Mainos

NHL:n tilastokummajaiset

  • 1 870 194
  • 6 187

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Näillä listoilla on paljonkin mielenkiintoisia asioita. Ehkä mielenkiintoisimpana huomiona se, että kaikkien "jossittelu-listauksien" ykkösnimi Mario Lemieux ei mahdu millään vuosikymmellä top-10 pistetilastoihin.

Eihän tuo nyt suuri yllätys ole koska aloitti uransa vasta syksyllä 1984 ja puolestaan sitten lopetti uransa ensimmäisen kerran keväällä 1997 (sitä ennen jo yhden kauden kokonaan jäädessä väliin 90-luvulla). Pelimäärät noista syistä ja loukkaantumisten/sairastelun vuoksi jäivät kummallakin vuosikymmenellä puoleen muiden pelaajien vastaavista pelimääristä. Ei päässyt siten pelaamaan yhtään täyttä vuosikymmentä ja loukkaantumiset/sairastelu veivät tosiaan niistä pelatuista 6/10 vuosikymmenistäkin ison osan pois.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal

Juuri tätä tarkoitin "jossittelulistauksilla" Marion osalta. Ei sillä, kyseessä on 100% yksi kaikkien aikojen parhaita pelaajia (monen mielestä jopa paras ikinä), mutta tuntuu, että Marion saavutuksista puhuttaessa aina jonkun täytyy selitellä kaikkia hänen vastoinkäymisiään ja vaikeuksiaan ja kaikkia muita syitä miksi hänelle täytyisi antaa vielä enemmän arvostusta, mitä hän varsinaisilla saavutuksillaan olisi ansainnut. Enkä siis todellakaan tarkoita tätä minään kuittina sinulle, mutta jotenkin ihmettelen miksi Marion kohdalla tämä monesti nousee esille. Yhtä lailla monella muullakin pelaajalla on ollut omat esteensä ja haasteensa ultimaattisen potentiaalin lunastamiseen, kuten muun muassa Bobby Orr ja Mike Bossy. Ja kun Mariota verrataan Gretzkyn lukemiin, ei oteta huomioon, että Waynellakin oli vakavia vaivoja kroppansa kanssa (selkävaivat pahimpana), minkä seurauksena hänen uratilastot putosivat dramaattisesti siinä 30 ikävuoden kohdalla.

Vähän meni osaltani sivuraiteille. Kiitos erittäin hienoista tilastolistauksista jälleen kerran, mahtavaa työtä. Oli vain jotenkin yllättävää, että kolmella vuosikymmenellä top-2 pistekeskiarvolla ei pääse kertaakaan top-10:een kokonaispisteissä. Syy tähän olikin jo toki tiedossani ja siitä yllä seikkaperäisesti kirjoititkin.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
NHL on nykyisellä systeemillä valinnut kuukauden kolme parasta pelaajaa kaudesta 2006-07 alkaen. Sitä edelliseltä ajalta niistä erillisistä kuukauden parhaiksi hyökkääviksi ja puolustaviksi pelaajiksi tehdyistä valinnoista ei mistään löydy täsmällisiä tietoja valintoineen ja ehdokkuuksineen, mutta tuosta kaudesta eteenpäin ne ovat helposti löydettävissä. Kokosin sieltä niiden pohjalta hieman tilastoja sitten:

Useampia valintoja kuukauden kolmen parhaan pelaajan joukkoon:

Koodi:
11 Patrick Kane       (3x1st, 2x2nd, 6x3rd)
10 Alexander Ovechkin (6x1st, 2x2nd, 2x3rd)
10 Sidney Crosby      (4x1st, 5x2nd, 1x3rd)
10 Evgeni Malkin      (3x1st, 7x2nd)
6 Nikita Kucherov     (3x1st, 2x2nd, 1x3rd)
6 Connor McDavid      (4x1st, 2x3rd)
5 Henrik Sedin        (1x1st, 2x2nd, 2x3rd)
5 Pekka Rinne         (1x1st, 4x3rd)
5 Steven Stamkos      (3x1st, 1x2nd, 1x3rd)
5 Sergei Bobrovsky    (1x1st, 2x2nd, 2x3rd)
4 Jarome Iginla       (3x1st, 1x3rd)
4 Devan Dubnyk        (1x1st, 1x2nd, 2x3rd)
3 Ilya Kovalchuk      (2x1st, 1x2nd)
3 Roberto Luongo      (2x2nd, 1x3rd)
3 Tim Thomas          (2x1st, 1x2nd)
3 Ryan Miller         (1x1st, 2x3rd)
3 Ilya Bryzgalov      (1x1st, 1x2nd, 1x3rd)
3 Carey Price         (3x2nd)
3 Jonathan Toews      (2x1st, 1x2nd)
3 Braden Holtby       (2x2nd, 1x3rd)
3 Johnny Gaudreau     (2x1st, 1x2nd)
3 Brad Marchand       (2x2nd, 1x3rd)
3 Nathan MacKinnon    (1x1st, 2x2nd)
2 Henrik Zetterberg   (2x1st)
2 Vincent Lecavalier  (2x3rd)
2 Cristobal Huet      (2x3rd)
2 Scott Niedermayer   (1x2nd, 1x3rd)
2 Joe Thornton        (2x2nd)
2 Thomas Vanek        (2x3rd)
2 Craig Anderson      (2x1st)
2 Antti Niemi         (1x2nd, 1x3rd)
2 Phil Kessel         (1x1st, 1x2nd)
2 Corey Perry         (2x1st)
2 John Tavares        (1x1st, 1x2nd)
2 Ryan Getzlaf        (2x1st)
2 Shea Weber          (1x2nd, 1x3rd)
2 Evgeny Kuznetsov    (2x1st)
2 Brent Burns         (2x3rd)
2 Filip Forsberg      (1x2nd, 1x3rd)
2 Tuukka Rask         (1x1st, 1x3rd)
2 Patrice Bergeron    (1x1st, 1x2nd)
2 Marc-Andre Fleury   (1x2nd, 1x3rd)
2 Vladimir Tarasenko  (1x2nd, 1x3rd)

Eniten valintoja kuukauden ykköstähdeksi:

Koodi:
6 Alexander Ovechkin
4 Sidney Crosby
4 Connor McDavid
3 Jarome Iginla
3 Patrick Kane
3 Steven Stamkos
3 Evgeni Malkin
3 Nikita Kucherov
2 Henrik Zetterberg
2 Ilya Kovalchuk
2 Tim Thomas
2 Craig Anderson
2 Corey Perry
2 Ryan Getzlaf
2 Evgeny Kuznetsov
2 Jonathan Toews
2 Johnny Gaudreau

Eniten valintoja kuukauden kakkostähdeksi:

Koodi:
7 Evgeni Malkin
5 Sidney Crosby
3 Carey Price
2 Joe Thornton
2 Henrik Sedin
2 Roberto Luongo
2 Braden Holtby
2 Alexander Ovechkin
2 Nikita Kucherov
2 Brad Marchand
2 Patrick Kane
2 Sergei Bobrovsky
2 Nathan MacKinnon

Eniten valintoja kuukauden kolmostähdeksi:

Koodi:
6 Patrick Kane
4 Pekka Rinne
2 Vincent Lecavalier
2 Cristobal Huet
2 Henrik Sedin
2 Ryan Miller
2 Thomas Vanek
2 Sergei Bobrovsky
2 Alexander Ovechkin
2 Devan Dubnyk
2 Brent Burns
2 Connor McDavid

Yhteensä 77 kuukautta/231 valintaa*
- 145 hyökkääjää (62.8%)
- 15 puolustajaa (6.5%)
- 71 maalivahtia (30.7%)

*Joulukuussa 2008 Boston Bruinsin maalivahtitandemi Tim Thomas/Manny Fernandez jakoivat ykköstähden paikan. Sen olen laskenut tässä yhteydessä yhtenä valintana.

Huomioita:

- Puolustajat jääneet hyvin vähäiselle huomiolle näitä valintoja tehdessä. Paljoltihan tuota katsellaan piste- ja maalivahtitilastojen pohjalta, jolloin puolustajilta vaaditaan jotain todella kovia pistesaldoja että tulevat harkituksi kuukauden kolmen parhaan pelaajan joukkoon.
- Kanella on tunnetusti ollut noita paljon noita pisteputkia ja siten kykenee vetelemään kovia jaksoja siellä, mutta pienoisena yllätyksenä voinee pitää sitä että on kerännyt yhden valinnan enemmän kuin tuo Crosby/Malkin/Ovechkin-kolmikko.
- Henrik Sedinin viisi valintaa kanssa yllätys siihen nähden että samaan tahtiin tehoilleella velipoika Danielilla niitä oli ainoastaan yksi kappale.
- Henrik Lundqvistin yksi ainoa valinta kuukauden kolmen parhaan pelaajan joukkoon yllätti maalivahtien osalta.
- Rinteelläkin yllättävän paljon valintoja Raskiin nähden suomalaisveskareiden osalta, kun Raskin olen mieltänyt laittaneen putkeen näitä kovatasoisempia jaksoja ja siten oletin että olisi saanut enemmän huomiota tässä yhteydessä osakseen.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Kaikki Arizona Coyotesin hyökkääjät saivat yhden tehopisteen viime yönä ottelussa Anaheim Ducksia vastaan. Samalla yksikään Coyotes-puolustaja ei päässyt pisteille.

Coyotesin maalit:

Crouse (Kessel, Stepan)
Dvorak (Hall, Garland)
Richardson (Fischer, Hinostroza)
Söderberg (Keller, Schmaltz)
 
Viimeksi muokattu:

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Jatkoa tuolle kuukauden kolmen parhaan pelaajan valintaa koskevalle viestille ja nyt sama listaus viikottaisten kolmen parhaan pelaajan (tai tähden) valinnan suhteen. Formaatti tosiaan muutettiin sekä kuukausittaisten että viikottaisten pelaajien palkitsemisen suhteen nykyiseksi kaudesta 2006-07 alkaen joten tilastot sieltä saakka sitten.

Useampia valintoja viikon kolmen parhaan pelaajan joukkoon:

Koodi:
27 Sidney Crosby          (10x1st, 6x2nd, 11x3rd)
24 Alexander Ovechkin     (14x1st, 4x2nd, 6x3rd)
14 Carey Price            (7x1st, 3x2nd, 4x3rd)
14 Evgeni Malkin          (5x1st, 3x2nd, 6x3rd)
13 Jonathan Quick         (5x1st, 4x2nd, 4x3rd)
12 Jarome Iginla          (6x1st, 3x2nd, 3x3rd)
12 Marc-Andre Fleury      (1x1st, 6x2nd, 5x3rd)
12 Brian Elliott          (2x1st, 5x2nd, 5x3rd)
11 Martin Brodeur         (3x1st, 4x2nd, 4x3rd)
11 Steven Stamkos         (4x1st, 5x2nd, 2x2nd)
10 Henrik Lundqvist       (2x1st, 4x2nd, 4x3rd)
10 Craig Anderson         (4x1st, 4x2nd, 2x3rd)
10 Sergei Bobrovsky       (5x1st, 3x2nd, 2x3rd)
10 Pekka Rinne            (2x1st, 5x2nd, 3x3rd)
10 Mike Smith             (2x1st, 2x2nd, 6x3rd)
9 Nicklas Bäckström       (3x1st, 6x3rd)
9 Phil Kessel             (3x1st, 3x2nd, 3x3rd)
9 Roberto Luongo          (4x1st, 1x2nd, 4x3rd)
9 Brad Marchand           (5x1st, 2x2nd, 2x3rd)
8 Ilya Kovalchuk          (2x1st, 3x2nd, 3x3rd)
8 Corey Crawford          (2x1st, 5x2nd, 1x3rd)
8 Patrick Kane            (5x1st, 2x2nd, 1x3rd)
8 Nikita Kucherov         (4x1st, 2x2nd, 2x3rd)
8 Semyon Varlamov         (4x1st, 4x2nd)
8 Connor McDavid          (4x1st, 2x2nd, 2x3rd)
7 Ilya Bryzgalov          (3x1st, 1x2nd, 3x3rd)
7 Jaroslav Halak          (3x1st, 1x2nd, 3x3rd)
7 Daniel Sedin            (2x1st, 4x2nd, 1x3rd)
7 Kari Lehtonen           (2x1st, 3x2nd, 2x3rd)
7 Johnny Gaudreau         (4x1st, 1x2nd, 2x3rd)
7 Devan Dubnyk            (2x1st, 1x2nd, 4x3rd)
7 Vladimir Tarasenko      (3x1st, 2x2nd, 2x3rd)
7 John Tavares            (4x1st, 2x2nd, 1x3rd)
6 Chris Mason             (1x1st, 3x2nd, 2x3rd)
6 Tim Thomas              (3x1st, 2x2nd, 1x3rd)
6 Joe Thornton            (3x1st, 1x2nd, 2x3rd)
6 Evgeni Nabokov          (2x2nd, 4x3rd)
6 Niklas Bäckström        (1x1st, 2x2nd, 3x3rd)
6 Henrik Zetterberg       (3x1st, 2x2nd, 1x3rd)
6 Ryan Miller             (2x1st, 3x2nd, 1x3rd)
6 Corey Perry             (2x1st, 2x2nd, 2x3rd)
6 Tyler Seguin            (3x1st, 3x2nd)
6 Taylor Hall             (1x1st, 2x2nd, 3x3rd)
6 Cam Ward                (2x1st, 2x2nd, 2x3rd)
6 Cam Talbot              (2x1st, 1x2nd, 3x3rd)
6 Eric Staal              (3x1st, 1x2nd, 2x3rd)
6 Jamie Benn              (4x1st, 1x2nd, 1x3rd)
6 Mark Scheifele          (1x1st, 4x2nd, 1x3rd)
6 Patrice Bergeron        (2x1st, 4x2nd)
6 Auston Matthews         (2x1st, 3x2nd, 1x3rd)
6 Nathan MacKinnon        (3x1st, 2x2nd, 1x3rd)
6 Jack Eichel             (1x2nd, 5x3rd)
5 Teemu Selänne           (2x1st, 2x2nd, 1x3rd)
5 Vincent Lecavalier      (2x1st, 2x2nd, 1x3rd)
5 Jason Spezza            (2x1st, 1x2nd, 2x3rd)
5 Jean-Sebastien Giguere  (3x2nd, 2x3rd)
5 Jonas Hiller            (1x1st, 4x2nd)
5 Marian Hossa            (1x1st, 2x2nd, 2x3rd)
5 Pavel Datsyuk           (4x1st, 1x2nd)
5 Jaromir Jagr            (2x1st, 2x2nd, 1x3rd)
5 Jeff Carter             (2x1st, 2x2nd, 1x3rd)
5 Ryan Getzlaf            (2x1st, 3x3rd)
5 Patrik Laine            (3x1st, 2x2nd)
5 Martin Jones            (1x1st, 1x2nd, 3x3rd)
5 Max Pacioretty          (2x1st, 1x2nd, 2x3rd)
4 Miikka Kiprusoff        (1x1st, 3x2nd)
4 Olli Jokinen            (3x2nd, 1x3rd)
4 Marty Turco             (1x1st, 2x2nd, 1x3rd)
4 Rick Nash               (2x1st, 2x3rd)
4 Tomas Vokoun            (1x1st, 1x2nd, 2x3rd)
4 Nikolai Khabibulin      (3x2nd, 1x3rd)
4 Marian Gaborik          (2x1st, 1x2nd, 1x3rd)
4 Thomas Vanek            (3x1st, 1x3rd)
4 Scott Hartnell          (1x1st, 1x2nd, 2x3rd)
4 Matt Duchene            (2x1st, 2x3rd)
4 Antti Niemi             (1x1st, 2x2nd, 1x3rd)
4 Shane Doan              (1x1st, 2x2nd, 1x3rd)
4 Anze Kopitar            (2x1st, 2x3rd)
4 Zach Parise             (3x1st, 1x3rd)
4 Mike Cammalleri         (3x2nd, 1x3rd)
4 T.J. Oshie              (1x1st, 1x2nd, 2x3rd)
4 Patrick Marleau         (1x1st, 1x2nd, 2x3rd)
4 Erik Karlsson           (1x1st, 2x2nd, 1x3rd)   -Puolustaja
4 Braden Holtby           (1x1st, 1x2nd, 2x3rd)
4 Frederik Andersen       (3x2nd, 1x3rd)
4 Jake Allen              (4x2nd)
4 Jonathan Toews          (3x2nd, 1x3rd)
4 Brent Burns             (2x2nd, 2x3rd)          -Puolustaja
4 Robin Lehner            (2x1st, 2x3rd)
4 Joe Pavelski            (2x1st, 1x2nd, 1x3rd)
4 Blake Wheeler           (1x1st, 3x2nd)
4 Ben Bishop              (1x2nd, 3x3rd)
3 Joe Sakic               (2x2nd, 1x3rd)
3 Dominik Hasek           (1x2nd, 2x3rd)
3 Manny Legace            (2x1st, 1x2nd)
3 Marc Savard             (2x1st, 1x2nd)
3 Cristobal Huet          (1x1st, 2x3rd)
3 Jamie Langenbrunner     (2x1st, 1x2nd)
3 Mathieu Garon           (2x2nd, 1x3rd)
3 Dan Ellis               (1x2nd, 2x3rd)
3 Loui Eriksson           (1x1st, 1x2nd, 1x3rd)
3 Daniel Alfredsson       (2x1st, 1x3rd)
3 Ray Emery               (1x1st, 1x2nd, 1x3rd)
3 Joffrey Lupul           (1x1st, 1x2nd, 1x3rd)
3 Jimmy Howard            (1x1st, 2x2nd)
3 Chris Stewart           (3x1st)
3 Martin St.Louis         (2x1st, 1x3rd)
3 Henrik Sedin            (2x2nd, 1x3rd)
3 Kyle Turris             (1x1st, 2x2nd)
3 Andrew Hammond          (2x1st, 1x3rd)
3 Ondrej Pavelec          (2x1st, 1x2nd)
3 Mike Green              (3x3rd)                 -Puolustaja
3 Sam Gagner              (1x1st, 2x3rd)
3 Jakub Voracek           (2x1st, 1x2nd)
3 Michael Grabner         (2x1st, 1x3rd)
3 Peter Budaj             (1x2nd, 2x3rd)
3 Filip Forsberg          (2x1st, 1x3rd)
3 Artemi Panarin          (3x1st)
3 Wayne Simmonds          (2x1st, 1x3rd)
3 Tuukka Rask             (2x1st, 1x3rd)
3 James Reimer            (3x3rd)
3 David Backes            (1x1st, 2x3rd)
3 Antti Raanta            (3x2nd)
3 Claude Giroux           (1x1st, 2x3rd)
3 Cam Atkinson            (1x1st, 2x2nd)
3 Jonathan Huberdeau      (1x1st, 2x3rd)
3 Darcy Kuemper           (1x2nd, 2x3rd)
3 Mika Zibanejad          (1x1st, 1x2nd, 1x3rd)
3 Elias Pettersson        (2x1st, 1x2nd)
3 John Carlson            (1x1st, 1x2nd, 1x3rd)   -Puolustaja
3 Jordan Binnington       (1x1st, 2x2nd)
2 Alex Frolov             (1x1st, 1x2nd)
2 Andrew Raycroft         (1x1st, 1x2nd)
2 Martin Havlat           (2x2nd)
2 Rod Brind'Amour         (2x2nd)
2 Mats Sundin             (1x1st, 1x3rd)
2 Daniel Briere           (1x1st, 1x3rd)
2 Petr Sykora             (2x2nd)
2 Dany Heatley            (1x1st, 1x2nd)
2 Brian Rafalski          (1x2nd, 1x3rd)          -Puolustaja
2 Nicklas Lidström        (2x3rd)                 -Puolustaja
2 Mikael Samuelsson       (1x1st, 1x2nd)
2 Ales Hemsky             (2x3rd)
2 Martin Erat             (2x3rd)
2 Brad Richards           (1x2nd, 1x3rd)
2 Josh Harding            (1x1st, 1x3rd)
2 Duncan Keith            (2x3rd)                 -Puolustaja
2 Niklas Kronwall         (2x2nd)                 -Puolustaja
2 Patrick Sharp           (1x1st, 1x3rd)
2 Jeff Skinner            (2x1st)
2 Andrej Sekera           (1x2nd, 1x3rd)          -Puolustaja
2 Gustav Nyquist          (1x1st, 1x2nd)
2 Johan Franzen           (2x1st)
2 Adam Henrique           (1x2nd, 1x3rd)
2 Ben Scrivens            (1x1st, 1x2nd)
2 Ryan Suter              (1x2nd, 1x3rd)          -Puolustaja
2 Dustin Byfuglien        (1x1st, 1x2nd)          -Puolustaja
2 Kyle Okposo             (1x2nd, 1x3rd)
2 Tomas Tatar             (2x2nd)
2 Ryan Johansen           (1x1st, 1x3rd)
2 P.K. Subban             (1x2nd, 1x3rd)          -Puolustaja
2 Ryan O'Reilly           (1x2nd, 1x3rd)
2 John Gibson             (1x1st, 1x2nd)
2 Lee Stempniak           (2x2nd)
2 Ryan Callahan           (2x2nd)
2 Mike Condon             (2x3rd)
2 Vincent Trocheck        (1x2nd, 1x3rd)
2 Artem Anisimov          (2x2nd)
2 Shea Weber              (1x2nd, 1x3rd)          -Puolustaja
2 Steve Mason             (1x1st, 1x2nd)
2 Jason Pominville        (2x1st)
2 Nazem Kadri             (1x2nd, 1x3rd)
2 Logan Couture           (2x3rd)
2 Brayden Schenn          (1x1st, 1x2nd)
2 Josh Bailey             (1x2nd, 1x3rd)
2 Jonathan Bernier        (2x2nd)
2 Connor Hellebuyck       (1x1st, 1x2nd)
2 William Karlsson        (1x1st, 1x2nd)
2 Sebastian Aho           (1x1st, 1x3rd)
2 Sean Monahan            (1x1st, 1x3rd)
2 Brayden Point           (2x3rd)
2 Morgan Rielly           (2x2nd)                 -Puolustaja
2 Mathew Barzal           (2x2nd)
2 Mark Giordano           (2x1st)                 -Puolustaja
2 Aleksander Barkov       (1x1st, 1x2nd)
2 Thomas Greiss           (1x1st, 1x2nd)
2 Kyle Connor             (1x1st, 1x3rd)
2 Carter Hutton           (2x3rd)
2 David Pastrnak          (2x1st)
2 Roman Josi              (2x2nd)                 -Puolustaja

Eniten valintoja viikon ykköstähdeksi:

Koodi:
14 Alexander Ovechkin
10 Sidney Crosby
7 Carey Price
6 Jarome Iginla
5 Jonathan Quick
5 Evgeni Malkin
5 Patrick Kane
5 Sergei Bobrovsky
5 Brad Marchand
4 Roberto Luongo
4 Pavel Datsyuk
4 Craig Anderson
4 Steven Stamkos
4 John Tavares
4 Jamie Benn
4 Johnny Gaudreau
4 Nikita Kucherov
4 Semyon Varlamov
4 Connor McDavid
3 Martin Brodeur
3 Henrik Zetterberg
3 Joe Thornton
3 Tim Thomas
3 Phil Kessel
3 Ilya Bryzgalov
3 Thomas Vanek
3 Chris Stewart
3 Tyler Seguin
3 Jaroslav Halak
3 Zach Parise
3 Nicklas Bäckström
3 Artemi Panarin
3 Eric Staal
3 Patrik Laine
3 Vladimir Tarasenko
3 Nathan MacKinnon
2 Henrik Lundqvist
2 Ilya Kovalchuk
2 Vincent Lecavalier
2 Marian Gaborik
2 Daniel Alfredsson
2 Manny Legace
2 Ryan Getzlaf
2 Teemu Selänne
2 Marc Savard
2 Cam Ward
2 Jamie Langenbrunner
2 Pekka Rinne
2 Brian Elliott
2 Rick Nash
2 Daniel Sedin
2 Corey Perry
2 Jason Spezza
2 Ryan Miller
2 Mike Smith
2 Jeff Skinner
2 Martin St.Louis
2 Kari Lehtonen
2 Johan Franzen
2 Anze Kopitar
2 Ondrej Pavelec
2 Devan Dubnyk
2 Andrew Hammond
2 Matt Duchene
2 Cam Talbot
2 Jeff Carter
2 Jakub Voracek
2 Jaromir Jagr
2 Michael Grabner
2 Wayne Simmonds
2 Jason Pominville
2 Filip Forsberg
2 Joe Pavelski
2 Corey Crawford
2 Tuukka Rask
2 Auston Matthews
2 Patrice Bergeron
2 Mark Giordano                                   -Puolustaja
2 Robin Lehner
2 David Pastrnak
2 Elias Pettersson
2 Max Pacioretty

Eniten valintoja viikon kakkostähdeksi:

Koodi:
6 Sidney Crosby
6 Marc-Andre Fleury
5 Corey Crawford
5 Brian Elliott
5 Steven Stamkos
5 Pekka Rinne
4 Martin Brodeur
4 Jonas Hiller
4 Craig Anderson
4 Alexander Ovechkin
4 Semyon Varlamov
4 Daniel Sedin
4 Jonathan Quick
4 Henrik Lundqvist
4 Jake Allen
4 Mark Scheifele
4 Patrice Bergeron
3 Miikka Kiprusoff
3 Olli Jokinen
3 Chris Mason
3 Jarome Iginla
3 Nikolai Khabibulin
3 Evgeni Malkin
3 Ilya Kovalchuk
3 Jean-Sebastien Giguere
3 Ryan Miller
3 Phil Kessel
3 Tyler Seguin
3 Mike Cammalleri
3 Kari Lehtonen
3 Frederik Andersen
3 Sergei Bobrovsky
3 Carey Price
3 Antti Raanta
3 Jonathan Toews
3 Blake Wheeler
3 Auston Matthews
2 Martin Havlat
2 Teemu Selänne
2 Joe Sakic
2 Rod Brind'Amour
2 Marty Turco
2 Jaromir Jagr
2 Tim Thomas
2 Petr Sykora
2 Evgeni Nabokov
2 Marian Hossa
2 Mathieu Garon
2 Vincent Lecavalier
2 John Tavares
2 Jimmy Howard
2 Niklas Bäckström
2 Henrik Zetterberg
2 Niklas Kronwall                                 -Puolustaja
2 Tomas Tatar
2 Corey Perry
2 Henrik Sedin
2 Kyle Turris
2 Taylor Hall
2 Antti Niemi
2 Shane Doan
2 Lee Stempniak
2 Cam Atkinson
2 Erik Karlsson                                   -Puolustaja
2 Ryan Callahan
2 Patrick Kane
2 Artem Anisimov
2 Cam Ward
2 Jeff Carter
2 Nikita Kucherov
2 Jonathan Bernier
2 Mike Smith
2 Brad Marchand
2 Morgan Rielly                                   -Puolustaja
2 Mathew Barzal
2 Brent Burns                                     -Puolustaja
2 Vladimir Tarasenko
2 Patrik Laine
2 Nathan MacKinnon
2 Connor McDavid
2 Roman Josi                                      -Puolustaja
2 Jordan Binnington

Eniten valintoja viikon kolmostähdeksi:

Koodi:
11 Sidney Crosby
6 Nicklas Bäckström
6 Alexander Ovechkin
6 Evgeni Malkin
6 Mike Smith
5 Marc-Andre Fleury
5 Brian Elliott
5 Jack Eichel
4 Evgeni Nabokov
4 Martin Brodeur
4 Henrik Lundqvist
4 Jonathan Quick
4 Carey Price
4 Roberto Luongo
4 Devan Dubnyk
3 Ilya Kovalchuk
3 Ilya Bryzgalov
3 Jaroslav Halak
3 Niklas Bäckström
3 Jarome Iginla
3 Taylor Hall
3 Mike Green                                      -Puolustaja
3 Pekka Rinne
3 Cam Talbot
3 James Reimer
3 Phil Kessel
3 Ryan Getzlaf
3 Ben Bishop
3 Martin Jones
2 Dominik Hasek
2 Scott Hartnell
2 Joe Thornton
2 Marian Hossa
2 Chris Mason
2 Cristobal Huet
2 Cam Ward
2 Rick Nash
2 Nicklas Lidström                                -Puolustaja
2 Ales Hemsky
2 Corey Perry
2 Dan Ellis
2 Tomas Vokoun
2 Jean-Sebastien Giguere
2 Jason Spezza
2 Kari Lehtonen
2 Martin Erat
2 Patrick Marleau
2 Duncan Keith                                    -Puolustaja
2 Matt Duchene
2 Steven Stamkos
2 Max Pacioretty
2 Vladimir Tarasenko
2 Anze Kopitar
2 Craig Anderson
2 Mike Condon
2 Brent Burns                                     -Puolustaja
2 Sam Gagner
2 Eric Staal
2 T.J. Oshie
2 Peter Budaj
2 Logan Couture
2 Braden Holtby
2 David Backes
2 Brad Marchand
2 Brayden Point
2 Claude Giroux
2 Jonathan Huberdeau
2 Johnny Gaudreau
2 Nikita Kucherov
2 Robin Lehner
2 Sergei Bobrovsky
2 Connor McDavid
2 Darcy Kuemper
2 Carter Hutton

Yhteensä 345 viikkoa/1035 valintaa*
- 617 hyökkääjää (59.6%)
- 58 puolustajaa (5.6%)
- 360 maalivahtia (34.8%)

*Marraskuussa 2008 Anaheim Ducksin hyökkääjäkolmikko Ryan Getzlaf/Corey Perry/Teemu Selänne tulivat yhdessä valituiksi viikon ykköstähdeksi. Sen olen laskenut tässä yhteydessä yhtenä valintana.
*Lokakuussa 2013 Colorado Avalanchen maalivahtitandemi Jean-Sebastien Giguere/Semyon Varlamov tulivat yhdessä valituiksi viikon kakkostähdeksi. Sen olen laskenut tässä yhteydessä yhtenä valintana.

Huomioita:

- Puolustajat edelleen statistin osassa viikottaisia parhaita suorittajia palkittaessa.
- Puolustajien osalta yllätyksenä se että Andrej Sekera on yksi 16 vähintään kahteen kertaan viikottaiseen tähdistöön valituista pelaajista. Ei varmasti heti olisi kenellekään tullut hänen nimi mieleen jos olisi pitänyt lähteä arvuuttelemaan ketkä ovat puolustajista useimmiten saaneet huomiota osakseen.
- Kummajaisuutena se että eniten valintoja (11) kuukausittaisiin tähdistöihin saanut Patrick Kane on sitten määrältään saanut vähemmän valintoja viikottaisiin (8) tähdistöihin.
- Tässä listauksessa odotetusti Crosby ja Ovechkin selvillä lukemilla kärjessä. Ehkä ero Malkiniin nähden kuitenkin jopa odotettua suurempi tässä, kun tosiaan kuukausittaisissa valinnoissa kolmikko oli tasoissa.
- Jos kuukausitten valintojen osalta ihmettelin Henrik ja Daniel Sedinin välillä olevaa suurta eroa, niin tässä voi tehdä samoin mutta päinvastaiseen suuntaan. Danielilla on viikottaisia valintoja seitsemän ja Henrikillä ainoastaan kolme.
- Rinteen ja Raskin välillä tässäkin merkittävä ero ensin mainitun eduksi ja muutoinkin voi todeta että Raskin vähäinen määrä (3) viikottaisia valintoja pääsi yllättämään.
- Maalivahtien osalta muutoinkin Brian Elliott, Craig Anderson ja Mike Smith ihan kärjen tuntumassa ei ihan odotettu tulos ollut, mutta ovathan nuo pitkän linjan NHL-maalivahteja ja että sitten enemmän ailahtelevia ('streaky') kuin vaikka Henrik Lundqvist, Roberto Luongo tai Ryan Miller. Siitähän olisi sitten tällaisessa pieneen ajanjaksoon osuvassa tarkastelussa hyvin etua kun vetää siellä erityisen korkealla tasolla sen jakson, kuin jos viikosta toiseen pelaisi sillä tasaisella hyvällä tasollaan.
 
Viimeksi muokattu:

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Laitetaan tähän vielä noita vanhempia kuukauden paras pelaaja valintoja. Viikottaisia valintoja en lähde selvittämään mutta kuukausittaiset kaivelin esille. Ensin muutama toteamus:

- NHL implementoi kuukausittaisen parhaan pelaajan valinnan kaudesta 1980-81 alkaen. Sitä aiemmin ei tietääkseni mitenkään noteerattu kuukauden (tai viikon) parhaita suorittajia.
- Siellä valittiin ainoastaan yksi pelaaja kuukauden parhaaksi pelaajaksi ('Player of the Month'). Muita ehdolla olleita pelaajia on joidenkin kuukausien osalta mainittu lehtiartikkeleissa ('edged out', 'others who received consideration' - olivat yleisimmin käytetyt sanamuodot), mutta kyseisten pelaajien määrä vaihteli kuukaudesta toiseen ja siten sieltä ei mitään nykyisiin valintoihin verrannollista top-3 listausta ole saatavilla aikaiseksi. Eikä niitä muita ehdolla olleita kaikkien kuukausien osalta ole edes mainittu erikseen, pelkästään voittajasta löytyy maininta. Silloin kun niitä on mainittu, ei voi varmuudella sanoa että niitä on myöskään missään paremmuusjärjestyksessä (toinen, kolmas jne.) listattu.
- Kausien 2003-04 ja 2005-06 ajan NHL valitsi erikseen kuukauden parhaan hyökkäävän ('Offensive Player of the Month') ja puolustavan ('Defensive Player of the Month') pelaajan.
- Kaudesta 2006-07 eteenpäin tosiaan on valittu kuukauden kolme parasta pelaajaa/tähteä ('Three Stars of the Month').

Alle on merkitty kuukauden parhaat pelaajat ja suluissa on muita harkituiksi tulleita pelaajia sikäli kun niistä on tullut vastaan mainintoja kyseisten kuukausien osalta:

Koodi:
2005-06         'Offensive Player of the Month'                                                          'Defensive Player of the Month'
Maaliskuu       Jaromir Jagr       (Teemu Selänne, Daniel Briere, Alexander Ovechkin, Nicklas Lidström); Ray Emery      ()
Tammikuu        Alexander Ovechkin (Marian Hossa, Alex Tanguay, Teemu Selänne);                          Martin Brodeur (David Aebischer, Martin Gerber, Marty Turco, Sergei Zubov)
Joulukuu        Jaromir Jagr       (Brian Rolston, Joe Thornton, Olli Jokinen, Ladislav Nagy);           Mathieu Garon  (Miikka Kiprusoff, Manny Fernandez, Antero Niittymäki, Chris Osgood)
Marraskuu       Daniel Alfredsson  ();                                                                   Marty Turco    (Miikka Kiprusoff, Curtis Joseph)
Lokakuu         Eric Staal         (Jaromir Jagr, Peter Forsberg);                                       Manny Legace   (Tomas Vokoun, Bryan McCabe, Lubomir Visnovsky)

2003-04         'Offensive Player of the Month'                                                          'Defensive Player of the Month'
Maaliskuu       Scott Gomez (Patrik Elias, Jochen Hecht)                                                 Chris Osgood (Nikolai Khabibulin)
Helmikuu        Martin St.Louis                                                                          Evgeni Nabokov
Tammikuu        Martin St.Louis                                                                          Wade Redden (Brian Boucher, ?, ?)
Joulukuu        Pavel Datsyuk;                                                                           Miikka Kiprusoff
Marraskuu       Robert Lang;                                                                             Martin Brodeur (David Aebischer)
Lokakuu         Ilya Kovalchuk;                                                                          Nikolai Khabibulin

2002-03
Maaliskuu       Nikolai Khabibulin (Patrick Roy, Peter Forsberg, Dany Heatley, Todd Bertuzzi, Pavel Datsyuk)
Helmikuu        Peter Forsberg (Alex Tanguay, Milan Hejduk, Ziggy Palffy, Tomas Vokoun, Patrick Lalime, Dan Cloutier, Roman Cechmanek)
Tammikuu        Marty Turco
Joulukuu        Todd White (Al MacInnis, Markus Näslund, Chris Osgood, Jocelyn Thibault)
Marraskuu       Dan Cloutier (Mario Lemieux, Marian Hossa)
Lokakuu         Mario Lemieux

2001-02
Maaliskuu       Sean Burke
Helmikuu        Evgeni Nabokov
Tammikuu        Markus Näslund
Joulukuu        Steve Sullivan (Rod Brind'Amour, Roman Cechmanek, Simon Gagne, Alexander Mogilny)
Marraskuu       Jarome Iginla
Lokakuu         Chris Osgood

2000-01
Maaliskuu       Jaromir Jagr (Mario Lemieux, Pavel Bure, Martin Brodeur, Patrik Elias, Petr Sykora)
Helmikuu        Alexei Kovalev
Tammikuu        Mario Lemieux (Byron Dafoe, Arturs Irbe, Patrick Roy, Jaromir Jagr, Jeff O'Neill, Keith Primeau, Joe Sakic, Alexei Yashin)
Joulukuu        Donald Audette (Theoren Fleury, Olaf Kölzig, Peter Bondra, Rob Blake, Pavol Demitra, Manny Fernandez)
Marraskuu       Joe Sakic
Lokakuu         Sean Burke

1999-00
Maaliskuu       Joe Sakic
Helmikuu        Jarome Iginla
Tammikuu        Olaf Kölzig
Joulukuu        Pavel Bure
Marraskuu       Jaromir Jagr
Lokakuu         Mikhail Shtalenkov

1998-99
Huhtikuu        Byron Dafoe
Maaliskuu       Jaromir Jagr (Peter Forsberg)
Helmikuu        Teemu Selänne
Tammikuu        Patrick Roy
Joulukuu        Dominik Hasek (Bobby Holik, Ed Belfour)
Marraskuu       Eric Lindros (Nikolai Khabibulin, Jimmy Waite, John LeClair, Tony Amonte, Dominik Hasek)
Lokakuu         Arturs Irbe

1997-98
Huhtikuu        Joe Nieuwendyk
Maaliskuu       Jaromir Jagr
Helmikuu        Dominik Hasek
Tammikuu        Paul Kariya
Joulukuu        Dominik Hasek
Marraskuu       Martin Brodeur
Lokakuu         Mike Modano (Eric Lindros, Grant Fuhr, Chris Osgood)

1996-97
Huhtikuu        Ron Tugnutt
Maaliskuu       Mike Modano (Martin Brodeur, Eric Lindros, Ziggy Palffy)
Helmikuu        Brendan Shanahan (Martin Brodeur, Dominik Hasek)
Tammikuu        Mario Lemieux
Joulukuu        Mike Richter
Marraskuu       Jaromir Jagr (Patrick Roy)
Lokakuu         John Vanbiesbrouck

1995-96
Huhtikuu        Paul Kariya (Mario Lemieux, Rod Brind'Amour)
Maaliskuu       Jim Carey
Helmikuu        Peter Forsberg
Tammikuu        Theoren Fleury
Joulukuu        Mark Messier
Marraskuu       Mario Lemieux
Lokakuu         Eric Lindros (Mario Lemieux, Jim Carey)

1994-95
Huhtikuu        Paul Coffey (Brian Leetch, Jaromir Jagr, Peter Bondra)
Maaliskuu       Jim Carey
Helmikuu        Jaromir Jagr (Ed Belfour)
Tammikuu        ?

1993-94
Huhtikuu        Brendan Shanahan (Mike Richter)
Maaliskuu       Pavel Bure (Martin Brodeur)
Helmikuu        Patrick Roy
Tammikuu        Cam Neely
Joulukuu        Sergei Fedorov/Dominik Hasek
Marraskuu       Mike Richter
Lokakuu         Felix Potvin (Wayne Gretzky, Eric Lindros, Dominic Roussel)

1992-93
Maaliskuu       Mario Lemieux
Helmikuu        Steve Yzerman (Doug Gilmour, Robert Reichel)
Tammikuu        Alexander Mogilny/Teemu Selänne
Joulukuu        Mario Lemieux/Ed Belfour (Mike Vernon)
Marraskuu       Jari Kurri
Lokakuu         Mario Lemieux (Pat LaFontaine, Kevin Stevens)

1991-92
Maalis/huhtikuu Mario Lemieux
Helmikuu        Luc Robitaille (Wayne Gretzky)
Tammikuu        Andy Moog/Pat LaFontaine
Joulukuu        Mario Lemieux (Kevin Stevens, Brian Leetch)
Marraskuu       Kevin Stevens (Bob Essensa)
Lokakuu         Kirk McLean (Luc Robitaille, Owen Nolan)

1990-91
Maaliskuu       Kelly Hrudey
Helmikuu        Brett Hull
Tammikuu        Wayne Gretzky (Patrick Roy, Adam Oates, Brett Hull)
Joulukuu        Tom Barrasso (Steve Larmer)
Marraskuu       Pete Peeters
Lokakuu         John Vanbiesbrouck (Al MacInnis, Brett Hull, Wayne Gretzky, John Cullen, Ed Belfour)

1989-90
Maalis/huhtikuu Brian Bellows (Jon Casey, Pat Verbeek
Helmikuu        Paul Coffey (Patrick Roy, Brett Hull, Steve Yzerman)
Tammikuu        Brett Hull (Mario Lemieux, Andy Moog)
Joulukuu        Bill Ranford
Marraskuu       Andy Moog (Darren Puppa, Jon Casey)
Lokakuu         Wayne Gretzky (Joe Nieuwendyk, John Vanbiesbrouck, Jacques Cloutier)

1988-89
Maalis/huhtikuu Mario Lemieux
Helmikuu        ?
Tammikuu        Mike Vernon (Mario Lemieux, Bernie Nicholls)
Joulukuu        Mario Lemieux
Marraskuu       Steve Yzerman (Wayne Gretzky, Bernie Nicholls, Mike Vernon)
Lokakuu         Mario Lemieux (Bernie Nicholls, John Vanbiesbrouck, Ken Wregget)

1987-88
Maalis/huhtikuu Mario Lemieux
Helmikuu        Mark Messier
Tammikuu        Tom Barrasso
Joulukuu        Steve Yzerman (Mario Lemieux, Gary Suter, Ron Hextall)
Marraskuu       Wayne Gretzky (Denis Savard, Kelly Hrudey)
Lokakuu         Alain Chevrier

1986-87
Maalis/huhtikuu Doug Gilmour
Helmikuu        Mike Gartner
Tammikuu        Wayne Gretzky
Joulukuu        Wayne Gretzky
Marraskuu       Mike Bossy (Ron Hextall, Mike Vernon)
Lokakuu         Mario Lemieux (Wayne Gretzky, Dino Ciccarelli, Ron Hextall)

1985-86
Maalis/huhtikuu Bob Froese (Wayne Gretzky, Jari Kurri)
Helmikuu        Don Beaupre (Wayne Gretzky, Paul Coffey, Mario Lemieux)
Tammikuu        Wayne Gretzky
Joulukuu        Wayne Gretzky (Andy Moog)
Marraskuu       Rejean Lemelin (Wayne Gretzky, Al Jensen)
Lokakuu         Mario Gosselin

1984-85
Maalis/huhtikuu Pelle Lindbergh/Brian Hayward (Wayne Gretzky, Paul Coffey)
Helmikuu        Wayne Gretzky
Tammikuu        Wayne Gretzky (Marcel Dionne, Pat Riggin)
Joulukuu        Wayne Gretzky (Jari Kurri, Bob Mason, Tom Barrasso, John Ogrodnick)
Marraskuu       Wayne Gretzky (Pelle Lindbergh)
Lokakuu         Mike Bossy

1983-84
Maalis/huhtikuu Pat Riggin (Wayne Gretzky, Paul Coffey, Andy Moog)
Helmikuu        Wayne Gretzky
Tammikuu        Wayne Gretzky
Joulukuu        Wayne Gretzky
Marraskuu       Wayne Gretzky (Jari Kurri, Tom McCarthy, Bryan Trottier, Roland Melanson)
Lokakuu         Wayne Gretzky (Rick Vaive, Tony Tanti, Michel Goulet, Denis Potvin)

1982-83
Maalis/huhtikuu Wayne Gretzky (Stan Smyl, Darcy Rota, Marcel Dionne, Mike Bossy, Andy Moog)
Helmikuu        Marcel Dionne (Wayne Gretzky)
Tammikuu        Pete Peeters/Bob Froese (Wayne Gretzky, Mark Messier, Rick Vaive)
Joulukuu        Wayne Gretzky (Pete Peeters, Barry Pederson, Lanny McDonald)
Marraskuu       Pete Peeters (Wayne Gretzky)
Lokakuu         Mike Bossy

1981-82
Maaliskuu       Mike Bossy (Wayne Gretzky, Rick Wamsley, Billy Smith, Ed Staniowski)
Helmikuu        Wayne Gretzky
Tammikuu        Wayne Gretzky (Dennis Maruk, Denis Savard, Blaine Stoughton, Roland Melanson)
Joulukuu        Wayne Gretzky
Marraskuu       Wayne Gretzky
Lokakuu         Wayne Gretzky

1980-81
Maaliskuu       Wayne Gretzky
Helmikuu        Dan Bouchard (Mike Liut, Richard Sevigny, Kent Nilsson, Wayne Gretzky, Peter Stastny)
Tammikuu        Wayne Gretzky (Tony Esposito, Mike Bossy)
Joulukuu        Mike Rogers (Dave Taylor, Randy Carlyle, Gilles Gilbert)
Marraskuu       Mike Bossy
Lokakuu         Charlie Simmer

- Helmikuun 1989 osalta en löytänyt tietoa parhaaksi valitusta pelaajasta jostain syystä. Lemieux ja Gretzky olivat kuukauden kaksi tehokkainta pelaajaa, mutta heistä ei pitäisi löytyä valintaa koska kummallakin muutoin lukemat täsmäävät heidän kohdallaan mainittujen valintojen määrän osalta. Yzerman oli kolmanneksi tehokkain pelaaja joten epäilykset sinne suuntaan sitten, koska maalivahtien osalta ei oikein mitään erinomaisia suorituksia löytynyt tuon kuukauden ajalta.
- Tammikuun 1995 osalta ei tullut myöskään vastaan tietoa kuukauden parhaan pelaajan valinnasta. En tiedä onko sitten tynkäkauden vuoksi tuolta ensimmäiseltä kuukaudelta jätetty valinta tekemättä.
- Ensimmäinen erillinen valinta huhtikuulta on kaudelta 1993-94. En tiedä onko sitä edeltävällä 1992-93 tehty erillistä valintaa huhtikuulta. Kausien 1982-83 ja 1991-92 välillä huhtikuun tilastoja oli lyöty yhteen maaliskuun tilastojen osalta maaliskuun parhaiden pelaajien valinnassa, joten siinä on maaliskuuhun noina vuosina yhdistetty sitten huhtikuun pelit myös.
- Gretzky dominoi odotetusti noina alkuvuosina kuukaudesta toiseen tätä palkintoa ja lähinnä siellä ainoastaan Bossy ja jokunen 'flavor of the month' maalivahti pääsi välillä aina viemään valinnan hänen edestään. Yhteensä Gretzkyllä 25 valintaa kuukauden parhaaksi pelaajaksi. Lemieuxille niitä valintoja kertyi 14 kappaletta.
 
Viimeksi muokattu:

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Elvis Presley - Heartbreak Hotel

- Gretzky dominoi odotetusti noina alkuvuosina kuukaudesta toiseen tätä palkintoa ja lähinnä siellä ainoastaan Bossy ja jokunen 'flavor of the month' maalivahti pääsi välillä aina viemään valinnan hänen edestään. Yhteensä Gretzkyllä 26 valintaa kuukauden parhaaksi pelaajaksi. Lemieuxille niitä valintoja kertyi 14 kappaletta.

Selänne sai tuolla omalla "kulta-ajallaan" kaksi kertaa valinnan kuukauden pelaajaksi ja näistä toinen oli jaettu. Tämä on mielestäni erikoista, oli kuitenkin noin viiden vuoden ajan maailman top5-pelaaja. Knoppi: Selänteen legendaarisella tulokaskaudella Jari Kurri valittiin marraskuun pelaajaksi.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Selänne sai tuolla omalla "kulta-ajallaan" kaksi kertaa valinnan kuukauden pelaajaksi ja näistä toinen oli jaettu. Tämä on mielestäni erikoista, oli kuitenkin noin viiden vuoden ajan maailman top5-pelaaja. Knoppi: Selänteen legendaarisella tulokaskaudella Jari Kurri valittiin marraskuun pelaajaksi.

Paria knoppia noihin liittyen lisää:

- Kurri voitti tuon kuukauden parhaan pelaajan valinnan sentterinä pelatessaan. Gretzky oli selkävamman vuoksi koko alkukauden sivussa ja Kurri siirtyi sen vuoksi siksi alkukaudeksi sentteriksi. Siten Kurrilla kuukauden paras pelaaja valinta sentterinä, mutta ei yhtään vakituisella pelipaikallaan laiturina.
- Selänne tuolla valinnallaan on vain yksi kolmesta pelaajasta, ja ensimmäinen laatuaan, joka valittiin samanaikaisesti sekä kuukauden parhaaksi tulokkaaksi että myös pelaajaksi. Selänteen (tammikuu 1993) jälkeen siihen suoritukseen ovat kyenneet Jim Carey (maaliskuu 1995) ja Alexander Ovechkin (tammikuu 2006). Näistä toki Selänne ei voittanut tuota palkintoa yksin, eikä sitä tehnyt sinällään myöskään Ovechkin kun tuolloin valittiin erilliset parhaat hyökkäävät ja puolustavat pelaajat. Eli Jim Carey olisi ainoa joka yksinänsä on tullut valituksi kuukauden parhaaksi pelaajaksi sekä tulokkaaksi.
 
Isäntä

Jäsen
- Kurri voitti tuon kuukauden parhaan pelaajan valinnan sentterinä pelatessaan. Gretzky oli selkävamman vuoksi koko alkukauden sivussa ja Kurri siirtyi sen vuoksi siksi alkukaudeksi sentteriksi. Siten Kurrilla kuukauden paras pelaaja valinta sentterinä, mutta ei yhtään vakituisella pelipaikallaan laiturina.
Tätä sivuten sellainen kysymys, että onko sinulla tai jollain muulla tietoa tai jopa muisitikuvia, kuinka paljon Kurri uransa loppua kohti pelasi sentterinä? Joku kesä katselin Viasatilta 1993 finaaleja ja noissakin peleissä Kurri pelasi nimenomaan sentterinä vaikka Gretzky terveenä olikin. Gretzkyn oikealla laidalla pelasi Tomas Sandström. Lisäksi muistelisin Kurrin pelanneen viimeisellä kaudellaan Coloradossa enemmän sentterinä kuin laidassa ja olisiko jopa Naganossa pelannut keskellä?
 
Suosikkijoukkue
KK
Varmaan vaikea tsekata, mutta kun viimeyönä oli kiikaritehot suomalaisilla, niin osaako kukaan kertoa mikä on suurin määrä suomalaisia yhdellä kierroksella kiikaritehoilla? Jos joku edes tajuaa mitä yritän hakea?
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Tätä sivuten sellainen kysymys, että onko sinulla tai jollain muulla tietoa tai jopa muisitikuvia, kuinka paljon Kurri uransa loppua kohti pelasi sentterinä? Joku kesä katselin Viasatilta 1993 finaaleja ja noissakin peleissä Kurri pelasi nimenomaan sentterinä vaikka Gretzky terveenä olikin. Gretzkyn oikealla laidalla pelasi Tomas Sandström. Lisäksi muistelisin Kurrin pelanneen viimeisellä kaudellaan Coloradossa enemmän sentterinä kuin laidassa ja olisiko jopa Naganossa pelannut keskellä?

Sen tiedän että alkukaudesta Gretzkyn ollessa sivussa Kurri tosiaan siirrettiin Robitaillen ja Sandströmin keskelle ja pelasi sen koko alkukauden sentterinä siinä. En ole varma että pysyikö sentterinä Gretzkyn palatessa, mutta Kurrin 'scoring logia' katsoessa se vaikuttaisi todennäköiseltä. Sillä Gretzky ja Kurri eivät koko kauden aikana tasakentällisin kirjauttaneet kuin yhden yhdessä juonitun maalin ja sekin tapahtui vasta finaalisarjan aikana. Muutoin en muista miten paljon Kurri tuon jälkeen sitten sentterinä pelaili.
 
Vislami

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
San Josesta tuli NHL historian ensimmäinen joukkue, joka on tehnyt viimeisellä minuutilla maalin tyhjään maaliin ja hävinnyt vielä pelin.
Ajassa 59.00 San Jose tekee 4-2 maalin tyhjiin.
Washington tekee vielä perään kaksi ja voittaa ottelun lopulta jatkoilla.

Jotain historiaa saatiin sentään tällä kaudella aikaan!
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tuokin se on aina jännää, että kun Ben Chiarot kohtaa entisen seuransa, niin päättää painaa 2 maalia. Tai kun Varlamov kohtaa entisen seuransa, niin päättää pelata nollapelin.
 
Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
23.12.2019 pelatussa Tampa Bay-Carolina-ottelussa vierasjoukkue teki 5 peräkkäistä maalia, mutta silti onnistui hävimään ottelun varsinaisella peliajalla. Kuinkahan yleistä tuollainen on / onko mikään joukkue onnistunut häviämään runsaammilla peräkkäisillä maaleilla?
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
New York Rangersin puolustaja Tony DeAngelo teki ottelussa New Jersey Devilsiä vastaan peräti pisteet 3+2=5.

NHL.com:n otteluraportin mukaan tämä oli yhdeksäs kerta, kun Rangersin puolustaja on onnistunut kypärätempussa (Reijo Ruotsalainen oli edellinen, vuonna 1982). Voiko olla mahdollista? Eikö esimerkiksi Brian Leetch tehnyt mahtavalla urallaan yhtään kypärätemppua Rangersin paidassa?

Samaisen jutun mukaan tämä oli Rangers-historian kolmas kerta, kun puolustaja on tehnyt viisi pistettä yhdessä ottelussa. Brian Leetch on onnistunut tempussa aiemmin kahdesti, vuosina 1989 ja 1995.

Edit
Brian Leetchin uran ainoa kypärätemppu näyttäisi tosiaan tulleen pudotuspelien puolella keväällä 1995.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Pekka Rinne oli tahkonnut NHL:ssä 650 peliä, kunnes osui ensi kertaa tolppien väliin. Siinä taisi tulla ennätys, jota on aika haastavaa rikkoa. Kenttäpelaajalta vaatisi hyvin eriskummallisen uran ja varsin harva maalivahti edes pystyy saavuttamaan yhtä mittavan pelimäärän. No, ehkä loppu-uransa aikana esimerkiksi Fleury tai Price saa kerran punalampun syttymään vastapäädyssä.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aloin miettiä että kuinkakohan moni noista maalivahtien maaleista on tehty maaliviivan tai siis pitkän viivan takaa. Muutama rajatapaus (esim Brodeur) näytti olevan jotka keihäänheitossa olisi tuomittu yliastutuksi, mutta en muistanutkaan että jumalauta Jose Theodore teki 2001 maalin rystyltä, seisten suht keskellä oman maalin takana.
Video alkaa kys suorituksen kohdalta:

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Pekka Rinne oli tahkonnut NHL:ssä 650 peliä, kunnes osui ensi kertaa tolppien väliin. Siinä taisi tulla ennätys, jota on aika haastavaa rikkoa. Kenttäpelaajalta vaatisi hyvin eriskummallisen uran ja varsin harva maalivahti edes pystyy saavuttamaan yhtä mittavan pelimäärän. No, ehkä loppu-uransa aikana esimerkiksi Fleury tai Price saa kerran punalampun syttymään vastapäädyssä.
Tästä tuli mieleen (sattuneista syistä) että mikä on pisin aika että saa tehtyä hattutempun?
Lidström tosiaan teki todella myöhään urallaan ensimmäisen hattutemppunsa, oletan että se on varmaan ns top 10 sijoitus sellaisessa listassa.
Jaksaisikohan kukaan kaivaa tietoa?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Lidström on vanhin ensimmäisen hattutemppunsa tehnyt pelaaja ja ottaen huomioon kuinka pitkään hän pelasi ja kuinka vähän pelejä jäi välistä niin heitän hatusta, että on ykkösenä. Shane Doanilla oli eniten maaleja ilman hattutemppua melko kauan.
 
Okei, kiitoksia. Oletinkin että voisi hyvin olla ykkönen mutta ei tuollaista uskalla ilman faktaa sanoa.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Zdeno Chara on vasta viides pelaaja, joka sai tuhat ottelua täyteen seurassa, joka ei ollut hänen ensimmäisensä NHL:ssä.

John Bucyk (Boston) 1436
Kris Draper (Detroit) 1137
Joe Thornton (San Jose) 1081
Eric Nesterenko (Chicago) 1013
Zdeno Chara (Boston) 1000

Vähintään 900 otteluun ylsivät:
Calle Johansson (Washington) 983
Mats Sundin (Toronto) 981
Martin St. Louis (Tampa Bay) 972
Teemu Selänne (Anaheim) 966
Scott Stevens (New Jersey) 956
Marcel Dionne (Los Angeles) 921
Glen Wesley (Hartford/Carolina) 913
Kirk Maltby (Detroit) 908
 
Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
Zdeno Chara on vasta viides pelaaja, joka sai tuhat ottelua täyteen seurassa, joka ei ollut hänen ensimmäisensä NHL:ssä.

Aika kauvan oon NHL:ää seurannut, ja tuli tämän jälkeen katsottua Charan tilastoja. Jotenkin tämä on mennyt itseltä ihan ohi, että Chara on jopa 8 vuonna pelannut muualla kuin Bruinsissa! Vähän tuli puskista itselle kyllä tuo että on muualla noin kauvan pelannut.

Edit: Tuon jälkeen 13 vuotta Bruinsin kapteenina. Liekkö tuohonkaan kukaan muu pystynyt.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Edit: Tuon jälkeen 13 vuotta Bruinsin kapteenina. Liekkö tuohonkaan kukaan muu pystynyt.

Katsoin, että Raymond Bourque on ollut 15 kautta Bruinsin kapteenina.
 
Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
Katsoin, että Raymond Bourque on ollut 15 kautta Bruinsin kapteenina.

Bourque oli alusta asti Bruinsin miehiä, ja kapteenina sielä sen jälkeen. Noita jotka on ollut kapteenina varmaan 20-vuotta löytynee, ja nämä Crosby, McDavid jne. tulenee olleen sitä luokkaa.

Muotoillaan paremmin, eli mikäli on pelannut vajaa 10-vuotta muualla ilman kapteenina oloa ja sen jälkeen ollut jonkun toisen seuran kapteenina yli 10-vuotta. Kukahan on pisimpään pelaillut muualla ja siirtyessään uuteen seuraan ollut vaikka tuon 10-vuotta kapteenina?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös