NFL season 2007–2008

  • 106 863
  • 1 252

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olihan tiukat pelit. 1. ottelussa näytti siltä, ettei Washington saa mitään aikaiseksi. Sitten hetkessä 13-0 tilanne muuttui lukemiin 13-14... ja melkein tuostakin vielä isommaksi (missattu FG). Tämän jälkeen peli kääntyi yhtä nopeasti takaisin, ja lopulta Seattle vei ottelutapahtumiin nähden "liian suurella" marginaalilla. Todellista urheiluviihdettä.

2. ottelussa Steelers näytti alussa, että täältä tullaan. Nopea TD, mutta vieläkin nopeampi kuittaus Jagseilta. Todella komea potkun palautus, jäi vain sen jaardin verran vajaaksi.

Sitten ruvettiin vähän ryssimään Big Benin toimesta, ja Jags karkasi nopeasti. Lisäksi tuo Garrard-Jones-Drew TD oli ihan nätti peli. Nopea on jalat kaverilla.

Puoliajalla täytyikin sitten lähteä töihin (vieläkin samoilla silmillä), ja matkalla katsoin kännykästä kuinka Jags meni jo 28-10 johtoon... Homma siis melkein selvä.

Mutta mitäs sitten tapahtuikaan? Garrard antaa mahdollisuuksia kaverille heittäen koko ottelussa 2 syötönkatkoa, kun koko kaudella niitä teki tasan 3. Ja Roethlisberger liekeissä... ja tilanne 28-29.

Kävi mielessä, että Garrard teki Eli Manningit/Grossmanit ja hävisi tämän pelin. Mutta ei. Juoksee itse tarvittavat yardit ratkaisevalla hetkellä ja Scobee ratkaisee viimeisellä minuutilla. Aikamoista draamaa...

Kävi myös mielessä, että eikö Steelers luottanut Davenportin juoksukykyyn, vai huomattiinko ettei sitä ole Jagsin puolustusta vastaan. Toki juoksi kaksi 1 yardin TD:tä, mutta ei tainnut kovinkaan montaa kymmentä yardia koko ottelussa juosta. Olihan niitä kantoja kuitenkin jonkin verran.

Tänään sitten TB voittaa Elin avulla Giantsin, ja Tennessee pistää San Diegon tiukille. Voittaako, on sitten toinen juttu? Hyvä homma noissa otteluajankohdissa on se, ettei jälkimmäistäkään peliä pelata iltapelinä. Näkee siis molemmat pelit, ja saa pari tuntia nukkuakin...
 

Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, ManU, NYY, NYR, NYG, Houston Rockets,
Onko tietoa, että näytetäänkö Giantsin tämäniltaista peliä jossain pk-seudun baarissa? Itsellä kun ei tuota Viasatia ole.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Dallas Cowboys, NYI, Aston Villa
Onko tietoa, että näytetäänkö Giantsin tämäniltaista peliä jossain pk-seudun baarissa? Itsellä kun ei tuota Viasatia ole.

Ja kai Elmo Sportsissa(Kampissa) kans näytetään.
Hieno homma et Jagsit meni jatkoon. Tosin Steelers olis ollu tasoissa 31-31 lopussa potkasemalla XP:n molemmissa kavennusmaaleissa. Paitsi että pelin alussa Scobee missas sen FG:n. joten aika +-nolla, ja ennen kaikkea mielestäni oikea lopputulos.

Olisin toivonut WSH:in menevän jatkoon(ahistaako viime kauden SEA-DAL loppu, tiedä sitä), mudakuei niin ei sitten.
Redskinssin hyökkäys jotenkin saamaton koko pelin. Pudottelivat palloja eikä suurta juoksu-uhkaa. Enemmän olisin halunnut Cooleytä käytettävän.

Ja Dallasille ennemmin Bucsit ku Giants. Kiitos!
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Playoffs, baby

Ei jumalauta mikä ero playoffeilla on runkosarjaan. Samahan se on toki NHL:ssä ja no oikeastaan missä sarjassa tai lajissa tahansa, mutta kyllä jotenkin NFL:ssä tuntuu homma olevan vielä sähköisempää pleijareissa. Änärissäkin kuitenkin tahkotaan se 4-7 peliä per vaihe niin pakollahan se yksittäinen peli jää vähän vaisummaksi. NFL:ssä on kerrasta poikki ja pelit sen mukaisia. Eilenkin kaksi aivan huikeaa peliä jännittävyyden ja tapahtumien määrän puolesta. Tuli aika elävästi viime vuoden ´Hawks-´Boys peli mieleen. Oli aika paljon actionia molemmissa peleissä eilen. Seattlen D oli kyllä aika vakuuttava. Pass rush oli kerrankin sellaista mikä oikeasti vaikutti Skinsien hyökkäyksen toimintaan. Mun mielestä aika usein puhutaan että pitää saada pass rushia mutta sitten itse pelissä se jää vaan puheeksi. Mutta Kerney, Peterson, Hill ja kumppanit oikeasti olivat iso faktori eilisessä pelissä. Hasselbeck ei pelannut hyvin ja lopussa homma näytti kääntyvän Skinseille. Mutta sitten momentum otti uuden käännöksen, Collins paiskasi inttarin ja Seahawks otti voiton. Kokonaisuutena Seahawks vaikutti oikein tasapainoiselta joukkueelta. Hyökkäys on kuitenkin ihan hyvä, ei loistava mutta uskoisin sen tarpeeksi hyvä olemaan. Ja puolustus näytti vielä paremmalta, pass rushia saatiin ja secondarykin Trufantin ja Grantin johdolla näytti hyvältä. Tiukka peli tulossa heillä Packerseja vastaan. Redskins taas näytti hetken olevan tämän vuoden Saints, joka ratsastaisi emotionaalisella aallonharjalla vielä pitkälle, mutta matka loppui sitten kuitenkin tähän. No kuitenkin kokonaisuutena heiltä hyvä kausi. Ja Laron Landrysta tulee vielä liigan ehdoton huippusafety. Kaverilla on kyllä niin uskomaton tuo alue mitä hän vartioi ja silti ehtii vielä ottamaan katkoja ja taklaamaan kiinniottajia heti kiinnioton jälkeen. Termit range ja sideline to sideline kuvaavat Landrya hyvin.

Steelers-Jags oli sitten ehkä vieläkin jännempi matsi. Steelers antoi edellisen Jags-pelin tavoin koko pelin tarjottimella Jaxeille ekalla puolikkaalla, mutta hienosti nousivat sitten vielä peliin mukaan. Loppu olikin sitten aikamoista draamaa, tekisi mieli hehkuttaa että aika harvassa ovat ne lajit joissa pystyy näin paljon tapahtumia ja momentumin vaihdoksia johonkin 7-8 minuuttiin tapahtua. Vähän hiertää tosiaan tuo Mahanin holding-penalty jota ei kyllä tv:stä katsottuna edes näkynyt. Ja meni vähän myös ohi tuo pelikutsu siinä Roethlisbergerin QB drawssa. Tilannehan oli jotain 3rd&6 tai jotain vastaavaa ja Jaxeilla yksi tai kaksi aikalisää jäljellä. Oli ihan selkeää, että ihan perusjuoksulla noita jaardeja ei olisi saatu, mutta sitten toisaalta oli pakko pakottaa Jax käyttämään yksi aikalisä. Itse odottelin jotain Roethlisbergerin bootlegia, joissa hän on aina niin hyvä. Jos vapaata äijää ei olisi löytänyt niin olisi sitten vaikka ottanut säkin kunhan kello olisi vaan pysynyt käynnissä. No toki onnistuessaan tuo QB-juoksu olisi ollut nerokas veto, mutta nyt se toteutettiin päin helvettiä ja näytti aika nololta. Lopussa sitten ei voinut kun nauraa kun Viasat muistutti taas olemassaolostaan. Lopussa tappio ei oikeastaan hirveästi edes vituttanut. Kuitenkin playoffeihin pääsy täytti omat odotukseni tälle kaudelle. Ja kun muistetaan etten kuitenkaan olisi näitä jatkopelejä pystynyt todennäköisesti näkemään, niin eipä hirveästi haittaa. Kuitenkin Tomlinin eka kausi ja kaikkea niin kyllä kausi oli nytkin hyvä. Jää sitten ensi kaudelle jotain parannettavaa. Voisi tuossa illalla kirjoittaa vielä tarkemman kausi- ja joukkueanalyysin Steeleistä, mutta selvääkin selvempää oli että isoimmat kusemiset tapahtuivat special teameissa (vastustajan palautukset) ja linjassa joka oli heittosuojauksessa huono. Mutta näistä enemmän tuossa parin tunnin päästä.

PS. Niin ja se piti vielä sanoa, että kyllä meni kylmät väreet kun Steelers siinä lopussa veti ne kaksi td:tä peräkkäin ja yleisö mylvi ihan täysillä. Ei paljoa jääty Qwest Fieldin 12th manista jälkeen. Oli aika hienoa kun yleisö laulaa yhdessä "here we go steelers, here we go"...
 

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Onko tietoa, että näytetäänkö Giantsin tämäniltaista peliä jossain pk-seudun baarissa? Itsellä kun ei tuota Viasatia ole.

Jo tuon aiemmin mainitun Sports Academyn lisäksi on myös Chelsea-baari, jossa kainalopalloa on nähtävissä.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Tosin Steelers olis ollu tasoissa 31-31 lopussa potkasemalla XP:n molemmissa kavennusmaaleissa.

Mielestäni selvä virhe lähteä tuossa tilanteessa mikä Steelersillä oli kahta pistettä yrittämään, varsinkin tuon rangaistuksen jälkeen puhutaan mielestäni merkittävästä riskistä. Toisaalta jollain logiigalla valmentajat noita päätöksiä tekevät ja itse olen harvoin samaa mieltä, monesti tuntuu että ovat yliargessiivisia näissä tilanteissa. Itse lähtisin kahta pistettä yrittämään vasta sitten kun se on absoluuttisesti tarpeellista, kun peliaikaa on kuten tässä tilanteessa yli 10 min jäljellä on se mielestäni liian paljon ja monia pistesuorituksia voi tapahtua jolloin on vaikea sanoa kannattaako yrittää kahta.

Nytkin tässä tilanteessa ei ole ollenkaan sama onko perässä 5 vai 4, melkein sanoisin että tuolla erolla 5-4 on melkein yhtä suuri merkitys kuin erolla 4-3. Esimerkiksi jos Jags olisi saanut maalipotkun, olisi Steelers ollut perässä 7 mikä on selvästi parempi kuin 8. Toinen skenaatio mikä tässäkin pelissä tapahtui oli tuo että Steelers tekee td:n ja epäonnistuu kahden pisteen yrityksessä, jolloin Jags pystyy voittamaan potkumaalilla kun jos normaalisti olisi noista kummastakin ottanut lisäpisteen olisi peli ollut tasan.
 

Cube

Jäsen
En minäkään sitä keilailemaan alkanut, mutta ainakin Polamalu oli melkoisessa niskalenkissä jos nyt ei tullut ihan harhoja nähtyä. Lähinnä noissa liputushommissa vituttaa se, että ne tulevat noin ratkaisevissa tilanteissa.
Nooooo en nyt tiedä... Katsoin tuon tilanteen uusiksi ja mielestäni kyseessä oli vain hyvä blokki. Ihan lopussa meni ehkä jo holdaamisen puolelle, mutta siinä vaiheessa Garrard oli jo karannut. Aika helvetin kova tuomio olisi ollut heittää lippu tuossa tilanteessa, koska tuontasoinen tuohu menee NFL:ssä kuitenkin jatkuvasti läpi.

En oikein tahdo uskoa, että onnistut löytämään kovinkaan monta (jos yhtään) neutraalia katsojaa, joka allekirjoittaisi väitteen siitä, että Steelers koki eilen merkittävää vääryyttä. Itse en tietenkään neutraali ole, mutta ihan keskustelupalstoja lukemattakin epäilen, että moni tuosta mekkalaa nostaisi. Oli miten oli, nyt on ehkä hyvä pitää mielessä sanonta siitä, että pitkässä juoksussa tällaiset menevät tasan siinä mielessä, että pari vuotta sitten Super Bowlissa meni aika moni 50/50 tuomio Steelersin eduksi tavalla, joka herätti pahennusta laajemminkin.

Ravensin kannattajana odotan edelleen kyllä sitä hetkeä, jolloin nuo tuomiot tiukoissa paikoissa kääntyvät Baltimoren eduksi :)

Ihan yleisesti olen kyllä sitä mieltä, että NFL voisi ehkä muuttaa rangaistusasteikkoaan jotenkin. Nämä kiinnipitämisrangaistukset ja esim. syötön häirintä ovat usein niin kovia tuomioita, että kynnys niiden antamiseen on aika korkea. Rikkeitä on kuitenkin eritasoisia, joten olisi hyvä, että tuomioissakin olisi vaihtelua, eikä aina tarvitsisi pitkissä heitoissa antaa heti sitä 40+ jaardia, jos puolustaja vain hipaisee hyökkääjää.

EDIT: Ja tosiaan, kyllä tuon Hines Wardin facemaskin olisi pitänyt vaikuttaa, otti puolustaja kontaktin ensin tai ei.
 
Viimeksi muokattu:

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Nooooo en nyt tiedä... Katsoin tuon tilanteen uusiksi ja mielestäni kyseessä oli vain hyvä blokki. Ihan lopussa meni ehkä jo holdaamisen puolelle, mutta siinä vaiheessa Garrard oli jo karannut. Aika helvetin kova tuomio olisi ollut heittää lippu tuossa tilanteessa, koska tuontasoinen tuohu menee NFL:ssä kuitenkin jatkuvasti läpi.

Sääli, että ei mennyt läpi Mahanin tapauksessa vaikkei hän mielestäni kiinni pitänyt laisinkaan.

No peli ei tuomaripeliin ratkennut eikä nuo tilanteet yksittäin mitään tunteita olisikaan meinanneet. Nyt vaan ehkä aistit herkistyivät sen Mahanin käsittämättömän lipun seurauksena. Ja varsinkin kun se down sitten muodostui melko ratkaisevaksi lopputuloksen kannalta. En siis sano, että tässä Steelersiä mitenkään sorsittiin, mutta paska tuomio se oli siitä huolimatta. Ja edelleen sanon vielä, että Steelers hävisi tämän ihan itse jotta ei jää epäselväksi.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
EDIT: Ja tosiaan, kyllä tuon Hines Wardin facemaskin olisi pitänyt vaikuttaa, otti puolustaja kontaktin ensin tai ei.

Ei mitn. Väärä tilanne.

Pitäisi jonkun tuomarin olla kertomassa kuinka sen nyt olisi pitänyt mennä, mutta mielestäni sen häirinnän pitäisi tuottaa tuosta jokatapauksessa ne uudet yritykset.

Toisella foorumilla joku "tiesi" että korkeintaan tuossa olisi tullut yrityksen uusiminen. Liekö sitten tietoa.

Kuvat on kuvia, mutta minä näen tässä kuvassa ainakin kaksi holdingia: http://i2.photobucket.com/albums/y40/Big7BenROY/Picture001-1.jpg

Tuo Harrisonin tilanne varsinkin vaikuttaa siltä mitä se oli koko pelin. paidasta kiinni jos ei muuten pysy. Mutta se siitä. Foorumilla jolta tämän löysin niin muuten syytettiin tuomareita puolueellisiksi Steelersin suuntaan ainakin yhdessä ihan varta vasten perustetussa ketjussa. =)

Edit lisäystä:
 
Viimeksi muokattu:

Cube

Jäsen
Kaikki tuntuvat veikkaavan Eli Manningia ja Giantsia vastaan tänään, joten teen poikkeuksen ja sanon 17-13 Giantsille. Aika paljon pisteitä tosin tehtiin eilisissä peleissä, katsotaan miten tänään käy..

E: Tampaa toivon kyllä silti jatkoon, vaikka voittaja onkin minulle aika yhdentekevä tässä parissa.
 
Viimeksi muokattu:

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Steelers 2007

Eli jos lyhyesti kautta katsotaan niin mielestäni kuitenkin plussan puolelle päästiin. Takana vaikea kausi, Roethlisbergerin ongelmat, Cowherin lopettaminen jne. Tomlin tuli uutena koutsina sisään vaikeaan paikkaan ja isoihin paineisiin. Bettis oli lopettanut vuotta aikaisemmin ja Porter potkittiin pihalle. Kauteen lähdettiin aika selkeästi transition-vaiheessa. Omat odotukset olivat, että playoffeihin pääsy olisi hyvä suoritus.

Valmennus
Itse kuulun Tomlin kannattajiin. Hän on todella aktiivisen ja pätevän oloinen valmentaja. Ei pelkää sanoa jos joku mättää, ei piiloudu tekosyiden tai loukkaantumisten taakse ja muutenkin vaikuttaa oikein suoraselkäiseltä mieheltä. Juuri sopivanlainen johtaja ammattilaisurheilujoukkueen päävalmentajaksi. Tomlinia on myös monesti kehuttu siitä, että hän antaa muiden valmentajien tehdä oman hommansa ja valmentaa eikä yritä kontrolloida kaikkea. LeBeau vastaa puolustuksesta ja Arians hyökkäyksestä, Tomlin valvoo sitten päältä kaikkea toimintaa yleisesti ja vastaa siitä legendaarisesta Isosta Kuvasta. Jos Tomlinin toiminnasta jotain kritisoitavaa hakee, niin ensimmäisenä mieleen tulee erikoisjoukkueet. Steelers harjoitteli preseasonilla special teams-pelaamista enemmän kuin varmaan monet muut joukkueet yhteensä. Siitä huolimatta kick coverage on ollut säälittävän huonoa läpi kauden. Vaikea tästä kylmiltä mennä sanomaan, että mikä hommassa kusee. Itse en ole ikinä juossut potkunpalauttajaa vastaan ja pyrkinyt häntä taklaamaan. Joten en mikään asiantuntija ole. Mutta ihmeellisen helposti niitä reikiä coverageen tulee. Ainakin verrattuna muihin joukkueisiin. Toinen ehkä vähän kritisoitava seikka valmennuksessa voisi olla jotkut tietyt pelikutsut. Näistä suurin kritiikki menee Ariansin suuntaan, mutta myös Tomlinin vastuulla tämä homma ajoittain on. Jaguars-pelin 2-pt conversion-yritykset herättävät keskustelua varmaan vielä pitkään. Rookie mistake, voisi joku sanoa. Ariansille menevän kritiikin kärki kohdistuu pelikutsuihin short yardage-tilanteissa. Lähinnä goal line-tilanteissa. Ei edes yritetty juosta first downeilla vaan kikkailtiin jotain bootleggejä tai heiteltiin fadeja laitureille joista kaikki ovat aika kääpiöitä.

Hyökkäys
Roethlisberger on aivan loistava pelinrakentaja ja jos säilyy terveenä niin hänestä tulee yksi kaikkien aikojen Steelers-legendoista. Benissä on jotain sellaista mitä näissä suurissa pelinrakentajissa yleensä on. Kyky koota itsensä virheiden jälkeen, tuoda joukkue takaa-ajoasemasta takaisin peliin, improvisoida blokkauksen pettäessä, juosta pallon kanssa, karistaa puolustajat iholtaan, olla joukkueen johtaja... Parker on hyvä RB vaikkei ihan liigan paras olekaan. Rissut ovat ihan hyviä myös, varsinkin Hines Ward on aivan jäätävä jätkä. Jo vuosi sitten kaipailin isoa laitahyökkääjää tuohon rosteriin ja ehdottelin esim. jotain Ernest Wilfordia. Toivottavasti front office tällä offseasonilla olisi vähän paremmin hereillä ja hankkisi sinne yhden pidemmän ukon. Cedric Wilson tipahti tällä kaudella aika statistiksi ja cap statukseen nähden hän onkin aika turha ukko. TE Heath Miller on ihan helvetin hyvä, sinne ei parannuksia tarvita. Mutta se linja... Juoksussa homma vielä toimii ihan ok, mutta heittoblokkauksessa Steelers oli luvattoman huono. Väittäisin, että liigan keskitasoa huonompi. Ja nyt kun vielä Faneca todennäköisesti lähtee free agencylla ja Max Starksinkin jatko on hämärän peitossa niin aika pahalta se tilanne linjassa näyttää. Melkoisia muutoksia on edessä. LT Marvel Smithin sopimus jatkuu, mutta häntä ovat loukkaantumiset häirinneet. C Sean Mahan ei pelannut hirveän hyvin tällä kaudella kuten ei myöskään RT Willie Colon. RG Kendall Simmons sai jatkosopparin joten hän todennäköisesti jatkaa omalla paikallaan. Reserveistä löytyy T Trai Essex ja G Chris Kemoatu ja pari practise squad-ukkoa. Eli draftista ja free agencylta on tälle osastolle tultava parannuksia eikä ihan muutama uusi ukko välttämättä edes riitä, elleivät sitten ole oikein kovia tekijöitä.

Puolustus
Puolustus oli tilastollisesti hyvä. Steelersin tyylin mukaisesti juoksu pyritään pysäyttämään yleensä kahdeksalla ukolla ja secondaryssa pelataan varman päälle ja pyritään sulkemaan isot heittopelit pois. Valitettavasti Polamalu oli koko kauden loukkaantuneena ja siten pelasi puolitehoisena, silloin kuin ylipäätään pelasi. Toinen safety Ryan Clark loukkaantui kesken kauden jolloin edellisellä kaudella positiivisesti esiintynyt Anthony Smith sai aloittajan paikan. Hän ei ihan onnistunut, usein pelasi liian aggressiivisesti ja päästi liikaa isoja pelejä. Hänet sitten penkitettiin Tyrone Carterin tieltä eikä Carterkaan oikein onnistunut. Kuten Troy kirjoittikin jo, sekä Jones-Drew että Garrard veivät Carteria aika kohtalokkain seurauksin. Jos Clarkin loukkaantuminen oli iso isku heittopuolustukselle niin vielä isompi isku juoksupuolustukselle oli DE Aaron Smithin loukkaantuminen. Sitä ennen Steelers ei ollut tainnut päästää yli 30 peliin 100 jaardin juoksijaa. Sen jälkeen aika monikin joukkue juoksi Steelersin yli. Kauden valopilkku oli James Harrison, joka jätti Joey Porterin lähdön täysin varjoonsa. Pettymys taas olivat draftin kaksi ensimmäistä varausta LaMarr Woodley ja Lawrence Timmons. Tai ehkä se pettymys oli siinä, että heitä ei peluutettu juuri ollenkaan. Timmons kärsi loukkaantumisista kauden alusta ja se haittasi hänen kauttaan. Myös Woodley oli jossain vaiheessa loukkaantuneena, mutta olisi häntä enemmän voinut peluuttaa. Jaxeja vastaanhan hän pääsikin pelaamaan enemmän ja oli heti ihan isossa roolissa mm. säkittäen Garrardin kerran. Säkkejä Steelers sai muutenkin ihan suhteellisen hyvin. Syötönkatkoja taas todella vähän. Mutta se onkin vähän Steelersin tyyli. Pelataan juoksu pois ja yritetään sulkea isot pelit pois. Steelers ei ole organisaationa tai joukkueena mitenkään räiskyvä tai tähtipitoinen. Samalla tyylillä pelataan myös puolustuksessa. Mitään highlight-pelejä syötönkatkojen myötä ei paljoa tule, mutta harvemmin myöskään ihan pilkkanaan tuota puolustusta pidetään.
 

Cube

Jäsen
Hyvä katsaus menneeseen kauteen. Kyllä Steelersillä ensi kaudella taas mahdollisuudet on pitkälle edetä, mutta tuo linja on kyllä melkoinen kysymysmerkki. Toki draftista muutama uusi kaveri varmasti sillekin osastolle löytyy, mutta näiden nostaminen suoraan aloittajiksi on aina vähän hasardia puuhaa ja kasvukipuja tulee olemaan varmasti, kuten esimerkiksi Ravensin Ben Grubbsilla ja Marshall Yandalla tällä kaudella.

Positiivista Steelersin kannalta on kuitenkin se, että eipä tuo linja tuosta hirveästi voi heikentyä ensi kaudeksi, sen verran keskinkertaista oli meininki tänä vuonna. Tosin jos säkityslukuja haluavat laskea, niin Roethlisbergerinkin pitää oppia jatkossa päästämään pallosta vähän aikaisemmin irti, eikä aina etsiä loppuun asti sitä isoa peliä. Yksi iso rissu tuohon pakettiin Millerin lisäksi ei varmaan tekisi yhtään huonoa siinäkään mielessä (esim. Drew Carter olisi UFA).

Yleisesti ottaenhan tuo paketti on aivan loistavassa kunnossa. En tosin ihan tarkkaan tiedä ketkä kaikki ovat sopimuksen alla vielä ensi kaudeksi, enkä muutenkaan tietysti mikään Steelers-asiantuntija ole. Juoksupeli on vahvaa Willie Parkerin ja Najeh Davenportin johdolla, vaikka Parker ei mielestäni olekaan ihan ideaali RB Steelersin kaltaiseen joukkueeseen, vaan sopisi paremmin esimerkiksi johonkin AFC Westiin.

WR-osasto on samoin erittäin hyvä. Santonio Holmes tekee vahvaa nousua koko liigan huipulle ja Hines Ward on hiljattaisesta ikääntymisestään huolimatta edelleen hyvin käyttökelpoinen pelaaja moniin eri tilanteisiin. Olen aina pitänyt Wardia vähän yliarvostettuna puhtaasti miehen WR-taitojen osalta, mutta pelimies hän kieltämättä on ja laittaa itsensä aina likoon. Mitään 1000 jaardin tai 10 TD:n kausia Wardilta on tässä vaiheessa uskoakseni turha enää odottaa, mutta Holmesin takia ei ole tarviskaan. Näiden takana Nate Washington ei mielestäni ihan täysin tunnu istuvan kolmosrissun rooliin, mutta kaipa hän olisi erittäin hyvä #4, jos joku Drew Carterin kaltainen isompi target hänen edelleen joukkueeseen saapuisi.

TE-osaston Fawkes tuossa kiteyttikin ja kyllähän Miller on ainakin noissa vastaanottopuuhissa tosiaan helvetin hyvä ja Big Benin luottomies. Myös "TD-kone" Spaeth on ilmeisesti ihan potentiaalinen mies.

Ja tosiaan, Big Ben. No hänestä eilen jo kerroinkin muutamaan otteeseen mielipiteeni, joten kiteytetään se vielä tähän loppuun: Loistava QB tuollaisessa rauhoittavassa roolissa vahvan juoksupelin ja puolustuksen takana, mutta ei ainakaan vielä riittävän hyvä ottamaan ohjia omiin käsiin ja johdattamaan joukkuetta menestykseen lähes yksinään liigan parhaiden tapaan. Niin kauan kuin Steelers pystyy ehkäisemään tilanteita, jossa tällaista roolinottoa tarvitaan, ei joukkue todennäköisesti ainakaan Roethlisbergeriin kaadu.

Paraskaan hyökkäys ei kuitenkaan tule toimimaan, ellei linja ole yhtenäinen ja pitävä. Se tulee ihan varmasti olemaan kysymysmerkki Steelersin suhteen ensi kauteen lähdettäessä.

Puolustuksesta ei varmaan ole tarpeellista sanoa enää sen kummempaa, koska se aina Pittsburghissa kuitenkin on vähintäänkin hyvä. Toki joku kykenevä safety tuohon pakettiin vielä sopisi ja Woodleylle kannattaisi myös antaa enemmän vastuuta, jos 10 säkitystä kaudessa kiinnostaa.

Tulipa kirjoitettua enemmän kuin oli alunperin tarkoitus... No eipähän voi kukaan ainakaan sanoa, ettei Steelers meikäläistäkin kiinnostaisi, vaikken joukkuesta oikein perustakaan :)
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kaikki tuntuvat veikkaavan Eli Manningia ja Giantsia vastaan tänään, joten teen poikkeuksen ja sanon 17-13 Giantsille. Aika paljon pisteitä tosin tehtiin eilisissä peleissä, katsotaan miten tänään käy..

E: Tampaa toivon kyllä silti jatkoon, vaikka voittaja onkin minulle aika yhdentekevä tässä parissa.

No, 17-7 tällä hetkellä Giantsille, joten aika lähellä Cuben veikkausta ollaan. Tosin 3/4 vasta kohta puolessa välissä.
 

Rocco

Jäsen
Menipä aika tavalla toisin kuin olisin itse ennustanut tuosta ottelusta. Tampan pisimmät pelit olivat todella lyhyitä, ja pisimmät heitot kääntyivät Giantsin syötönkatkoiksi. Iso osa heikoista heitoista oli nimenomaan pass rushin ansiosta, sillä kuten nähtiin niin monesti tuli Garcialla kiire pallo kädessä. Lisäksi Giantsin takakenttä pystyi pitämään harvinaisen hyvin Tampan laitahyökkääjät irti pallosta, ja sen takia iso osa Tampan heitoista suuntautui keskushyökkääjille ja tight endeille. Ja harvoin tällöin isoja pelejä saadaankaan aikaan. Mutta näinhän se usein menee. Pari sekuntia laitahyökkääjät kiinni -> kova pass rush -> huono heitto tai heitto toissijaisille kohteille.

Yksi iso osa Giantsin voitosta meni myös juoksupelin kahdelle keskushyökkääjälle. Tampalla ei ollut kuin yksi mies joka pystyi laadukkaasti kantamaan palloa, Giantsilla oli kaksi. + Hedgecock fullbackina teki todella laadukasta työtä. Aina kun Giantsin linja teki aukon, Hedgecock pisti ensimmäisen vastustajan aina sivuun. Takuuvarmat muutama jaardi joka kerta. Se iski kyllä silmään ettei kumpikaan joukkue saanut aikaan yhtään pitkää juoksua. Giants onnistui hyvin pitämään pallon itsellään, pelaamaan pitkiä hyökkäysvuoroja ja väsytti Tampan puolustuksen. Eritoten kun Jacobs oli ensin paukuttanut Tampan tukimiehet hajalle, sisään astui Bradshaw ja tuoreilla jaloilla piti hyökkäyksen hengissä.
 

Cube

Jäsen
Nyt sitten viikonlopun viimeinen peli, joten laitanpa siitäkin veikkauksen. Etukäteen katsoen tämä peli on mielestäni kaikista selkein: San Diego voittaa, numerot olkoon vaikkapa 34-13.

Jos Haynesworth pysyy ehjänä koko pelin ja kykenee pelaamaan normaalilla dominoivalla tasollaan, saattavat Chargers-pisteet olla tiukemmassa ja parhaimmillaan Titans saattaa jopa ottaa yllätysvoiton. Tähän yltääkseen pitää Tennesseen kuitenkin pelata tasonsa yli.

E: Laitetaan vielä sellainen veikkaus, että Tomlinson heittää tänään yhden TD:n.
 

Rocco

Jäsen
Mikä ihmeen aloituskuvio tuo oli Tennesseeltä? Sentteri jäi yksin pallon kanssa QB:n eteen ja koko linja siirtyi sivurajan tuntumaan?? Eihän tuon edes pitäisi olla laillista..?
 

Cube

Jäsen
Melkoinen yllätys muhimassa San Diegossa. Harmi vaan, ettei Titansin hyökkäys onnistunut tekemään ensimmäisen puoliskon aikana enempää pisteitä. Tuo puolustus ei yksinkertaisesti voi pelata tuolla tasolla koko peliä, joten Youngin ja kumppaneiden olisi pitänyt käyttää etsikkoaikansa paremmin. Nyt ero jäi alle touchdowniin.

Hyvin Titans kyllä liikuttaa palloa hyökkäyksessä pallonhallinnan näkökulmasta ja saa aikaa kulutettua. Pisteitä pitäisi vain tulla useammin, mutta eipä ole SD:n puolustuskaan ihan helpoimmasta päästä. Jos nyt syötönkatkot ja muut pallonmenetykset saavat pidettyä poissa, niin kyllä Tennessee voi olla hyvin lähellä tämän pelin voittoa, mikä olisi kyllä valtava pommi.

Tomlinson on tähän asti ollut aivan täysi non-factor.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Jos nyt syötönkatkot ja muut pallonmenetykset saavat pidettyä poissa, niin kyllä Tennessee voi olla hyvin lähellä tämän pelin voittoa, mikä olisi kyllä valtava pommi.

Ei mielestäni mikään valtava pommi kuitenkaan olisi, toki yllätys, mutta ei mielestäni valtavan suuri.

Voi ehkä tässä kuulostaa jälkiviisastelulta ja olisi pitänyt tänne kirjoitella ennen peliä, mutta ajattelin että kyllä Titansilla on ihan hyvät mahdollisuudet. Tietenkään tässä ei olla mitään vielä ratkaistu, mutta kyllä tuo näyttää että ainakin suhteellisen tasaisesti tuossa mennään loppuun asti. Titansit ovat kuitenkin hyvän kauden pelanneet ja Chargers ei ole mikään pomminvarma jengi, heilläkin on ollut jossain määrin ailahtelua ja Rivers ei kuitenkaan ole vielä aivan huipputasoa. Joten Titansia mielestäni aika paljon ennakkoarvioinneissa aliarvioitiin suhteessa Chargerseihin. Katsotaan nyt miten käy, kyllä tämä voi vieläkin revetä selvästi Chargerseille.
 

Cube

Jäsen
Ei mielestäni mikään valtava pommi kuitenkaan olisi, toki yllätys, mutta ei mielestäni valtavan suuri.
Ei kai tässä wild card -kierroksella mitään isompaakaan pommia voisi tapahtua? Muutenkin vieraskentällä todella paha matsi kyseessä, eikä MVP-Haynesworth ole vähään aikaan ollut enää alkukauden tapaisessa hurjassa kunnossa. Vince Youngkin on potentiaalistaan huolimatta vielä niin raakile, että vaikea on uskoa hänen voittavan playoffeissa heti kärkeen vierasmatsia hyvässä nosteessa olevaa Chargersia vastaan (6 pelin voittoputki, himassa 7-1 tällä kaudella). Toki Titans on rakennettu siten, ettei Youngin tarvitse näitä pelejä voittaa, mutta silti...
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Tässä vielä Seahawksin voitosta nautiskellen pyörin pitkin juutuubia katselemassa 12th Man - klippejä, mutta sitten tuli jostain vastaan viime pleijareiden SE hetki. Ladies and Gentlemen, Tony Romo

Taas harmittaa perkeleesti ettei läppäri toimi, on pitänyt NFL.comin liveseurannasta näitä tämän illan pelejä seurailla. Te, ketkä katsotte Titans-Chargers vääntöä, jotain pikku raporttia Vince Youngin esityksistä? Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen.
 
Viimeksi muokattu:

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Vinny Jackson vie Chargersin johtoon, 10-6...
Ja kyllähän peliä vielä jäljellä on vaikka kuinka, joten siinä mielessä ei hätää. Vielä ainakaan.

Juu, niinpä onkin, taitaa pää seota, sitä se kuume tekee perkele...
 
Viimeksi muokattu:

Cube

Jäsen
Tässähän meinaa nyt käydä vähän niin kuin puoliajalla meinasin.

jotain pikku raporttia Vince Youngin esityksistä? Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen.
Mitäs Young, ihan hyvin pelannut sinällään, mutta enemmän tarvittaisiin. En ihan tarkkaan ymmärrä miksei Titans anna Youngin juosta enemmän ja muutenkin pelata vapaammin. Sattaa johtua tietysti loukkaantumisesta, mutta Vince eipä muutenkaan tällä kaudella ole tuota pahemmin tehnyt.

Hyvää virheetöntä peruspeliä Young on pelannut, mutta nyt tarvitaan jaardeja ja pisteitä. Tämä drive alkoi ainakin hyvin.

E: Ja kyllähän peliä vielä jäljellä on vaikka kuinka, joten siinä mielessä ei hätää. Vielä ainakaan.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Kyllä tuo vähän hankalaksi Titansin kannalta nyt menee, tosin hyvä draivi käynnissä. Kuitenkin fg potkukisassa Titans pärjää ihan hyvin, mutta jos vaatimuksena on että pitäsi td:tä tehdä niin homma alkaa olla hankalaa. Veikkaan että jos Chargers saa vielä yhden td:n niin tämän homma ratkeaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös