Mainos

NHL:n maaliennätyksen metsästys

  • 721 518
  • 2 613

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi

tyoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lightning, Rangers, Vegas
Onhan se hurjaa, kun pelaajaa, joka ei mahtuisi Suomessa Mestikseenkään, roikotetaan väkisin odottelemassa maaliennätystä kentällä keinutuolissaan istuskellen. Samalla joukkue häviää pelistä ja vuodesta toiseen, kun mikään ei saa muuttua.

Trollaamisestasi huolimatta kentällä väkisin roikotettu, joukkueensa paras pistemies jatkoi komeasti maaliputkeaan. Vähän pitää toki vielä petrata, että mahtuu sinne Mestikseen.

Isäntä

Jäsen
Monella pelaajalla on ollut urallaan saumat huomattavasti parempaan tulokseen, mutta liuta epäonnea ja ura ottaa hyvin takapakkia. Lemieux ainakin olisi Gretzkyn ennätyksen pistänyt uusiksi ilman noita valtavia terveysongelmia.
Tästä on keskusteltu palstalla ennenkin, mutta jääkiekkoilijan ammatin voi hoitaa monella tavalla. Joku pitää itsensä kunnossa, joku toinen jättää kesäharjoitteluna ranskalaiset pois hampurilaisateriasta elokuusta lähtien ja vetää ruokasavut päälle. Syöpä toki menee tietysti epäonnen piikkiin, mutta kyllä Mario voi uransa alkuvuosista myös peiliin katsoa. Hän oli paras pelaamaan, mutta Gretzky hoiti jääkiekkoilijan ammatin paremmin ja siksi hänellä nuo ennätykset on.

Ovechkin parantaa maalitahtiaan, peliotteisiin en sen kummemmin ota kantaa kun en ole niitä juuri nähnyt viime aikoina.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Selänne sai nauttia dead puck erasta. Tahti olisi varmasti ollut parempi, jos säännöt olisivat oikeasti suosineet taitoa ja nopeutta. Joillekin pelaajille tuo liaanikiekko toki sopi, mutta Selänteen parhaat vuodet tuossa kyllä meni melko lailla hukkaan, vaikka tulosta silti syntyi. Toki myös edes vähän kelvollisempi joukkue ympärillä olisi ollut toinen hyvä lisä uran alkuvaiheessa, kuten myös polvivammalta välttyminen. Monella pelaajalla on ollut urallaan saumat huomattavasti parempaan tulokseen, mutta liuta epäonnea ja ura ottaa hyvin takapakkia. Lemieux ainakin olisi Gretzkyn ennätyksen pistänyt uusiksi ilman noita valtavia terveysongelmia.

Ei oo Ovechkin kuitenkaan onnistunut rikkomaan Teemun merkittävämpiä ennätyksiä. 76 maalia ja vielä tulokkaana. Ellei Ovechkin keksi aikakonetta jää tuo ennätys rikkomatta. Se toinen Alexander on sentään pystynyt tuohon 76:een maaliin.

Tähän väliin pitää kuitenkin huomauttaa, että myöskään Ovechkin ei ole nauttinut mistään huikeista maalimääristä NHL:n osalta. Kausien 07-08 ja16-17 välillä maalimäärät sarjassa olivat aika vaatimattomia verrattuna muutamaan viimeiseen kauteen puhumattakaan 90-luvun alkupuolesta. Dead puck eraa maistettiin ensimmäisen kerran nähdäkseni kaudella 97-98.

Uran alussa Ovechkin ei saanut oikein minkäänlaista tukea joukkueeltaan tehoilujen osalta. Eniten esiin tuolta pompsahtaa ensimmäinen ja kolmas kausi. Ensimmäisellä kaudellaan AO8 teki 52 maalia ja seuraavaksi paras pistemies joukkueessa pääsi 57 tehopisteeseen. Kolmannella kaudella AO8 teki 65 maalia ja toiseksi paras pistemies saalisti 69 pistettä. Kolmannen kauden maalimäärät kun suhteuttaa Selänteen tulokaskauteen, niin saadaan saldoksi 86 maalia. Pelaajat olivat samanikäisiä tuolloin.

Vaikka olisi kuinka rybyryby-meininki, niin kannattaa jossitella tasapuolisesti. Eniten Selänteen kokonaissaldoon vaikuttaa varmasti se, että tuli NHL:ään vasta 22-vuotiaana. Ovechkinilla jäi alussa yksi kausi välistä työsulun johdosta.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tästä on keskusteltu palstalla ennenkin, mutta jääkiekkoilijan ammatin voi hoitaa monella tavalla. Joku pitää itsensä kunnossa, joku toinen jättää kesäharjoitteluna ranskalaiset pois hampurilaisateriasta elokuusta lähtien ja vetää ruokasavut päälle. Syöpä toki menee tietysti epäonnen piikkiin, mutta kyllä Mario voi uransa alkuvuosista myös peiliin katsoa. Hän oli paras pelaamaan, mutta Gretzky hoiti jääkiekkoilijan ammatin paremmin ja siksi hänellä nuo ennätykset on.

Ovechkin parantaa maalitahtiaan, peliotteisiin en sen kummemmin ota kantaa kun en ole niitä juuri nähnyt viime aikoina.
Toki myös osittain noinkin.

Väittäisin, että lihashuolto ja kaikki muu kehoon liittyvät huolto ja parantavat toimet ovat kehittyneet melko lailla tässä vuosien varrella. Saati sitten ihan vaan yleinen tietämys sen tärkeydestä. Mario on oman aikakautensa tuotos tuossa mielessä näkisin minä.

Ripaus onnea on joka tapuksessa matkassa, jos puhutaan näistä ihan huippunimistä, jotka ovat välttäneet isommat loukkaantumiset tai sitten yksinkertaisesti joukkueessa on ollut semmoinen nyrkkisankari, joka on tehnyt siitä taklaamisesta tai kovaa pelaamisesta erittäin vaarallista omalle terveydelle.

Valitettavasti kristallipallosta ei voi katsoa mihin lukemiin Mario olisi terveenä päässyt tai mitä lukemia Teemu olisi takonut ehjällä polvella ja ketjussa, jossa kaikki kolme pelaajaa olisivat olleet ykkösketjuun kuuluvia. Helvetin hyviä maalintekijöitä kuitenkin molemmat.
 
Hyvin todettu. Eihän sellaista kristallipalloa olekaan, josta tuollaisia voisi katsoa.

Selänteen kohdalla voidaan spekuloida sitäkin, että miten eri tavalla hänen ura olisi mennyt jos a) polvivaivoja ei olisi ilmaantunut tai b) ne olisi hoidettu nuorempana. Olisiko ura jatkunut niin pitkään kuin se nyt jatkui. Selännehän on itse monesti kertonut, miten sai ikäänkuin uuden uran ja pystyi sen vuoksi jatkamaan niin pitkään.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tähän väliin pitää kuitenkin huomauttaa, että myöskään Ovechkin ei ole nauttinut mistään huikeista maalimääristä NHL:n osalta. Kausien 07-08 ja16-17 välillä maalimäärät sarjassa olivat aika vaatimattomia verrattuna muutamaan viimeiseen kauteen puhumattakaan 90-luvun alkupuolesta. Dead puck eraa maistettiin ensimmäisen kerran nähdäkseni kaudella 97-98.

Uran alussa Ovechkin ei saanut oikein minkäänlaista tukea joukkueeltaan tehoilujen osalta. Eniten esiin tuolta pompsahtaa ensimmäinen ja kolmas kausi. Ensimmäisellä kaudellaan AO8 teki 52 maalia ja seuraavaksi paras pistemies joukkueessa pääsi 57 tehopisteeseen. Kolmannella kaudella AO8 teki 65 maalia ja toiseksi paras pistemies saalisti 69 pistettä. Kolmannen kauden maalimäärät kun suhteuttaa Selänteen tulokaskauteen, niin saadaan saldoksi 86 maalia. Pelaajat olivat samanikäisiä tuolloin.

Vaikka olisi kuinka rybyryby-meininki, niin kannattaa jossitella tasapuolisesti. Eniten Selänteen kokonaissaldoon vaikuttaa varmasti se, että tuli NHL:ään vasta 22-vuotiaana. Ovechkinilla jäi alussa yksi kausi välistä työsulun johdosta.
Kyllähän se suurin maali-iloittelu loppui NHL:ssä Selänteen tulokaskauteen. Sadan pisteen ylittäjiä 21 vs. 8 seuraavalla kaudella. Muutama vuosi tuosta päästiin vielä 12. pelaajaan ja 96-97 enää kahteen pelaajaan (toinen näistä Mario ja toinen Selänne).

Maalimäärien suhteuttamisleikkeihin on turha lähteä.

Ja, kyllä Oveckin kantoi tuota joukkuetta selässään ensimmäiset kaudet, taisi myös pelata käytännössä niin paljon kuin jaksoi ja vain pystyi, kun muusta joukkueesta ei ihan niin apuja ollut. Toki sama myös luultavasti Teemulla, kun tehoista vastasi lähinnä hän ja Paul Kariya.

Ovechkin on kohdannut kyllä kaukalon ulkopuolelta mutkia matkaansa lockouttien myötä, mutta vastaavasti välttynyt kontaktilajissa syntyvät isommat loukkaantumiset, jotka olisivat voineet vaikuttaa uran suuntaan ja ennen kaikkea sen kestoon. Tuo on mielestäni yksi merkittävimmistä syistä, että Gretzkyn ennätystä ei ole kukaan muu vielä rikkonut. Ihan kuten aikoinaan Gordien ennätystä pidettiin mahdottomana rikkoa, koska kaveri pelasi niin hiton pitkän uran, siinä missä moni muu lopetti siinä vaiheessa, kun kroppa ei enää kestänyt.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Kyllähän se suurin maali-iloittelu loppui NHL:ssä Selänteen tulokaskauteen. Sadan pisteen ylittäjiä 21 vs. 8 seuraavalla kaudella. Muutama vuosi tuosta päästiin vielä 12. pelaajaan ja 96-97 enää kahteen pelaajaan (toinen näistä Mario ja toinen Selänne).

En väitä vastaan, mutta maali-iloittelun ja dead puck eran väliin mahtuu myös vivahteita. Kaudella 95-96 maalikeskiarvo oli 3.14 ja tähän yllettiin seuraavan kerran kaudella 21-22. Kaudella 96-97 maalikeskiarvo oli 2.92 ja tämän alle jäätiin kausien 07-08 ja 16-17 välillä. Viisi ensimmäistä kautta Selänne pelasi sarjassa, jossa tehtiin ihan ok tasolla maaleja ja sitten tuli seitsemän todella niukkaa vuotta.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yksi jännitettävä jääkiekkoasia on myös onnistuuko tämä Moskovan Dynamon senior adviser kääntämään uransa +/- saldon vielä pakkasen puolelle. Nyt se on +50, mutta tämän kauden -17 antaa kyllä mahdollisuuksia myös tämän tilaston saavuttamiseen.
 
Kyllähän tuo tullee kääntymään pakkaselle. Ei Capitals tuosta ainakaan parane seuraavien parin vuoden aikana ja huonoissa joukkueissa eniten pelaavilla pelaajilla pakkaslukemat ovat kausittain varsin komeita. Esimerkkinä tältä kaudelta vaikkapa Chicagon ja San Josen kärkipelaajat.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Kaksi kautta vielä ja sitten tämän ketjun päähenkilö laittaa hokkarinsa naulaan. Näin hän on itse sanonut.
 
Animal

Jäsen
Yksi jännitettävä jääkiekkoasia on myös onnistuuko tämä Moskovan Dynamon senior adviser kääntämään uransa +/- saldon vielä pakkasen puolelle. Nyt se on +50, mutta tämän kauden -17 antaa kyllä mahdollisuuksia myös tämän tilaston saavuttamiseen.
Tämä ennätys kun alkaa lähentyä, niin sille voisi avata oman seurantaketjunsa.
 
Animal

Jäsen
Noin 6600 pelaajan joukossa noin sijalla 2500 menee tuo miinusmerkkinen raja. Ei kuulosta ihan niin merkittävältä merkkipaalulta kuitenkaan.
Kyseinen heitto olikin ehkä "heikohko" ja nähtävästi epäonnistunut vitsi.

On se sinällään meriitti, jos kaikkien aikojen maalipörssin kakkonen tai mahdollinen ykkönen kuitenkin onnistuu lonnimaan kentällä sillä tavoin, että omissa soi suhteessa enemmän kuin tehdyt n. 850 maalia.
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers

Kaikkien aikojen pistepörssissä korkeimmalla sijalla urallaan miinukselle päätyneistä pelaajista on kahdesti stanley cupin ja kertaalleen sekä Selken, että plusminusawardin(!) voittanut Ron Francis, joka on listan vitosena. Ehkä Francis sitten vaan oli laiskanpulskea muniinpuhaltelija tai vaihtoehtoisesti +/- on äärimmäisen typerä tilasto.
 
Animal

Jäsen
Ehkä Francis sitten vaan oli laiskanpulskea muniinpuhaltelija tai vaihtoehtoisesti +/- on äärimmäisen typerä tilasto.
Kysyppä joltain valmentajalta mielipide kuinka typerä tilasto tuo on. Francisilla suurimmat miinukset tuli uran alussa ja uran lopussa, kun pelasi alussa surkeassa Hartfordissa ja lopussa Carolinassa. Francis pelasi myös koko uransa hyvin usein vastustajan parasta sentteriä vastaan.

Gretzkyllä uran plus/minus on päälle +500 ja jollain Lemieux'lla yli +100
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Kyllä ainakin itse pidän +/- tilastoa ihan hyvänä mittarina. Esimerkkinä Devon Toews Avalanche-uran aikana +131 kun samassa ajassa ja samassa joukkueessa Sam Girard +1. Kyllä tuo jo vähän kertoo kuka vuotaa omiin ja kuka ei.

Makarillla muuten samassa ajassa +87.
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Kyllä ainakin itse pidän +/- tilastoa ihan hyvänä mittarina. Esimerkkinä Devon Toews Avalanche-uran aikana +131 kun samassa ajassa ja samassa joukkueessa Sam Girard +1. Kyllä tuo jo vähän kertoo kuka vuotaa omiin ja kuka ei.

Makarillla muuten samassa ajassa +87.
Erinomainen esimerkki. Kun katsotaan pelkästään 5 vs 5 tilastoja niin Toewsin maalit-päästetyt on 257-174 (59,63 %) ja taas Makarilla 235 - 160 (59,50%). Ei tarvi edes hirveän syvälle tutkailla mitään niin Toewsin ja Makarin erotus muuttuu 44 -> 8. Ja prosenteissa yksi maali kääntää tuon toisinpäin.
 
JuiWSH

Jäsen
Kysyppä joltain valmentajalta mielipide kuinka typerä tilasto tuo on. Francisilla suurimmat miinukset tuli uran alussa ja uran lopussa, kun pelasi alussa surkeassa Hartfordissa ja lopussa Carolinassa. Francis pelasi myös koko uransa hyvin usein vastustajan parasta sentteriä vastaan.

Gretzkyllä uran plus/minus on päälle +500 ja jollain Lemieux'lla yli +100
Hyvin sanottu sieltä takaa! Ovechkin onkin tunnetusti pelannut uran alkuvaiheilla aivan tulikuumassa mestarisuosikissa, ja pelaa selvästi edelleen. Ovechkin on myös pelannut tunnetusti koko uransa vastustajan 4. ketjua vastaan.

Eli mikä oli oikeastaan viestisi pointti? Yrittää jollain verukkeella saada tuo aiemmin tekemäsi väite näyttämään fiksulta?

Kaksi kautta vielä ja sitten tämän ketjun päähenkilö laittaa hokkarinsa naulaan. Näin hän on itse sanonut.
Ihan mielenkiintoista, että Ovechkin sulkee täysin pois ajatuksen KHL:ssä pelaamisesta. Käsittääkseni on kuitenkin puhunut yhden ikuisuuden siitä, että haluaa lopettaa uransa Dynamossa. En sitten tiedä onko KHL:ssä maksettavat potentiaaliset korvaukset pudonneet niin paljon, että ei enää kiinnosta, vai onko vihdoinkin tajunnut sen realiteetin, ettei tuollainen "one more year" alemmalla sarjatasolla ole oikeasti niin hohdokas, kuin mitä jotkut tuntuvat kuvittelevan.
 
Animal

Jäsen
Eli mikä oli oikeastaan viestisi pointti? Yrittää jollain verukkeella saada tuo aiemmin tekemäsi väite näyttämään fiksulta?
Se, että plus/minus tilasto on kaikkea muuta kuin typerä.

Prime Ovechkinilla on mm. yhdellä 51 maalin kaudella minttu 35 ja se on jengin ylivoimaisesti paskin lukema kaudella 2013-2014 (seuraavina Marcus Johansson -21 ja Niklas Bäckström -20 neljä peliä Ovechkinia enemmän pelaanneena).

Eli edelleen pätee täysin:
"On se sinällään meriitti, jos kaikkien aikojen maalipörssin kakkonen tai mahdollinen ykkönen kuitenkin onnistuu lonnimaan kentällä sillä tavoin, että omissa soi suhteessa enemmän kuin tehdyt n. 850 maalia."
 
Viimeksi muokattu:

Näkyy olevan myös kausia, joilla on joukkueen paras plusmiinussaldo. Eli ääripäästä toiseen.

Hauska kuriositeetti kyllä jos koko uran tehosaldo painuu miinukselle, mutta aika yhdentekevä kuitenkin lopulta.
 
Joo totta, onhan siellä yksi huikea +45 kausi ja oliko nyt joukkueen toiseksi paras.

Mielenkiintoista on myös se, että kuitenkin "suunnilleen saman ajan" Capsissa pelannut Bäckström on selkeästi plussalla. Ja tämä siis havaintona noin yleisesti, sen enempää vertaamatta Ovechkiniin.
 
Eli edelleen pätee täysin:
"On se sinällään meriitti, jos kaikkien aikojen maalipörssin kakkonen tai mahdollinen ykkönen kuitenkin onnistuu lonnimaan kentällä sillä tavoin, että omissa soi suhteessa enemmän kuin tehdyt n. 850 maalia."

Tuo termi lonniminen kalskahtaa hieman negatiivisesti korvaan, mutta eipä sillä toisaalta minulle ole väliä, sillä ko. pelaaja herättää ansaitusti varsin negatiivisia tuntemuksia muutenkin, myös täällä.

Sen verran pitää kuitenkin sanoa, että tuo lainattu kohta on sinällään harhaanjohtava, sillä otsikon hahmo on kuitenkin huimat 690 maalia plussalla kaudesta 2009-10 lähtien. Harmi kun tilastointi on aloitettu vasta tuosta kaudesta. Tuohon 690 maaliin mahtuu tasakentällisin pelatessa +114 maalia, ylivoimalla +581 maalia ja alivoimalla -5 maalia. On se siis lonninut kaikissa tilanteissa varsin plusmerkkisesti kuitenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös