Neuvostoliiton parhaat joukkueet

  • 18 031
  • 79

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti snumi

Jos et huomannut Neuvostokiekon väkinäisyyttä, otan osaa.

Ei tarvitse ottaa osaa, minun on vaan lukemani (ja näkemäni) perusteella tavattoman vaikea uskoa, että pelaajille ottelut kokonaisuudessaan olisivat olleet väkinäistä vääntämistä. Mikäli peli olisi perustunut tähän väkinäiseen yrittämiseen niin tokkopa huippupelaajat olisivat harjoitelleet vieläpä vapaa-ajalla peliä tahi käyneet pelin osa-alueista pitkiäkin keskusteluja vapaa-ajallaan joukkuetovereidensa kanssa - vapaaehtoisesti ilman valmentajan tai muun auktoriteetin valvontaa.

Ei se tarkoita sitä, että peli olisi väkinäistä puurtamista jos pelaajat eivät juhli ja riemuitse jokaista syntynyttä maalia samalla tavoin kuin täällä päin oli tapana tehdä. Yhteiskunta kasvatti pelaajat tähän, kyse oli osaltaan kollektismista jolloinka henkilökohtaista suoritusta ei ollut tarve (suotavaa) kohtuuttomasti juhlia, mutta tämä juhlimattomuus ei tarkoita kuitenkaan sitä etteivätkö pelaajat nauttisi jokaisesta vaihdosta jonka pääsivät pelaamaan.

vlad.
 

TKH

Jäsen
"Kanada joutui telomaan rikollisesti Neuvostoliiton parhaan pelaajan Harlamovin voittaakseen sarjan äärimmäisen niukasti. Kanadan valmentaja Harry Sinden määräsi ensin Phil Espositon telomaan Harlamovin, mutta Esposito kieltäytyi. Bobby Clarke ei kuitenkaan kieltäytynyt, ja jokainen kiekkofani tietää mitä siitä seurasi. Raukkamainen kahden käden viikateisku Harlamovin jalkaan, ja Harlamovista ei enää ollut Kanadalle vaaraa."


Asiasta oli pari vuotta sitten paljon juttua. Tuolloihan Paul Henderson sanoi edelleen häpeävänsä Clarken tekoa ja sitä tapaa jolla voitto Summitissa tuli. Samaan aikaan John Ferguson myönsi suoraan, että Harlamovin ulos hakkaaminen oli hänen ideansa ja että hän kehoitti Clarkea hakkaamaan Harlamov ulos koko sarjasta.



"Mutta vielä on neljä paikkaa täyttämättä. Fetisov tarvitsee rinnalleen toisen puolustajan. Onko hän Fetisovin monivuotinen pakkipari Aleksei Kasatonov? Vai onko hän kenties Valeri Vasiljev, Gennadi Tsygankov tai Aleksandr Ragulin? Vai kenties yksi nykypelaajista, kuten Sergei Zubov tai Sergei Gontshar."

Niin, vaikea paikka. "Neukkujen kaikkien aikojen parhaat" -ketjussa on pari lähettämääni arvioinitlistaa, jossa toisessa Vitaly Davydov oli neljäntenä, edellään vain Fetisov, Firsov ja Trjetjak. Mitäs mieltä listoista, mikäli olet ne huomannut??



"Vaikka samalle paikalle olisi tarjolla kenties taitavampi Sergei Makarov, ei häntä voi pistää Mihailovin edelle. Tilanne voisi olla toinen, jos Makarov olisi pysynyt Neuvostoliitossa vielä muutaman vuoden ja ollut johdattamassa punapaitoja muutamaan lisämestaruuteen. "


En oikein ymmärrä tuota perustelua. Ei Makarov nyt olisi paljoakaan enempää voinut enää saavuttaa. Tokihan vertailu on vaikeaa ja mielipiteitä on monta.
 

ralph cox

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, AS Roma, Blues
The Hockey Newsistä siteeraamasi lista ketjussa Neukkujen kaikkien aikojen parhaista oli kyllä äärilähelle 1:1 oman listani kanssa, sillä sinunkin mainitsemallasi erotuksella, että Tretjak oli liian korkealla.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Re: 1946

Viestin lähetti TKH
"Jääkiekko alkoi Neuvostoliitossa 1932. Se on fakta. "

No ei ole.

Jääkiekko todellakin esiteltiin muutamalle katsojalle Moskovassa kyseisenä vuotena, kun saksalainen lätkäryhmä pelasi muistaakseni kolme harjoitusottelua CSKA Bandyjoukkuetta vastaan. Se oli siis Bandypelaajista pikapikaa koottu joukkue. Lätkän peluuta ei Neuvostoliitossa muutamista muistakaan kokeilusta ja esittelytilaisuuksista huolimatta alettu pelaamaan kuin vasta 1946. Tämä oli suurelta osin seurasta Bobrovin Englannin matkasta edellisenä vuotena. Bobrovin englannin matkasta on enemmän juttua Bobrovin esittelyssä vanhat lätkätähdet ketjussa. Neuvostoliiton mestaruussarja alkoi siis vuodesta 1946, vasta tällöin jääkiekko alkoi neuvostoliitossa.

Niinpä. Vaikka Neuvostoliitto sai jo vuoden 1908 kesällä kutsun kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) perustamiskokoukseen, maassa alettiin pelaamaan jääkiekkoa paljon myöhemmin. Tuolloin (vuonna 1908) kutsun kansainvälisen jääkiekkoliiton kokoukseen saikin oikeastaan jääpalloseura (Pietarin amatööriluisteluseura), ei jääkiekkoseura.

Tarkalleen 22.12.1946 Neuvostoliitossa alkoi virallisesti jääkiekko kun sinne perustettiin kymmenen joukkueen liiga. Helmikuussa 1948 Neuvostoliitto pelasi ensimmäisen kansainvälisen pelinsä (LTC Pragia) vastaan. Vuonna 1952 (Helsingin olympialaiset) Neuvostoliitto tuli mukaan kansainväliseen jääkiekkotoimintaan virallisesti. Ensimmäisiin MM-kisoihinsa Neuvostoliitto tuli mukaan vuonna 1954.

Tästä Neuvostoliiton kiekon alkuajasta sen verran, että siellä peli kehittyi täysin toiseen suuntaan kuin kiekkoilu alunperin Kanadassa oli kehittynyt. Neuvostoliitossa hyviä tuomareita ei juurikaan ollut ja tästä johtuen maa joutui tekemään kiekkopeleihinsä erittäin tiukat säännöt. Maassa ei painotettu kontaktipelin ominaisuuksia lainkaan. Toisaalta maassa myös haluttiin luoda tarkoituksella hyvin erilainen kiekkonormisto kuin Kanadassa ja USA:ssa.

Neuvostoliiton ja kapitalististen maiden kiekko-ottelut olivat hyvinkin kiivaita jo heti alusta saakka. Tätä taustaa ja pelejä tuohon aikaan muutenkin on tutkinut Scott Young, jonka kirja "War on Ice" kannattaa ehdottomasti lukea.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, Kontu ja West Ham
Minun tietoni mukaan v. 1908 oli olemassa keisarillinen Venäjä. Neuvostolitto perustettiin vasta v. 1920.

Neuvostokiekkoilijat perustelivat sitä tuulettamisen vähyyttä myös sillä, että jatkubva tuulettaminen vaikuttaa henkisesti negatiivisesti, koska lataus pienenee.

Itse olen osittain samaa mieltä. keskittyminen on vaikeampaa, jos nollaa aivot maalien jälkeen. Toisaalta tuo Neuvostoliiton tapa saattoi olla henkisen yliotteen ottoa: " me nyt tehdään maaleja, mutta eihän tuokaan nyt niin iso juttu ole "
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Viestin lähetti snumi


Jos et huomannut Neuvostokiekon väkinäisyyttä, otan osaa.

Jos et huomannut sen loistokkuutta, otan osaa.

Jos tietysti haluat värittää mielipiteesi jääkiekosta poliittisilla painoarvoillasi, niin ole hyvä vaan, mutta objektiivista kiekkonseuraaja sinusta ei silloin kyllä tule.

Taitoon ja Yhteispeliin kun ei ole olemassa doping ainetta. Ja se että 70 -luvulla kestävyyttä parantavia, piristeitä ja steroideja käytettiin... niin et kai luule että ainoastaan itäplokissa? Samalla viivalla siis oltiin.

Miksi neuvostokiekkoilija olisi halunnut loikata länteen? Hehän olivat yläluokkaa aina Gorpan perestroikaan saakka. Tietysti jos mielikuva NL:stä rääsyissä kulkevista ihmisistä ja rikkinäisitä taloista on amerkiikan elokuvista iskostunut päähän, niin mikäs siinä. Olisi ehkä kuitenkin kannattanut itsekkin käydä katsomassa. Toki kurjuus lisääntyi koko kahskytluvun ajan, mutta yläluokka koki sen omakohtaisesti vasta vuosikymmenen loppupuolella.

Blackie
Hauska nähdä, miten jotkut elää vieläkin jossain 70-80-luvun fantasiamaailmassa. Herätys! Nyt eletään 2000-lukua.

Älä? Jumantsuka onko kiakko muttunu viimevuosikymmeninä? Mää en oo huamannu. Ei se Virenkään enää mynhenin ajalla pärjäis olupialaisissa, ihan paska koko jätkä
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, Kontu ja West Ham
muistaakseni neuvostokiekko alkoi entisillä jääpallonpelaajilla. Peli oli enempi vähempi aluksi jääpalloa kaukalossa ja edellisestä lajista otettiin parhaat palat. Kun tietämystä ja vaikutteita ei saatu muualta, kehitettiin "oma tapa" pelata.

neuvostoliitossa tuotettiin myös omat välineet ja kuulemma naurussa oli pitelemistä, kun Neuvostoliitto pelasi ensimmäiset MM-kisat. Nauru loppui lyhyeen, kun maailmanmestaruus meni neuvostoliittoon.

tuosta loikkaamisesta voidaan kyllä sanoa, että halukkuudesta ei ole tietoa, mutta koska pelaajat olivat pääosin armeijan joukkueesta (kyrja sovjetovkin oli ilmavoimien joukkue) loikkaajaa olisi saattanut odottaa loikaamissyytteen lisäksi myös armeijasta karkaamissyyte. mahdolliset tuomiot olisivat saattaneet olla kovia. neuvostosysteemin mukaan esim pelaajien perheenjäsenet eivät olleet pelimatkoilla mukana ja he olisivat saattaneet kärsiä loikkaamisesta. harva vaihtaa perhettään dollareihin.

pelaajat olivat myös kansallissankareita ja sillon on henkisesti vaikeampaa hylätä kaikkea. Ylipäätänsä omasta maasta lähtö ilman paluuoikeutta ei ole helpoimpia ratkaisuita.

Larionov kyllä jossain nuoruudenhaastattelussa totesi epämääräisesti, että olisi mukava kokeilla kykyjään myös NHL:n puolella.

Järjestelmähän muuttui Neuvostoajan lopuula site, että yli 30-vuotiaaat pelaajat saivat laillisesti lähteä maasta. Tretjakia ei kuitenkaan päästetty, josta mies oli syystäkin katkera,
 
Viimeksi muokattu:

msg

Jäsen
Politiikan huomiotta jättäminen urheilua arvioidessa on aika kummallista, kun urheilua on koko viime vuosisadan ajan käytetty politiikan tekovälineenä.

Hyviä suorituksia voi toki ihailla riippumatta siitä mikä on mainion suorituksen takana.
Moni vain arvottaessaan suorituksia huomio myös suorituksen taustoja.
 

msg

Jäsen
Viestin lähetti Kontulan Ottawa
tuosta loikkaamisesta voidaan kyllä sanoa, että halukkuudesta ei ole tietoa, mutta koska pelaajat olivat pääosin armeijan joukkueesta (kyrja sovjetovkin oli ilmavoimien joukkue) loikkaajaa olisi saattanut odottaa loikaamissyytteen lisäksi myös armeijasta karkaamissyyte. mahdolliset tuomiot olisivat saattaneet olla kovia. neuvostosysteemin mukaan esim pelaajien perheenjäsenet eivät olleet pelimatkoilla mukana ja he olisivat saattaneet kärsiä loikkaamisesta. harva vaihtaa perhettään dollareihin.

pelaajat olivat myös kansallissankareita ja sillon on henkisesti vaikeampaa hylätä kaikkea. Ylipäätänsä omasta maasta lähtö ilman paluuoikeutta ei ole helpoimpia ratkaisuita.

Meille niin itsestään selvä ihmisten vapaus valita asuinpaikkansa ei tainnut tuohon aikaan olla edes maan sisällä mahdollista?
Eikö sinua lainkaan häiritse tuo perheellä kiristäminen?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti Kontulan Ottawa
Itse olen osittain samaa mieltä. keskittyminen on vaikeampaa, jos nollaa aivot maalien jälkeen. Toisaalta tuo Neuvostoliiton tapa saattoi olla henkisen yliotteen ottoa: " me nyt tehdään maaleja, mutta eihän tuokaan nyt niin iso juttu ole "
Esim Björn Borgilla oli tavaramerkkinä tapa, että hän pisteen hävitessään oli todella raivoissaan, mutta voittaessaan hän ei tehnyt elettäkään juhliakseen. Näin hän viestitti vastustajalle, että tämä voittaminen on normaalitilanne, eikä siinä ole mitään erikoista, totu siihen.



tai sitten hän pelinsä oli vain väkinäistä johtuen kapitalistisesta riistoyhteiskunnasta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, Kontu ja West Ham
Neuvostoliiton tavalla käsitellä omia kansalaisia ei minulle 70-luvulla ollut merkitystä jääkiekkoa seuratessani, kuten ei vieläkään. Neuvostokiekkoilijat eivät asialle mitään voineet ja itse arvostin heitä pelaajina, yksilöinä ja joukkueena.

Tämä riippumatta siitä, mitä ajattelin Neuvostoliitosta tai olin ajattelematta.

yhtä lailla Brasiliassa ja Argentiinassa oli oikeistolainen sotilasjuntta heidän voittaessaan maailmaanmestaruuksia.
ei se tehnyt joukkueesta tai pelaajista sen huonompia. Ei Frankon sotilasjuntan tekosia mietitty Espanjan voittaessa jotain.

USAkin on sotaakäyvä maa, kuten Venäjäkin tällä hetkellä. Pitäisikö näiden maiden voittamat olympiavoitot jotenkin mitätöidä tai mitä ajatella ? ovatko ne "huonommin" voitettu ?

On turha toitottaa itsestäänselvyyttä, että vapaan maastamuuton kieltäminen oli väärin.Totta kai se oli väärin.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ei minulle osoitettuja kysymyksiä mutta vastaan näihin koska omissa viesteissani olen sivunnut aihetta.

Viestin lähetti msg
Meille niin itsestään selvä ihmisten vapaus valita asuinpaikkansa ei tainnut tuohon aikaan olla edes maan sisällä mahdollista?

Eipä tainnuit olla, monia alueita oli suljettu niin ulkomaalaisilta kuin alueen ulkopuolella asuvilta maan kansalaisilta, näille alueille muuttaminen oli mahdotonta ilman lupia ja pitkällistä byrokratiaa, eikä muutto siltikään kaikissa tapauksissa ollut mahdollista koska alueet oli suljettu valtion turvallisuuteen vedoten.

Alueilta pakkosiirrettyjen kansanosien oli hyvin hankala muuttaa takaisin kotiseudulleen karkotusalueilta, tämäkin on huomioitava tässä yheydessä vaikka ei suoranaisesti liitykään käsillä olevaan kysymykseen. Nämä pakkosiirrot ovat eräs lukuisista kyseisen valtion mustista läiskistä.

Kaiken muun ohella valtio kykeni siirtelemään valtionpalveluksessa olevia kansalaisia hyvinkin summittaisesti maan sisällä, saattoi syntyä tilanteita joissa avioliiton toinen osapuoli työskenteli vaikkapa yliopistolla Moskovassa ja toinen sai siirron jonnekin Siperiaan, monasti ei ollut muuta mahdollisuutta kuin alistua siirtoon mikäli halusi pitää viran.

Eikä tavallisten kansalaistenkaan vapaaehtoinen muuttaminen kaupungista toiseen ollut helppoa, työn ja kaikkien muiden asioiden (asunnot etc.) järjestäminen oli monasti ylivoimainen tehtävä, byrokratia otti selkävoiton useimmissa tapauksista.

Vapaaehtoinen muuttaminen valtion sisäisesti oli ymmärtääkseni hyvin rajoitettua, kuten ylläolevasta voi päätellä.

Eikö sinua lainkaan häiritse tuo perheellä kiristäminen?

Minua häiritsee, tämä seikka olikin eräs kyseisen totalitäärisen yhteiskunnan nurjista puolista.


Yhteiskunta oli mitä oli mutta tämä ei mielestäni vähennä yksilöiden suoritusten arvoa lajissa nimeltä jääkiekko, parhaimmillaan joukkueen esitykset olivat huikaisevaa katsottavaa jossa yhdistyi improvisaatio ja huippuunsa hiottu yhteispeli.

vlad.
 

msg

Jäsen
Viestin lähetti vlad
Yhteiskunta oli mitä oli mutta tämä ei mielestäni vähennä yksilöiden suoritusten arvoa lajissa nimeltä jääkiekko, parhaimmillaan joukkueen esitykset olivat huikaisevaa katsottavaa jossa yhdistyi improvisaatio ja huippuunsa hiottu yhteispeli.

Tuosta olen kanssasi aivan samaa mieltä.
Ihmimillinen hinta, jos sellaista voi määrittää, vain muodostui kovin korkeaksi.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, Kontu ja West Ham
samaahan ovat NHL-tähdetkin valittaneet. pelimatkat ovat pitkiä, ja perheen parissa vietettävä aika vähäistä. On fyysisiä ja henkisiä ongelmia.

Homma on kuitenkin vapaaehtoista, kuten pelaaminen Neuvostoliitossakin.halukkaita riittää aina.
 

msg

Jäsen
Viestin lähetti Kontulan Ottawa
samaahan ovat NHL-tähdetkin valittaneet. pelimatkat ovat pitkiä, ja perheen parissa vietettävä aika vähäistä. On fyysisiä ja henkisiä ongelmia.

Homma on kuitenkin vapaaehtoista, kuten pelaaminen Neuvostoliitossakin.halukkaita riittää aina.

Itse en suoraan rinnastaisi NHL:ää ja Neuvostoliittoa, mutta jos olet tuota mieltä, niin kunnioitan mielipidettäsi.
Tosin pelaamisen vaihtoehdot saattavat hieman erota näiden kahden välillä. Onhan niitä loikkareitakin toki ollut myös USA:sta Neuvostoliittoon, vaikka kiekkomaailma ei taida tälläisiä tapauksia tuntea.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, Kontu ja West Ham
yritin vain kertoa, että ammattilaisurheilussa on myös huonot puolensa, riippumatta maailmasta tai maanosasta.Myös NHL-pelaajat joutuvat viettämään aikaansa pois kotoa. Nythän on vain puhuttu Neuvostoliiton tavasta kohdella pelaajia.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Viestin lähetti Kontulan Ottawa
Minun tietoni mukaan v. 1908 oli olemassa keisarillinen Venäjä. Neuvostolitto perustettiin vasta v. 1920.

Niinpä tietysti. Toivottavasti ymmärsit kuitenkin mitä maata tarkoitin. Siis maantieteellisesti.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Viestin lähetti vlad
Yhteiskunta oli mitä oli mutta tämä ei mielestäni vähennä yksilöiden suoritusten arvoa lajissa nimeltä jääkiekko, parhaimmillaan joukkueen esitykset olivat huikaisevaa katsottavaa jossa yhdistyi improvisaatio ja huippuunsa hiottu yhteispeli.

Samaa mieltä. Maailma on sen verran karu paikka että hyviä suorituksia voidaan tuottaa vastenmielisillä metodeilla. Välillä tuntuu että tämä on itse asiassa se normaalitilanne. Hienoahan se olisi jos näin ei tapahtuisi, mutta estetiikka ei vain kohtaa moraalia. Ihailen itsekin Neuvostoliiton jääkiekkoa ja pidän kanadalaista pelikulttuuria hyvinkin vastenmielisenä, mutta yhteiskuntinahan tilanne oli päinvastainen: Kanada oli ja on toimiva ja inhmillinen versio USA:sta ja Neuvostoliitto oli mikä oli, ensin kansojen teurastamo ja sitten niiden vankila. Toisaalta tämä automatiikka ei ole myöskään päinvastainen: toimivasta lopputuloksesta ei voi vetää mitään moraalisia johtopäätöksiä sen aikaansaaneista metodeista. Se että Neuvostoliitolla oli hyvä jääkiekkomaajoukkue ei siis tietenkään sano siitä mitään eettisestä ja moraalisesta näkökulmasta (kuten jotkut tuntuvat erinäisissä ketjuissa täällä ajattelevan).
 

snumi

Jäsen
Venäläiset pelaajat itse näyttivät mallia siitä mitä Neukkukiekko oli: heti kun ei tarvinnut mennä pelaamaa, eivät myös menneet.

Ennen kaikkea "suuri" valmentaja Tihonov oli pelaajien keskuudessa erityisen vihattu.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Viestin lähetti snumi
Venäläiset pelaajat itse näyttivät mallia siitä mitä Neukkukiekko oli: heti kun ei tarvinnut mennä pelaamaa, eivät myös menneet.

Ennen kaikkea "suuri" valmentaja Tihonov oli pelaajien keskuudessa erityisen vihattu.

Näin siis sen jälkeen, kun kiekkoilijat olivat perestroikan myötä menettäneet yläluokkaisen asemansa. Siis pelaamisesta ei saanut taloudellista ja yhteiskunnailista hyötyä. Niinkauan kun se piti pelaajat yläluokassa, ditaattorimaisia otteita siedettiin. Vasta kun ei ollut "pakko" ei menty, mutta ei ihan niin yksioikoisesti siksi, että NL kaatui. IVY voitti vielä olympiakultaa...
 

TKH

Jäsen
Nippelitietokysymys LTC-otteluista

"Helmikuussa 1948 Neuvostoliitto pelasi ensimmäisen kansainvälisen pelinsä (LTC Pragia) vastaan."

Kun nyt mainitsit LTC:een, niin kysympä tässä pienen nippelikysymyksen asiasta. Eli paljonko päättyivät ottelut (niitähän oli siis kolme) ja mikä oli Neuvostoliiton ykköskentällinen niiden ensimmäisessä kansainvälisessä ottelussa??
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Re: Nippelitietokysymys LTC-otteluista

Viestin lähetti TKH
"Helmikuussa 1948 Neuvostoliitto pelasi ensimmäisen kansainvälisen pelinsä (LTC Pragia) vastaan."

Kun nyt mainitsit LTC:een, niin kysympä tässä pienen nippelikysymyksen asiasta. Eli paljonko päättyivät ottelut (niitähän oli siis kolme) ja mikä oli Neuvostoliiton ykköskentällinen niiden ensimmäisessä kansainvälisessä ottelussa??

Neuvostoliitto voitti ensimmäisen pein muistaakseni 5-2. Toinen peli päättyi tasan ja kolmannen tshekit voittivat.
 

TKH

Jäsen
Niin

Niin, se vastaus.

Neuvostoliitto voitti ensimmäisen ottelun 6-3, hävisi toisen 5-3 ja kolmas päättyi tasan 2-2.

ketju oli Vladimir Nikanorov - Alexandr Vinogradov, Evgeny Babich - Vsevolod Bobrov - Anatoly Tarasov.
Maalissa kaikissa kolmessa ottelussa oli Latvialainen Harry Mellups.




"Tarkalleen 22.12.1946 Neuvostoliitossa alkoi virallisesti jääkiekko kun sinne perustettiin kymmenen joukkueen liiga. "

Niin teki. Tiedätkös kuka teki sarjan historian ensimmäisen maalin??

No, se oli myöhemmin maajoukkueen valmentajaksi kohonnut Arkady Chernyshev.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
CCCP jyrää jälleen!

Igor Larionov aikoo järjestää jäähyväisottelun ja kasaa superketjun vielä kerran - melkein, Kasatonov ei ole saanut kutsukorttia - otteluun, joka pelataan Moskovassa 13 joulukuuta.

Larionov tulee pelaamaan itse, näin myös Fetisov.
Krutov ja Makarov toimivat valmentajina.

Vastassa on NHL:n tähdistä koottu joukkue, jossa myös ruotsalaiset Nicklas Lidström, Henrik Zetterberg ja Tomas Holmström.
 
Viestin lähetti vlad
Mikäli peli olisi perustunut tähän väkinäiseen yrittämiseen niin tokkopa huippupelaajat olisivat harjoitelleet vieläpä vapaa-ajalla peliä tahi käyneet pelin osa-alueista pitkiäkin keskusteluja vapaa-ajallaan joukkuetovereidensa kanssa - vapaaehtoisesti ilman valmentajan tai muun auktoriteetin valvontaa.

Tai sitten kiekkoilijat elivät kuitenkin hieman paremmin kuin kolhoosikansalainen. Gretzky kirjoitti kirjassaan muuten Tretjakin Moskovan asunnosta: "..se oli kauniisti sisutettu, muttei suuren suuri". Ja olivathan neuvostotähdet yleensä upseereja jne, eli tiettyjä etuja heille tuli.

Osa Neuvostoliiton kovasta asenteesta oli eittämättä Tikohonovin ansiota. Tämä ei persoonana ollut nimittäin mitenkään suopea tappiolle. Jotain miehen vaikutusvallasta kertoo, että kaveri oli vielä 2000-luvulla maajoukkueen matkassa, vaikka pääosin vain sotki joukkueen kuvioita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös