Tortorellan peluuttama "desperation hockey" perustuu muutamaan yksinkertaiseen perusideaan:
1) Luistelu ja työnteko pohjois-etelä suunnassa
2) Koko kentällisen osallistuminen hyökkäykseen ja puolustukseen
- takakarvaus
- pakkien haut päätypelin pyörityksen jälkeen
3) Pelaamisen muokkautuminen vastustajan mukaan
4) Pelaajien kierrätys kenttien välillä
Tortorella on luonut NYRille pelikirjan joka perustuu lähtökohtaisesti play offs- pelaamiselle. Joka kevät joukkueiden pelaaminen muuttuu yksinkertaisemmaksi ja lähemmäksi ns kanukkihokia. Mennään perusasioiden äärelle. Tärkeitä asioita ovat aina samat: joukkueen tasainen rasittaminen, mahdollisten loukkaantumisten vaikutusten minimoiminen, puolustamisen korostaminen, tilannekovuus ja maalitilanteiden luominen mahdollisimman suoraviivaisesti ja kenttädynamiikkaa menettämättä(eli ei synny liian isoja eroja kentällisen etäisyyksille).
Tortsi on ainoastaan huomannut aikoinaan että NYRin joukkueen rakenne ja pelaajien sitoutuminen on ollut järkevää luoda jo kauden alussa perustumaan tähän grindaamiseen ja kovaan puolustamiseen perustuvaan pelitapaan. Miksi? En tiedä, mutta veikkaan että nuori ja tietynlaisen "Country Club"-imagon omaava Rangers piti tavallaan pudottaa oman mukavuusalueen ulkopuolelle jotta muutos menestystä varten oli mahdollinen. Tähän tämä pelitapa oli hyvä ratkaisu.
Joukkueeltä vaaditaan tässä pelitavassa poikkeuksellisen kovaa työmoraalia, yhteen hitsautunutta joukkue spirittiä, vahvat johtohahmot ja sisältäsyntyvää ylpeyttä omaan "juttuun". Jos Tortsin vaatiminen(huutaminen) menee pelaajalta yli ja syntyy ns "lasittunut katse-ei nappaa" -efekti on pelaajan lähtölaskenta alkanut (Gabby, Dubinsky...). Lisäksi jos joukkue ei menesty tai maalinteko tökkii on valmentaja ja johtavat pelaajat erittäin vaikeassa tilanteessa kun omaa juttua pitäisi markkinoida pelaajille jotka alkavat epäröidä pelitavan kannattavuutta. Kuitenkin pelitavan vahvuus on juuri siinä että härkäpäinen grindaaminen ja puolustaminen on erittäin helppo juurruuttaa selkärankaan, pelaaja tavallaan unissaankin osaa tehdä oikeat asiat kentällä. Myös uusien pelaajien tuominen joukkueeseen pitäisi olla teoriassa helppoa koska pelitapa on niin helppo omaksua. Ainoastaan oikeiden pelaajatyyppien ja heidän sitouttaminen pelitapaan vaatii töitä. Ja mahdollisesti tietyntyyppisten pelaajien pitää muuttaa pelaamistaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle(Gaborik), jolloin lopputuloksena voi olla energian suuntautumista vääriin asioihin. Viimeisenä asiana olen huomannut että Tortorella suosii tietyntyyppisten persoonien ja pelaajien ottamista joukkueeseen, toisenlaisten kustannuksella. Eli Callahan edustaa tyypillisintä Tortorella-tyyppiä: jenkki, ns hokimiäs(ei hengaile filmitähtien kanssa vaan syö nakkia hallilla), kova tekemään hommia ja on hyvä tyyppi kopissa. Tämä viimeinen asia korostunut muutaman pelaajan kohdalla. Olen ihmetellyt miksi Boyle ja Eminger vielä pyörivät joukkueessa kun olisi ollut mahdollisuus vaihtaa varmasti taitavampiin. Boyle ainakin kuuluu jo persoonallaan NYRin sisärenkaaseen ja tuo työnteollaan/aloitustaidoillaan syyn pitää joukkueessa. Mutta luulen että hän myös on ns omia poikia joiden menettäminen vaikuttaisi joukkueen kemiaan/tekemiseen enemmän negatiivisesti vaikka tilalle tulisikin taitavampi. Tortorellahan hankkiutui eroon taas yhdestä slaavi-pelaajasta ja otti tilalle Pohjois Amerikkalaisia. Onko sattumaa? Ei voi olla. NYRin runko on jenkkiläinen ja ruotsalainen. Molemmissa kulttuureissa arvostetaan samoja arvoja: yhteistyötä ja menestymistä. Pelaajista on hienoa olla osana yhteistä juttua joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti heidän persoonaansa ja tapaansa tehdä asioita. Urheilija tuntee isoksi asiaksi perheenomaisen tunteen minkä hän kohtaa aina hallille saapuessaan ja se lataa hänet pelitapahtumaan. Prust muuten oli juuri tällainen pelaajatyyppi josta pidettiin ja joka tappelemisellaan ja presenssillään antoi joukkueelleen enemmän kuin vain se mikä näkyy Boxscoressa. Montreal tajusi tämän ja heitti tiskiin älyttömän tarjouksen josta oli tyhmää kieltäytyä. Näin ajateltiin. Todellisuus iski kauden vanhetessa, ei ollut ryhmää minkä ympärille luoda uusi ydinporukka joka piti yllä Rangers-kulttia jäällä ja pukukopissa. Piti aloittaa tiimin hengen kasaaminen ihan alusta ja tämän asian kestäminen ensinnäkin yllätti Tortorellan ja yllätti myös fanit. Gaborikin tilanne vaikeutti prosessia huomattavasti.
Nyt ovat uudet pelaajat ajettu mainiolla tavalla sisään ja heidän tuominen osaksi NYRissä olemisen ydinasioita on alkanut. Pelaajat ovat jo yhden pelin perusteella osoittaneet osaavansa pelitavan, nyt alkaa heidän sitouttaminen siihen maailmaan mikä tekee New York Rangersistä niin hienon asian. MSG, Tortorellan kiukuttelut medialle, pelitapa ja voittaminen kuuluvat näihin.
Tärkeintä on kuitenkin että sininen sydän sykkii aina täysillä ja pelaaja(ja fanit) ovat iho kananlihalla kun kalapuikko tai jokirotta kumartuu aloitukseen vastapäätä ja ympärillä virnistävät muut sinipaidat, valmiina taisteluun.
Woo hoo hoo! Hey, hey heyheyhey!
1) Luistelu ja työnteko pohjois-etelä suunnassa
2) Koko kentällisen osallistuminen hyökkäykseen ja puolustukseen
- takakarvaus
- pakkien haut päätypelin pyörityksen jälkeen
3) Pelaamisen muokkautuminen vastustajan mukaan
4) Pelaajien kierrätys kenttien välillä
Tortorella on luonut NYRille pelikirjan joka perustuu lähtökohtaisesti play offs- pelaamiselle. Joka kevät joukkueiden pelaaminen muuttuu yksinkertaisemmaksi ja lähemmäksi ns kanukkihokia. Mennään perusasioiden äärelle. Tärkeitä asioita ovat aina samat: joukkueen tasainen rasittaminen, mahdollisten loukkaantumisten vaikutusten minimoiminen, puolustamisen korostaminen, tilannekovuus ja maalitilanteiden luominen mahdollisimman suoraviivaisesti ja kenttädynamiikkaa menettämättä(eli ei synny liian isoja eroja kentällisen etäisyyksille).
Tortsi on ainoastaan huomannut aikoinaan että NYRin joukkueen rakenne ja pelaajien sitoutuminen on ollut järkevää luoda jo kauden alussa perustumaan tähän grindaamiseen ja kovaan puolustamiseen perustuvaan pelitapaan. Miksi? En tiedä, mutta veikkaan että nuori ja tietynlaisen "Country Club"-imagon omaava Rangers piti tavallaan pudottaa oman mukavuusalueen ulkopuolelle jotta muutos menestystä varten oli mahdollinen. Tähän tämä pelitapa oli hyvä ratkaisu.
Joukkueeltä vaaditaan tässä pelitavassa poikkeuksellisen kovaa työmoraalia, yhteen hitsautunutta joukkue spirittiä, vahvat johtohahmot ja sisältäsyntyvää ylpeyttä omaan "juttuun". Jos Tortsin vaatiminen(huutaminen) menee pelaajalta yli ja syntyy ns "lasittunut katse-ei nappaa" -efekti on pelaajan lähtölaskenta alkanut (Gabby, Dubinsky...). Lisäksi jos joukkue ei menesty tai maalinteko tökkii on valmentaja ja johtavat pelaajat erittäin vaikeassa tilanteessa kun omaa juttua pitäisi markkinoida pelaajille jotka alkavat epäröidä pelitavan kannattavuutta. Kuitenkin pelitavan vahvuus on juuri siinä että härkäpäinen grindaaminen ja puolustaminen on erittäin helppo juurruuttaa selkärankaan, pelaaja tavallaan unissaankin osaa tehdä oikeat asiat kentällä. Myös uusien pelaajien tuominen joukkueeseen pitäisi olla teoriassa helppoa koska pelitapa on niin helppo omaksua. Ainoastaan oikeiden pelaajatyyppien ja heidän sitouttaminen pelitapaan vaatii töitä. Ja mahdollisesti tietyntyyppisten pelaajien pitää muuttaa pelaamistaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle(Gaborik), jolloin lopputuloksena voi olla energian suuntautumista vääriin asioihin. Viimeisenä asiana olen huomannut että Tortorella suosii tietyntyyppisten persoonien ja pelaajien ottamista joukkueeseen, toisenlaisten kustannuksella. Eli Callahan edustaa tyypillisintä Tortorella-tyyppiä: jenkki, ns hokimiäs(ei hengaile filmitähtien kanssa vaan syö nakkia hallilla), kova tekemään hommia ja on hyvä tyyppi kopissa. Tämä viimeinen asia korostunut muutaman pelaajan kohdalla. Olen ihmetellyt miksi Boyle ja Eminger vielä pyörivät joukkueessa kun olisi ollut mahdollisuus vaihtaa varmasti taitavampiin. Boyle ainakin kuuluu jo persoonallaan NYRin sisärenkaaseen ja tuo työnteollaan/aloitustaidoillaan syyn pitää joukkueessa. Mutta luulen että hän myös on ns omia poikia joiden menettäminen vaikuttaisi joukkueen kemiaan/tekemiseen enemmän negatiivisesti vaikka tilalle tulisikin taitavampi. Tortorellahan hankkiutui eroon taas yhdestä slaavi-pelaajasta ja otti tilalle Pohjois Amerikkalaisia. Onko sattumaa? Ei voi olla. NYRin runko on jenkkiläinen ja ruotsalainen. Molemmissa kulttuureissa arvostetaan samoja arvoja: yhteistyötä ja menestymistä. Pelaajista on hienoa olla osana yhteistä juttua joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti heidän persoonaansa ja tapaansa tehdä asioita. Urheilija tuntee isoksi asiaksi perheenomaisen tunteen minkä hän kohtaa aina hallille saapuessaan ja se lataa hänet pelitapahtumaan. Prust muuten oli juuri tällainen pelaajatyyppi josta pidettiin ja joka tappelemisellaan ja presenssillään antoi joukkueelleen enemmän kuin vain se mikä näkyy Boxscoressa. Montreal tajusi tämän ja heitti tiskiin älyttömän tarjouksen josta oli tyhmää kieltäytyä. Näin ajateltiin. Todellisuus iski kauden vanhetessa, ei ollut ryhmää minkä ympärille luoda uusi ydinporukka joka piti yllä Rangers-kulttia jäällä ja pukukopissa. Piti aloittaa tiimin hengen kasaaminen ihan alusta ja tämän asian kestäminen ensinnäkin yllätti Tortorellan ja yllätti myös fanit. Gaborikin tilanne vaikeutti prosessia huomattavasti.
Nyt ovat uudet pelaajat ajettu mainiolla tavalla sisään ja heidän tuominen osaksi NYRissä olemisen ydinasioita on alkanut. Pelaajat ovat jo yhden pelin perusteella osoittaneet osaavansa pelitavan, nyt alkaa heidän sitouttaminen siihen maailmaan mikä tekee New York Rangersistä niin hienon asian. MSG, Tortorellan kiukuttelut medialle, pelitapa ja voittaminen kuuluvat näihin.
Tärkeintä on kuitenkin että sininen sydän sykkii aina täysillä ja pelaaja(ja fanit) ovat iho kananlihalla kun kalapuikko tai jokirotta kumartuu aloitukseen vastapäätä ja ympärillä virnistävät muut sinipaidat, valmiina taisteluun.
Woo hoo hoo! Hey, hey heyheyhey!