Steelers on 0-2 Bengals tappion myötä. Peli oli mielestäni vähän parempaa kuin viikko sitten, mutta aika kuraa silti erityisesti hyökkäyksen osalta. Todd Haleyn vakanssin pitäisi olla ensimmäisenä tulilinjalla tällä kaudella jos jotain muutoksia aletaan tekemään. Kahdessa ensimmäisessä pelissä häneltä on tullut välillä todella ihmeellisiä kutsuja ja ylipäätään hyökkäyksessä ei ole ollut nyt kahdessa ottelussa minkäänlaista rytmiä lopun no huddlea lukuunottamatta. Lisäksi tässäkin pelissä ilmeisesti juuri Haley mokasi kun ei antanut hyökkäyksen laittaa peliä nopeasti käyntiin Paulsonin fumblen jälkeen. Siltä se ainakin näytti kotikatsomoon.
Turpaan tuli toistamiseen, vaikka peliesitys olikin parempi kuin viikkoa aiemmin. Uskomattoman tuskaista on hyökkääminen tällä hetkellä. Ottelu ottelulta käy selvemmäksi kuinka tärkeä pelaaja Heath Miller tälle joukkueelle on. Ennen kuin hän palaa kentälle, on vaikea nähdä kuinka hyökkäys tuosta hirveästi voisi parantua. Juoksu ei uppoa mihinkään, eikä heittopelissä ole minkäänlaista systemaattisuutta. Välillä tulee yksittäisiä onnistumisia, mutta kokonaisuutena touhusta tuntuu olevan punainen lanka kateissa. Pelikutsut ovat mielikuvituksettomia, rissut juoksevat vääriä kuvioita, eikä Roethlisbergerin heittotarkkuus ole ollut parhaasta päästä. Kaikkea on turha kaataa Haleyn niskaan, sillä vaikea on koordinoida toimivaa hyökkäystä, kun juoksupeleistä voi odottaa maksimissaan pari jaardia, heittopeleistä voi kutsua vaan
three step droppeja hyökkäyslinjan heikkouden takia, eikä käytössä ole yhtään luotettavaa receiveria. Vaikea siinä on ihmeitä valmentajankaan tehdä. Haleyn perusajatus on mielestäni ihan hyvä, eli heitetään nopeaa heittoa, sillä hyökkäyslinja ei pysty pitämään pitkiä aikoja pocketia kasassa. Mutta on sitä NFL:ssä huonommillakin pelaajilla onnistuttu saamaan jalkeille toimiva hyökkäyskonsepti, joten Haleyn niskaan tämä lopulta kaatuu. Varsinkin tuon Troyn mainitsema tilanne, jossa Paulson fumblasi ja hyökkäykseltä kesti ikuisuus saada seuraava peli käyntiin aiheutti sellaista vitutusta kotisohvallani, että hyvä jos olen vieläkään siitä toipunut. Mikä helvetti siinä on, että kaikki muut jengit kyllä noissa tilanteissa tajuavat juosta saman tien linjaan ja käynnistää seuraava peli nopeasti, mutta Steelersiltä se ei onnistu? Aivan sama vaikka seuraava down hukattaisiin epäonnistuneella pelillä, mutta snap pitää saada suoritettua nopeasti, jottei videoiden kelailulle jää aikaa. NFL-koutsin pitäisi kyllä tuo tilanne aistia, jos kerran tällainen etäfani Suomestakin sen aistii. Tämän lisäksi mieleen jäi epätoivoinen
end around kutsu Jerricho Cotcherylle, joukkueen hitaimmalle WR:lle.
Puolustus pelasi eilen(kin) ihan riittävän hyvin, jotta voitto olisi ollut mahdollinen. Turnovereita ei pystytä luomaan, eikä pass rush toimi sekään, mutta uskoisin, että aika moni päävalmentaja olisi silti tyytyväinen Steelersin puolustukseen. Mediassa kirjoiteltiin tänään, että juoksu olisi pitänyt pystyä pysäyttämään paremmin. Ja tottahan se on, Gio Bernardin kokoisen pikkujätkän ei pitäisi pystyä juoksemaan noin helppoja touchdowneja red zonella. Mutta ei se juoksupuolustus eilenkään kuitenkaan niin huonoa ollut, 127 jaardia maata pitkin ei ole niin iso määrä, etteikö matseja voisi noilla tilastoilla voittaa. Toki turnovereiden puute on iso ongelma, ilman niitä matseista tulee järjestäen todella tiukkoja. Mutta jos pitäisi valita LeBeaun tyylisen ns. perusvarman puolustamisen ja isoja riskejä ottavan
opportunistic defensen väliltä, niin kallistun kyllä LeBeaun puoleen. Eilistä esitystä tosin ei voida perusvarmaksi kutsua, sen verta paljon missattuja taklauksia siellä esiintyi. Mutta 20 pistettä taululla ja AJ Greenin aisoissa pitäminen ovat kuitenkin mielestäni ihan riittävä suoritus puolustukselta.
Yksittäisistä pelaajista edukseen esiintyivät hyökkäyksen osalta Fernando Velasco ja Derek Moye. Velasco tuli kotisohvalta aloituskokoonpanoon viikon varoitusajalla. En ole mikään hyökkäyslinjapelaamisen erikoisasiantuntija, mutta ainakaan itse en huomannut Velascon mokailleen eilen kertaakaan. Moye ei ollut isossa roolissa, mutta hänelle heitettiin tasan kerran, josta tuloksena ottelun ainoa touchdown, joten aika hyvä matsi häneltä. Yksittäisistä puolustajista onnistuivat CB:t Ike Taylor ja William Gay sekä OLB Jarvis Jones. Taylor piti AJ Greenin kiitettävän hyvin pihdeissään, vaikka Green saikin toki jonkin verran catcheja ja jaardeja kasaan. Jon Gruden ylisti Tayloria jatkuvasti, enkä ole oikeastaan ennen ajatellut, että Taylor olisi tosiaan noin hyvä CB. Syötönkatkoja hän ei saa, eikä sitä myötä ole valokeilassa, mutta
cover cornerina lienee koko NFL:n parhaimmistoa. Vartioi kuviosta toiseen Greenia käytännössä yksinään ja onnistui siinä erinomaisesti. William Gay oli mielestäni myös hyvä, ja hän vaikuttaa selvästi paremmalta pelaajalta nyt kuin viime kerralla kun Steelersissä pelasi. Hän hoiti oman roolinsa hyvin ilman suurempia virheitä. Jarvis Jones lukeutui myös onnistujiin, vaikkei vielä säkkiä tai turnoveria saanutkaan. On kuitenkin selvästi Worildsia dynaamisempi pelaaja, joten starterin paikka on tästä eteenpäin hänen. Polamalu ei ollut eilen
difference maker sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta oli silti erittäin näkyvässä roolissa. Nyt oli sitä vanhaa Polamalua havaittavissa ja oli usein siellä missä pallokin. Toivottavasti pysyy koko kauden terveenä, sillä hän vaikuttaa päässeen nyt takaisin omalle tasolleen. Turnoverit tulevat kyllä vielä kauden mittaan, jos jatkaa tuolla tavalla.
Ryan Clark sen sijaan ei pelannut eilen kovinkaan hyvin, kuten ei myöskään rookie safety Shamarko Thomas, joka joutui kieltämättä kovaan paikkaan joutuessaan pelaamaan
nickel cornerina Mohamed Sanua vastaan. Sanu vei Thomasia moneen otteeseen ja rookie missasi valitettavan monta taklausta. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäiset merkittävät minuutit NFL:ssä Thomasille, joten ei varmasti kannata tuosta sen suurempia johtopäätöksiä tehdä, varsinkaan kun hän ei edes ole cornerback vaan safety. Muita epäonnistujia olivat koko WR-osasto sekä TE Paulson. Brown väläyttelee silloin tällöin, mutta ei ole mielestäni NFL-tason ykkösrissu. Sandersille yritettiin heittää jo toista viikkoa putkeen pitkää palloa, mutta eiköhän se ole jo nyt käynyt selväksi, että hän ei ole mikään Mike Wallace noissa tilanteissa. Jerricho Cotchery epäonnistui eilen pahoin. Hänen pitäisi olla rissuista se varmakätisin, mutta eipä siltä näyttänyt. Paulson on nuori pelaaja, jolta ei liikoja kannata odottaa, ja on selvää, että hän on liian suurissa saappaissa ykkös tight endina.
Kokonaisuutena eilinen oli pieni askel parempaan suuntaan. Vaikka Bengals tuota matsia pääosin hallitsikin, niin tällä kertaa Steelers sentään näytti jo NFL-tason joukkueelta. Pari tilannetta jos olisivat menneet toisin (Paulsonin fumble ja Gilbertin käsittämätön kampitusrangaistus), olisi lopputulos voinut olla toinen. Kovin hyvältä ei tämä nykyinen tilanne kuitenkaan näytä, se on pakko myöntää. Ennen kuin Miller saadaan takaisin, on oikeasti vaikea keksiä mitään keinoa millä tuo hyökkäys yhtäkkiä tuosta merkittävästi parantuisi, ellei sitten laiteta OC:ta vaihtoon. Ja sitä nyt tuskin on tapahtumassa. Toivoa loppukauden suhteen antaa kuitenkin se, etteivät muutkaan divisioonan joukkueista ole vakuuttanut tähän mennessä. Ravens ja Bengals ovat 1-1, Steelers ja Browns 0-2. Siinä mielessä mitään ei olla vielä hävitty ja kaikki on mahdollista. Viimeksi kun Steelers hävisi kauden kaksi ensimmäistä otteluaan (2002), meni loppukausi kuitenkin paremmin ja joukkue eteni pudotuspeleihin asti. Joten ei heitetä vielä pyyhettä kehään, vaikka koko organisaatio elääkin nyt melko vaikeita aikoja. Toki voitot ja tappiot ovat ne minkä takia otteluita pelataan (ja katsotaan), on kuitenkin ihan piristävää vaihtelua nähdä Steelersin riveissä nuoria pelaajia isoissa rooleissa. Jarvis Jones, Shamarko Thomas ja Vince Williams olivat kaikki eilen hyvin esillä. Vielä kun Le'Veon Bell ja Markus Wheaton saadaan kunnolla mukaan hyökkäykseen, on otteluita mukava katsoa, vaikkei tästä mitään menestyskautta olisikaan tulossa.