Mainos

NHL:n valmentajakaruselli

  • 635 621
  • 2 562

Hukkakaato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна / Jokerit 1992-2013 / Jokerit 2023-
Ei kai niitä muita ole. Sörensen on kolmas ja ensimmäinen ruotsalainen.
Ralph Kruegerin voinee laskea ainakin puolikkaaksi. Syntyi Kanadassa mutta oli kuitenkin saksalainen ja myös edusti pelaajaurallaan Länsi-Saksaa.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Internetin syövereistä löytyi sellainen knoppitieto, että NHL:ssä on ollut kolme Euroopassa syntynyttä päävalmentajaa ennen Sörenseniä. Suhosen ja Hlinkan lisäksi 1-vuotiaana Kanadaan muuttanut Johnny Gottselig, joka syntyi nykyisen Ukrainan alueella. Valmensi muuten juuri Blackhawksia vuosina 1944-48.

Sörensenkin on valmentanut Chicagon alueella junnusarjoissa jo kaudella 2005-06 sekä 2010-11. Södertäljessä vierähti sitten kolme kautta valmennushommissa ja sieltä takaisin Chicagoon junnuja koutsaamaan ja samalla sai pestin Blackhawksin kehitysvalmentajana 2014-15. Mielenkiintoinen tilanne nyt Blackhawksissa, kun Sörensenistä tulee päävalmentaja ja Derek King toimii apulaisena. Rockfordissa asetelma oli toisinpäin pari vuotta sitten.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Internetin syövereistä löytyi sellainen knoppitieto, että NHL:ssä on ollut kolme Euroopassa syntynyttä päävalmentajaa ennen Sörenseniä. Suhosen ja Hlinkan lisäksi 1-vuotiaana Kanadaan muuttanut Johnny Gottselig, joka syntyi nykyisen Ukrainan alueella. Valmensi muuten juuri Blackhawksia vuosina 1944-48.

Viime vuonna näitä tässä ketjussa tutkailin ja noita Euroopassa syntyneitä päävalmentajia (kuitenkin siis USA:n/Kanadan kansalaisia) oli jokunen muukin Gottseligin lisäksi:

Alpo Suhonen ja Ivan Hlinka siten edelleen ne historian ainoat eurooppalaiset päävalmentajat NHL:ssä. Suhonen tuli vähän perinteisempää polkua kun oli kahteen otteeseen pari vuotta NHL-joukkueiden apulaisvalmentajana ja lisäksi puolikkaat kaudet päävalmentajana farmiliigoissa (AHL, IHL). Hlinkalla taas kokemusta ainoastaan kansallisista sarjoista ja maajoukkueesta, ja sitten pääsi kokeilemaan joukkueessa jonka runko koostui saman kansallisuuden pelaajista (Jagr, Straka, Lang ja heidän lisäkseen yli puolen tusinaa muitakin tsekkejä).

Monesti ilmoitetaan myös tyyliin "first european born" eli syntymäpaikan mukaan. Sellaisia Euroopassa syntyneitä valmentajia on nähty Suhosen ja Hlinkan lisäksi seuraavat: Dunc Munro (pelaaja/valmentaja 1929/30 ja 1930/31-kausilla, syntynyt Skotlannissa), Emil Iverson (päävalmentaja 1931/32 ja 1932/33-kausilla, syntynyt Tanskassa), Johnny Gottselig (päävalmentaja 1944/45 ja 1947/48-kausien välisen ajan, syntynyt Neuvostoliitossa), Jack Evans (päävalmentajana 1970-80 luvuilla yhteensä kahdeksan kauden ajan, syntynyt Walesissa) ja Paul MacLean (päävalmentajana 2011/12 ja 2014/15-kausien välisen ajan, syntynyt Ranskassa). Jokainen näistä kuitenkin kasvanut Kanadassa tai Yhdysvalloissa ja niiden maiden kansalaisia.
 
LGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Kuinkahan paljon Brunettella on vielä aikaa Predatorsin puikoissa? Trotz uhosi jo aiemmin uudelleenrakennuksen käynnistämisellä ja valmentaja tietysti on loogisin ensiaskel tähän.

NHL:n toiseksi huonoin saldo, voittoprosentti 35%, viimeiset seitsemän peliä ilman voittoa ja viimeiset kymmenen saldolla 2-5-3. Ei voi montaa tappiota enää mennä potkuihin, sillä ei Brunette ole niin kovan profiilin valmentaja ja näimme myös mitä esim. Montgomerylle kävi Bostonissa.

Ja jos näin käy, niin kukakohan voisi korvata....Gallant tai Woodcroft kenties, jos hieman spekuloi....
 
Taison

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, KalPa
Farmiseura Milwaukee Admiralsin Karl Taylor on yksi AHL:n arvostetuimpia päävalmentajia ja uskoisin hänen olevan varteenotettava ehdokas, mikäli Nashville päättää Brunetten korvata.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Kuinkahan paljon Brunettella on vielä aikaa Predatorsin puikoissa? Trotz uhosi jo aiemmin uudelleenrakennuksen käynnistämisellä ja valmentaja tietysti on loogisin ensiaskel tähän.

NHL:n toiseksi huonoin saldo, voittoprosentti 35%, viimeiset seitsemän peliä ilman voittoa ja viimeiset kymmenen saldolla 2-5-3.
Eivätkö joukkueen suoritukset ja tilastot käy hyvin yksiin Trotzin uhoaman uudelleenrakennuksen kanssa ainakin jos oletetaan, että tankkaus on ensimmäinen askel?
 
LGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Eivätkö joukkueen suoritukset ja tilastot käy hyvin yksiin Trotzin uhoaman uudelleenrakennuksen kanssa ainakin jos oletetaan, että tankkaus on ensimmäinen askel?

Kieltämättä näinkin, mutta tuota Trotz tuskin tarkoitti kannanotollaan.

Hieman riski on joukkueella joutua pahaan limboon, sillä ikärakenne ei oikein anna myöden siihen ajatusmallin, että tämä ei ole vain meidän kausi ja yritetään ensi kaudella uudelleen. Tosi mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan Trotz lähtee.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Preds ei itseasiassa ole ollut tilastollisesti ollenkaan niin huono joukkue kuin tulokset osoittavat. 5vs5: keskinkertainen; erikoistilanteet: ok; mutta tietysti tärkein tilasto, eli tuuri (PDO): helvetin huono.

Paljon muutoksia kesällä, joten en kyllä vielä kenkisi valmentajaa. Voi ihan hyvin olla, että nykyinen runko pelaa parasta kiekkoaan yhdessä vasta ensi kaudella. Se ei välttämättä riitä yhtään mihinkään.

Jos Trotz alkaa nyt hosumaan itse keittämänsä sopan ääressä, niin fanina kyllä toivoisin, että lähtee samalla ovenavauksella kuin Brunette.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi

Predatorsiin pätee erityisen hyvin vanha sanonta, että et voi vaihtaa koko joukkuetta, mutta voit vaihtaa valmentajan. Tuo runko on pitkälti kasassa vielä ensi kaudella, koska hirveästi liikuteltavia palasia ei ole. Mikäli siis haluavat saada parhaan mahdollisen irti ensi kaudesta, tulisi nyt vaihtaa valmentajaa ja luoda pohjat ensi kaudelle. Tästä kaudesta jo kolmasosa takana, eikä Preds ole tuolta enää nousemassa pleijareihin ilman suurempaa ihmettä (jonka uskon tapahtuvan vain uuden valmentajan alla).
 
LGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Onko veikkauksia, meneekö hermo ensin Sabresin vai Rangersin konttorissa?

Joukkueiden ketjuissa on tietysti pohdittu jo mahdollisia muutoksia valmentajista lähtien, mutta ei näytä laiva kääntyvän ilman reagointia. Molemmissa organisaatioissa näyttäisi myös GM:t olevan ihan aiheellisesti kritiikin kohteina, mutta tyypillisten lainalaisuuksien mukaan varmaan muutokset kohdistuvat ensisijaisesti valmennukseen. Pelaajien osalta ainakin Rangersissa on jo ravisteltu puuta, joten tämäkin puoltaa edellä mainittua. Olisikohan vuodenvaihde suurin piirtein molemmilla se raja, johon asti nykymenoa katsotaan. Itse veikkaan, että Ruff ottaa näistä ekana kenkää ja siirtyy samalla ansaituille eläkepäiville. Lavioletten ekan kauden buustille on varmasti vielä käyttöä liigassa ja en usko, että välttämättä saa edes kenkää Rangersista, jollei nyt tilanne muutu vielä selkeästi katastrofaalisemmaksi(voiko enää muuttua?) ja siellä uskoisin GM Druryn kantavan myös vastuuta noiden uhkavaatimustensa myötä, jotka ovat selkeästi vaikuttaneet joukkueen dynamiikkaan.

Woodcroftit ja Quinnevillet varmasti kuitenkin pitävät puhelimissa äänet päällä varmuuden vuoksi.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Predatorsiin pätee erityisen hyvin vanha sanonta, että et voi vaihtaa koko joukkuetta, mutta voit vaihtaa valmentajan. Tuo runko on pitkälti kasassa vielä ensi kaudella, koska hirveästi liikuteltavia palasia ei ole. Mikäli siis haluavat saada parhaan mahdollisen irti ensi kaudesta, tulisi nyt vaihtaa valmentajaa ja luoda pohjat ensi kaudelle. Tästä kaudesta jo kolmasosa takana, eikä Preds ole tuolta enää nousemassa pleijareihin ilman suurempaa ihmettä (jonka uskon tapahtuvan vain uuden valmentajan alla).

Tää on sinänsä hassu tilanne, että ainoa selkeä upgrade olisi varmastikin Barry Trotz.

Olisi kyllä hienoa, jos menisi vastuullisesti laittamaan oman UFA-seikkailunsa jälkeen rivit järjestykseen.

Itte täytyy kaikki tehdä, stana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös