Siinä oli taustalla paljon muutakin kuin tuo Nurmen filmailu ja hiillostaminen. Muutkin TPS:n pelaajat vetivät kuolevaa joutsenta ja Ritchie oli noista aiemmista jäähyistäänkin jo aika turhautunut. Meidän jätkiä taas sai sohia mailalla aika surutta. Tuomaristo ei ollut tänään oikein tunteikkaan pelin vaatimalla tasolla. Tuomarityöskentely on ollut hyvää tällä kaudella pääsääntöisesti, mutta tänään kyllä menivät ihan äänekkään kotiyleisön talutusnuorassa. Meille 5 x pikkukakkosta ja TPS:lle 2 kpl, ei mitenkään kuvasta pelitapahtumia. Turustakin sai ottaa miten haluaa joka vaihdossa.
Kurinpito kuulee osapuolia ja antaa tuomionsa. Se riittäköön. Jos tuossa oli joku isku haaruksiin, niin toivottavasti sekin tulee esiin.
Ritchien puolesta on sanottava se, että tuomari katsoi vierestä hetken ennen kuin meni väliin, eli ei tuo mikään yksisuuntainen pahoinpitely ollut. Tuomarit tiesivät, että tuota tilannetta oli alustettu ja kerjätty jo pidempään. Luulen, että Ritchie saa myös ymmärrystä osakseen joukkueen sisällä vaikka yli menikin ja pahasti. NHL:ssä on vaan toisenlainen koodisto ja tuomareilla paremmin pelisilmää.
Tuokin kertoo aika paljon siitä millä taktiikalla TPS matsiin lähti, että yksi kaveri pistettiin boksiin epäurheilijamaisesta käytöksestä.