NFL offseason 2016

  • 33 484
  • 208

Sambody

Jäsen
Herätellääs taas ketjua yhden mielenkiintoisen nousukkaan voimin. Kyseessä Oakland Raiders. Mitenkä muut näkevät tuon viimeiset 13 vuotta rypeneen organisaation tilanteen. Heillä oli jo viime kaudella dynaaminen tandemi hyökkäyksessä, kun viime vuoden ykköskiekan varaus Amari Cooper pelasi hienon tulokaskauden kopatessa palloja muutaman vuoden takaiselta kakkoskierroksen varaukselta Derek Carrilta, jonka fyysistä skill settiä on muistaakseni jossain yhteydessä verrattu jopa itse Aaron Rodgersiin. Joka tapauksessa hyvinkin lupaavasta pelinrakentajasta kyse.

Nyt offseasonilla Oakland on ainakin paperilla vahvistunut entisestään. Hyökkäyksenlinjaa tuotiin vahvistamaan Osemele. Khalil Mack on puolustuksen ykköstähti ja hän saa ensi kaudeksi rinnalleen uusia apuja LB Bruce Irvinin, safety Reggie Nelsonin ja kulmapuolustaja Sean Smithin. Kaikki paperilla tulee selvään tarpeeseen. Poissa on taas ainakin uransa lopettanut takakemtän legenda Charles Woodson.

Toiveita ja odotuksia siis alkaa vihdoin Oaklandissakin olemaan, mutta riittääkö otteet kentällä vieläkään pudotuspeleihin?
 

Rocco

Jäsen
Oakland on parina viime vuonna tehnyt isoja harppauksia uskottavampaan suuntaan. Al Davisin valtakauden jälkeen on joukkueeseen saatu vähän järkeäkin, sillä Al Davis oli hyvin kyseenalainen henkilö GM:nä. Häntä tuskin kukaan uskalsi kunnolla kyseenalaistaa sen suhteen, miten joukkuetta tulisi rakentaa. Lisäksi Davis luotti aivan liikaa pelaajien testituloksiin, eikä pelifilmiin juuri lainkaan. Toisaalta, Davisin strategiassa oli se totuus, että "pelaajaa ei voi valmentaa nopeammaksi tai pidemmäksi." Sen takia monet Davisin viime aikojen varaukset menivät harakoille, kun luotaisia pelaajia ohitettiin, ja varattiin nopeimmat pelaajat mitä pelipaikalle löytyi. No, tuo vähän kärjistettynä.
 

Rocco

Jäsen
No niin, sieltä se tuli mitä epäilinkin. Rams nappasi ykkösvuoron viikko sitten, ja sekoitti koko varauspaletin, ja se kuka eniten haluaa saada toisen tähti-QB:n, kauppaa itsensä kakkospaikalle.

Browns treidasi oman kakkospickinsä pois, ja nyt Philadelphia Eagles omistaa kesän 2. varausvuoron.

Lienee 100% varmaa, että Wentz ja Goff menee nyt 1. ja 2. Järjestys on vielä toki avoin.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
No niin, sieltä se tuli mitä epäilinkin. Rams nappasi ykkösvuoron viikko sitten, ja sekoitti koko varauspaletin, ja se kuka eniten haluaa saada toisen tähti-QB:n, kauppaa itsensä kakkospaikalle.

Browns treidasi oman kakkospickinsä pois, ja nyt Philadelphia Eagles omistaa kesän 2. varausvuoron.

Lienee 100% varmaa, että Wentz ja Goff menee nyt 1. ja 2. Järjestys on vielä toki avoin.

Mun veikkaus on että Goff menee ykkösenä ja Wentz on kakkonen. Perusteena juuri se että Los Angeles tarvitsee tällä hetkellä valmiimman QB:n ja ainakin raporttien mukaan Goff on pro-ready, kun taas Wentzillä on ainakin vuosi aikaa kasvaa Bradfordin takana.

Mielenkiintoiseksi menee. Miten tämä vaikuttaa siihen kuinka korkealla menee Paxton Lynch? Joko Elway järjestelee treidin Kaepernickista? Ja vieläkö San Diego treidaa alemmas jos joku haluaa kipeästi Tunsilin?
 

Rocco

Jäsen
Paxton Lynch ja Connor Cook ainakin nostivat osakkeitaan tämän(kin) kaupan myötä todella paljon. Voi olla että molemmat menee vielä 1. kierroksen lopussa, enkä ihmettelisi jos Cleveland omalla 8. varauksella ottaisi jommankumman.

San Diego, Jacksonville ja Baltimore ei tarvi QB:ta, Dallas ehkä saattaa QB:n ottaa, mutta epäilen jos Goff ja Wentz ovat jo menneet. San Franciscon tilanne on sitten kiinni mahdollisesta Kaepernickin kaupasta. En mitenkään usko, että kaikki em. neljä QB:ta ovat menneet kun Clevelandin 8. vuoro tulee, joten Connor Cook to Cleveland on mun veikkaus.

San Diego saattaa olla tyytyväinen Tunsilin ollessa vapaana 3. varauksena, joten en usko että he lähtevät kauppoja tekemään. Saattavat tosin varata Jalen Ramseyn tai DeForest Brucknerin. Kaikilla kolmella pelipaikalla on San Diegossa vajetta.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Paxton Lynch ja Connor Cook ainakin nostivat osakkeitaan tämän(kin) kaupan myötä todella paljon. Voi olla että molemmat menee vielä 1. kierroksen lopussa, enkä ihmettelisi jos Cleveland omalla 8. varauksella ottaisi jommankumman.

San Diego, Jacksonville ja Baltimore ei tarvi QB:ta, Dallas ehkä saattaa QB:n ottaa, mutta epäilen jos Goff ja Wentz ovat jo menneet. San Franciscon tilanne on sitten kiinni mahdollisesta Kaepernickin kaupasta. En mitenkään usko, että kaikki em. neljä QB:ta ovat menneet kun Clevelandin 8. vuoro tulee, joten Connor Cook to Cleveland on mun veikkaus.
En ole nähnyt yhtään mockia, jossa Cook olisi listattu 1.kierrokselle, joten melkoinen pommi olisi jos Browns hänet 8.vuorolla ottaisi. 2.kierroksen alku on huomattavasti lähempänä Cookin todellista arvoa. Paxton Lynch sen sijaan mennee ykkösen loppupuoliskolla, esim. Arizona tai Denver voisi olla hänelle potentiaalinen joukkue.

On kyllä ollut harvinaista nähdä, että kaksi ensimmäistä pickia treidattu jo yli viikko ennen draftia. En muista ylipäätään koskaan aiemmin nähneeni, että kaksi ensimmäistä vuoroa kaupataan. Goff ja Wentz lienevät melko tasoissa monen joukkueen rankingeissa, ja taitaa olla enemmän makuasia kumman heistä valitsee. Ramsin kohdalla Goff on kieltämättä looginen valinta kun on Californian kasvatteja ja pystyy pelaamaan starterina jo ensi kaudella. Jos pitäisi kuitenkin veikata kummasta tulee pitkällä aikavälillä menestyneempi NFL-pelinrakentaja niin itse laittaisin rahat likoon Wentzin puolesta.
 

Rocco

Jäsen
Cookin vahvuus on nimenomaan kokemuksessa. Hän on pelannut neljä kautta Michigan Statessa aloittavana, voittanut kaiketi eniten otteluita yliopistonsa pelinrakentajista ikinä, ja koulu pelaa hyvin pro-tyylistä hyökkäystä. Saattaa olla että Lynchistä tulee ajan kanssa parempi QB, mutta Cook on valmiimpi aloittamaan. Lynch on monilta osin kiinnostavampi pelaaja, mutta hän on aika keskeneräinen edelleen monilta osin. Jos joukkue tuntee, ettei ole kiire QB:n kanssa, Lynch on hyvä valinta, mutta jos tarvitaan heti aloittava pelaaja niin Cook on kärkikaksikon takana paras
 

Rocco

Jäsen
Katselen tässä just leffaa "Moneyball." Sehän kertoo baseballista, ja Oakland A's:n kaudesta 2002. Leffassa on juonena uudenlainen "moneyball"-tapa rakentaa joukkue, mikä perustuu pelaajien erilaisiin tilastoihin yms. vastaavaan. Leffassa Jonah Hill näyttelee tätä tilastomiestä, Peter Brandtia, kenen oikea nimi on Paul DePodesta.

Huomasin juuri, että samainen DePodesta on Cleveland Brownsin uusi cheaf strategy officer, tammikuusta alkaen.
 

Yö-Orava

Jäsen
Joo. Jo Titansin saaman vastineen myötä muuvi ei tosiaan Roccon edeltävän viestinkään valossa yllättänyt. Cookin (tai jonkun muun pelinrakentajan) varaaminen 8th overallilla sitä sen sijaan tekisi. Ei tule tapahtumaan.

Wentz saattaisi puhtaasti tyyliltään sopia paremmin tuohon Ramsin ground attackiin, mutta uskon silti, että Goff tulee olemaan ykkösvaraus. On kuten todettua varmempi tapaus tähän liigaan ja mulla on muutenkin vaikutelma, että Wentzin hype on lähtenyt hiukan lapasesta. Goffille hiukan lisää lihaa varteen ja saadaan toivottavasti nauttia huikeasta jalkatyöstään taskussa vielä pitkään.

Mettebergerin haaveilin näkeväni Houstonissa entisen koutsinsa alaisuudessa, mutta Osweilerin hankintaan taisi kuihtua nämä toiveet.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Philadelphian nousu kakkoseksi varaustilaisuudessa ei ollutkaan sitten ehkä päivän kovin uutinen. Carolina Panthers on poistanut Josh Normanilta franchise tagin ja Norman on täten UFA.

Panthersin GM:n mukaan pitkäaikainen sopimus oli useiden keskustelujenkin jälkeen hyvin mahdoton Normanin etsiessä samantasoista diiliä (huhujen mukaan) kuin Darrelle Revisillä.

San Diego saattaa olla tyytyväinen Tunsilin ollessa vapaana 3. varauksena, joten en usko että he lähtevät kauppoja tekemään.,.

Hivenen kans epäilen että Chargers ei saa alaspäin treidaamisesta sellaista hintaa, että heidän kannattaisi luopua kolmosvuorostaan varsinkin kun Tunsil nyt tulee tarjolle.
Dallasissa ja Jacksonvillessä hymyillään myös varmasti, vaihtoehtoina ovat Bosa, Ramsey, Jack ja Buckner, miksei myös Ronnie Stanley.
Dallasin DE DeMarcus Lawrence huilaa kauden neljä ensimmäistä peliä, joten tämä yhdistettynä siihen että Greg Hardykin on Dallasin tomut karistanut jaloistaan niin se nostaa varmasti Bosan ja Bucknerin osakkeita päätyä Dallasiin.
 
Viimeksi muokattu:

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Dallas ehkä saattaa QB:n ottaa, mutta epäilen jos Goff ja Wentz ovat jo menneet.
Ei varmasti ota neljännellä varauksella qb:ta ja tuskin olisi ottanut vaikka nämä kaksi herraa olisikin ollut vapaana. Nyt melkein uskaltaa laittaa roposet DE Joye Bosan puolesta 4. varauksena. Tämä siksi, että Cowboysilta loppuu yksinkertaisesti passrusherit. Startterit Randy Gregory ja DeMarcus Lawrence ovat pelikiellossa ekat neljä matsia ja tällä hetkellä rosterissa olevat loput endit on sellaisia tähtiä kuin: Jack Crawford, Benson Mayowa, Mike McAdoo ja Russel Ryan. Eli melko varmasti Cowboys joutuu vielä tekemään sopimuksen Minceyn kanssa sekä kenties myös Greg Hardyn kanssa? Cowboys ottanee qb:n todennäköisesti kolmannella kierroksella jos vapaina on esimerkiksi Dark Prescott tai Christian Hackenberg. Toki jos Paxton Lynch tai Connor Cook ovat vielä vapaana Dallasin astuessa varaamaan toisen kierroksen varauksensa (34.), niin houkutus voi olla suuri? Tossa muuten törmäsin ohi mennen artikkeliin missä joku kolumnisti tarinoi, että esim viime vuoden draftissa Goff ja Wentz olisivat olleet WInstonin ja Mariotan takana varatessa? Joten onko nää tämän vuoden qb:t nyt sittenkään mitään superlupauksia kuitenkaan? Btw, kyl mä Normanin voisin Cowboys paitaan ottaa. Toki en millään Revismäisellä sopparilla, joten ei tule tapahtumaan. Mutta noin huomiona muuten, niin Tunsil voi tippua aivan hyvin Jaguarsille asti? Chargers tekee valinnan hänen ja Ramseyn välillä...

Edit. Näemmä Köpi olikin jo kirjoittanut samoja asioita kuin allekirjoittanut, mutta menköön nyt näin. Vielä lisäyksenä, että Cowboys on ollut kiinnostunut qb Hoyerista Romon backuppina, miksei?
 
Viimeksi muokattu:

Rocco

Jäsen
Dallas varmasti QB:n tarvitsee piakkoin, sillä Romo ei muutamaa kautta pidempään enää pelaa huipputasolla. Joku mainitsi sellaisenkin huhun, että Johnny Football, anteeksi Manziel, siirtyisi Dallasiin. Hän joutuisi pelaamaan joukkueessa, missä hänen ei anneta leijua, ja kakkos-QB:n paikka voisi olla alkuun sellainen missä pääsee olemaan vähän varjossa ja aikuistumaan. Mutta toteutuuko? En tiedä.

Dak Prescott on erityisesti yksi QB, kuka saattaa mennä todella paljon korkeammalla, mitä ennakkoarviot ovat ennakoineet. Mississippi State on ollut pitkään SEC West:in "heikoin" joukkue, mutta ei ihme kun samassa lohkossa pelaa Alabama, Auburn, Arkansas, LSU, Ole Miss ja Texas A&M. Kaikki joukkueet joka vuonna aivan maan kärkikastia. Prescottin aikakaudella Mississippi State on noussut Westin kärkikahinoihin, ja joukkue oli toissakaudella jopa rankattu maan ykköseksi. Prescott tulee olemaan kuumaa kamaa kakkoskierroksesta lähtien, mutta viimeistään kolmoskierroksella hän menee. Näin kolme matsia viime kaudella, ja muistuttaa todella paljon Steve McNairia.

Christian Hackenberg taas on todella lahjakas ja kyvykäs QB. Tuon Joe Paternon aikakauden jälkeen osa Penn Staten pelaajista sai siirtyä ilman karenssivuotta toiseen kouluun, osa teki, osa ei. Samoin rekrytointirajoitukset tuon Jerry Sanduskyn seksiskandaalin jälkeen teki koulusta automaattisesti vähän heikomman, ja kun koulua ei päästetty moneen vuoteen Bowl-otteluihin, oli Hackenbergillä aika paha tilanne nostaa itseään parrasvaloihin. Monessa muussa koulussa olisi voinut olla tähti, ja ykköskierroksen varaus. Nyt koulu-uskollisuus vähän maksaa hintaa, mutta varmasti varataan hänetkin pelkän potentiaalin takia viimeistään kolmoskierroksella.

Cardale Jones taas on raameiltaan ja heittokädeltään todella kiinnostava QB. Kooltaan identtinen Cam Newtonin kanssa, mutta ei yhtä atleettinen. Tosi kokematon, koska oli 3. QB koulussaan, ja pääsi pelaamaan loukkaantumisten myötä. Moni odotti että olisi jäänyt viimeiseksi vuodeksi kouluun, mutta päätti ottaa riskin ja kokeilla draftia. Hänen kanssaan on hieman pidempi tie juuri kokemuksen puutteen takia, mutta heittokättä löytyy pitkiin pommeihin, ja sopivasti myös juoksu-uhkaa.

Myöhäisemmiltä vuoroilta ehkä Nate Sudfeld on kaveri, ketä kannattaa vähän katsoa. Teknisesti hyvä, kookas ja hyvä heittämään. Ehkä vitoskierroksella menee kakkos-QB:n rooliin, ehkä aloittavaksi joskus. Luotettava pelaaja ainakin, vaikkei mitenkään missään ole erityisen hyvä.

Jeff Driskel on pienemmän koulun tähti, ja vaikka ennakoissa hänet on rankattu ehkä vasta 7. kierroksen mieheksi, on potentiaalia mennä koska vaan 3. kierroksen jälkeen. Ura alkoi vähän heikoissa merkeissä Floridassa, mutta siirto Louisiana Techiin oli mainio ratkaisu. Todella hyvä heittäjä, ja osaa voittaa otteluita. Ei ehkä ihan täysin pysty NFL-tasolla, mutta johonkin west coast -tyyliseen hyökkäykseen varmasti sopiva kaveri.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Nyt offseasonilla Oakland on ainakin paperilla vahvistunut entisestään. Hyökkäyksenlinjaa tuotiin vahvistamaan Osemele. Khalil Mack on puolustuksen ykköstähti ja hän saa ensi kaudeksi rinnalleen uusia apuja LB Bruce Irvinin, safety Reggie Nelsonin ja kulmapuolustaja Sean Smithin. Kaikki paperilla tulee selvään tarpeeseen. Poissa on taas ainakin uransa lopettanut takakemtän legenda Charles Woodson.

Osemele on toki hyvä hankinta, jos pysyy ehjänä. Ravenssissa kaveri tuntui olevan tuon tuosta loukkaantuneena.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Osemele on toki hyvä hankinta, jos pysyy ehjänä. Ravenssissa kaveri tuntui olevan tuon tuosta loukkaantuneena.

Mikä on tuon tuosta, kun Osemele on menettänyt yhden puolikkaan kauden ja muuten kolmen kauden aikana kokonaiset neljä peliä?

Raidersista sen verran, että hyviä liikkeitä on Reggie McKenzie tehnyt ja tämän vuoden free-agent markkinoilta hän poimi neljä aivan kärkipään vapaata agenttia. Ja tuskinpa Oaklandissa ollaan ihan unessa kun Josh Norman on vapailla markkinoilla ja CB on Sean Smithin hankinnasta huolimatta vielä yksi niitä osa-alueita mihin McKenzie hakee vahvistusta.

Playoff-paikka voi olla vielä utopiaa.

Mitäs mieltä arvon palstalaiset ovat "joukkueidensa" otteluohjelmista?

Packersin ohjelma ei sinällään ole lähtökohtaisesti mikään übervaikea, kun vuosikiertoon osuvat AFC South sekä NFC East, lisänä vielä Seahawks Lambeaulla ja vierasreissu Atlantaan. Tiedä sitten kärsiikö Packers tästä ohjelmasta, kun bye-viikko osuu jo viikolle 4 eli ainakin omaan makuun vähintään pari viikkoa liian aikaisin.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Mikä on tuon tuosta, kun Osemele on menettänyt yhden puolikkaan kauden ja muuten kolmen kauden aikana kokonaiset neljä peliä?

No viime kaudellakin pelasi rikkinäisen polven kera pitkälti koko kauden eli, vaikka ei ole pelejä missannut niin kaveri on aika usein kärsinyt vammoista, jotka ovat vaikuttaneet hänen peliinsä.
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Redskins teki ison kaappauksen, kun yllättäen vapaaksi agentiksi päätynyt CB Josh(ua) Norman siirtyy liittovaltion pääkaupunkiin. Norman oli viime kaudella koko NFL:n parhaita kulmapuolustajia ja iso palanen Carolinan konferenssimestaruuden voittanutta joukkuetta. Mieleen jäivät myös Normanin nahistelut Odell Beckham Jr:n kanssa Giants-ottelussa.

Oikeastaan parempaa täsmävahvistusta ei tähän paikkaan olisi voinut kuvitella, sillä secondary ei ole kuulunut joukkueen vahvuuksiin viime vuosina. Samassa divisioonassa Beckhamin ja Dez Bryantin kanssa eliitti-CB tekee eetvarttia. On myös hyvä, että tähän melko nimettömään joukkueeseen saatiin tähtistatuksen pelaaja, jonka nimen koko NFL:ää seuraava maailma tuntee.

Draftissa on silti syytä keskittyä edelleen puolustuksen vahvistamiseen, jotta ensi kaudella on mahdollisuus puolustaa NFC East -titteliä onnistuneesti.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Josh Norman sai sitten sen megadiilin mitä Panthersin GM ei halunnut hänelle maksaa. Ensi kaudella sitten nähdään onko Norman yhtä kova heikomman front sevenin takana.
 

Yö-Orava

Jäsen
Goffia tuli tosiaan joku aika sitten lyötyä 1st overall 1,90. Tippui ensin 1,66 ja nyt tarjolla enää 1,35. Vaikka kyse on kusisista eurobookeista ja varsin pienen vaihdon kohde kyseessä, niin jotain osviittaa antaa lähtökohdista kuitenkin.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
NFL.comissa on mahdollisuus sitten tehdä oma ykköskierroksen mockinsa:

NFL.com - Predict the Pick - 2016 NFL Draft

Pistin pystyyn Jatkoaika-ryhmän jos haluatte leikkimielisesti vähän kisailla kuka osuu ykköskierroksen mockissa lähimmäs. Ryhmän salasana on myös Jatkoaika.
 

Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
Pistin pystyyn Jatkoaika-ryhmän jos haluatte leikkimielisesti vähän kisailla kuka osuu ykköskierroksen mockissa lähimmäs. Ryhmän salasana on myös Jatkoaika.

Pistin tiimin, huh menihän vähän haulikkoammunnaksi kun ei tiedä oikeasti mitä joukkueet tarvivat ja/tai minkälaisia nämä uudet prospectit ovat. Sain aikaiseksi 4 QB:tä ekalle kiekalle, aika paljon muttei sentään viittä kuten John Gruden ennusti.
 

Arsu79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki kertoimiin nähden hyvin pelaavat
Josh Norman sai sitten sen megadiilin mitä Panthersin GM ei halunnut hänelle maksaa. Ensi kaudella sitten nähdään onko Norman yhtä kova heikomman front sevenin takana.

Osaako joku sanoa, oliko viime kausi Carolinassa Normanin ensimmäinen huippukausi NFL:ssä vai onko hän ollut jo aikaisemmilla kausilla pelipaikkansa eliittiä?

Tuli vain mieleen, maksoiko Redskins liikaa yhden huippukauden esityksen perusteella?
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Osaako joku sanoa, oliko viime kausi Carolinassa Normanin ensimmäinen huippukausi NFL:ssä vai onko hän ollut jo aikaisemmilla kausilla pelipaikkansa eliittiä?

Tuli vain mieleen, maksoiko Redskins liikaa yhden huippukauden esityksen perusteella?
2014 Norman taisi pelata jo melko hyvän kauden, mutta viime vuosi oli se varsinainen läpimurtokausi. Varsinkin alkukaudesta Norman oli liekeissä napsien syötönkatkoja lähes joka matsissa. Loppua kohti hänen tahtinsa vähän hiipui ainakin tilastojen valossa, mutta kyllä häntä melko universaalisti taidetaan pitää tällä hetkellä yhtenä sarjan huippukornereista. Jos pitäisi veikata niin sanoisin, että tuskin hän mitenkään suuresti tulee Washingtonissa floppaamaan, mutta tuskin myöskään tulee ihan tuon sopimuksen arvoisesti pelaamaan. Mutta näinhän se menee, että jos vapailta markkinoilta haluaa vahvistuksia hankkia niin roimaa ylihintaa heistä joutuu maksamaan. Washingtonin GM oli tästä tietoinen, mutta oli silti valmis tämän siirron tekemään. Rispektit heille siitä, että yrittävät rohkeasti upgreidata rosteriaan, on noita huonompiakin free agency ostoksia nähty.

Hyvä idea @Köpi tehdä tuo Predict the Pick Jatkis-ryhmä. Itsekin olen tuolla sivulla mockia hahmotellut, mutta ihan vielä en omaa lopullista listaa sinne käynyt lisäämässä. Ajattelin vielä tänään illalla mutustella noita prospekteja ja lukea spekulaatioita, jotta on sitten paras mahdollinen käsitys mahdollisimman monesta pelaajasta.
 

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Osaako joku sanoa, oliko viime kausi Carolinassa Normanin ensimmäinen huippukausi NFL:ssä vai onko hän ollut jo aikaisemmilla kausilla pelipaikkansa eliittiä?
Tuli vain mieleen, maksoiko Redskins liikaa yhden huippukauden esityksen perusteella?

Kyllä viime kausi oli selkeesti Normanin läpimurtokausi. Huippukorneri Norman on, mutta aika paljon on huhuja siitä, että osa Normanin breikkauksesta olisi koko Carolinan D:n ja schemen ansiota? Ilmeisesti Carolina pelaa erittäin paljon aluetta ja se olisi juuri Normanin vahvuus. Kun taas mies vs mies peluutus ei olisi niinkään eliittiDB:n tasoa, tyyliin Revis? Tästä taitaa olla malli esimerkki tämä kuuluisa Giants peli, missä Odell Beckham otti yhteen oikein kunnolla Normanin kanssa. Carolina pelasi vain kolme kertaa puhdasta miespuolusta koko pelissä ja Beckham poltti joka kerta Normanin näissä? Samoin Carolinan frontti on aika paljon kovempi mitä Skinseillä ja juuri tuo monesti saa cornerit näyttämään hyvälle? Mulle tulee väkisinkin Normanista mieleen Seahawksin Sherman. Eli erittäin loistava corneri, mutta vähän kuitenkin ratsastaa schemen ja varsinkin aluepuolustuksen turvin? Mulle itelle toimii cornereiden hyvyyden mittarina juuri miten se miten he pelaavat 1vs1. Sen tarkemmin en tunne Skinsien puolustus plääniä, kuin että 3-4 ovat pelanneet useamman vuoden. Carolinassahan on 4-3. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, sillä Norman oli kyllä yksi parhaista cornereista viime kaudella ja varmasti hyvä ensi kaudellakin. Onko sitten tuollasen summan arvonen, niin mielestäni ei mutta aika näyttää...

Rustailin kans oman arvontarivin tuonne Jatkoajan grouppiin.
 
Viimeksi muokattu:

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
NFL:n valitus mennyt lävitse ja Tom Brady joutuu kärsimään neljän pelin pelikieltonsa (näillä näkymin):

Tom Brady's four-game suspension reinstated - NFL.com
On pelkästään oikein että pelin rangaistukset päätetään liigan kurinpitoelimissä eikä missään Wienin alioikeuksissa asiasta mitään tietämättömien siviilien toimesta. NFL on yritys eikä minkään muunkaan yrityksen sisäisiä riitoja ratkota oikeudessa vaan johdossa.

on se silti sanottava, että erästä itkuvirttä odotan suurella mielihyvällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös