Mainos

New York Islanders 2018–2019 – uusi aikakausi

  • 45 034
  • 114

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Jan Kovar osoittautui lopulta sitten seuraavaksi Shipachyoviksi. Eli tänään laitettu sopimuksen purkua edeltävään waiversiin. Sen jälkeen sitten palannee KHL:ään.

Ihan hyvä kokeilu kuitenkin vaikkei peliäkään päässyt lopulta pelaamaan. Ei Islanders tuossa mitään menettänytkään.
 

Gneisenau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Metropolitans
2-1 voitto Carolinasta oli Thomas Greissin NHL uran 100 voitto. Kyseisessä ottelussa Greiss venyi kiekon eteen 38 kertaa.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Hiljaista pitelee, vaikka Islesillä pyyhkii paremmin kuin aikoihin. Metropolitan divisioonan taulukko on mukavaa katseltavaa tällä hetkellä!

Ei viiden voiton putki ihan tyhjästä ole tullut, sillä Islandersin pelillinen paketti on todella hyvässä formussa tällä hetkellä. Menneistä vuosista poiketen kukaan ei ole se suuri yksinäinen vaan joukkue painaa duunia joukkueena. Yksittäisinä niminä muiden yläpuolelle on nostettava maalivahti Greiss sekä vihdoin potentiaan lunasteleva Brock Nelson. Täytyy nostaa esiin myös bottom-kenttien vahva panos. Valtteri Filppula oli loistohankinta: Täydellinen palanen kolmosketjun keskelle, jolla saatiin Nelson hyökkääviin kenttiin eikä Islesillä ole laadukasta kolmosen kahden suunnan sentteriä sitten Frans Nielsenin.

Pitäisikö tässä alkaa elättelemään utuisia play-off unelmia?! :)
 

Gneisenau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Metropolitans
Greiss on kyllä muun joukkueen tavoin nostanut profiiliaan kammottavan viime kauden jälkeen. Hyvä valmennus ja pelisysteemi tekee kummallisia asioita itseluottamukselle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Anders Lee saanut tosiaan porukan unohtamaan Tavaresin melko hyvin. Ensi kesänä Lee vapaa agentti. Toivottavasti officella hoidetaan jatko jo hyvissä ajoin. Olisikohan NYI tämän kauden Vegas?
 

Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Nostetaanpas vähän ylös, kun vajotaan koko ajan. Miltäs näyttää kausi tähän mennessä tasaisessa idässä ? Voittoja tulee aina ryppäissä ja samoin tappioita, ihan hyvin kuitenkin menty ilman Tavaresiä !
 

tombz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Nhl,Tuto,Turkulainen juniorijääkiekko
Osaako joku valaista halliasiaa tarkemmin? Ilmeisesti tällä kaudella osa pelataan uudistetussa Colisseumissa jossa ainakin tunnelmaa riitti paluupelissä. Ilmeisesti onko uutta hallia rakenteilla yms?
 

Tiiviste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Coyotes, Isles, Flyers, Ässät
Osaako joku valaista halliasiaa tarkemmin? Ilmeisesti tällä kaudella osa pelataan uudistetussa Colisseumissa jossa ainakin tunnelmaa riitti paluupelissä. Ilmeisesti onko uutta hallia rakenteilla yms?
Belmont Parkille rakennetaan uusi halli. Nyt hätäisesti muistelen että vuodesta 2021 eteenpäin on Islesin ikuisuuksien kestäneet halliongelmat vihdoin pois alta. Sitä ennen pysytään Brooklynissä, ja välillä Nassaussa.

Kaudesta en kykene suurempaa analyysiä tekemään kun en ole paljoa voinut pelejä katsella. Koosteiden varassa ollaan, mutta kyllähän tuo Trotzin kiekko näyttää paljon paremmalta kuin viimekauden kaaos. Etenkin maalivahdeille pitää antaa kiitosta että villikorttipaikka on vielä mahdollisuus. Huomaa kuinka paljon esimerkiksi viimekausi vääristi Greissin tasoa, ja Lehner on mitä ilmeisemmin saanut elämän kondikseen kun koppi tarttuu.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Ihan ok on mennyt odotuksiin nähden. Tuntuu, että itseään selkeästi vahvemmille Islanders lähes aina häviää etenkin vieraissa, mutta ns. samantasoiset niput kaatuvat hyvällä prosentilla. Silloin tällöin tulee mukavia ylläreitä, esim. taannoinen tuplavoitto Pensistä, kotivoitto Columbuksesta sekä tämän viikkoinen vierasvoitto Coloradosta. Jotain idän armottomasta tasaisuudesta kertoo, että Isles on kohtuullisesta pistetahdistaan huolimatta vasta yhdeksäntenä ulkona 3 pisteen päässä wild card-tonteilta.. Pelejäkin olen viaplayn kautta kohtuullisesti nähnyt, joiden perusteella voinee ennustaa keskinkertaisen materiaalin koituvan Islandersin kohtaloksi tällä kaudella. Iloisesti ovat yllättäneet erityisesti tasaisen varmasti illasta toiseen suorittava V. Filppula, Tavaresin lähdönkin jälkeen hyvän pistetahdin säilyttänyt J. Bailey sekä elämänsä kautta vetävä B. Nelson. Ykkösketjusta Beauvillier painaa kohti 30 maalin ja Barzal 50 pisteen kautta, mutta kundien tehosaldo osoittaa, että parantamisen varaa on. Eberlen otteisiin olen itse ollut hieman pettynyt, sillä taito-ominaisuudet ovat niin hyvät, että saadulla vastuun määrällä edellytyksiä nähtyä parempaan on.
Jotain Islesin hyökkäyskalustosta kertoo kuitenkin se, että kakkosylivoimaa pyörittää Valtteri Filppula... Kaikki kunnia Vallelle, mutta ei hän sinne enää kuuluisi!

Puolustajista eniten on pettänyt Nick Leddy, jonka pitäisi olla profiilipakki tässä nipussa. Saldot 1+8 ja -9 eivät anna aihetta hurraahuutoihin... Onneksi Ryan Pulock on ottanut Leddyn roolin profiilipakkina ollen keskinkertaisen kaluston todellinen liideri. Scott Mayfield vetää myöskin hyvää kautta. Kyllähän Toukokuupellossa tiedettiin potentiaalia olevan, runsas vastuu näyttäisi kantavan hedelmää. Adam Pelechin +10 yllättää, sillä tuntuu kaveri koomailevan kentällä liian usein. Tai sitten vain kuvittelen...

Maalivahdit ovat, kuten yllä todettiinkin, toistaiseksi esiintyneet mukiinmenevästi. Greissin hyvän ja huonon illan ero on valtava, joskus otteet saattavat heilahdella pahasti otteluiden sisälläkin. Esimerkiksi marraskuisessa Dallas-pelissä hyvän avauserän jälkeen sakemanni ei saanut toisessa erässä edes silmiään kiinni... 4 omiin alta 10min ja veskari vaihtoon. Torjunta% 92,0 on silti oikein hyvä viime kauden kammottavaan 89,2% verrattuna. Eikä Lehnerin 91,7% paljon jälkeen jää... Ei Isles maalivahteihin kaadu, vaikka tälläkin osastolla liigan kärkiosastolle matkaa on (liian) paljon.

Toivottavasti tämän ketjun herääminen totaalikoomasta ei ole vain väliaikainen ilmiö!
 
Viimeksi muokattu:

Tiiviste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Coyotes, Isles, Flyers, Ässät
Mjoo. Mikähän Leddyllä nyt on oikein meneillään? Pelaa Isles uransa heikointa kautta.

Ja onko muuten Ho-Sang miltä näyttänyt kun on päässyt ylhäällä käymään?

Ehkä pitäisi vähän ottaa itseään niskasta kiinni ja katsella menoa jäällä aktiivisemmin, jotta saisi tännekin ketjuun lisää eloa.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Ja onko muuten Ho-Sang miltä näyttänyt kun on päässyt ylhäällä käymään?

Itse olen ainakin pitänyt näkemästäni. Taitava kundi edelleen, mutta pelaa aiempaa vastuullisemmin. Mielestäni Ho-Sanf sopii hyvin nimenomaan Filppulan ja Komarovin rinnalle, sillä he omalla panoksellaan potkivat myös "ongelmalapsi" Ho-Sangia pelaamaan paremmin kahteen suuntaan. Tämän Josh on itsekin todennut haastattelussa mainiten erikseen Komarovin henkisen panoksen hänen pelinsä monipuolistumisen takana. Saa sitten nähdä, mikä mahtaa olla Ho-Sangin kohtalo Laddin palatessa takaisin ruotuun. Ho-Sangista tulee hieman mieleen laituriversio Barzalista...
 

Tiiviste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Coyotes, Isles, Flyers, Ässät
Itse olen ainakin pitänyt näkemästäni. Taitava kundi edelleen, mutta pelaa aiempaa vastuullisemmin. Mielestäni Ho-Sanf sopii hyvin nimenomaan Filppulan ja Komarovin rinnalle, sillä he omalla panoksellaan potkivat myös "ongelmalapsi" Ho-Sangia pelaamaan paremmin kahteen suuntaan. Tämän Josh on itsekin todennut haastattelussa mainiten erikseen Komarovin henkisen panoksen hänen pelinsä monipuolistumisen takana. Saa sitten nähdä, mikä mahtaa olla Ho-Sangin kohtalo Laddin palatessa takaisin ruotuun. Ho-Sangista tulee hieman mieleen laituriversio Barzalista...
Kiitos raportista. Ho-Sang on sellainen oma suosikki noista prospekteista ja on ollut sitä jo varaamisesta asti. Eiköhän siitä vielä tähtilaituri saada, kun sitä potentiaalia löytyy. Jotain kiehtovaa näissä hieman "ongelmatapauksissa" on. Muuan Laine hyvä esimerkki.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mites Otto Koivula farmissa. Surkean alun jälkeen kaikki kääntynyt kuin kytkimestä:

Ekat 7 peliä, 0+0=0, -3
Edelliset 20 peliä, 7+10=17, +14
(johtaa joukkuetta +11 -lukemalla)

Ja ilmeisesti pelannut sentterinä, joka tekee tästä vielä ihmeellisemmän tapauksen, laiturin paikalta keskelle ja uran parasta kiekkoa?
 

Tiiviste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Coyotes, Isles, Flyers, Ässät
Koivulasta kirjoittelinkin jo AHL ketjussa, mutta oikein positiivista on Oton pelaaminen. Etenkin kun kerran homma sentterinä toimii, ja sille pelipaikalle Islesin prospect pool on noin yleisesti melko kapea. Toivotaan parasta!
 

Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Näkikö kukaan eilistä peliä Torontoa vastaan ? Näyti olleen Barzal show menossa ja Lehner otti vaatimattomat 36 koppia ja nollat! Miltä näytti Tavares?
Pian jo viivan paremmalla puolella !
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Molemmat viikonvaihteen pelit tuli katsottua. Ottawaa vastaan nähtiin todellinen Dr. Jekyll & Mr. Hyde-esitys, sillä ensimmäinen puolisko pelistä oli ihan karseaa paskaa ja toinen puolisko taasen ihan huikea! Torontoa vastaan tahtipuikkoa heiluttivat aikamoisessa lennossa koko viikonlopun ollut Barzal sekä varman pelin pelannut Lehner. Torontolle näytti sattuneen kohdalle ilta, jolloin mikään ei mene putkeen. Täysi ohipeli siis, mutta Islanders pelasi kyllä hyvin! Jokainen ukko veti sellaisella tiikerinsilmällä, että taisi olla näyttöhaluja Juudas Tavaresille. Ma-ti-yönä jatketaan Buffalossa...
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Niin ne ajat muuttuu: Viime kaudella karmeat 296 maalia päästänyt Islanders on tällä päivämäärällä NHL:n vähiten maaleja(102) päästänyt joukkue. Voiko hyvän valmennuksen merkitystä enää enempää korostaa? Vai onko se Lehner ollut tosiaan niin valtava parannus Jaro Halakista...?

Hyvin menneen Sabres-pelin isoin jobinposti oli Filppulan saama ylävartalovamma, joka on jopa yllättävän iso menetys Islesille. Onneksi miehen arvioitu status on ainoastaan day-to-day, kuten täältä selviää.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Todella mielenkiintoista juttua Islandersin joukkuekulttuurin uudelleenrakentamisesta Friedmanin 31 Thougthsissa.

15. As surprising as Vancouver’s burst is, it’s probably second to the Islanders’. When John Tavares left, no one was expecting much, but they are two points back of Buffalo and Montreal for the Eastern wild card spots with games in hand. Some of their players indicated they were pleasantly surprised to see how things were structured under Lou Lamoriello and Trotz.

“I’m a builder, I saw this as a great challenge,” Trotz said hours before the Islanders shut out the Maple Leafs in Toronto. “I told them I just experienced winning a championship, and I wanted them to have the same experience. The way you do that is you play as a team, with accountability, structure and work ethic. With Lou Lamoriello, everything is about winning. They saw how organized and detailed we were. We told them defence can be fixed, if you are willing to sacrifice the cheating in your game. All the guys bought in.”

16. When did he notice they realized it could work? “We beat Pittsburgh twice,” Trotz answered. Those were back-to-back games, 6-3 on Oct. 30 and 3-2 in a shootout on Nov. 1. The Penguins weren’t going great at the time, but they are still the Penguins.

“When John left, the others understood they needed each other if they were going to win.” He likes Nelson, given a bigger role. Same for Josh Bailey. Johnny Boychuk is “our pillar, a great sounding board and Anders Lee does everything the right way.” Then there is Mathew Barzal, who had a hat trick against the Maple Leafs. “He was trying too hard to be John’s replacement. Overhandling the puck. Too much one-on-one. But it’s part of growth. We knew he was going to be okay."

17. Trotz on his 2018: “I’ll always remember the journey of winning. I was not going to be defined by winning a Stanley Cup. It’s the same thing I said to (Alexander Ovechkin): Never stop chasing. I call it the year of enlightenment. It’s a whole life thing, the importance of giving you my best. That’s not going to change. I’m going to enjoy this journey, too.”

18. The Islanders will have some interesting decisions to make, with Barzal eligible for an extension on July 1. Unrestricted free agents include Nelson, Lee, Jordan Eberle, Valtteri Filppula and Robin Lehner. Not that under Lamoriello we’ll be getting a lot of updates. Many of Tavares’ old linemates suffered through a serious drop in production after leaving but, so far, Lee is an exception. Heading into last weekend, his points per game was up from 0.7 alongside Tavares, to 0.75. He’ll be 29 in July, a problem in the now-ageist world of sports, but they know his importance.

19. Lamoriello and Trotz put Filppula and Leo Komarov around Josh Ho-Sang in the dressing room. I’d heard he had an assigned seat on the plane next to Komarov, too, but that’s not confirmed. Whatever the case, putting those two together is a great idea. The young Toronto players swore by Komarov.

https://www.sportsnet.ca/hockey/nhl/31-thoughts-whats-next-benn-seguin-dallas-stars/
 

Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Jälleen viime yönä iso päänahka, ja nyt jo viivan paremmalla puolella. Aika lentokeli joukkueella ja tiukat matsit kääntyy voitoksi. Hyvältä näyttää.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Kuuden ottelun voittoputki katkesi toissayönä toista hyvässä iskussa ollutta joukkuetta, eli Carolinaa vastaan. Pelkästään highlightien perusteella vittumainen tappio. Yksi Pelechin jaloista omiin pomppinut kiekko sekä paitsiona haastettu sekä jälkeenpäin hylätty Eberlen maali. Siihen päälle tehtiin keskinkertaisesta McElhinneystä sankari tuhlaamalla pari ihan huikeaa maalipaikkaa, joissa CME teki kieltämättä hyvät pelastuksetkin. Hyvää oli Valle Filppulan palaaminen sairasruvalta sekä Devon Toewsin osuma. Nuorukainen on vankkojen puolustusesitystensä lisäksi ryhtynyt mäiskimään maaleja urakalla. Hickey saa kaikessa rauhassa parannella vammaansa korvaajan ollessa tällä tasolla...

Odotuksiin suhteutettuna mallikkaasti sujunut sesonki jatkuu back-to-back-rivarlylla pahassa syöksykierteessä olevaa Rangersia vastaan. Viimeksi otettiin kunnolla dunkkuun, mutta nyt ei voi muuta odottaa kuin kahta voittoa. Sen verran sekaisin paletti tuntuu Manhattanin pojilla olevan. Eiköhän Ryan Strome ainakin sen yhden pakollisen osuman iske ex-seuransa kiusaksi...

Trade Deadlinekin lähestyy uhkaavasti. Eiköhän siellä jotain peliliikkeitä Lou-sedältä nähdä, mm. Eberle saattaa hyvinkin saada uuden osoitteen. Ensi kesän UFA-pelaajien suhteen mahdollisia siirtoja voidaan spekuloida tarkemmin vasta lähempänä sarjasijoitusten runsaan vaihtelun vuoksi.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Back-to-backissa Rangersia vastaan jaettiin siis veljellisesti pisteet 2-2. Jos nyt ihan suoraan sanotaan, niin saa Isles olla tyytyväinen tähän lopputulemaan. Rangersin isännöimässä torstain pelissä Isles kadotti peliotteensa totaalisesti 3. erässä, mutta onnistui silti tekaisemaan voittomaalin erän ainoalla laukauksellaan... Eilinen peli olikin sitten suoraa jatkumoa tälle. Heikko esitys Islesiltä kautta linjan, erityismaininta ylivoimapelille. Nälkäisempi Rangers ansaitsi voittonsa, vaikka Isles näennäisesti hallitsevampi kolmannessa erässä olikin. Paljon riittää Trotzilla töitä joukkueensa kanssa. Ho-Sangin palauttamisesta miehistöön sekä Michael Dal Collen istuttamisesta kokoonpanoon voisi aloittaa, niin saataisiin lisää kaivattua luovuutta hyökkäyspeliin.
 

Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Trozin paluu pääkaupunkiin sujui loistavasti ja hienosti myös Capitals muisti viime kauden valmennustroikkaa !
Isles nousi Metropolitanin piikkipaikalle ja jatkaa loistavaa puolustuspeliä, koko liigan vähiten päästettyjä. Greiss ja Lehner suorittavat kyllä hienosti.
Joukkuetta povattiin ihan pohjille, kun Tavares poistui, muttu hyvin on Barzal ottanut roolin.
Huom. Komarov +11 ja Filppula +9 !! piti olla ennakoissa täydellisiä huti hankintoja.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Oli jo aikakin ketjun nousta ylös, sillä Islandersilla pyyhkii paremmin kuin aikoihin. Trotz on virittänyt peruspaketin todella tiukkaan iskuun. Raporttien perusteella Devils jätettiin aika aseettomaksi eikä Capitalskaan viime yönä paljon laatupaikoilla juhlinut. Tuntuu, että voittava sapluuna on nyt löytynyt, joten pudotuspelipaikan suhteen on oltava erittäin optimistinen tällä hetkellä. Michael Dal Collen soisi pysyvän ylhäällä pysyvsti, sillä mies tekee hyvää duunia molempiin suuntiin ja omaa Johnstonia paremmat kyvyt saada jotain aikaiseksi hyökkäyspäässäkin. Pitkään sitä MDC:n breikkausta odotettiinkin, mutta nyt Trotzin alaisuudessa näyttää hyvältä.

Metropolitanin sarjataulukko on muuten harvinaisen mukavaa katseltavaa tällä hetkellä. Mehustellaan nyt, kun kerrankin voi!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös