It’s time for Super Bowl weekend!
Eaglesin osalta kulunut viikko toi iloisia uutisia, kun molemmat Jurgens ja Dickerson olleet täysillä mukana treeneissä jo useamman päivän. Myös Brandon Graham on treenannut normaalisti muiden mukana, joten pääsee uransa viimeisessä ottelussa sivurajalta myös kentälle, vaikka luonnollisesti isoa vastuuta ei olekaan luvassa. Jotain pientä sairastelua siellä on muutamilla pelaajilla ilmeisesti ollut mm. Jalen Carter treenasi alkuviikosta rajoitetusti, mutta pääsi jo täysillä muiden mukaan, joten terveystilanteen puolesta ei suurempaa jossiteltavaa ole jäämässä ja hyvä niin.
Myös presidentti Donald Trump ehti jo kääntämään "asiantuntevan" katseensa sunnuntaille:
Ammattitaidoilla onnistui samalla haukkumaan myös Bidenin ja demokraatit...
Ajattelin laittaa ajankuluksi tulille pienen ja hyvin leikkimielisen Super Bowl -visailun, jolla voi vähän kuulostella, millä fiiliksillä palstan jefu-jengi odottaa sunnuntai - maanantai yön koitosta vai ovatko kaikki Chiefs&Eagles -vihaajat jo lukittautuneet perunakellareihinsa piiloon pahaa maailmaa?
- Ottelun voittaja?
- Lopputulos?
- Ottelun MVP?
- Kuka pelaajista saa ottelussa kasaan eniten juoksujaardeja ja kuinka paljon?
- Kuka koppaa kiinni eniten heittojaardeja ja kuinka paljon?
- Kenelle kirjataan eniten pelinrakentajan säkityksiä ja kuinka monta?
- Kuka nappaa eniten syötönkatkoja ja kuinka monta?
- Kenelle kertyy pelin aikana eniten taklauksia ja kuinka monta?
- Kuinka monta TD:tä ottelussa nähdään?
- Kuinka monta pallonmenetystä ottelussa nähdään?
- Nähdäänkö missattuja potkumaaleja ja mikäli nähdään niin kuinka monta?
- Montako kertaa muusikko Taylor Swift saadaan lähetyksen aikana kuviin? Tähän lukuun ei huomioida mahdollisia ottelun jälkeisiä kentällä tapahtuvia juhlallisuuksia vaan ainoastaan katsomobongaukset lasketaan.
- Entä montako kertaa näyttelijä Bradley Cooper saadaan lähetyksen aikana kuviin?
- Onko Jason Kelce pukeutunut: Eaglesin vihreään, Chiefsin punaiseen, molempiin väreihin vaiko nössönä ratkaisuna neutraalisti? Vai, ei mikään näistä vaan maha-tifolla mennään!
- Räpmuusikko Kendrick Lamarin puoliaikashow-setin viimeinen biisi?
Mutta, mitä erinomaisinta Super Bowl -viikonloppua kaikille ketjua lukeville ja matsia odottaville! Siitä lähdetään, että helmikuu on vihreä kotkien liitäessä ylväästi kohti horisonttia!