NHL:n maaliennätyksen metsästys

  • 733 571
  • 2 644

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä veikkaan ja pelkään, että Matthewsin nimiin tämä ennätys ei ikinä päädy ihan vaan kun vammat ja poissaolot tekevät sen että tahti ei pysy tarvittavana, #8 on pelannut niin uskomattoman terveenä isoja pelimääriä per kausi ja samalla nakutellut noita hulluja maalkmääriä, että Matthews tuskin pystyy samaan tuosta kun tulee ikävuodet 30-35 jne ja siitä eteenpäin.

Mutta jäämme mielenkiinnolla seuraamaan.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Onpa ollut Isolta Alexilta kerrassaan upea paluu kaukaloihin loukkaantumisen jälkeen! Toivottavasti aikansa elänyt Gretzkyn ennätys osoittautuu paperiksi jo tällä kaudella, sen saavutuksen on Ovetshkin todellakin ansainnut.

Hieno esikuva nuorille laukaustaitoaan hioville kiekkoilijoille ja tinkimättömän ennätyksen tavoittelun myötä kaikille meille muillekin.
Teit tunnuksen foorumille ihan vain päästäksesi trollailemaan tähän ketjuun tämänkaltaisilla viesteillä?

Tietysti on olemassa mahdollisuus että suollat tätä asiaa ihan vilpittömästi siihen uskoen ja vanhassa kunnon propagandahengessä, mutta en tiedä onko se sitten yhtään parempi asia.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Mä veikkaan ja pelkään, että Matthewsin nimiin tämä ennätys ei ikinä päädy ihan vaan kun vammat ja poissaolot tekevät sen että tahti ei pysy tarvittavana, #8 on pelannut niin uskomattoman terveenä isoja pelimääriä per kausi ja samalla nakutellut noita hulluja maalkmääriä, että Matthews tuskin pystyy samaan tuosta kun tulee ikävuodet 30-35 jne ja siitä eteenpäin.

Pahalta se tosiaan näyttää Matthewsin kannalta, ja eipä tuosta kovin vakavissaan kannata keskustella ennen kuin on esim. 600 maalia tehtynä. Nythän Matthewsilla on yhdeksäs kausi menossa ja tasaisen vauhdin taulukolla tämän kauden osalta kauden päätteeksi on tasan 400 maalia kasassa. Ovechkinilla oli yhdeksän kauden jälkeen 422 maalia. Eli nuo kaudet 6-8 tuottivat Ovechkinille keskimäärin 34 maalia per kausi, kun työsulkukin osui tuohon ja sen jälkeen seuraavat 10 kautta 45 maalin keskiarvolla.

Summa summarum, Matthewsilla pitäisi olla 600 maalia kasassa kauden 28-29 päätteeksi, mutta mahdollinen työsulku syksyllä 2026 ei tätä helpota.
 
Backis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes

Eikös Matthewsilla ole iän puolesta 1 vai 2 kautta etumatkaa kun tuli suoraan Draftista NHL:ään, kun taas Ovechkin ”vasta” 20-vuotiaana. Eli pitäisi vertailla ikävuosia.

Tosin en usko että Matthews kykenee tuohon, pitäisi pelata 40-vuotiaaksi asti kovalla tasolla. Aika loukkaantumisherkkä pelaaja ollut tähän asti.
 
Alienato

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tässä keskustelussa pitäis ottaa seki huomioon mihin NHL on menossa tulevaisuudessa. Esim viime kausien maalimäärät (3.xx) alkaa lähestymään 71-94 luvun maalimääriä joka oli n. 3-4 per peli.
Vaikkakin kaudella 19-20 videotarkistukset on otettu käyttöön ja 20-21 paitsiotilanteissa maalit hylätään (joita on tullut paljon), niin silti maalimäärät on noussut yli 3 per ottelu. Maalimäärien nousuun vaikuttaa toki monta tekijää, mutta uskosin että nämä muutokset joita ollaan nähty viimesen 10 vuoden aikana on auttanut myös Ovetchkiniä maaliennätyksen jahdissa.
Myös jatko-aika ja 3vs3 systeemi on luonut lisää maaleja joka tukee parhaiden superstaroja. Enemmän jääaikaa ja tilaa tehdä tuloksia.

Tämän lisäksi äijien taso on myös noussut huomattavasti. Esim kun puhutaan nuorista pelaajista, niin meillä on joukkueitta jossa on enemmän superstaroja kuin koskaan ennen primetimeä. Joten jos taito nousee entisestään seuraavan 10 vuoden aikana, niin miten käy maalimäärien. Voidaan olettaa että maalimäärät voisi nousta jopa 3.5 per peli.
Ja sit jos palataan Matthewsin uraan. Niin itse en sulje pois etteikö Matthewissä olisi saumoja rikkoa ennätys jos pysyy terveenä ja NHL:n kehitys menee samaan suuntaan. En yhtää ihmettelis jos jätkä heittäis vielä useamman +60 maalin kauden, jos joukkueessa löytyy hyökkäysvoimaa tukemaan Matthewsin tekemistä.
Eli vaikka työsulku tulisi, niin sekään ei sulkis pois ennätyksen mahdollisuutta jos muut puitteet pysyy samana ja kaveri terveenä.

Esim en itse uskonut Ovin ennätykseenäkään viel 10 vuotta sitten. Vaikka jo silloin oli aika selvää et puhutaan historian yhdestä kovimmasta maalintekijästä.

NHL League Averages
Historical Rule Changes
 
Viimeksi muokattu:

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Eikös Matthewsilla ole iän puolesta 1 vai 2 kautta etumatkaa kun tuli suoraan Draftista NHL:ään, kun taas Ovechkin ”vasta” 20-vuotiaana. Eli pitäisi vertailla ikävuosia.

Tosin en usko että Matthews kykenee tuohon, pitäisi pelata 40-vuotiaaksi asti kovalla tasolla. Aika loukkaantumisherkkä pelaaja ollut tähän asti.
IkäAuston MatthewsAlexander Ovechkin
19-20v82 GP, 40 G-
20-21v144 GP, 74 G81 GP, 52 G
21-22v212 GP, 111 G163 GP, 98 G
22-23v282 GP, 158 G245 GP, 163 G
23-24v334 GP, 199 G324 GP, 219 G
24-25v407 GP, 259 G396 GP, 269 G
25-26v481 GP, 299 G475 GP, 301 G
26-27v562 GP, 368 G553 GP, 339 G
27-28v587 GP, 380 G*601 GP, 371 G
28-29v-679 GP, 422 G
29-30v-760 GP, 475 G
30-31v-839 GP, 525 G
31-32v-921 GP, 558 G
32-33v-1 003 GP, 607 G
33-34v-1 084 GP, 658 G
34-35v-1 152 GP, 706 G
35-36v-1 197 GP, 730 G
36-37v-1 274 GP, 780 G
37-38v-1 347 GP, 822 G
38-39v-1 426 GP, 853 G
39-40v-1 449 GP, 872 G*

* Tilanne Tällä hetkellä

Kuten nähdään, on Matthews maalitahdissa hänen iässään Ovieta edellä, joten siltä osin kaikki on tietenkin mahdollista. Puretaan kuitenkin hieman osiin ylempänä olevaa tilastoa:

- Ovechkin missaamat pelimäärät ensimmäiseltä seitsemältä kaudeltaan: 1, 0, 0, 3, 10, 3, 4 eli yhteensä 21 missattua ottelua. Matthewsin osalta vastaavat lukemat ovat: 0, 20, 14, 0, 4, 9, 8, 1 eli yhteensä 56 missattua ottelua. Ovechkinin pelikeskiarvo kautta kohden oli tasan 79, kun Matthewsilla se on 70,25. Lisäksi tälläkin kaudella Matthews on missannut jo sen 15 ottelua.

- Se mikä Ovechkinilla pistää silmään on paitsi korkeat ottelumäärät, myös se, että vaikka ikää on tullut, niin niitä maaleja on silti tuntunut riittävän ja alle 30 maalin kausia on tilastoissa ainoastaan yksi, sekin tuolla koronan lyhentämällä kaudella 2020/21. 20-25v Ovechkin teki 269 maalia. 25-30v 206 maalia. 30-35v 231 maalia ja 35+v on tehnyt toistaiseksi 166 maalia.
Maalimäärät 30v ylöspäin ovat olleet: 50, 33, 49, 51, 48, 24, 50, 42, 31 (tämä kausi 19 tähän mennessä) eli yhteensä 397 maalia. Jos sallinette vertaamisen joidenkin muiden historian kovimpien maalintekijöiden vastaaviin tilastoihin niin heidän osaltaan tilastosuora 30-vuotiaasta eteenpäin näyttää seuraavalta (koitan ottaa mukaan pelaajia vähän jokaiselta aikakaudelta):

Gretzky: 31, 16, 38, 11, 23, 25, 23, 9 = 176 maalia
Jágr: 36, 31, 54, 30, 25, 19, 16, 24, 17, 27, 16, 1 = 296 maalia
Howe: 32, 28, 23, 33, 38, 26, 29, 29, 25, 39, 44, 31, 23, 15 = 415 maalia
Br. Hull: 29, 43, 42, 27, 32, 24, 39, 30, 37, 25, 0 = 328 maalia
Selänne: 33, 29, 28, 16, 40, 48, 12, 27, 27, 31, 26, 12, 9 = 338 maalia
Crosby: 29, 35, 16, 24, 31, 33, 42 (11 tällä kaudella) = 221 maalia
Kurri: 23, 27, 31, 10, 18, 13, 5 = 127 maalia

Jos nyt verrataan jokaisen maalituotantoa ennen ja jälkeen 30 ikävuoden (tai sen kauden, jolloin on 30 ikävuoden raja ylittynyt), jakautuvat maalit uralla seuraavasti:

PelaajaMaalit 30v asti (% osuus uran maaleista)Maalit 30v jälkeen (% osuus uran maaleista)
Alexander Ovechkin475 maalia (54,5%)397 maalia (45,5%)
Wayne Gretzky718 maalia (80,3%)176 maalia (19,7%)
Jaromir Jágr470 maalia (61,4%)296 maalia (38,6%)
Gordie Howe386 maalia (48,2%)415 maalia (51,8%)
Brett Hull413 maalia (55,7%)328 maalia (44,3%)
Teemu Selänne346 maalia (50,6%)338 maalia (49,4%)
Sidney Crosby382 maalia (63,3%)221 maalia (36,7%)
Jari Kurri474 maalia (78,9%)127 maalia (21,1%)

Otanta on verrattain pieni ja sitä olisi voinut jatkaa useammallakin pelaajalla, mutta koitin tosiaan ottaa mukaan pelaajia eri aikakausilta sekä mukaan joitain sellaisia teräsmiehiä, jotka pystyivät vielä vanhoilla päivilläänkin tuloksentekoon. Tulos kuitenkin antaa mielestäni kuvan siitä, että ihan arkipäiväistä ei Ovechkinin maalitahti ole yli 30-vuotiaalle pelaajalle. Gordie Howe on listalta ainoa (ja taitaa myös olla historiassa ainoa), joka on pystynyt yli 30-vuotiaana tekemään enemmän maaleja kuin Ovechkin, joka ohittanee Howen tuolla listalla vielä tällä kaudella.
 
tyoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lightning, Rangers, Vegas
Tosin en usko että Matthews kykenee tuohon, pitäisi pelata 40-vuotiaaksi asti kovalla tasolla. Aika loukkaantumisherkkä pelaaja ollut tähän asti.

Pidän myös Matthewsin mahdollisuuksia tällä hetkellä aika heiveröisinä. Kun missaa tosiaan jo nyt noin 10 peliä per kausi niin aika vaikeaksi tuo ennätyksen jahtaaminen tullee menemään loppu-uran osalta.

Jos Ovechkinille ei tapahdu mitään uraa päättävää loukkaantumista niin jahdattava ennätyslukemakin tulee olemaan korkeammalla kuin tällä hetkellä.
 
lolaimbot

Ja vaikka pysyisikin hyvin ehjänä niin tuollaisten maalimäärien ylläpito lähelle 40 vuoden ikää ei ole aivan itsestäänselvyys, oli kuinka kova tekijä tahansa.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Eikös Matthewsilla ole iän puolesta 1 vai 2 kautta etumatkaa kun tuli suoraan Draftista NHL:ään, kun taas Ovechkin ”vasta” 20-vuotiaana. Eli pitäisi vertailla ikävuosia.

Etumatkaa on yksi kausi.

Tavallaan pitäisi verrata ikävuosia, mutta maalintekovauhdin vertailuun taas toimii ainoastaan ne pelatut kaudet. Aika paljon täällä on myös käytetty tätä käyttämääni pelatut kaudet vertailua, mutta nyt se on tietysti vähentynyt, kun Matthewsille meinaa tulla ohikausi.
 
Mankeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Caps, Punakone, Deep in the Forest, Tre Kronor
Teit tunnuksen foorumille ihan vain päästäksesi trollailemaan tähän ketjuun tämänkaltaisilla viesteillä?

Tietysti on olemassa mahdollisuus että suollat tätä asiaa ihan vilpittömästi siihen uskoen ja vanhassa kunnon propagandahengessä, mutta en tiedä onko se sitten yhtään parempi asia.
Kai maailmaan mahtuu mielipiteitä, vaikka ne eivät sinua henkilökohtaisesti miellyttäisikään? Olen fanittanut Ovetshkinia ja Capsia koko ikäni, kaikkeen (etenkään tähän ketjuun) ei tarvitse sotkea politiikkaa. Jatketaan toki privassa, jos haluat.

Toivottavasti päästään taas ma-ti yönä ainakin yhtä pykälää lähemmäs ennätystä.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Olen fanittanut Ovetshkinia ja Capsia koko ikäni, kaikkeen (etenkään tähän ketjuun) ei tarvitse sotkea politiikkaa. Jatketaan toki privassa, jos haluat.
Fanittamallasi pelaajalla ei ole ollut muuten missään vaiheessa ongelmaa sen suhteen että politiikkaa sekoitetaan urheiluun, mutta kunnioitetaan nyt ylläpidon toivetta ja jatketaan aiheen ympärillä kiertelyä kuin kissa kuuman puuron äärellä niin ei tule kellekään paha mieli.
 
tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Matthews jos on jo nuorella iällä n. 10 matsia kaudessa sivussa, niin tuppaavathan nuo loukkaantumiset iän myötä myös kertautuvan. Seuraavan parin kauden aikana saa aikamoisen puhurin pistää päälle, jotta pystyy 900 maalin rajaa haastamaan. Saattaa 800 maaliakin jäädä huonolla tuurilla haaveeksi, vaikka kyseessä onkin omalla tavallaan ainutlaatuisen monipuolinen ja tuottelias maalintekijä.
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Tuo kyllä hienon lisämausteen tällä hetkellä änärin seuraamiseen tämä Ovien "The great chase":n seuraaminen. 872 and counting... Ja siinä sivussa on ollut yllättävää, mutta yhtä lailla ilahduttavaa huomata kuinka Capitals joukkueena on tällä kaudella luonut itsensä uudestaan lähes sensaatiomaisesti. Pari viime kautta pystyyn kuolevalta näyttänyt organisaatio teki aivan puun takaa kesän parhaat hankinnat ja huikean valmentaja-Carberyn ja yhtä huikean kapteeni-Ovechkinin johdolla tuntuu nyt ylittävän itsensä ilta toisensa jälkeen. Ennätysjahti tuntuu sitä paremmalta, kun kyseessä ei ole häviävä joukkue, joka pyrkii vain pelaamaan maaleja kapteenilleen, vaan joukkue, jossa kaikki pelaajat selvästi pelaavat toisilleen ja AO:n maalitkin syntyvät "luonnollisena" osana pelien voittamista.

Mahtavaa oli nähdä Ovechkinin ja koko Caps-joukkueen riemu esimerkiksi eilisessä Rangers-pelissä. Itse toivoisin, että Yle voisi näiden "suomi-joukkueiden" pelien sijasta näyttää Capsien pelejä loppukeväästä, jos päästään jo tällä kaudella siihen pisteeseen, että Gretzkyn ennätyksen lyöminen alkaa olla oikeasti "huulilla". Ja kyllähän se tällä hetkellä näyttää jopa todennäköiseltä jo tälle kaudelle.
 
JuiWSH

Jäsen
Matthewsin mahdollisuuksista rikkoa maaliennätys tulevaisuudessa, tulisi ottaa huomioon myös pelaajan pelityyli. Sanoisin, että suurin syy miten Ovechkin on onnistunut mättämään niin tajuttomasti maaleja yli kolmekymppisenä, on tuo käsittämättömän laadukas laukaisutaito niin ranteella kuin lämärilläkin. Tästä syystä Ovechkin on voinut muuttaa pelityyliään vanhemmalla iällä. Kannattaa muistaa, että myös Ovechkinin luistin liikkui vielä hiukan yli kymmenen vuotta sitten aika vikkelästi. Sitten alkoi ikä tulla vastaan, jonka vuoksi ei enää pysty tekemään samankaltaisia haastoja ja räjähtäviä lähtöjä kuin aiemmin.

Matthews on aivan tajuttoman hyvä laukoja, mutta onhan Ovechkin puhtaasti laukaustaidoiltaan monipuolisempi ja parempi. Matthewsin ongelmaksi saattaa koitua juuri se, että kun luistelunopeus alkaa heikentyä, hänellä ei ole samankaltaisia työkaluja muuttaa pelityyliään.

Mielestäni Matthews voi rikkoa Ovechkinin ennätyksen tulevaisuudessa, mutta se tulee vaatimaan paljon sopeutumistyötä muutaman vuoden päästä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Mielenkiintoinen ketju ja pähkinä mietittäväksi.

Aktiivipelaajista kärjessä ovat Crosby ja Stamkos, jotka alkavat olla jo liian vanhoja Gretzkyn määrien saavuttamiseen ollessaan useamman sata maalia perässä.

Matthews sen sijaan voi realisisti Väinön saavuttaa, mutta siihen menee useampi kausi vielä. Palataan siis asiaan sitten, kun ketjun aihe on ajankohtainen.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Mikä idea tässä on, että yrität leikkiä ettei Ovechkinia ole olemassa? Vaikket tykkäisi kyseisestä pelaajasta, niin ei hän vain katoa maailmasta ja hänen maalimääränsä tilastoista. Kuulostaa pikkulapsen ajatusmallilta, ettei sängyn alla ole mörköä, jos suljen silmät.

Jos Ovechkin ja hänen tekemät maalit aiheuttavat tällaisia oireita, niin ehkä kannattaa lopettaa NHL:n seuraaminen ja hakea ammattiapua.

Toisaalta voi olla omassa päässä kiva ajatusleikki, että Jokerit voittaa Suomen mestaruuden ja Red Wings Stanley Cupin, koska en tykkää muista, joten muita ei lasketa! Voi vaan olla, että torijuhlissa on yksinäistä.

En minäkään Ovechkinista tykkää, mutta sen verran terve ihminen olen, että olen täydessä ymmäryksessä hänen olevan oikea ihminen, eikä taruolento.
 
Nick Neim

Jäsen
Onkai tuo jo ironian huippu kun juuri tässä ketjussa lähdetään heittelemään tällaisia argumentteja.
Kuka siis tässä ketjussa leikkii, että Ovechkinilla ei olisi minkäänlaisia poliittisia mörköjä kaapissaan? Kyllähän sen kaikki tätäkin ketjua seuraavat tiedostavat, ei kait siinä mitään epäselvää ole.

On jotenkin ihmeellistä, kuinka hiljaisena se politiikkapuolen ketju pysyy siihen nähden, kuinka paljon aiheesta tuntuu juttua riittävän. Jostain syystä se juttu kuitenkin hiipuu tuolla löylyn puolella alkuunsa, kun tykkäyksien kalastelu ei sitten onnistukaan niin helpolla siellä kuin täällä.
 
Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars

Mielestäni ihan hyvä sitä myös nostaa tänne kakunkin uhalla esille. Hyvä tuoda vähän faktaa eteen näiden "Onse äijjä!!!" huuteluiden väliin. Varsinkin kun se ei tunnu munia omistavan ollenkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös