Mainos

NHL 21 – yleinen keskustelu

  • 164 718
  • 889

Unto

Jäsen
Osaako kukaan vahvistaa väitettä, ettei Be a Prossa voisi tippua AHLään?

Ärsyttää että on luotu pelimuotoon syvyyttä, mutta samalla poistettu sitä.
 
Suosikkijoukkue
Puolueeton lätkänseuraaja
World of Chel-pelimuoto on kyllä onnistunut. Erityisesti lämmittää se että kaikissa peleissä on tavallaan kilpailullinen panos eli pelasi sparreja tai mitä tahansa niin niistä sijoituksen määrityspelien jälkeen saa sijoituksen joka elää kun pelaa pelejä. Samalla tapaan kuin Skill Rating HUT Rivalsissa. Kyllä on eri meininki pelata World of Cheliä koska vaikka klubipelejä ei olisi voi nyt pelata enemmän muitakin joilla on enemmän merkitystä kuin aiemmin oli vaikka silloinkin niistä sai mm. palkintoja ja vaikuttivat pelaajan kehitykseen mutta nyt muillakin kuin klubipeleillä on erilainen kaiku ainakin minulle. Tavoitteena onkin että valtaosa peleistäni tässä versiossa olisi nimenomaan klubipelejä mutta nyt myös muita voi enemmän pelata. Be A Prota sitten miten jaksaa/ehtii ja sen lisäksi JHL. Ei tuon lisäksi muuta tarvita tässä versiossa. Olen muutenkin ollut tyytyväinen tähän versioon kuten tuolla aiemmin jo mainitsin. Ei oikein vielä ole mitään ihmeellistä mistä purnata.
 
CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
BaP:issa törmäsin hassuuteen.

Kuten kunnon eurooppalainen kynäniska painoin toisessa harjoituspelissä isojen poikien kanssa himpan ahtaaseen rakoon ja joku 230 cm ja 167 kg pakki ajoi mut meikän levyksi. Siitä sitten elvytyksen kautta koppiin pimeään huoneeseen tippaletkuun. Matsin simuloin loppuun ja yllätyksekseni ottelun jälkeen kävelinkin muiden soturien kanssa koppikäytävällä ja koutsi otti mut sivuun. Palautetta tuli, olisi pitänyt olla paremmin pitää vihu pois tonteilta tjms. Aika kohtuutonta, pelasin 36 sekuntia jättäen hampaat ja vähän kakkaa jäälle. Koutsin haukkujen jälkeen sit koppiin jonkun Saukkosen haastateltavaksi. Mitäpä siinä nyt matsista kertomaan? Kivaa oli!
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Onhan tuossa Be a Prossa tosiaan noita aika koomisiakin tilanteita. Eilen nakutin pelissä ekaan erään 3 syöttöpistettä, muut ketjut ottivat kuitenkin aunariin kunnolla ja kun oltiin häviöllä about 3-5, koutsit antoi ohjeet että nyt sitä painetta. No, maaleja ei enää saatu aikaiseksi ja pelin jälkeen haukut sekä koutsilta että medialta. Kuulemma rookielta hutipeli ja tärkeä oppitunti änäristä. 3 pinnaa per peli ei siis riitä. Muuten kyllä ihan hauska pelimuoto toistaiseksi, saa nyt sitten nähdä kuinka pitkään tuota oikeasti jaksaa tahkota.

Mutta sitten ihan oikea kysymys: Saako tuota pelikelloa ruutuun millään ilman sitä perhanan keltaista palkkia? Ihan järkyttävä visuaalinen ratkaisu ja blokkaa todella pahasti itse peliä. Valikoista tarjotaan vain kahta eri vaihtoehtoa, eli joko tuolla palkilla tai ei mitään. Olisi kiva nähdä pelikello ja esimerkiksi jäähyjen kestot ruudulla, en tajua miksei noita voitu sijoittaa esimerkiksi ruudun yläreunaan paljon paljon pienempänä.
 
Taison

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, KalPa
Pieni ärsyttävä epäloogisuus Be a Prossa liittyy tuohon varaustilaisuuteen. Jos tulet itse valituksi toisena LA Kingsiin, miten ihmeessä se Quinton Byfield voi olla siellä samassa joukkueessa...

Ainakin itselläni tuon sai ensimmäisen käynnistyskerran yhteydessä "asetella" oikealle tasolle, niin että keltainen jäi ruudulta piiloon. En kyllä tiedä mistä tuo myöhemmin on muutettavissa, mutta kuvittelisi nyt jotenkin onnistuvan.
 
Unto

Jäsen
Pieni ärsyttävä epäloogisuus Be a Prossa liittyy tuohon varaustilaisuuteen. Jos tulet itse valituksi toisena LA Kingsiin, miten ihmeessä se Quinton Byfield voi olla siellä samassa joukkueessa...
Sama homma on ollut joka vuosi Be a Prossa eli varattuja pelaajia ei varata uudestaan, jos rostereissa on merkattu varaus ko. prospektille. Onhan se epäloogista, mutta itse mieluummin otan tuon vaihtoehdon.

YouTubessa tuli vastaan video, missä Ovechkin pelasi 2020-2021 kaudella Panthersissa 5+ miljoonan ja 1 vuoden sopparilla. Ilmeisesti, jos aloitat Be a Pro:n CHL:ssä, kaikilta pelaajilta kuluu vuosi sopimuksestaan ja rosterit on "omalla" rookiekaudella ihan mitä sattuu, koska kaikki ensi kesän vapaat agentit ovat levinneet ympäri NHL:ää.
 
Kartsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lisää Be a Pro:n hienouksia.

Ennen matsia Rangersia vastaan tuli haastattelu joltain A-luokan toimittajalta, joka jotain kysyi Calder kisasta ja niin edespäin.

Sain sitten haasteen tehdä enemmän pisteitä kuin vastustajan tulokaspelaaja.

Noh, eihän tuossa mitään vikaa ole, mutta kun kyseinen Rangersin tulokas ketä enemmän pisteitä pitäisi tehdä, oli maalivahti Igor Shesterkin, joka ei edes pelannut maalissa koko matsin aikana.
 
Itsellä meni tuo sama homma myös aivan oikein eli Owen Tippet oli vastassa ja hänet piti päihittää. Tippet teki 1+1 ja minä 0+0 ja -3. Media oli kuitenkin sitä mieltä että minä vein kisan 100-0 ja sain haasteesta pisteet kotiin.

Edit: Lisätään vähän lisää hauskuutta. Ensimmäinen kausi takana. 68 pistettä 82 peliin riitti calderiin, mutta silti jäin Oilersini kanssa pleijareiden ulkopuolelle. Koska aloitin urani suoraan NHL:ssä, ensimmäinen sopimukseni oli yksivuotinen eli kauden jälkeen oli neuvottelut edessä 75 kokonaisuuden omaavalle voimahyökkääjälle.

Ken Holland tarjosi 6M ja yhden vuoden sopimusta, jonka tietenkin hyväksyin vähän hämilläni. McDavidin kanssa oli jo edellisellä kaudella löytynyt hyvää kemiaa ja olin innokas jatkamaan kovaa duunia supestaran varjossa.

En tiedä kenen muroihin Connor oli kussut, koska valmennusjohto nimittävät minut KAPTEENIKSI. Siis minut.

Oikeasti, EA.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lisää Be a Pro:n hienouksia.

Ennen matsia Rangersia vastaan tuli haastattelu joltain A-luokan toimittajalta, joka jotain kysyi Calder kisasta ja niin edespäin.

Sain sitten haasteen tehdä enemmän pisteitä kuin vastustajan tulokaspelaaja.

Noh, eihän tuossa mitään vikaa ole, mutta kun kyseinen Rangersin tulokas ketä enemmän pisteitä pitäisi tehdä, oli maalivahti Igor Shesterkin, joka ei edes pelannut maalissa koko matsin aikana.
Tämän tarinan kruunaisi se, että Shesterkin olisi tehnyt lopulta enemmän pisteitä.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Mutta sitten ihan oikea kysymys: Saako tuota pelikelloa ruutuun millään ilman sitä perhanan keltaista palkkia? Ihan järkyttävä visuaalinen ratkaisu ja blokkaa todella pahasti itse peliä. Valikoista tarjotaan vain kahta eri vaihtoehtoa, eli joko tuolla palkilla tai ei mitään. Olisi kiva nähdä pelikello ja esimerkiksi jäähyjen kestot ruudulla, en tajua miksei noita voitu sijoittaa esimerkiksi ruudun yläreunaan paljon paljon pienempänä.
Kyllä saa päävalikosta ja sieltä asetuksista.

Pelasin tätä kahdella eri näytöllä niin piti etsiä tuo kohta varmuudeksi uudestaan.
 
Heatley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porvoon Hunters, Warriors
Onko tähän kenelläkään vielä hyviä slaidereita jaossa?

Vielä en ole itse kerinnyt ottamaan testiin mutta viimeiset kolmet änärit vedetty saman tekijän slidereilla;

Kaiparaitis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets
Itselle huvittavin/ärsyttävin juttu Be a Prossa on nuo loukkaantumiset. Kahdesti olen loukkaantunut 30 sekunnin pelin jälkeen. No, tavoite suoritettiin, ei kiekon menetyksiä:) Eikö tässä sitten pysty loukkaantumaan kunnolla? Nyt äijä on 75 kokonaisuudeltaan ja pelaan ykkösketjussa. Huomaa kuinka joutuu kannattelemaan koko joukkuetta.

Alkaa myös olla toistoa noissa Cybulskin radio-ohjelmissa, kun sama Bernard hokee: "Rookie has brilliant and blaa blaa..." Silti, ehkä tää on paras yritys EA:n taholta pitkään aikaan. Luultavasti kehittävät tuotakin jonkun verran PS5.
 
Tuntuu kieltämättä hieman toistolta kuunnella kolmantena vuotena vieläkin noita rookie-juttuja.
 
kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Ensivaikutelmat 21:stä ovat positiiviset, muutoksia ei ole paljoa, mutta toisaalta ne ovat hyviä muutoksia. Kiekko kimpoilee mailoista realistisemmin ja maalivahdille saattaa upota joka längistä maali silloin yällöin. Myös riparit näyttää jäävän kivasti välillä maalin eteen pöyrimään.

EA-tasoitusta en ole huomannut, sillä välillä on tullut paremmilta kuokkaan aika rumilla lukemilla. Alkuvaiheessa kun kaikki lähtevät samalta viivalta tulee nähtävästi välistä aika kovia pelaajia vastaan.
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Just just. Franchise-moden kakkoskaudella näyttää kaikkien aikojen tilastot seuraavalta: Eniten otteluita:
Patrick Marleau 1875
Antti Raanta 1875
Carter Hart 1874
Braden Holtby 1869
Ben Bishop 1868

Muut nyt sentäs näyttää ihan järkeen käyviltä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Ensivaikutelmani pelistä palstalaisten kirjoitusten perusteella:

Peruspeli toimii ihan OK tasolla, kuten se on pääsääntöisesti muutenkin toiminut, mutta kaikki ympärillä on sitten enemmän tai vähemmän fiaskoa tai farssia. BAP:n sekoilut kuulostavat todella typerältä, kun vertaa esim NBA 2k20 vastaavaan pelimuotoon.

Ja miten tuota jatkuvaa sekoilua tilastojen kanssa ei saada kuntoon? Olin fiiliksissä, kun nuo seura- ja sarjakohtaiset ennätykset on tuotu peliin, mutta jos tuonkin onnistuvat kusemaan, niin huijattu olo tulee jos pelin ostaa.

Itse ajattelin odotella PS5:sta ja ehkä hannkia pelin vasta uudelle konsolille. Ehkä!
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse ajattelin odotella PS5:sta ja ehkä hannkia pelin vasta uudelle konsolille. Ehkä!
Jos ensimmäistä PS5:lle tehtyä NHL-peliä odottelet, niin se saattaa olla suuri pettymys. PS4:n ensimmäinen NHL (eli NHL 15) oli ehkäpä koko pelisarjan suurin farssi. Kun liian pienellä tiimillä tehdään täysin uutta peliä uudelle pelimoottorille, niin eihän siinä ehditä kaikkea saamaan valmiiksi. Toki tässä yrittää toivoa, että EA oppi tuosta farssista jotain, eikä käy samalla tapaa seuraavan konsolisukupolven kanssa.

Mutta mitä tähän NHL 21-peliin tulee, niin kaikesta näkee EA:n pääfokuksen olevan aina vain enemmän moninpelipuolella. Yksin pelaaville pettymyksiä tulee joka suunnalta. Uudistukset ovat toki itse pelaamani EASHL:n puolellakin kohtalaisen vähäisiä, mutta peli tuntuu kuitenkin riittävän tuoreelta ja muutokset ovat pääasiassa positiivisia.
 
Suurin syyni odotella PS5:sta on se, että mulla on jo kolmas ohjain menossa, missä vasen tatti menee paskaksi. Uusimman ohjaimen sain takuusta, kun edellinen meni paskaksi ja nyt parissa kuukaudessa sekään ei enää toimi kunnolla. Tatti ei (aina) rekisteröi ääriasentoa eteenpäin työnnettessä ja Änärissä pelaaja jää raivostuttavalla tavalla pykimään paikalleen, tai heittää liulle, kun pitäisi painaa täysillä kiekon kanssa alueelle.

Olen siirtynyt nyt muiden pelien pariin, jossa tuo ohjaimen vika ei aiheuta ongelmaa. Ikinä ennen en ole onnistunut ohjaimia rikkomaan, mutta nyt tosiaan PS4:n aikana jo kolmas ohjain menossa ja samaa vikaa pukkaa. Edit: vai olisiko jopa neljäs ohjain. Yhden jopa purin selvittääkseni mistä vika johtuu ja voisinko korjata sen itse.
 
Viimeksi muokattu:

Kartsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onkos kelläkään tietoa miten sais helpoiten tota YV-ketjujen pisteitä nopeasti ylös että saisi YV-aikaa?

Kakkosketjussa tällä hetkellä kruisaillaan, 9+32 tehoilla (Pistekärki omassa jengissäni), peliaikaa keskiarvolta 12 ja puol minuuttia per peli, mutta YV:llä pelattu kauden aikana tasan nolla sekuntia.

Kohta mittareiden perusteella pääsisi ykkösketjuun, mutta YV-ketjujen palkki on just ja just puolivälissä X:n ja 2. YV:n välillä.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Osaako kukaan vahvistaa väitettä, ettei Be a Prossa voisi tippua AHLään?

Ärsyttää että on luotu pelimuotoon syvyyttä, mutta samalla poistettu sitä.
Tämän haluaisin minäkin tietää, kun ei peliä vielä ole ja oikeastaan Be a pro on ainoa syy tämä uusin edes ostaa. Sehän selviäisi kun pistäisi sen simulointirangaistuksen päälle ja simuloisi menemään. Tosin aikaisemmissa änäreissä olen tippunut ihan omien huonojen otteiden takia joskus AHL:ään.

Onko tässä edes mahdollista tulla varatuksi johonkin muualle kuin Rangersiin tai Kingsiin ensimmäisellä kahdella vuorolla? Olen nähnyt kaikkien päätyvän vain jompaan kumpaan näistä kahdesta seurasta. Hieman myös syö omaa fiilistä, kun haluaisi pelata sellaisena myöhempien kierrosten varauksena, niin oletkin automaattisesti pelaamassa hahmosi vuorosanojen mukaan vain ja ainoastaan Calderista kun olet varaustilaisuuden kärkinimiä.
Eiköhän se ole mahdollista, mutta toisaalta en tästäkään olisi yllättynyt markkinointikikkana. Näiden "isojen" tubettajien täytyy päästä voittamaan junnuliigassa tai markkinointi mielessä CHL:ssä mestaruus siten, että ratkaisevat mestaruuden jatkoajalla jollain fancy uudella kikalla, jonka jälkeen draftataan isoon glory hunter tiimiin kuten Rangers tai Pittsburgh. Sen jälkeen ykköskentässä debyyttimatsiin tehot 3+2 ja videon jälkeen arvontaan tilaajien kesken 1 versio pelistä kummallekkin konsolille.
Näillähän pääsisi itku jos varattaisiin vaikka Floridaan ja tippuisi farmiin viiden pelin jälkeen.
 
Maalinkulmalta on helppoa tuo maalinteko kyllä edelleen. Tai siis kiekkoa on helppo sinne syöttää ja sit se on tosi suurella todennäköisyydellä maali. Sitä varmaa maaliahan pelaajat hakee jatkuvasti, vuosi vuodelta, oli kyseessä sit uusi versio tai ei. Kun sellainen mahdollisuus kerta on olemassa niin tilannetta käytetään surutta hyväksi. Liian moni peli menee sillä samalla kaavalla just tuon maalinteon suhteen ja sääliksi käy edelleen niitä pelaajia, jotka eivät osaa tai ymmärrä puolustuspelin suurta merkitystä. Onlinessa nähdäänkin tämän myötä hirmuisia maalijuhlia ja tilastoistakin sen kaikki pystyy katsomaan, että siellä jotkut mättää joissain otteluissa jopa 15+ maalia pahimmillaan. Pahimmillaan -sanavalinta just sen takia, koska asiat eivät oikeasti ole noin surkeasti yhdelläkään pelaajalla maailmassa. Se on varma.
 
Kartsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tää be a pro kyllä tuntuu ihan Alpha-versiolta kaikkine bugeineen:

Nyt koutsi tuli ennen peliä kertomaan että YV sakkaa, joten kokeilee minua YV:llä ja pisti sitten ykkös ylivoimaan.

Tästä haaste että pitää seuraavan viiden (5) ylivoiman aikana onnistua tekemään YV maali. Noh, yksi peli ja kaksi (2) ylivoimaa meni eikä tullut maalia ja koutsi tulee pelin jälkeen kertomaan että haaste meni vituiks ja lensin sitten YV-ketjuista veks.
 
RedWing91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Red Wings
Onko kellään muulla suuria ongelmia pakettien avaamisessa HUT:ssa? Joka ikinen kerta kun yritän avata paketin, peli menee totaalijumiin ja näytöllä menee "kipinöitä" alhaalta ylös. Näppäimestä X pitäisi pystyä "ohittamaan intro", mutta peli ei etene mihinkään. Tuon jälkeen en pääse enää koko tilasta pois kuin sulkemalla sovelluksen ja käynnistämällä uudelleen. Olisi ihan kiva pystyä näin joukkueen rakennusvaiheessa availemaan paketteja...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös