Mainos

NFL offseason 2009

  • 45 779
  • 430

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Cowboys on ollut todella hiljaa ja pakko sanoa, että se pistää miettimään josko se tekee Dallasille vain hyvää. TO lähti pois ja Roy Williams saa ja hänen pitää loistaa. Owens kuitenkin on ihan huikea WR, joten jossain hänen lähtönsä kyllä tuntuu. Samoin Romon on keksittävä miten voitetaan pelejä myös joulukuussa. Head coach on myös sellainen mies jonka kykyihin en luota yhtään.
Minä tykkään hiljaisuudesta ja uskon tosiaan sen olevan vain pelkkää plussaa Cowboyssille. Myös ihan hyvä asema Dallasilla, koska joukkue ei ole missään nimessä ennakkosuosikki divisioonan voittajaksi. Joten puskista on hyvä tulla ja paineitakin pitäisi olla vähemmän mitä viime vuosina. Paperilla divisioonan voitosta kamppailevat selkeästi Giants ja Eagles. Oma ennustukseni on, että Redskins on se porukan heikoin joukkue.

Roy Williamsilta odetaan paljon ja on isot saappaat täytettävänä. Mutta myös muiden rissujen pitää venyä. Craytonilta odotan vihdoinkin todellista läpimurtokautta. Dallas tulee pelaamaan paljon kahden TE:n muodestelmasta ilman fularia. Ja mikäs on pelatessa kun alottavat TE ovat Witten ja Bennett. Myöskin juoksemaan tullaan huomattavasti enemmän jakamalla kuormaa Barberin, Jonesin ja Choicen kesken. Tämä tulee myös helpottamaan Romon paineita.

Puolustuksen puolelta ukkoja on vaihtunut viime vuodesta jonkin verran. Lähinnä vanhempia veteraanipelaajia on ulostettu (Williams, Ellis, Henry, Thomas jne). Mutta vastaavasti nuorempien janttereiden pitäisi sitten astua esiin. DB osasto vaikuttaa ihan mukavalta, mutta loukkaantumisia se ei kestä kovinkaan montaa. DL kolmikko (Olsansky, Ratliff, Spears)kestää myös vertailun muiden joukkueiden vastaaviin. Tukimiespuolella Spencerin ja Carpenterin täytyy ottaa se seuraava askel. Muuten Ware, James ja Brooking ovat liigan eliittiä.
 

stigowe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leeds, NY Rangers, NY Giants, Notre Dame
Jep, eli kun näitä halukkaita tuohon toiseenkin liigaan löytyy ihan tarpeeksi, niin eiköhän pistetä pystyyn! Itselläni ainakin riittää intoa olla mukana useammassakin liigassa.

Jos kukaan muu ei halua pistää liigaa pystyyn, niin kyllähän minä voin sen tehdä. Tai ainakin yrittää.

Kävisikö, että draft olisi samana päivänä kuin toisenkin liigan, eli su 30.8? Vai vasta seuraavana viikonloppuna? Kausihan alkaa 10.9 Titans at Steelers pelillä.

Mukana olisi tässä vaiheessa:

stigowe
Wiesellike
Noose
Cube
Montonen

ja

Blasphemer?

Eli hyvin mahtuisi vielä mukaan, jos ilmoittautumisen takaraja olisi vaikka tämän viikon torstaina tai perjantaina?


edit: kun tässä katselen uusinta Entouragen jaksoa, niin repesin täysin, siis sille Plaxico - jutulle..
 
Viimeksi muokattu:

Blasph

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Jep, eli kun näitä halukkaita tuohon toiseenkin liigaan löytyy ihan tarpeeksi, niin eiköhän pistetä pystyyn! Itselläni ainakin riittää intoa olla mukana useammassakin liigassa.

Jos kukaan muu ei halua pistää liigaa pystyyn, niin kyllähän minä voin sen tehdä. Tai ainakin yrittää.

Kävisikö, että draft olisi samana päivänä kuin toisenkin liigan, eli su 30.8? Vai vasta seuraavana viikonloppuna? Kausihan alkaa 10.9 Titans at Steelers pelillä.

...ja

Blasphemer?

Eli hyvin mahtuisi vielä mukaan, jos ilmoittautumisen takaraja olisi vaikka tämän viikon torstaina tai perjantaina?

Voin tulla, kyllä se käy. Joku jos viitsii alkuun vain opastaa perusjuttuja, niin homma rullaa kyllä.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Jos kukaan muu ei halua pistää liigaa pystyyn, niin kyllähän minä voin sen tehdä. Tai ainakin yrittää.

Kävisikö, että draft olisi samana päivänä kuin toisenkin liigan, eli su 30.8? Vai vasta seuraavana viikonloppuna? Kausihan alkaa 10.9 Titans at Steelers pelillä.

30.8 käy vallan mainiosti. Osaatko vielä sanoa tarkan kellonajankin? Iso peukku sulle kun rupesit tuumasta toimeen :)
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Kannattaa huomioida sellainen juttu että varausaikoja ei välttämättä ole milloin tahansa saatavilla, siksi yleensä perustan tuon liigan jo heti kun mahdollista jotta hyvä varausaika on saatavilla.

Jos haluatte voin liigan perustaa, katsoa mitä aikoja on saatavilla, ja samalla laittaa liigaan samat asetukset kuin tuossa toisessa liigassa, saan ne nimittäin kätevästi kopioitua. Voin vaikka pelatakin, tosin menisi ehkä autodraftilla, mutta voin vaihtaa myös jonkun toisen, esim. Cuben, komissaariksi ja poistua itse liigasta.

edit. Jaahas kyllä siellä ihan hyvin sittenkin on aikoja saatavilla, todennäköisesti kapasiteettia on lisätty, vielä pari vuotta sitten tässä vaihessa draftajan saaminen oli aika nihkeää.
 
Viimeksi muokattu:

Grand-Pierre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Blackburn Rovers
Voisin itse olla myös kiinnostunut tulemaan mukaan kakkosliigaan. Täksi kaudeksi täytyykin varmaan hankkia nfl gamepass kun viasattia ei pelkän NFL:n takia viitsi enää ottaa.
 

stigowe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leeds, NY Rangers, NY Giants, Notre Dame
OK, eli loin liigan nimeltään jatkoaika2. Samoilla säännöillä, kuin se alkuperäinenkin. Ja ilmeisesti joukkueiden lukumäärää jne, voi sitten muuttaakin mikäli tarvetta on. Eli tällä hetkellä paikka 12 joukkueelle.

Drafti olisi Sun Aug 30 10:00am PDT, eli käsittääkseni klo 20.00 täkäläistä aikaa.

Ymmärtääkseni mukana olisi tässä vaiheessa seuraavat henkilöt:
stigowe
Wiesellike
Noose
Cube
Montonen
Blasphemer
maki8511
Gaff
Grand-Pierre
ja
steepler?

= 10, eli vielä mahtuu hyvin mukaan. Ilmoittautumisen deadline olkoon 27.08 klo 23.59 saakka. Alan laittelemaa vaikkapa huomenna yvllä salasanoja yms tunnuksia yo henkilöille. (Ellei sitten joku toinen ole jo kerennyt luomaan jatkoaika2:sta)

Ja, jos joku halusi kokeilla kuinka tuo draft toimii, niin yahoon tunnuksilla sisään ja sieltä sitten mock draft (taisi olla jo aiemmin ketjussa).
 

Cube

Jäsen
Heti kättelyssä kysyisin, että olisiko draftin aikaa mahdollista muuttaa? Tuon toisen Jatkoaika-liigan draft on nimittäin täysin samaan aikaan. Periaatteessa pystyn tosin kaksi draftia varmaan yhtä aikaa vetämään, mutta en tiedä salliiko Yahoo sen. Jos vaikka tuntia aikasemmin aloittaisin, niin ehtisi ainakin tärkeimmät kierrokset vetämään pois alta.

Toki ymmärrän, että aina saattaa jollain olla este, eikä sille mitään voi, joten voin kyllä antaa koneenkin hoitaa rankingien mukaisesti. Kausi kuitenkin alkaa "vasta" 10.9., eli sitä ennen on parikin viikonloppua vielä.

Tämä spekulointi on tosin turhaa, jos ilmoittautuneita tulee riittävästi. Silloinhan siirryn luonnollisesti tästä toisesta liigasta syrjään ekaa joukkuetta pyörittävien tieltä.
 

stigowe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leeds, NY Rangers, NY Giants, Notre Dame
Hyvä pointti, enpä huomannutkaan, yritin vain samalle päivälle ja suht järkevään aikaan. Itsekin olen mukana siinä toisessa liigassa. Yritän tutkailla faq:t läpi, ja koettaa siirtää aikaa johonkin suuntaan.

edit. just tarkastelin asiaa - eli jatkoaika2 draft alkaa 15 min ennen alkuperäistä.

ja laitoin kysymyksen supportiin, josko ongelmia esiintyisi.

Ja, näköjään vielä pystyy muokkaamaan draftin ajankohtaa, eli ehdotuksia otan vastaan - su 30.8 (vai 6.9. tosin itse en olisi silloin paikalla kummitytön synttäreiden takia) klo 18.00? 18.30? 19.00?
 
Viimeksi muokattu:

anticatabolic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Eagles/-Flyers, Real Madrid
Määkin voisin osallistua tohon yahoon fantasyyn. Mulla ei täksi kaudeksi vielä olekaan kunnon suomalaista aktiiviliigaa, laskee huomattavasti mielenkiintoa pelata näitä puoliksi auto-pick liigoja.:)
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Näyttää siltä että sen verran paljon kiinnostusta on tuohon toiseenkin liigaan joten itse jättäydyn suosiolla pois, yksi liiga on itselleni ihan riittävä pelattava.
 

Gaff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NHL, Philadelphia Eagles
Ja, näköjään vielä pystyy muokkaamaan draftin ajankohtaa, eli ehdotuksia otan vastaan - su 30.8 (vai 6.9. tosin itse en olisi silloin paikalla kummitytön synttäreiden takia) klo 18.00? 18.30? 19.00?

Itse kannatan sunnuntaita 30.8 ajalla ei ole väliä. Mutta jos Toisen liigan draft alkaa 20.00 niin olisiko tuo 18.00 hyvä kakkosen ajaksi.

Ennakkotietojen mukaan Michael Vick tekisi torstaina debyyttinsä Eaglesin riveissä. Tällöin Philadelphia kohtaa Jacksonville Jaguarsin.
 

Cube

Jäsen
Näyttää siltä, että munkin kannattaa suosiolla siirtyä syrjään tuosta kakkosliigasta, kun pelaajia riittää muutoinkin näin paljon.

Ykkösliigasta sen verran, että puhuttiin tuolla Yahoon sivuilla draft-järjestyksen arpomisesta. Netistä löytyy sivu, joka tuon homman hoitaa, mutta sen käyttöä varten tarvitaan pelaajien sähköpostit. Joten laittakaapa ensimmäisessä liigassa olevat vaikka yksityisviestillä mahdollisimman pian mulle joku sähköposti, jota tuossa voisi käyttää. Jos kaikki ehtivät vastaamaan, niin hoidan tuon järjestyksen arvonnan. Jos ei, niin sitten se selviää vasta vähän draftia ennen.

E: Jos osoite on kuitenkin jo tuossa Yahoon liigassa laitettu nähtäväksi, niin silloin tietenkään ei ilmoittaminen ole tarpeellista. Tarkistakaa kuitenkin tilanne, jos olette epävarmoja siitä näkyykö oma osoite. Löytyy managers-kohdan alta.
 
Viimeksi muokattu:

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Ennakkotietojen mukaan Michael Vick tekisi torstaina debyyttinsä Eaglesin riveissä. Tällöin Philadelphia kohtaa Jacksonville Jaguarsin.
Kyllähän tuo on ainakin mulle varmaan tämän offseasonin mielenkiintoisin peli. Toki Bradyn paluu oli myös merkittävä, mutta eipä siinä nyt kovin suurta jännitysmomenttia ollut, oli ihan selvää, että ukko on taas huippukunnossa. Favren "paluu" taas ei itseäni kiinnostanut tippaakaan, joten Vickin ensimmäinen ottelu kahteen vuoteen nousee listan kärkeen.

Tämän jutun mukaan Jets olisi nimennyt Sanchezin starterikseen. Eipä ole mitään syytä epäillä uutisen paikkaansa pitävyyttä kun se NFL.comiin on laitettu. Draftin aikaan täällä epäilin Sanchezin pään kestävyyttä ja sanoin ääneen, etten usko hänestä tulevan mitään suurta NFL:ssä. No nyt tuon jälkeen olen jälkijättöisesti lukenut juttuja/katsonut videoita hänen touhuistaan USC:ssa, ja vähän on kyllä mielipide muuttunut. Tai sanotaanko, etten vieläkään usko, että Sanchez miksikään ihan ykkösjätkäksi pystyy ikinä nousemaan, mutta kuitenkin ihan pitkä ura aloittavana pelinrakentajana voi olla edessä. Kuitenkin oli häneltä virhe skipata viimeinen collegekausi, ja olen aika varma, että tuo kokemuksen puute tulee näkymään hänen ensimmäisellä NFL-kaudellaan. Pidemmällä aikavälillä hänestä voi kuitenkin aika hyvä QB tulla.
 

Cube

Jäsen
Väliaikatietona mainittakoon, että tällä hetkellä on tiedossa 8/12 sähköpostiosoitetta. Neljällä viimeisellä vielä muutama päivä aikaa ilmoittaa, että saadaan järjestys ajoissa kuntoon.
 

stigowe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leeds, NY Rangers, NY Giants, Notre Dame
Lähettelin jatkoaika2 yvt liittymistietoineen äsken. Taisi olla 10/20 henkilöä mukana tällä hetkellä, eli joku 23 tuntia aikaa ilmoittautua.

Draft on su 30.8 klo 18 ( ja jos jollakin on samaan aikaan useampia drafteja menoillaan, niin supportista neuvottiin käyttämään eri selaimia).
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Ennakkotietojen mukaan Michael Vick tekisi torstaina debyyttinsä Eaglesin riveissä. Tällöin Philadelphia kohtaa Jacksonville Jaguarsin.

Vaikka Vick vienee leijonanosan huomiosta, niin Eagles-fanien, ja miksei muidenkin, kannattaa kuitenkin ennemmin keskittyä seuraamaan pelaako Westbrook ensimmäiset minuuttinsa. Se on kuitenkin ensi kauden kannalta paljon olennaisempi asia kuin Vickin muutama snappi.

Philly on kärsinyt loukkaantumisista aika lailla ja nytkin sivussa on useita tärkeitä kavereita. Varsinkin hyökkäyksen linja alkaa olla rampana, sekin asia jonka PITI olla huippukuosissa. No, onhan tässä vielä onneksi aikaa ennen kuin Panthers tulee vastaan kauden avauksessa.

Sivussa ovat ainakin Sheldon Brown, Shawn Andrews, Todd Herremans, Darren Howard, Omar Gaither ja Leonard Weaver. Kevin Kolb pelaa neljännen neljänneksen ja avauksen jätkät vissiin kolmella ensimmäisellä. Eipä siis (tästäkään) matsista voi kummempia johtopäätöksiä vetää suuntaan tai toiseen.

Jaguars pelasi surkean viime kauden ja kontrasti sitä edelliseen oli melkoinen. Jagsin pitäisi nyt kuitenkin olla paremmassa iskussa ja ainakin Garrard on kuuleman mukaan paremmassa tikissä. Jones-Drew sai apuja hänkin ja siinähän ne tärkeimmät sitten olivatkin. Tosin O-line oli viime vuonna ihan palasina Jaguarsilla, ja pelkästään sen tilanteen parantuminen nostaa joukkueen tasoa.

Katsellaan mitä tulee.

PS. Don Banks kirjoitti mielestäni osuvan kolumnin preseasonista ja sen järkevyydestä: "Why I don't like the NFL preseason"

PSS. Ja LeSean McCoy oli muistaakseni sijalla kuusi Peter Kingin Top 10-rookies listalla.
 

Cube

Jäsen
Väliaikatietona taas, että 9/12 sähköpostia on nyt tiedossa. Tässä vaiheessa kiitos kaikille osoitteensa jo lähettäneelle. Nyt vielä esim. Rocco ja Troy vielä postit kehiin, kun onlinessakin näytätte olevan (winkwink), niin järjestyksen voi arpoa.
 

Cube

Jäsen
janózilta tuli hyvä idea tonkia noita menneiden vuosien liigoja ja sieltähän löytyikin pari puuttuvaa sähköpostiosoitetta. Kasassa nyt siis 11/12 pelaajan tiedot, joten eiköhän arvonnan voisi jo suorittaa. Yksi osoite toki vielä puuttuu (Troyn), mutta laitan siihen kenttään vaikkapa jonkun oman kakkososoitteen, niin päästään etenemään. Sen verran moni tässä arvonnassa on jo tietoineen mukana, että kusetusmahdollisuutta ei pitäisi olla olemassa. Eipä sikäli, että sellaista yrittäisinkään. :)

Pahoittelen tällaista urkintaa. Toivottavasti se ei kuitenkaan ketään suuresti häiritse ja voin vakuuttaa, että tiedot tulevat ainoastaan arvontakäyttöön.

E: Äh, innostuin sittenkin liian aikaisin. Eli katselin omiani ja pari osoitetta puuttuu edelleen. No katsotaan jos tuon kuitenkin hoitaisi jotenkin jo nyt. Jos jollain on hollilla kakkososoite, jota voisi käyttää, niin laittakaa vaikka tulemaan yksityisesti. Olisi hyvä saada tämä alta pois, kun en huomenna taida ehtiä asiaa yhtään hoitamaan.

E2: Tai ei mitään, hoitui jo. Tulokset tulevat kohta.
 
Viimeksi muokattu:

janóz

Jäsen
Kasassa nyt siis 11/12 pelaajan tiedot, joten eiköhän arvonnan voisi jo suorittaa.

Näin on. Jos 11 tietää jo oman paikkansa niin eiköhän se yksi draft-sija silloin osata päätellä? :)

Laitoin cubelle jo kannatuksen asiaan YV:llä, mutta laitetaan se näin julkisestikin. Eli arvonta käyntiin niin ehtii vielä tehdä pari viilausta!
 

Cube

Jäsen
Eli näin:

1 - Miami Sharks
2 - Stealers
3 - Fighting Tigers
4 - West Coast Phantoms
5 - New Finland Patriots
6 - Turku Condoms
7 - Rocco Eagles
8 - LA Losers
9 - 1stClassLuggage
10 - Jkl Lehmäpojat
11 - Rovaniemi Reds
12 - Helsinki Pimps

Pittsburghin miehet veivät kärkisijat, prkl. :)

Troy ja LA Losersin manageri (en juuri nyt muista kuka on kyseessä) eivät saa ilmoitusta nyt siis sähköpostitse, muille pitäisi sellainen kyllä tulla.

Itselle kuudes vuoro on itse asiassa hyvinkin mieleinen, vaikken tuloksia päässytkään peukaloimaan. Mulla on n. 6-8 pelaajaa, jotka rankkaan suht selvästi muita korkeammalle, joten nyt saan varmuudella ainakin yhden heistä, mahdollisesti jopa nimen omalta top5-listalta. Lisäksi pelaajien liikkuminen draftissa on jotenkin helpompi hahmottaa, kun varausten väli pysyy suht samana.

Steepler hoitaa järjestyksen kuntoon varmaan tässä lähipäivinä. Ei muuta kuin hyviä yksityisiä taktiikkapalavereja itse kullekin ja sunnuntaina sitten kunnon meininki käyntiin. Yrittäkää tosiaan ehtiä selaamaan pari FF-vinkkisivustoa läpi, niin saadaan liigasta mahdollisimman kovatasoinen. :)
 

janóz

Jäsen
Eli näin:

1 - Miami Sharks
2 - Stealers
3 - Fighting Tigers
4 - West Coast Phantoms
5 - New Finland Patriots
6 - Turku Condoms
7 - Rocco Eagles
8 - LA Losers
9 - 1stClassLuggage
10 - Jkl Lehmäpojat
11 - Rovaniemi Reds
12 - Helsinki Pimps

Hyvästi Adrian Peterson ja muut super-RB:t! :(

Oikeasti, ihan mielenkiintoinen paikka varata kun ekat vuorot on 11. ja 14. Tuossa on varmaan paljon eri vaihtoehtoja lähteä rakentaan joukkuetta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös