis ajatellaan vaikka sitä Oceanborn-Wishmaster aikakautta niin liekö miten kauan sitten tuollaistakaan olisi jaksanut tehdä. Toki onhan näilläkin levyillä jo eroja ja Wishmater on pykälää kunnianhimoisempi mitä Oceanborn, mutta kuitenkin.

Eikä varmaan olisi kasvanut yhtä suureksi kuin nykyään, sillä kyllähän Tarjan lähdön myötä, ellei jo vähän ennen sitä, bändi alkoi siirtymään ilmeisen tietoisesti ja mahdollisesti jopa täysin laskelmoidusti sellaisesta draamaattisesta ja teatraalisesta ilmaisusta kansainvälisempään, kaupallisempaan ja popimpaan suuntaan. Eikä siinä mitään väärää ole, en tiedä olisiko ooppera- / klassinen laulu kantanut Once -levyn suosiota pidemmälle. Ehkä sen jälkeen tasoksi olisi sementoitunut sellainen Cradle of Filth / Dimmu Borgir / Within Temptation -tason kulttisuosio vannoutuneella fanikunnalla.

 

[Roger Moore]

Eikä varmaan olisi kasvanut yhtä suureksi kuin nykyään, sillä kyllähän Tarjan lähdön myötä, ellei jo vähän ennen sitä, bändi alkoi siirtymään ilmeisen tietoisesti ja mahdollisesti jopa täysin laskelmoidusti sellaisesta draamaattisesta ja teatraalisesta ilmaisusta kansainvälisempään, kaupallisempaan ja popimpaan suuntaan.

Joo kyllähän esimerkiksi Tarjan laulutyyli muuttui etenkin levyillä Century Childilla ja Oncella popimpaan suuntaan, vaikka toisaalta etenkin sitten Oncella oli ihan mielenkiintoisia kokeiluja John Two-Hawkseineen ja alkoi tulla myös näitä järkälebiisejä kuten Ghost Love Score. Vastapainona sitten ne isoimmat hittibiisit oli selkeämmin popahtavaa tavaraa.

Eikä siinä mitään väärää ole, en tiedä olisiko ooppera- / klassinen laulu kantanut Once -levyn suosiota pidemmälle. Ehkä sen jälkeen tasoksi olisi sementoitunut sellainen Cradle of Filth / Dimmu Borgir / Within Temptation -tason kulttisuosio vannoutuneella fanikunnalla

Within Temptationista tosin sen verran että siellähän on aika erikoisia kokeiluja myös, toki vetää aika suoraviivasta poppiheviä tarttuvilla kertseillä, mutta mukana on sitten esim. biisi missä on räppiä Xzibitn kanssa yms.

 

[PataJaska]

Omalla kohdalla Nightwishin alkuvuosien tuotanto on juuri sitä, minkä pariin palailen säännöllisesti oikeastaan siitä syystä, että niistä toisaalta paistaa nykyistä vahvemmin suomalaisuus, Kitee, intohimo ja tietty nuoruuden naivius ja viattomuus, ja toisaalta taas ne ovat puhtaita metallilevyjä varsin perinteisellä bändikokoonpanolla, joissa omia musiikillisia esikuvia metallimaailmasta ei liiemmin piilotella syyllistymättä kuitenkaan minkäänlaiseen plagiointiin.

Tämähän on vain oma mielipiteeni, mutta en liene mielipiteeni kanssa yksin, jos sanon Aneten kanssa tehdyn ykköslevyn olevan eräänlainen Nightwishin musiikillisen evoluution huipentuma. Sen jälkeen tulleet ovat minusta, ei nyt samaa paskaa eri paketissa, mutta kermaa kakun päälle erilaisten sinfoniaorkesteripaisutteluiden, "300:n ääniraidan biisien", elokuvaprojektien ja vastaavien myötä.

En millään muotoa tuomitse ja ymmärrän hyvin, jos joku pitää tätä sinä ainoana oikeana ja parhaana Nightwishina

Olen itse (kuten ilmeisesti sinäkin) jo sen verran vanha setä, että löysin Nightwishin jo heti 90-luvun lopulla. Joten jo ihan siitä syystä Oceanborn ja vielä sitäkin isommin Wishmaster ovat totta kai bändin tärkeimmät ja parhaat levyt itselle. Kyse on nostalgiasta, mistäs muusta.. ne ovat todellakin levyjä joita on pakko kuunnella säännöllisesti, ettei tule liikaa vierotusoireita :D edelleen jos minulta kysytään mikä on NW:n kaikkien aikojen paras kappale, niin sanon että FantasMic, tuo Wishmasterin päättävä kahdeksan minuutin uskomaton korvaorgasmi

Samoin myös AFF on levy, jonka pariin tulee kyllä palattua, huolimatta siitä ettei herra Holopainen pidä sitä edes oikeana levynä vaan demokokoelmana. Itse asiassa kolmen ensimmäisen levyn merkityksestä kertoo aika paljon kertoo se, että Century Child oli ilmestyessään jopa pettymys, joka piti kuunnella hyväksi..

Jälkimmäiseen lainaukseen liittyen Once on tietysti bändin uran kannalta varmasti tärkein levy. Koko levy alkaa kiihkeällä kuiskauksella "once I had a dream, and this is it". Once on siis se levy, jonka Holopainen oli aina halunnut tehdä, se jossa hänen unelmansa kävivät toteen. Sen jälkeen on tullut useamman kerran "sama levy aina uudestaan", vain jalostetummassa muodossa, tosiaan etenkin DPP:n on varmasti tarkoitus olla Oncen vielä päivitetty versio. Ajan myötä alettiin sitten olla umpikujassa, että mihin päin tässä nyt enää oikein voisi mennä. Ja se sitten johti pisteeseen jossa tehtiin tämä viimeisin levy, joka jätti jälkeensä lähinnä tyrmistyksen, että nyt on erikoista musiikkia..

 

[Vintsukka]

Holopaisen musiikilliseen visionäärisyyteen en ole kyllästynyt ja mielelläni tsekkaan aina mitä mies on ollut luomassa. Omat suosikkini siinä katalogissa alkuvuosien Nightwishin lisäksi ovat vanhempi Kotiteollisuus, Darkwoods My Betrothed sekä goottimetallibändi For My Pain, jota on helppo suositella myös alkuvuosien Nightwish -diggareille.

Kyllä paras näyte Holopaisen visionäärisyydestä on urkusoolo Kari Peitsamon biisissä Viiala.

 

[Animal]

Olen itse (kuten ilmeisesti sinäkin) jo sen verran vanha setä, että löysin Nightwishin jo heti 90-luvun lopulla. Joten jo ihan siitä syystä Oceanborn ja vielä sitäkin isommin Wishmaster ovat totta kai bändin tärkeimmät ja parhaat levyt itselle. Kyse on nostalgiasta, mistäs muusta.. ne ovat todellakin levyjä joita on pakko kuunnella säännöllisesti, ettei tule liikaa vierotusoireita :D edelleen jos minulta kysytään mikä on NW:n kaikkien aikojen paras kappale, niin sanon että FantasMic, tuo Wishmasterin päättävä kahdeksan minuutin uskomaton korvaorgasmi

Vaikka en haluakaan tuota setämiehen nostalgia-aspektia myöntää, niin sitähän se varmaan on osittain :D

Kyseessä ei pelkästään ole Nightwish, vaan nostalgiamielessä ehkä ajanjakso 1995-2005, jolloin Suomesta taottiin maailmalle erittäin laadukasta rock- ja metallimusiikkia, jota tällä hetkellä yritetään apinoida vaihtelevalla menestyksellä jokaisessa maanosassa.

Edit. Lisäys: Ensimmäisen kerran näin bändin livenä vuoden -99 Nummirockissa pienemmällä rantalavalla. Tuolta keikalta on ikuisesti piirtyneet verkkokalvoille Tarjan nahkabyysat, Holopaisen keskijakaus polkkatukka sekä nahkaliivi plus miehen vetämät vokaaliosuudet syntikan takaa.

 

[CuJo#31]

Kyseessä ei pelkästään ole Nightwish, vaan nostalgiamielessä ehkä ajanjakso 1995-2005, jolloin Suomesta taottiin maailmalle erittäin laadukasta rock- ja metallimusiikkia, jota tällä hetkellä yritetään apinoida vaihtelevalla menestyksellä jokaisessa maanosassa.

Ohimennen varsinaisesti itse aiheeseen liittymättä: juuri tuo ajanjakso on vuosilukuja myöten täysin kuin omasta kynästäni lähtöisin. Tuo on Suomimetallin paras kymmenvuotinen.

Mm. Children of Bodom, HIM, Nightwish, Sentenced ja Stratovarius tekivät parhaat lättynsä tuossa aikahaarukassa. Tuohon mahtuu myös monta muutakin, hieman lyhyemmän elinkaaren omannutta kotimaista metallibändiä. Tämä toki vahvasti oma mielipide. Myös erilaiset metallikokoelmat elivät kulta-aikaansa (esim. Metalliliitto).

Lienenkö jopa jossain toisessa ketjussa tuosta joskus maininnut?

 

[Animal]

Mm. Children of Bodom, HIM, Nightwish, Sentenced ja Stratovarius tekivät parhaat lättynsä tuossa aikahaarukassa. Tuohon mahtuu myös monta muutakin, hieman lyhyemmän elinkaaren omannutta kotimaista metallibändiä. Tämä toki vahvasti oma mielipide. Myös erilaiset metallikokoelmat elivät kulta-aikaansa (esim. Metalliliitto).

Tuo on jälkikäteen ajateltuna lähes maaginen ajanjakso suomalaisen rock musiikin historiassa. Taso ns. kellari- ja amatööribändeissä oli myös jäätävän kova.

Amorphiksen Tales From Thousand Lakes tuli 1994, mutta laskisin myös Amorphiksen nousun isompaan tietoisuuteen tuolle jaksolle vuosituhannen vaihteeseen. Amorphiksen lisäksi myös Lordi ja Sonata Arctica breikkasivat tuolloin sekä suomenkielisistä Viikate, Timo Rautiainen ja Kotiteollisuus, samaten Folk Metalin jättiläiset Finntroll, Ensiferum ja Turisas.

Se hiukan sivuraiteille eksymisestä.

 

[Gotterdam]

Itselleni, varmaan vastoin yleistä mielipidettä, Nightwish oli 1997-2005. Sen jälkeen ei bändi tuntunut enää Nightwishilta. Minulle Tarja on vaan ainoa se oikea solisti heikkouksineenkin. Toki jatkuvuuden takia muutokset oli pakko tehdä. Olen toki kaikkia levyjä kuunnellut ja keikoilla käynyt, mutta jotain vaan puuttuu. Ehkä ne miljoona sinfoniaraitaa biiseissä kadottaa parhaan terän.

 

[CuJo#31]

Tuo on jälkikäteen ajateltuna lähes maaginen ajanjakso suomalaisen rock musiikin historiassa. Taso ns. kellari- ja amatööribändeissä oli myös jäätävän kova.

Amorphiksen Tales From Thousand Lakes tuli 1994, mutta laskisin myös Amorphiksen nousun isompaan tietoisuuteen tuolle jaksolle vuosituhannen vaihteeseen. Amorphiksen lisäksi myös Lordi ja Sonata Arctica breikkasivat tuolloin sekä suomenkielisistä Viikate, Timo Rautiainen ja Kotiteollisuus, samaten Folk Metalin jättiläiset Finntroll, Ensiferum ja Turisas.

Se hiukan sivuraiteille eksymisestä.

Amorphis ja omalla kohdalla varsinkin Sonata Arctica (ja sen kolme ekaa levyä!) jäi itseltäni mainitsematta. Varmaan tulisi muitakin mieleen pienellä miettimisellä.

Onneksi olin otollisessa ja vaikutteille alttiissa teini-iässä tuon ajanjakson alussa. Oli hienoa olla mukana. Usein muistelen kaiholla tuota aikaa. Onneksi musiikkia kuuntelemalla sinne ikään kuin pääsee takaisin.

 

[Falling Star]

Ohimennen varsinaisesti itse aiheeseen liittymättä: juuri tuo ajanjakso on vuosilukuja myöten täysin kuin omasta kynästäni lähtöisin. Tuo on Suomimetallin paras kymmenvuotinen.

Mm. Children of Bodom, HIM, Nightwish, Sentenced ja Stratovarius tekivät parhaat lättynsä tuossa aikahaarukassa. Tuohon mahtuu myös monta muutakin, hieman lyhyemmän elinkaaren omannutta kotimaista metallibändiä. Tämä toki vahvasti oma mielipide. Myös erilaiset metallikokoelmat elivät kulta-aikaansa (esim. Metalliliitto).

Lienenkö jopa jossain toisessa ketjussa tuosta joskus maininnut?

Lisätään vielä melometallin kärki To/Die/For, Entwine, Charon, For My Pain... ja kovin rokkibändi koskaan eli Negative, niin kyllä pajatso on täysin tyhjä. Mutta koko tämä musiikin kultakausi omissa laskuissa lähti nimenomaan Oceanbornista ja Greatest Lovesongs vol 666:sta. Nämä lätyt kun sai käsiinsä, niin elämäni sai täysin uuden suunnan.

 

[Joe Plop]

Ei peruselementit ole mihinkään kadonneet. Orkesterit on korvanneet särökitaran. Toki itse kaipaan sitä välillä enemmän pintaan. Siksi esim. Greatest show on earth:n loppu toimii kun junan vessa. Kitarat nostetaan pintaan ja mukaan saa siten vähän lisää raskautta. Vaikkakin pidän paljon myös tuosta sinfoniallisestakin osuudesta... Olen vahvasti Holopaisen "fani" jos sellaista nimitystä voi tällaisesta vanhasta ukosta käyttää. Myös ne Roope Ankka-soolomateriaalit uppoaa ja ostan hänen näkemyksen siitä mihin Nightwish on nyt päätynyt. Pettynyt olen ainoastaan siihen että Hietala lähti pois mutta sekään ei taida ole Holopaisen syytä... Puolenkymmentä kertaa olen nähnyt livenä ja kaikkien solistien kanssa. Anette on mielestäni turhaan aliarvostettu. Omat vahvuudet hänelläkin vaikkei Floorin tasolle toki ylläkään. Mutta ei missään nimessä niin huono kuin annetaan ymmärtää. Ja Anetten ajan biisit on erittäin hyviä...

 

[Rinksu]

Wishmaster jatkaa todella tasokasta levytystä Oceanbornin jälkeen.

Omilla listoillani Wishmasterin avauskolmikko She Is My Sin/ The Kinslayer/ Come Cover Me on kovinta Yötoivetta koskaan. Hienoja biisejä löytyy ympäri bändin tuotannon, mutta tähän suoraan en vain kyllästy koskaan. Oli sitten kyse SiMSin powermetal-tykityksestä (että sitten osaa olla tyylikkäät rumpuosiot Jukka Nevalaiselta), Kinslayerin tylystä jyräyksestä tai Come Cover Men kauniista herkkyydestä.

Siinä se on tietyllä tavalla bändi pähkinänkuoressa.

 

[Animal]

Marco Hietala tuli Century Childille basson varteen ja mieslauluääneksi. Voi pojat, kun Hietala kuulostaa hyvältä noissa biiseissä ja muutenkin Hietalan tulo Nightwishiin oli bändille melkoinen jackpot.

Tässä Century Child -kiertueelta edelleen omaan makuuni AFF:lta löytyvä NW:n paras biisi Hietalan hoitaessa vokaalit: Beauty and The Beast

Bändi on kyllä ollut iskussa tuolloin, vaikka sinfoniaorkesterit, ledinäytöt ja pillipiiparit loistaa poissaolollaan ja kitaralla riffitellään. Tarja ehkä jopa uransa parhaassa vireessä.

 

[Roger Moore]

Bändi on kyllä ollut iskussa tuolloin, vaikka sinfoniaorkesterit, ledinäytöt ja pillipiiparit loistaa poissaolollaan ja kitaralla riffitellään. Tarja ehkä jopa uransa parhaassa vireessä.

Sanoisin itsekin että Tarja on varmaan ollut parhaimmillaan tuohon aikaan, tai ainakin omaan makuuni ehkä se kaikkein miellyttävin vaihe. Myös Hietalan lauluosuuksissa on kyllä potkua ja kuten @Raymond Twix mainitsee niin hyvältä kuulostaa. Hänkin kyllä varmaan laulajana parhaimmillaan tuossa vaiheessa ja siitä joitain vuosia eteenpäin. Toki edelleenkin on loistava, mutta iän myötä ehkä se kovin poweri on äänestä hävinnyt etenkin livenä.

Mutjoo Tarja-Marko -ajan yhteistyöstä kyllä tuo aika ennen Oncea on varmaankin se paras, kun siis otetaan livelaulaminenkin huomioon. Tarjalla ei ollut vielä se "oopperahoilotus" ottanut liikaa valtaa livelaulamisessakaan. Kyllä tämän kaksikon ehdoton kruununjalokivi on se Phantom of the Opera -cover Century Childilla.

 

[Waluigi]

Mukava huomata ettei ole mietteidensä kanssa yksin. Anetten aikakauden haukkuminen on tietysti kestomuotia, mutta levytysmielessä bändi oli silloin kyllä parhaimmillaan. Toisaalta keikkojen suhteen aikakausi olikin sitten Nightwishin heikoin jakso. Vaikka Century Child hipoi jo timanttia ja Once siihen seuraavaksi osuikin, Imaginaerum on itselleni heittämällä se bändin elinkaaren kirkkain hetki. Siinä onnistuneella tavalla yhdistyvät timanttinen biisimateriaali ja toisaalta Holopaisen läpi uran pilkistellyt satumainen kuvasto.

Tarjan aikana toki hyppäsin kelkkaan ja siellä on itselle ne läheisimmät irtobiisit. Dark Chest of Wonders, The Kinslayer, She Is My Sin, The Pharaoh Sails to the Orion ja Dead to the World nousevat ensimmäisenä mieleen. Se on jäänyt kyllä kaduttamaan, että livenä ei ehtinyt nähdä tätä aikakautta. Pari loistavaa livedevaria sentään hiukan lievittää harmia.

Floorin aika puolestaan onkin sitten käänteinen Olzoniin nähden. Lavalla parempi kuin koskaan, mutta levymielessä puhutaan bändin heikoimmasta ajanjaksosta. Endlessillä on vielä pari The Greatest Shown kaltaista irto-osumaa, mutta esimerkiksi uusimman levyn osalta mieleen on jäänyt... niin, eipä oikein mitään. Instrumentaali(hko)n päätösosa soinut aika ajoin, ja siinäkin ollaan pitkälti samoissa tunnelmissa kuin mitä jo aiemmin on toimivammin tehty.

Floorin aikana bändiä seuraa enemmän mielenkiinnosta kuin fanituksesta, mutta julkaisumielessä tuntuu jo hiukan toivottomalta. Onhan sitä silti vanhemmatkin bändit vielä vertyneet takavuosiensa tahtiin (kts. Iron Maidenin uusin), joten kirves odottaa vielä kaivon reunalla.

 

[Roger Moore]

Anetten aikakauden haukkuminen on tietysti kestomuotia

Eikai sitä Anetten aikakautta hauku kuin ne pahimmat TARJA TAKAISIN -öyhöttäjät, jotka tuskin on sen kummemmin koskaan kuunnelleetkaan tuota materiaalia mutta kunhan vaan haukkuvat haukkumisen ilosta. Tuskin niillä on sen kummemmin käsitystä myöskään tästä Floorin ajasta, kunhan huutelevat. Näitä ei loppupeleissä ole kuitenkaan kovin paljon, sanoisin että suurin osa Nightwishia fanittavista ja paljon kuuntelevista löytää jokaisen laulajan kohdalta materiaalia jota kuunnella.

Toisaalta keikkojen suhteen aikakausi olikin sitten Nightwishin heikoin jakso.

Tämä on varmaankin totta, vaikka ei se Anettekaan nyt ihan niin paska livenä ollut mitä annetaan ymmärtää. Toki näin vain yhden kerran livenä Anetten aikana, mutta ei tuo nyt erityisen heikko mielestäni ollut. Mutta toki varmasti se heikoin jakso ja onhan esim. se livelevy Made in Hong Kong aika keskinkertainen, mutta siinä kyllä esim. Hietalakin vetää ihan samalla tavalla vihkoon. Tai ainakin Bye Bye Beautiful kuulostaa kertosäkeen osalta suht paskalta.

 

[korkki]

sekä goottimetallibändi For My Pain, jota on helppo suositella myös alkuvuosien Nightwish -diggareille.

Holopainen on muuten tällä levyllä mukana ainoastaan soittajana. Voisi samalla verukkeella suositella vaikka Kotiteollisuutta.

 

[Animal]

Holopainen on muuten tällä levyllä mukana ainoastaan soittajana. Voisi samalla verukkeella suositella vaikka Kotiteollisuutta.

Sanoisin, että vaikka onkin mukana "vain soittajana", niin kyllä se kädenjälki kappaleiden sovituksessa kuuluu ja isosti, siinä missä myös DMB:n ja Kotiteollisuuden levyillä missä on mukana.

Holopaisen Kotiteollisuus kytky ja fanitus muuten kuuluu myös NW:n levyillä ainakin Oncella, jossa muutama musiikillisesti KT-henkinen paalujunttabiisi plus Hynysen karjaisu yhden biisin lopussa. Tämän on Holopainen itsekin tuonut esiin.

 

[Moonshine Man]

Sanoisin, että vaikka onkin mukana "vain soittajana", niin kyllä se kädenjälki kappaleiden sovituksessa kuuluu ja isosti, siinä missä myös DMB:n ja Kotiteollisuuden levyillä missä on mukana.

Holopaisen Kotiteollisuus kytky ja fanitus muuten kuuluu myös NW:n levyillä ainakin Oncella, jossa muutama musiikillisesti KT-henkinen paalujunttabiisi plus Hynysen karjaisu yhden biisin lopussa. Tämän on Holopainen itsekin tuonut esiin.

Dead Gardens ainakin on suht tyylipuhdasta Kotiteollisuutta.

 

[Animal]

Dead Gardens ainakin on suht tyylipuhdasta Kotiteollisuutta.

Samaten ainakin Dark Chest of Wonders ja Romanticide sisältää omat KT-hetkensä. Ja jos kuuntelee Wish Had an Angelin ja KT:n Minä Olen -biisin ilman vokaaleita instrumentaalina, niin eipä noita musiikillisesti eri genreen kyllä sijoittaisi.

 

[massimo]

Näköjään Tampereen keikka siirtyi huhtikuulle... Sopii kyllä itselle paremmin kuin tammikuun aika.

 

[Altec]

Näköjään Tampereen keikka siirtyi huhtikuulle... Sopii kyllä itselle paremmin kuin tammikuun aika.

Samoin Helsingin.