ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
No en tiedä oliko tuo Schneider juttu halpa selitys. Tuo juttu pohjautui kuitenkin faktoihin. Tampaa vastaan voitettiin laukaukset 42-23 ja hävittiin 6-7. Schneiderillä viisi peliä tältä kaudelta, kaikki häviöitä. Prossat 84,7 ja päästetyt maalit 4,71. Ei kai näin paskaa mv peliä ole kellään, olkoonkin että puolustus vuotaa. Jopa Antti Niemi kykeni parempaan Dallasissa missä kukaan ei puolustanut. Vaikka Subbanilla menikin maila poikki hankalassa paikassa, niin eihän se Palatin veto olisi koskaan saanut mennä.
Ja olihan tuossa jutussakin melko iso otanta. Oli vertailtu viimeisen 130 pelin tilastoja ja todettu vain Ottawan Anderson huonommaksi. Ei kaikkea voi kiinni ottaa, muttei kaikki voi mennäkään.
Itse taas näen veskarin suorittamiseen melko suoran yhteyden sillä miten puolustetaan oman maalin läheisyydessä ja millaisia paikkoja vastustajalle tarjotaan. On hyvä muistaa että Devilsin puolustukseen on haettu ensin selkeää vahvistusta Vatasen muodossa ja tuoreimpana Subbanin muodossa. Eli kyllä Shero ja valmennus ovat ihan faktojenkin mukaan nähneet jo pidemmällä otannalla isoja ongelmia puolustuksessa kun sisään on tarvittu top 4 pakki ja ykköspakki.

Schneiderin täytyy edelleenkin olla parempi. En kiistä tuota.
 

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Cogliano, RD
On siellä tältä kaudelta varmaan Quick ja Korpisalo huonompia.
Korpisalo on kylläkin pelannut varsin kohtuullisesti, vaikkakin 88,6% ja 3,37pka onkin. Tässä vaiheessa kautta kuitenkin yksikin suurempimaalinen tappio näkyy tilastoissa. Voittoja 5/10 ja pelaaminen näyttänyt ihan mukiinmenevältä.

Mitä Devilsiin liittyen, niin ei kyllä voi sanoa ett Schneider olisi mitenkään hyvin onnistunut, mutta ei kyllä missään nimessä yksin ole syyllisenä tilanteeseen.
 
Kouvola, vain hieman helvettiä kurjempi paikka
Suosikkijoukkue
TPS & NJD
Tampaa(kin) vastaan itsellä otti silmään jo ensimmäisten parin minuutin aikana Schneiderin liikkuminen ja sijoittautuminen maalilla. Tässä vaiheessahan ei ollut edes yhtään torjuntaa vielä tullut, mutta silti huomasi, että tänään taitaa tulla taas "semmoinen" ilta.. ja niinhän se tuli. Onko sitten yläkerran hommia tuo, että koittaa jotenkin tietoisesti muuttaa torjumista, kun tietää että ongelmia on ollut. Tämän takia jotenkin ylipelaa ja jopa tämmöisen amatöörimaalivahdin silmin huomaa, että jotain outoa tekemisessä on. Väittäisin, ettei Schneiderin taidot mihinkään ole "yhtäkkiä" kadonneet tai refleksit yms vielä hidastuneet niin, etteikö pystyisi loistavalla tasolla pelaamaan vaan joku henkisen puolen ongelma sielllä nyt on. Tai ollut jo pidempään toki.

Tuosta, että puolustukseen on haettu vahvistuksia, niin mielestäni molemmat mainituista (Vatanen ja Subban) on pikemminkin hyökkäyksen vahvistuksia. Pakkeja toki pelipaikaltaan, mutta ei kumpikaan niin kovin puolustavia puolustajia. Toki tämän tyypin puolustaija Devils on kaivannut jo pidempään, että ihan hyvät haut minusta kuitenkin, eri syystä vaan.

Tämä koko tilanne on minusta hieman sellainen muna-kana -asetelma, että kun pelaajat on pelko persiissä siitä, saako maalivahti mitään kiinni, he eivät voi pelata luottavaisesti ja alkavat ylianalysoimaan kaikkea tekemistä ja virheitä sattuu kun ajattelee liikaa. Tämä taas sitten aiheuttaa kaikenlaisia ihme tilanteita ja häsläystä, minkä vuoksi vastustajalle tulee mitä ihmeellisimpiä ilmaisia maalipaikkoja. Ja taas maalivahdin osalta aina ei tarvitse olla kummoinenkaan paikka, kun jo ns. kihahtaa ja taas murenee selkäranka jollakin tai kaikilla. Ja taas mennään.

En osaa yhtään sanoa, kuinka paljon NHL:ssä on käytössä henkisen puolen valmentajia, mutta tämä nyt minusta huutaisi sellaista "nollausta" varsinkin Schneiderin osalta. Koneessa on kyllä tehot tallella, mutta kun ohjausyksikkö bugaa niin ei niitä saada käyttöön.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tampaa(kin) vastaan itsellä otti silmään jo ensimmäisten parin minuutin aikana Schneiderin liikkuminen ja sijoittautuminen maalilla. Tässä vaiheessahan ei ollut edes yhtään torjuntaa vielä tullut, mutta silti huomasi, että tänään taitaa tulla taas "semmoinen" ilta.. ja niinhän se tuli. Onko sitten yläkerran hommia tuo, että koittaa jotenkin tietoisesti muuttaa torjumista, kun tietää että ongelmia on ollut. Tämän takia jotenkin ylipelaa ja jopa tämmöisen amatöörimaalivahdin silmin huomaa, että jotain outoa tekemisessä on. Väittäisin, ettei Schneiderin taidot mihinkään ole "yhtäkkiä" kadonneet tai refleksit yms vielä hidastuneet niin, etteikö pystyisi loistavalla tasolla pelaamaan vaan joku henkisen puolen ongelma sielllä nyt on. Tai ollut jo pidempään toki.

Tuosta, että puolustukseen on haettu vahvistuksia, niin mielestäni molemmat mainituista (Vatanen ja Subban) on pikemminkin hyökkäyksen vahvistuksia. Pakkeja toki pelipaikaltaan, mutta ei kumpikaan niin kovin puolustavia puolustajia. Toki tämän tyypin puolustaija Devils on kaivannut jo pidempään, että ihan hyvät haut minusta kuitenkin, eri syystä vaan.

Tämä koko tilanne on minusta hieman sellainen muna-kana -asetelma, että kun pelaajat on pelko persiissä siitä, saako maalivahti mitään kiinni, he eivät voi pelata luottavaisesti ja alkavat ylianalysoimaan kaikkea tekemistä ja virheitä sattuu kun ajattelee liikaa. Tämä taas sitten aiheuttaa kaikenlaisia ihme tilanteita ja häsläystä, minkä vuoksi vastustajalle tulee mitä ihmeellisimpiä ilmaisia maalipaikkoja. Ja taas maalivahdin osalta aina ei tarvitse olla kummoinenkaan paikka, kun jo ns. kihahtaa ja taas murenee selkäranka jollakin tai kaikilla. Ja taas mennään.

En osaa yhtään sanoa, kuinka paljon NHL:ssä on käytössä henkisen puolen valmentajia, mutta tämä nyt minusta huutaisi sellaista "nollausta" varsinkin Schneiderin osalta. Koneessa on kyllä tehot tallella, mutta kun ohjausyksikkö bugaa niin ei niitä saada käyttöön.
En jaksanut pilkkoa viestiäsi kun jaan monta ajatustasi, mutta Vatanen tuli Devilsiin yleispuolustajan statuksella ja Vadu oli ankkalassa jo pelannut alivoimia ja rooli loppuaikoina oli puolustusvetoisempi kun Montour, Fowler ja jopa Lindholm olivat offensiivisesti luotettavampia. Ja nimenomaan loppuaikoina. Sheron kommentit Vatasesta löytyvät kaiketi edelleen youtubesta ja kyllä hänkin sovitti puheissaan Samia joka tilanteeseen sopivaksi. Muutoinkin Samista vallitsee toisinaan edelleen illuusio hyökkäysvoittoisena pakkina vaikka mies ollut pitkään ihan muuta.

Subbanista ei niin tarkkaa tietoa ole, mutta tuolla statuksella pitää olla hyvä myös omissa.
 
Suosikkijoukkue
TPS & NJD
En jaksanut pilkkoa viestiäsi kun jaan monta ajatustasi, mutta Vatanen tuli Devilsiin yleispuolustajan statuksella ja Vadu oli ankkalassa jo pelannut alivoimia ja rooli loppuaikoina oli puolustusvetoisempi kun Montour, Fowler ja jopa Lindholm olivat offensiivisesti luotettavampia. Ja nimenomaan loppuaikoina. Sheron kommentit Vatasesta löytyvät kaiketi edelleen youtubesta ja kyllä hänkin sovitti puheissaan Samia joka tilanteeseen sopivaksi. Muutoinkin Samista vallitsee toisinaan edelleen illuusio hyökkäysvoittoisena pakkina vaikka mies ollut pitkään ihan muuta.

Subbanista ei niin tarkkaa tietoa ole, mutta tuolla statuksella pitää olla hyvä myös omissa.
Ihan totta, että tämä "uudempi" Sami on paljon enemmän yleispuolustaja, kuin entinen. Näkisin silti, että hänestäkin saataisiin eniten hyötyä, jos saisi säveltää kentällä hyökkäysvoittoisesti ja joku hoitaisi varmistuksen omiin. Samaa näen myös Subbanissa, ehkäpä Samiakin enemmän. Subban kyllä varmasti vähintään välttävästi, jopa hyvin, hoitaa puolustuksen, jos keskittyy siihen. Mutta olisko kuitenkin kokonaisuuden kannalta parempi, jos hänkin saisi miettiä peliä hyökkäys edellä ja joku varmistaisi selustan.

En toisaalta itse ole maalivahtina kenttäpelaamisen asiantuntija (josko kovin suuressa määrin maalivahtipelaamisenkaan ;P), joten näissä on ehkä enempi mutua kuin asiantuntevaa analyysiä. Mutta tämmöisiä itsellä ajatuksissa pyörinyt näiden herrojen osalta.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Ihan totta, että Devils kaipaa kovasti hyviä puolustavia puolustajia, jotka voisivat tukea Vatasta ja Subbania. Toisaalta niin kaipaavat puolet muista NHL-joukkueistakin. Tämä on huomattu varmasti mm. Torontossa, jossa on tuskailtu Devilsin tavoin joukkueen puolustuspelaamista.

Kesästä 2017 alkaen – eli samaan aikaan, jolloin Shero on treidannut Vatasen ja Subbanin Devilsiin – keskeisimmistä puolustavista puolustajista on treidattu toiseen joukkueeseen Jake Muzzin, Ryan McDonagh, Jacob Trouba, Noah Hanifin ja Travis Hamonic. Kaikki noista kelpaisivat Devilsiin, mutta muilla joukkueilla on ollut selvästi parempaa vastinetta tarjolla kuin mitä Shero heistä on tarjonnut – jos siis on edes tarjonnut mitään. Voi nimittäin olla, että osa kaupoista on tapahtunut väärään aikaan Devilsin jälleenrakennuksen näkökulmasta tai Shero ei ole halunnut ottaa riskiä treidata pelaajaa, jolla on ollut sopimus lähiaikoina loppumassa (en jaksa tarkistaa sopimustilanteita, oliko jonkun pelaajan kohdalla tällainen tilanne kyseessä).

UFA-markkinoilla on ollut viimeiset vuodet vain kuraa tarjolla. Eli varaamalla niitä puolustavia pakkeja olisi hyvä saada ensisijaisesti joukkueeseen. Shero ja kumppanit heräsivät asiaan viimeistään viime kesänä, jolloin joukkueeseen varattiin urakalla pakkiprojekteja. Kyseisillä pelaajilla menee kuitenkin vielä vuosia ennen kuin he voivat edes teoriassa kolkutella NHL-portteja.

Vaikea yhtälö. Kiinnostavaa nähdä, miten Shero aikoo sen ratkaista.
 
“...we look like chickens with our heads cut off.” Andy Greene

Nelone

Jäsen
Suosikkijoukkue
lgw
Mitä tuohon ylempään viestiin tulee ja Devilsin tarpeeseen saada puolustava puolustaja, niin Wildin Jonas Brodin voisi olla yksi mahdollisesti liikuteltavissa oleva palanen ja samalla todella hyvä lisä Devilsiin.
Itse kun peilaan tätä tietenkin Wild-lasien läpi, niin en voi olla toivomatta että Gusev näyttäisi heräämisen elkeitä ja osoittaisi että hänen paikkansa olisi NHL.ssä. Tämän jälkeen voisi olla molemmin puolista kiinnostusta treidiin, kun maajoukkueessa loistavaa yhteispeliä osoittaneet Gusev ja Kaprizov olisi mahdollista saada tulevaisuudessa yhteen. Rightin puolen hyökkääjä + Kaprizoville Venäläinen kaveri helpottamaan Kaprizovin ajamista sisään. Toki tämä on vain omaa mutua ja haihattelua, mutta kaiken loksahtaessa paikalleen voisi olla win-win.

Tosin molemmilla Gusevilla ja Brodinilla sopimukset vain kauteen 2021 ja liikahtelevia palasia olisi mahdollisessa treidissä varmaan enemmänkin.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Mitä tuohon ylempään viestiin tulee ja Devilsin tarpeeseen saada puolustava puolustaja, niin Wildin Jonas Brodin voisi olla yksi mahdollisesti liikuteltavissa oleva palanen ja samalla todella hyvä lisä Devilsiin.
Itse kun peilaan tätä tietenkin Wild-lasien läpi, niin en voi olla toivomatta että Gusev näyttäisi heräämisen elkeitä ja osoittaisi että hänen paikkansa olisi NHL.ssä. Tämän jälkeen voisi olla molemmin puolista kiinnostusta treidiin, kun maajoukkueessa loistavaa yhteispeliä osoittaneet Gusev ja Kaprizov olisi mahdollista saada tulevaisuudessa yhteen. Rightin puolen hyökkääjä + Kaprizoville Venäläinen kaveri helpottamaan Kaprizovin ajamista sisään. Toki tämä on vain omaa mutua ja haihattelua, mutta kaiken loksahtaessa paikalleen voisi olla win-win.

Tosin molemmilla Gusevilla ja Brodinilla sopimukset vain kauteen 2021 ja liikahtelevia palasia olisi mahdollisessa treidissä varmaan enemmänkin.
Otetaan uusi yritys viestin kirjoittamiseen, kun ensin luin huolimattomasti, että tarjosit Brodieta Devilsiin. Mutta joo, Brodin sopisikin profiilinsa puolesta paljon häntä paremmin puolustavaksi puolustajaksi Devilsiin.

Brodin olisi erinomainen lisä Devilsiin. Juuri sitä, mitä lääkäri on määrännyt. Gusevin lahjoitan mielelläni vaihdossa Wildiin. Tosin nykyotteilla ei taida olla mitään toivoa saada häntä kaupaksi, kiekollinen pelaaminen on ollut sen verran heikkoa alkukaudesta. Mitä Wildin tarpeet ovat, eli voisiko Devilsilta löytyä jotain kiinnostavaa vaihdossa takaisin?
 
“...we look like chickens with our heads cut off.” Andy Greene

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
“...we look like chickens with our heads cut off.” Andy Greene

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Domingue torjui kelvollisesti viime kaudella Tampassa. Vasilevski joutui kuukaudeksi sivuun loukkaantumisen takia marras-joulukuun molemmin puolin. Joukkue veti tuon jakson recordilla 12-3-0 (Domingue 11-3-0). Vasilveski palasi tositoimiin vähän ennen joulua, jonka jälkeen Domingue heitettiin veräjälle noin joka viidennessä pelissä. Kakkosvahti hoiteli roolinsa varsin mainiosti ja otti haltuunsa muun muassa seuraennätyksen peräkkäisissä voitoissa (11).

Domingue menee jaloistaan alas aika paljon. Hyvä sivuttaisliikkeessä ja mailankäisttelyssä. Reflekseissä ei moittimista. Se, mikä on estänyt häntä nousemasta ykkösvahdiksi NHL:ssä, on epätasaisuus. Jopa yksittäisten otteluiden sisällä hän saattaa ottaa kaksi gamesaveria, mutta samalla verkkoon painuu kaksi helppoa.

Itse en kuulunut McBackupin hankinnan "kannattajiin" ja olisin pitänyt Dominguen kakkosena. Tuskin tuossa mitään menetätte pl. ehdollinen jämävarausvuoro. Tämän kauden statsit eivät ole AHL:ssä kovin kummoiset. Oletettavasti McBackupin signaaminen oli Dominguelle henkisesti kova paikka. Tavallaan epäluottamuksen osoitus.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Ja taas tukkaan rankkareilla... Kyllä kiristää pantaa.

Devils pelas muuten ihan hyvää lätkää ja isot kehut varsinkin erikoistilannepelaamiselle. Ylivoima osunut viidessä perättäisessä pelissä ja viime yönä peräti kahdesti. Alivoimakin hoiti hommansa täydellisesti. Myös fyysisyyteen vastattiin, eikä jääty vaan ihmettelemään, esim. tilanteessa, jossa Niskanen ajo Hughesin kovaa laitoihin. Vaikka taklaus oli puhdas, nii hyvä silti, että Palmieri oli valmis puolustamaan nuorta skloddia, joka joutu hetken huilaamaan töötin jälkeen.

Simmonds avas vihdoin maalitilin ja toivottavasti osumia alkais nyt tulla enemmän. Yritystä siltä ei ainakaan puutu. Vatanen oli myös vauhdissa hyökkäyspäässä ja maalas jo kolmannessa pelissä peräjälkeen. Oikeestaan koko joukkue suoritti aika tasaisesti ja isoimpana miinuksena täytyy antaa Blackwoodin kolmas päästetty maali, joka ois ehdottomasti pitänyt ottaa kii.

Mielenkiintoista nähdä, miten veskojen kaa toimitaan, jos peli ei niillä ala kulkemaan, nyt ku Devils hommas Dominguen. Oon henkilökohtaisesti valmis antamaan näytönpaikan, koska kurssi on käännettävä mahdollisimman pian.

Tänään uutta matoa koukkuun vieraskentällä Carolinaa vastaan. Veikkaan Coryn alottavan maalilla. Muuten en näe isompaa tarvetta kokoonpanomuutoksille. Toisaalta voishan sitä kokeilla Muelleria vaikka Tennysonin tilalla ja miksei Boqvistia myös jollain paikalla.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Luin aamulla pelin katsomisen jälkeen @NJEspoo n lisäksi Twitteristäkin kommentteja, että Devils pelasi viime yönä ihan hyvin. No, en nyt tiedä. Tai sanotaanko niin, että joukkue pelasi omaan päähän paremmin kuin aiemmin eikä antanut vastustajalle yv-hyökkäyksiä, mutta samalla peli oli hyökkäyssuuntaan välillä aikamoista roiskimista. Kai siinä oli ajatuksena pelata turvallista lätkää, mutta samalla peli meni sellaiseksi keskialueelle kiekon heittämiseksi, josta Flyers sai uudestaan hallinnan itselleen. Tai sitten vastustaja katkaisi muuten avaussyötöt, ja kiekko tuli sen jälkeen välittömästi takaisin Devilsin päätyyn.

Devilsillakin oli omat maalipaikkansa, mutta ei se hyökkäyspelaaminen näyttänyt nyt samalta kuin Arizonaa ja Tampa Bayta vastaan. Tuntui että Flyers oli paremmalla jalalla liikkellä, ja Devils-pelaajien ajatukset olivat vähän epäsynkassa keskenään. En ole nähnyt tarkempia tilastoja, mutta sellainen fiilis, että Flyersilla oli ottelussa enemmän kunnollisia maalipaikkoja.

Kolme ekaa ketjua pelasivat ihan ok-kiekkoa, neloselta vähän heikompi peli. Pakeista kaksi ekaa paria pelasivat ihan hyvin, mutta kolmosessa Butcherilla oli epätavallisen paljon vaikeuksia avaussyötöissään ja Tennysonilta tuli nyt ensimmäistä kertaa tällä kaudella heikkoa puolustuspelaamista.

Erikoistilannepelaaminen on parantunut selvästi kauden ekoista matseista. Kakkos-yv:llä tosin oli ainakin alussa vähän vaikeuksia saada kiekkoa alueella ja yv:tä pyörimään.

Meinasin kirjoittaa, että tällä kertaa Blackwood pelasi riittävän hyvin voittoa varten, mutta sitten luin NJEspoon kommentin kolmannesta maalista ja piti ihan tarkistaa asia. Vähän sellainen 50/50-tilanne. Toisaalta tuosta olisi pitänyt ottaa torjunta, kun kiekko tuli kuitenkin melko keskelle maalia, mutta toisaalta Farabee pääsi laukomaan parhaalta maalintekosektorilta, melko läheltä maalia. Ei se ollut Blackwoodilta mikään imurointi, mutta tällä hetkellä tuollaisia maaleja tulee vastustajalle liikaa.

Edit: Piti ihan uteliaisuudesta katsoa vähän tilastoja, ja Natural Stat Trickin mukaan Devils voitti maalipaikat 25-18, vaaralliset maalipaikat 10-2 ja maaliodotusarvon 2.29-1.44. Laukaukset menivät Flyersille 31-26. Että kai sitä tuli vain katsottua matsia sen verran turhautuneena, että joukkueen hyvät otteet piilottautuivat vastustajan maalien ja muiden negatiivisten juttujen taakse.
 
Viimeksi muokattu:
“...we look like chickens with our heads cut off.” Andy Greene

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Sieltä se voitto napsahti ja voin sanoa ettei mistä tahansa rupusakista. Tuo Ahon orkesteri pelaa parhaimmillaan hyvin raikasta speed hockeya, mutta niin pelaa onnistuessaan myös Devils. Sitä ei vain vielä ole saatu kunnolla ulosmitattua. Voitto oli oikeastaan seurausta aiempien otteluiden aihioista ja virheiden karsimisesta. Nyt vain sitä kuuluisaa toisteisuutta kehiin.

Pelaajista nostan esiin Subbanin, Seversonin ja Hischierin. Herra ykkössentteristä tykkään kyllä paljon. Aivan päällikkö. Subbanin upea maali toivottavasti vapautti ja Severson todellakin ansaitsi tyhjän maalinsa. On ollut todella haastavassa pelipaikassa mainio.

Nyt on hyvä jatkaa eteenpäin.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
On kyllä mukava katsoa välillä voittavaa kiekkoa. Tällä kertaa joukkue pystyi pitämään paketin kasassa loppuun asti, eikä sulamista tapahtunut.

Tasainen peli, jossa molemmilla joukkueilla oli paikkansa. Alkupuolella peliä Carolina oli vähän kuskin paikalla, mutta jälkimmäisellä puoliskolla osat vaihtuivat. Tai siltä ainakin tuntui tämän katsojan näkökulmasta.

Subban ja Severson pelasivat hyvin. Tosin kolmannessa erässä manailin pariin kertaan, kun Severson ei meinannut saada kiekkoa millään omista pois vaan purut jäävät siniviivan tuntumaan. No, Subban hoiti niissä tilanteissa kiekot varmasti vähän myöhemmin keskialueelle.

Hischierilta hieno maali. Varmasti helpotti, kun yli 20 matsin maaliton kausi katkesi. Hyvää pelaamista häneltä viimeisimmissä matseissa, vaikka siinä 3-3 maalissa hän unohtui hetkeksi vähän katselemaan kiekkoa, minkä seurauksena Haula pääsi iskemään kiekon häkkiin.

Muista pelaajista nostan esille koko nelosketjun. Viime matsissa nelonen veti vähän heikomman matsin, mutta nyt tämä uusittu Wood-Rooney-Simmonds -kokoonpano pelasi kovalla höyryllä koko matsin ajan. Se Woodin syötönkatko ja kiekon heitto Subbanin maaliin kruunasivat ketjun kovan työn.

Boqvist pelasi aluksi aika sukkasillaan, mutta tokalla puolikkaalla hän alkoi saada jo vähän paremmin pelistä kiinni. Ei silti mikään ikimuistoinen matsi.

En nähnyt, mitä Brattille tapahtui. Toivottavasti ei mikään vakava loukkaantuminen, kun ketjuihin on vihdoin löydetty suht sopivat koostumukset.
 
“...we look like chickens with our heads cut off.” Andy Greene

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Ite katoin äsken jälkilähetyksenä pelin ja mun keskittymiskyvyllä niistä harvoin jää paljoa mieleen ku ohessa helposti tulee tehtyä kaikkea muuta samalla.

Subban pelas hyvin. Tolla tavalla sen pitäis pystyä pelaamaan tasaisesti illasta toiseen, eli kaikki turha neppailu ja kikkailu pois ja helppoja ratkaisuja. Se osaa halutessaan rauhottaa hyvin peliä kiekon kaa niin omassa ku vastustajanki päädyssä, ja viime yönä teki just sitä. Pahoissa paikoissa pisti varmasti kiekon pois omalta alueelta ja hyökkäyksessä hyviä ratkasuja syöttöjen kaa. Maali tietty kruunas illan ja sai myös matsin jälkeen joukkueen sisäisen palkinnon, "The Jacketin".

Blackwood oli myös perusvarma. Antaa sen pelata niin kauan ku otteet on sen mukasia.

Boqvistista ei jäänyt itelle mitään käteen. Ei tosin pelannut ku reilu 9 min. Ainoa vähemmälle ajalle jäänyt oli matsin kesken jättänyt Bratt. En itekään tiiä, mitä sille kävi, mutta toivotaan parasta.

Ei muuta ku länsi-Kanadaa vallottamaan!
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Bratt poissa, Gusev takaisin kokoonpanossa. Hughesin kenttä saattaa saada, Zachasta huolimatta, kylmää kyytiä omassa päässä.




Pari Devils-aiheista kohtaa 31 Thoughtsissa:

12. Taylor Hall’s agent is scheduled to meet with New Jersey GM Ray Shero during the team’s swing through Western Canada. I think that’s going to be in Calgary.

15. May mean something, may mean nothing, but both Montreal and New Jersey sent a different mix of scouts to separate games in Buffalo. (First was against Arizona, second versus the Islanders.) When I first started, a GM told me to look for that kind of thing.

Tuskin tuossa jälkimmäisessä on mitään ihmeempää, mutta jos on, niin ylimääräisiä puolustajia Buffalossa olisi kai tarjolla vaihtoon.
 
“...we look like chickens with our heads cut off.” Andy Greene

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Niin heilahti toinen voitto putkeen ja nyt pilkkujen jälkeen. Gusev ja Boqvist hoitivat homman. Suurin sankari oli kuitenkin Blackwood ja herra torjui yhtä vaille kaiken. Kiistaton ykköstähti. Hischierin itseluottamus on myös varsin kohdillaan.

Noin muutoin varsin napakka esitys ja nimenomaan joukkueena. Mukava että Devils näyttää muultakin kuin hurlumhei-tiimiltä. Toki iso miinus tuosta jatkojen lopun ylivoimasta. Hall on kova pelimies, mutta välillä ihan helvetinmoinen puusilmä. Tuntuu kuin välillä katoaisi käsitys että voi malttaa ja syöttää. Tällä kertaa tuossa ylivoimassa tuli härdelli maalille ja Hall pääsi kiekkoon. Vatanen viivalla täysin vapaana, mutta Hall ampui kuin koohottaja seinille. Paljon hyvää Hall tyylillään tuottaa, mutta tuo malttamattomuus on pistänyt nyt muutamia kertoja silmään.

Mutta mikäs tässä ollessa kun peli näyttäisi parantuvan ihan kunnolla. Ja voittojakin tulee. Vatasella nyt 13 ottelua, 4+4=8, +4.
 
Viimeksi muokattu:

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Oho, rankkarivoitto – ja voittoputki. Hynes oli tehnyt muutoksia rankkareiden vetäjiin, ja hyvä niin, Gusev ja Boqvist tosiaan ratkaisivat ottelun. Jatkoilla välillä vähän sähellystä, mutta toisaalta lopussa muutamia ihan hyviä maalipaikkoja.

Varsinainen peliaika oli tasaista vääntämistä. Devils pelasi erinomaisen ensimmäisen erän, mutta toisessa Jets pääsi paremmin peliin kiinni ja Devilsin pelaajat joutuivat pyörimään enemmän kiekon kanssa tai sen perässä omassa päässä. Kummallakin joukkueella oli pelin aikana tukku hyviä maalipaikkoja, mutta molemmat maalivahdit pelasivat maalissa erinomaisen ottelun. Pienen edun antaisin tässä toki Blackwoodille.

Tarkkaa pelaamista, ei hirveästi virheitä, kuten @ZayWest viestissäsi kirjoitit. Ihan samat sanat, että mukavaa välillä katsoa tällaista tarkkaa oman pään pelaamista. Varsinkin ekassa erässä hyökkäyksiin lähdöt onnistuivat lähes poikkeuksetta ja syötöt menivät lapaan eivätkä luistimiin.

Hughesin kenttä oli juuri niin heikko kuin odotin. En vain ymmärrä, miksi se pitää laittaa kentälle vain selviämään. Boqvistilta paljon parempi ottelu kuin edellinen Carolinaa vastaan. Jännitys ja varovaisuus olivat nyt tiessään, ja hän pelasi niin sanotusti omaa peliään.
 
“...we look like chickens with our heads cut off.” Andy Greene

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Hughesin kenttä oli juuri niin heikko kuin odotin. En vain ymmärrä, miksi se pitää laittaa kentälle vain selviämään. Boqvistilta paljon parempi ottelu kuin edellinen Carolinaa vastaan. Jännitys ja varovaisuus olivat nyt tiessään, ja hän pelasi niin sanotusti omaa peliään.
Tästä täysin samaa mieltä. Hughes tarvii ehdottomasti 2 laituria, jotka pystyvät pelaamaan hyvää kahden suunnan peliä. Ehkä Gusev ja Palmieri voisi vaihtaa paikkoja? Hall- Hischier- Gusev ja Zacha- Hughes- Palmieri. Bratt ehkä Gusevin tilalle kun tulee loukkaantumiselta takasin tai sitten Zajacin kenttään, jos Gusevilla sujuisi tuossa ykkösessä.

Itellä jäänyt kirjoittelu vähemmälle viimeaikoina kiireiden takia, mutta ollut kiva lukea teidän mietteitä ja niihin on helppo ollut samaistua, joten senkään takia ei ole tullut kirjoiteltua ettei menisi samojen asioiden toisteluksi.

Viimepelit mennyt hyvin ja toivottavasti homma vain paranee ja voittoja alkaa tulemaan.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Oli hyvää tekemistä tosiaan Paholaisilta viime pelissä ja vihdoin saatiin se rankkarivoitto, ja varmasti myös pelaajille makoisa revanssi Winnipegistä avausmatsin pettymyksen jälkeen. Itse peli oli tasasta vääntöä ja voitto ois voinu mennä kumpaan suuntaan tahansa, mut onneks tällä kertaa näin päin.

Blackwood esitti varmoja otteita ja niiden jatkuessa tasaisesti, nappaa se isolla todennäköisyydellä ykkösveskan paikan varsinki, jos Schneiderin heikot esitykset jatkuu. Ja toisaalta ku menestystä haetaan, niin ei sillon pidäkään mennä millään hyvävelijärjestelmällä, vaan sillä veskalla eteen päin, jolla tarttuu kiekko räpylään.

Kentät oli muuten tasasen hyviä, mutta niinku mainittu aikasemmin, niin Hughesin ketju oli melkolailla ulapalla. Gusev tuntuu jarruttavan jokaista kenttää, mihin sen tunkee. Karulta kuulostaa, mutta se on tällä hetkellä tosiasia. Tietty aikaa on vielä opetella uuden liigan tavoille. Niin ja rankkareita se nähtävästi osaa vetää, siitä hatunnosto.

Boqvist näytti myös ihan hyvältä, ja iso käsi rankkareilla tehdystä maalista myös. Ei nyt mitään erikoista pelissä muuten esittänyt, mutta omasta mielestä perusvarmaa duunia. Paremmin se tuntu olevan pelissä mukana ku Goose.

Haluun myös nostaa esille Hischierin, joka alkaa selvästi karistella off-seasonin tuomaa pölyä hartioilta. Nyt on nähtävissä taas sitä hyvää röyhimistä ja vahvaa vääntämistä kaksinkamppailuissa. Siihen ku lisää rauhallisuuden, hyvän peliälyn ja ton määrän taitoa, niin moni vastustaja joutuu tekemään sitä vastaan täyden päivätyön.

Ei tässä sen kummempia turinoita. Reissu jatkuu ja tänään vuorossa Calgary. Etiäppäin!
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tällä kertaa jäin koosteen varaan, mutta joku voisi halutessaan avata pelin kulkua. En tylytä Flamesia, mutta helvettiä Devilsille tapahtui? Tilastot eivät mitään erityisen dramaattista anna ymmärtää.

Ihan vain vain parhaiden palojen perusteella Hughes ansaitsee kehut ja eiköhän Gusevin tasoinen jätkäkin paikkansa pelaavasta rosterista vielä löydä.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Katsoin juuri pelin loppuun. Olipa surkea peli Devilsilta – ja etenkin pelin toinen puolisko. Gusevin 2-1 maaliin asti peli oli vielä kohtuullisesti Devilsin hallinnassa, vaikka Calgarylla olikin ollut enemmän maalipaikkoja.

Mutta sitten alkoi hölmöily. Kapellimestarina toimi Hall, jonka täysin reikäpäinen omista lähtö, kiekonmenetys ja sitten puolustussuuntaan ylipelaaminen johtivat tasoitusmaaliin. Aika lailla sellaista all stars -pelin kamaa. Toki siinä maalissa näkyivät myös Hughesin puolustuspään heikkoudet, kun hän ei saanut pidettyä Monahania kiinni. Vähän myöhemmin Hall otti täysin turhan hyökkäyspään jäähyn, josta Calgary meni 3-2 johtoon. Toki siellä oli pelin aikana paljon muitakin täysin turhia jäähyjä, joista Calgary rankaisi kahteen vai kolmeen kertaan.

Puolustuskin oli taas tauon jälkeen aikamoista reikäjuustoa. Tennyson oli Calgarya vastaan todella heikko, ja on ihme, jos hän pelaa vielä seuraavassakin pelissä, tämä kun ei ollut ensimmäinen huono peli häneltä viime aikoina. Mutta eivät esim. Subban ja Severson pelanneet kaksisesti, kun esim. Backlund pääsi surffaamaan heidän välistään täysin vapaasti puolittaiseen läpiajoon. Ja montakohan kertaa Calgaryn pelaajat pääsivät nousemaan laidasta puolustajan ohi yksin maalivahtia vastaan.

Joukkueelta liikaa virheitä, huonoa puolustuspelaamista ja liikaa jäähyjä. Kuritonta ja löysää tekemistä. Isot miinukset Hallille ja Tennysonille.
 
Viimeksi muokattu:
“...we look like chickens with our heads cut off.” Andy Greene

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Katoin itekin äsken pelin ja oli kyllä melkosta skeidaa sen Gusevin 2-1 maalin jälkeen. Devils tippu lähes heti sen jälkeen kelkasta, eikä sen jälkeen ollu enää mitään palaa. Ihan liikaa bokseja ja liikaa virheitä, kuten yläpuolella kirjotettiin. En ala yksittäisiä pelaajia kivittämään, vaan kyllä koko jengi oli melko laiska. Hynes oli varmaan todella tyytyväinen matsin jälkeen...

Tänään uus yritys Edmontonissa. Bratt oli jäällä ja voipi olla, että pelaa tulevana yönä. Oiskohan nyt myös Schneiderin startin vuoro? Muellerin vois tosiaan laittaa vaikka Tennysonin tilalle tähän peliin.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Kaksi erää jaksoin katsoa, siihen 3-0 tilanteeseen asti. Kolmannen erän kelailin nopeasti läpi. Mitäs tuosta nyt sanoisi. Oilersin 2-0 maaliin asti hyvää peliä. Sitten kaksi nopeaa maalia vastustajalle ja peli oli aika lailla ohi.

Tuttuja juttuja. Nicolta vietiin taas maali liian nopean vihellyksen vuoksi (ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun ihmettelen, mikä into tuomareilla on viheltää noita tilanteita aina niin äkkiä poikki), Hall laukoi läpiajosta tolpan ja Devils hävisi pelin. Vatanen sai Chiassonin kyynärpään naamaan ja jätti pelin kesken. Saa nähdä, saiko hän aivotärähdyksen vai onko hän mukana seuraavassa matsissa. Devilsin pakisto ei oikein kestäisi Vatasen poissaoloa.

Hynes voisi iskeä ne samat ketjut kasaan, joita hän käytti ennen Brattin loukkaantumista.

Masisakin twiitti kuvastaa peliä vajaan kahden erän osalta hyvin:
 
Viimeksi muokattu:
“...we look like chickens with our heads cut off.” Andy Greene

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Vatanen on kyllä saanut ihan liikaa noita päähän kohdistuneita osumia :( Toivottavasti selviää tästä säikähdyksellä.

Oliko tahaton hups-tilanne vai klassinen primary point of contact ei ollut pää tms. muuta paskaa?
 
"Suomessa mä luulen, että pelaan Jyväskylässä. Se on lähinnä se ainut mikä vaikuttaa ehkä enemmänkin kuin palkka." - Jarkko Immonen 11.12.2013, kun kysyttiin kiinnostaako KHL-Jokerit.

EDIT: Jarkko Immonen JYPiin 3 vuoden sopimuksella 15.5.2017.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy