NFL Fantasy Football

  • 85 777
  • 955

pancor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, New Orleans Saints, Україна
Kun kerran vituiksi menee niin menee sitten kunnolla. Neljäs tappio putkeen eikä valoa paljoa tunnelin päässä näy. Selkeästi alkaa näkyä, että kasasin joukkueen aika väärällä tavalla luottaen liikaa, että jo menestyneet pelaajat menestyisivät automaattisesti lisää.

Onnistujia joukkueessani on tällähetkellä kaksi: Sproles, joka on pelannut selkeästi yli odotuksien, sekä Ahmad Bradshaw, joka on hoitanut ruutunsa kunnialla.
Epäonnistujia löytyykin sitten runsaasti:
Roethlisgerger ja Mendenhall kärsivät kumpikin hirveästi Steelersin sysipaskasta hyökkäyksen linjasta, joka on tällähetkellä huonoimpia koko NFL:sä.

Roddy White, Brandon Marshall ja Dwayne Bowe ovat kaikki pelanneet erittäin ailahtelevasti ja varsinkin White on taistellut loukkaantumisten kanssa koko alkukauden. Bowe ja Marshall taas kärsivät joukkueidensa juoksupelin puutteista, kun kumpikin on oikeastaan se joukkueensa ainut ase niin heidät on helppo pelata pois.

TE:t Gonzales ja Hernandez voi oikeastaan myös laskea onnistujiin mutta Hernandez meni perkele loukkaantumaan.

Pudotuspelihaaveet olen jo heittänyt roskikseen mutta jos nyt edes pari voittoa saisi kalasteltua kauden aikana. Mendenhallille ja Big Benille pitäisi jostain löytää korvaajat mutta empä usko, että halukkaita ottajia olisi niin kai heidät on penkille jätettävä pölyttymään. En oikein usko, että tuo hyökkäyksen linja Steelersissä tällä kaudella paljoa enään paranee joten täysiä turhakkeita molemmat tällähetkellä ovat.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Kylläpäs tuli pataan ja komeasti tällä viikolla. Eniten huolestuttaa A.Johnsonin loukkantuminen. Sitä en kyllä haluaisia tällä hetkellä koska se vaikuttaa niin paljon myös oman kuupan eli Schaubin pelaamiseen.

Ja kaiken lisäksi DeSean veti kevyet 171 jaardia... Penkiltä...

Meillä taitaa olla aika paljon samoja pelaajia ja samat huolenaiheet, Johnson minullakin ja taitaa huilata ainakin ensi viikon. Jackson löytyy myös ja penkillähän tuo istui, Vickin vieressä... Kyllä sapettaa, mutta jos mokaa niin pitäähän sitä mokata oikein kunnolla. Molemmissa liigoissa tulee takkiin ja aika isolla erolla.

Sanoin jo vaimolle, että saa valita mun puolesta ketä heitän kentälle ensi viikolla, kun omat valinnat menee ihan perseelleen...
 

Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
Roddy White, Brandon Marshall ja Dwayne Bowe ovat kaikki pelanneet erittäin ailahtelevasti ja varsinkin White on taistellut loukkaantumisten kanssa koko alkukauden. Bowe ja Marshall taas kärsivät joukkueidensa juoksupelin puutteista, kun kumpikin on oikeastaan se joukkueensa ainut ase niin heidät on helppo pelata pois.

Bowe nyt pystyy repimään pisteitä Casselin avustuksella mutta Marshallilla on sysipas*a Chad Henne rakentamassa peliä niin mitä siitä voi edes odottaa.
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Jätkät hei. Te olette valinneet myrkkynne draftissa deseanien ja vickien kanssa, ja nyt kun olette käyttäneet aikaiset draftivuorot näihin kundeihin niin siinä junassa pitää sitten kiltisti istua vielä viikolla neljä. DeSean menee koko ajan ylös ja alas, Vick pysyy pääasiassa ylhäällä jos pysyy kondiksessa ja voi voittaa fantasypelejä liki yksin. Ei sellasta kundia ole varaa penkittää, ellei vaihtoehtona ole Brady. Ei toi Niners nyt mikään unelmamatchup ollut, mutta ei täysin karmeakaan.

Andre on joo täälläkin ja komealta näyttää. Ensin oli paskana SJax ja Beanie jonka aikana mentiin 0-3, ja nyt sitten Gates ja Andre. 0-4 kolumnissa. Ykkösliigassa sentään hyvä viikko ja siellä W, mutta sivubetsi riippuu vielä tänään Tampan puolustuksesta. TB:n D:n pitäisi saada 14 pinnaa tauluun, joka käytännössä tarkoittaa puolustuksen touchdownia ja Coltsin pitämistä alle 10 pinnan + pari säkkiä kaupanpäällisiksi. Yleensä olisin varsin huonoissa, mutta kun vastassa Curtis Painter niin näkisin olevani liki kolikonheitossa.

Pari peluutusretrospektiä tältä viikolta:

Denarius > Dez.

Tulosten valossa vihkoon. Molemmat pelasti huonon pelinsä touchdowneilla, mutta Dez koppasi pari. Odotin Moorelta enemmän, mutta Bryantin selvän loukkaantumisriskin ja puolikuntoisuuden takia olen ihan tyytyväinen tähän valintaan.

Stevan Ridley > Mike Sims-Walker

Putkeen. Ridleyn kanssa kävi pieni tsägä kun Woodhead loukkasi nilkkansa ja Ridley näki varmaan muutaman snäpin enemmän kuin muuten olisi, mutta juoksi tehokkaasti ja pääsi kerran endzonellekin. Lopussa vielä oli mahdollisuus TD'hen, mutta ei saanut sullottua sisään yhden jaardin linjalta. Olisi pitänyt, sillä tekisi hyvää valuelle saada BJGE:lta goalline duuni. MSW ollut pettymys tällä kaudella kuten koko Rams-hyökkäys. Vain yksi kätsi, mutta nyt kun Andre loukkaantui niin aika heikoissa ollaan tulevaisuudessa rissuosastolla muutenkin. Titus Young alkaa kyllä kohta maistua enemmän kuin MSW.

Johnny Knox > Stevan Ridley (eri liigassa)

Knox otti aloituspaikan Roy Williamsilta ja näytti hyvältä pickiltä ennen peliä, mutta tulosten valossa vihkoon. Knox on kuitenkin paljon DeSeanin tyyppinen boom or bust jätkä, jolla vaan niitä boomeja tulee tuntuvasti harvemmin kuin DeSeanille. Panthersin D oli kuitenkin hyvä matchup ja Ridleylle oli luvassa _ehkä_ noin kymmenkunta kantoa, niin valinta sinänsä ihan ok. Ei aina vaan voi napsua.

Jason Campbell > Matt Ryan

Odotin enemmän Raidersin hyökkäykseltä New Englandia vastaan mitä sain. Ryan olisi ollut parempi valinta Seahawksia vastaan, vaikka vieraissa olikin. Campbell oli menossa varsin keskinkertaiseen viikkoon, kunnes roska-ajalla pelasti pitkällä draivilla fantasyarvonsa. Huono valinta kuitenkin, vaikka lopputulos olikin vain pinnan ero. Ryanin potentiaali oli pelitapahtumiin nähden huomattavasti parempi, sillä hänellä kävi vähän huono tsägä että juoksupeli vei valtaosan touchdowneista.

Kendall Hunter > Frank Gore

Gore oli varsin banged up ja oli siinä ja siinä pelaako. Painoi tuplapinnat Oklahoma Staten jätkään verrattuna, mutta yhtä hyvin olisi voinut vetää neljä kantoa ja peli olla siinä. Kävi huonot, mutta valitsisin edelleen samoin ennen peliä olleilla tiedoilla.

TB D > Detroit D

Waiver-poiminta. Vielä en tiiä, mutta Detroitin D teki pari taloa että aika paljon tarttee Tampan laittaa ylös että pärjää Lionsille. Detroitin D-murska tosin menee varianssin piikkiin, ei nyt ihan noin kovaa tulosta voi odottaa vaikka vastassa onkin Romo ilman terveitä tähtirissuja ja huono hyökkäyksen linja. 19 pinnasta pitäisi laittaa paremmaksi. Vaikeeta on. 14 riittäisi.

Viikon waiver pickup listojen kärjessä Ryan Torain ja Stevan Ridley. Myös Kevin Walter ja Jacoby Jones nousee melko varteenotettaviksi jätkiksi kun Andre huilaa. Owen Daniels tulee kuitenkin hyötymään kaikista eniten Andren poissaolosta, sillä Schaub diggaa noista isoista targeteista. Ja tietenkin Arian Foster, kun Texansin hyökkäys tulee varmasti kulkemaan enemmän maan kautta nyt terveen Fosterin kautta.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Vick oli penkillä loukkaantumisherkkyyden vuoksi, en tietenkään muuten istuttaisi häntä siellä. Otin riskin ja uskoin SF:n saavat Vickin kumoon sellaisella voimalla, että känny hajoaisi uudestaan. Näin ei kuitenkaan käynyt ja Vick paukutti kauden kovimmat pisteet.. Ensi viikonloppuna laitan Vickin kiltisti kentälle ja katsotaan vaikka, niin kannetaan paareilla pois ennen puoliaikaa, tuloksena taas alle 10 pojoa...

RB-tilanteeni surkeus oli tiedossa jo ennen pelien alkua, mutta Taten loukkaantuminen auttoi lisäämään jo ennestään suurta tuskaa. Näytti siltä, että olisi saanut hyvin kosketuksia Fosterin paluusta huolimatta, mutta meni perkule itse loukkaantumaan. Nyt on pajatso taas ihan levällään, täytyy varmaan laittaa Green-Ellis takaisin startteriksi, vaikka pieleen menee sekin... Jos vaikka saisi tuon Torainin waivereistä, niin ehkä ensi viikolla helpottaisi hieman.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Kierroksen antina kaksi kappaletta tappioita.

janózin JA-liigassa Rainbow Raiders teki melko perussuorituksen, 90 pinnaa. Välillä elättelin jopa toiveita voitosta, mutta vastustajlla pelaillut Rodgers hautasi ne yli viidenkymmenen pinnan kiekalla. Lopputulokseksi muodostui 90-133. Gore teki sitten puolikuntoisena parikymmentä pistettä. Näitä suorituksia olikin odotettu, onneksi laitoin miehen tosiaan penkille täksi viikoksi. Eipä siinä, vaikka olisi parhaat ollut kentällä, niin turpiin olisi tullut. Rissut eivät takoneet ihan odotetusti pisteitä, Dez pelasti tosiaan itselleen ok pisteet himaan kahdella TD-kopilla.

Kaveriporukan liigassa Kakkapyllyillä on vielä teoreettinen mahdollisuus voittoon, Bucsin puolustuksen tulis takoa vain vaivaiset 50 pinnaa kehiin, eihän tuo taida kovin montaa päätyyn juostua irmaa/fumblea vaatia... Hightower joutui ilmeisimmin punanahkojen RB-rulettiin ja luotto mieheen taisi upota tähän peliin. Onneksi penkillä on Beanie Wells, joka tykitteli reilut 30 pinnaa. Eipä sekään olisi tosiaan riittänyt kun vastustajalla onnistuivat abaut kaikki, tilanne tällä hetkellä 98-155. Tässä liigassa tein ennen pelejä muutaman vaihdon Gostkowski pois ja Hanson tilalle, Chargesin DEF pois ja Bucs tilalle. Hanson voi olla pitempiaikainenkin ratkaisu, Buccaneersin puolustuksen otin tälle kierrokselle, varalla on Lions joka toki penkillä takoi sitten mukavat pongot taululle.

Enivei, ei pidä liikaa harmistua, kummassakin liigassa olisi tullut pataan vaikka kentällä olisi olleet eniten pisteitä tehneet miehet (riippuen toki vielä Bucsin puolustuksesta ja molemmissa joukkueissa penkillä olevasta M.Williamsista).

EDIT: väsyneenä nimimerkit sekaisin.
 
Viimeksi muokattu:

OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
DroppedPass palasi voittojen tielle, ja samalla takaisin liigakärkeen tällä viikolla. Ensi viikolla onkin sitten Ray Rice ja Santana Moss lepovuorossa, mutta penkiltä lyödään tod.näk tilalle touchien makuun päässyt W.McGahee ja P.Harvin.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Koska olen virallisesti kusessa toisen liigan RB-tilanteeni kanssa, kysyn neuvoa fiksummilta. Rosterissa on tällä hetkellä seuraavat surkimukset: BenJarvus Green-Ellis, Shonn Greene, Kendall Hunter ja Ben Tate. Ketkä kannattaa pitää ja ketkä potkia pellolle? Itse ajattelin säästää Green-Ellisin sekä Taten ja potkia Greenen pellolle. Hunter on vähän kimurantti keissi, koska Gore näyttääkin selviävän orastaneista vaivoistaan. Greenen kohdalla epävarmuutta herättää seuraava vastus (NE) ja Ryanin kommentti, että ottavat juoksupelin takaisin pelivalikoimaan.

Vapailla markkinoilla on mm. seuraavia suuruuksia: Isaac Redman, Ryan Torain, Stevan Ridley, Cadillac Williams, Pierre Thomas ja DeAngelo Williams.
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Älä missään nimessä laita Greenea pihalle, kun Rexillä on mennyt hihat Sancheziin ja ilman Mangoldia pelaavaan hyökkäyksen linjaan. Patsia vastaan se tulee yrittämään ground & poundia etenkin kun jo valmiiksi heikosta puolustuksesta on sivussa paras juoksupuolustaja Jerod Mayo. Eri asia sitten on jos peli repeää, että joutuuko Jets heittämään enemmän kuin haluaisivat. Mangold ei kuitenkaan ensi viikolla pelaa, mikä tarkoittaa sitä että Rex eikä Sanchez ei tule luottamaan pass protectioniin ja tällöin palloa tullaan juoksemaan. Greene tosin alkaa kohta olla lyhyellä hihnalla liikkeellä kun ei ole saanut mitään aikaan, mutta kannattaa nyt ainakin ensi viikko antaa aikaa ja peluuttaa.

Laittaisin Taten menemään. Loukkasi jalkansa viime pelissä jonkin verran. En tosin tiedä statusta ensi viikolle. Foster on kuitenkin nyt terve kuten Steelersiä vastaan näytti, mikä tarkoittaa sitä että Taten kannot jäävät alle kymmeneen. BJGE ei vielä menemään kun Woodheadinkin koipi on jonkin verran klesana. Hunterin tilanne riippuu toki täysin Goresta.

Torain olisi ykkösclaimini, Ridley tai DeAngelo toinen. En tiedä ihan Mendenhallin statusta, mutta ellei pelaa niin silloin Redmankin voisi käydä järkeen. Roethlisbergerin jalkavamma saattaa lisätä juoksupeliä ensi viikolla todennäköisesti vähäpisteisessä matsissa Titansia vastaan. Pierre Thomasin fantasyarvo on liki nollaa. Cadillacin ei sitäkään.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Kausi alkoi fantasyssa kahdella tappiolla, mutta nyt edelliset kaksi peliä on päättynyt voittoon.

Ensi viikon pelissä lienee tulossa vahvasti kyllä pataan, koska molemmat ykkös-rb:tä (Sjax ja Jones) ovat bye-viikolla ja vastustajalta löytyy riveissä täysin alkukauden riehunut kombo Stafford-Megatron, höystettynä Finleyllä.

RB-osastolla varmaan muutenkin tulossa muutoksia, ainakin Tate weivataan tämän viikon aikana.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Mitä mieltä LaDainian Tomlinsonista ensi viikolle? Kannattaako pitää vai ottaa esim. Ridley tilalle? LT näyttää pelaavan hyvin vuoroviikoin, jolloin nyt olisi hyvän viikon vuoro..

Tällä kertaa joudun olemaan aktiivinen waivereissä, sillä neljällä tämänhetkisestä pelaajasta on bye ja lisäksi Johnson näyttää olevan ainakin pari viikkoa sivussa. Kuka olisi teidän pick nelikosta Garcon, Sydney Rice, Heyward-Bay ja Jacoby Jones?

Garcon olisi muuten ihan turha, mutta yhteistyö Painterin kanssa näyttää toimivan ainakin kohtuullisesti. Rice on ollut hyvä kahdessa pelaamassaa matsissa, mutta joukkue sukeltaa joka pelissä, joten lienee vain ajan kysymys, milloin tämä vaikuttaa Riceenkin. Heyward-Bay voisi olla kova haku, mutta Raidersilla on tällä hetkellä monta hyvää WR:ää, joten joku heistä kärsii pakostikin. Jones on Johnsonin suora korvaaja, mutta ei tule saamaan läheskään yhtä paljon palloja. Silti, Houstonin hyökkäys takoo pisteitä kovaan tahtiin, joten Joneskin saanee osansa glooriasta.

Hankala valinta kaikinpuolin. Vähintään yksi heistä lähtee toivottavasti minun mukaan, mutta myös kahta voisi hakea, jos pudotan LT:n tai Santana Mossin.
 

Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
Samaa mieltä Noosen kanssa, älä pistä missään nimessä Greeneä pois. Hunter tosiaan elää ja katoaa Goren mukana.

LT on todennäköisesti statisti ensi viikolla. Patriotsien juoksupuolustus pysäyttää kyllä sekä LT:n että Shonn Greenen jos Rex yrittää perusjuoksua. Screen-passeilla LT olisi supervaarallinen kaveri. Vaikkakin Mayo on poissa niin Brandon Spikes on hyvä juoksunpysäyttäjä ja Patriots pelaa paljon 5-2 frontilla jos juoksu on odotettavissa. Siitä ei moni poika juokse läpi kun Vince ja Big Albert asettuu keskelle...
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Samaa mieltä Noosen kanssa, älä pistä missään nimessä Greeneä pois. Hunter tosiaan elää ja katoaa Goren mukana.

LT on todennäköisesti statisti ensi viikolla. Patriotsien juoksupuolustus pysäyttää kyllä sekä LT:n että Shonn Greenen jos Rex yrittää perusjuoksua. Screen-passeilla LT olisi supervaarallinen kaveri. Vaikkakin Mayo on poissa niin Brandon Spikes on hyvä juoksunpysäyttäjä ja Patriots pelaa paljon 5-2 frontilla jos juoksu on odotettavissa. Siitä ei moni poika juokse läpi kun Vince ja Big Albert asettuu keskelle...

Siis hetkonen, sanot ettei Greeneä kannata laittaa pois ja sitten perustelet, miten NE pysäyttää sekä hänet, että LT:n mennen tullen? Jos Greene ei ole hyvä pick tällä viikolla, en ala pitämään häntä enää rosterissa. Waiverissa on tarjolla Torainia, Redmania (joka ilmesesti aloittaa tällä viikolla) ja Ridleyä, jotka ovat kovassa nousussa.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Siis hetkonen, sanot ettei Greeneä kannata laittaa pois ja sitten perustelet, miten NE pysäyttää sekä hänet, että LT:n mennen tullen? Jos Greene ei ole hyvä pick tällä viikolla, en ala pitämään häntä enää rosterissa. Waiverissa on tarjolla Torainia, Redmania (joka ilmesesti aloittaa tällä viikolla) ja Ridleyä, jotka ovat kovassa nousussa.

Onkos Torain sitten parempi, kun Redskinsilla on bye? Redmaninkin aloitus on vähän niin ja näin kun Mendenhallin loukkaantuminen ei ollut niin paha kun aluksi pelättiin.

Tatehan se kannattaa pellolle potkia, kun miehen pelikunnosta ei ole mitään tietoa ja Foster on tervehtynyt.
 

Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
Siis hetkonen, sanot ettei Greeneä kannata laittaa pois ja sitten perustelet, miten NE pysäyttää sekä hänet, että LT:n mennen tullen? Jos Greene ei ole hyvä pick tällä viikolla, en ala pitämään häntä enää rosterissa. Waiverissa on tarjolla Torainia, Redmania (joka ilmesesti aloittaa tällä viikolla) ja Ridleyä, jotka ovat kovassa nousussa.

Tarkoitan sitä ettei Greeneä kannata laittaa pihalle (waiveriin). Greene poimitaan todennäköisesti saman tien pois lojumasta. Patriotseilla on hyvä juoksupuolustus mutta toki peluuttaisin Greeneä ennen LT:tä. Pitää muistaa että yksiksin TD nostaa paljon pisteitä RB:llä. Eli joku 1 jaardin td tekee hyvää pisteissä. En silti odota että Greene vetää 100+ jaardia.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Torain on parempi, koska on osoittanut pystyvänsä isoihin suorituksiin. Ei toki auta tällä viikolla, mitä epäilen Greenenkään tekevän. Redman on viimeisimpien lähteiden mukaan aloittamassa tällä viikolla kun Mendenhall ei ole 100% kunnossa ja Mewelde Moorekin loukkaantui.

Jokatapauksessa waiverit ekassa liigassa menivät ja haarukkaan sain kaikki toivomani, eli Torain, Redman, Jason Campbell ja Detroitin deffi. Ulos lähtivät Tate, Hunter, Flacco ja Bearsin deffi. Täytyy toivoa, että Detroit ei romahda, sillä muuten tuo viimeisin pudotus harmittaa ja nopeasti.

LT on minulla toisessa liigassa ja siellä ei ole varsinaisesti tarvetta RB:lle. LT toimii backuppina, mutta mietin, olisiko tarjolla myös parempia tuuraajia.
 

pancor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, New Orleans Saints, Україна
Olen jo koko alkukauden hakannut päätäni seinään tuon Mendenhallin kanssa, joka on kuitenkin aika paljon parempi RB, kuin Redman mutta ei siltikään ole Steelersin megapaskan linjan takana saanut mitään aikaan. Joten jos olet Redmania aloittamaan hakemassa niin veikkaampa, että aikamoisen palan paskaa olet haukkaamassa. Olen jo itse harkinnut jopa penkittäväni Mendenhallin siihen asti, että alkaa jonkinlaista tasonnostoa tulemaan. Turhaa sitä on aloittaa jätkää, joka kiskoo semmoiset vajaat 10 pistettä per peli, kun penkiltäkin löytyy parempia.

Waivereista nappasin tällä viikolla Eric Deckerin ja David Akersin. Ulos lensivät Minnesotan Def ja Ryan Longwell. Deckeriltä varsinkin voi odottaa jo ihan hyviäkin pisteitä.

Tällähetkellä pohdiskelen, että vedänkö seuraavan matsin kokoonpanolla 2*RB 3*WR vai 3*RB 2*WR. Pelaajat olisivat:
RB: A.Bradshaw(varmasti kentällä), D.Sproles(luultavasti kentälle), J.Addai(en varmaankaan pistä kentälle), B.Scott(Jos Benson ei pelaa niin olisi aika hyvä matsi Jacksonvilleä vastaan) ja R.Mendenhall(ei kentälle)

WR: R.White(Kentällä aina, kun pelaa), D.Bowe(Indy vastassa eli luultavasti kentälle) ja E.Decker(siinä ja siinä). B.Marshall on Bye.

Tällähetkellä kallistun Bradshaw, Sproles, Scott, White ja Bowe kentälliseen mutta mitäs mieltä "expertit"?

Kuuppana aloitan Kolbin ja Big Ben löytää itsensä penkiltä. Paskan linjan takana puolikuntoisena raajarikkona ei paljoa houkuta. Myös uutisia TE Hernandezin pelikunnosta odottelen mutta Gonzalez on kyllä paikannut hienosti joten sieltä ei stressiä. Josko sitä nyt tulisi se ensimmäinen voitto?
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Redman taistelee aloituspaikasta, koska ei ole parempaakaan laittaa. Nyt tämä osasto on siis muodossa Greene, Green-Ellis, Redman ja Torain. Kaksi heistä kentälle ja Torainilla siis bye.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Tässä olisi toisessa liigassa mahdollisuus tehdä kauppa Jennings + M.Williams (TB) <-> Andre + Hillis. Vähän kaksijakoiset fiilikset, jengi on sen verran kova, että todennäköisesti tulen rynnimään pleijareihin. Lähinnä mietityttää tuo Andren week-to-week arvio, onkohan kyseessä kuinka pitkä huili? Kaupanhan jälkeen RB -osasto olisi tautinen (McFadden, Rice, Hillis, Wells, (Hightower)) ja Rissuihinkin jäisi Andre, Bryant, A.J Green, Santana Moss, D.Moore. Hyvä RB -tilanne antaisi jopa mahdollisuuden uuten treidiin rissupainotteiseen joukkueeseen.

EDIT: Käydään tässä tuon JA-liigan waiverit läpi. Kaksi vaihdosta, Ridley sisään ja Buffalon Nelson ulos. Torain oli prioriteettilistalla ylempänä, mutta lähti ennen omaa vuoroani. 49ers DEF sisään ja Falcons ulos, GB Hawkseilla vastassa ja jotain piti keksiä, nyt jo tuntuu vähän hätäriltä. Katsotaan paskonko vielä uudelleen housuihin ja teen vielä jonkun siirron. Decker oli kanssa hakusessa mutta meni heti kaupaksi.
 
Viimeksi muokattu:

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Tässä olisi toisessa liigassa mahdollisuus tehdä kauppa Jennings + M.Williams (TB) <-> Andre + Hillis. Vähän kaksijakoiset fiilikset, jengi on sen verran kova, että todennäköisesti tulen rynnimään pleijareihin. Lähinnä mietityttää tuo Andren week-to-week arvio, onkohan kyseessä kuinka pitkä huili?

Itse odottelisin tuon treidin suhteen vielä hetken, mikäli mahdollista. Andren tilanne on tosiaan ihan auki, saattaa olla kolmekin viikkoa sivussa, onko treidin arvoinen? Hillisin tilanne on myös vähintään mielenkiintoinen. Hänen kaudestaan ei missään nimessä tule yhtä hyvää kuin edellinen, ja tällä hetkellä ilmassa leijuu jopa pieni floppivaara. Kasassa on vasta kaksi TD:tä ja nekin samassa ottelussa.. Itse en tekisi treidiä ennen kuin Andren poissaolon pituus on edes jossain määrin selvillä.
 

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Lehmäpojat jatkaa myötätuulessa. Saldona on nyt 3-1 ja kolmospaikka jatkoajan ykkösliigassa. Todella tiukille veti viime kierroksella, sillä voitto irtosi vajaan pinnan erolla. Seuraavalla rundilla bye viikon asiosta sivussa ovat: Jason Witten, Santana Moss ja Peyton Hillis. Nappasin Tony Schefflerin paikkaamaan Witteniä. Parempaakaan ei ollut saatavilla. Lisäksi avaukseen nousee Addai ja Bowe. Lisäksi Peppers sai lähtöpassit ja tilalle Mario Williams.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Oman liigan waiverit takana ja kyytiin pääsi seuraavat pelaajat:

Pierre Garcon, WR, IND
Yhteistyö Painterin kanssa näytti lupaavalta, katsotaan mahtuuko kentälle asti.

Jermaine Gresham, TE, CIN
Paras vapaana olleista vaihtoehdoista. Olisiko Noosen flavor of the week-palkinnon voittaja?

John Kasay, K, NO
Hyvän joukkueen varma potkaisija, semmoinen 10 pojoa odotuksena. Ottelu Panthersia vastaan, joten tiedossa ainakin monta lisäpistepotkua.

Ulos seuraavat sankarit:

Buccaneers, DEF
Oli vain tuuraamassa.

Scott Chandler, TE, BUF
Suurin osa pisteistä tuli ensimmäisellä viikolla, sen jälkeen lähestulkoon täysi romahdus: alle 20 jaardia joka matsissa ja viime viikolla jäi se pakollinen TD:kin koppaamatta.

Dan Bailey, K, DAL
Bye-viikko ja en ole tottunut pitämään kickereitä varastossa. Jos joku nappaa waivereista, ei haittaa.

Tomlinson saa pysyä rosterissa ainakin hetken, Redman ja Torain ovat tosin edelleen vapaana. Ridley meni kaupaksi.
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Toni85:

Ihan ok waiverit. Sinuna ottaisin vielä Torainin pois kuljeksimasta ja laittaisin vaikka kickerin menemään, sitten sunnuntaina katsoisin että kuka pannaan pihalle sen mukaan miten lineup muodostunut. Torainilla erittäin hyvät mätsupit viikkoina 6-7 joita ei kannattaa jättää hyödyntämättä. Pudottaisin instana LT:n Torainin takia.

Tpip:

En missään nimessä treidaisi. Jennings on jostain syystä kovin aliarvostettu, vaikka tulee todennäköisesti olemaan top 5 jätkä. Mike Williamsin kausi ei kyllä kaksiselta näytä, kun Bucs on juoksujoukkue ja Freemanista on tullut liki alexsmithmainen checkdown-kone. Jos Bucs avaa hyökkäystään niin sitten Williamsilla on taas valueta, mutta tällä hetkellä aika vaikea hänet olisi startata. Tilanteet kuitenkin muuttuu.

Niin voi muuttua Andrenkin tilanteessa, mutta ainoastaan heikompaan suuntaan. Minimissään kolme viikkoa sivussa ja nää hommat voi aina venyä. Hillis ei ole aloittanut kaksisesti ja viime kaudella hyytyi kauden loppua kohti, joten en näe paljoa upsidea tässä diilissä sulle. Andre on toki Andre pelatessaan, mutta kun heppu huilaa ainakin kolme viikkoa niin silloin ehdoton Jennings. En treidaisi Jenningsiä päikseen Andrehen, mutta voisin treidata Mike Williamsin Hillisiin jos tarvitsisin RB depthiä. Vihollinen ehkä ei...

pancor:

Ellei Mendenhall pelaa niin minä menisin Bradshaw, Addai, Bowe, Roddy, Decker. Mikäli pelaa ja häneltä odotetaan 15+ kantoa, Decker penkille ja Mendenhall sisään.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Sinuna ottaisin vielä Torainin pois kuljeksimasta ja laittaisin vaikka kickerin menemään, sitten sunnuntaina katsoisin että kuka pannaan pihalle sen mukaan miten lineup muodostunut. Torainilla erittäin hyvät mätsupit viikkoina 6-7 joita ei kannattaa jättää hyödyntämättä. Pudottaisin instana LT:n Torainin takia.

Täytyy miettiä, mitä tuon kanssa tekisi. Laitoin Starksin istumaan penkille, joten LT ei ole enää välttämätön turva loukkaantumisia vastaan.. Ehkä tuon Torainin voisi napata pois vapailta markkinoilta.
 

pancor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, New Orleans Saints, Україна
pancor:

Ellei Mendenhall pelaa niin minä menisin Bradshaw, Addai, Bowe, Roddy, Decker. Mikäli pelaa ja häneltä odotetaan 15+ kantoa, Decker penkille ja Mendenhall sisään.

Vaikka Mendenhall pelaisikin niin luultavasti pitäisin hänet silti penkillä. Ei millään ehdi palautua 100% kuntoon ja, kun ei edes täysissä voimissaan ole saanut aikaan juuri mitään niin en juuri puolikuntoisena tuon linjan takana ole häntä aloittamassa. Kumma myös, että olisit penkittämäsä Sprolesin. Mies on kuitenkin pelannut helvetin hyvin ja tehnyt tasaisesti pisteitä joka matsissa. kyllä ajattelin hänet kentälle pistää, kun vastaan tulee Panthers, joka pystyy jopa Saintsia vastaan pitämään pelin suht tiukkana hyvän hyökkäyksensä ansiosta. Scottin nimen yli vedin myös viivan, kun Benson ilmeisesti pelaakin vielä sunnuntaina joten flex paikasta taistelevat nyt Addai ja Decker. Yhtenä vaihtoehtona olisi myös vaihtaa joku nykyisestä tiimistä Waivereissa lojuavaan Santonio Holmesiin, jolla olisi peli Patriotsin huonoa heikkopuolustusta vastaan. Jos tuohon päädyn niin luultavasti lähtijänä on Decker.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös