NFL season 2015–2016

  • 100 547
  • 626

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sitä samaa Mike Perreira sanoi myös, mutta omaan korvaan tuo kuulostaa uskomattomalta jos näin menee sääntö.
Eiköhän me Perreiraa uskota. Huikea näkemys ja osaaminen sillä jampalla.

NFL:ssä ei vielä joitakin kausia sitten ollut ollenkaan tuollaista sääntöä, eli se on vasta viime vuosien hienouksia/hömpötyksiä, että pelinrakentajia ja vastaanottajia on alettu suojelemaan.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Huvittaa kun isossakin liigassa on pelaajat niin mehuissaan tiukoissa paikoissa että säännöt unohtuvat heilläkin. Äsken Wilson heitti 40 jaardin hyökkäysviivalta 4th & 3 tjsp tilanteessa intin 20 jaardin linjalle ja nuori puolustaja lähti innoissaan palauttamaan sitä. Hän pääsi kuin pääsikin peräti 25 jaardia eteenpäin. Ei siinä muuta mutta kun neljännellä yrityksellä olisi suunta kääntynyt muutenkin ja hyökkäys olisi lähtenyt joka tapauksessa siitä 40 jaardista. Ok, nyt voitti viisi jaardia, mutta lähtökohtaisesti oikein olisi ollut lyödä pallo maahan. No kun innokas niin on.
 

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Meni sitten Seahawksit voittamaan. Olen toki iloinen, mutta melkoista draamaa.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Laces out!

Nojuu, aikamoinen sulaminen Vikingsin kickeriltä lyhyehköön potkumaaliin. Todennäköisesti olisi ollut voittava potkumaali.

Nyt on 3/4 villikortti-joukkueista edennyt jatkoon, eiköhän Packers tuosta hoida vielä oman ruutunsa.
 

Turambar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Yhdelle jengille suodaan kerta toisensa jälkeen järkyttävää munkkia pleijareissa. Toivottavasti parin viime vuoden painajainen ei toistu ja apina-Sherman ynnä kusipäiset kotifanit jäävät ulos SB-bileistä.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Lokit vaan vetelee edelleen noita jäniksenkäpäliä jostain takataskuista. Walsh saattoi juuri potkia itsensä ulos liigasta. Oli kyllä aivan jäätävän tylsä pleijaripeli.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ei tiedä nauraisko vai nauraisko tuolle Vikingssien suoritukselle ja sitten jostain jäniksenkäpälistä kehdataan tälläsessä puhua, kun vanha mummokin potkasis tuolta etäisyydeltä sisään. Ihan ansaittu tappio.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Playoffsien ensimmäinen peli oli läpihuutojuttu, mutta kahteen seuraavaan saatiin kunnon draamaa loppuhetkille. Molemmissa tapauksissa kotijoukkue teki sen itse ja lahjoitti voiton pois. Vikingsin holderi asetteli pallon kaksi kertaa nauhat potkaisijaan päin ja toinen kerta kostautui. Oli toki sen verran läheltä, että olisi varmasti pitänyt siltikin saada pallo haarukkaan, mutta saattaa sotkea potkaisijan pasmoja, kun näkee pallon nauhat juuri ennen potkaisemista. Panthers-Seahawks on kyllä todella mielenkiintoinen pari.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Packers-Redskins noudatti jossain määrin muistakin wild card -peleistä totuttua kaavaa. Toisen joukkueen selvä johtoasema menetettiin ja peli kääntyi aivan toisinpäin kuin miltä se aluksi näytti. GB oli aluksi ihan hukassa, pelin henki oli 1st and out. GB:n linja vuoti ja juoksu ei toiminut, mutta yllätys yllätys kun näihin saatiin parannus niin heittoja alkoi napsumaan perille ja 11-0 kääntyi hetkessä tilanteeseen 11-17 ja puolustus alkoi pitämään. Lopputulos oli lopulta 18-35. Packers jätti muutamia lähes varmoja inttereitä ottamatta, kirsikkana tilanne jossa kaksi omaa osuivat yhteen. Yksittäin koppi olisi todennäköisesti onnistunut kummalta tahansa. Samaten fumbleissa Red Skins oli jopa onnekas. Kolmesta tiputuksesta menettivät pallon vain kerran ja maassa maanneen Cousinsin syliin pompannut oli varsinainen kotipomppu.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Cardinals saa olla onnekas, että Packers voitti matsin ja tulevat vastaan ja Panthers saa hoitaa Seahawksit. Veikkaan, että Arizonassa olisi tullut taas rumaa jälkeä jos Seahawks olisi sinne matkannut. Nyt veikkaan molempien levänneiden joukkueiden hoitavan omat pelinsä. AFC:ssä onkin sitten hankalempi veikata, mutta eiköhän Patriots kokemuksella vie. Broncos - Steelers voikin mennä ihan miten vaan.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Cardinals saa olla onnekas, että Packers voitti matsin ja tulevat vastaan ja Panthers saa hoitaa Seahawksit. Veikkaan, että Arizonassa olisi tullut taas rumaa jälkeä jos Seahawks olisi sinne matkannut. Nyt veikkaan molempien levänneiden joukkueiden hoitavan omat pelinsä. AFC:ssä onkin sitten hankalempi veikata, mutta eiköhän Patriots kokemuksella vie. Broncos - Steelers voikin mennä ihan miten vaan.

Niin, Seattlehan ei olisi missään tapauksessa päätynyt Arizonaan. Seattlen voitettua Arizonan vastus määräytyi Redskins - Packers pelistä.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Niin, Seattlehan ei olisi missään tapauksessa päätynyt Arizonaan. Seattlen voitettua Arizonan vastus määräytyi Redskins - Packers pelistä.
No niin tietenkin, johan minä näitä yölläkin pyörittelin mielessä, mutta nyt unohtuikin jo.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Vaikka playoffit ovat pääsemässä vauhtiin, voisi kerrankin hieman kasata mietteitä oman pitkäaikaisen suosikin kaudesta. Kerrankin on jopa positiivista sanottavaa. Oakland Raiders niputti kauden lopulta Raidersille hyvään saldoon 7-9. Vähänkään kevyempi divisioona, niin ehkäpä playoffit olisivat olleet vielä hitusen lähempänä? Tulevaisuus kuitenkin näyttää ihan lupaavalta.

Derek Carr näyttää sopeutuneen liigaan parhaiten vuoden 2014 draftin QB:ista (toki Bridgewater tsemppasi hyvin runkosarjan lopussa), ja miehen varaan on erinomainen rakentaa tulevaisuutta. Samoin nuoret Khalil Mack ja Amari Cooper ovat ottaneet selkeän paikkansa joukkueesta. Pidempään ilman onnistumisia kierrellyt Michael Crabtree pelasi hyvän kauden ja Latavius Murraysta Raiders näyttää löytäneen solidin running backin.

Itselläni oli pienet epäilykset päävalmentajaksi valitun Jack Del Rion suhteen, mutta joukkue pelasi suurimman osan kaudesta erinomaista ja hyökkäysvoittoista jenkkifutista, tosin nuori rosteri selkeästi väsyi loppukautta kohden. Suurimmat ongelmat kaudella olivat selkeästi puolustuksen takakentällä, joka taisi päästää melkein eniten jaardeja koko liigassa. Lisäksi kun tuleva Hall of famer Charles Woodson lopetti tähän kauteen huikean uransa, on takakenttä ehkä se kriittisin alue mitä kehittää. Paljon on toki muutakin, mutta pitkästä aikaa tulevaisuus näyttää lupaavalta.

Raidershan jätti tosiaan Chargersin ja Ramsin kanssa relokaatiopaperit vetämään Los Angelesiin, mielenkiintoista nähdä miten käy.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
RGIII on cuttattu Redskinsien toimesta. Mielenkiintoista nähdä minne tie vie, aivan varmasti saa vielä mahdollisuuden ja veikkaan myös miehen sen käyttävän. Texans, Browns, Eagles, Jets, Bills tai jopa Bears?

Redskinsiltä oli mielenkiintoinen liike. Cousins saattaa myös nostaa kytkintä, tai ainakin mittauttaa arvonsa vapailla markkinoilla. Nyt on helppo huudattaa nykyistä joukkuetta, kun ihan pätevä back up laitettiin pihalle.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Packers-Redskins noudatti jossain määrin muistakin wild card -peleistä totuttua kaavaa. Toisen joukkueen selvä johtoasema menetettiin ja peli kääntyi aivan toisinpäin kuin miltä se aluksi näytti. GB oli aluksi ihan hukassa, pelin henki oli 1st and out. GB:n linja vuoti ja juoksu ei toiminut, mutta yllätys yllätys kun näihin saatiin parannus niin heittoja alkoi napsumaan perille ja 11-0 kääntyi hetkessä tilanteeseen 11-17 ja puolustus alkoi pitämään. Lopputulos oli lopulta 18-35. Packers jätti muutamia lähes varmoja inttereitä ottamatta, kirsikkana tilanne jossa kaksi omaa osuivat yhteen. Yksittäin koppi olisi todennäköisesti onnistunut kummalta tahansa. Samaten fumbleissa Red Skins oli jopa onnekas. Kolmesta tiputuksesta menettivät pallon vain kerran ja maassa maanneen Cousinsin syliin pompannut oli varsinainen kotipomppu.
Varmaan ihan henkimaailman juttuja tai pelkkää kuvitelmaa, mutta Cousinsin komean TD:n jälkeen ihan kuin Rodgers olisi päättänyt näyttää osaavansa hänkin vielä jotain ja saikin perille komean heiton, joka johti sitten Packersin ensimmäisiin pisteisiin - ja itseluottamus palasi niin Aaronille kuin koko joukkueelle.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Varmaan ihan henkimaailman juttuja tai pelkkää kuvitelmaa, mutta Cousinsin komean TD:n jälkeen ihan kuin Rodgers olisi päättänyt näyttää osaavansa hänkin vielä jotain ja saikin perille komean heiton, joka johti sitten Packersin ensimmäisiin pisteisiin - ja itseluottamus palasi niin Aaronille kuin koko joukkueelle.

Packersin hyökkäys näytti ensimmäisen kerran aikoihin siltä, että jotain pientä toivoa voisi olla etenemisestä pidemmällekin. Toki vastus oli "vain" Redskins, mutta positiivisia merkkejä oli silti paljon. Lauantainahan se sitten nähdään, mikä on Cardinalsin todellinen taso, kun heilläkin viikolla 17 verrattuna viikon 16 Packersin teurastukseen oli hyvinkin eri ilme pelissä.

Ei jumalauta tuo Burfictin taklaus. Jos Tomppa sai 4 peliä pallojen tyhjennyksestä (kyllä se peruttiin) ja Bell myös 4 peliä ruohosta, niin ainoa oikeus ja kohtuus on Burfictille vähintään koko seuraava kausi ulkona.

Vontaze Burfict suspended three games, will appeal - NFL.com
3 matsia tuli, valittaa luonnollisesti mutta jotenkin on semmoinen tuntuma että nämä valitukset eivät yleensä kauheesti kanna hedelmää, etenkään kun on kyseessä nämä "safety violations" - teemat.

Ei sillä, kyllä tuo niitti Browniin ihan karsealta näytti omaankin silmään ja kun Burfict ei ole ekaa kertaa asialla, niin ihan ansaittu huili ensi kauden alusta luvassa mikäli valitus ei mene lävitse.
 

Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
RGIII on cuttattu Redskinsien toimesta. Mielenkiintoista nähdä minne tie vie, aivan varmasti saa vielä mahdollisuuden ja veikkaan myös miehen sen käyttävän. Texans, Browns, Eagles, Jets, Bills tai jopa Bears?

Mistä tällaisen uutisen löysit? Todennäköistähän se on ettei RGIII:n caphittiä (16M?) oteta vastaan joten hänet jossain vaiheessa pistetään pihalle.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Varmaan ihan henkimaailman juttuja tai pelkkää kuvitelmaa, mutta Cousinsin komean TD:n jälkeen ihan kuin Rodgers olisi päättänyt näyttää osaavansa hänkin vielä jotain ja saikin perille komean heiton, joka johti sitten Packersin ensimmäisiin pisteisiin - ja itseluottamus palasi niin Aaronille kuin koko joukkueelle.
fanipoikana minä en ole missään vaiheessa nähnyt että ongelma olisi ollut Rodgersin itseluottamus, vaan hänen luottamuksestaan vastaanottajiin. Ja syystäkin. Nyt kun linja piti, hyökkääjillä oli enemmän aikaa hakea vapaata paikkaa jonka myötä heitotkin helpottuivat, ja tätä kautta koppejakin syntyi niin syntyi positiivinen kierre. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Tuo Cobbille heitetty TD oli niin Rodgersia kuin hän vain osaa. Kyse ei ollut siitä, että hän olisi heittänyt millintarkan syötön, sillä liigassa on pari muutakin QB:tä joilta se onnistuu kun aikaa annetaan, vaan tuosta hänen kokonaisvaltaisesta pelikäsityksestään. Hän taas kerran yllätti punanahkat housut kintuista ja pisti pallon peliin vastustajan ollessa täysin valmistautunmattomina ja sillä aiheutti sekasorron ja helpohkon TD:n.

Loppuun heittereitä ärsyttävä hashatg #pudostuspelienMVP
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Oman tulkintani mukaan Rodgers ajoi itsensä henkiseen takalukkoon yrittäessään kantaa joukkuetta selässään ja voittaa pelejä yksin, kun juoksupeli ei toiminut ja rissut pudottelivat palloja silloin harvoin kun pääsivät irti vartijoistaan. Heittopelihän alkoi niissä kamalimmissakin otteluissa aina toimia viimeisellä quarterilla, kun homma oli jo käytännössä taputeltu, eikä enää voinut muuta kuin antaa vain rennosti mennä saatana.
Kyllä me ollaan samoja matseja katseltu. Tai jostain syystä olemme päätyneet samaan lopputulokseen eri pelien katsomisella. Rodgerssin elekieli kyllä on kertonut paljon siitä millaisella tasolla mies on liikkunut. Ei se viimekauden relax touhukaan vahvalta näyttänyt, mutta missään vaiheessa ei miehestä itsestään saanut sellaista kuvaa, että itseluottamus olisi kadoksissa ja paineet liian kovat. Ennemminkin se kertoi vaan siitä, että mies uskoi itse vahvasti joukkueen kokoajan ottavan askeleita eteenpäin ja kehittyvän.

Tällä kaudella taas se turhautuminen ja v-käyrän nousu on näkynyt suoraan kentällä, niin miehen omasta kehonkielestä, kuin suorituksista. Tätä ei toki ole myöskään helpottaneet juoksun surkeus, eikä varsinkaan alkukaudella rissujen pudottamien pallojen määrä. Lisäksi loppukaudesta ongelmana on tuntunut olevan, ettei rissut pääse 1-1 vartioinnissa edes irti, silloin(kaan) kun hyökkäyksen linja saa pidettyä puolustuksen kurissa. Ja silloin kun rissut onkin päässeet irti on Rodgers valitettavan usein tempassut sen pallon yli, ohi ja ympäri, jopa helpoissa paikoissa.

Redskins peli kyllä loi valitettavan väärää kuvaa siitä mihin joukkue pystyy. Onkin sääli että pleijarit meni näin, koska se maks(oi)aa sitten taas draftissa, turhaan. Mikään tuossa joukkueessa ei kuitenkaan ole muuttunut ja nyt jokainen voitto on vain draftissa pois. Niin karmeita on olleet ne kauden heikoimmat ottelut, nimen omaan näitä muita pleijarijoukkueita vastaan. Ei vaan mikään lupaa, että edes tuollaiset onnistumiset, mitkä Redskins ilmaiseksi tarjosi, vapauttaisi sitä tekemistä niin paljoa, että oikeasti olisi mahdollisuuksia matkata bowliin asti saati menestyä siellä. Todennäköisemmin Cardinals sitten laittaa toisen kerran kuukauden sisällä kuivana kakkoseen ja se oli sitten yhtä tyhjän kanssa voittaa viime sunnuntaina.

Kuten liveseurantaan kirjoitinkin, niin melkoinen ihme saa tapahtua koko joukkueen tekemisessä, jos tuolta mielii Packsit nousta pelaamaan paikasta bowlissa. Puolustus on korkeintaan keskitasoa ja jäljelläolevista varmaan heikoin ja sitä kompensoimassa ei ole millään tavalla loistavaa hyökkäystä, joka tykittäisi tollasta 35+ pinnaa per peli ja mahdollistaisi joka pelissä sen taistelemisen voitosta. Kyllä tämä kausi on ollut aikatavalla taputeltu jo pidemmän aikaa ja nyt vaan kiikutaan löyhässä hirressä ja odotellaan, että millon joku tulee potkaseen tuolin alta.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Heittopelihän alkoi niissä kamalimmissakin otteluissa aina toimia viimeisellä quarterilla, kun homma oli jo käytännössä taputeltu, eikä enää voinut muuta kuin antaa vain rennosti mennä saatana.
Hyvää pohdintaa ja ymmärrän viestin näkökulman. Voi se olla noinkin. Toinen tulkinta miksi loppupeleissä heittoja meni perille oli, että niitä alettiin hakemaan isommalla riskillä. Loppuhetkillä ne muutamat intteritkin vastaavasti pääsääntöisesti tulivat.

Mitä edessä olevaan Cardinals-peliin tulee niin vaikka Packers selvä altavastaaja on, niin en yhtään ymmärrä harmittelua draftin perään. Aina kun pudotuspeleissä ollaan niin voittaa yritetään. Se ei loppupelistä vaadi kuin yhden Palmerin loukkaantumisen tai jotain vastaavaa niin asetelma on ihan toinen. Ja seuraavasta parista kumpikaan ei ole tekemätön paikka. Seahawks hävisi kaudella eikä Vikingsejä vastaan ihmeellinen ollut (paljon toki kiinni Lynchin pelaamisesta) ja Panthers on yliarvostettu helpon ohjelmansa ansiosta. Yhden TD:n verran voittivat GB:n runkosarjassa.
 
Viimeksi muokattu:

RonSwanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, HIFK, Pittsburgh Steelers, Die Mannschaft
Mitä edessä olevaan Cardinals-peliin tulee niin vaikka Packers selvä altavastaaja on, niin en yhtään ymmärrä harmittelua draftin perään. Aina kun pudotuspeleissä ollaan niin voittaa yritetään. Se ei loppupelistä vaadi kuin yhden Palmerin loukkaantumisen tai jotain vastaavaa niin asetelma on ihan toinen. Ja seuraavasta parista kumpikaan ei ole tekemätön paikka. Seahawks hävisi kaudella eikä Vikingsejä vastaan ihmeellinen ollut (paljon toki kiinni Lynchin pelaamisesta) ja Panthers on yliarvostettu helpon ohjelmansa ansiosta. Yhden TD:n verran voittivat GB:n runkosarjassa.

Sama homma täällä, en oikein ymmärtänyt Packers-fanien näkemystä draftin ja tämän kauden suhteen. Ok, jossain manageripelissä sitä voisi ajatella, että "no jos ei tule Super Bowlia niin häviänpäs tarkoituksella kaikki pelit jotta saan ykkös pickin draftiin". Todellisuudessa homma ei mene noin. Aaron Rodgers on pelannut NFL:ssä 8 kautta startterina, muistatko ulkoa hänen postseason recordin? Noh, ennen Redskins voittoa se oli 6-5. Alle 1 voitto pleijareissa per pelattu kausi, keskimäärin. Jos vähennät 4-0 Super Bowl kauden, ollaan lukemissa 2-5. Mitäkö siis ajan takaa? NFL:n maailmassa ei QB:n näkökulmasta taida olla mitään niin hienoa asiaa kuin voittaa pudotuspeliottelu. Niitä matseja varten urheilijat urheilee. Rodgerskin, hemmetti soikoon, hyppi McCarthyn kanssa sitä selät vastakkain touchdown tanssia sen jälkeen, kun joukkue meni 17 pisteellä johtoon muutama minsa ennen loppua. Tämä siis Crosbyn FG:n jälkeen, mihin Rodgersilla ei ollut osaa eikä arpaa! Tuo voitto tuntui varmasti sata kertaa makeammalta kuin runkosarjan week 2 voittto jostain Tennessee Titansista.

Minäkin Steelersin kannattajana mielummin näen vähän ruhjeentuneen joukkueen pelaamassa paikasta konferenssifinaaliin, kuin tsiigaamalla college pelaajien highlighteja fiiliksellä "kenetkäs se kannattaisi varata ensi vuotta ajatellen".. Mutta mielipiteensä kullakin.


Sitten veikkaukseni viikonlopun peleistä. Mainittakoon tässä kohtaa, että wild card veikkaukset meni 4/4, kröhöm..... :)

AFC Divisional round:

Denver Broncos - Pittsburgh Steelers: Steelers jatkoon. Peyton Manning heittää 2 tai 3 INT, Big Ben ja Antonio Brown takovat 31p ja sitten minä en herää unestani.

New England Patriots - Kansas City Chiefs: Tekisi ERITTÄIN paljon mieli sanoa Chiefs.... Mutta ainakin Hightower ja Edelmann tekee paluun tositoimiin, en osaa arvioida paljonko se joukkueen kokonaisosaamista parantaa mutta onhan se ainakin Bradylle huikea boosti, että nro 1. rissu pelaa. Tiukka peli, mutta FG:n verran Patriots on edellä.

NFC Divisional round:

Carolina Panthers - Seattle Seahawks: Noh, tekisi taas mieli sanoa Seahawks, koska he vakuuttivat minut osaamisestaan mm. Cardinals nöyryytyksessä, ja ovat kaksinkertaisia NFC-mestareita... Mutta viime viikko näytti heidänkin haavoittuvaisuuden, ja Carolina rehellisesti sanottuna oli liigan paras joukkue runkosarjassa. Vedonlyönnissä aion kokeilla Seattlea kertoimen vuoksi, mutta nyt sanon Carolinan menevän jatkoon.

Arizona Cardinals - Green Bay Packers: The Tale of Two Packers. Olipa nasevasti keksitty. Ei vaan, Packersista ei tiedä mikä jengi ilmaantuu kentälle: se, mikä takoo 30 pinnaa vajaaseen 3 quarteriin, vaiko se joka näytti yli 15min ajan todella paskalta jopa Washington Redskinsiä vastaan. Jos Cardinalsia vastaan peli ei alussa lähde rullaamaan, voi McCarthy aika nopeasti lukea taululta tilanteen olevan 21-0. Mennään ennakkosuosikin matkaan tässä, eli Arizona, vaikka annankin Rodgersin taialle pienen mahdollisuuden.

Hyvä viime vkl oli, 4/4 nähtyä peliä ja paljon draamaa, ei muuta kuin samalla kaavalla tulevaa vkl kohti!
 
Viimeksi muokattu:

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Kaiken järjen mukaan Broncosin tulisi laukata helposti Steelersin ylitse, kun peilaa ottelun asetelmia viime kertaiseen kohtaamiseen.

- Safetyt Ward ja Stewart ovat takaisin kehissä. Bruton Jr. on luonnollisesti pois safetyn paikalta kiitos Steelersin Wallacen. Stewart kerkesikin jo mainitsemaan, että pojat eivät ole unohtaneet Wallacen tekoa, joten siellä on varmasti ekstralatausta ilmassa sikäli mikäli sellaista pudotuspeleissä tarvitaan.

- Ware on takaisin kehissä. Viime kerralla Wade Phillipsillä ei ollut paras kokoonpano käytössä, mutta sunnuntaina luulisi olevan Big Benillä kiirettä, kun aloittavat safetyt ja Ware on takaisin kehissä ja o-linen kestävyyttä koetellaan isosti.

- C.J. Anderson pelasi viimeksi vain neljä snappia, mutta on nyt kunnossa. Anderson tulee jakamaan kannot Hillmanin kanssa ja heidän työtään helpottamassa on tällä kertaa hand off -spesialisti P. Manning. Manning tuskin tulee kovin paljoa heittämään, vaan Broncos pyrkii etenemään pitkälti maita pitkin ja jos heittoja näkyy, niin ne ovat lyhyitä muutama tod.näk. intteriksi päätyvää deep ballia lukuun ottamatta.

- Big Ben on tällä kertaa yksikätinen ja "onneksi" se toimiva käsi ei ole Benin heittokäsi.

- Brown saattaa puuttua aivotärähdyksen takia, joten Chris Harris Jr. tuskin joutuu kohtaamaan viimekertaisen laista nöyryytystä.

- Williams puuttuu RB:n tontilta ja korvaava duo ToTo tuskin on samalla tasolla, vaikka Williams olikin viime kohtaamisessa heikko juoksuissa.

Siinä pienet ranskalaiset mitä viime kohtaamisesta on muuttunut. Veikkaan Big Benin tutustuvan taas sunnuntaina John Deeren uuden malliston matkustusmukavuuteen viimeistään toisella neljänneksellä. Jos näin ei käy niin siellä lähdetty nyhverötaktiikalla otteluun ja ansaittu selkäsauna on tiedossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös