Nicklas Jensen – maalitykki Tanskasta

  • 90 662
  • 400

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tästä kaverista on ihan turha olla huolissaan. Keväällä viimeistään iskussa.

Aikuisiällään pelannut 43 peliä playoffeja ja tehnyt näissä 12 maalia. Maali/peli siis 0,27. Ei ole myöskään ehkä viime kevättä ottamatta näyttänyt yhtään miltään keväisin, päinvastoin.

Aivan myytti, että olisi joku playoff-pelaaja. Kaikkea muuta.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
En ole väittänytkään niin. Sanoin vaan että tästä kaverista on ihan turha huolestua. Meillä on rosterissa paljon suurempia ongelmia kuin Jensen, joka varmasti hoitaa oman roolinsa keväällä ja jonka taso riittää oikeissa peleissä.

Varmaan pitää myös suhteuttaa jokaisen kohdalla ne odotukset. Odottaako Jenseniltä kahteen playoff sarjaan 2 maalia vai 7 maalia? Kuitenkin loppupeleissä sanoisin, että Jensenin onnistuminen lasketaan aika pitkälti maaleissa, koska ei muuten joukkueelle tuo niin suuria apuja vaikka ei ehkä viime aikoina yleispelissä ole aivan niin tyhjä arpa ollut kuin joskus aikaisemmin.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En ole väittänytkään niin. Sanoin vaan että tästä kaverista on ihan turha huolestua. Meillä on rosterissa paljon suurempia ongelmia kuin Jensen, joka varmasti hoitaa oman roolinsa keväällä ja jonka taso riittää oikeissa peleissä.

Tämähän on aivan täysin ristiriitainen viesti.

1. Et väitä, että Jensen pystyy tekemään maaleja keväällä?
2. Väität, että hoitaa oman roolinsa ja taso riittää?

Kaverin ainoa upside on tehdä maaleja ja niitä ei keväällä tunnu syntyvän. Eihän se silloin täytä omaa roolia sinne päinkään. Vieläkin muistissa se joku toissakeväinen (?) Tsska-sarja, jossa suti tyhjästä maalista viisitoista metria ohi sekä yli ja mussutti aivan kaikelle mikä liikkuu.
 
massaonvoimaa

Dynamosarja, muuten kaikki oikein. Nikke mitataan maaleissa ja pisteissä. Meillä on jo ketjut täynnä ikospihlstömanttiloita muihin rooleihin. Fyysinen puoli olisi mielestäni helpoin korjata. Tuo kasetin kestävyys on sitten toinen asia isoissa peleissä....
 
Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Kalpa & Jokerit
 
Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvät jatkot vaikka ei ehkä tällä kaudella olekaan ollut se tärkein voiton takuumies. Nyt vielä kun valmennus- ja fysiikkapuolen kaverit saisivat lisää räjähtävyyttä ja vähemmän pullaa kehoon niin tulos voisi olla todella kovaa luokkaa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Hyvä homma! Vähän ollut kuivempaa, mutta ei silti ole rasitteeksi joukkueelle vaan on pelannut hyvin. Siinä mielessä vähän kärsii mielialapelaajan maineesta. Toki tuo maine on osin ansaittu, mutta vaikka erääseen läänintaiteilijaan verrattuna Jensen on varsinainen duunari. Ja vaikka on ollut kuivempaa, niin ei tuo maalitahti silti kokonaisuutena huono ole!
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hieno jatko myös omasta mielestäni. Urheilullisuus kuntoon ja 30 maalia tiskiin. Yksi yhteen korvaaminen, vaikka sillä 650klla, ei olisi mitenkään sanottua ollut. Saati parannus, joten primeiässä olevan huippuhyökkääjän jatko on erittäin hienoa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Hyvät jatkot vaikka ei ehkä tällä kaudella olekaan ollut se tärkein voiton takuumies. Nyt vielä kun valmennus- ja fysiikkapuolen kaverit saisivat lisää räjähtävyyttä ja vähemmän pullaa kehoon niin tulos voisi olla todella kovaa luokkaa.

Tätä fysiikkahommaa tuli mietittyä taas viime pelissä. Jensenhän liikkuu tuon kokoiseksi jätkäksi todella hyvin ja irtoaa terävillä suunnanmuutoksilla puolustajista kerta toisensa jälkeen. Enkä myöskään mututuntumalla ole havainnut samanlaista väsymistä otteluputkissa kuin Anttilalla tai Joensuulla. Toki posket pullottaa kuin Phil Kesselillä, mutta kertooko tuo kuitenkaan rapakunnosta? Tarkoitan että jos ei näkisi naamaa, vaan seuraisi vain pelejä niin minun scouttaustaidoilla en tunnistaisi homman jäävän juuri fysiikasta kiinni.
 
Viimeksi muokattu:

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Hieno jatko myös omasta mielestäni. Urheilullisuus kuntoon ja 30 maalia tiskiin.

Tähän liittyen niin Jensen alkaa myös lähestyä "maagista" 30 vuoden ikää minkä tienoilla moni nuoruudessaan laiskaksi/ei niin täysillä uraansa omistautunut pelaaja ottaa itseään ns. niskasta kiinni ja tajuavat vasta kunnolla työnteon merkityksen. Sitten otetaankin vielä iso steppi uralla verrattuna aikaisempiin kausiin, kun alkaa työnteon tulokset näkymään myös kentällä.
 
Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä jatko. Vaikka välillä otteet ailahtelevatkin ja tulee kuivakausia, niin kuuluu mielestäni niihin pelaajiin, joita ei ihan helposti korvata. Pakko antaa K&V-osastolle posia kyllä siitä, että näitä joukkueen isoimpia palasia on saatu pidettyä seurassa nyt pidempään. Oliko Jensenillekin toinen jatko.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tarkoitan että jos ei näkisi naamaa, vaan seuraisi vain pelejä niin minun scouttaustaidoilla en tunnistaisi homman jäävän juuri fysiikasta kiinni.
Eri silmin on katsottu. Esim. vaikka kun katsoo Jensenin liikettä 3vs3 jatkoilla Tsskaa vastaan niin mieshän ei pääse mihinkään - juuri siis luistelemalla - ja lopuksi on kontallaan kun se jalka nimenomaan ei riitä. Ei se mikään paulilevokari nyt luistimilla ole mutta ei kyllä brianoneilkään.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Eri silmin on katsottu. Esim. vaikka kun katsoo Jensenin liikettä 3vs3 jatkoilla Tsskaa vastaan niin mieshän ei pääse mihinkään - juuri siis luistelemalla - ja lopuksi on kontallaan kun se jalka nimenomaan ei riitä. Ei se mikään paulilevokari nyt luistimilla ole mutta ei kyllä brianoneilkään.

Voin olla täysin väärässä, pitää katsella taas huomenna. Mutta oma mielikuva on, että +190cm pelaajaksi liikkuu hyvin ja nimenomaan suunnanmuutoksissa yllättävän terävästi. Eikä sillä etteikö fysiikasta saisi varmasti revittyä lisää irti, mutta ihan en osta teoriaa siitä ettei eläisi lainkaan urheilijan elämää.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voin olla täysin väärässä, pitää katsella taas huomenna. Mutta oma mielikuva on, että +190cm pelaajaksi liikkuu hyvin ja nimenomaan suunnanmuutoksissa yllättävän terävästi. Eikä sillä etteikö fysiikasta saisi varmasti revittyä lisää irti, mutta ihan en osta teoriaa siitä ettei eläisi lainkaan urheilijan elämää.
Varmasti lainkaan elää, siitä ei ole kyse. Vaan siitä missä sitä "kiristettävää" olisi eniten. Jensenin kaksi ensimmäistä potkua ovat ihan ok, mutta siitä seuraavat 10m niin tossu ei liiku, mutulla, tarpeeksi. Laidoissahan mies kääntyilee hyvin ja käyttää ihan ok potkulautaa. Painoa 5kg pois, jalat ja keskivartalo kuntoon ja 30 pönttöä tiskiin.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Kelpaa. Kuten täälläkin sanottu, niin onhan Pullalla omat puutteensa. Mutta tärkeä palanen porukkaa ja parhaimmillaan aivan loistava tuloksentekijä.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän Jensen kuuluu kalustoon. Hyvä jatkosopimus, jos ei oo tarvinnut kynsin hampain roikkua jalassa kiinni.

Jensenille tulee siis vähintään kuusi kautta Jokereissa. Hyvällä prosentilla saadaan pidettyä pelimiehiä vuosien ajan.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Otteiden perusteella en tiedä oliko hyvä sainaus tämä jatko, kuumana ollessaan toki vahvistus mutta otteet on kyllä todella epätasaiset, välillä ei kiinnosta edes vähää alusta ja välillä taikoo paikkoja tyhjästä laukauksellaan. Tällä hetkellä ei näytä uskaltavan laukoa ollenkaan. Halpahan tuo mies ei ole, joten odotukset ja vaatimustaso pitää myös olla korkealla.

Pullat vähemmälle ja saisi löytää itsensä sisäisen urheilijan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös