Mainos

NHL suspended – mitä tapahtuu kaudelle?

  • 357 893
  • 1 405
Itse veikkaan Edmontonin olevan yksi kuplakaupungeista. Syynä tähän ihan puhtaasti se, että IIHF ei halunnut vielä lyödä Edmontonissa vuodenvaihteessa pelattavien U20-kisojen ajankohtaa lukkoon. Selityksenä oli, että NHL-kauden pitkittymisestä ei ole tietoa. Voihan se toki olla, että liitossa ei ole yhtään sen parempaa tietoa kuin meillä täällä ja menevät ainoastaan huhujen mukaan. Onhan Edmonton tietysti myös ilmoitettu NHL:n toimesta olevan yksi kandidaateista.

Toisaalta taas voidaan kysyä, että kauanko kautta voidaan venyttää jos nyt jo varaudutaan siihen, että kausi on kesken vielä vuodenvaihteessa.
 

ipaz

Jäsen
Käyrät noususuuntaisia? Itse olen kuvitellut, että siellä tilanne on koko ajan kehittynyt parempaan suuntaan. Onko jotain linkkiä tuohon nousevaan käyrään?

Vancouverissa on tosiaan panostettu testaukseen ja leviämisen rajoittamiseen ja siinä on onnistuttu. Myös tämän kuplan osalta testaus ja rajoitus tulee varmasti saamaan riittävän huomion.

Olin väärässä. Tulkitsin kaaviota ihan päin honkia. Se kun laski yhteen varmat tapaukset, niin tottakai se käyrä on sillon nouseva. Laskusuunnassa siellä ollaan ja uusia tapauksia on viimeisen viikon aikana tullut tietoon noin kymmenkunta per päivä.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Varmasti myös Nevadan kuuma ja kuiva ilma on etuna, koska sellaisen on todettu hidastavan viruksen leviämistä verrattuna esim. viileään ja kosteaan.
Jenkkilässä on koronaluvut tällä hetkellä todella kovassa kasvussa Teksasissa, Floridassa, Kaliforniassa ja Arizonassa. Noissakin osavaltioissa on kanssa se kuuma sää, eli ei siitä ole apua tässä asiassa. Kyse on siitä miten ihmiset käyttäytyy ja kuinka lähellä ne sitten toisiaan on. Las Vegasiinhan tulee paljon ihmisiä muista osavaltioista ja viettävät paljon aikaa sisätiloissa, eli siellä on hyvät mahdollisuudet viruksen leviämiseen kun jengillä drinksu kädessä varovaisuus herpaantuu. Uskon että Las Vegas toimii just samanlaisena viruslinkona kuin nää Euroopan hiihtokeskukset viime talvena. Nevadassa on kanssa noi koronaluvut kovassa kasvussa, mutta noissa luvuissa on vain paikkalliset asukkaat. Siitä ei ole varmaan tietoa kuinka moni käy hankkimassa pöpön Vegasissa ja sitten näkyy tapauksena oman osavaltion tilastoissa. Nevadassa oli eilen 365 uutta koronatapausta kun taas koko Kanadassa 279.

Eli saa kyllä olla aika ilmatiivis kupla suunitelma että Bettmanina ja NHL:län lähtisin Las Vegasiin. Kun tossa kuitenkin on Vancouver ja Edmonton jotka pystyis tarjoamaan paljon riskittömämmän vaihtoehdon. Kyllä niitä pelaajien toivomia golf-kenttiä löytyy myös noista kaupungeista. Lisäksi elokuussa Las Vegasissa tuppaa olemaan ihan paahtavan kuuma, joten huvittaako sitten jengiä edes lähteä ulos. Toisaalta jos ideana on se että pelaajat käy vain hallilla, syö jossain yhteisessä tilassa (tai omassa huoneessa) ja viettää lopun ajan omassa huoneesaan niin silloin kai Vegas olisi paras vaihtoehto kun pystyy tarjomaan viihtyisimmät huoneet. Voihan se olla että Las Vegas on tehnyt taloudellisesti parhaan tarjouksen kun aika hätää kärsimässä noi hotlat varmasti on ja niillä on ehkä se suurin tarve saada se kuplakaupunki tiloihinsa.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Vaikuttaako verotus yhtään lopulliseen päätökseen?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Vaikuttaako verotus yhtään lopulliseen päätökseen?

Vaikuttaa varmaankin. Eli joku pelaajayhdistyksen tahto voi olla pelata edullisimman osavaltioverotuksen alla. Nevada ja Vegas varmaan vahva ehdokas myös tämän takia.
 
Menikö NHL-pelaajien palkanmaksu jäihin kun kausi keskeytettiin? Vai maksettiinko (normaalin) runkosarjan ajan? Meinaan eihän sillä verotuksella kai merkitystä ole jos tältä kaudelta ei palkkaa enää makseta.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Menikö NHL-pelaajien palkanmaksu jäihin kun kausi keskeytettiin? Vai maksettiinko (normaalin) runkosarjan ajan? Meinaan eihän sillä verotuksella kai merkitystä ole jos tältä kaudelta ei palkkaa enää makseta.
Taidettiin jättää viimeiset erät maksamatta ellen ihan väärin muista. Tuossa viimeisin tietämäni asia.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Menikö NHL-pelaajien palkanmaksu jäihin kun kausi keskeytettiin? Vai maksettiinko (normaalin) runkosarjan ajan? Meinaan eihän sillä verotuksella kai merkitystä ole jos tältä kaudelta ei palkkaa enää makseta.

Vielä en ole liiketoiminnan - tai ylipäätään elämän - alueeseen törmännyt, jossa ei verotuksella olisi omaa merkittävää rooliaan ratkaisuja tehtäessä. :)

Ymmärrän toki, että tässä ajateltiin nimenomaisesti pelaajien kupla-ajan palkkoja, pakko oli vaan nussia pilkkua; näin ison hankkeen osalta verotus näyttelee taloudellisesti varmasti hyvin merkittävää roolia ja sen osalta määrittää NHL:n ratkaisua - ellei sillä ole jotain tiettyjä välttämättömiä ei-taloudellisia vähimmäisvaatimuksia, jotka vain esim. yksi paikkakunta kykenee täyttämään ja/tai potentiaalisten paikkakuntien väliset taloudelliset erot tarjottujen kokonaispakettien välillä ovat mitättömiä. Sitä en osaa sanoa, minkälaisia eri mahdollisuuksia esim. paikallisilla hallinnoilla on tehdä omasta tarjouksestaan houkuttelevampi vaikkapa erilaisten verovapautusten/-huojennusten avulla - mutta NHL varmasti tilanteessa hyödyntää kilpailuasetelman.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Vielä en ole liiketoiminnan - tai ylipäätään elämän - alueeseen törmännyt, jossa ei verotuksella olisi omaa merkittävää rooliaan ratkaisuja tehtäessä. :)

Ymmärrän toki, että tässä ajateltiin nimenomaisesti pelaajien kupla-ajan palkkoja, pakko oli vaan nussia pilkkua; näin ison hankkeen osalta verotus näyttelee taloudellisesti varmasti hyvin merkittävää roolia ja sen osalta määrittää NHL:n ratkaisua - ellei sillä ole jotain tiettyjä välttämättömiä ei-taloudellisia vähimmäisvaatimuksia, jotka vain esim. yksi paikkakunta kykenee täyttämään ja/tai potentiaalisten paikkakuntien väliset taloudelliset erot tarjottujen kokonaispakettien välillä ovat mitättömiä.

Ja eikös verotusta tarkistella vuosikohtaisesti ja silloin sillä palkanmaksun ajankohdalla ei ole merkitystä. Sillä on sitten merkitystä missä osavaltiossa "työpanos" on tehty.
 
Vielä en ole liiketoiminnan - tai ylipäätään elämän - alueeseen törmännyt, jossa ei verotuksella olisi omaa merkittävää rooliaan ratkaisuja tehtäessä. :)

Ymmärrän toki, että tässä ajateltiin nimenomaisesti pelaajien kupla-ajan palkkoja, pakko oli vaan nussia pilkkua

Joo palkkoja nimenomaan ajattelin tässä kohtaa. Miljonääreille vaikkapa eri hyödykkeiden verotuksella tuskin on merkitystä.
 

ipaz

Jäsen
Vancouver ei ole enää hub-kaupunkien kärkikahinoissa. Las Vegas ja Edmonton ilmeisesti ykkösvaihtoehdot tällä hetkellä. Kuusi kaupunkia siis vielä jäljellä kun Pittsburgh ja Dallas putosi pois. Las Vegas, Los Angeles, Chicago, Toronto, Edmonton ja Vancouver.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Eikö pelaajille voida Vegasissa järjestää majoitusta johon kuuluisi Golfkenttä ja Casino baari? Ei olisi niin suurta houkutusta lähteä kuplan ulkopuolelle seikkailemaan. Koutseille sitten toinen hotelli, etteivät estä pelaajien hauskanpitoa. Sääli homma toki niitä kohtaan, jotka joutuvat johonkin Canadalaiseen hotelliin ilman virikkeitä. Tuskin toisaalta jollekkin Laineelle tulee olemaan ongelma, vaan nyt jos koskaan Fortnite addiktiosta olisi hyötyä ja pää varmasti kestäisi paremmin kuin osalla porukkaa.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
.
Ei toki kerro mitään, mutta vähän käsitin niin että Kakko ei tuossa koneessa ollut. Mahdetaankohan sielä vielä arpoa että päästetäänkö poika pelaamaan?

Tai sitten vaan vähän säästää rahaa. Reittilennolla päässee halvemmalla ja kun New Yorkia pidemmälle ei tarvitse matkustaa niin ehtii sinne suoralla lennolla Helsingistä myöhemminkin. New Yorkissa muutenkin yhteiskunnan avaaminen jatkuu edelleen.

Haulan faija totesi hesarissa, että ne pelaajat, joilla oli täksi kaudeksi hankittu viisumi kesäkuun loppuun, joutuvat palaamaan takaisin USA:han ennen kesäkuun loppua. Sen jälkeen he saisivat pelata kauden loppuun erikoisjärjestelyin. Siksi tämä ajankohta kuulema. Sitä en tiedä miten nämä viisumiasiat muuten tuolla menee.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ensi viikolla (pe) on 10.7 ja pitäisi alkaa training campit. Ilmeisesti niiden aikana pelaajia ei pidettäisi karanteenissa?

Onko maksullisia nhl-julkaisuija lukevilla jo enemmän tietoa missä pelit tulevat jatkumaan tai mitään huhuja neuvotteluista? Draft Lottery viikonloppu ei hirveästi tarjonnut uutta varmaa tietoa mistään muusta kuin itse draftin järjestyksestä. Tosin siinäkin jäi se ykkönen arvoitukseksi. Kohta varmaan pitäisi jotain uutta virallista tietoa tulla?

Niin ja onko kukaan bongannut Patea? Jäikö vielä Suomeen? Entä Mattia? Uima-altaalla, punttisalilla vai teho-osastolla?
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Ensi viikolla (pe) on 10.7 ja pitäisi alkaa training campit. Ilmeisesti niiden aikana pelaajia ei pidettäisi karanteenissa?

Onko maksullisia nhl-julkaisuija lukevilla jo enemmän tietoa missä pelit tulevat jatkumaan tai mitään huhuja neuvotteluista? Draft Lottery viikonloppu ei hirveästi tarjonnut uutta varmaa tietoa mistään muusta kuin itse draftin järjestyksestä. Tosin siinäkin jäi se ykkönen arvoitukseksi. Kohta varmaan pitäisi jotain uutta virallista tietoa tulla?

Niin ja onko kukaan bongannut Patea? Jäikö vielä Suomeen? Entä Mattia? Uima-altaalla, punttisalilla vai teho-osastolla?
Vegasia ja Torontoa on huhuttu hub-kaupungeiksi. Myös Edmonton tarjolla. Ja oli siellä kai vielä pari muutakin kaupunkia, joiden valintaan en oikein usko.

Harkkaleirit yritetään aloittaa 10.7., mutta jos sopimusasioissa kestää, aloituspäivä voi venyä muutamalla päivällä. Joku mainitsi että korkeintaan viidellä päivällä.

Lähteitä en jaksa/ehdi etsiä.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Viimesen kolmen päivän aikana Nevadassa on ollut jokaisena päivänä enemmän korontapauksia kuin koko Kanadassa yhteensä. Vaikuttas siltä että siellä toi virus on nyt leviämässä. Jenkkilässähän se virus nyt leviää bailaavien nuorten keskuudessa kaikista eniten ja niitä Las Vegasissa on. Jos kehitys jatkuu tolla alueella samanlaisena kuin esim. Floridassa ja Teksasissa niin on kyllä kohta sellainen hotspot taudin leviämisen suhteen.

Tosin kyllä NBA on sinne Floridaan suuntaamassa vaikka on Jenkkilän kornona hotspot numero yksi. Jossain vaiheessa sekä NHL ja NBA puheli siitä että jos kuplan perustavat niin eivät halua paikallista testastauskapasiteettia rasittaa. Tiedä sitten miten ton testauksen aikovat noissa paikoissa hoittaa.

Tuolla Kanadassa nyt ois koronan suhteen hyviä kaupunkeja tarjolla. En tajua miksi NHL ei sinne sitten molempia kuplia vie. Tosin siellä on samat päättäjät joiden mielestä tää draft lottery oli fiksu juttu. Toivoivat kai että mysteerijengi ei sitä voittas. Itse pelaisin varman päälle ja en lähtis toivomaan että Vegasissa kupla pitää niin hyvin että kukaan pelaaja ei karkaa bailamaan kun kärsii hotellitylsyydestä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
NHL ei kait pysty täysin itse päättämään mihin kuplansa asettavat vaan kaupunkien viranomaisten kanssa pitää löytyä yhteisymmärrys ja hyväksyntä asiaan. Sellaisen "huhun" olen lukenut, jossa esimerkiksi vahvana vaihtoehtona esiintyneen Vancouverin kaupungin terveysviranomaisten kanssa ei yhteisymmärrystä ole löytynyt ja todennäköisesti Vancouver on poissa pelistä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Tosin siellä on samat päättäjät joiden mielestä tää draft lottery oli fiksu juttu. Toivoivat kai että mysteerijengi ei sitä voittas.

Lievä ot, mut miksi mysteerijengin arvontavoitto oli liigan kannalta huono juttu? Nythän tässä päästään arpomaan vielä toisen kerran, ja nähtävästi ensimmäisen arvonnan lopputulos jakoi mielipiteitä sekä herätti tunteita.

Jos NHL olisi käsikirjoitettua draamaa, niin jotenkin näin sen pitäisi mennä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös