Joo, kivastihan se kotkilta sujui. Etenkin Hurtsilta selvästi pudotuspelien parasta tekemistä. Heitot napsuivat tarkasti ympäri kenttää ja rikkinäisissä peleissä puolestaan säkitykset jäivät vähemmälle. Kykenivät vihdoinkin hyödyntämään tuota "omat rissut ovat vastustajan cornereita parempia" -asetelmaa, kun kerran niitä 1vs1 tilanteita oli jälleen jatkuvasti tarjolla. Goedertia käyttivät myös normaalia monipuolisemmin hyväksi. Miehen tuttujen lyhyiden keskustan koukkujen tai kohti sivurajoja kohdentuvien peruskuvien lisäksi siellä oli pari syvempääkin kuvaa, miehelle suunniteltuja juoksupelejä jne. joten good job Kellen Moore!
Pahan imperiumin sijaan olisin toivonut sympaattista Bills-mafiaa Super Bowl vastukseksi, mutta minkäs teet. Nyt vain pitää toivoa Eaglesin voittoa senkin edestä sillä Roger Goodellia nuolemassa Mahomesin korvia puhtaiksi ei kyllä kestä katsella hetkeäkään.
Tulevasta Super Bowlista on tarjolla tulevan puolentoista viikon aikana toinen toistaan kattavampaa ennakkoa, joten en omia latteuksiani määräänsä enempää tähän laita, mutta kyllähän Chiefs vastustajana pelottaa enemmän, mitä tähänastiset Eaglesin kohtaamat kannot ja enemmän mitä Bills tai Ravens olisivat AFC:n mestareina pelottaneet.
Spagnuoloa pidän mestarina rakentamaan ja muokkaamaan pelisuunnitelmaansa vastustajan mukaisesti ja miehen rakentamat puolustukset ovatkin kaudesta toiseen ainakin itselle melkoisia kameleontteja. Aina sitä miettii, että tuohon eivät ainakaan pysty vastaamaan ja heikkouttaan peittämään, mutta kovin usein on toisin käynyt. Chris Jonesin tähdittämän linjan ja vahvasti juoksua puolustavan tukimieskerroksen läpi tuskin samalla tapaa jyräävät, joten toimivaa heittopeliä tarvitsevat ehdottomasti. Alkuun olisi ihan toivottavaa saada joku isokin siivu onnistumaan, jottei Chiefs secondary aivan ylirohkeasti voi hyökätä lyhyitä heittoja vastaan vaan joutuisivat hieman varomaankin.
Fangio pitänee tavoilleen uskollisena safetyt syvällä minimoiden isoja pelejä, antaen näin lyhyemmille heitoille tilaa. Commanders sai mm. Ertzille sen yli 100 jaardia kasaan, mutta YAC-luvut pysyivät laadukkaalla taklaamisella pieninä. Scary Terryn slant-TD oli pitkälti ainoa selvä missi, jossa taklaaminen petti. Tässä toki auttoi, ettei Washington oikein onnistunut rakentamaan toimivia blokkeja, asia missä uskon Reidin kykyihin huomattavasti enemmän, mutta siis toivotaan niitä mahdollisimman pieniä YAC-lukemia Kelcelle, Worthylle ja kumppaneille. Siinä on avain voittoon!
Chiefsin hyökkäyksen linjan vahvuus eli sentteri + molemmat guardit istuu vaikkapa enemmän laidoille painoittuvaa Bills-DL:ää paremmin Eaglesia vastaan, jossa myös ne parhaat pelaajat Jalen Carterin johdolla ovat keskellä. Laidoilta olisi helpommalla painetta tehtävissä, mutta se kestää aina hetken kauemmin ja tuon kanssa Mahomes on tottunut operoimaankin siinä missä keskeltä ei juuri koskaan tarvinnut pelätä ketään, joten Carter-Davis-Williams trion monsterimatsit kelpaisivat enemmän kuin hyvin.
Asiasta toiseen. Saintsin delegaatio haastattelee ilmeisesti tänään ihan fyysisesti Philadelphiassa Kellen Moorea vapaana olevaan HC:n pestiin, jonka jälkeen ei toivottavasti vastaavia häiriötekijöitä ennen Bowlia kohdalle osu, vaikka harmillisesti juuri New Orleansissa peli pelataankin.
Ja koska tässä on edessä odottelua ennen h-hetkeä, niin mikäs sen parempaa ajanvietettä kuin Cowboysille nauraminen.
Mistä päästäänkin sujuvasti oman hyökkäyskoordinaattori Shottenheimerin palkkaamiseen seuraavaksi päävalmentajaksi.
The man himself has a clear mind and vision...