NHL-valmentajat eilen, tänään ja huomenna

  • 53 521
  • 232

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Jos koen väryyden, jonka koen puuttumisen arvoiseksi, en todellakaan odottele vuosia, ennen ku puutun siihen. Kuvittele itse, että vaikka lapsesi joutuu kärsimään työssään ja soittaa sinulle itkuisia puheluita, koska hän kärsii, neuvotko panttaamaan asia vuosia, koska ura voi kärsiä, vai neuvotko puuttumaan asiaan, koska oma hyvinvointi on kuitenkin uraa tärkeämpi.

"Vaihda duunia" on varmaan se ohje tässä kohtaa, jonka ihmiset antavat. Ilmeisesti itse lähdet neuvomaan, että vaikka olet juuri hypännyt työelämään, niin lähde haastamaan olemassa olevia valtarakenteita, vaikka sinulla ei ole minkään laista kokemusta. Voi hyvänen aika mitä roskaa. Itkuiset lapset kehiin. Ihan naurettavaa ajatella, että parikymppiset pojat lähtisivät nousemaan setämiehien kyykytystä vastaan. Tuossa kohtaa asetelma on todella epäreilu ilman aseman tuomaa auktoriteettiakin, kun elämänkokemuksessa on niin suuri ero. Eli käytännössä sinun viisauksiesi perusteella tätä ei koeta puuttumisen arvoiseksi, kun riskit oman uran kannalta ovat niin suuret.

Suomessa tunnetuin tapaus, jossa pelaaja ja valmentaja ovat ottaneet yhteen tällä tavalla on Summanen-Niinimaa. Tämän palstan keskimääräinen reaktio Niinimaan poistumiseen kyllä tiedetään.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
No minua ei vois kyllä vähempää kiinnostaa, haukutaanko minua ulkoisten tekijöiden, vai joidenkin muiden tekijöiden perusteella. Jos haluaa tavoitella unelmiaan, niin sitten kannattaa joko niellä se paska, jos se on liikaa, niin sitten toimia silloin kun se tapahtuu.

Kiteytät koko homman tässä itse aika hyvin. Se nimenomaan on "paskaa jonka pystyy nielemään" kun haluaa tavoitella unelmiaan.

Ja nimenomaan sen varaan se tekijät usein laskevat ettei ylitä sitä rajaa jolloin kuohuu yli ja paska tulee kaiken kansan nähtäville. Siihen se koko valtasuhteen ongelma kiusaamisessa/ahdistelussa jne perustuu. Se ei kuitenkaan tee siitä paskasta yhtään sen hyväksyttävämpää. Eikä siitä paskasta ole väärin puhua myöhemmin kun on siitä paskasta päässyt eroon.

Toisissa (työ)paikoissa ja toimintakulttuureissa raja on matalampi ja toisissa korkeampi. Sanoisin että jääkiekossa raja on korkea koska toimintakulttuuri on se, että joukkueen sisäiset asiat pysyy joukkueen sisällä. Lisäksi kiekkoilijoiden ammattiurheilijoiden sietokyky paskan suhteen on normitallaajaa korkeammalla muutenkin.
 
Suosikkijoukkue
Tps
En tiedä missä te muut ootte töissä, mutta kuulostaa aika kamalalta jos ette pysty sanomaan asioista. Ymmärrän ettei nyt jokaisesta asiasta tarvi sanoa, mutta jos todellakin on aihetta nii miksi pitää olla tuppi suu? Ymmärrän myös jos ei nuorena uudessa työpaikassa keksi asettua mulkkua pomoa vastaan, mutta jos se alkaa olemaan tuota Petersin tasoa niin siitä olisin jo ilmoittanut jonnekkin.
Itse menin alle parikymppisenä miesvaltaiselle ajalle ja siellä tuli nopeasti selvää mikä pomo oli miehiään. En jäänyt nurkkaan itkemään ja asiat muuttuivat. Pomo ei vaikuta enää elämässäni, mutta työ on minulla pysynyt.

Ehkä vähän offtopikki, mutta liittyy Petersin kaltaisiin pomoihin.
 
dimmu

Jäsen
Tästä keskustelusta näkee, miten kaukana ihminen kenellä ei ole huippu-urheilusta kokemusta on urheilumaailman "lainalaisuuksista". On todella helppoa sanoa ilman kokemusta "miksi et ottanut puheeksi urasi aikana" tms. Kiusaaminen ja ongelmien puheeksiottaminen ei todellakaan ole huippu-urheilussa helppo tilanne. Ihannemaailmassa ongelmista pystyisi heti puhumaan ja nostamaan kissan pöydälle ja isot pahat pomot saataisiin pois ja kiusaaminen loppumaan. Valitettavasti se ei ainakaan vielä ole täysin mahdollista. NHL on tavoitteena jokaisella lapsella, nuorella ja jo ammatikseen pelaavalla. Sitten kun pelaaja pääsee kolkuttelemaan tarunhohtoisen portteja ja ehkä vakiinnuttaa paikkansa alaketjuissa, kukaan ei todellakaan uskalla asettua ketään korkeammassa asemassa olevaa vastaan, vaikka tilanne olisi mikä ja kiusausta kuinka paljon tahansa. Pelaaja on valmis kestämään sellaista painetta ja vittuilua, mihin normiduunarilla menisi hermot noin kahdessa päivässä. Valitettavasti tilanne on mikä on ja tämä ei missään nimessä ole hyväksyttävää. Urheilumaailmassa (ja myös muilla toimialoilla) johtotehtävistä (valmennus, GM, urheilujohto, hallitus) löytyy paljon narsismiin taipuvaisia henkilöitä, jotka ottavat tietyntyylisiä pelaajia kohteekseen. Itse en missään nimessä hyväksy rasismia tai kiusaamista missään muodossa, mutta tiedän tasan tarkkaan miksi pelaajan on vaikea ottaa asia puheeksi. Mikäli asetut vääränlaista henkilöä (huonoa johtajaa, valmentajaa tms) vastaan, polku seurassa on taputeltu. Isot pomot sitten keskenään juttelevat ja kertovat toisille GM:le tai valmentajille oman puolensa tarinasta, jolloin pelaaja on ongelmapelaajan maineessa ja myös muut seurat suhtautuvat varauksella. Tästä syystä moni pelaaja tekee kaikkensa unelmansa eteen ja puhuu asioista vasta uransa jälkeen. . Normaalissa työyhteisössä asioiden nostaminen esiin on huomattavasti helpompaa ja normaalia työelämää ei voi mitenkään verrata huippu-urheiluun.

Onneksi suunta urheilussakin on kohti parempaa ja ehkä jonain päivänä urheilijoita koskevat samat oikeudet.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Myönnettävä on, että en tunne tätä Akim Aliun tapausta, tai mitä han tarkalleen ottaen on kertonut, mutta kun miehen tilastoja katsoo niin melkoinen kiertolainen ollut kyseessä. Ruotsissakin pariin kertaan käynyt ja kaudesta 2013 tähän päivään asti läpikäynyt 14 eri joukkuetta jossa yhdessäkään ei tullut 20 peliä täyteen.

Laitetaanko nämäkin kiusaajien piikkiin vai voisiko pelaajalla itselläänkin olla peiliin katsomisen paikka? Rasismia tai häirintää en siedä minäkään, mutta mitä metoo-kamppanjaa olen seurannut niin kyllä siellä(kin) pesuveden mukana menee paljon myös syyttömiä. Onko se sitten sen arvoista että saadaan myös syyllisiä kiinni. Päättäkööt kukin itse.

Mitä nhl-valmentajiin tulee niin en lähtisi suoraan vertaamaan normiduunia nhl-joukkueeseen senkään takia että minimipalkka on se vajaa miljoona taalaa vuodessa. Silloin mielestäni valmentajilla pitääkin olla vähän enemmän vapauksia, laittaa vaikka pojille ylimääräinen treeni klo 22 jos työnteko ei ole edellisenä päivänä kiinnostanut.

Toki nykyaikana kaikki pitäisi olla siistiä ja sellaista että kaikilla on hyvä mieli mutta ei se aina maailmassa mene, varsinkin kun kyseessä on kilpaurheilu, jossa voit tienata vuodessa enemmän kuin normiduunari elämänsä aikana. Ei sillä Jesselläkään Edmontonissa tainnut olla niin kivaa kun lähti mielummin pois eikä halua mennä sinne enää ikinä. Veikkaan että tuolla Edmontonissakin olisi ollut peiliin katsomisen paikka molemmissa osapuolissa, ehkä myös Calgaryssä... VAIKKA joku "neekeri-sana" olisi joltain suusta päässytkin.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Veikkaan että tuolla Edmontonissakin olisi ollut peiliin katsomisen paikka molemmissa osapuolissa, ehkä myös Calgaryssä... VAIKKA joku "neekeri-sana" olisi joltain suusta päässytkin.

Siis minkä takia Calgaryssä olisi ollut ehkä peiliin katsomisen paikka? Eihän tuo Aliun tapaus ja muutkaan esille tulleet Petersin teot liity millään lailla Flamesiin.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Siis minkä takia Calgaryssä olisi ollut ehkä peiliin katsomisen paikka? Eihän tuo Aliun tapaus ja muutkaan esille tulleet Petersin teot liity millään lailla Flamesiin.

Niinkuin kirjoitin, en tunne tapausta ja missä kopissa mitäkin on tapahtunut. Mutta Aliun tapauksessa tarkoitin molempia osapuolia. Petersin peili lienee vielä Calgaryssä.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Niinkuin kirjoitin, en tunne tapausta ja missä kopissa mitäkin on tapahtunut. Mutta Aliun tapauksessa tarkoitin molempia osapuolia. Petersin peili lienee vielä Calgaryssä.

Et tunne tapausta, mutta silti kommentoit sitä? En vaan voi ymmärtää, että miksi Aliulla olisi peiliin katsomisen paikka tuon tapauksen suhteen. Kuuntelee vääränlaista musiikkia?
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Et tunne tapausta, mutta silti kommentoit sitä? En vaan voi ymmärtää, että miksi Aliulla olisi peiliin katsomisen paikka tuon tapauksen suhteen. Kuuntelee vääränlaista musiikkia?

No mites hyvin sinä tunnet? Aliu kertonut? Kertoiko samalla miksi ollut viimeisen 6v aikana 14 eri joukkueessa? Väärä musiikki kopissa?
 
Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Linkin takaa löytyy aika hyvin podcastissä avattuna Bill Petersin ja Flamesin case.
Lyhyesti tilanne lienee se, että tulossa on pitkä prosessi.
Peters ei valmenna enää Flamesia, mutta lakiosastot selvittävät palkanmaksun ja varmistavat puolin ja toisin, ettei syytteitä voi jälkeenpäin nostaa.
- Flames ei voi paljoa tutkia Kanadasta päin USA:ssa sattuneita asioita.
- NHL (Komissaari Bettmann) voi määrätä Petersille sanktioita esim. lajille/NHL:lle haitallisen toiminnan vuoksi.
- NHL:n ja NHLPA:n sopimukset eivät koske valmentajia, joten niistäkään ehdoista ei ole apua.
- Calgary ei voi lopettaa palkanmaksua(erottaa) , koska silloin Peters saisi syyn haastaa Flamesin oikeuteen.
- Petersin kirje ja se, ettei aiemmat seurat ole erottaneet häntä tai nostaneet enempää julkisuuteen, haittaa Flamesin kannalta ja on vain ilmeisesti siksi tehty, että Peters osoittaa toimivansa yhteistyössä ja olevansa julkisesti pahoillaan. Kirjeessä ei ole nimetty ketään 'uhria', koska silloin Petersiä vastaan voisi yksilö nostaa kanteen.
- Tilanne on täysin ainutlaatuinen ja sillä ei ole aiempaa vastaavaa olemassa.
Tuossa muutama nosto.
 
hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
No mites hyvin sinä tunnet? Aliu kertonut? Kertoiko samalla miksi ollut viimeisen 6v aikana 14 eri joukkueessa? Väärä musiikki kopissa?
Eihän tässä kukaan ole laittanut Aliun kiertolaisuraa tuon rasistisen haukkumisen piikkiin, ei edes mies itse. Rasistinen haukkuminen on osittain miehen itsensä vika, koska Aliu ei onnistunut luomaan uraa NHL:ssä? Mitä helvettiä? Sano nyt suoraan, miksi Aliulla on peiliin katsomisen paikka?
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
No mites hyvin sinä tunnet? Aliu kertonut? Kertoiko samalla miksi ollut viimeisen 6v aikana 14 eri joukkueessa? Väärä musiikki kopissa?

Aliu on kertonut julkisesti ja ainakin pari joukkuekaveria on vahvistanut tapahtuneen. Millä ihmeen perusteella Aliun joukkuemäärät liittyvät Petersin rasistiseen kielenkäyttöön?
 
hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
En tiedä missä te muut ootte töissä, mutta kuulostaa aika kamalalta jos ette pysty sanomaan asioista. Ymmärrän ettei nyt jokaisesta asiasta tarvi sanoa, mutta jos todellakin on aihetta nii miksi pitää olla tuppi suu? Ymmärrän myös jos ei nuorena uudessa työpaikassa keksi asettua mulkkua pomoa vastaan, mutta jos se alkaa olemaan tuota Petersin tasoa niin siitä olisin jo ilmoittanut jonnekkin.
Tämä ei viittaa Aliuun, mutta Petersin esille tulleesta väkivaltaisesta käytöksestä muuten kerrottiin (linkki DKPittsburgh-uutissivustolle, eka mikä Googlella löytyi) GM Ron Francisille. Mitään ei tapahtunut. Kertoo aika paljon tuosta kulttuurista. Jos tuon tason väkivaltaisuuteen ei puututa millään tasolla, niin mitä luulet, että Aliukaan olisi saavuttanut tuolloin aiheesta avautumalla?
 
En nyt sano, että olisi saavuttanut mitään, mut eipä hänen uransa olisi tuohon kaatunut. Ainakaan näin jälkeenpäin sanottuna. Eikä hän saavuta mitään näin jälkeenpäinkään... On tottakai hyvä että asian otti esille.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aliu on kertonut julkisesti ja ainakin pari joukkuekaveria on vahvistanut tapahtuneen. Millä ihmeen perusteella Aliun joukkuemäärät liittyvät Petersin rasistiseen kielenkäyttöön?

Ei kai sitten mitenkään. Ja tokihan se Aliun loppu-urakin meni vessanpöntöstä alas juuri sillä hetkellä kun Peters ilmoitti epäasiallisesti olevansa kyllästynyt hänen soittamaansa musiikkiin.. Kyllä se elämä on joskus pienestä kiinni.

edit: tuo ylläoleva sen jälkeen kun nopeasti perehdyin aiheeseen. "Voisit soittaa jotain muuta kuin tuota ni--er shi--iä"- siis ilmeisesti tämä lätkäkaukaloiden metoon aloittanut kommentti?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
En nyt sano, että olisi saavuttanut mitään, mut eipä hänen uransa olisi tuohon kaatunut. Ainakaan näin jälkeenpäin sanottuna. Eikä hän saavuta mitään näin jälkeenpäinkään... On tottakai hyvä että asian otti esille.
Ei kai sitten mitenkään. Ja tokihan se Aliun loppu-urakin meni vessanpöntöstä alas juuri sillä hetkellä kun Peters ilmoitti epäasiallisesti olevansa kyllästynyt hänen soittamaansa musiikkiin.. Kyllä se elämä on joskus pienestä kiinni.

edit: tuo ylläoleva sen jälkeen kun nopeasti perehdyin aiheeseen. "Voisit soittaa jotain muuta kuin tuota ni--er shi--iä"- siis ilmeisesti tämä lätkäkaukaloiden metoon aloittanut kommentti?
Siis olisiko Akim Aliun kommenteilla enemmän vai vähemmän arvoa jos hänestä olisi tullut kolmosparin pakki? Tai peräti jonkun joukkueen paras puolustaja? Vai mitä te koitatte sanoa?
 
hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
Ei kai sitten mitenkään. Ja tokihan se Aliun loppu-urakin meni vessanpöntöstä alas juuri sillä hetkellä kun Peters ilmoitti epäasiallisesti olevansa kyllästynyt hänen soittamaansa musiikkiin.. Kyllä se elämä on joskus pienestä kiinni.
Edelleen: kukaan ei ole väittänyt, että ura meni vessanpöntöstä alas noiden kommenttien takia. Tuollaisia olkiukkoja on ihan turha rakentaa.

Kysytään näin päin: miksi se häiritsee, että tällaisia epäkohtia tuodaan päivänvaloon?
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Ei kai sitten mitenkään. Ja tokihan se Aliun loppu-urakin meni vessanpöntöstä alas juuri sillä hetkellä kun Peters ilmoitti epäasiallisesti olevansa kyllästynyt hänen soittamaansa musiikkiin.. Kyllä se elämä on joskus pienestä kiinni.

edit: tuo ylläoleva sen jälkeen kun nopeasti perehdyin aiheeseen. "Voisit soittaa jotain muuta kuin tuota ni--er shi--iä"- siis ilmeisesti tämä lätkäkaukaloiden metoon aloittanut kommentti?

Vaikka Aliu pistäisi tästä hetkestä eteenpäin kaikki loppuelämänsä virheet tuon tapahtuman piikkiin, niin miten se liittyy Petersin käytökseen?

Pitäisikö myös niiden Canesin pelaajien, jota Peters potki ja löi, katsoa peiliin, koska NHL-urasta ei tullut oikein mitään?
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Aliu on pelaaja joka tavallaan omalla käytöksellään hakee draamaa ympärilleen, etenkin jääkiekossa, jonka rakenteet jokseenkin vanhanaikaiset. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkea pitää sietää tai etenkään sitä, että kaikki on oikein.

Jos ihmettelette mitä tarkoitan, niin kannattaa tutustua Aliun junioritaustaan vaikka tämän tarinan kautta: Hockey's most famous hazing incident hasn't broken Akim Aliu – Sportsnet

Tuo junnuna tapahtunut juttu, tai myöhemmin koettu tapaus Petersin kanssa eivät ole oikein. Vaikuttiko ne herran uraan merkittävästi? No ainakin sen verran, että ongelman pelajaan maineen herra sai. Jopa ns. omiensa keskuudessa, sillä Anthony Stewart ja Wayne Simmonds (muistaakseni) olivat kyseenalaisteet herran työmoraalin, kun eivät olleet tienneet kaikkea esim tästä Peters tapauksesta.

Eikä kyse ole pelkästään siitä, että joku valmentaja heittää yksittäisen rasistisen kommentin, joka on toki jo itsessään väärin. Mutta jos tämä sama valmentaja vielä sen jälkeen näkee erikseen vaivaa lähettääkseen seuran johdolle kirjeen, jossa perustelee Aliun / minkä tahansa muun pelaajan lähettämistä farmin farmiin tuommoisen tapauksen jälkeen, niin sitten voidaan oikeasti jo kyseenalaistaa oliko syynä pelkästään pelaamisen taso.
 
Viimeksi muokattu:

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vaikka Aliu pistäisi tästä hetkestä eteenpäin kaikki loppuelämänsä virheet tuon tapahtuman piikkiin, niin miten se liittyy Petersin käytökseen?

Pitäisikö myös niiden Canesin pelaajien, jota Peters potki ja löi, katsoa peiliin, koska NHL-urasta ei tullut oikein mitään?

Pitäisiköhän myös tämä hassuttelu lopettaa kun ei tunnu johtavan mihinkään.

Saan kai minäkin ihmetellä Aliun ulostuloa juuri nyt, vaikka tässä välissä on pelannut ~20 seurassa, mm. 3 eri jengissä Ruotsissa ja Venäjälläkin. Ehkä pelkäsi uransa puolesta vielä niissäkin, kun ei suutansa ole saanut aikaisemmin auki. Ehkä tuo Petersin musiikkikommentti on Aliun pahin rasistinen kokemus ikinä. Mistä sitä tietää kun Venäjälläkin viihtyi pisimpään 6 vuoteen: 19 peliä.

Ja tämäkään ei liity mitenkään Petersin käytökseen. Linnaan vaan ja ikuinen valmennuskielto..Tai kummelityyliin ruumisarkkuun ja hiphoppia päättymättömältä kasetilta.
 
pahakurki

Jäsen
Saat toki ihmetellä. Itse taas ihmettelen tätä ihmettelyä. Pelaajaa on painanut tällainen asia vuosia ja hän päättää ajanhetkellä X sen kertoa julkisesti. Mikä tämä ajanhetki X pitäisi olla, että et ihmettelisi?
 
Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Itse en Aliun ulostuloa tässä kohtaa ihmettele kauheasti, pikemminkin ihmettelen sitä, että jotkut löytävät tästä paljonkin ihmeteltävää. Ennen tuota Petersin ja Aliun välistä tapausta kaveri lienee saanut sitä rasistista viikatetta osakseen jo aikaisemmin. Miettikääs nyt. Syntyy Nigeriassa, isä nigerialainen ja äiti venäläinen. Asuu mukulana Ukrainassa ennen Kanadaan muuttoa. Siihen vielä päälle tuo Spitfiresissä tapahtunut episodi, joka tuli tietoon vuosia ennen tätä Peters-hommaa.

En tietenkään voi olla varma siitä, että olisi ollut kovaa aikaa Aliulla muutenkin kuin mitä mediassa on tuotu esiin (ja mitä hän nyt, 10v tapahtuneesta, itse toi esille Petersistä). Ehkä hän ei ole uskaltanut puhua aiheesta heti tuon Petersin runnun jälkeen, tai ehkä hän on vaan todennut, että taas tätä samaa scheissea, ja että turha ruveta suuta siitäkään availemaan. Sen tietää Aliu itse parhaiten, muuten voidaan ainoastaan arvailla (ellei tule lisää infoa Aliulta itseltään).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös