New Jersey Devils 2022–2023

  • 64 225
  • 323

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Voitto kotiin, vaikka ei mikään trilleri kokonaisuutena ollutkaan. Lopussa meni silti jännäks, kun Karlsson kolisteli tolppia ja Marino meinas osua tyhjiin. Hyvin kesti Devils lopun n. 5 minsan pitusen pyörityksen, vaikka ei kiekkoa kunnolla alueeltaan saaneetkaan pois.

Taas lähdettiin 11 hyökkääjällä ja 7 pakilla liikenteeseen. Tais olla alunperinkin valmennusjohdon yks idea siinä taustalla Bahlin ns. "sisäänajo" tälle kaudelle. Vikassa erässä se pelas jo paljon kolmosparissa Seversonin kanssa ja Smith sai vastuuta 7. pakin roolissa. Voi olla, että ens peliin nähdään vallanvaihto, vaikka viime pelin jälkeen sanoinkin, etten ihan heti siihen usko, koska Smith oli pelannut sen verran hyvin ja kokoonpano on ollut nyt voittava.

No anyways. Nyt nähtiin selvästi huolimattomampaa peliä, mitä Islandersia vastaan. Liikaa turhia kiekonmenetyksiä, joista aukes vastustajalle vaaranpaikkoja. Tosin ehkä vaarallisimman kiekonmenetyksen jälkeen (Hughesin käsialaa) Devils sai ylivoiman, josta osuttiin, joten se taidettiin kuitata sillä. Toisaalta sen jälkeen tuli ottelun isoin miinus siitä, kun Sharksit löi pelin maalin päähän n. 30 sekunnin kuluttua.

Ei tässä pelissä sinällään ollut mitenkään erityinen hätä, vaikka San Josella olikin muutama ihan hyvä paikka. Vedot meni Devilsille 37-22 ja Paholaiset onkin vienyt kaikissa pelaamissaan otteluissa vedot selvin luvuin.

Lopuks vielä hatunnosto Sharangovichille näyttävästä yksilösuoritusmaalista. Datsukkimainen riisto, veskalle "älä lähre sinne" ja nimi lehteen. Kiitos!

Kolmen ottelun voittoputkesta on hyvä nauttia. Näitä ei oo ihan liikaa viime vuosina tullut. Millonkohan viimeks Devils on ottanut kolme, saatika sitten neljä voittoa putkeen?

No, ei muuta ku huominen lepoa ja ens viikko alkaakin sitten ma-ti back-to-backilla Vs. WSH ja @DET.

LGD!

edit. Kolmen pelin voittoputkia on siellä sun täällä muutama viime kausilta, mutta edellinen neljän pelin voittoputki on kaudelta 2018-19, jolloin Devils voitti kauden neljä ekaa peliä.
 
Viimeksi muokattu:

Paridae

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJD
Hiukan hitaampi tempo, mutta muuten ehjä kokonaisuus. Nyt on hyvä pöhinä, rauhallista tekemistä molemmissa päissä kenttää. Blackwoodin tekeminen näyttää hyvältä!

Jos saavat tämän ilmeen ja rakenteen jatkettua ensi viikon kolmeen ennakolta haastavampaan peliin, voin uskoa joukkueen ottaneen jonkinlaisia askeleita kehityksessään.

Viimeistelytaitoa joukkueesta selvästi vielä uupuu, mutta jos verrokkina pitää vaikka Carolinaa, ihan hyvin sielläkin on viime vuodet vedetty ilman liutaa snaippereita. Tarpeeksi kiekkoa maalille niin alkaa näillä 20 maalin tekijöilläkin tulostaululla näkymään.

Viimeksi otin silmätikuksi, joten nyt voin kehaista, että Haula näytti tällä kertaa nopeuttaan ja muutenkin homma toimi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: dali

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Hienosti jäi Viaplayn lähetyksestä ottelun vikat 13 minuuttia näyttämättä. Toisaalta, ei siinä varmaankaan mitään erityistä menettänyt.

Tosi huolimatonta pelaamista kotijoukkueelta. Washington oli parempi tasaviisikoin ja iski niin yli- ja alivoimallakin. Blackwood oli myös suht nuukahtanut.

Ainoat valopilkut oli McLeod, Bastian ja Tatar. Siihen se sitten jäikin.

Ketjuja ei myllätty ainakaan siihen mennessä ku lähetys katkes. Ainoa muutos oli, että Vanecek tuli sisään vikaan erään. Oli varmaankin ihan hyvä saada vähän torjuntoja alle, koska luultavasti aloittaa jo ens yönä Detroitia vastaan.

Joko nyt ens peliin tulis 12 hyökkääjää ja 6 pakkia?
 

Kiprusoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Toronto Maple Leafs
Mikä on Andreas Johnsonin tilanne? Eikö vain riitä ylhäällä vai miksi sirklailee AHL:n puolella?

Erään kaverillisen vedonlyönnin puolesta kyselen.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Ens yönä Devils tulossa Detroittiin.

Mikäs yleisesti tuossa jengissä nyt mättää, kun sehän on kaikissa xGoals-malleissa tän hetken paras joukkue koko NHL:ssä, mutta tuo maaliodottama ei nyt käänny edullisesti kummassakaan päässä kenttää?

Onko tää joku fundamentaalinen ongelma vai jotain tilastoharhaa? Vai sitten vaan ihan paskaa tuuria, jonka voisi olettaa tasoittuvan pitkässä juoksussa?
 

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Joo-o. Eka erä ihan ok, vähän nihkeää, mutta pelissä suht hyvin vielä mukana.

Toka erä sitten sitä tututumpaa Devilsiä. Seversonilta yllättäen huolimaton purkuyritys ja peli 1-2. Yv perään Devilsille ja vastustajalle av- maali. Sitten löysää pelaamista ja vieraille pari maalia lisää ja oma katselukokemus päättyi tähän.
 

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Ens yönä Devils tulossa Detroittiin.

Mikäs yleisesti tuossa jengissä nyt mättää, kun sehän on kaikissa xGoals-malleissa tän hetken paras joukkue koko NHL:ssä, mutta tuo maaliodottama ei nyt käänny edullisesti kummassakaan päässä kenttää?

Onko tää joku fundamentaalinen ongelma vai jotain tilastoharhaa? Vai sitten vaan ihan paskaa tuuria, jonka voisi olettaa tasoittuvan pitkässä juoksussa?

Maalinteko vaikeaa vaikka hyville paikoille päästään. Sitten välillä järkyttäviä nukhaduksia omissa tai yksittäisen pelaajan virheitä, joista rokotettu. Lisäksi maalilla veskoista ei hirveästi ole ollut kannattelemaan noissa hävityissä peleissä. Blackwoodilta nähtiin pari hyvää peliä kylläkin, mutta viimeyönä taas vähän vuoti.

Hyvällä valmennuksella nämä luulisi korvautuvan, mutta tulevaisuus näyttää mihin suuntaa lähtee menemään.

Edit: Lisätään vielä että on nähty siis pari hyvää peliä ja sitten pari aika surkeaa ottelua, mutta noidenkin pelien sisällä aika paljon ailahtelua paitsi Islanders- voitto oli Devilsiltä silkkaa dominointia.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Maalinteko vaikeaa vaikka hyville paikoille päästään. Sitten välillä järkyttäviä nukhaduksia omissa tai yksittäisen pelaajan virheitä, joista rokotettu. Lisäksi maalilla veskoista ei hirveästi ole ollut kannattelemaan noissa hävityissä peleissä. Blackwoodilta nähtiin pari hyvää peliä kylläkin, mutta viimeyönä taas vähän vuoti.

Hyvällä valmennuksella nämä luulisi korvautuvan, mutta tulevaisuus näyttää mihin suuntaa lähtee menemään.

Edit: Lisätään vielä että on nähty siis pari hyvää peliä ja sitten pari aika surkeaa ottelua, mutta noidenkin pelien sisällä aika paljon ailahtelua paitsi Islanders- voitto oli Devilsiltä silkkaa dominointia.
Joo, ittekin selittäisin lukemia - ainakin toistaiseksi - sattuman ja otteluiden sisällä tapahtuneiden pienten asioiden kautta. Kuuden ottelun otos on kuitenkin niin pieni, että yksittäiset pelit värittävät kokonaiskuvaa. Nythän esimerkiksi kaikki kolme tappiota ovat tulleet varsin rumin lukemin.

Tilastoja arvioitaessa on huomioitava myös, että Devils on pelannut lähinnä alemman keskikastin ja häntäpään joukkueita vastaan. Parin kolmen viikon kuluttua nähdään jo vähän paremmin, miten Devils oikeasti pystyy tuottamaan paikkoja ja vastaavasti puolustamaan. Itse ainakin odotan, että perspektiiviä tulee vähän pidemmältä ajalta ja vastassa nähdään liigan kovempaa kastia, kun Devils kohtaa Avalanchen ja Oilersin sekä Flamesin kahdesti.

Otteluohjelma on sivumennen sanoen mielenkiintoinen, koska Idän suurimpia ennakkosuosikkkeja (Panthers, Hurricanes, Bruins, Penguins) vastaan aletaan pelata vasta joulun ja uudenvuoden aikaan. Tampa kohdataan tällä kaudella kolmesti, kaikki ottelut maaliskuun puolivälissä kuuden päivän sisään. Varsinainen tasonmittaus on siis vasta edessä päin kauden jälkimmäisellä puoliskolla.

Devils on tosiaan tuottanut tekopaikkoja runsaasti, mutta maalintekoyritykset ovat olleet tasapaksuja. Ylivoima on jauhanut tehottomasti, eikä painostusta ole tässäkään mielessä saatu muutettua maaleiksi ja ottelun hallinnaksi. Mukana on ollut vähän huonoa tuuria ja läheltä piti -tilanteita, toisaalta taas silkkaa epätarkkuutta ja ajoittaista pikkunättiä näpertelyä. Ehkä tehottomuus on myös jossain määrin Devilsin kevytrakenteisen hyökkäyksen ominaisuus, kun irtokiekkoja ei tahdota saada survottua maaliin, vaikka ukot maalille ajavatkin.

Myös omissa on soinut monen pienen asian lopputuloksena. Kuten @FinDevil edellä kirjoitti, osa takaiskuista on tullut kenttäpelaajien henkilökohtaisten virheiden takia. Useampaa takaiskua on edeltänyt myös alkukauden otteluille tyypillisiä ongelmia sijoittumisessa ja/tai virheitä oman pelaajan merkkaamisessa. Maalivahtipeliin suhtaudun vähän kaksijakoisesti. Takaiskujen niin sanotut juurisyyt ovat pitkälti kenttäpelaajien ratkaisuissa, mutta tappiopeleissä sekä Blackwoodille että Vanecekille on uponnut 1-2 kiinni otettavissa ollutta vetoa.

***

Viime yön pelistä ei ihmeemmin sanottavaa. Lopetin katselun toisen erän jälkeen. Paskaa oli.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Tärkeä voitto ja hieno takasinmaksu Detroitia vastaan. Viime pelissä kärsitty tappio kaivoi selvästi jätkillä mieltä, sillä peli-ilmeeseen oltiin saatu uutta puhtia, eikä vuorokautta aikasemmin pelattu ottelu näkynyt millään tavalla väsymyksenä. Sinänsä peli noudatti kaikista aikasemmista peleistä tuttua kaavaa, että Devils vei laukaukset selvin lukemin (41-22).

Jos Washingtonia vastaan pelattiin huolimattomasti ja menetettiin kiekkoja, niin tässä pelissä Devils oli taas vastakkaisessa roolissa. Detroit teki paljon virheitä kiekon kanssa ja ilman sitä ja Devils käytti tilanteet hyväkseen. Myös kaksinkamppailutilanteissa oltiin hyviä. Peli meni välillä fyysiseks ja muutamia kovia tällejäkin nähtiin, mutta hyvin kundit vastas kaikkiin tilanteisiin.

Erikoistilannepelaaminen loisti tänään. Alivoima hoiti kaikki kolme jäähyä, ylivoima osui ainoalla yrittämällään ja kirsikkana kakun päälle Sharangovichilta hieno snaippi alivoimalla.

Palat oli poissa kokoonpanosta ja Holtz, sekä Zetterlund pääs pelaamaan. Näistä kahdesta Zetterlund oli selvästi parempi ja huokui enemmän itseluottamusta. Holtzilta ne vähäiset hetket, kun sitä näki kentällä, oli sellasta tehotonta pörräämistä. Kaks kertaa näkyi kentällä enemmän, joista toisessa todisti maalia paraatipaikalta ja toisessa koitti lähteä laidasta läpi, mutta joutui takakarvaajan kiinniottamaks ja jään pintaan. Mun mielestä sen paikka on tällä hetkellä selvästi farmin puolella. Se näyttää edelleen todella hitaalta, eikä vääntöä löydy juuri nimeksikään.

Vanecek sai tililleen kauden avausvoiton. Ei nyt kovinkaan paljoa joutunut tekemään, mutta kaks tärkeetä torjuntaa nappas kolmannessa erässä ja piti niillä huolen, ettei vastustaja päässyt mukaan peliin. Muuten pomputti tosi paljon kiekkoja, eikä montaa vetoa saanut suljettua suoraan. Ei sinänsä kyllä mikään ihme, kun alla oli vasta neljä pelattua erää koko alkukaudelta.

Nyt pari päivää huilia ja pe-la yönä Paholaiset pääseekin testaamaan kuntoaan hallitsevaa mestaria vastaan.

LGD!
 
Viimeksi muokattu:

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Erinomainen tasonnosto surkean Capitals-pelin jälkeen. Siihen Detroitin 1-0 maaliin asti tosin näytti, että edellisen matsin meno jatkuu toisena iltana peräkkäin, mutta sen jälkeen Devils ottikin sitten pelin täysin hallintaansa.

Paikkoja oli taas niin älyttömän paljon, että maaleja olisi voinut tulla vielä muutama lisää. Mutta onhan tuo kuusi maalia jo oikein mainio tulos.

Tatar on ollut pari-kolme matsia hyvä. Vielä kun viimeistely olisi parempaa, niin voisi olla oikeasti hyödyllinen pelaaja. Sharangovichiltakin hyvä matsi, etenkin alivoimalla oli todella vahva, siis muutenkin kuin sen av-maalin osalta. Ja kehut myös Brattille, pakistolle ja jopa nelosketjulle. Ei sillä, ei siellä hirveästi epäonnistujia ollut. Paitsi Holtz muita heikompi, kuten @NJEspoo kirjoitit.

Plussaa yv-maalista.
 

Paridae

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJD
Detroit-pelistä huomioita:

Sharangovichin ruoska on kaunis näky, kun sille joskus löytyy sen vaatima lataustila. Tällä hetkellä joukkueen ainut pelaaja, joka voi yksin maalivahtia vastaan ampua kiekon vastustamattomasti verkkoon.

Holtzilla pitäisi olla vastaava howitseri, mutta on aivan liian hidas jaloistaan nykyvaatimusten pelinopeuteen. Ei löydä tällä hetkellä edes paikoille. Farmiin kaudeksi tai kahdeksi hakemaan lihasta ja reagointinopeutta.

Tatarilla olisi paremmalla onnella ja kavereiden viimeistelyllä ollut taas kolmen pisteen ilta.

Mercer oli keskellä paremmin kiinni pelissä. Samalla sai pelata enemmän kiekon kanssa, kun ei ollut Hughesin kentässä. Jos tilastot tukevat, jatkaisin kolmipäisellä monsterilla toistaiseksi.

Marino. Jumaleissön! Joukkueen paras pelaaja. Korvannut Seversonin uskomattomalla tavalla.

Smith selvisi jäähyittä, mutta vain tuomareiden suosiolla. Siellä oli maalin takaista kaatoa, selkeä yleisönkin huomaama jalkakamppi ja yksi turhan korkealle nostettu poikittainen keskikentällä. Turhaa aidalla tasapainottelua.

Muuten hyvässä pelissä oli yksi räikeä hälytysmerkki. Vanecekin sinisen alueen edestä ja Devilsin puolustusneliön takana oli sekä 5-5-pelissä että alivoimalla valtava syöttöväylä, josta Detroit vippasi kiekkoa ainakin viisi kertaa ilman estelyä. Vain huonot syötöt, onni ja yksi hyvä torjunta pelastivat rumilta takaiskuilta, joista olisi taas syytetty maalivahtia.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Holtzista: kyllä sitä nopeuttakin lopulta löytyy, jos vain tuo tilanteiden tunnistaminen ja sijoittuminen (ja sen myötä ajoitus) loksahtaa paikalleen ja hän pääsee tilanteisiin sisään. Tähän muutokseen ei ole oikoteitä, vaan tämä kausi on täysin sisäänajoa.

Harkkapeleissä ja alkukauden perusteella ns. siivottavaa on vielä paljon. Siksi laittaisin itsekin Holtzin Uticaan ja reppuun kasan videokasetteja ekoista peleistä sekä paluulipun Newarkiin.

@Toby Dammit kyllä on mukavaa kärsiä siitä, ettei paikoista tehty kuin kuusi häkkiä!
 
Viimeksi muokattu:

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Huhhuh miten herkullinen 1-0 voitto hallitsevasta SC- mestarista! Devilsiltä todella hyvää tekemistä koko ottelun. Colorado oli ehkä hieman kuskin paikalla, mutta Devils taisteli todella hyvin mukana. Vanecek oli maalilla todella hyvä kuten myös toisessa päässä Coloradon veskari. Devils puolusti todella uhrautuvasti ja varsinkin Marino oli jälleen aivan liekeissä omassa päässä, aika hyvän puolustajan Devils sai Ty Smithista.

Ehkä vähän voisi antaa Devilsille negaa huolimattomista jäähyistä, mutta toisaalta tuomarillakin oli parissa jäähyssä aika helposti käsi pystyssä. Coloradolla oli 50% onnistumisprosentti ylivoimalla ennen tätä iltaa mikä oli siis NHL: n parasta, mutta Devilsin alivoima onnistui 6 kertaa nollaamaan Coloradon tähdet. Alivoima ollut muutenkin todella hyvää koko kauden.

Devils iski ottelun ainoan maalin puolestaan ylivoimalla Jack Hughesin toimesta. Brattille tottakai syöttöpiste tuohonkin maaliin. Vähän oli ylivoimalla hakemista tänään, mutta kiva että onnistuttiin tehokkaasti iskemään kun saatiin vähän pyöritystä aikaan.

Vikasta 6 ottelusta nyt siis 5 voittoa kasassa. Tärkeitä voittoja joukkueen itseluottamukselle ja kun ei sitä muutoin opi voittamaan kun voittamalla. Seuraavaksi sitten Columbusta vastaan sunnuntaina klo20 ja toivottavasti otetaan taas 3. voitto putkeen.

Edit: Erityismaininta vielä Hischierille hyvästä taistelusta. Kapteeni voitti aloitukset tänään komeasti 16-1 ja alivoimalla 6-0. Muutenkin Nicolta nähty loistava alkukausi.
 
Viimeksi muokattu:

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
@FinDevil erittäin hyvin niputettu!

Maukas voitto tosiaan. Isoa kuvaa katellessa hyvä peli jätkiltä. Voiton jälkeen ei jaksa pikkuvirheistä kirjotella, mutta kyllä toi 6 jäähyä oli liikaa. Varsinkin Tatarin ottelun vikalla minalla otettu jäähy oli veren kaivamista nenästä. Lopulta kaikesta kuitenkin selvittiin, onneks.

Vanecekilta hieno nollapeli. Mukaan mahtui taas muutama todella tärkeä torjunta. Ekaa kertaa Devils hävis tällä kaudella vedot (23-24).

Tokan erän jälkeen mietin, että muuten kulkee, paitsi Hughesin ja ylivoiman pitää herätä. Kolmannessa erässä saatiinkin sitten kaks kärpästä yhdellä iskulla ku Hughes tälläs yv:llä.

Ainoa, joka ei peliin juurikaan vaikuttanut, oli Boqvist. Pelirytmi valmiiks jo hukassa ku istunu poppareilla ja siihen päälle vielä erittäin hajanaista peluuttamista, koska nähtiin niin paljon ali- ja ylivoimaa ja se ei pelannut ku 40 sekuntia edellämainittua. Ymmärtäähän sen, että tossa vaiheessa on vaikea päästä peliin sisään.

Iso käsi myös joukkueen mahtavasta (erityisesti Nicon) työskentelystä aloitusympyrässä. Aloitukset hoidettiin 71% teholla.

Huomisiin!
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Hieno taistelu, hieno voitto. Erityisen paljon tykkäsin joukkueen tarkasta ja uhrautuvasta puolustuspelaamisesta, minkä takia Avsille ei tullut kovin paljoa vaarallisia maalipaikkoja. Ei sillä, ei niitä ollut ihan hirveästi toisessakaan päässä, mutta silti hyvää pelaamista koko joukkueelta.

Kehut erityisesti Vanecekille, Marinolle, Hamiltonille ja oikeastaan koko muulle pakistolle, Hischierille ja kumppaneille aloitusvoitoista, erikoistilannepelistä jne. Kuten @FinDevil kirjoitit, aika hyvän pakin Devils sai Smithistä. Niin ja kehut Bastianille, joka otti useamman tärkeän blokin ja teki maskia Hughesin voittomaaliin.

Jos jotain pieniä miinuksia haluaa kaivaa, niin Hughesin kentältä olisi toivonut tasaviisikoin enemmän tilanteiden luomista. Toisaalta tekivät voittomaalin yv:llä, joten sekin jäi plussan puolelle. Lisäksi Tatarilta tuli omalla alueella vaarallinen kiekonmenetys ja otti pari turhaa jäähyä.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Maukas voitto Blue Jacketsia vastaan. Hämmentää oikein katsoa näin hyvää ja parhaimmillaan jopa ylivoimaista Devils-kiekkoa. Toivottavasti sama meininki jatkuu. Näitä matseja on nimittäin älyttömän kivaa katsoa kaikkien niiden edelliskausien rämpimisten jälkeen.

Blue Jackets oli tajuttoman huono, mutta vastaavasti Devils pelasi todella vahvan ja vauhdikkaan pelin. Edellispeleissä hyökkäys- ja puolustuspelaaminen on ollut aika kivassa balanssissa, kun se liian riskialtis peli on jätetty vähemmälle.

Onnistumisia tuli koko joukkueelle. Toki siellä tutut nimet johtivat taas joukkoja, eli esim. Hischier, Bratt, Hughes, Hamilton, Marino ja Siegenthaler. Mutta hyvät pelit myös mm. Zetterlundille, Smithille, Woodille ja monelle muulle ukolle. Kehut myös Sharangovichin mailakarvaukselle, johon olen kiinnittänyt viime matseissa huomiota ja josta tykkään tosi paljon.

Vielä kun Haula saisi noista kaikista paikoista joskus ketsuppipullon auki. Ei tartteisi sitten mennä hakkaamaan enää mailoja pukukoppikäytävään palasiksi.

Tästä sitten Kanadan kiertuetta kohti. Toivottavasti peli jatkuu hyvänä. Ja toivottavasti Palatin sairasloma olisi mahdollisimman lyhyt (huomenna kai lisätutkimuksia luvassa).
 

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Vielä kun Haula saisi noista kaikista paikoista joskus ketsuppipullon auki. Ei tartteisi sitten mennä hakkaamaan enää mailoja pukukoppikäytävään palasiksi.

Tatarin kanssa samat sanat. Mutta joo. Eipä tässä mitään lisättävää tuohon sinun kirjoitukseen. Kovat vieraspelit tosiaan tulossa ja niissä taas punnitaan omalla tavalla joukkuetta. Toivottavasti sieltä tullaan pari voittoa rikkaampana takaisin.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Paholaiset päätti laittaa sitten oikein isommalla vaihteella hyrskynmyrskyn. Paikkoja ois ollu tanssia vaikka kaksnumeroiset, mutta 7 tehtyä maalia on enemmän ku tarpeeks. Ylivoimakin pyöri sen verran hienosti koko ottelun ajan, että ihme ja kumma, ettei se osunut enemmän ku kerran. Hieno nähdä, että jalkaa ei missään vaiheessa nostettu kaasupolkimelta, vaan loppuun asti annettiin painetta Columbuksen päätyyn. Koko jengiltä mieletön suoritus!

Ekaa kertaa viiteen vuoteen ku Devilsiltä maalas kolme pakkia samassa pelissä. Hyvään kohtaan Graves, Siegenthaler ja Marino tälläs kaikki kauden ekat osumat.

Bratt on tehnyt pisteitä kauden kaikissa yhdeksässä pelissä mukavat 4+11=15 ja niillä irtoaa joukkueen kärkipaikka pörssissä ja koko liigan 4. sija.

Lokakuun saldo 6-3-0 on aikalailla sitä mitä ennakkoon ois voinut povailla. Kausi alko tahmeesti, mutta on mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Alivoima on liigan kärkeä ja vielä, kun ylivoima alkaa viimeistelemään paikoista tehokkaammin, niin avot. Tän kuukauden yhdeksässä pelissä Devils vei vastustajia vastaan laukaukset huikealla erolla 354-195.

Nyt ei muuta ku kohti läntistä Kanadaa ja kolmen pelin vieraskiertueelle (VAN, EDM, CGY). Se on monesti ollu Paholaisille kova testi ja varmasti on myös nytkin. Huomasin ihan näin muuten vaan, että Devils pelaa seuraavasta 11 ottelusta 10 peliä kanadalaisia jengejä vastaan.

Antaa jätkien nauttia lentomatkalla Vancouveriin sen yhden kuuluisan Kukon ja sitten taas katseet kohti seuraavaa peliä.

LGD!
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Voittaminen on kivaa. Blue Jackets -ottelusta ei hirveästi jäänyt analysoitavaa. Devils vei ja vaisu Blue Jackets otti vastaan sitä, mitä tarjottiin. Tässä omat fiilikset lyhyesti.

+ Päämäärätietoista alusta aina ottelun ratkeamiseen asti. Tempo laski väkisinkin kolmannessa erässä, mutta siihen asti mylly jauhoi tasaisesti.
+ Devilsillä taas kauheasti enemmän laukauksia kuin vastustajalla
+ 13 eri pelaajaa pääsi pisteille
+ Peli saatiin tapetuksi hyvissä ajoin
+ Fabian Zetterlundin pirteä esitys ihan erikseen mainittuna. Kauden avausmaali tuli hyvään saumaan sekä pelaajalle että joukkueelle

- Vanecek pomputteli vieraiden harvoja laukauksia jopa huolimattomasti. Onneksi noista ei syntynyt mitään vaarallisempaa. Kaikkein vähiten olisi tarvittu ilmaisia moraalinnostattajia vieraille.
- Tänne oikeastaan kuuluu vieraiden peliesitys. Ei tahdo löytyä sanoja kuvailemaan tuota mahalaskua.

Palatista: Turha manata etukäteen, mutta toivottavasti vamma hoidetaan kerralla kuntoon, vaikka sitten toipuminen kestäisi. Ks. Miles Wood, Taylor Hall ja kauempaa historiasta Paul Martin.
 

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Anteeksi, mutta mitä tuolla tarkoitetaan?
Sitä, että tuon kaverin laskujen/onkiman datan mukaan Devils voitti ottelussa Blue Jacketsia vastaan vaaralliset maalipaikat 23-1. Melkoisa teurastus.

***

Itse jaksoin katsoa puolet pelistä, se riitti. Vastustajalla ei ollut mitään palaa. Devils lienee liigan paras joukkue tällä hetkellä.
 

Paridae

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJD
Ruffille kenkää! Eiku…

Katselin tuossa, että kenttäpelin apuvalmentajista uusittiin täksi kaudeksi useampi.

Edelliskausista monoa saivat puolustuspelin ja alivoiman Alain Nasreddine ja ylivoiman Mark Recchi, ja aivan syystä.

Uusina sisään tuotiin Brunette, McGill ja ihan kauden kynnyksellä seuralegenda Brylin, mikä käsittääkseni laajensi valmennusryhmää yhdellä, koska Ruffin ilmeinen luottokamu Taylor sai jatkaa.

Erinäisten blogien ja uutisten perusteella Brunette korvasi Recchin hyökkäyspäässä ja McGill tuli Nasreddinen tilalle oman pään tilkitsijäksi. McGill hommaili vastaavassa roolissa hyvällä menestyksellä Vegasissa uuden joukkueen ensimmäiset kaudet.

Taylor ollut aiemmin kait yläperspektiivin katsomovalmentaja ja alkusyksyn SBNationin julkaisussa arvuuteltiin, mikä mahtaa olla Taylorin ja Brylinin kohtalo, pääseekö toinen penkille asti. Eikös Brylin ole nyt alkukaudesta seissyt jotain tutkailemassa ihan kenttätasolla muiden mukana? Jos näin, Taylor jatkanee katsomossa ja Brylin tekee jotain muuta penkin jatkeena.

Seuran staffilistalta löytyy muuten myös toinen seuraikoni, Director of Goaltending Development, Scott Clemmensen. Clemmeri!
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Anteeksi, mutta mitä tuolla tarkoitetaan?
Vaarallisia maalipaikkoja ja tuossa tapauksessa koko pelin osalta erikoistilanteet mukaan lukien.

Tuolta vähän lisää jos kiinnostaa dataa katsella:


Analytiikan mukaan Devilsin olisi pitänyt voittaa peli "vain" 6-1 (odotetut maalit), mutta nyt tuli analytiikkaan nähden yksi osuma "hyvää" Elviksen räpylästä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös