NFL season 2013–2014

[redcat]

Elway hävisi liian monta Super Bowlia...

Niin no... ne kolme hävittyä johtuivat siitä, että silloinen Broncos oli täysin yhden miehen joukkue (= John Elway). Tasapainoisen joukkueen kasaaminen ei onnistunut kouzi Reevesiltä. Vasta sitten kun Shanahan tuli puikkoihin, niin kaikkien osa-alueiden taidokkaampi huomiointi joukkueen kokoamisessa johti kahteen perättäiseen Super Bowl-voittoon.

 

[steepler]

Montanalta puuttui manningmainen tasaisuus runkosarjassa, eivätkä hänen tilastonsa ole kovin kummoiset verrattuna muihin huippuihin.

Mitä tarkoitat etteivät olisi kovin kummoiset? Kyllä ne kuitenkin ovat ihan yhtä hyvät, ehkä parhaat, verrattuna oman aikansa huippuihin. Marinolla on pari kautta jolloin kiskoi karsean määrän td heittoja mutta ei hän muuten statistiikan puolesta ollut ylivertainan Montanaan nähden. Statistiikan vertaaminen taas tähän päivään on täyttä höpöä koska säännöt ovat ihan eri planeetalta.

Kyllä Montanalla myös tasaisuutta löytyi, oli toki jonkun verran loukkaantuneena, mutta löytyyhän sieltä silti monta hyvää kauttaa eikä oikeastaan mitään floppikausia.

 

[Major Julli]

Kyllähän tuollaisille listoille pitää vielä heittää Johnny Unitaksen lisäksi 70-luvulta Terry Bradshaw ja 50-luvulta Otto Graham. Ikävä kyllä vertaamiset eri aikakausien välillä on mahdottomia, mutta sanoisin että Otto Graham on kovin quarterback NFL:n historiassa, voitto prosentti yli 80%. Kovan heittokäden lisäksi Graham teki paljon rushing TD:itä. Ura itse NFL:n puolella jäi turhan lyhyeksi kun Cleveland Browns oli Grahamin uran alkuvuodet AAFC:n joukkue ennen mergeriä. AAFC oli pystyssä neljä kautta, oli tasoltaan samaa tasoa kuin silloinen NFL, ja Grahamin johdolla Browns vei jokaisena kautena sen mestaruuden. Yhteensä Graham pelasi ammattilaisena kymmenen kautta, joiden aikana tuli kymmenen (!) loppuottelua ja niistä seitsemän voittoa. Lisäksi mies pelasi koripalloa yhden kauden NBL:ssa (NBA:n edeltäjässä), ja ylläri pylläri, voitti mestaruuden ko. kaudella.

Otto Graham - Wikipedia, the free encyclopedia

 

[Major Julli]

Statistiikan vertaaminen taas tähän päivään on täyttä höpöä koska säännöt ovat ihan eri planeetalta.

Eikä pelkästään säännöt. Aiemmin lyhyet jaardit haettiin lähes poikkeuksetta juoksupelillä ja QB:n homma oli enemmän heitellä pitkiä pommeja rissuille joita sai puolustus mukiloida vapaasti. Nykytyylillä QB:t kerää enemmän jaardeja ja ennenkaikkea parempia heittopelin onnistumisprosentteja.

 

[Fawkes]

Mitä tarkoitat etteivät olisi kovin kummoiset? Kyllä ne kuitenkin ovat ihan yhtä hyvät, ehkä parhaat, verrattuna oman aikansa huippuihin. Marinolla on pari kautta jolloin kiskoi karsean määrän td heittoja mutta ei hän muuten statistiikan puolesta ollut ylivertainan Montanaan nähden.

Marinolla 61 361 heitettyä jaardia ja Montanalla 40 551 heitettyä jaardia. Marinolla 420 touchdownia, Montanalla 273 touchdownia. Onhan noissa numeroissa nyt aika paljon eroa. Myös Elway pesee Montanan mennen tullen henkilökohtaisissa tilastoissa.

Tarkoitus ei ollut vähätellä Montanaa, vaan listata kaikilta huipuilta se ominaisuus, jossa heillä mielestäni olisi ollut parantamisen varaa, varsinkin jos vertaa muihin kaikkien aikojen legendoihin. Mitä taas tulee tasaisuuteen, niin Montana kärsi jonkin verran loukkaantumisista ja oli siellä seassa myös ei-niin-loistavia kausia.

Tiedostan täysin etteivät tilastot kerro koko totuutta, ja että 2010-luvun NFL:ssä heittäminen on huomattavasti helpompaa kuin mitä se oli 1980-luvulla. Myös joukkueiden pelityylit vaikuttavat suuresti heittojaardien ja touchdownien määrään. Vaikken NFL:ää seurannutkaan vielä 1980-luvulla, niin on kuitenkin sen verran tullut historian kirjoja luettua, että osaan kyllä Montanaa arvostaa ihan tarpeeksi. Parhaita ratkaisuhetkien pelaajia mitä NFL:n historiassa on koskaan pelannut. Kenties se kovin QB kaikista, mutta ei mikään itsestäänselvä ykkönen sen enempää kuin kukaan muukaan.

Major Jullin mainitsemat Unitas, Graham ja Bradshaw kuuluvat hekin varmasti mukaan keskusteluun. Sormusten määrässähän Bradshaw on Montanan kanssa ykkönen. Mutta vaikka Steelers-fani olenkin, niin en kyllä pidä Bradshawta lähellekään Montanan tasoisena pelinrakentajana. Mutta tässä taas tullaankin siihen kuinka tulkinnanvaraista ja subjektiivista tämä koko vertailu on.

PS. Maanantain puhutuin jenkkifutaaja ei ollut nimeltään Joe Montana tai Peyton Manning, vaan Missourin yliopistopelaaja Michael Sam. Hänestä tuli ensimmäinen aktiiviuransa aikana julkisesti homoseksuaaliksi tunnustautunut jenkkifutaaja (ainakin NFL-tasolla). Netti on pullollaan artikkeleita hänestä joten sieltä löytää lisätietoa jos kiinnostaa. Toivottavasti joku seura hänet varaa, jotta saadaan tämäkin raja-aita rikottua. Toisaalta vaikkei varausta tulisikaan, niin eiköhän joku joukkue hänelle ole valmis antamaan mahdollisuuden vaikka sitten varaamattomana vapaana agenttina.

 

[Cube]

Seattlen puolustus on äärimmäisen mielenkiintoinen siksi, että sen toimivuus on rakennettu niin vahvasti yksilöominaisuuksien varaan dynaamisen playcallingin sijaan.

Hiukan eri mieltä. Seattlella on hyvin järjestelmällinen tapa puolustaa, ja enemminkin siihen on valittu sopivat yksilöt kuin sopeutettu pelitapa käytössä oleviin yksilöihin.

Mun mielestä puhutte koko lailla samasta asiasta. Seahawksilla systeemi on varmasti rakennettu yllätyksellisyyden sijaan enemmän sen varaan, että yksilöt voittavat kaksinkamppailuja. Se toimii niin hyvin, koska joukkue varaa ja hankkii järjestelmällisesti pelaajatyyppejä, jotka sopivat hyvin heille kaavailtuihin rooleihin.

 

[RonSwanson]

Jos pääsisin vapaasti valitsemaan pelaajia NFL-joukkueista, ottaisin Earl Thomasin ja Kam Chancellorin heti Aaron Rodgersin jälkeen.

Otan tämän pätkän tekstistä ihan tarkoituksella, sillä idea on oikeastaan ihan hauska. Ite en vielä tunnista puolustuksen kohdalla parhaita pelaajia kovinkaan helposti, koska esim. Shermanille ei heitetä jne. Hyökkäyksen ja puolustuksen linjoista on amatöörinä hankala poimia omassa roolissaan parhaat pelaajat..

Mutta katotaas hyökkäyksen dream team:
QB Aaron Rodgers
WR Calvin 'Megatron' Johnson
WR A.J. Green
TE Jimmy Graham/Rob Gronkowski
RB tää on muuten kaikista helpoin, vaikka sanonkin vasta nyt. Adrian Peterson!
Baltimoren kicker, oliko Justin Tucker nimeltään, taisi vetää tulokkaana koko kauden ilman missattua field goalia. Listalle.


Puolustuksen pelaajista tulisi ekana mieleen Troy Polamalu, mutta taitaa pelata samaa paikkaa kuin nuo Seattlen pelaajat, joten paha tällä hetkellä sanoa häntä nro ykköseksi. Linebackereista taitaa Clay Matthews olla parhaimmistoa, ja mikäs on miehiään J.J. Watt? Noh, kuten sanoin, amatööriseuraajana tässä vielä mennään.

 

[Rocco]

Linebackereista taitaa Clay Matthews olla parhaimmistoa, ja mikäs on miehiään J.J. Watt? Noh, kuten sanoin, amatööriseuraajana tässä vielä mennään.

Linebackereiden ja puolustuksen linjamiesten vertailu on vähän hankalaa, koska osa joukkueista pelaa 3-4:ää ja osa 4-3:a. Niissä pelaajien ominaisuudet ovat niin erilaiset, että ihan samaan muottiin ei kaikkia voi laittaa. J.J. Watt on kuitenkin erinomainen juuri monipuolisuutensa takia. Hän on hieman alimittainen pelaamaan linjan keskellä, mutta pystyy sielläkin nopeudella ja voimalla tekemään isoja pelejä. Parhaimmillaan hän kuitenkin on Endinä. Hän on yksinkertaisesti niin monipuolinen, vahva ja tekninen kaveri, että hänen saaminen kuriin on todella vaikeaa. Yksi harvoista linjamiehistä, kuka pystyisi oikeasti pelaamaan jokaista linjan paikkaa mainiosti, paitsi ehkä 3-4:n nosea. Siihen ei massa ja voima riitä.

Linebackeista parhaiksi arvoisin nimet Luke Kuechly, Sean Lee, Navorro Bowman ja Patrick Willis. Kuechly ja Lee ovat todella atleettisia ja nopeita pelaajia, kenen liike riittää oikeastaan rooliin kuin rooliin. Willis on taas varmaankin monipuolisin pelaaja pelipaikallaan. Lee ja Bowman ovat molemmat muuten kuuluisasta Penn Staten yliopistosta, joka tunnetaan erittäin laadukkaiden linebackereiden tuotantolaitoksena. Ja taas Clay Matthers ja Brian Cushing, molemmat USC:n tuotantoa, joka taas on kuuluisa tuottamaan pelaajia oikeastaan pelipaikalle kuin pelipaikalle.

 

[Rocco]

Mä nostaisin kyllä Robert Mathisin ja varauksin Clay Matthewsin mukaan kärkinelikkoon. Matthewsin kausi meni pilalle peukalon murtumisen takia, mutta onhan hän parhaimmillaan ihan mieletön pelote pass rusherina - varsinkin, kun otetaan huomioon, että hän on Packersissä joutunut käytännössä yksin vastaamaan siitä osa-alueesta. Mathis puolestaan on mielestäni koko NFL:n paras OLB.

Pass Rusherina erinomainen. Itse olen pitänyt Mathisia, ja pidän edelleen, puolustuksen endinä. Mathis on vasta oikeastaan yhden kauden linebackerina pelannut. Endinä kuitenkin liigassa jo 10 vuotta.

 

[Major Julli]

Tätä juuri koitin sanoa. Seahawksin puolustus ei perustu vastustajan OC:ta vastaan shakkipeliä käyvän mastermindin määräämiin erilaisiin paketteihin ja koko ajan vaihtuviin muotoihin, vaan se on taktisesti hyvin selväpiirteistä ja jopa ennalta arvattavaa. Jokaisella paikalla on pelaaja, joka fyysisyydellään ja/tai nopeudellaan voittaa valtaosan oman reviirinsä kaksinkamppailuista. Lisäksi etenkin safety-kaksikko lukee peliä mestarillisesti, tekee häkellyttävän voittopuolisesti oikeita ratkaisuja ja vieläpä ajoittaa ne nappiin.

Olen edelleenkin hivenen eri mieltä. Seattlen pelaajien fysiikat eivät ole ainutlaatuisen kovia, mistä nuo combinen tulokset ja draft-positiot (pl. Thomas) kertovat omaa kieltään. Sen sijaan pelinlukutaito on huippuluokkaa ja kohtuu vakiona pysyvät puolustuskuviot lisäävät vielä puolustuksen kykyä pelata ryhmänä, ei pelkkinä yksilöinä. Puolustuksen ankkuri on Thomas, jonka kyky hallita todella laajaa alaa kentästä helpottaa cornerbackkien ja SS:n hommia. Minulle tämän kauden MVP liigassa.

Mutta jos jätetään sivuun tuo erimieltä oleminen kaverien yksilökyvyistä fysiikkatasolla niin olen samaa mieltä kuin HN ja Cube.

 

[Cube]

Mutta jos jätetään sivuun tuo erimieltä oleminen kaverien yksilökyvyistä fysiikkatasolla niin olen samaa mieltä kuin HN ja Cube.

En mä fysiikkaa varsinaisesti tarkoittanut kommentoida, tai ainakaan sen ylivertaisuutta. Mutta kaikilla pelaajilla on vahvuutensa ja Seahawks ottaa järjestelmällisesti jätkiä, joiden heikkoudet saadaan piilotettua ja vahvuudet sopivat juuri siihen mitä he tekevät. Esimerkiksi Sherman tai Maxwell (ja häntä ennen Browner) eivät varmasti ole kaikkein liikkuvimpia jätkiä, mutta kooltaan ja muutenkin erinomaisia pressiin ja myös juoksupuolustuksen tueksi.

 

[Cube]

Jos noita puolustuksen unelmafrontteja pitäisi miettiä, niin ensi kaudeksi voisi valita esimerkiksi näin (hiukan erilaisia pelaajatyyppejä hyödyntäen):

3-4:

DE: JJ Watt
NT: Dontari Poe
DE: Muhammad Wilkerson

OLB: Justin Houston
ILB: Sean Lee
ILB: Patrick Willis
OLB: Aldon Smith

4-3:

DE: Charles Johnson
DT: Marcell Dareus
DT: Gerald McCoy
DE: Robert Quinn

LOLB: Vontaze Burfict
MLB: Luke Kuechly
ROLB: Lavonte David

 

[delete]

Jos noita puolustuksen unelmafrontteja pitäisi miettiä, niin ensi kaudeksi voisi valita esimerkiksi näin (hiukan erilaisia pelaajatyyppejä hyödyntäen)...

On muuten hyvinkin paljon samankaltainen mitä itselläni olisi. Bengalsin Geno Atkinsin tosin ottaisin ehdottomasti mukaan ja ehkä myös Billsin Mario Williamsin sekä pienellä varauksella Mlb Brian Cushing? NaVorro Bowman on myös sellainen nimi jota ei voi sivuuttaa ihan helposti. Samoin linjamiehistä vielä Lionsin Suh, Dolphins Wake ja Saintsin Cameron Jordan ovat paikkojensa parhaimmistoa. Eikä pidä unohtaa DeMarcus Warea, joka terveenä ollessaan on edelleen parhaimpia passrushereita. Jos kuitenkin hyppään sille omasta mielestäni mielenkiintoisimmille pelipaikoille, eli takakentälle. Minun tämän hetken dream team voisi olla seuraavan näköinen:

Cb1: Patrick Peterson (Cardinals)
Cb1: Joe Haden (Browns)
Cb3: Darrelle Revis (Buccaneers)
SS: Kam Chancellor (Seahawks)
FS: Earl Thomas (Seahawks)

Joku varmaan ajattelee, että missä on Richard Sherman? Mietin kovasti hänen ja Revisin välillä. Päädyin Revikseen siksi että jos ajattelee ihan vain nickelin pelipaikkaa. Revis on kuitenkin todella hyvä miespuolustuksessa ja voisin jopa oikeasti ajatella näkeväni hänet nickelin paikalla, Shermania en niinkään? Muutenkin laatu kornereita on aika paljon NFL:ssä tällä hetkellä, kuten Aqib Talib, Charles Tillman, Brandon Flowers, Jonathan Joseph jne. Chiefsin Eric Berry voisi myös olla ns. ykköskentässä Chancellorin paikalla, jos ihan puhtaasi safetyjä ajattelee. Chancellor on melkein jo lähempänä tukimiestä kuin safetyä. Mutta mennään nyt näillä. Jos vielä yhden tulevaisuuden super-staran tähän heittää viimeiseksi, niin se on Cardinalsin S/Nickel Tyrann Mathieu. Ilmeisesti nyt jo yksi liigan kokonaisvaltaisimpia takakenttäpelaajia. Ekan kerran Mathieun nimeen törmäsin Dez Bryantin twiitissä, kun hän niin kovin hehkutti, että Mathieu on draftin paras pelaaja. Cowboysilla olisi ollut mahdollisuus draftata hänet kun vasta kolmannella kierroksella meni. Ei kelvannut ei, mutta laittakaapas nimi mieleen ens kautta ajatellen.

EDIT: meinasin muuten äsken paskoa housuun kun twitterissä törmäsin tähän uutiseen:
NFL News: QB Tony Romo Traded to Houston Texans; Dallas Cowboys Get First Overall Pick – What’s the Real Take? - International Business Times
Onneksi ei sentään tai no toisaalta....???

 

[Rocco]

Jos vielä yhden tulevaisuuden super-staran tähän heittää viimeiseksi, niin se on Cardinalsin S/Nickel Tyrann Mathieu. Ilmeisesti nyt jo yksi liigan kokonaisvaltaisimpia takakenttäpelaajia. Ekan kerran Mathieun nimeen törmäsin Dez Bryantin twiitissä, kun hän niin kovin hehkutti, että Mathieu on draftin paras pelaaja. Cowboysilla olisi ollut mahdollisuus draftata hänet kun vasta kolmannella kierroksella meni. Ei kelvannut ei, mutta laittakaapas nimi mieleen ens kautta ajatellen.

Seurasin Mathieun toilailuita LSU:ssa yliopistovuosina. Nuorena hän oli varmasti yliopistosarjan paras DB. Pelasi sekä safetyä että corneria, ja palautti potkujakin. Mathieu oli ehdolla jopa Heisman Trophyyn, mikä on puolustuspelaajalle todella harvinaista. Mutta, kaveri otti ja meni siviilissä töpeksimään huumeiden kanssa, ja hänet erotettiin koulun joukkueesta senior-vuoden ajaksi. Hän kuitenkin ilmoittautui draftiin, ja Arizona lopulta hänet kaappasi, todella myöhään ottaen huomioon miehen esitykset Junior-vuotena. Vaakakupissa painoi myös paljon jampan todella vaikea luonne, mutta onneksi tuo vuosi sivussa teki miehelle ihmeitä. Mathieu olisi voinut anoa siirtoa toiseen kouluun, ja pelata vielä yhden kauden yliopistossa tuon erotuksen jälkeiseksi vuodeksi, ja sen olisi melkein kuka muu tahansa tehnytkin. Mutta Mathieun draftiarvo oli kuitenkin niin korkea, vaikka vuoteen ei ollutkaan pelannut, ja riski kannatti. Onneksi kerrankin tällaisia tapauksia, ettei aina toisinpäin.

Ja muutenkin tuon junior-vuoden takakenttä LSU:lla oli järkyttävän kova. Mathieu, Eric Reid, Brandon Taylor, Morris Clairborne ja Tharold Simon. Kaikki nykyisiä NFL-pelaajia... Lisäksi Patrick Peterson lähti vitosvarauksena vuotta aiemmin.