Mainos

NHL-joukkueiden voimasuhteet kaudella 2019-2020

  • 10 615
  • 32

Lösönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Bill Armstrong
Ei löytynyt mitään viestiketjua NHL:n puolelta yleiseen keskusteluun niin koen kriittisen tarpeen avata voimasuhdeketjun, jossa voi keskustella vapaasti kaikista joukkueista ja niiden välisistä voimasuhteista.

Vajaa viidesosa runkosarjaa menty ja pikkuhiljaa joukkueiden voimasuhteet alkavat selkeytyä. Joistakin joukkueista voi jo lähes sanoa etteivät tule selvittämään tietänsä pudotuspeleihin. Pohjaosaston joukkueista lännen puolelta Minnesota ja LA olivat jo ennen kauden alkua aika odotettuja ja idän puolelta taas Detroit, Ottawa ja Rangers. New Jerseyn ja San Josen vaikeudet ovat yllättäneet. New Jersey on saanut jo juonen päästä kiinni alun kuuden peräkkäisen tappion jälkeen, mutta San Josella menee todella heikosti, ja jos kurssi ei pian käänny niin heidät voi kohta laskea ulos pudotuspeleistä.

Idän puolelta vahvimmat joukkueet ovat olleet odotetusti Boston ja Washington. Muita kuumia joukkueita ovat olleet mm. Islanders ja Carolina. Tuolta vielä Toronto ja Tampa Bay tulevat tekemään nousua, itä on todella kova.

Lännen puolella tilanne on todella eriskummallinen, kärjessä on nimittäin Edmonton Oilers. McDavid-Draisaitl tutkapari on todella kuuma ja mailavirtuoosi Milan Luciciin vaihdettu James Neal on tykittänyt alkukaudesta maaleja kuin liukuhihnalta. Calgaryn fanit ovat varmasti tyytyväisiä. Vancouver ja Nashville olleet kuitenkin omissa papereissa tähän asti ehkä ne kaikista kovimmat joukkueet lännestä. Coloradolla oli räväkkä startti, mutta joukkueen leveys ei kuitenkaan ole sitä luokkaa että se kestäisi Rantasen ja Landeskogin poissaolot ja joukkue onkin ajautunut tappioputkeen. Kun nämä miehet palaavat kokoonpanoon, Colorado voi mennä todella pitkälle keväällä, sen se näytti alkukaudesta. Pakko mainita myös St. Louisin solidi aloitus, monien odottamaa mestaruuskrapulaa ei näy, vaan joukkue majailee toisena läntisessä konferenssissa. Saa tosin nähdä miten pitkään joukkue pysyy läntisen konferenssin kärkipäässä nyt kun Tarasenko on poissa kevääseen asti.

Lännen eriskummallisuutta ei aiheuta ainoastaan Edmontonin kärkitila, vaan myös se fakta, että tällä hetkellä läntisen konferenssin kahdeksasta parhaasta joukkueesta puolet (Edmonton, Vancouver, Arizona ja Anaheim) eivät päässeet pudotuspeleihin viime kaudella. Näistä tosin itse odotan Anaheimin tuolta tippuvan aika nopeastikin. Calgaryllä, Winnipegillä ja Dallasilla on ollut tahmea startti, näitä kaikkia povattiin pudotuspeleihin. Calgary ja Dallas tuosta varmasti kohentavat asemiaan, Winnipegistä en olisi niinkään varma. Ennen kauden alkua puolustusosasto oli hyvin traaginen, mutta kauden tapahtumien myötä on tuo tragedia muuttunut puhtaaksi komediaksi ihan koko joukkueen osalta.
Vaikka itä vaikuttaa olevan kovempi, mielestäni läntinen konferenssi ainakin tällä hetkellä vaikuttaa mielenkiintoisemmalta. Joukkueet ovat tasaisia ja sieltä on todella vaikea nostaa yhtään ennakkosuosikkia keväälle.
 
Viimeksi muokattu:

Largo

Jäsen
Näistä tosin itse odotan Anaheimin tuolta tippuvan aika nopeastikin.
Voi ollakin, mutta Anaheim pelaa tällä hetkellä sen verran hyvää jääkiekkoa Dallas Eakinsin alaisuudessa, etten laskisi mitään sen varaan. Maalivahtien johdolla tuolla pisteitä napsitaan joka tapauksessa ja tuo nuori pelaajamateriaali vain kehittyy peli peliltä.

Tuo Pacific on vaikea ennustaa. Tasainen divisioona, jossa paikat voivat muuttua hyvinkin nopeaan.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Pacificissä voisi periaatteessa veikata Knightsin olevan se todennäköisin kärkijoukkue kun Sharks on ollut surkea. Calgaryn olisi voinut myös olettaa olevan parempi. Edmontonissa kysymys on se kuinka kauan McDavid ja Draisaitl pystyvät tekemään 70 prosenttia joukkueen maaleista. Sitten Vancouver, Ducks ja Coyotes ovat kaikki kolme jännittävässä tilanteessa. Onko tämä se "oikea" taso vai päällä kuuma putki.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Jännä kauden alku ollut, kun Tampa ja Toronto, odotetut suosikit eivät ole oikein säkenöineet. Torontolla on tietenkin Tavares klesana vielä, mutta varsinkin puolustus on vuotanut pahasti ja siihen tarvitsisi ratkaisua. Tampa on ollut yllättävän vaisu, mutta heillä on ollut pitkiä pelaamattomia jaksoja, jotka kyllä vaikuttavat peliotteisiin, kun pelihuumori on kateissa. Tällä hetkellä on ihan mahdollista, että jompikumpi näistä jengeistä ei näe pudotuspelejä.

Pacific on ollut yllätyksellinen, mutta siellä on kuusi joukkuetta neljän pisteen sisällä toisistaan eli äkkiä saattaa sijoitukset muuttua kuumien ja kylmien jaksojen seurauksena. Lisäksi nämä joukkueet ovat pelanneet hyvin eri määrän pelejä ja Arizonalla on vasta 13 peliä takana ja 17 pistettä kasassa ja voi hyvin todennäköisesti sieltä ponnahtaa ylös. Uskon, että San Jose kampeaa itsensä pudotuspeleihin vielä, mutta se saattaa vaatia valmentajan vaihdosta ja joitain muitakin peliliikkeitä. Edmontonin meno on ollut huikeaa katseltavaa, mutta mitä jos jompikumpi McDavid tai Draisaitl loukkaantuu? Kyllä siellä ennen pitkään jonkun muunkin pitää alkaa tekemään maaleja.

Central ja Metropolitan ovat olleet enemmän sitä, mitä odotettiin, ehkä jotain New Jerseytä ja Dallasia lukuunottamatta, mutta onko näiden kohdalla odotukset olleet epärealistisia, kun esimerkiksi Dallas on täynnä hitaita pappoja, joita hankittiin kesällä lisää ja New Jersey ei ole ratkonut maalivahtiongelmaansa? Domingue sinne nyt tuotiin, mutta saas nähdä.
 
Doaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arizona Coyotes, Shane Doan
Arizona avasi kauden parilla turhalla tappiolla, vieraissa Ducksilta pataan 2-1 ja kotona Bruinsilta 0-1. Molempien otteluiden kenttätapahtumia hallitsi Coyotes, mutta maalinteon tehokkuus oli umpisurkeaa. Sen jälkeen saldo 12 ottelusta: 9 voittoa, 2 tappiota ja 1 jatkoaikatappio.
- Nuo Islanders ja Canadiens tappiot olivat totaalisia ohipelejä ja muissakin peleissä on lepsuiltu. Useamman kerran Coyotes on kuitenkin onnistunut voittamaan tulemalla lopussa kahden maalin takaa ohi. Saldo on kova suhteessa potentiaaliin ja siihen, miten ailahtelevia Kojoottien otteet ovat olleet. Tuosta kun Kessel ja Keller heräävät pikkuhiljaa tekemään paikoistaan maaleja, niin meno sen kuin yltyy vain.
- Moni voi unohtaa että poikkeuksellisen loukaantumissuman riivaama Coyotes jäi viime kaudella ensimmäisenä jenginä Lännestä ulos pleijareista, se roikkui käytännössä 80/82 matsia kiinni playoff -paikassa ja vahvistui kesän aikana mm. Kesselillä ja Söderbergillä. Lisäksi joukkue päästää hyvin vähän maaleja (7. vähiten sitten kauden 2018, eikä kertaakaan pleijareissa). Näiden seikkojen jälkeen, en ole yllättynyt, että sijoutus on nyt playoff -viivan yläpuolella.
- Coyotes joutuu melkoiseen limboon nyt loppukuusta, 26 päivään 14 ottelua (3 back-to-back -matsia), joista 8 divisioonavastustajia vastaan. Samalla kova urakka, että mahdollisuus edessä.

Tyynenmeren divisioona on kyllä mielenkiintoinen.
- Gibson ryöstää Ankoille pisteitä ja nuoriso-osasto nostaa päätään. Suhteessa viime vuoteen, heillä on pari voittoa enemmän marraskuun viidentenä.
- Myös Canucks tuntuu harppovan isoin askelin eteenpäin nuorisokaartinsa johdolla. Mutta viime kaudella startti oli myös hyvä, eikä pisteitä ole nyt kuin pari enemmän.
- Vegas ja Calgary tulevat todennäköisesti parantamaan tahtiaan. Vegas itseasiassa avasi kautensa paremmin kuin viime kaudella, Flames on hieman jäljessä.
- Mutta en vain jaksa uskoa Oilersin jatkavan yhtä tehokkaana pelkästään McDavidin ja Draisaitlin johdolla. Alempien ketjujen on heräiltävä. Kings on todennäköisesti jo ulkona.
- Sharks jatkaa samaa hurlumheitään. Nyt ovat tehneet vähän vähemmän ja päästäneet hieman enemmän maaleja kuin viime kaudella samaan aikaan. Nähtäväksi jää löytääkö Sharks sellaisen vireen, että tuolta vielä playoffeihin ponnistavat. Viimeisistä 67 otteluista pitäisi kairata ihan vähintään saldo 42-23-2, että pääsisivät sinne 95 pisteen korville. Kauaa ei voi tappiosaraketta enää kerrytellä.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Idän suosikit omissa papereissani ovat selvät: Washington, Boston, Tampa. Periaatteessa mielestäni paperilla Caps on noista kovin ja Bruins puolestaan heikoin (koska se on se yksi ketju joka kantaa), mutta taas Bruinsin playoff-suorittamista sekä -kokemusta ei voi väheksyä eikä sitä, että Caps on vain yhden kerran päässyt toisesta kierroksesta pidemmälle Ovien aikakaudella. Toki se juna puuskutti heti päätyyn asti, mutta silti jokin on tupannut aina tosipeleissä tökkimään pahasti. Tampa tuossa välimaastossa sitten vähän kaikessa suhteessa, löytyy finaalipaikkaa ja avauskierroksen sweeppiä jne.

Haastajiksi nousevat Carolina ja Toronto, niin hyvä valmentaja kuin Trotz onkaan niin en vain usko, että Islanders taaskaan kuitenkaan sitten lopulta pystyy kunnolla haastamaan idän parhaita koska yksinkertaisesti se materiaali ei vain riitä. Avauskierrokselta voivat edetä jatkoon jos vastaan tulee taas joku siipirikkoinen Pens tai sitten Philly nousee tuolta tai joku muu.

Olisihan se kiva uskoa myös tuohon omaan joukkueeseen, mutta kovin sekavalta tuo touhu näyttää, että ainakaan tällä erää en nostaisi Pensiä edes tuohon haastajien listaan. Mainitsemani joukkueet ovat edellä so far ja Pensin käyrä osoittaa väärään suuntaan.

Länsi on mielestäni enemmän avoin paikka, mutta luottaisin nelikkoon St.Louis, Vegas, Dallas ja Nashville. Haastajina toimivat Colorado, Winnipeg ja Calgary. Jos idässä on omissa papereissani kolme selvää suosikkia niin lännessä ei mielestäni yhtä suuria eroja löydy ja ei olisi mitenkään suuri ihme itselleni jos haastajista joku puskisi itsensä finaaliin. Piikkipaikalla olevaan Edmontoniin en luota vaikka toistaiseksi siellä näyttää hyvältä.

Mustana hevosena voisi mainita Arizonan, mutta lopulta kuitenkin samat realiteetit iskee vasten kasvoja kuin idässä Islandersille, ei vain materiaali lopulta kuitenkaan riitä kuin max siihen yhteen sarjavoittoon.
 
Lösönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Bill Armstrong
San Josella menee todella heikosti, ja jos kurssi ei pian käänny niin heidät voi kohta laskea ulos pudotuspeleistä.

Heh, tämän jälkeen San Jose napannut neljä peräkkäistä voittoa ja on jo neljän pisteen päässä pudotuspeliviivasta. Onko joku seurannut miltä peliesitykset näyttänyt? Maaleja tullut aika mukavasti viime peleissä vaikka niitä edelleen menee omiin.
 
Vislami

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks

Hakemista vieläkin mutta paranee kokoajan. Puolustuspään virheet alkaa hävitä, hyökkäys suoraviivaisempaa ja pakka kasassa. Virheitä siellä täällä mutta kelläpä ei.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Heh, tämän jälkeen San Jose napannut neljä peräkkäistä voittoa ja on jo neljän pisteen päässä pudotuspeliviivasta. Onko joku seurannut miltä peliesitykset näyttänyt? Maaleja tullut aika mukavasti viime peleissä vaikka niitä edelleen menee omiin.

Nää on näitä. Viime kautisen perusteella ei pitäisi olla mitään väliä meneekö jollain contenderilla tässä kohtaa hyvin vai huonosti. Voittaa voi Kannun vaikka ois joulukuussa liigan viimeinen.
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Heh, tämän jälkeen San Jose napannut neljä peräkkäistä voittoa ja on jo neljän pisteen päässä pudotuspeliviivasta. Onko joku seurannut miltä peliesitykset näyttänyt? Maaleja tullut aika mukavasti viime peleissä vaikka niitä edelleen menee omiin.

Ainakin loukkaantumisosasto alkaa olemaan tyhjä kun Radim Simek palasi Burnsin vierelle. Ja Vlasic siirrettiin Karlssonin vierelle, hyvältä näyttää vaikka viime vuonnahan Vlasic-Karlsson pari ei meinannut onnistua. Muunmuassa Marleaukin taas onnistunut maalinteossa ja Goodrowkin yllättänyt. Kaippa joukkue tarvitsisi edes yhden huippuhyökkääjän, mutta katsotaan kuinka pelit menevät jatkossa. Tietysti palkkakatto ongelmana joukkueen parantamiseen.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Central
------------
1. STL - 101.9
2. COL - 100.3
3. DAL - 99.5
4. NSH - 95.3
5. WPG - 92.3
-----------------
6. CHI - 88.8
7. MIN - 88.4

Pacific
-----------
1. VGK - 96.0
2. EDM - 91.9
3. ARI - 91.2
-----------------
4. CGY - 90.2
5. VAN - 90.0
6. SJS - 86.9
7. ANA - 84.5
8. LAK - 74.2

The Athleticista projektoituja kauden loppupisteitä.

Näyttisi Centralista olevan menossa ennustetut 5 jengiä pleijareihin edelleen, vaikka Jets heikkeni. Calgaryn romahdus tietysti suurin yllätys, toisaalta Edmontonin nousua harva ennusti.

EDIT: jaahas, eipä näy tuo kuva, pitää kirjoitella manuaalisesti
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Atlantic
---------
1. BOS - 114.8
2. TBL - 106.5
3. TOR - 99.3
------------------
4. FLO - 90.7
5. MTL - 90.2
6. BUF - 79.5
7. OTT - 75.5
8. DET - 64.8

Metropolitan
-----------------
1. WSH - 105.2
2. PIT - 105.2
3. NYI - 99.5
4. CAR - 99.1
5. PHI - 96.3
------------------
6. CBJ - 88.4
7. NYR - 87.1
8. NJD 79.7

Buffalon hyvä alkukausi on enää muisto vain. Joukkue jämähtänyt entiselle tasolleen - jälleen.

Flyersin ja Floridan välillä varmaankin käydään kovin playoff-kamppailu. Montrealin playoff-paikkaan en ainakaan itse usko yhtään.
 
Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Tampa Bay
Florida
Los Angeles
Anaheim
San Jose

Hienoja paikkoja asua ja elää jääkiekkoilijan. Yhtäkään playoff-sarjaa eivät nämä jengit tänä vuonna voita.

Kerääntyykö näihin kenties mukavuudenhaluisia pelaajia?

Yllä lainattu on vanha viesti viime keväältä ja yleisen NHL keskustelun puolelta. Palasi kuitenkin tänään mieleeni sarjataulukkoa tutkaillessa. Kukin mainituista jengeistä siis tällä hetkellä po-viivan alla.

Kalifornian joukkueet tietenkin kyntävät pahiten, mikä ei ole ollenkaan yllättävää ANA ja LA osalta, mutta enpä olisi uskonut, että kauden puolivälissä ovat kaikki ovat tuolla läntisen pohjalla SJ:n pitäessä vieläpä perää (1 voitto viimeiseen 11 peliin).
 
Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues

Minusta särkien totaalisessa uppoamisessa ei ole mitään outoa kun katsoo joukkuetta paperilla vrt minkälainen joukkue heillä oli paperillla viime kaudella.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Yllä lainattu on vanha viesti viime keväältä ja yleisen NHL keskustelun puolelta. Palasi kuitenkin tänään mieleeni sarjataulukkoa tutkaillessa. Kukin mainituista jengeistä siis tällä hetkellä po-viivan alla.

Nyt taas näyttääkin paremmalta Floridan jengeille, siellä molemmilla pelejä käsissä ja voivat tässä seuraavien kierroksien aikana kammeta Leafsin ohi sijoille 2. ja 3.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Idässä alkaa olemaan taas vähän tiukempaa taistoa paikasta auringossa, kun Toronto ja Tampa ovat viimein heränneet. Tampalla 6 voiton putki käynnissä ja Toronto taas Keefen alaisuudessa vetänyt aika kunnioitettavan 15-4-1 putken 20 viimeisessä pelissä. Capitals vaikutaa myös aika pysäyttämättömältä ja vaikka Bruins nyt onkin hieman tahtiaan hidastanut, niin ovat silti koko liigan toisena pisteissä. Pens on myös ollut yllättävän hyvä, vaikka ovat kärsineet lukuisista loukkaantumista.

Mitä nyt pelejä seurannut, niin tuo Toronton pelaaminen vaikuttaa aika pelottavalta. Voi toki olla, että playoffien kynnyksellä sattuu sitten hiljaisempi jakso, mutta tällä nykyisellä pelillä lähtevät kyllä rohkeasti haastamaan jokaisen joukkueen voitosta. Muistan idän joukkeuista Hurricanes uppoaa kyllä maalivahtiensa mukana, Islandersin taso ei mielestäni vaan riitä vaikka voivat taas yhden sarjan viedä. Tampan peli taas hakee vielä paikkaansa ja ihan mysteeri kyllä pystyykö Tampa tällä kaudella lunastamaan potentiaaliansa. Parhaimillaan kuitenkin pystyvät haastamaan minkä tahansa joukkueen maalinteossa, minkä lisäksi pakisto on varmaan yksi idän parhaimpia.

Mut joo, tässä vaiheessa tämmöisen nipun nostaisin esille. Lännestä vähän vaikeampi sanoa, Blues ja Avs siellä ehkä eniten mielyttävät silmää. Kokonaisuudessaan mielestäni idän kärki on kuitenkin tänäkin vuonna kovempi, vaikka se lännen keskikasti onkin aika murhaavan kova ja pohjalla ei mitään heittopusseja olekkaan.
 
lolaimbot

Itellä idästä top3 ois Washington, Pittburgh ja Tampa. En vaan jotenkin pysty näkemään Bostonia aivan noiden tasoisena joukkueena. Leafs toki myös uhkaavan oloinen.

Lännestä Dallas, Vegas, Colorado ja St. Louis vaikuttavat kaikki potentiaalisilta mestareilta.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Athleticin tilastomalli ennustaa jälleen:

Suluissa nykyinen pistetahti ja jälkimmäisenä ennustettu pistesaldo.

Atlantic
---------
1. BOS - (113) - 110p
2. TBL - (104) - 108p
3. TOR - (99) - 101p
------------------------
4. FLO - (96) - 93p
5. MTL - (82) - 86p
6. BUF - (86) - 84p
7. OTT - (72) - 75p
8. DET - (44) - 54p

Metropolitan
-----------------
1. WSH - (120) - 111p
2. PIT - (107) - 104p
3. NYI - (110) - 100p
4. CAR - (98) - 99p
5. PHI - (96) - 95p
-----------------------
6. CBJ - (92) - 91p
7. NYR - (84) - 86p
8. NJD - (72) - 75p

Central
------------
1. STL - (113) - 106p
2. COL - (103) - 105p
3. DAL - (102) - 101p
4. NSH - (90) - 95p
----------------------------
5. WPG - (95) - 89p
6. MIN - (88) - 89p
7. CHI - (84) - 86p

Pacific
-----------
1. VGK - (98) - 99p
2. VAN - (98) - 95p
3. ARI - (97) - 95p
4. CGY - (91) - 92p
----------------------------
2. EDM - (93) - 88p
6. SJS - (78) - 80p
7. ANA - (76) - 79p
8. LAK - (71) - 75p

Floridahan siinä olisi taas jäämässä surulliselle 9.sijalleen ja Edmonton putoamassa pleijareista. Tosin mitään kauppoja tähän ei kai oltu ennusteltu, vain tulevaa otteluohjelmaa ja nykyvirettä onko mennyt ylä- vai alakanttiin.
 
Lösönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Bill Armstrong
On kyllä ollut jo pidempään tasaista tuolla Pacific-divisioonassa. Tälläkin hetkellä sijat 1-5 kahden pisteen sisällä. Siellä siis Calgary, Arizona, Vancouver, Vegas ja Edmonton taistelevat tiukasti playoff-paikasta. Vaikea sanoa miten tuossa lopulta käy, mutta voi sanoa että näille joukkueille jokainen tuleva peli on tärkeä.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Nyt kun pelatut pelit vähän tasaantuneet, niin Panthers kaapinut ihan mukavan neljän pisteen eron Leafsiin. Bruins myös osoittanut vähän piristymisen merkkejä, kun vaikutti jopa pientä slumppia tulevan. Leafsin kannalta hieman huolestuttavaa, Columbus kuitenkin liitää aika kovassa vireessä (8-2-0) ja Flyers + Canes myös näyttävät tuosta koomailusta heräävän kun on pieni kahden voiton putkikin päällä. Idän puolelta Montreal ja Buffalo alkavat olemaan jo aikamoisen vuoren edessä, jos playoffeihin haluavat.

Lännessä Jets melkein jo ryssinyt omat mahdollisuutensa, sen lisäksi, että peli näyttää ihan surkealta, niin nyt siellä on neljä peliä hävitty putkeen. Ei voi kyllä parempaan paikkaan heille tulla tämä tauko. Lännessä toki homma on täysin auki monenkin joukkueen osalta, mutta uskaltaisin väittää ettei Jets ainakaan suoraan plaoyffeihin mene. Siellä on vielä taustalla kuitenkin Nashville ja San Jose potentiaalisina nousijoina, vaikka joku tuosta roamahtaisi. Hawks ja Wild saattavat myös rimpuilla mukana.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Vielä joulutauolle Jets lähti lännen kolmanneksi ja koko liigan yhdeksänneksi parhaalla pistekeskiarvolla. Tilanteet muuttuvat kuitenkin nopeasti tasaisessa liigassa ja nyt tosiaan Jets tipahtanut jo lännessä jaetulla kymmenennelle ja koko liigassa jaetulla 20. sijalle samaisessa pistekeskiarvossa. Pitkälti se oli juurikin tämä All-Stars taukoa edeltänyt neljän ottelun tappioputki joka siellä romahdutti Jetsin aseman sarjataulukossa.

No heidän onnekseen siellä on lännessä vielä kaikki täysin avoinna Bluesin ja kenties myös Avalanchen takana. Blues on vetänyt jo reippaan etumatkan muihin ja Avs myös turvallisesti toisella sijalla, toki heillä ei ole myöskään yhtään varaa tuollaisiin pieniin tappiputkiin. Tulee kyllä olemaan todella kova taistelu playoff-paikoista siellä loppukauden ajan kun tällä hetkellä ainakin 12 joukkuetta vielä mukana taistelussa kahdeksasta playoff-paikasta. Enkä nyt ihan vielä kirjottaisi Sharksia kokonaan taistelun ulkopuolelle vaikka heidän tilanteessa näyttää jo erittäin huonolta. Ehkä ne veteraanit siellä vielä vertyvät tässä reilun kahden kuukauden ajaksi kovaan takaa-ajoon.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Vähän hankala nähdä Sharksin nousevan playoffeihin tällä kaudella. Edellä on 5 joukkuetta ja eroa Vegasiin on 11 pistettä. Pacific ja Central divisioonissa pitäisi tapahtua jotain melko näyttäviä romahduksia, että joukkue pääsisi playoffeihin. Pitäisi kerätä joku 49 pistettä joka tarkoittaisi 107 pisteen tahtia koko kaudella. Samalla kannattaisi varmaan hankkia maalivahti jostain. Etenkin kun San Josen pisteiden keruu tahti oli huonompi syyskaudella kuin Bluesin viime vuonna.
 
Tuo on varmasti hieno fiilis, kun oma jengi sukeltaa ja oma ykkösvaraus on muualla.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Vähän hankala nähdä Sharksin nousevan playoffeihin tällä kaudella. Edellä on 5 joukkuetta ja eroa Vegasiin on 11 pistettä. Pacific ja Central divisioonissa pitäisi tapahtua jotain melko näyttäviä romahduksia, että joukkue pääsisi playoffeihin. Pitäisi kerätä joku 49 pistettä joka tarkoittaisi 107 pisteen tahtia koko kaudella. Samalla kannattaisi varmaan hankkia maalivahti jostain. Etenkin kun San Josen pisteiden keruu tahti oli huonompi syyskaudella kuin Bluesin viime vuonna.

Dom Luszczyszyn projektoi Vegasille, Oilersille, Arizonalla ja Predatorsille n. 92 pisteen kerttymää. Tuo tarkoittaisi siis sitä, että Sharksin pistemäärä pitäisi tuplata (49p myös hyvä arvio) ja jäljellä on 32 peliä. Jos ihan katsotaan vain edellistä kautta, niin silloin Sharksilla oli 32 pelin ajanjakso milloin pisteitä kertyi yhteensä tuo vaadittu 46. Tuo tosiaan tarkoittaa sitten sitä, että pelejä pitää alkaa suunnilleen heti voittamaan, eli 23-9 on se minimi mitä pitäisi tavoitella. Nyt ovat siis kolme putkeen hävinneet, että eihän tuo valoisalta näytä, mutta kyllä Sharksin tulivoimalla varustettu jengi on potentiaalinen jengi tekemään tuommoisen nousun, vaikka mahdollisuus siihen onkin aika pieni. On siellä tällä hetkellä useampi joukkue, jotka ovat vetäneet alkukauden vastaavaalla tai paremmalla pistetahdilla, nyt äkkiä farmista joku nimetön veska Jonesin tilalle?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös