Mainos

New York Rangers 2019–2020

  • 151 782
  • 422

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Ensimmäinen täysi kausi Rangersin rebuildia on nyt takana ja kuten odottaa saattoi, matkan varrella mahtui paljon hampaidenkiristelyä sekä turhautumista, mutta ennenkaikkea muutoksia tulevaisuutta varten. Ennakkoon Rangersin ennustettiin jäävän pudotuspelien ulkopuolelle ja vaikka keltanokkakoutsi David Quinn saikin muutettua peli-ilmettä energisemmäksi ja vauhdikkaammaksi, materiaalivaje realisoitui väkisilläkin eikä melko kokematon ja nuori Rangers onnistunut oikein missään vaiheessa kamppailemaan tosissaan play off-paikasta raikkaasta alkukaudesta huolimatta.

Viime kauden tapaan trade deadlinen tietämillä heitettiin hyvästit muutamille pitkän linjan Sinipaidoille, ja tällä kertaa lähtijöinä olivat Mats Zuccarello sekä Kevin Hayes. Näiden kahden top six-hyökkääjän poissaolo näkyi väkisilläkin loppukauden otteissa, joiden myötä Rangers valahti entisestään sarjataulukoissa.

Mutta vaikka turpaan tulikin kovalla tahdilla, vaikka hyökkäyskalusto heikentyikin silmiinpistävästi loppukauden aikana ja vaikka kyseessä olikin Rangersin tuloksellisesti heikoin kausi pitkiin aikoihin, käynnissä on jotakin sellaista josta Rangers-fanien on syytä olla innoissaan. GM Jeff Gorton on käärinyt hihansa tosissaan rebuildin suhteen eikä noin vuoden takainen kirje faneille ko. aiheesta ollut pelkkää löpinää. 2010-luvun ensimmäisen puoliskon aikainen, vuosi vuodelta heikentynyt runko on pistetty melko totaalisesti vaihtoon ja tilalle on tuotu tuoretta verta sekä tulevaisuuden rakennuspalikoita siihen malliin että heikkopäisempiä voi jo huimata. Viime kaudella mukaan vakiokokoonpanoon hyppäsivät mm. Filip Chytil, Lias Andersson sekä pienenä yllätyksenä Brett Howden. Vakipaikan ottaneen kolmikon lisäksi Alexandar Georgijev sai entistä enemmän vastuuta maalin suulla, Libor Hajek väläytteli potentiaalisia otteita puolustuksessa ennen loukkaantumistaan ja Hayes-kaupassa Winnipegistä saapunut Brendan Lemieux ihastutti fyysisyydellään ja intensiteetillä, jollaista Rangersissa ei olekaan muutamaan vuoteen nähty.

Eikä nuorten esiinmarssi ollut todellakaan tuossa, vaan tulevalle kaudelle Rangers on julkistanut jo mukavan nipun uusia diilejä: Vitali Kravtsov, Igor Shestyorkin sekä Adam Fox pistivät nimet papereihin kevään korvilla. Juhannuksen tienoilla luvassa on vielä melkoinen kirsikka kakun päälle kun Rangers pääsee varaamaan toisena varaustilaisuudessa, ja kaiken järjen mukaan sieltä oltaisiin saamassa joko Jack Hughes tai (todennäköisemmin) uusin kansansuosikki eli Kaapo Kakko. Jälkimmäisen kohdalla oletusarvo on se että kundi nähdään tositoimissa isoissa valoissa jo ensi kaudella joten siinäpä yksi erinomainen osanen tulevaisuuden palapeliä ajatellen.

"Vanhemmista" Rangereista erityisesti ilahdutti Mika Zibanejadin loistokausi ja mies sementoi asemansa joukkueen ehdottomana ykkössentterinä pelaamalla uransa tehokkaimman runkosarjan. Myös kehityksessään hieman paikallaan sutinut Pavel Buchnevich tuntui löytävän Quinnin alaisuudessa täysin uuden vaihteen, vaikka pelkkiä tehoja tuijottamalla tätä ei uskoisi. Sopimus on katkolla mutta eiköhän tämän hieman tunne edellä painavan venäläisen otteista saada vielä nauttia useamman vuoden ajan. On todella mielenkiintoista nähdä minkälaista uutta top sixiä tämän kaksikon ympärille lähdetään rakentamaan näin muutosten tuulten puhaltaessa.

Tässä tämän hetken sopimustilanteet (liksa & päättymisvuosi) joukkueen osalta:

HYÖKKÄÄJÄT

Mika Zibanejad - 5 350 000$ - UFA 2022
Chris Kreider - 4 625 000$ - UFA 2020
Vladislav Namestnikov - 4 000 000$ - UFA 2020
Ryan Strome - 3 100 000$ - RFA 2020
Jimmy Vesey - 2 275 000$ - UFA 2020
Jesper Fast - 1 850 000$ - UFA 2020
Vitali Kravtsov - 925 000$ - RFA 2022
Filip Chytil - 894 166$ - RFA 2021
Lias Andersson - 894 166$ - RFA 2021
Brett Howden - 863 333$ - RFA 2021

RFA
Pavel Buchnevich
Brendan Lemieux

UFA
Connor Brickley

PUOLUSTAJAT

Kevin Shattenkirk - 6 650 000$ - UFA 2021
Marc Staal - 5 700 000$ - UFA 2021
Brady Skjei - 5 250 000$ - UFA 2024
Brendan Smith - 4 350 000$ - UFA 2021
Libor Hajek - 833 333$ - RFA 2021
Adam Fox - 925 000$ - RFA 2022

RFA
Neal Pionk
Anthony DeAngelo
Fredrik Claesson

MAALIVAHDIT

Henrik Lundqvist - 8 500 000$ - UFA 2021
Alexandar Georgijev - 792 500$ - RFA 2020
Igor Shestyorkin - 925 000$ - RFA 2021

Sopimustilanteita vilkuilemalla voi tehdä helposti sen johtopäätöksen että potentiaalisia lähtijöitä on tulevallakin kaudella useita. Itse näkisin Chris Kreiderin mielelläni jopa joukkueen seuraavana kapteenina, mutta todennäköisempää lienee se että tämä viilettäjä vaihtaa maisemaa viimeistään trade deadlinella sillä tokkopa pitkä sopimus kolmeakymppiä lähestyvälle "voimahyökkääjälle" sopii Gortonin ja kumppaneiden suunnitelmiin. Myös Kevin Shattenkirkin taival lapsuutensa suosikkijoukkueen riveissä on ollut melkoista tervanjuontia - toki osittain loukkaantumisten takia - joten maisemanvaihto voisi olla helpotus kummallekin osapuolelle. Markkina-arvo taitaa olla sopimukseen nähden vaan tällä hetkellä aika perverssi. Myöskään Namestnikovin ja Stromen en usko viilettävän sinipaidassa kauden viimeisellä puoliskolla.

UFA-markkinoiden suhteen Panarinia on huhuiltu jo kuukausia Rangersin riveihin, mutta tämän suhteen pistän kyllä ainakin itse jäitä hattuun. Megaluokan diili supertähdelle kuulostaa jotenkin hieman nurinkuriselta rebuildia ajatellen, enkä oikein rehellisesti näe Panarininkaan vinkkelistä mitään järkevää syytä diilille jos mielessä on Stanley Cup muutaman seuraavan vuoden aikana. Samaa settiä suollettiin Kovalchukista vuosi takaperin mutta käsittääkseni kunnon keskusteluja osapuolten välillä ei edes käyty. Luojan kiitos.

Viime kaudella joukkueen akilleen kantapää tuntui olevan jatkuvasti puolustus, eikä pelkän lupaavan Adam Foxin mukaantulo välttämättä muuta tilannetta ihan hirveästi. Ilman lisähankintoja tuleva kausi nitkutellaan aika samalla sapluunalla kuin edellinenkin joten Staalia, Shattenkirkia ja kumppaneita tullaan pyörittelemään tuttuun tapaan. Henkilökohtaisesti kiinnostaa eniten nähdä Libor Hajek tositoimissa. Pelaamissaan peleissä poika näytti yllättävänkin valmiilta.

Ehkä se kauden isoin kysymysmerkki lienee kuitenkin lopulta se, että mitä ihmettä Rangers tulee tekemään maalivahtiosastonsa kanssa. Lundqvistin jättisopimusta on jäljellä vielä kaksi kautta, ja vaikka Henrik ilmoittikin aiemmin pelaavansa uransa loppuun saakka Broadwaylla, muutama viikko takaperin mies ilmoitti ruotsalaiselle medialle että ei ole enää 100% varma tuosta asiasta. Nuori ja nälkäinen Georgijev osoitti olevansa valmis ottamaan entistä enemmän vastuuta ja kun vielä muistetaan että vuosia odoteltu Igor Shestyorkin saapuu vihdoin rapakon toiselle puolelle, kyseessä on erittäin mielenkiintoinen ongelma. Jälkimmäisen ensimmäinen kausi mennee AHL:n puolella mutta jo kauden aikana on tehtävä isoja ratkaisuja koska Georgijevin sopimuksesta on käynnistymässä viimeinen vuosi. Shestyorkin lienee ainoa satavarmasti organisaatiossa pysyvä MV, joten pistetäänkö Georgijev lihoiksi ja annetaan Tsaarin opetella Kuninkaan opeissa vuosi-pari ennen astumista varsinaiseksi ykkösmaalivahdiksi, vai harkitaanko edes sitä kaikista hulluimmalta tuntuvaa ideaa, eli Lundqvistin myöntymistä kauppatavaraksi ja näinollen tilaa saataisiin erittäin laadukkaalle ja nuorelle molarikaksikolle tulevaisuutta varten? Tämän aiheen tiimoilta riittää kyllä päänrapsuttelua. Lundqvist jossain muussa NHL-seurassa tuntuu täysin absurdilta ajatukselta, mutta onhan sitä hullumpaakin nähty. Fanin vinkkelistä tilanne on myös älyttömän ristiriitainen sillä vaikka haluaisin pitää Henkan joukkueen riveissä, yhtä paljon haluaisin että Kunkku saisi vielä urallaan realistisen mahdollisuuden kamppailla Stanley Cupista. Realiteetit huomioonottaen en vain osaa nähdä että se tapahtuisi Rangersin riveissä. Tavallaan arvostan että Henrik haluaa olla lojaali joukkueelle mutta kun kauden aikana näki niin monesti ja selvästi että jatkuva ryöpytys menee todella pahasti tämän ikitaistelijan ihon alle, niin pakko miettiä että onko tilanteesta pitkässä juoksussa mitään hyötyä kummallekaan osapuolelle. Johtajan pitäisi pystyä kipparoimaan tätä paattia vaikeina aikoina eikä paiskia kamoja ja karjua pakeille. Vaikea ja kinkkinen tilanne kaikenkaikkiaan.

Tässäpä näitä omia ajatuksia siis menneestä ja ennenkaikkea tulevasta. Henkilökohtaisesti pitäisin mahdollista play off-paikkaa ensi kaudella jo erinomaisena suorituksena, mutta kaikenkaikkiaan tässä tilanteessa pitää olla vain kärsivällinen ja luottaa kliseisesti siihen kuuluisaan prosessiin. Gorton on tehnyt helkkarin hyvää duunia projektin parissa mutta vielä ollaan useamman vuoden päässä siitä tilanteesta että kasassa olisi tasapainoisesti rakennettu joukkue. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Pahoittelut mahdollisista asia- ja/tai kirjoitusvirheistä. Tekstiä raapusteltiin saikulla kuumeessa. Ei muuta kuin näppikset sauhuamaan palstatoverit.
 

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, CBJ?
Kuluvan kauden alussa muistan jostain lukeneeni, että EK65 olisi mahdollisesti halukas liittymään Rangersiin. Tähän liittyi mm. Halu voittaa pytty Lunkan kanssa.
Tästähän ei siis tosiaan mitään konkreettista näyttöä ym. Ole, eli täysin huhupohjaa vain. Tämä muistui mieleen tuosta Panarin spekulaatiosta, johon @NakkiFakiiri viittasi.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kuluvan kauden alussa muistan jostain lukeneeni, että EK65 olisi mahdollisesti halukas liittymään Rangersiin. Tähän liittyi mm. Halu voittaa pytty Lunkan kanssa.
Tästähän ei siis tosiaan mitään konkreettista näyttöä ym. Ole, eli täysin huhupohjaa vain. Tämä muistui mieleen tuosta Panarin spekulaatiosta, johon @NakkiFakiiri viittasi.
Oisko vanhentunutta tietoa, jos haluavat yhdessä voittaa kannun, niin se on kyllä lähivuosina tehtävä jossain ihan muualla. 2-3 vuotta sitten olisin tämän huhun ymmärtänyt, mutta silloin taas EK oli vielä "tukevasti" Ottawassa.

Kiitos @NakkiFakiiri ansiokkaasta aloituksesta.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kukaan EK:ta pudotuspeleissä seurannut tuskin häntä haluaa joukkueeseensa, ainakaan sillä rahasummalla mitä kaveri tulee pyytämään. AIka abysmaalista menoa ollut, vaikka assisteja löytyy.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Kukaan EK:ta pudotuspeleissä seurannut tuskin häntä haluaa joukkueeseensa, ainakaan sillä rahasummalla mitä kaveri tulee pyytämään. AIka abysmaalista menoa ollut, vaikka assisteja löytyy.
Jok'ikinen NHL-seura olisi valmis ottamaan Karlssonin, jos se vain olisi kaikkialla mahdollista. Rahasumma ynnättynä yhtälöön muutama pihimpi seura saattaisi karista pois.

Joukkueiden fanit ovat asia erikseen.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Jok'ikinen NHL-seura olisi valmis ottamaan Karlssonin, jos se vain olisi kaikkialla mahdollista. Rahasumma ynnättynä yhtälöön muutama pihimpi seura saattaisi karista pois.

Joukkueiden fanit ovat asia erikseen.
Jos Karlssonin saisi johonkin fiksuun hintaan, niin joo. Mutta nimenomaan tuon rahan kanssa, ei perkele. Kaveri tulee olemaan rampa parin vuoden päästä ja on nyt jo ihan täysi susi.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jok'ikinen NHL-seura olisi valmis ottamaan Karlssonin, jos se vain olisi kaikkialla mahdollista. Rahasumma ynnättynä yhtälöön muutama pihimpi seura saattaisi karista pois.

Joukkueiden fanit ovat asia erikseen.
Ei tuo myöskään jonkinlaisessa rebuild- vaiheessa oleville joukkueille mitenkään houkutteleva pelaaja ole. Sinänsä toki allekirjoitan, että varmasti kelpaisi kaikille lähivuosina menestystä hakeville joukkueen nimestä riippumatta, jos vaan palkka- ja muut asiat saataisiin sopimaan.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Ei tuo myöskään jonkinlaisessa rebuild- vaiheessa oleville joukkueille mitenkään houkutteleva pelaaja ole. Sinänsä toki allekirjoitan, että varmasti kelpaisi kaikille lähivuosina menestystä hakeville joukkueen nimestä riippumatta, jos vaan palkka- ja muut asiat saataisiin sopimaan.
Jatkokauppatavarana kelpaa jokaiselle rebuild -seurallekin. Takaisin voi kerätä pahimmat cap dumpit loistavien varausvuorojen kera.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Kravtsovin ja Foxin diilit oli kyllä hieno juttu. Näiden päälle vielä (todnäk.) heti kirkkaisiin valohin valmis Kakko, niin ai että! Meillä on, eh nimittäin, valoa tunnelin päässä!

Tän hetkisiä sopimuksia katsoessa toivoisin sieltä poistuvan ennen deadlinea ainakin Namestnikovin, Stromen ja tietysti Staalin. Rebuild on hyvässä myllerryksessä, mutta pari kokenutta miestä olisi silti hyvä pitää remmissä kertomassa nuorille, että miten Gardenissa käyttäydytään. Kunkku ja Kreider siis nämä herrat joiden soisin jäävän.

Aloin jo vähän miettimään, että olisiko Ruffin hiljalleen aika eläköityä.. Meinas leuka tipahtaa syliin kun katoin että ukko täyttää ens vuonna vasta 60! Tuntuu että se on ikuisuuden pyörinyt penkin takana :D

Seuraavaan kauteen lähdettäessä ei ole vielä ihan hirveitä ajatuksia. Lähinnä se, että näkee miten nuoret kehittyvät ja vakiinnuttavat omia paikkojaan ylhäällä. Jotain odotettavissa luultavasti hyvän pickin ja wild cardin välillä.

Edit: Tosta Panarin huhusta vielä, että jossain osui silmään tässä parin viikon sisään myös Evgeni Malkin liittyen Panarinin seuraavaan jengiin. Rangers ja Florida oli tiettävästi mainittuina..
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Pääs ihan unohtumaan aloittajalta sekä allekirjoittaneelta sellainen pelimanne kun Jake Elmer. Viime kaudella WHL:ää 68 peliä tehoin 39+42. Treidin jälkeen pelasi vielä loppukaudesta Wolf Packissa 5 matsia joissa 2+2. Tätä kaveria täytyy seurata myös suurennuslasilla. On jo parikymppinen, joten eiköhän saa sauman kokeilla ylhäälläkin.
 

StoneHenke

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Ilves
Eikö tosiaan ole ketjussa kukaan huomioinut Rangersin uutta presidenttiä John Davidsonia. Täytyy myöntää, että en miehestä juurikaan mitään tiedä, mutta yleisesti häntä pidettiin suurena suosikkina Satherin seuraajaksi. Hyvä, että tämäkin asia saatiin pois alta ennen kesän vilskettä ja innolla odotan mitä tuleman pitää. Hartfordistakin sai valmentaja kenkää ja tässä olisi nyt hyvä sauma laittaa farmiseurakin kuntoon nuorten kehitystä ajatellen.
 

ipaz

Jäsen
Eikö tosiaan ole ketjussa kukaan huomioinut Rangersin uutta presidenttiä John Davidsonia. Täytyy myöntää, että en miehestä juurikaan mitään tiedä, mutta yleisesti häntä pidettiin suurena suosikkina Satherin seuraajaksi. Hyvä, että tämäkin asia saatiin pois alta ennen kesän vilskettä ja innolla odotan mitä tuleman pitää. Hartfordistakin sai valmentaja kenkää ja tässä olisi nyt hyvä sauma laittaa farmiseurakin kuntoon nuorten kehitystä ajatellen.

JD on hieno valinta Rangersin presidentiksi. Mr. Rangers omalta peliuraltaan sekä sen jälkeen pitkäaikainen kommentaattori ennen kun lähti konttorihommiin St. Louisiin 2006. Tuo valtavan määrän tietotaitoa seurajohtamisesta joka ei voi olla näkymättä Rangersissa. Mies onnistui hienosti työssään sekä Bluesissa että Blue Jacketsissä, joten nyt on vuoro onnistua "Broadway Blueshirtsissä".

AHL:n Wolf Pack jäi neljännen kerran peräkkäin ulos pleijareista. Päävalmentaja Keith McCambridge sai kauden päätteeksi potkut ja kakkosvalmentaja Joey Morminan sopimuksen optiovuosi jätettiin käyttämättä, joten siellä vaihtuu valmennus kokonaisuudessaan ensi kaudeksi. Hartfordin joukkue on yksi AHL:n nuorimmista (vain Tucson ja Laval ka. ikä on pienempi) joten varmasti harkitsevat tarkkaan kenet sitten palkataan nuoria pelaajia koulimaan.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
John Davidson oli kyllä täys nolla kun se pelasi Rangersissa! Siis Davidson on muistaakseni se toinen pelaaja joka on käyttänyt pelinumerona 00 NHL:lässä joka siis nykyään on kieletty. Mutta Davidson on tullu tutuksi noista Columbuksen videoklipeistä. Oli kääntämässä seuran suuntaa ja suurin sulka hatussa on Kekäläisen palkkaaminen. Vaikuttaa kyllä ihan pätevältä äijältä joten onnittelut.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Mutta Davidson on tullu tutuksi noista Columbuksen videoklipeistä. Oli kääntämässä seuran suuntaa ja suurin sulka hatussa on Kekäläisen palkkaaminen. Vaikuttaa kyllä ihan pätevältä äijältä joten onnittelut.

En ole aiemmin tullut ajatelleeksenikaan, että tässähän olisi Kauniiden ja rohkeiden tasoista draamaa tarjolla, jos Panarin ja kumppanit signaavat New Yorkiin perässä. Lisäksi vielä puuttuu Davidsonin luottosotaratsu Kekäläinen seuraisi perässä.

Huhuttuhan Panaria ja kumppaneita tuonne on.
 

Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
Rangersin kesä on mennyt pitkälti draftiKAKKOsta mehustellessa ja viikon päästä tuokin ratkeaa, mutta elämä jatkuu senkin jälkeen. Tässä tiivistettynä NY Postin juttuja mahdollisista liikkeistä ensi kautta varten:

https://nypost.com/2019/06/11/rangers-arent-shying-away-from-buyouts-this-summer/

*Brendan Smithin ja/tai Kevin Shattenkirkin kohdalla buyout harkinnassa, which is nice. Molempia yritetty myös treidata, mutta kiinnostuneet melko vähissä...

*Capissa tilaa 19M, joista signattavat RFAt Lemieux, Buchnevich, DeAngelo ja Pionk haukkaa arviolta kympin eli yhteen megahankintaan jäisi varaa. Tehdäänkö sitä vai ei, aika näyttää.

*Kreiderillä yksi vuosi sopparia jäljellä ja miehen kohdalla vaihtoehtoina pidetään joko jatkon tekemistä kesän aikana tai treidaamista tulevan viikonlopun ykköskieppiin / rightin puolen kärkitason puolustajaan.

*Hayesin paluulla spekuloidaan myös, jos Flyers ei saa miestä kiinnitettyä. Tämä tosin taitaa olla melko epätodennäköistä, koska draftista saadaan joka tapauksessa tuleva kärkiketjujen sentteri hankittua + Chytil ja Andersson odottelevat myös tilaisuuttaan.

https://nypost.com/2019/06/12/rangers-already-keeping-eye-on-2021-seattle-expansion-draft/

*Kahden vuoden päästä koittaa seuraava expansion draft, kun Seattle liittyy mukaan sarjaan. Rangersin tilanne tulevan menetettävän pelaajan suhteen seuraavanlainen:

*Veskarit turvassa. Lunkan sopimus päättyy kesään 2021. Shesterkiniä ei tarvitse suojata, joten Georgiev saadaan turvattua (Veskoista siis yhden saa suojata).

*Pakeissa ei myöskään isompaa ongelmaa. Kolmesta suojattavasta Skjei vie yhden paikan ja kahdesta muusta paikasta kisaavat Hajek, DeAngelo, Pionk ja Lindgren. Nuorisokaarti (Fox, Rykov jne) säilyy vähäisen kokemuksensa turvin kaapatuksi tulemiselta.

*Menetettävä pelaaja löytynee hyökkäyksestä. Seitsemän pelaajaa saa suojata ja nimet Zibanejad, (Kreider kirjoittaessaan jatkot), Chytil, Andersson, Howden, Buchnevich ja Lemieux lienevät suojattavat nimet. Kravtsov ja tulevan kesän ykkönen eivät voi tulla valituiksi Seattlen toimesta.

https://nypost.com/2019/06/14/rangers-bring-rugged-winger-tanner-glass-back-for-franchise-job/

*TANNER GLASS SIGNATTU!!! Onneksi tällä kertaa kaukalon ulkopuolisiin tehtäviin...

https://nypost.com/2019/06/15/rangers-rivals-set-to-battle-for-jets-jacob-trouba-at-steep-cost/

*Rangers on erittäin kiinnostunut Jetsin rightin puolen puolustaja Jacob Troubasta, tosin kiinnostusta löytyy kovasti myös muiden seurojen toimesta. Mahdollisena kauppatavarana arvuutellaan Jetsin oman ykköspickin palauttamista (joka saatiin vastineeksi Hayesista deadlinella), Buchnevichiä ja mahdollisesti Nils Lundkvistiä. Jets lienee kiinnostunut Lias Anderssonin liittämisestä kaupan osaksi.

*Jimmy Vesey ja Vladimir Namestnikov lienevät lähtökuopissa, jos sopiva kauppakumppani löytyy.

**************************************************

Omaan korvaan suunnitelmat kuulostavat pääosin järkeviltä. Turhakkeiden (Smith, KS22, Namestnikov) ulostaminen sopisi kuvioon erittäin hyvin. Kreiderin mielellään pitäisin, kunhan sopimus ei ole luokkaa mottipäinen. Jos signaaminen ei onnistu järkevästi, niin lihoiksi vaan...

Trouba olisi kiinnostava lisä joukkueeseen eikä nuo tarjottavat vastineet tuo kyyneltä ainakaan minun silmäkulmaan. Kilpailu miehestä tuntuu olevan kuitenkin melkoisen kovaa, joten mahdotonta arvioida kuinka todennäköisesti Trouba on Broadwayn suuntaan liikkumassa.

Panarin on mitä ilmeisimmin tuo yksi iso hankinta, jota toimistolla kaavaillaan tuon käytettävissä olevan cappi-tilan täyttäjäksi. Ei olisi huono hankinta eikä minun mielestä mitenkään torpedoi nykyistä rebuildia, vaikka varmasti sellaista mölinää vastustajien leireistä tulisikin. Nuori, johtava pelaaja, jolla on parhaat vuodet vielä edessä päin.
 
Viimeksi muokattu:

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
*Hayesin paluulla spekuloidaan myös, jos Flyers ei saa miestä kiinnitettyä. Tämä tosin taitaa olla melko epätodennäköistä, koska draftista saadaan joka tapauksessa tuleva kärkiketjujen sentteri hankittua + Chytil ja Andersson odottelevat myös tilaisuuttaan.
Ulkopuolisen näkökulmasta tämä kommentti aiheutti vähän kysymysmerkkejä. Rangers varaa koko draftin toisella varausvuorolla mitä todennäköisimmin Kakon, joten joukkue pääsee yrittämään kärkiketjun sentterin varaamista vasta 20. vuorollaan. Siinä vaiheessa kärkisentterit ovat jo menneet, ja jäljellä ovat todennäköisesti korkeintaan ehkä Ryan Suzuki ja Philip Tomasino. Molemmat ovat lukemani perusteella potentiaalisia pelaajia, mutta eivät he ole todellakaan mitään varmoja tapauksia kärkiketjujen sentteriksi. Eli aika isoa luottoa siellä laitetaan tällaisten herrojen hartioille.

Eikä se edes ole varmaa, että kumpikaan heistä on enää varattavissa. Jos draft menisi Corey Pronmanin TOP107-listan perusteella (niin ei tietenkään tule käymään), paras sentteri, jonka Rangers saisi varattua listalta, on John Beecher, joka on listalla 32. parhaaksi arvioitu pelaaja.

Vai meinasitko, että Kakko tulisi pelaamaan tulevaisuudessa sentterinä?

No, kunhan sattui osumaan silmään.
 

Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
Vai meinasitko, että Kakko tulisi pelaamaan tulevaisuudessa sentterinä?

No, kunhan sattui osumaan silmään.

Joo siis lähinnä tuossa uutisessa arvuuteltiin, että jos Hughes tulee, niin hän on 100% sentteri ja jos Kakko, niin hänkin saattaa olla tulevaisuudessa keskikaistalle istutettavissa eli ei ole puhdas laituri.
 

Leimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
K'Andre Miller on erittäin mielenkiintoinen prospecti puolustukseen myös. Hänestä ei juuri nyt ole paljon puhuttu, mutta uskon nousevan lähivuosina kokoonpanoon. Mobiili ja fyysinen.
Ehkä saa jo näyttöpaikan?
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
*Rangers on erittäin kiinnostunut Jetsin rightin puolen puolustaja Jacob Troubasta, tosin kiinnostusta löytyy kovasti myös muiden seurojen toimesta. Mahdollisena kauppatavarana arvuutellaan Jetsin oman ykköspickin palauttamista (joka saatiin vastineeksi Hayesista deadlinella), Buchnevichiä ja mahdollisesti Nils Lundkvistiä. Jets lienee kiinnostunut Lias Anderssonin liittämisestä kaupan osaksi.


**************************************************

Omaan korvaan suunnitelmat kuulostavat pääosin järkeviltä. Turhakkeiden (Smith, KS22, Namestnikov) ulostaminen sopisi kuvioon erittäin hyvin. Kreiderin mielellään pitäisin, kunhan sopimus ei ole luokkaa mottipäinen. Jos signaaminen ei onnistu järkevästi, niin lihoiksi vaan...

Trouba olisi kiinnostava lisä joukkueeseen eikä nuo tarjottavat vastineet tuo kyyneltä ainakaan minun silmäkulmaan. Kilpailu miehestä tuntuu olevan kuitenkin melkoisen kovaa, joten mahdotonta arvioida kuinka todennäköisesti Trouba on Broadwayn suuntaan liikkumassa.

Sieltähän Trouba tosiaan tuli, vastineena meni 20. varaus ja Neal Pionk. Pionk teki vaikutuksen, mutta kyllähän tämä ihan mukava haku oli. Kauan taisi Rangers hieroa miehestä kauppaa, kun kiinnostuneita ollaan oltu jo aikoja sitten, joten yllättävän vähällä pääsivät lopulta.

Trouba traded to Rangers by Jets for Pionk

Muutenkin Romppasen kirjoitelmat olivat sitä mitä itsekin odottaisin näkeväni. Shatty ja Smith jotenkin pihalle, Kreiderille maltillista jatkoa ja niin edelleen. Draftia odotellessa.

Nakkifakiirille vielä peukalo ketjun avaamisesta.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Kauan taisi Rangers hieroa miehestä kauppaa, kun kiinnostuneita ollaan oltu jo aikoja sitten, joten yllättävän vähällä pääsivät lopulta.
Joo ja toisaalta voi olla myös, että oltiin jossain määrin kiinnostuneita Karlssonista, kun tää treidi pamahti sit melko nopeasti eetteriin sen hänen jatkonsa jälkeen..

Sanoisin kyllä, että kädet ilmaan, tämä on ryöstö!
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Olipa tosiaan hienoa herätä tähän aamuun, erittäin kova vahvistus pakistoon joka oli viime kaudella todella raihnaisen oloinen. Koska tuo 20. pick oli sama joka Jetsiltä saatiin keväällä, käytännössä tässä nyt vaihdettiin Kevin Hayes ja Neal Pionk Jacob Troubaan ja Brendan Lemieuxiin. Nyt vaan Trouballe pahvia kouraan eikä lähdetä niiden miljoonien kanssa ihan laukalle.

Loppuviikosta tulossa varmasti myös erittäin mielenkiintoinen. Kreider, Vesey huhujen mukaan liipasimella ja mahdollista kauppatavaraa, sisään tulossa varaamalla Hughesia tai Kakkoa. Gorton on pelannut korttinsa tähän asti erittäin fiksusti, mitä on suunnitteilla juhannukseksi? Varmasti muutakin kuin kokkoa ja rillailua. Eikä tuohon heinäkuun ensimmäiseenkään ole enää hirvittävän pitkä aika...
 

StoneHenke

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Ilves
En tiedä oltiinko EK65:n perässä alunperin, kun treidi näin nopeasti jatkosopparin jälkeen julkistettiin, mutta itselle Trouba kuulostaa paljon paremmalta. Uskon, että miehelle saadaan soppari melko nopeasti, toivottavasti luokkaa 6v ja 7,5 miltsiä. Oikealle puolelle pakistossa on nyt ylitarjontaa, Shattenkirk liipaisimella?

Kiinnostaisi myös kuulla muiden mielipiteitä Kreideristä, jatkoon vai lihoiksi? Itse lähtisin draftissa kauppaamaan, jos ykköskiekan varausta olisi tarjolla. En vain näe hänelle paikkaa joukkueen tulevaisuudessa sillä sopparilla mitä tulee jatkossa vaatimaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös