New York Rangers 2013–2014

  • 144 873
  • 397

Isotuoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moustaches
St.Louis hakee itseään vielä joukkueessa, mutta avitti joukkueen voittoon.

jotenkin tullut sellainen tunne, että Marty ei ole toistaiseksi juurikaan nauttinut olostaan New Yorkissa. Tampassa herra oli kuningas ja YV:tä pyöritettiin täysin Martyn pillin mukaan. Toisin on Rangersissa, ainakin toistaiseksi, sillä eilenkin Marty kellotti YV-aikaa vasta 8. eniten (2:01).'

Samanlaiset fiilikset on jäänyt myös Callahanista. Rooli on tosin isompi kuin Rangerissa, mutta naamalta näkyy tietynlainen tyytymättömyys.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Isotuoppi, mielestäni kyseessä on vain Alain Vigneaultin -pelisysteemi joka ei ole vielä täysin St. Louisin lapasessa. Martyhan hymyilee, tsemppaa ja heittelee yläfemmoja Rangersin pelaajien kanssa. ;)

Ja NYR on ollut aina vaikea paikka tähtipelaajille, kuten Richards ja Nash.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kiva oli nähdä vaihteeksi noin järjestelmällistä ja tarkkaa peliä Nykiltä.

Jäätävän tarkkaa peliä kyllä oli. Muutenkin Vigneaultin Rangers vaikuttaa olevan pelityyliltään Detroitille kova kryptoniitti, sillä voititte kauden kaikki keskinäiset kohtaamiset.
 

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
En koko Red Wings -ottelua ehtinyt seurata, mutta hyvin samanlaiselta se näytti kuin aiemmatkin katsomani ottelut. Lundqvist oli oma itsensä maalilla, vaikkakin testi ei ollut kovimmasta päästä. En jaksa kaivaa mitään tilastoja, mutta voisin väittää, että Vigneaultin alaisuudessa Rangers pyrkii syöttelemään enemmän. Ja nimenomaan peliä edistäviä syöttöjä, eli lasketaan pakki-pakit pois. Jos kiekko on laidan tuntumassa omalla alueella, tilanne puretaan ensisijaisesti syöttämällä keskelle. Toinen vaihtoehto, joka oli Tortorellan aikana ykkösjuttu, on läiskiä pleksien avulla paine pois. Systeemi ei tosin vaadi kuin yhden huonon syötön omissa, jolloin vastustaja pääsee tarvittavan potkun päähän, ja tilanne ei avaudu enää millään. Tätä seuraa kiekonriisto ja vaarallinen tilanne vastustajalle tai purku alueelta.

Mutta onhan se niin, että tällaisen rosterin kanssa on pakko pelata kiekollisena mahdollisimman paljon. Kolme ensimmäistä kentällistä saavat kiekon haltuun hyökkäyspäässä ilman sen enempiä kulmapelaamisia. "Respect the blue line" on kääntynyt Rangers-kiekossa positiiviseksi, sillä nykyisin pyritään voittamaan eikä minimoimaan tappioita. Ei enää dumpata vaihdon sisällä vaan haetaan mieluummin jättöä tai syöttöä hyökkäyssinisellä. Monelle varmasti mieluinen muutos.

St. Louis ei ole ollut niin näkyvä kuin olisi toivonut. Toisaalta on aivan se ja sama miten keltainen maila kaukalossa viuhuu, kunhan joukkueen peli ja pelaajat pysyvät ehjänä. Uskon kuitenkin, että Richards ja St. Louis saavat juonittua useita tehomerkintöjä loppukaudesta. Tähän lopuksi heitto teille muille: Ostetaanko Richards ulos sopimuksestaan, vai sinetöikö St. Louisin hankinta hänen jäämisensä? Mitä silloin tehdään Brassardin kanssa? Nyt on mennyt neljä ottelua kiikaritehoilla ja silmiini hän on näyttänyt aneemiselta. Toivottavasti sieltä tulee lyhyt jatkosopimus kesällä, muutenhan miehestä olisi kannattanut päästää irti siirtorajalla.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Jep, vähän myöhässä kommentoimaan Martin St. Louisia, mutta hienoa saada mies joukkueeseen. Suosikkipelaajiani aina. Ylläolevaan hienoon Joukahaisen kirjoitukseen pieni korjaus, että vaihdossa mennyt Callahan oli 4. kierroksen varaus. Ja esitit myös hyvän kysymyksen, mitä tapahtuu nyt Richardsille kauden jälkeen? Muutenkin mukavan aktiivista ollut täällä.

Yllättävän kivuttomasti pelit on katseltu ilman Callahania, mutta osittain toki syynä, että mies on ollut loukkantuneena viime aikoina paljon ja on jo tottunut miehen poissaoloon. Tärkeitä maaleja mies teki Rangersille, joten ehkä mahdollisissa playoffeissa tulee isompi ikävä. Mies oli siis 06-kaudesta lähtien Rangersin mukana ja täysillä 07-kaudesta eteenpäin. Hei, se oli sitä aikaa kun Jarkko Immonen oli Rangersissa ja Tom Renney penkin takana. Mies oli Dubinskyn ohella niitä nykyajan Rangereita, joiden myötä on tullut seurattua tätä "uudenajan" Rangersia ja voisi sanoa että nähtyä melkeinpä kaikki pelitkin. Joten pakostahan sitä haikeana kuitenkin miehiä muistelee. Varsinkin kun odotin herroista pitkäikäisiä johtajia seuraan. Nyt kuitenkin kävi toisin. Jos Rangersilla olisi selvä ja pisteitä takova ykkösketju, miehillä olisi varmaan ollut pidempäänkin käyttöä. Nyt kuitenkin tiet veivät toiseen suuntaan ja toki Callahanin aikomus päästä rahoihin käsiksi kesällä on myös osana. Ihan terävimpään kärkeen miehistä ei kuitenkaan ollut.

Nyt kun Jagr - Gomez&Drury - Callahan&Dubinsky -aikakaudet ovat takanapäin, mistä seuraavat lipunkantajat seuraan. Entistä enemmän Dan Girardin (sekä jo sopimuksessa oleva McDonagh) sopimus on oikea liike. Taitaa myös olla tulevaisuuden kapteeni tosiaan (tämä kausi mennään loppuun kolmella A:lla). Siinä yhdessä tietenkin Lundqvistin kanssa ovat mitä selvemmmin vielä tätä uudenajan Rangersia edustettuna hyvällä tavalla. Mitä sitten hyökkäykseen tulee, niin odotin Kreider & J T Miller -kaksikosta seuraavaa sukupolvea, mutta olenkohan taas odottanut pikkuisen liikaa. Aika näyttää, mutta ei kehitys ole edennyt ihan sitä luokkaa kuin halusin.

Josta päästäänkin ketjuihin. St. Louisin tullessa näytti kaikki suorastaan loksahtavan kohdilleen. Richardskin oli kuin villi varsa, kun sai vanhan kamun vierelleen ja sopivasti se ei edes rikkonut muita ketjuja. Sanoisin että noista äijistä ei parempia kemioita löydy mitä nyt nähdyt ketjut ovat, joten sitten vain Vigneaultin on tehtävä itse työnsä paremmin, jos ei tulosta tule. Muutamaan kertaan mies on jo tässä St. Louisin saavuttua koittanut jotain muuta, mutta eihän se ole mitään ratkaissut ja aina ketjut ovat palanneet ns. normaaleiksi. Ja ongelmahan on tosiaan jos/kun niitä maaleja ei oikein synny. Tässä voikin jo samantien sanoa St. Louis hyvästit tulevaisuuden pistepörssin kärkisijoille - tai edes lähelle, ei Rangersista sinne ole asiaa. Kysy vaikka Nashilta. Piristävästi St. Louis pelasi vielä ekan pelinsä, mutta nyt on harmillisesti vaipunut sinne samaan massaan. Toivottavasti se siitä myös New Yorkissa. Tänäänkin joukkueen ainoan maalin teki armoitettu maaliniskijä Kevin Klein. Zuccarello tosin pari kertaa löysi hienosti takaa nousevan pakin, siitä pisteet miehelle.

Carcillo ja Dorsett ovat nyt kummatkin terveenä, mutta kun miehet ovat niin samasta puusta veistettyjä, niin ensi kaudella on varmasti tilaa vain toiselle. Tappelut ovat tainneet unohtaa kokonaan ja rottailutkin lähes tyystiin, joten valinnan pääpainoksi taitaa jäädä samat arvot kuin ns. normaalipelaajilla. Ennen tämäniltaista peliä selostajat ainakin totesivat, että Rangers on pelannut suhteellisen voitokasta peliä Carcillon ollessa kokoonpanossa. Mahtaako sitten painaa valinnassa. Dorsett taas tuli kaupassa, jossa varmasti miehen esityksille laitettiin odotusarvoa ja mies on ollut kauemmin seurassa muutenkin. Kumpikaan ei ole yllättäen mitenkään muodostunut ns. yleisönsuosikiksi ja sellainen rooli olisikin nyt avoinna joukkueessa. edit: Dorsettilla jatkuukin sopimus vielä ensi kauden, joten tämä spekulaatio oli varmaan tässä. Mies on muuten kaksi kertaa Carcillon hintainen..?

Treideistä puheenollen, kun tuolla jossain keskusteltiin Carolinan vaisuutta ja kenties uudelleenorganisointia tulevaisuudessa, tuli mieleen että kuinkakohan kaukaa haettu olisi, jos päinvastoin odotuksia Staalit siirtyisivätkin Rangersiin esim. vaihdossa Nashiin, joihinkin senttereihin ja Satherin vanhoihin laskettelumonoihin. Siinä olisi kerralla sitä uudelleenasettelua joukkueelle. En tosin tiedä tästäkään... en ole mikään hirveä fani nyky-Nashin suorituksiin, mutta en sitä kyllä ole Staalien sisäpiirillekään. Eipä toi Carolina heidän johdollaan mitään sen kummempaa ole saanut kuitenkaan aikaan.

Josta päästiinkin siihen, että olipa taas otteluohjelmaidea, että kohdataan kolmen pelin sisällä Carolina kahdesti ja kummatkin vielä samassa paikasssa. No nyt jaettiin pisteet tasapuolisesti, niin ei tule kummallekaan paha mieli. Itseltäni meni ohi Detroit-peli ja ilmeisen hienosti se meni joukkueen osalta.

16 peliä jäljellä ja häviöt rankaisevat heti äärimmäisen tiukassa playoff-kisassa. Columbus ja Philadelphia hengittävät aivan niskasssa, sekä Devils ja Washington sitä seuraavina. Siis omassa divarissa. Toiveissa olisi toki playoffeihin pääsy ja jos vielä saisi lisätoivoa, niin ei mielellään Pittsburghia tai Bostonia heti vastaan. Eikös sekin ole noilla wild cardeilla mahdollisuus kohdata. Luoja, inhoan tätä nykyistä playoff-tyyliä. Seuraavaksi ei ainakaan anneta vihulaisille tärkeitä pojoja, kun lännestä vastassa Wild ja Jets vieraskiertueen jatkolla torstaina ja perjantaina. Kelloja tosiaan siirrettiin jo Jenkeissä, joten nämä alkavat täällä taas "tutusti" kahdelta.

-Callahan pelasi erittäin pirteän pelin. Mistäs mies onkaan Rangersiin tullut, kun en muista nimeä...?

Näiden seitsemän vuosien kuluessa ensikommentin jälkeen oppi tuntemaan jo miehen nimen.
 
Viimeksi muokattu:

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Rangers nappasi markkinoilta pois yhden halutuimmista varaamattomista yliopistopelaajista, Ryan Haggertyn. Haggerty oli kolmanneksi kovin maalintekijä tällä kaudella yliopistosarjassa ja liittyy heti Rangersin vahvuuteen. Saa nähdä pääseekö pelaamaan yhtään peliä runkosarjan aikana (playoffeissa ei ole pelikelpoinen), mutta joka tapauksessa ensimmäinen sopimuskausi kuluu loppukauden aikana, ja tämä on aina se kannustin näiden kysytyimpien yliopistopelaajien saamiseksi riveihin.

Blueshirts United - Rangers Ink Stamford Native Ryan Haggerty
Rangers Agree to Terms With Free Agent Forward Ryan Haggerty
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Ihan vieras nimi tämä Ryan Haggerty mutta eipä noita junnuja ja niiden sarjoja tule muutenkaan seurattua. Tervetuloa seuraan ja toivotaan että poika pääsee kokeilemaan änäriä. Nythän Rangersilla on 4 vahvaa kentällistä ja kokoonpanot ovat olleet jo pitkään samat.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
MIN-NYR 2-1

Ei veeeddu kun ottaa pannuun taas niin huolella, ettei varmaan pitäisi kirjoittaa mitään. Peli olisi ollut aivan täysin voitettavissa ja niitä erittäin tärkeitä pisteitä edes yksikin saavutettavissa, mutta kun ei. Tää on taas tätä antoisaa fanina olemista, kun joukkue iskee maalin per peli ja vetelee autopilotilla koko pelin.

Siis en vain voi käsittää mistä jollekin Nashillekin maksetaan sitä palkkaa pakettiautollinen? Miehenhän pitäisi nousta joukkueen yläpuolelle juuri helvetti tällaisissa peleissä, mutta varmaan kahden käden etusormilla on laskettavissa ne kerrat kun Nash on nostanut joukkueen tasoa ratkaisevalla hetkellä. Voin vain sieluni silmin jo nähdä kun (mahdollisissa) playoffeissa tiputaan, joka pelin ollessa about 3-1 häviöitä ja Nashin kommentoidessa että "Toteutettiin suunnitelmaa, mutta ei nyt riittänyt, ensi vuonna tulen taas samat jorinat teille sanelemaan...oho, ajattelinko ääneen".

Vaikka kuinka miehestä pidänkin, niin pakkohan se on sanoa, että St. Louis on ollut ihan sukka. Ei se pörräily riitä nyt sori vaan, tai kausi loppuu 15 pelin jälkeen. Vielä kun Callahan iski about polviltaan maalin edestä tahtomaalin Tampassa, niin ei ole ilo Martinista ylimmillään.

Sitten nämä nuoret lupaukset. Stepan. Okei mies iski maalin ylivoimalla etunurkasta, mutta mies on herranjumala ykkös-ketjun-sentteri ja miestä tuskin näkee. Silloin tällöin tekee maalin, että muistaa että sekin pelaa joukkueessa. Toki tämän siltasopimuksensa jälkeen pyytelee silmät onnesta soikeana kuutta miljoonaa sopimukseen Satherilta, kun on sentään hei ykkössentteri.
Kreider on sellainen ihan hyvä suoraviivainen pöristelijä, mutta ei se rannari viivan jälkeen logoon oikein mihinkään vie. Mihin se hyvä uran aloitus on hiipunut, jonka esitti kaksi vuotta sitten? Alan jo oikeasti odottelemaan näiden kahden takaa jotain parempaa ja silloin ei enää hirveästi haittaa, jos treidipalasina liikkuvatkin. Toki omat "kasvatit" haluaisi aina nähdä onnistuvan kuitenkin...

Richards oli taas viivalla yv:llä ja ainoastaan Minnesotan pelurin hitaus esti taas alivoimapaikan/maalin syntymisen. Mutta kyllä sitä nyt aina varaa on vastustajalle yksi paikka per peli tämän peluutuksen takia antaa. Helvt, siinä pitäisi olla aina siniviivalla Hagelin lähtötelineissä selkä vastustajan maalille päin valmiina ottamaan nämä "Richardsin äijät" kiinni.

Ei tästä oikeasti mitään tule, että Nash & Richards - ja nytkö jopa jo St. Louiskin on kuin joku puolentoista miljoonan mr keskiverto ja sitten siinä takana tulee meidän "nuoret lupaukset", jotka ei esitä oikeastaan mitään muistettavaa. Ainoastaan kolmoselle annan puhtaat paperit ja Zuccarellosta voi ainoana sanoa, että esittää jotain kentällä, jota vastustaja ei ennakoi jo kaukaa - jopa onnistuukin niissä todella hyvin. Voisi sanoa jopa että tähtipelaaja tässä tiimissä. Brassard ja Pouliot sitten täydentää hyvin. Nelonen ja etenkin Moore on myös omiaan, mutta ainahan Sather on päästänyt nämä halvat ja hyvin pelanneet nelosen kaverit kesällä menemään jostain syystä... Ja Boylelta pitkään aikaan kiekon kanssa jotain hienoa tänään! Mies luikerteli keskialueelta puolittaiseen läpiajoon ja hommasi vedon lisäksi jäähyn. Carcillo/Dorsett täydentääkin hyvin nelosen, vaikka oikeasti kyllä haluaisin tämän tyylisille rymistelijöille/joukkueen herättelijöille vähintään kolmosen paikan, koska ei sitä tuolta nelosen minuuteilla paljoa herätellä ilman tappeluita. Nyt tosin noi edellä olevat ketjut ovat täynnä, joten nelonen on fine.

Sitten vielä pakeista sananen. Staal & Strålman-kaksikko on todellinen hasardi ja Strålmanin voisi siirtää vetämään happea katsomoon muutamiksi peleiksi aivan välittömästi. Mies on kokoajan maassa rähmällään ihan väärässä kohtaa ja Staal komppaa huonoilla puruillaan. Carolina-matsissa -3, eli siis kaikki kerättävissä olevat ja tänään jatkui yhden sitäkin surkeamman miinuksen muodossa.

Maalilla Talbot teki voitavansa, mutta kun Parisen maalissakin kaverit pääsivät hakkamaan sata kertaa, niin kai siinä nyt lopulta jonkun päästää. Ja hei, Nash sai tuohon Rangersin maaliin syöttöpisteen kakkossyötöstä, vaikka ei edes NHL.comin highlightissa ehtinyt näkymään koko kosketusta, koska sen jälkeen McDonagh ja Stepan syöttelivät keskenään. Nashin pisteistä ISO osa tulee juuri tälläisten hälläväliä-syöttöpisteiden muodossa.

Ketjut muuten oli rukattu siihen uskoon, että Kreider ja Hagelin olivat vaihtaneet paikkoja. Tulos ei ollut kaikkien yllätykseksi sen kummempi, kuten huomattua.

Huomenna Jets. Jokinen varmaan iskee hattutempun ja muistuttaa lopuksi koppiin mennessään vielä unohtumattomasta Rangers-rankkaristaan, joka ratkaisi koko kauden. Ziisus!
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Kaksi peliä lisää pelattuna ja tänään oikein unelmapeli, 0-1 häviö ja ainoa maali - rumpujen pärinää - vastustajan alivoimalla. Olihan siellä heti toiseenkin alivoimamaaliin paikka, mutta ilmeisesti päätettiin pitää peli tiukkana. Kerran katseltiin videolta Rangersin maalia (joka kommentaattorin mukaan oli selvä maali), mutta oikeastihan hidastuksista ei voinut sataprosenttisesti sanoa oliko kiekko kokonaan yli viivan Niemen patjojen seassa.

Winnipegistä tuli onneksi 4-2 vierasvoitto - noin niinkuin pisteitä ajatellen. Hagelin heitti hattutempun joten ei siltäosin huono, vaikkakin oikeasti iso osuushan oli, että Jets joutui vaihtamaan Pavelecin maalilta ekalla erätauolla ja ex-Ranger Montoya kämmäili ensin jättämällä katkaisematta kilven alta menevän syötön ja lopulta imuroimalla längeistä. Muutenkin miehen otteet olivat juurikin kakkosveskan tasoa. Kreiderin maali oli ihan oivaltava jos Stepan tosiaankin yritti miehelle laidan kautta. Ensimmäinen Hagelinin maaleista tuli lahjakimmokkeilla, jälkimmäiset ihan tekemällä. Olisihan se toki kivaa että peleissä osuisi enemmän kuin kaksi ukkoa. Tai edes joku, kuten tänään.

St. Louis on nyt löytänyt itsensä Zuccarellon ja Brassardin vierestä. Ja taas, tulos näkyy taululla. Eikö se hlvtin Vigneault voi pysyä niissä kokoonpanoissa, jotka näyttää selvimmälle vaihtoehdolle ja yrittää muodostaa niistä toimivaa juttua omalla tekemisellään? Z-B-Pouliotin kanssa oli sama kauden alussa. Jo preseasonilla näki, että näillä kulkee hyvin, niin silti saivat uuden yrityksen vasta joskus ennen joulua. Nyt uskon, että Richards olisi kuitenkin paras sentteri St. Louisille ja Hagelin nopeutensa kanssa hyvä yhdistelmä. Nyt on kaksi kääpiötä samassa ketjussa Z & St. L ja se ei oikein toimi, kun pelityylikin on aika samanlainen.

Kolmen pelin vierasviikko käynnistyy tiistaina Ottawasta, perjantaina Columbus ja lauantaina iki-ihana Devils. Sanomattakin selvää, että etenkin kahdesta vikasta olisi pisteitä tultava. Tällä hetkellä joukkue on vikassa wild cardissa kiinni ja eniten pelejä pelanneena.

* * * *

Mielenkiinnosta vilkaisin mitä Hartford Wolf Packille kuuluu, hävettävän vähän on joukkueen tekemisiä tullut seurattua tällä kaudella. Tukevasti ovat jäämässä pudotuspeleistä ulos, kun 20 peliä jäljellä ja konferenssin 12. sija hallussa, 11 pistettä viivaan.

Laitetaan vielä lisäksi pistepörssin kärki ja muutama poiminta:
Koodi:
nimi,           pelit   maalit  syötöt  [i]pisteet [/i]+/-     jäähyt
Oscar Lindberg	62	14	23	37	0	52
J.T. Miller	32	12	23	35	13	35
Danny Kristo	51	18	15	33	-3	14
Aaron Johnson	61	4	29	33	-6	55
Danny Syvret	62	8	24	32	3	30
Ryan Bourque	60	17	11	28	11	12
Jesper Fast     39	13	14	27	11	22
- - -
Darroll Powe	59	10	10	20	-5	83
Marek Hrivik    60	9	11	20	-4	18
Dylan McIlrath	48	5	7	12	-4	145
Stu Bickel	24	1	7	8	-1	85
Arron Asham	23	3	2	5	1	32


Jännää muuten, että organisaation lupaavimmaksi pakiksi luokitellaan McIllrath, heti Brady Skjein jälkeen, joka siis varattiin kaksi vuotta sitten. Voisiko sanoa, ettei luottamusta herätä. Tässä vielä tuota listausta Hockey's Futuren sivuilta, jos joku haluaa analysoida enemmänkin.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
NY Rangers sai vihdoinkin ketsuppipullon auki viime yönä Senaattoreita vastaan ja hakkasi peräti 8-4 voiton! Peli on vielä katsomatta joten palaan asiaan myöhemmin.

Tuo peli Haita vastaan oli kyllä syvältä ja niin kuin stiflat jo kertoikin niin tämä Zuccarello-Brassard-St. Louis oli huono, kuka tuossa ajaa maalille??!

Niemi tietysti oli rautaa maalissa mutta se yksi Hagelinin maali olisi pitänyt hyväksyä joka kävi maalissa tolpan ja suojien välissä.
 

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Mielestäni oli ensisijaisen tärkeää, että Lundqvist sai voiton nro 302 nopeasti alta pois. Media on kuitenkin noteerannut virstanpylvään näyttävästi. Nyt voisi antaa Talbotille taas vähän peliä, sillä mahdollisissa pudotuspeleissä tulee äkkiä väsy tällä tahdilla. Tällä tahdilla tarkoitan ainakin maalinteon suunnatonta vaikeutta, mikä tarkoittaa tiukkoja, usein tappioksi taittuvia otteluita.

Etenkin Red Wingsin yskiminen on aiheuttanut sen, että Metropolitanista on hyvät mahdollisuudet toiseen villi kortti -paikkaan. Divarin toiseksi on kuitenkin syytä tähdätä. Flyersin ja Blue Jacketsin otteet tulevat ailahtelemaan nykyistä enemmän, ja kun Rangersin tekemisessä on rutkasti parantamisen varaa, toisen sijan pitäisi tulla kuin itsestään. Eikö?

Kyllä on tahmea alku ollut St. Louisilla. Hymyilyttää leveästi, kun katselee joukkueen sisäistä pistepörssiä. Missä ovat neljän maalin illat?

Vieraskiertueella on jäljellä isot ottelut Blue Jacketsin ja Devilsin kotiareenoilla. Varsinkin sinitakkeja vastaan kyseessä on neljän pinnan koitos. Paholaisillakin on hyvät saumat kevään tosipeleihin, mutta heillä on ohitettavia joukkueita liikaa.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Oli hieno voitto, vielä kun saataisiin tasoitettua peliesityksiä, ettei sen voiton ja häviöiden ero ole niin iso. Mutta pisteet kelpaa. Jätän pelin analysoinnin Girardi #5:lle ja itse paneudun ao. lainaukseen. Alkoi tosiaan mietityttämään, kun ei oikein mitään kummallista tapahdu, että missä vedossa tämä St. Louis oli oikein Tampassa ennen treidiä. Muutama hyvä syöttö ja tänään jo "melkein maali", kun Ottawan kaveri ohjasi itse omaan maaliin. Mutta ei vielä mitään maagisia rannareita, joita esitti itse Rangersia vastaan kaudella.

Ainiin, se piti vielä sanoa, että hienoa peliä osaa tämä nelosen D. Moore pelata, vaikka nelonen nyt jäikin miinukselle kaikenkaikkiaan. Itse tykkään miehen - välillä jopa näyttävästäkin - pelistä. Toivottavasti mies on osa ensi kauden joukkuetta, ettei taas tuotaisi ulkopuolelta kasaa nelosen kavereita, jotka löytyy lopuksi Hartfordista.

Kyllä on tahmea alku ollut St. Louisilla.

Tampa Bay tällä kaudella: 62 29+32 =61 0,98 ppg (!)
Rangers tällä kaudella: 8 0+3=3 0,375 ppg

Katsotaan sitten missä lähiaikojen vedossa mies oli Tampassa ennen treidiä, eli samat viimeiset kahdeksan peliä Tampasta:

8 4+4=8 1,0 ppg

Ainoastaan kahdessa jäi pisteittä.

Sitten vielä loppuun sama määrä viimeisiä Tampa-pelejä mitä Rangersissa tulee, jos pelaa kaikki jäljellä olevat - eli 20, joka on about neljännes kaudesta.

20 12+11=23 1,15 ppg

Ei huono, sanoisi Jorma Uotinen.

Mitä näistä nyt sitten voi päätellä, en tiedä. Ehkä St. Louisilla ottaa aikansa uudessa joukkueessa pitkän Tampa-ajan jälkeen. Ehkä mies tuli vaan lähemmäs perhettään viettämään leppoisaa loppuelämää. Katsotaan.

* * *

Sattuipa silmään Rangersin loppuohjelma ja voisi sanoa, että siinä on pari merkittävää asiaa. 1) Ainoastaan (seuraava) Columbus ja Philly ovat samoista sijoista kamppailevat, jotka kohdataan. En tiedä onko hyvä vai ei, itse tykkäisin kun olisi panosta kunnolla peleissä. Näistä pisteitä! Idästä tosin ei kohdata enää ylempänä olevia muita kuin viimeisenä pelinä Montreal. 2) Lisäksi on vielä neljän pelin lännenkiertue luoteen kanadalaisia tiimejä vastaan + Colorado. Ei varmastikaan helppo, kuten muistellaan kauden alkua.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
NYR vs OTT 8-4

NY Rangers kohtasi vieraissa Canadian Tire Centressä Ottawan. Pelin alku oli hyvin hermostuneen oloista peliä molemmilta, kiekko pomppi minne pomppi. Maalinteon aloitti 7min kohdalla Ottawan nuori pakkilupaus Hoffman joka tykitti viivasta Senatorsit 0-1 johtoon. Ellei alku ollut vielä tarpeeksi huono niin Hagelin otti heti seuraavasta vaihdosta 2min koukkausjäähyn mutta yllättäen alivoimalla juuri maalin tehnyt Hoffman menetti kiekon sinisellä ja Nash pääsi yksin karkuun ja tasoitti terävällä ranteella pelin 1-1. Ekan erän 10min kohdalla NYR sai ylivoiman mutta Pouliot otti tyhmän kamppausjäähyn ja 4vs4 pelin päätyttyä Ottawa kerkesi tehdä vielä oman ylivoimansa aikana 1-2 johtomaalin Zibanejadin ansiosta, mainiot syötöt Spezza ja Karlsson. Ensimmäinen erä siis 1-2 vieraille.

Toista erää saatiin luistella puoleen väliin asti ennen kuin NYR sai tasoituksen aikaiseksi jossa Hagelin luisteli hienosti maalin ympäri ja syötti Brassardille tolpalle josta mies ei erehtynyt sekä samalla meni 8 pelin pisteetön putki poikki. Kun toista erää oli jäljellä n. 5min antoi Ottawan Phillips syötön suoraan karvaamaan tulleen Pouliotin lapaan joka kiitti 3-2 maalilla. 2-3min tästä John Moore lämäsi vaarattomasti kohti Ottawan Lehnerin vartioimaa maalia ja kappas kummaa sehän meni sisään, 4-2 Rangersille. Mainion toisen erän viimeisteli taas viivasta lähtenyt McD:n laukaus kohti maalia joka kimposi Ottawan omasta miehestä sisään vaikka alkuun näytti että St. Louis olisi saanut NYR-uransa ekan, mutta ei. Toinen erä 5-2 Rangersille.

Ottawa vaihtoi kolmannen erän alkuun maaliin Lawsonin. Kolmas erä oli varsinainen avoimien ovien iltaa kun maaleja tehtiin vuoron perään. Ensin Ottawan Michalek 5-3 kavennus, sitten Stepan 6-3 johto Ottawan Phillipsin jo toisesta hazardista (Zuccarello syötti tolpalle mutta Stepan ohjasi luistimella), Brassard 7-3 johto (St.Louis laukoi kohti maalia mutta pomppi jotenkin pakin kautta Zuccarellolle joka syötti tolpalle Brassardille), Ottawan Ryan ohjasi maalin edestä 7-4 kavennuksen sekä loppunumerot 8-4 viimeisteli Nash tyhjään maalin pari minuuttia ennen loppua.

Vaikka NYR voitti selvästi niin peli oli jotenkin levotonta ja sekavaa, näkisin mielummin sitä Detroitia vastaan näkemääni playoff-kiekkoa mutta pääasia että maaleja tuli!

King Henrik on nyt virallisesti kuningas voitoissa, vielä yksi nollapeli lisää ja olisi senkin tilaston ykkönen Rangersin väreissä.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Miten Marty on sopeutunut Rangersiin? Tilastojen valossa huonohkosti, mutta kertokaapa joku vähän kokonaiskuvaa. Callahan on ollut tasaisen loistava toistaiseksi salamanutussa.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Morjensta NYR seuraajat. Tuossa fantasyhockeyssä tilastoja tutkaillessani törmäsin erääseen askarruttavaan tilastoon jonka taustoja olisi kiva tietää. Eli herra nimeltä Rick Nash on paukuttanut urallaan yleensä hieman reilusti 1 taklaus per peli keskiarvolla. 3 viimeistä CBJ-kautta 121, 91, 104 taklausta pelimäärän ollessa 70-80. Viimekauden 44 pelissä tuli vielä 46 taklausta, mutta tällä kaudella mies on rekisteröinyt tämän kauden 53 peliinsä vain 9 taklausta! Mitä helvettiä miehelle on oikein tapahtunut? Ei näytä fyysisyyden väheneminen kompensoituneen ainakaan kasvaneina tehopisteinä...
 

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Morjensta NYR seuraajat. Tuossa fantasyhockeyssä tilastoja tutkaillessani törmäsin erääseen askarruttavaan tilastoon jonka taustoja olisi kiva tietää. Eli herra nimeltä Rick Nash on paukuttanut urallaan yleensä hieman reilusti 1 taklaus per peli keskiarvolla. 3 viimeistä CBJ-kautta 121, 91, 104 taklausta pelimäärän ollessa 70-80. Viimekauden 44 pelissä tuli vielä 46 taklausta, mutta tällä kaudella mies on rekisteröinyt tämän kauden 53 peliinsä vain 9 taklausta! Mitä helvettiä miehelle on oikein tapahtunut? Ei näytä fyysisyyden väheneminen kompensoituneen ainakaan kasvaneina tehopisteinä...

Kyllä kai se on se perinteinen juttu, loukkaantumisen jälkeen arkailee silminnähden. Boylen alkukauden niitti imi pelihaluja varmuudella. Mutta mielestäni yksi suuri tekijä, joka tosin ei selitä viime kautta, on se, että nyt Rangersissa ei täydy tehdä "kaikkea itse". Blue Jacketsissa pahimmillaan kaukalossa oli vain Nash, joka takakarvasi, teki maaleja ja taklasi. Nyt on vaadittu hieman puhtaammin maalintekijän roolia, jolloin voimahyökkäämisestä on karsittu taklauksia.

On sellainen tunne, että taklauksia rekisteröidään eri ottelussa ei tavalla. Näistä on varmasti aitoja tutkimuksia, kuinka kotijoukkueen tilastot näyttävät "paremmilta", koska kynän varressa on usein paikallinen. Tämä ei selitä noin radikaalia laskua, se on selvä.

Nash on edelleen se panssarivaunu, joka rymistelee maalille, mutta siitä tapahtumasarjasta ei taklauksia tule. Organisoiduissa hyökkäyksissä Nash ei mene päätyyn asti vaan jää odottamaan maalintekosektorille. Tehopisteiden lasku on myös seurausta roolin ja pelityylin hienosäädöstä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
->Omasta mielestäni Nash on thnyt toistuvien aivotähdysten vuoksi tietoisen valinnan muuttaa pelityyliään, vähän samoin kuin Nathan Horton. Sen näkee paitsi tilastoista, myös katsomalla miehen otteita kaukalossa. Nash on aina mielyttänyt meikäläistä pelaajana ja itse kiinnitin huomiota asiaan joskus loppusyksystä, kun Rangers pelasi Bruinsia vastaan. Tuli sen jälkeen varmuuden vuoksi seurattua pari muutakin Rangersin peliä. Itse näen asian noin, en tietenkään pysty varmaksi sanomaan saati että olisin Nashin kanssa asiasta jutellut.

Tiedä sitten auttaako se, ettei itse karvatessa hae taklauksia. Aivotärähdyksiä kun yleensä saa kiekko lavassa ottavana osapuolena.
 

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Olipa touhua Nationwide Arenalla. Bobrovsky haki asetelmia jo ennen alkuvihellystä kopsauttamalla luistimella Nashin vastaavaan. Lisäksi kampitus maalin edessä tapahtui vain ja ainoastaan siksi, että selässä luki Nash. Johansen oli mukana talkoissa ekasta erästä alkaen kaatamalla Nashin pienen harhauttelun jälkeen.

Oliko Nashin hylätty maali potkumaali? Nopeasti tuomari levitti kätensä, eikä videolle menty. Bobrovsky piti huolta Nashin mailasta ihan loppuun asti, minkä seurauksena lopulta Blue Jackets sai ylivoiman. Kolmannen erän hanskaaminen oli fiksu veto kotijoukkueelta. Nash viideksi minuutiksi boksiin vaihdossa Calvertiin.

Edelleen St. Louis yössä ja kahden miehen ylivoimat pitäisi käyttää hyödyksi. Ja edelleen laukaukset haluttiin viedä tilastoissa omiin nimiin. Ei lähtökohtaisesti huono ajatus, mutta se ei saa ohjata omaa pelaamista. Ensi yönä mennään taas, vastassa lähes pakkovoittojen edessä oleva Devils. Kyllä se Flyers sieltä viimeistään keskiviikkona häviää, joten pisteitä kaivataan, jos mielitään divarin toiselle sijalle.

Onko Haggertyn mahdollisesta debyytistä tietoa?
 

BroadwayVille

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Hola NYR fanit!

Olen seuraillut Rangersia vuodesta 2008 lähtien ja tätä ketjuakin jo muutaman vuoden, joten pitihän nämä tunnukset jossain vaiheessa hankkia. Lyhyestä virsi kaunis, vuodesta 2008 lähtien fani ja vuodesta 2009 kaikki Rangersin matsit on tahkottu läpi. Paikanpäällä olen käynyt neljästi (viimeisin visiitti muutama viikko sitten) ja iso osa vapaa-ajasta kuluu kaiken maailman Rangers hommien kanssa.

Pitemmittä puheitta asiaan. Rangers@Devils tänään Newarkissa ja taas kaksi tärkeää pistettä tarjolla. Philly/Columbus/Caps ja Detroit pistää vielä vastaan playoff kamppailussa, joten voitto maistuisi tänään. Raphael Diaz tekee tänään NYR debyyttinsä (via @BrettCyrgalis) ja John Moore lepäilee eilisen kovan pommin jälkeen.

Let's Go Rangers!
 

Outsider

Jäsen
Kolmas ja tärkeä voitto putkeen. Lundqvist jatkoi ennätystehtailua ja pelasi 50. nollapelin Rangers-paidassa. Mites muut näkivät Diazin pelin? Mielestäni todella positiivinen esitys ja vastuutakin tuli ihan kunnolla. Meinasi kyllä mennä aamupala väärään kurkkuun, kun selostaja alkoi pelin alussa puhua Raffi Torresin Rangers debyytistä... Ei olisi yhtään pahitteeksi, jos puolustuksen paikoistakin tulisi vähän enemmän kilpailua.

Callahanin poistuminen aiheutti sen verran negatiiviset fiilikset, että kauppaa ei pahemmin ole jaksanut kommentoida, vaikka eihän se yllätyksenä tullutkaan. Silti kun nyt miettii noiden muiden omien suosikkijoukkueiden kausia ja tapahtumia kaikkinensa, niin kapteenin myynti kohtuullisen hyvin menneen kauden aikana teki kyllä pahaa. Mutta tehdään siitä arviot sitten, kun uusi sopimus on selvillä ja toivottavasti St. Louis alkaa joskus pelaamaan.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Hieno 0-2 voitto Devilsejä vastaan ja Lunkalle se odotettu 50 nollapeli. Rangers on vähän yllättäen koko NHL:n paras vierasjoukkue. Diaz tosiaan debytoi ja selässä tuttu #4. Liike oli hyvää ja sai ylivoimavastuutakin Girardin parina. St.Louis ei osunut edes tyhjään maaliin, joten ei mies vielä vakuuta. Zuccarello kävi yllättävän kuumana, löi mailalla myös Brodeuria. Maalit tuli Nash pienestä kulmasta Kreider-Stepan kuvion päätteeksi sekä Stepan ryystyltä tyhjään maaliin.
 

BroadwayVille

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
NYR-PHX 4-3 OT

Vaihderikkaan matsin jälkeen kaksi pistettä jäi Broadwaylle ja täten NYR siirtyi Phillyn ohi Metropolitanin kakkoseksi. Ennen ottelun alkua juhlistettiin Lundqvistin seuraennätyksiä ja Rangers olikin ensimmäisen kaksikymppisen aika juhlatunnelmissa. OEL vei Kojootit johtoon ylivoimalla jo muutaman minuutin jälkeen ja ex-Ranger Jeff Halpern pääsi laittamaan kiekon vapaasti häkkiin lähes seuraavasta hyökkäyksestä. Toinen erä oli Rangersin hallintaa ja hyvän painostuksen jälkeen Richards (ensimmäinen maali 14 peliin) ohjasi Hagelinin vedon Smithin ohitse. Brassard jatkoi maalitehtailuaan ja teki tasoitusmaalin erän puolivälissä. Erän lopulla Kreiderin tyhmä pelaaminen (veto ohi -> vastahyökkäys kaverill) päättyi miehen omaan maaliin ja Phoenixin 3-2 johdossa lähdettiin toisella erätauolle. Mike Smith loukkasi polvensa pahannäköisesti kolmannessa erässä (Brassard kaatui päälle) ja Tomas Greiss joutui tositoimiin. Dan Girardi ohjasi maalinedestä (?!?) tasoitusmaalin ja pakkipari Danny G - McD oli vastuussa myös voittomaalista!

Stepan ja St. Louis pelasivat flunssassa ja molempien peliaika jäi varsin vähäiseksi. Vigneault totesi pelin jälkeen, että teki virheen päästäessään miehet jäälle. Huomenna Flyers MSG:llä ja perjantaina käyntiin neljän pelin road trip (Calgary, Edmonton, Vancouver ja Colorado).
 

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
NHL.comin uutisen mukaan Kreider on poissa kaukalosta kuukauden päivät käsivamman vuoksi. Oli jättänyt Coyotes-ottelun kesken, mistä kertoo kertynyt jääaika 10:12. Tämä tarkoittaa suurella todennäköisyydellä, vai meinaako Vigneault kokeilla Milleriä Stepanin ja Nashin kanssa? Tietty sillä edellytyksellä, että nuha on taltutettu ja jenkki on pelikunnossa ensi yönä.

Vaikka peli onkin kulkenut neljän voiton edestä, Zuccarello-Brassard-St. Louis olisi hyvä hajottaa. Kuten täällä on tullut ilmi, harva näistä jätkistä ajaa maalille ja iskee paluukiekot sisään. Tekopaikkaa on saatu luotua mukavasti sektorille, mutta jos rosterissa on liikkumavaraa, kannattaa sitä käyttää. Sentterit ovat selvät ja usealle heistä löytyy toiselle laidalle tuttu linkki.

X - Stepan - Nash
X - Richards - St. Louis
Zuccarello - Brassard - Pouliot
Boyle - Moore - Dorsett/Carcillo

Ja nyt kun Kreider on pois, kaksi X-ruutua jäävät Hagelinin ja Millerin täytettäväksi. Hagelin taitaa nopeutensa vuoksi sopia paremmin Richardsin rinnalle, joten päästään jo moneen kertaan mainittuun kokonaisuuteen. Vai vetääkö AV kanin hatusta ja iskee Haggertyn ykköseen.

John Moore on luultavasti edelleen sivussa, joten Diaz pääsee operoimaan aina ylivoimassa asti. Edelleen ihmetyttää hänen nappaamisensa. Sitten en ihmettele, jos nakuttaa piste per peli -tahtia pudotuspeleissä. Ja olisikohan taas pian Talbotin aika ottaa kiekkoja kiinni? Flyers vielä Lundqvistilla ja vieraskiertueella sitten Cameronille peliä.
 

JoukaHainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers ja Jaromir Jagr
St.Louis-Stepan-Nash on ykköskenttänä Kreiderin loukkaannuttua. Harmillinen loukkaantuminen ja toivotaan, että nopeasti palaisi. Nyt avautui Martylle loistava mahdollisuus herätä ja näyttää osaamisensa. Toivottavasti klikkaa kemiat. Vaarallisen kuuloinen yhdistelmä ainakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös