New York City

  • 279 313
  • 994

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri perjantaina kotiuduin viikon lomalta New Yorkista. Hotellina oli Hotel 31-niminen 8 kerroksinen pieni ja mukava hotelli lähellä 'keskustaa'. Hintaa kahden hengen huoneelle tuli noin 35 euroa yöltä per henkilö. Hotelli sijaitsee 31st Streetillä ja ikkunasta näkyi Empire State Building. Hintalaatu-suhteeltaan yksi parhaista paikoista missä koskaan olen ollut.

Samoin suosittelen jättämään Empire State Building vierailun pois ja suuntaavan 49th Streetille? NBC Studioiden suuntaan. Siellä sijaitsee Rockefeller Center niminen pilvenpiirtäjä, jonka katolle pääsee myös (Top Of The Rock). Jonot ovat huomattavasti lyhyemmät kuin Empire Statelle ja näkymät lähes samanveroiset.
Aika hyvin sattunut, olet ilmeisesti kirjautunut ko. hotellista ulos n. vuorokautta aikaisemmin kuin minä ja avovaimoni kirjauduimme sisään, tämän teimme lauantaina 10.tammikuuta.

Todellakin Hotel 31 on erinomaisella paikalla ja muutenkin hyvä, perussiisti ja ennen kaikkea edullinen hotelli, josta ei valittamista löydy jos ei ylimääräistä luxusta tai loistoakaan.

Kyllähän tuohon suurkaupunkiin ihastui ja kiintyi nopeasti, oli jokseenkin sellainen mesta missä minä todella viihdyn. Ihmiset olivat rentoja ja mukavia, ja vanhan sanonnan mukaan se kaupunki ei tosiaan ikinä nuku. Tammikuinen, kylmä arkinen maanantai-ilta Times Squaren tuntumassa oli ihan hieman erilainen kokemus kuin arki-ilta esim. Helsingin ytimessä.

Mekin jätimme nähtävyyksistä Empire State Buildingin käymättä, vaikka hotelli tosiaan aivan kupeessa olikin, ja tykitimme sen n. 70 kerrosta hissillä ylös mainitsemasi Rockefeller Centerin näköalamestoille.

Shoppailtua tuli viikon reissun aikana omaan normitahtiini nähden aivan vitusti, ja siinä suhteessa taisin molempien yllätykseksi päihittää jopa shoppailusta varsin paljon pitävän avovaimoni. Alet olivat kohdillaan ja muutenkin taso on toki halvempaa esim. monien merkkivaatteiden osalta. Todella kylmän tuulista Manhattania käveltiin päivittäin päästä päähän niin että jalat vetivät jäykiksi ja kengät kävivät hiertämään, ja ihan pari putiikkia taisi silti jäädä vielä korkkaamatta. Ei siitä kylästä heti kaupat ja ravintolat kesken lopu, jos ottaisi tavoitteekseen kaikki koluta.

Tiistaina 13.1 tuli sitten vihdoin koettua paikan päältä myös NHL-matsi, kun seikkailimme junalla ja taksilla Long Islandille kotijenginä toimineen Islandersin ja Rangersin väliseen paikallismatsiin. Rangersin 2-1- voittoon päättynyt matsi ei sinänsä ihmeempiä kiekkoelämyksiä tarjonnut eikä edes tappelua nähty muualla kuin katsomossa, mutta olihan se Coliseumin yleisfiilis ja yleisön tapa ylläpitää tunnelmaa hieman eri tasolla kuin täällä. Suosikkijoukkueen pelipaita tai muuta rekvisiittaa on melkein kaikilla päällä ts. väriä tunnustetaan näkyvästi, ja muutenkin jaksetaan jatkuvasti ja erittäin äänekkäästi kannustaa omaa suosikkiaan olis itten johdossa tai tappiolla. On muuten Henrik Lundqvist kohtuullisen kova nimi Rangers-faneille, todellinen suursuosikki ja katsomossa ja käytävillä Lunqvistia #30 olikin sankoin joukoin jalkeilla niin nuorena ja vanhana, naisena sekä miehenä.

Ja mikä hienointa, eipä tarvinnut liigahallityyliin hätäillä erätauolla bissejonoon ja imuroida tuoppia minuutissa, tästä ylellisyydestä johtuen olikin aivan pakko nauttia yksi Budweiser-pullo toisen erän aikana, osto kätevästi katsomossa kierrelleeltä kekeltä ja siinä sitä kelpasi kaikessa rauhassa nautiskella kultaista juomaa ottelun ohessa.

Mieleen jäi myös se, kun erätauolla todella pitkässä kusijonossa lässytin pitkään jonkun paikallisen nelikymppisen Islanders-fanin kanssa. Kaveri luuli minua paikalliseksi ja alkoi kysellä mistä päin osavaltiota olen kotoisin. Ei ottanut heti uskoakseen, kun siinä Rangers-huivi kaulallani totesin lentäneeni paikalle pari päivää aikaisemmin muutaman tuhannen kilometrin päästä Suomen pimeydestä. Totesi siinä aika fiiliksissä keskustelun lopuksi, että vääränvärisestä kaulahuivistani huolimatta helvetin hienoa että olen kotihalliinsa eksynyt niinkin kaukaa, ja huipennuksena sanoi että: "You´re probably a great hockey player." Kyselin miksi niin, ja äijähän totesi vaan että "You talk and look like one."

Vittu, noilla complimentseilla itsetuntoa kauhallisen verran taas ylöspäin ja kyllä kelpasi bousailla takaisin katsomoon omalle istumapaikalle suuren kiekkoikonin näköisenä.

Mutta sellaista, kertomista ja muisteltavaa riittää ja todennäköisesti lähdemmekin ensi tammikuussa takaisin, sen verran loistofiilikset jäi reissusta.

On muuten kesälläkin varmaan kuumuudesta huolimatta näkemisen arvoinen paikka, mutta itse diggasin juuri tästä talvisesta New Yorkista. Omissa mielikuvissani kyseessä on aika vahvasti juuri talvikaupunki höyryävine hengityksineen ja viemäreineen, ja olikin aika legendaarisen näköistä kun ne miljoonat keltaiset taksit laittoivat Manhattanilla menemään kevyt lumikerros pinnassaan.

Lisäyksenä koskien Century 21-ostoskeskusta:

21:n on varmaan shoppailijan paratiisi juu, mutta itse menetin hermoni kyseisessä kaupassa alta kolmen minuutin. Millä sieltä vaatepuolelta voi edes löytää mitään! Ei ne ole missään järjestyksessä ja kolme ihmistä repii samaa takkia tai farkkuja kuin itse.
Oli kyllä todella ahdistava paikka, sillä vaikka meinitsinkin että shoppailtua tuli omiin standardeihini nähden normaalia kiihkeämmin, en nyt saatana sentään miksikään hulluksi muuttunut sielläkään päin maailmaa.

Aivan tolkuttoman ruuhkainen ja sekainen paikka, josta poistuimme aika nopeasti. Uuden lompakon sentään äkkäsin ja ostin sen äkkiä halvalla pois kuljeksimasta, mutta muuten ei enää huvittanut seuraavina päivinä sinne ihmisvilinään lähteä takaisin kimpoilemaan.

Matlkavinkeistä myös tälainen, että Trump Towerissa on mainiot kusimahdollisuudet, ja aina Cenral Parkin suuntaan mennessämme käytiinkin siellä alakerran tiloissa helpottamassa oloamme. Harvinaisen komeat puitteet kusemishommiin, ja sieltä löytyy myös kuusikerroksinen Nike Town, jos kyseisen merkin tuotteet kiinnostavat.

Vastapäätä Trumpia on sinänsä mielenkiintoinen kohde, nimittäin street-henkistä kudetta valmistavan Abercrombie & Fitchin myymälä. Kohtuullisen villi ja nuorekas mesta, meno oli tiistaina aamukymmeneltä kovempi kuin monessa täkäläisessä yökerhossa perjantai-iltana. Musiikki pauhasi, strobot ja muut valonheittimet vilkkuivat hämärässä vaatekaupassa ja myyjiä oli joka perkeleen nurkassa ja portaidenpielissä tanssimassa. Ei oikein silloin aamuvarhaisella houkutellut pidemmäksi aikaa jäädä sinnekään bilettämään farkkujen, huppareiden ja mallinukkejen sekaan, mutta kokemus sekin kun on täällä tottunut hieman hiljaisempiin liiketiloihin.

Muutenkin aika monessa myymälässä meno oli aika hyvä musiikin ja todella coolin henkilökunnan johdosta, ja yleensä jopa ovimikon virkaa toimittaneet mustat ja kookkaat hahmotkin laittelivat biisejä tunteella ilmoille, vaikka laulajanlahjat eivät olleetkaan kovin kummoiset.

Helppo viihtyä tuollaisessa mestassa.
 
Viimeksi muokattu:

Ramses

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Keskiviiikona palattiin 5pv reissusta ja aivan mahtava paikka tuo iso omena.

Hotelli oli New Yorker ja mitään valitettavaa en löydä. Siisti ja hyvällä paikalla, huone oli 19 kerroksessa, metroasema nurkan takana ja penn station 100m päässä.

Metro oli pirun kätevä liikuttaessa manhattania pitkittäin.

Kaupat olivat jo aika iso elämys, kenkäkaupoissa poppi soi ja työntekijät tanssi ja lauloi =).
Time Squaren tous r us oli kyllä kans aika mukava kokemus. Pirun iso lelukauppa ja ympäri myymälää pyöri työntekijöitä esittelemässä leluja esim. ajelemassa eri autoilla ja roboteilla. Kirjaosastolla jengi levytti lattialla ja luki kirjoja.

Täälläkin paljon haukuttu Century21 oli mielestäni loistava paikka, käytiin kahteen kertaan eikä kummallakaan kerralla ryysistä ja kyllä sieltä ihan hyvin vaatteet löytyi, eihän ne nyt ihan järjestyksessä ollut mutta ei noilla hinnoilla voi saada kaikkea.
Itse en ostanut kun paidan ja parit kengät, mutta vaimo poisti aika kasan laukkuja mitkä olivat todella halpoja suomeen verrattuna.

Chinatownissa vietettiin kiinalaista uutta vuotta ja meno oli kyllä aivan mahtava.

Ruokaan meni yllättävän paljon rahaa , tosin syötiin aika paljon ihan midtownilla.

Aivan uskomattoman hienot päivät ja jos vaan joskus tulee mahdollisuus niin ei tarvitse kahteen kertaan miettiä lähteekö.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kauhee Nykki-kuume. Tuntuu, että viimeisten viikkojen aikana halu päästä kaupunkiin on vain kasvanut. Toukokuussa-08 kävin viimeksi, mutta tuntuu ikuisuudelta.

Ei vain taida olla millään muotoa mahdollista päästä reissuun. Sen sijaan meidän perhe lähtee keväällä jollekin Bamsse-matkalle Rohdokselle tai Kanariffalle. Varmaan kivaa, mutta ei kilpaile samassa sarjassa NYC:in kanssa. Ei sitten yhtään. Byää...
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kauhee Nykki-kuume. Tuntuu, että viimeisten viikkojen aikana halu päästä kaupunkiin on vain kasvanut. Toukokuussa-08 kävin viimeksi, mutta tuntuu ikuisuudelta.

Nykki-kuume on kyllä ihan käsittämättömän kova täälläkin. Eilen tulin reissusta ja pakkohan se oli varata samantien uusi reissu syyskuuksi. Viikko oltiin New Yorkissa ja paljonhan sitä tuli nähtyä, mutta ei läheskään kaikkea. Hotellina oli Novotel-hotelli Times Squarelle. Siisti ja hyvätasoinen hotla, jolla hyvä sijainti, suosittelen. Hinta ei tainnut ihan halvimmasta päästä olla. Ensi kerraksi hotelli on buukattu Union Squarelta, eli alueelta joka ei ole niin turistirysä kuin Times Square.

Ylipäänsä Greenwich/West villagen ja Sohon seutu oli sitä kaikkein makeinta. Boheemia ja aitoa ja löytyihän se Frendien talokin sieltä.

Rafloista ehdottomasti paras oli huippusuosittu Buddakan, jonne ei kyllä ihan samalle päivälle saa pöytävarausta. Rafla sijaitsee Chelseassa, ja se on tuttu Sinkkuelämää-leffasta. En ole missään saanut yhtä hyvää ruokaa. Aivan loistava mesta.

Harlem on myös ehdottomasti tutustumisen arvoinen mesta. Baptistien jumalanpalvelukseen kannattaa mennä vaikkei kuuluisikaan kirkkoon. Kirkossa oli aivan mahtava fiilis kun seurakuntalaiset tosiaan osallistuivat palvelukseen tanssimalla, laulamalla ja huutelemalla amen ja välikommentteja jatkuvasti. Täysin toisenlainen meininki kuin Suomessa, jossa jumalanpalvelukset ovat sellaista ranteiden viiltely -meininkiä.

Shoppailumestoista paras on Woodbury common New Jerseyn puolella, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Times Squarelta. Woodbury on "kylä", jossa löytyy liikkeitä Pradasta Pumaan. Itselleni tarttui mukaan järkyttävät määrät Calvin Kleinia, Guessia, DKNY:tä ja Conversea, eli jenkkimerkkejä tuli suosittua eikä ihan mitenkään hirmuiseen hintaan. Yleensä hintatasosta sen verran että vaatteet oli selvästi halvempia kuin Suomessa, safka melkein samoissa hinnoissa kuin Suomessakin. Tosin pikaruokaa, hodareita yms. sai halvemmalla kuin täällä.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aterioiden kokoluokka on kuitenkin oletettavasti x kertaa isompi kuin täällä?

Jep, tuo on aivan totta. Mistään raflasta ei tarvinnut poistua nälkäisenä. Kahvia ja muita juomia tilatessa huomasi aika pian, että "small" on yhtä kuin "medium" täällä.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Jep, tuo on aivan totta. Mistään raflasta ei tarvinnut poistua nälkäisenä. Kahvia ja muita juomia tilatessa huomasi aika pian, että "small" on yhtä kuin "medium" täällä.

Ja halpojakin rafloja löytyy kun menee vähän syrjäisemmille mestoille. Esim. Chinatownissa on hyviä paikkoja, jotka nyt ei mitään kauhean hienoja ole, mutta ruokaa on paljon ja se on hyvää.
 

chelios77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
No niin, onneksi ei tullut lentäjien lakkoa niin pääsee perjantaina lähtemään New Yorkiin! Suunnitelmia on aikalailla koko viikko täynnä, mutta tuli mieleen, että ehkä ensi keskiviikkona vois mennä katsomaan NY Knicks-Atlanta Hawks korispeliä jos aikaa ja virtaa riittää. Onko jollain kokemuksia saako nuita halvimpia lippuja vielä ihan hyvin ovelta?
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja halpojakin rafloja löytyy kun menee vähän syrjäisemmille mestoille. Esim. Chinatownissa on hyviä paikkoja, jotka nyt ei mitään kauhean hienoja ole, mutta ruokaa on paljon ja se on hyvää.

Ylipäänsä ruoan hintalaatusuhde paranee mitä kauemmaksi menee Times Squaren turistimestoilta. Littele Italyssä myös hyvään hintaan erinomaista safkaa.
 

dingus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Chicago Blackhawks
Päivää.

Onkos Nykissä käyneet harrastaneet täsmäiskuja muihin "lähialueen" suurkaupunkeihin? Lähinnä mielessä Washington, Philadelphia ja Boston.

Joku kertoikin jo jossain kaverinsa käyneen Washingtonissa päiväretkellä junalla, mutta kaikki vinkit ja kokemukset kiinnostaa.
 

Friesen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Päivää.

Onkos Nykissä käyneet harrastaneet täsmäiskuja muihin "lähialueen" suurkaupunkeihin? Lähinnä mielessä Washington, Philadelphia ja Boston.

Joku kertoikin jo jossain kaverinsa käyneen Washingtonissa päiväretkellä junalla, mutta kaikki vinkit ja kokemukset kiinnostaa.

Tammikuussa oltiin ja mentiin bussilla Bostoniin. Menopaluu maksoi 31 taalaa. Bussi lähti Chinatownista ja menee melko keskustassa sijaitsevalle linja-autoasemalle Bostonissa. Matkalla oli yksi pysähdys Burger Kingin edessä. Busseja lähtee tunnin välein sekä Bostoniin että takasin Nykiin.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tietääkös kukaan nykin matkaajista mahdollisesti jotakin halpaa elektroniikkaliikettä? Toinen kysymykseni liittyy pääsiäisparaatiin. Eli onkos kuinka iso ja massiivinen tapahtuma, että kannattaako sitä mennä katsastamaan?
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Tietääkös kukaan nykin matkaajista mahdollisesti jotakin halpaa elektroniikkaliikettä? Toinen kysymykseni liittyy pääsiäisparaatiin. Eli onkos kuinka iso ja massiivinen tapahtuma, että kannattaako sitä mennä katsastamaan?

http://www.bhphotovideo.com/

Varmaan jostain löytyy joku halvempikin mesta, mutta mielestäni hinnat silti ihan kohdallaan. Lisäksi todella hyvät valikoimat riippuen tietty vähän mitä on etsimässä ja palvelu pelaa todella hyvin.

Pääsiäisestä ei mitään havaintoa.
 

fullkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä edullinen yöpymispaikka Brooklynissä joka on todellakin harkitsemisen arvoinen vaihtoehto ylihintaisille Manhattanin hotelleille:

http://www.leffertsmanorbedandbreakfast.com/

Suosittelen lämpimästi, vaimon kanssa vietettiin viikko tuolla viime marraskuussa. Metroyhteys toimii loistavasti, n. 15-25min Manhattanilta. Turvallista aluetta, uskallettiin liikkua yömyöhään ilman mitään ongelmia. Paikkaa pyörittää todella mukava & ystävällinen pariskunta perheineen, antavat hyviä neuvoja ja vinkkejä missä kannattaa käydä. Taksi JFK:lta 35USD / 30min. Takaan ettei ole pettymys. :)

Itse tuli käytyä Conan O'Brienin nauhoituksissa (2pv ennen Lordia!), NYR - Islanders matsissa (POTVIN SUCKS! huutojen raikuessa), kävelimme yli Brooklyn Bridgen, nähtiin NYC Marathonin kymmenettuhannet juoksijat, koettiin Obama-victory vaalipäivänä, Empire State Bldg, Top of the Rock, Lennonin ampumispaikka, Frendien "kotitalo", Harlem, Serendipity's, Central Park, Ground Zero jne jne ja tuntuu ettei ehditty näkemään paljon mitään kun aika jo loppui...
 

Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Tietääkös kukaan nykin matkaajista mahdollisesti jotakin halpaa elektroniikkaliikettä? Toinen kysymykseni liittyy pääsiäisparaatiin. Eli onkos kuinka iso ja massiivinen tapahtuma, että kannattaako sitä mennä katsastamaan?

Oletko sattumalta menossa kiekkohöntsyihin sinne? Itse olen menossa 10. - 20.4 New Yorkkiin. NHL:n runkosarjan päätöskierroksella on ainakin pari peliä tuohon aikaan. Hieman pääsiäisen jälkeen on Flight of the Conchordsin keikka.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tässä edullinen yöpymispaikka Brooklynissä joka on todellakin harkitsemisen arvoinen vaihtoehto ylihintaisille Manhattanin hotelleille:

http://www.leffertsmanorbedandbreakfast.com/
Vaikutti oikein mielenkiintoiselta vaihtoehdolta.

Millainen keli Isossa Ompussa on loka-marraskuussa noin keskimäärin? Entä millainen paikka tuo kaupunki on matkakohteena, jos matkustuskokemus on kokolailla vähäistä? Tarjontaahan taitaa riittää laidasta laitaan, mutta pystyykö siellä yhdistämään rauhallisen kahviloissa oleilun kaupungin sykkeeseen? Tyhmiä kysymyksiä, mutta tyhmä on kysyjäkin.

Ja muutkin saa toki vastata kuin jounster, vaikka häntä nyt lainasinkin.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Millainen keli Isossa Ompussa on loka-marraskuussa noin keskimäärin? Entä millainen paikka tuo kaupunki on matkakohteena, jos matkustuskokemus on kokolailla vähäistä? Tarjontaahan taitaa riittää laidasta laitaan, mutta pystyykö siellä yhdistämään rauhallisen kahviloissa oleilun kaupungin sykkeeseen? Tyhmiä kysymyksiä, mutta tyhmä on kysyjäkin.

Kyllä minä menisin viimeistään syyskuussa tuonne jos pystyy valkkaamaan. Huomattavasti mukavampi sää vaikka ei tuo lokakuukaan vielä kylmä ole. Marraskuussa alkaa olla jo sellaista 5-10 astetta.

Matkakohteena hyvä. Löytyy melkein mitä tahansa muuta paitsi aurinkorantoja. Eli kyllä sieltä sitä kahviloissa istusteluakin löytyy varsinkin jos menee lämpimään aikaan. Aukioilla ja puistoissa on kesäkahviloita ja toki löytyy ympäri vuodenkin auki olevia mestoja. Sitten jos menee pois Manhattanilta vaikkapa tuonne Brooklyniin niin meno rauhoittuu huomattavasti. Central park on tietysti toinen paikka missä pääsee erittäin hyvin kaupungin vilinää pakoon.

Nykissä oikeastaan ainoa ongelma on se, että jos yrittää nähdä kaiken loman aikana niin stressi pukkaa ja verenpaine nousee. Pitää lähteä löysin rantein ja ilman kiirettä liikenteeseen.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Nykissä oikeastaan ainoa ongelma on se, että jos yrittää nähdä kaiken loman aikana niin stressi pukkaa ja verenpaine nousee. Pitää lähteä löysin rantein ja ilman kiirettä liikenteeseen.
Tämä käy sikäli meille, että tykkäämme ottaa rennosti ja haahuilla kahviloissa yms. Tietysti tuolla on niin paljon merkittäviä paikkoja, että jotain tulisi varmasti bongailtuakin, mutta aika vähän edellisillä matkoillamme olemme edes vaivautuneet nähtävyyksille. On mukavempi aistia paikallisten elämää marketeissa, kahviloissa yms.

Onko muuten kukaan piipahtanut Reykjavikissa matkana aikana? En muista tarjouksista mitään, joten kysyn tässä, että vaikuttaako se matkan hintaan muuten kuin hotelliyön verran ja kumpaan suuntaan mennessä visiitti kannattaisi tehdä?
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oletko sattumalta menossa kiekkohöntsyihin sinne? Itse olen menossa 10. - 20.4 New Yorkkiin. NHL:n runkosarjan päätöskierroksella on ainakin pari peliä tuohon aikaan. Hieman pääsiäisen jälkeen on Flight of the Conchordsin keikka.

Devils-Hurricanes matsiin olen menossa 11.4. Pleijareiden ensimmäisille kierroksillekkin ehtisi, mutta en tiedä saako sinne lippuja tai minkä hintaisia ne ovat. Milloin tuo Flight of the Conchordsin keikka on? Mahtaisikohan vielä saada lippuja...
 

fullkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikutti oikein mielenkiintoiselta vaihtoehdolta.

Millainen keli Isossa Ompussa on loka-marraskuussa noin keskimäärin? Entä millainen paikka tuo kaupunki on matkakohteena, jos matkustuskokemus on kokolailla vähäistä? Tarjontaahan taitaa riittää laidasta laitaan, mutta pystyykö siellä yhdistämään rauhallisen kahviloissa oleilun kaupungin sykkeeseen?

Viileetä oli, just tuo Troyn mainitsema 5-10C. Syksyinen keli, Central Parkissa oli mitä parhain ruska-aika. :) Oikeastaan tuo marraskuu oli ihan loistava aika reissata, vaikka samalla viikolla oli NYC Marathon niin ei kärsitty oikeastaan ollenkaan "turistiryysiksistä".

Itse oltiin vaimon kanssa ekaa kertaa NYC:ssä, voin hyvin suositella vähemmänkin reissanneelle. Sanoisin jopa, että NYC:ssä on enemmänkin "sykettä", kun taas jossain Tokiossa ja Hong Kongissa on muurahaiskekomaista kuhinaa..

Jos kahviloissa istuskelu ja rento meininki kiinnostaa, kannattaa visiteerata Brooklynissä alueella Park Slope. Ns. "up and coming" -aluetta, paljon kahviloita ja ravintoloita. Yhden metropysäkin päässä Leffertsin majatalosta. :)
 

Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Devils-Hurricanes matsiin olen menossa 11.4. Pleijareiden ensimmäisille kierroksillekkin ehtisi, mutta en tiedä saako sinne lippuja tai minkä hintaisia ne ovat. Milloin tuo Flight of the Conchordsin keikka on? Mahtaisikohan vielä saada lippuja...

Tiistai 14. ja keskiviikko 15.4. Näyttää olevan lippuja vielä ainakin vapaana. Pleijareihin olisi kans tarkoitus koittaa saada lisäksi lippuja, mutta Devils tosiaan taitaa olla alueen ainoa kotiedun saava joukkue, ellei reissaa esim. Bostoniin katsomaan.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tiistai 14. ja keskiviikko 15.4. Näyttää olevan lippuja vielä ainakin vapaana. Pleijareihin olisi kans tarkoitus koittaa saada lisäksi lippuja, mutta Devils tosiaan taitaa olla alueen ainoa kotiedun saava joukkue, ellei reissaa esim. Bostoniin katsomaan.
Kiitoksia.
No oma lempparini tuossa liigassa sattuu olemaan juurikin Devils joten se ei ole ongelma. Mietin vaan nuiden pleijarilippujen saatavuutta ja sitä, että millonkohan tulevat myyntiin jos eivät jo ole tulleet.

Vähän harmittaa dollarin vahvistuminen, kun kaikenlaista elektroniikkaa kameroista lähtien olisi ollut kiva käydä ostamassa tuolta. Osaakos kukaan ennustaa dollarin liikkeitä tässä lähiaikoina, että onko vahvistumassa vai heikkenemässä?
 

FlaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Hyvää päivää.

Olen tässä ensimmäistä kertaa miettimässä tosissani reissua New Yorkiin. Voisiko joku auttaa tyhmää pääsemään alkuun miettiessä eri vaihtoehtoja. Onko olemassa jonkin sortin pakettia johon kuuluisi sekä lennot että hotelli? Jos on niin osaatteko sanoa onko se turhan kallis ratkaisu vai kannattaisiko hommata erikseen? Paljonko olette maksaneet esim. meno-paluu lennoista? Yritin katsella noita lentoja ja kysyisin, että onko tosiaan niin, että meno-paluu lipun hinta vaihtelee paluupäivän mukaan peräkkäisten päivien välillä jopa 600€?
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Lentojen hinnoissa voi olla valtavia eroja - logiikkana on yleensä liikematkustamisen päivät. Mutta joskus hinnat pomppivat ihan sattumanvaraisesti. Aina (tai lähes) on halvempaa hankkia itse lennot ja hotelli kuin varata paketti. Mutta kyllähän sen itse noita hintoja tiiraillessa tietää.

Noin muuten suosittelen vilpittömän kovast Chelseasta löytyvää Desmond Tutu Hotel and Congress Centeriä. Nimi ja teema voivat kuulostaa omituisilta, mutta kyseessä on paras hotelli missä olen koskaan ollut. Remppa valmistunut 2007 loppuvuodesta ja itse olin 2008 keväällä siellä - silloin hinta oli kahden hengen huoneesta vain 100€/yö sisältäen aamiaisen. Nyt hinnat ovat vähän nousseet ja taisi olla alk. 114€/yö, mutta yleisemmin n. 140€/yö tasoa. Vieressä oli Chelsea Piers, josta löytyi jääkiekkokaukalo, batting caget, golffin lyömiset jne. Metrolle oli jonkin verran matkaa, mutta kokonaisuudessaan en olisi voinut olla tyytyväisempi tähän löytöön.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mites toi maahantulolomakejuttu menee? Ilmeisesti netissä tulevaisuudessa pelkästään täytetään? Kertokaas nyt joku Amerikan kävijä mitä kaikkea siellä kysytään? Kuinka laajaa pro-tason englantia niissä tarvitaan? Eli voiko lomakkeessa tumpeloida niin pahasti että saa samantien postimerkin hanuriin ja Guantamo kutsuu? nimim. kauhutarinoilla peloteltu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös