New York Rangers 2021–2022

  • 116 163
  • 519

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Miksei se Shesterkin (?) pelannut?
Kuvittelin että hän olisi se ykkösveska ja Georgiev kakkonen, olenko ihan hakoteillä?
 

kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Ei jäänyt tuleville sukupolville sankaritarinoita kerrottavaksi kauden avauksesta.

Meinasin tulla hyvin samantapaisen tarinan kirjoittamaan. Panarin oli myös mainitsemisen arvoisen huono, jos tasona pidetään maailman top-5 laituria.

Blais oli pirteä ja jakoi painavia niittejä. Muuten sitten aika hiljaista. No Trouba oli ainakin muutamassa tilanteessa hyvä.

Taklauksia oli paljon ja jos fyysistä preesensiä haettiin, niin siinä onnistuttiin. Tuloksissa se ei näkynyt.

Miksei se Shesterkin (?) pelannut?
Käsittääksebi ajatuksena, että kun pelit peräkkäisiä päivinä, niin aina ne vedetään kahdella vahdilla. Jostain syystä nyt näinpäin.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Lafreniere - Zibanejad - Kreider ei tainnut toimia missään vaiheessa harjoituskaudellakaan, ja vaikka ensimmäisen tosipelin perusteella ei pitäisi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä niin kyllähän tuon kentän kanssa on vähintäänkin huolestuttavia merkkejä ilmassa.

Ensimmäinen puolikashan oli Rangersilta ihan hyvää peliä, joten onhan siinä periaatteessa jotain mistä rakentaa eteenpäin. Toivottavasti Nils ottaa nyt jatkossa sen kolmannen parin paikkansa ja jostain taiotaan yksi laitahyökkääjä lisää.

Georgiev olisi tietysti pitänyt myydä jo silloin alkuhypen aikana, mutta taisi Rangers mennä itse samaan hypeen. Onneksi tuo sopimus päättyy tähän kauteen, Kinkaidista saa samanlaisen alle keskitason kakkosveskarin reippaasti pienemmällä cap-rasituksella.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Taklauksia oli paljon ja jos fyysistä preesensiä haettiin, niin siinä onnistuttiin. Tuloksissa se ei näkynyt.

Taklauksien ja otteluiden voittamisen välinen korrelaatio ei välttämättä ole sellainen mitä hyvät hokiäijät haluaisivat kertoa.

Täysin näppituntumalta ja siten hyödyttömien mielikuvien varassa vaikutti tosiaan siltä, että Blais harvoin ajoi taklauksillaan itseään ulos tilanteesta. Washingtonin paitsiomaalissahan nähti malliesimerkki yli-innokkaasta taklaamisesta kun Goodrow (?) lähti varmistamisen sijaan hakemaan niittiä ja Washington sai siitä hyvästä ylivoimahyökkäyksen.
 

rpeez

Jäsen
Taklauksia oli paljon ja jos fyysistä preesensiä haettiin, niin siinä onnistuttiin. Tuloksissa se ei näkynyt.

Rangers teki tuon juuri niin, että ottelu hävitään kun vastapuoli ei lähde leikkiin mukaan ja kun Caps kuitenkin sen verran kova joukkue ettei lannistu moisesta pikku taklailusta. Rangersin fokuksesta 30% meni fyysiseen peliin, Capsilla ehkä joku 10%. Wilsonkin keskittyi ihan vaan pelaamaan. Eli turpaanhan Rangers sitten helposti otti. Jos tuolle linjalle lähtee olisi pitänyt tehdä jotain törkeää (maalivahdin ajoa tai vastaavaa), jolla Capsin konseptit saa sekaisin. Nyt Ovie vaan naureskellen pisti pisteet taskuun.

Johtuiko sitten tuosta fyysisyyteen keskittymisestä vai mistä, mutta Rangersilla näyttää olevan vielä pitkä matka että saa pelinsä kuosiin johon yksilötaidot riittää.
 
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Ensimmäiset 30 minuuttia olivat ok. Taisi Capseilla olla jotain 6 vetoa ja omilla hyviä paikkoja luotu muutama, jotka Samsonov kyllä hyvin liimasi ilman ylimääräisiä pomppuja.

Blais ja Kakko olivat omaan silmään pirteimmät pelaajat omista. Neloskenttä hoiti tonttinsa mallikkaasti, mutta tuo ykkösen tekeminen oli naurettavaa.
Siellä luistelee 15 miljonaa plus ykkösvaraus. Kreiderin kohdalla kesän treenit näyttäneen painottuneen enemmän haastattelujen antamiseen, kuin itse tekemiseen.
Noh josko se pakka pysyisi kasassa ensi yönä kotona, jossa vastassa on Dallas. Varmaan nähdään Lundkvistin eka peli ja toivottavasti mies pääsee heti kakkosylivoimaa pyörittämään. Ja on myös itse ”aito” Lundqvist mukana MSG:n lähetyksessä asiantuntijana!
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
No hei, viime vuoden ekassa pelissä kuokkaan 4-0, nyt vain 5-1. Selvää edistystä.

Ekan puoliskon Rangers oli jopa hallitseva osapuoli, mutta mitään hirmupaikkoja siellä ei kyllä saatu aikaiseksi näennäisestä pyörityksestä huolimatta. Kaapolla oli muutama sauma tasoittaa Panarinin tarjoilusta mutta päänpyörittelyn tasolle sekin jäi. Rikkonaisuuden myötä hallinta siirtyi Capsille ja pistivät kyllä kovalla prosentilla paikat sisään, ja 3-0-maalin jälkeen tapahtui joku ulospuhallus jonka myötä luvut äityivät lopulta melko rumiksi.

Georgijeviltä epävarma esitys, ykkösketju oli täysin näkymätön ja ylipäätänsä suoraviivaisuutta tarvitaan paljon lisää. Niitä poikkarisyöttöjä voi hakea hamaan tappiin saakka, mutta kun sinne tulostaulullekin pitäisi jotain lukemaa saada.

Ensi yönä mahdollisuus resettiin samantien MSG:llä, Shestyorkin ja Lundkvist askiin ja uusi hökä vaan päälle.
 
Viimeksi muokattu:

BlueRanger

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Tuntuu ettei Rangers koneisto lähtenyt oikein missään kohtaa käyntiin. Ei kuitenkaan pidä vetää liikaa johtopäätöksiä ekasta pelistä. Ikään kuin Rangers olisi valmistautunut nyrkkeily ja caps jääkiekko otteluun. Itse uskon että seuraavassa pelissä on jo ihan eri ilme!

Muutama huomio mihin itse kiinnitin huomiota:
- Kakko oli pirteä ja näytti nälkäiseltä.
- Tinordi sysipaska molempiin suuntiin.
- Foxilta voi odottaa toista huippukautta putkeen.
- Blais teki vaikutuksen! Sähköinen, kova ja taitava pelaaja. Tykkään!

En tiedä olenko se vain minä, mutta tuntui että jäähyjä vihellettiin kohtalaisen kevyesti. Esimerkkinä maalin edustalla Oshie repäisee Blaisiä sivuun joka niistää hanskalla takaisin ja saa tästä 2min.. Tallaiset tilanteet kuuluvat peliin eikä tuomareiden tulisi ottaa niissä roolia. Kys jäähyyn Caps sitten tappoi koko pelin.
 

kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
En tiedä olenko se vain minä, mutta tuntui että jäähyjä vihellettiin kohtalaisen kevyesti. Esimerkkinä maalin edustalla Oshie repäisee Blaisiä sivuun joka niistää hanskalla takaisin ja saa tästä 2min.. Tallaiset tilanteet kuuluvat peliin eikä tuomareiden tulisi ottaa niissä roolia. Kys jäähyyn Caps sitten tappoi koko pelin.

Minusta tuomaristo oli pahasti hukassa sen poikittaisin mailan tiukantuneen linjan kanssa. Kulmatilanteessa sai välillä tökkiä vanhaan malliin ja kerran ainakin Capsin pelaaja sai rangaistuksen maalin edessä melkein siitä, että maila oli poikittaisessa asennossa. Hakee vielä vähän uomiaan ja kestänee hetki, ennekuin tuomarit saavat tuon homman toimimaan.
 

jahaj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, New York Rangers
Alku oli pirteä ja lupauksia herättävä, mutta puolivälin kahden maalin jälkeen melko selkeästi joukkueella ei vain riittänyt enää ottelua kääntämään. Kokonaisuutena avauspeli oli melkoinen antikliimaksi, sillä itse ainakin odotin Ragsilta joko yltiöfyysistä sisääntuloa, jossa jopa pienellä sikailulla kuitataan viimekauden tapahtumat tai vaihtoehtoisesti täysi fokus omaan peliin ja annetaan Wilsonin hikoilla hetki mahdollista kuittausta. Noh - kumpaakaan ei sitten käynyt.

Blaisilta todella energistä peliä ja esiintyi kyllä edukseen, Fox edelleen erinomainen ja Panarin omalla tasollaan, muttei saanut kummoisesti apuja. Tinordille massiivinen lampaanperse, jäällä aivan hukassa. Niin, ja YV oli muuten huonoa, vaikka Kreider ohjurilla saikin yhden kaapin aikaiseksi.

Yöllä uuteen nousuun, Lundkvist ja Shesterkin kehiin ja pistetili auki Dallasin kustannuksella.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Niin, ja YV oli muuten huonoa, vaikka Kreider ohjurilla saikin yhden kaapin aikaiseksi.

Tuon YV:n rakenteen ongelma on se, että se on niin hirveän aneemisen näköistä aina siihen asti kunnes joku tekee maalin. Periaatteessahan se on ihan tehokas ylivoima (viime kaudellakin liigan parempaa puoliskoa), mutta jotenkin mä näkisin, että tolla lähtökohtaisella ylivoimanelikolla pitäisi olla vielä parempi. Kreiderin ja Ziban sopimuksista on jauhettu tarpeeksi, mutta ensimmäinen on eliittiä ylivoiman maskimiehenä ja Ziban onetimer on aika lähellä parasta ominaisuuttaan. Sillä Strome <-> Kakko/Lafreniere -vaihdolla saisi noihin molempiin ylivoimakenttiin sitä paremmalta tuntuvaa rakennetta ja kenties paremmin vielä esiin näidenkin pelaajien vahvuuksia.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Toivottavasti Gallant on nyt nähnyt tarpeeksi miltä näyttää kun pelataan aikalailla viime kauden ketjuilla, ja myllää näitä uusiksi seuraaviin peleihin.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Toi Caps-peli oli kyllä niin surkea esiintyminen taas että huh huh.
Tämänöinen Dallas-peli jo vähän parempaa, vaikka meinasi käydä siinäkin heti alusta kylmät. Sanotaan, että joukkue pysyi mukana tällä kertaa. Piste nyt ei kyllä lämmitä hirveästi.

Kakolla voisi olla jo kummastakin pelistä maali, mutta eipä ole. Sen sijaan Kreiderilla on. Lafreniere on kyllä näkymätön. Kakko on selvästi pirteämpi kuin viime kaudella, mutta ne onnistumiset taas vaan puuttuu yhä. Nelonen oli umpisurkea ja mainittakoon, että Reaves ei edes huonoin siitä ketjusta. Todellisia vaikeuksia yhtään mihinkään pelilliseen.

Lundkvist sai kivan tervetuliaisen NHL:ään Dallasin rookielta, joka livahti maalintekoon. Alku tilanteelle lähti Nemethin surkeasta syötöstä. Onko mies oikeasti mistään kotoisin, käsittääkseni Avs-faneilla ei varsinainen ikävä ole?

Jotenkin tuntuu, että usein kun vastustajalla on mukana ensi NHL-pelinsä pelaava, hän tekee maalin Rangersin verkkoon. Tai jos on joku kakkosveska laitettu häkkiin, hän pelaa juuri silloin unelmapelin.

Pelin alussa oli perinteinen kaudenavausseremonia sekä Rod Gilbertin poismenon kunnioitus. Itselleni kun miehen aktiivivuodet eivät ole tuttuja, niin parhaiten hän on jäänyt mieleen tästä allaolevasta klipistä.

Lauantaina Montreal. Täytyy sanoa, että mukava nähdä muutakin kuin sitä yhtä ja samaa divisioonaa.


 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Toivottavasti Gallant on nyt nähnyt tarpeeksi miltä näyttää kun pelataan aikalailla viime kauden ketjuilla, ja myllää näitä uusiksi seuraaviin peleihin.

Toisaalta Laf-Ziba-Kreider kolmikon ollessa kentällä 5 vs 5 pelissä menivät laukaukset Rangersille 10-0 ja kyllähän tuo ykköskenttäkin ihan hyvää painetta sinne hyökkäykseen saa luotua. Kokonaisuutena aika hyvä peli Rangersilta, jatkoajat kun on kuitenkin vielä enemmän kolikonheittoa. Ei tässä nyt vielä hirveän huolissaan jaksa olla (heitellään sitten pyyhkeet kehään tän vieraskiertueen jälkeen...).
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Kakkoserä oli todnäk parasta Rangers-kiekkoa mitä muistan pariin kauteen nähneeni, harmi vaan että sitä palkintoa ei tullut vieläkään. Caps-pelistä oli ainakin opittu se että sitä kaasua ei vaan löysätä. Hieno nousu tasoihin, ja Dallasin onni onnettomuudessa oli Khudobinin vire, nappasi siinä loppupuolella maalin edessä Kreiderinin ohjauksesta sellaisen gamesaverin että morjes. Harvinainen hönöily Panarinilta jatkoajalla päästi Heiskasen läpiajoon, ja loppu onkin historiaa.

Eihän se 1 piste kahdesta pelistä ole mikään unelmien startti, mutta enemmän kyllä kyrsisi jos peli olisi onnettoman näköistä eikä Rangers saisi mitään aikaiseksi. Nyt sitä painetta kuitenkin tulee ja tällä kertaa vielä enemmän vetoja, eli suoraviivaisuuttakin on saatu lisää. Jos homma jatkuu näin, kyllä sitä tulosta vielä tulee. Toivottavasti pian.
 

rpeez

Jäsen
Kirjoitin aika pessimistisesti Rangersista Caps pelin jälkeen, nyt käännän takkini suihsuih ja sanon, että Rangers ollee tuolla rosterilla kova luu playoffeissa, sen verran sopivan karhea joukkue on kunhan pitää tunteet kontrollissa ja Tinordin katsomossa.

Lopputulosta ei tarvitse hävetä, Dallasilla on todella kova nippu kasassa.
 

Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Capitals -peli lienee täällä jo aika hyvin purettu, ja siitä minulla ei ole mitään uutta sanottavaa. Jotakuinkin se surkein skenaario toteutui: fokus ei ollut jääkiekon pelaamisessa, kun yksittäinen runkosarjapeli sai vähän liian ison merkityksen.

Dallas oli sitten pahimmillaan melkoisessa purjeessa. Varsinkin toisessa erässä korkea prässi puri erittäin vahvasti, ja noilla paikoilla olisi pitänyt lyödä vielä enemmän pullaa uuniin. Maalipaikkojahan Rangers loi koko pelissä enemmän ja oli mielestäni todennäköisempi voittaja, joten koitetaan olla liikaa turhautumatta ja mennään eteenpäin - vastustajan maalivahdit ryöstivät pelin. Pari ranskalaista:

- En tiennyt että Adam Fox pystyisi enää parantamaan tasoaan, mutta siltä se vain tuntuu. Tekee käytännössä ainoastaan oikeita asioita.
- Miller-Trouba -kaksikko pelaa paljon laadukkaammin kuin harjoituskaudella.
- Lundkvistilla tuntuivat kyllä kädet tärisevän aika paljon debyytissä: kiekko poltteli lavassa ja positio oli pari kertaa pahasti hukassa. Tämä on kuitenkin täysin inhimillistä, ja kaikki viittaa siihen, että hänen pelinsä kehittyy nopeasti.
- Shesterkin antaa keskimäärin useammin mahdollisuuden voittoon kuin Georgiev. Painaisiko Tyler Wall sen tason näyttöä farmissa pohjalle, että uskaltaisi nostaa ylös ensi kaudella?
- Hyökkääjistä ei kovin montaa positiivista yllätystä vielä löydy. Paitsi Kaapo. Kakolle äkkiä tehopiste, ettei lumipallo pyöri taas väärään suuntaan - tekeminen on itsessään peliä edistävää ja fiksua kiekonhallintapelaamista.
- Montreal kaatuu.
 

BlueRanger

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
- En tiennyt että Adam Fox pystyisi enää parantamaan tasoaan, mutta siltä se vain tuntuu. Tekee käytännössä ainoastaan oikeita asioita.
- Miller-Trouba -kaksikko pelaa paljon laadukkaammin kuin harjoituskaudella.
- Lundkvistilla tuntuivat kyllä kädet tärisevän aika paljon debyytissä: kiekko poltteli lavassa ja positio oli pari kertaa pahasti hukassa. Tämä on kuitenkin täysin inhimillistä, ja kaikki viittaa siihen, että hänen pelinsä kehittyy nopeasti.
- Shesterkin antaa keskimäärin useammin mahdollisuuden voittoon kuin Georgiev. Painaisiko Tyler Wall sen tason näyttöä farmissa pohjalle, että uskaltaisi nostaa ylös ensi kaudella?
- Hyökkääjistä ei kovin montaa positiivista yllätystä vielä löydy. Paitsi Kaapo. Kakolle äkkiä tehopiste, ettei lumipallo pyöri taas väärään suuntaan - tekeminen on itsessään peliä edistävää ja fiksua kiekonhallintapelaamista.
- Montreal kaatuu.
Samaa mieltä. Foxin peliä seuratessa tulee väkisinkin pieni touhutippa housuun..

Trouba oli Dallas pelissä mielestäni parempi kuin koskaan Rangers paidassa varsinkin 2. erässä pari todella väkevää suoritusta!
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Ajatuksen tasolla tietysti suoraviivaisempi Chytil voisi kahden kiekosta tykkäävän laiturin kanssa muodostaa vielä paremman kentän kuin Strome. Toivotaan kuitenkin Stromelle nopeaa paluuta kun eihän tonne alempiin kenttiin jää enää ketään joka kykenisi tekemään tehojakin.
 

Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Menestymisen ja sarjataulukon kannalta on tietenkin melko irrelevanttia että kuka sieltä farmista tätä loukkaantumista/sairastumista tulee paikkaamaan muutamaksi peliksi, mutta eikö Barronin nostaminen suoraan kolmossentteriksi olisi voinut enemmän palvella pidemmän tähtäimen suunnitelmia? 29-vuotiaalta McKeggiltä saadaan parhaimmillaankin se nollatason "kiekkoa päätyyn" -performanssi.

Toki jos Blais pelaa yöllä, niin parempi näin päin. Olisi kyllä ehdottomasti huojentavaa nähdä Chytililtä nyt huippupeli/huippupelejä, kun ei hänestä oikein ole vieläkään ottanut selkoa, että onko se pidemmän tähtäimen kakkossentteri.
 
Viimeksi muokattu:

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Eihän se kovin nättiä ollut, mutta sieltä se avausvoitto kairattiin Montrealissa. Lafrenieren kauden eka ja samalla ottelun voittomaali tuli parhaassa mahdollisessa paikassa, tuolta kotoisin ja perhe sekä ystävät pääsivät vielä todistamaan paikan päältä ekaa kertaa kunnolla pojan änäripeliä. Hieno tarina pelin sisällä. Ykkösketjun peli ei kyllä vieläkään silmiä hivele tasakentällisin, mutta niin vain tehoja tippuu pikkuhiljaa. Kakkosketju odottaa edelleen tulemistaan, Strome missasi pelin covid-karanteenin takia ja Kakko loukkaantui ekassa erässä. Tuo loukki tuli kyllä paskimpaan mahdollisemaan rakoon, Kaapolle jos jollekin olisi suonut heti kauden alkuun onnistumisia ja hyvä pelaaminen olisi varmasti realisoitunut pisteiden muodossa, etenkin kun juuri tässä matsissa oli tarkoituksena pelata ykkösylivoimassa Stromen sijaan. Gallant tuumi pelin jälkeen että kyseessä on määrittelemättömämpi ylävartalovamma statuksella day-to-day, mutta saa nyt nähdä mistä on lopulta kyse. Kieltämättä jo valmiiksi hieman "toivotaan toivotaan"-mallia edustava top six on aika heikoissa kantimisissa tällä hetkellä, toivottavasti Strome ja Kakko saadaan pian takaisin.

Twitterin puolella kerrotaan jo että Rangers on lähestynyt Kravtsovia rauhanpiippu kädessä ja maanitellut tätä tulemaan takaisin, joka olisi kyllä kaiken hässäkän jälkeen aikamoinen paukku. Voi olla että tunnelma kopissa voisi olla jossain määrin jäätävä kaiken kiukuttelun jälkeen. Realistisesti mihinkään paluuseen en kyllä usko.

Shestyorkinilta myös mainio peli, ja taas sai hekotella ukon ylidramaattisille räpsäheilutuksille parissa torjunnassa. Showmies!
 

Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Pakko kyllä yhtyä @LOFIN kanssa siitä että tämä kiukuttelu on melkoinen punainen lippu - kilpailutilannetta tulisi sietää ja pitäisisi tajuta että siellä on todennäköisesti joku jo lasaretissa kahden viikon sisään, mutta ei tähän tilanteeseen olisi kuulunut ikinä joutua.

No ei se ottanut edes kahta viikkoa, että joukkueen ainoa laadukas RW on jo lasaretissa. Mutta siellä se Kravtsov on Venäjällä katselemassa Traktorin pelejä.

Gallant mainitsi Kakon tilanteesta, että toivoo näkevänsä hänet hyvin pian IR:n jälkeen takaisin kokoonpanossa. Minimiaikahan IR-listalla on 1 viikko, joten ainakin kolme peliä tulee Kakko menettämään.

Montréal kaatui sen ansiosta, että Shesterkin pelasi ihan älyttömän pelin, ja otti sellaisia kiekkoja kiinni jota ei kuuluisi ottaa. Jaksan vieläkin yllättyä noista reaktiotorjunnoista ohjureihin, kovin moni tällä planeetalla ei samaan kykene.

Ykkösketju parantaa jatkuvasti, joten vielä pitäisi saada Panarin omalle tasolleen. Vaikutti jälleen epätyypillisen laiskalta ja huolimattomalta pelaamiselta. Tietenkin Stromen poissaolo varmasti vaikutti tähän (hyvää muistutusta taas että Strome on kaukana pelkästä Panarinin matkustajasta), mutta parempaan pitäisi pystyä.

Tänä yönä pitäisi jatkaa vieraskiertuetta Torontoon, eli urakka ei ole ainakaan helpottumassa. Ainakin Bell Centrellä tuntui, että MTL sai itselleen kuudennen kenttäpelaajan - tunnelma oli huikea. Mututuntumalta voisi odottaa vastahyökkäyksiä olevan enemmän tarjolla yöllä, joten niihin terävyyttä.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Kauan Strome on vielä sivussa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös