NHL:n tilastokummajaiset

[Chiesa di Totti]

Tulipa tuossa huomattua Teksti-tv:ltä, että koko läntinen konferenssi on .500 tai yli voittosarakkeessa eli huonoimmallakin joukkueella on piste per ottelu. Kautta on pelattu 32-36 peliä, Idän puolella vain 8 joukkuetta pääsi samaan tasoon.

 

[Henkka]

Tulipa tuossa huomattua Teksti-tv:ltä, että koko läntinen konferenssi on .500 tai yli voittosarakkeessa eli huonoimmallakin joukkueella on piste per ottelu. Kautta on pelattu 32-36 peliä, Idän puolella vain 8 joukkuetta pääsi samaan tasoon.

Äkkiseltään luulisi, että lännen joukkueet ovat vieneet idän porukoita 100-0, mutta ero ei taidakaan tulla siitä. Lännessä on vaan hinkattu enemmän noita 3 pisteen otteluita. Vai mitä Dallas?

 

[Frostburn]

Äkkiseltään luulisi, että lännen joukkueet ovat vieneet idän porukoita 100-0, mutta ero ei taidakaan tulla siitä. Lännessä on vaan hinkattu enemmän noita 3 pisteen otteluita. Vai mitä Dallas?

Vaikka NHL:n säännöstö onkin mielestäni pääosin parempi kuin IIHF:n vastaava, niin rapakon takana voitaisiin kyllä siirtyä myös tuohon 3 pisteen antamiseen varsinaisen peliajan voitosta. Nykysysteemi suosii joukkueita, jotka puolustamalla nyhjäävät itsensä jatkoajalle/rankkareihin ja antavat siellä sitten arvan ratkaista voittajan, kun plakkarissa on jo varmasti puolet saatavilla olevista pisteistä. 3 pistettä varsinaisella peliajalla voitetusta pelistä saisi joukkueet hyökkäämään kolmannen erän loppupuolella ottelun ollessa tasan sen sijaan, että tyydyttäisiin pakittelemaan ja varmistamaan vähintäänkin tuo toinen tarjolla oleva piste.

Vielä parempi ratkaisu olisi toki koko kolikonheittorankkarikisan poistaminen ja palaaminen vanhaan systeemiin, jossa 5 minuutin maalittoman jatkoajan jälkeen päädyttäisiin tasapeliin. Valitettavasti yleisö tykkää yksilötaidon esittelystä rankkarien muodossa, joten paluu vanhaan ei taida olla realistinen ajatus.

 

[dali]

Tämä knoppi kuuluu kai tähän ketjuun: Tiistaiyönä 0-0-lukemiin peliajalla päättynyt Rangers-Devils-ottelu oli sillä tapaa historiallinen, että ottelussa lauottiin 96 kertaa maalia kohti ilman onnistumisia. Aikaisempi 0-0-pelien ennätys oli "vain" 75 laukausta.

 

[TKH]

Ei taida olla parempaakaa ketjua, niin laitetaan tänne.

1 maalin ottelut
Kovalchuk 115
Ovechkin 102
Malkin 93
Parise 93
Heatley 91
Lecavalier 91
St. Louis 86
Nash 85
Marleau 80
Vanek 80

2 maalin ottelut
Ovechkin 37
Iginla 27
Heatley 25
Crosby 23
Gaborik 23
Hossa 22
Selänne 21
Semin 20
Carter 20

3 maalin ottelut
Heatley 6
Kovalchuk 6
Staal 6
Iginla 5
Olli Jokinen 5
Malkin 5
Ovechkin 5
Vanek 5

4 maalin ottelut
Ovechkin 2
Jussi Jokinen 1
Kovalev 1
Viktor Kozlov 1
Staal 1
Zubrus 1
Backes 1

5 maalin ottelut
Gaborik 1

Eli listassa on kaudesta 2006-07 lukien ne pelaajat, jotka ovat pelanneet tänä aikana eniten 1 maalin pelejä, 2 maalin pelejä jne.

 

[TKH]

Laitetaan vastaava lista myös pisteiden osalta.

1 pisteen ottelut
Datsyuk 116
Gomez 116
Getzlaf 115
Heatley 115
Guerin 114
Doan 113
Gionta 113
Campbell 111
Lecavalier 111
Malkin 111

2 pisteen ottelut
Crosby 72
Ovechkin 70
Thornton 69
Hossa 65
Henrik Sedin 64
Lecavalier 63
Malkin 62
St. Louis 59
Datsyuk 58
Heatley 58

3 pisteen ottelut
Ovechkin 33
Thornton 28
Iginla 27
Malkin 27
Crosby 26
St. Louis 26
Datsyuk 23
Henrik Sedin 23
Staal 23
Lecavalier 22

4 pisteen ottelut
Thornton 11
Crosby 10
Iginla 9
Kovalchuk 9
Malkin 7
Smyth 6
Ovechkin 5
Bäckström 5
Heatley 5
Slava Kozlov 5

5 pisteen ottelut
Ovechkin 4
Alfredsson 2
Malkin 2
Bäckström 2
Huselius 2
Iginla 2
Lecavalier 2
Selänne 2
Stastny 2

6 pisteen ottelut
Crosby 2
Gaborik 1
Hejduk 1
Lupul 1
Spezza 1
Staal 1
Olli Jokinen 1

7 pisteen ottelut
Alfredsson 1

 

[TKH]

Laitetaan vielä puolustajat omalla listalla.

2 maalin ottelut
Green 10
Bergeron 6
Weber 6
Boyle 5
Chara 4
Lidström 4
Pronger 4
Souray 4
Gonchar 3

3 maalin ottelut
Kaberle 1
Boucher 1
Boyle 1
Byfuglien 1
Corvo 1
Schneider 1


2 pisteen ottelut
Green 42
Lidström 39
Markov 37
Gonchar 36
Niedermayer 36
Boyle 34
Pronger 33
Campbell 32
Rafalski 32
Visnovsky 31

3 pisteen ottelut
Lidström 12
Niedermayer 9
Pronger 9
Gonchar 8
Green 8
Zidlicky 8
Markov 7
Streit 7
Timonen 6
Boyle 6

4 pisteen ottelut
Green 2
Timonen 2
Kaberle 2
Jovanovski 2
McCabe 2
Zubov 2

5 pisteen ottelut
Gonchar 1
Kaberle 1
Phaneuf 1
Corvo 1
Picard 1

 

[TKH]

Suomalaisten vastaavat tilastot kaudesta 2006-07 lähtien.

2 maalin ottelut
Selänne 21
Olli Jokinen 12
Saku Koivu 10
Miettinen 8
Hagman 7
Mikko Koivu 6
Tuomo Ruutu 6
Jussi Jokinen 4
Lehtinen 4

3 maalin ottelut
Olli Jokinen 5
Selänne 3
Hagman 2
Bergenheim 1
Tuomo Ruutu 1

4 maalin ottelut
Jussi Jokinen 1


3 pisteen ottelut
Olli Jokinen 14
Selänne 12
Mikko Koivu 11
Saku Koivu 9
Miettinen 7
Timonen 6
Pitkänen 5
Lehtinen 4
Tuomo Ruutu 4

4 pisteen ottelut
Selänne 2
Timonen 2
Jussi Jokinen 1
Olli Jokinen 1
Saku Koivu 1
Lydman 1
Ville Peltonen 1
Tuomo Ruutu 1

5 pisteen ottelut
Selänne 2
Olli Jokinen 1
Mikko Koivu 1
Tuomo Ruutu 1

6 pisteen ottelut
Olli Jokinen 1

 

[will]

Laitetaan vielä puolustajat omalla listalla.

...
Byfuglien 1
...

Pomppasi silmään, käsittääkseni Dustin Byfuglien ei ole puolustaja.

 

[Kaner]

Pomppasi silmään, käsittääkseni Dustin Byfuglien ei ole puolustaja.

Pelaa nykyään hyökkääjänä, mutta tuo hattutemppu on parin kauden takaa, jolloin BIG-Buff luuti vielä puolustajan tontilla.

 

[TKH]

Pelaa nykyään hyökkääjänä, mutta tuo hattutemppu on parin kauden takaa, jolloin BIG-Buff luuti vielä puolustajan tontilla.

Kyllä, juurikin näin. Hattutemppu on vuodelta 2007 ja Byfuglien pelasi silloin vielä puolustajana.

 

[Roni Jii]

Kenellähän maalivahdilla mahtaa olla eniten tehomerkintöjä?

 

[True Blue]

Kenellähän maalivahdilla mahtaa olla eniten tehomerkintöjä?

Tietoa ei ole, mutta luulisin että Ron Hextall (1+32)

Edit: Mutta oikea vastaus on Tom Barrasso (0+48)

 

[FutureHockey]

Eniten pisteitä NHL:n historiassa, maalivahdit

- Tom Barrasso, 48 (0+48)
- Grant Fuhr, 46 (0+46)

Yhdessä kaudessa

- Grant Fuhr, 14 (0+14, 83/84)
- Curtis Joseph, 9 (0+9, 91/92)
- Mike Palmateer, 8 (0+8, 80/81)
- Grant Fuhr, 8 (0+8, 87/88)
- Ron Hextall, 8 (0+8, 88/89)
- Tom Barrasso, 8 (0+8, 92/93)
- Ron Hextall, 7 (1+6, 87/88)
- Mike Vernon, 7 (0+7, 87/88)

Yhdessä pelissä

- Jeff Reese, 3 (0+3, 92/93)

 

[TKH]

Tietoa ei ole, mutta luulisin että Ron Hextall (1+32)

Hextall on muuten kahdeksantena, edellä on mm. Brodeur (34). Edellä mainitun kärkikaksikon jälkeen kolmantena on Roy 45 pisteellä. Vernonilla on 39, Vanbiesbrouck:lla 38 ja Belfourilla 34.

 

[True Blue]

Hextall on muuten kahdeksantena, edellä on mm. Brodeur (34). Edellä mainitun kärkikaksikon jälkeen kolmantena on Roy 45 pisteellä. Vernonilla on 39, Vanbiesbrouck:lla 38 ja Belfourilla 34.

Jees, ei hän sitten mikään "pistenikkari" ollutkaan. Muistin vain tuolla hetkellä että oli kuitenkin noinkin paljon pisteitä tehnyt. Samalla sitten löysin tuon oikean vastauksen.

 

[TKH]

Rob Brownin parhaat NHL-kaudet tulivat samassa ketjussa Mario Lemieux'n kanssa. Kertonee kaiken olennaisen niin Brownin mutta erityisesti Marion tasosta pelaajana?

Kyllä, tosin tässä mielessä Jacques Richard vieläkin parempi esimerkki. Peter Stastnyn rinnalla käytännössä farmipelaajasta tuli välittömästi 50 maalin ja 100 pinnan mies. Seuraavalla kaudella kun Stastnyn rinnalle löytyi useinmiten toinen pelaaja, niin kaveri palasi takaisin 40 pinnan tasolleen ja sitä seuraavalla kaudella mies pelasi taas osaksi jo farmissakin. Tämä todistaa sen kuinka mahtava pelaaja Peter Stastny oli aikanaan.

 

[TKH]

Tuli tuosta Jacques Richardista mieleen, että löytyisiköhän Richardille yhtään vakavaa haastajaa jos etsittäisiin NHL:n suurinta "one year wonder" -pelaajaa.

Richard teki siis Peterin ketjussa ainoalla kaudellaan 52 maalia 103 pinnaa. Ilman Stastnya kaveri teki parhaimmillaan 43 pinnaa, lisäksi kaveri pelasi muutaman 30 pisteen kauden. Kaveri teki Stastnyn vierellä 50 maalia, mutta koko urallaan vain 160. Koko uran osalta mies on takuulla surkein vähintään sata pinnaa kaudessa tehnyt samoin kuin surkein vähintään 50 maalia kaudessa tehnyt. Koko uran saldot ovat 556 ottelua 347 (160+187).

Aikaisemmin mainittu Rob Brown olisi tietysti yksi potentiaalinen kilpailija, vaikkei mies Richardille pärjääkään. Parikymppisenä Marion rinnalla nakuteltujen 115 ja 80 pisteen kausien jälkeen ura oli kuitenkin melkoista alamäkeä.

Richardille tuskin löytyy voittajaa, mutta Brownille kyllä löytyy heti pari haastajaa kakkossijasta. Ensimmäinen niistä on Bob MacMillan, joka Atlantassa (Flames) pelatessaan rikkoi kerran sadan pinnan (108) rajan, mutta uran toiseksi paras kausi toi vain 71 pinnaa. Huippukauden jälkeen kaveri pelasi vain 60 pisteen kausia, eikä kyse ollut mistään loukkaantumista.

Myös Vic Hadfield kuuluu samaan kategoriaan, kerran yli sata pinnaa, kerran 70 pinnaa ja pari kertaa 60 pinnaa. Hadfield on siinäkin mielessä erikoinen pelaaja, että rikkoessaan yhdennellätoista kaudellaan ja 31-vuotiaana ensimmäistä kertaa 50 maalin rajan, niin hänen edellinen maaliennätys käytännössä kaksinkertaistui. Aikaisempi ennätys oli nimittäin vain 26 maalia. Ennätyskauden jälkeen Hadfield teki parhaimmillaan 31 maalia.

Vastaavia maalivahtejakin löytyisi ainakin muutama.

 

[Bosco]

Tuli tuosta Jacques Richardista mieleen, että löytyisiköhän Richardille yhtään vakavaa haastajaa jos etsittäisiin NHL:n suurinta "one year wonder" -pelaajaa.

Richardista pitää kuitenkin huomioida, että teki tuota 100+ pisteen kautta edeltävällä kaudella 15 pistettä 14 otteluun sen jälkeen kun treidattiin Buffalosta Quebeciin. Tuolla kaudella Quebecissa kenttäkavereina ei olleet vielä Stastnyn veljekset, joten kuinka kova vaikutus Stastnyillä lopulta oli Richardin unelmakauteen ja kuinka paljon voidaan laittaa ihan maisemanvaihdon piikkiin?

Tässä yhteydessä voitaneen nostaa esille Warren Young, Marion ketjukaveri tulokaskaudelta, vaikka ei kuitenkaan yli 100 pisteen kauteen yltänyt urallaan. Young oli tuolla 84-85 kaudella itsekin tulokas, 29-vuotiaana. Tilille oli kertynyt ainoastaan 20 NHL-ottelua (10 pistettä) tuota ennen, muuten ura oli mennyt alasarjoissa. Marion rinnalla teki kuitenkin hienot 40+32 tehot ja valittiin kauden päätteeksi tulokaskentälliseen Marion ja Tomas Sandströmin rinnalle. Kesällä sitten siirtyi isolla rahalla Detroitiin, mutta osoittautui kuitenkin flopiksi. 85-86 kaudella syntyi 46 pistettä 79 otteluun ja seuraavaksi kaudeksi joutui takaisin farmiin ennenkuin Pittsburgh antoi uuden mahdollisuuden, mutta ei pystynyt käyttämään sitä enää hyväkseen. Youngin lätkäura päättyi ainoastaan 2 vuotta tuon tulokaskautensa jälkeen. Young onkin Brownin ohella toinen loistava esimerkki Marion huikeudesta.

 

[Disaster]

Tuli tuosta Jacques Richardista mieleen, että löytyisiköhän Richardille yhtään vakavaa haastajaa jos etsittäisiin NHL:n suurinta "one year wonder" -pelaajaa.

Joe Juneau. Ekalla täydellä kaudella yli 100 pojoa, toisella reilut 70, minkä jälkeen olikin sitten hiljaisempaa. Tosin pitää muistaa, että tuon hyvän alun pilasivat useat eri vammat, eikä niinkään kaverin jäätyminen. Ihan hyvät statsit kuitenkin Juneaulla on uraltaan, ei siinä mitään.

 

[TKH]

Richardista pitää kuitenkin huomioida, että teki tuota 100+ pisteen kautta edeltävällä kaudella 15 pistettä 14 otteluun sen jälkeen kun treidattiin Buffalosta Quebeciin. Tuolla kaudella Quebecissa kenttäkavereina ei olleet vielä Stastnyn veljekset, joten kuinka kova vaikutus Stastnyillä lopulta oli Richardin unelmakauteen ja kuinka paljon voidaan laittaa ihan maisemanvaihdon piikkiin?

Ei tuo 14 ottelua ja 15 pinnaa ole mitenkään erikoinen, itseasiassa se on hyvinkin tavallinen tapaus. On aika tavallista, että pelaajilta löytyy heti treidin jälkeen hyvä piste per ottelu saldo, mutta heti seuraavalla kaudella tilanne on palannut normaaliksi. Treidatut pelaajat saavat uusina pelaajina usein paljon tilaisuuksia näyttää osaamistaa ja toisinaan uudet pelaajat onnistuvat ne myös hyväksi käyttämään. Toisinaan pelaajat ovat myös huomattavasti motivoituneempia uuteen seuraan saavuttuaan, varsinkin jos ovat tahkonneet Richardin tavoin koko kauden farmissa. Tavallista on sekin, että seuraavalla training campilla pelaajat eivät enää olekaan "uusia" ja joutuvat taistelemaan kovemmin harvoista näyttöpaikoista parempiin ketjuihin. Tällöin maisemanvaihdoksesta saatu "hyöty" on jo menetetty kun seuraava kausi alkaa.

Itse pidän kyseistä tapausta kaikkein parhaimpana esimerkkinä siitä, mitenkä loistava ketjukaveri - eli tässä tapauksessa Stastny, voi saada "tumpelonkin" näyttämään loistavalta pelaajalta. Sama tapaus osoittaa myös sen mitä tumpelolle tapahtuu kun loistava ketjukaveri ei enää pelaakaa samassa ketjussa.

 

[TKH]

Joe Juneau. Ekalla täydellä kaudella yli 100 pojoa, toisella reilut 70, minkä jälkeen olikin sitten hiljaisempaa. Tosin pitää muistaa, että tuon hyvän alun pilasivat useat eri vammat, eikä niinkään kaverin jäätyminen. Ihan hyvät statsit kuitenkin Juneaulla on uraltaan, ei siinä mitään.

Niin, Juneau teki toisella kaudellaan 85 pinnaa, loput pinnat tuli Washingtonissa.

Juneaun kaudet Bostonissa olivat erittäin hyviä ja tynkäkausi Washingtonissakin vielä kohtalainen, mutta muutoin ura Washingtonissa ei jostain syystä ottanut kunnolla tuulta alleen. Ei Juneau kuitenkaan minusta kuuluisi ko. listalle.

Juneau pääsisi varmastikin korkealle listalle, jossa olisi listattuna pelaajat, joiden ura on ollut pettymys loistavan tulokaskauden jälkeen.

 

[TKH]

Tässä yhteydessä voitaneen nostaa esille Warren Young, Marion ketjukaveri tulokaskaudelta, vaikka ei kuitenkaan yli 100 pisteen kauteen yltänyt urallaan. Young oli tuolla 84-85 kaudella itsekin tulokas, 29-vuotiaana. Tilille oli kertynyt ainoastaan 20 NHL-ottelua (10 pistettä) tuota ennen, muuten ura oli mennyt alasarjoissa. Marion rinnalla teki kuitenkin hienot 40+32 tehot

Warren Young lieneisi myös kohtalaisen korkealla mainitulla listalla, olkoonkin että vastaavia 40 maalin tai 70 pinnan ihmekauden tekijöitä löytyy useita muitakin. Esimerkiksi Scott Bjugstad tehoili uransa toisella kaudella 43+33, mutta muutoin urasta ei jälkipolville mitään kerrottavaa jäänytkään.

Eurooppalaisia yhden kauden ihmeitä on aika monta. Kjell Dahlin pelasi hyvän tulokaskauden (32+39), mutta häipyi parin loukkaantumisten vaivaavan ja muutoinkin keskinkertaisen kauden jälkeen kotiin. Patrik Sundstrom pelasi loistavan toisen kauden (38+53), mutta muutoin urassa ei kauden 1987-88 play-offeja lukuunottamatta ollut vastaavanlaista loistoa. Kyseisellä kaudellahan Patrik teki edelleen voimassa olevan pudotuspelien yhden ottelun piste-ennätyksen 3+5.

Alexander Semak iski uran alussa 37+42, mutta toiseksi parhaalla kaudella syntyi vain 34 pinnaa. Dmitri Kvartalnov iski tulokaskaudella 30+42, mutta jostain syystä seuraavalla kaudella ei kulkenut ja pelaaja häipyi farmin kautta Sveitsiin. Nikolai Borschevsky iski ensimmäisella kaudellaan 34+40, mutta häipyi sen jälkeen kuvioista hyvin nopeasti. Vladimir Ruzickan uran alku oli loukkaantumisten vaivaama, mutta ensimmäisellä kokonaisella kaudella tuli tehot 39+36, joka jäi kuitenkin uran ainokaiseksi. Niin Ruzickan kuin muutaman mainitun venäläisenkin kohdalla ikä/loukkaantumiset onkin yksi syy siihen miksei hyviä kausia ollut yhtä enempää.

 

[McJokke]

Ei välttämättä reilua iskeä miestä tähän listaan, mutta Jonathan Cheechoo yrittää kovasti päästä sinne omalla panoksellaan.

3.kausi Sharksissa toi 56 maalia ja 93 pinnaa, sen jälkeen seuraava kausi vielä 69 pistettä ja sitten ollaankin tasaisesti tiputeltu pisteitä. Viime kaudella jäätiin jo alle 30 pisteeseen ja tämä kausikaan ei maiseman vaihdosta huolimatta näyttäisi tuovan edes sitä 30 pistettä.

 

[cottonmouth]

Tuli tuosta Jacques Richardista mieleen, että löytyisiköhän Richardille yhtään vakavaa haastajaa jos etsittäisiin NHL:n suurinta "one year wonder" -pelaajaa.

Ei suoranainen one year wonder, mutta lähtisin silti tarjoamaan Jimmy Carsonia hieman ainakin tätä kategoriaa sivuamaan. Vuoden 1986, ei nyt välttämättä kaikkien aikojen tasokkaimman, mutta kuitenkin, draftin kakkosvaraus ja kyllähän mies/poika nakutti kolmella ensimmäisellä kaudellaan huimat 141 kaappia. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta jannu taitaa olla edelleen melko korkealla esimerkiksi alle 20-vuotiaana tehdyissä maaleissa. Lisäksi noista maaleista 37 tuli ensimmäisellä kaudella 18-vuotiaana ja seuraavan kauden 55 häkkiä oikeuttivat sijalle kolme koko liigassa.

Näin onnistuneiden kausien jälkeen Carson oli melkolailla kovaa valuuttaa liigassa ja mies olikin yksi pääpalikoista junailtaessa The Great Onen siirtoa etelän lämpöön. Valitettavasti Jimmy-boy oli ilmeisesti saanut liian paljon liian aikaisin ja vaikka tulostaso ei suoranaisesti pudonnut preerialla, niin Gretzkyn korvaajaksi ei nuoresta pojasta ollut. Öljy päätti ottaa rahat pois, kun siihen oli mahdollisuus, mutta seuraavan kauden win-win-siirto kotiseuduille Michiganiin oli kuitenkin ainakin henkisesti melkomoinen potku kasseille, koska vastasuuntaa siirtyneistä Gravesista, Klimasta ja Murphystä koostui 2/3 kevään 1990 cupin Oilersille ratkaisseesta(?) Kid Linesta.

Tämän jälkeen Carson vietti jonkinlaista loukkaantumisten sävyttämää matkalaukkuelämää (Detroit, L.A., Vancouver ja Hartford), mutta edes mahdollisuus kauppakumppani Waynen rinnalla ei saanut meistä enää samaan lentoon. Carson pelasinkin viimeisen NHL-ottelunsa 29-vuotiaana ja oli lyhyen IHL-stintin jälkeen vain osa surullista ammattilaiskiekkoiluhistoriaa.