The Original Jags
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Kaikkien aikojen parasta neuvostomaajoukkuetta lienee vaikea nimetä, koska maa hallitsi kansainvälistä jääkiekkoa kolmen vuosikymmenen ajan, ja näinä vuosina joukkueessa pelasi yksi toisensa jälkeen parempia pelaajia.
Jos kuitenkin halutaan nostaa pari joukkuetta ylitse muiden, niin oma valintani kohdistuisi joko vuoden 1970 joukkueeseen, tai vuosien 1978-1984 joukkueisiin.
Neuvostoliitto voitti yhdeksän maailmanmestaruutta putkeen vuosina 1963-1971. 1960-luvulla maan kiekkoilun taso nousi räjähdysmäisesti. Vielä vuosikymmenen alussa se kärsi tappioita Kanadan amatöörimaajoukkueille, mutta kymmenen vuotta myöhemmin sen pelaajat olivat jo nousseet parhaiden NHL-ammattilaisten tasolle, kuten vuoden 1972 Super Series todisti!
Kehitys oli siis huimaa. Varmaan suurimmat tekijät kehityksen nousussa olivat kiekkoilun suosion kasvu nuorison keskuudessa ja tieteellisen ammattimainen ote pelaajavalmennukseen.
1960-luvun nousun pääarkkitehtejä oli varmasti valmentaja Anatoli Tarasov, josta tuli eräänlainen neuvostokiekkoilun ikoni. Tarasov johdatti maajoukkueen yhdeksään peräkkäiseen maailmanmestaruuteen.
1960-luku tuotti myös moni loistavia pelaajia. Vuosikymmenen alkupuolelta muistetaan erityisesti ZSKA:n huippuketju Venjamin Aleksandrov - Aleksandr Almetov - Konstantin Loktev, sekä Spartakin aivan yhtä loistava Jevgeni Majorov - Vjatsheslav Starshinov - Boris Majorov. Puolustuksessa esiin nousivat erityisesti Vitali Davidov, Viktor Kuzkin ja Aleksandr Ragulin, josta tuli myöhemmin käsite. Myöhemmällä iällä Ragulin hidastui ja kangistui, mutta mukana hän oli - aina.
Vuosikymmenen puolivälissä mukaan tuli myös herra nimeltä Anatoli Firsov, liukasliikkeinen ja äärettömän voimakas vasen laitahyökkääjä, jota jotkut pitävät edelleen parhaana neuvostopelaajana kautta aikojen. Firsov oli ehkä ensimmäinen neuvostokiekkoilija, jota todellisuudessa voitiin pitää jopa maailman parhaana pelaajana ainakin omalla pelipaikallaan. Tosin vertailu parhaisiin kanadalaishuippuihin on vaikeaa, koska Firsov ei heitä koskaan kohdannut kiekkokaukalossa. Firsov tiputettiin maajoukkueesta keväällä 1972 valmentaja Vsevolod Bobrovin toimesta, koska erimielisyydet pelaajan ja valmentajan välillä kävivät liian suuriksi.
1960-luvun loppuvuodet olivat edelleen neuvostokiekkoilun menestystarinaa. Se voitti jokaisen turnauksen, mutta voitot eivät aina olleet ylivoimaisia. Esimerkiksi vuoden 1969 MM-kisoissa se hävisi kaksi kertaa Prahassa hurmiossa pelannutta Tshekkoslovakiaa vastaan, mutta voitti silti mestaruuden, koska tshekit menivät häviämään Ruotsille kaksi kertaa.
Nuo vuoden 1969 kisat olivat eräänlainen uuden aikakauden alku neuvostokiekkoilussa. Turnauksessa debytoivat Valeri Harlamov, Vladimir Petrov, Boris Mihailov, Aleksandr Maltsev ja Vladimir Lutshenko. Pari vuotta aikaisemmin maajoukkueeseen olivat tulleet mm. Aleksandr Jakushev, Vladimir Vikulov ja Vladimir Shadrin. Vuosi myöhemmin, vuonna 1970, mukaan tulivat vielä Valeri Vasiljev ja Vladislav Tretjak. Tulevan vuosikymmenen suurpelaajat saivat "kasteensa" maajoukkueessa.
Tästä Trojka Petrovasta tuli jääkiekkoilullinen käsite 1970-luvulla. Siitä tuli neuvostokiekkoilun pelottavan hyökkäyspelin symboli. Kun Neuvostoliitto oli tappiolla, jätettiin Trojka Petrova jäälle useiksi minuuteiksi, ja useimmiten kiekko kaivettiin vastustajan maalissa. "Petrovilaisia vastaan tarvittaisiin kuusi miestä ja tukku onnea!", huokaisi eräs turhautunut ruotsalaispelaaja 1970-luvulla.
Yhtään huonommaksi ei jäänyt Aleksandr Maltsevin ura verrattuna "petrovilaisiin". Moskovan Dynamon yksinäisenä tähtenä Maltsev ei kuitenkaan koskaan päässyt maajoukkueessa kolmosketjua ylemmäs. Sillti Maltsev on MM-kisojen kaikkien aikojen 3. paras pistemies. Taidoiltaan Maltsev saattoi olla jopa Harlamovia edellä, mutta saman tason ketjukaverien puute esti häntä nousemasta yhtä legendaariseen asemaan kuin Harlamov. Maltsev ei myöskään koskaan loistanut NHL-ammattilaisia vastaan aivan yhtä kirkkaasti kuin Harlamov parhaimmillaan.
Vuonna 1970 Neuvostoliitolla oli monien mielestä kasassa nimekkäin joukkue kautta aikojen. Maalissa Tretjak. Puolustuksessa Vasiljev, Lutshenko, Ragulin ja Davidov. Hyökkäyksessä Firsov, Harlamov, Petrov, Mihailov, Maltsev, Vikulov, Shadrin, Jakushev ja Starshinov. Eipä ihme, että mestaruus tuli vuonna 1970.
1970-luvun alku jatkoi 1960-luvulta tutuissa tunnelmissa, mutta vuonna 1972 tuli ensimmäinen "työtapaturma" pitkään aikaan - Tshekkoslovakia vei maailmanmestaruuden kotonaan Prahassa vuonna 1972. Tosin venäläisiä varmasti lohdutti olympiakulta samana vuonna Sapporossa, jossa Valeri Harlamov lopullisesti löi itsensä läpi kansainvälisen kiekkoilun todellisena supertähtenä.
Syksyllä 1972 pelattiin sitten se kuuluisa Super Series Kanadan NHL-ammattilaisia vastaan. Kanadan odotettiin voittavan suhteellisen helposti, mutta ottelusarjasta tulikin sille todellinen painajainen. Neuvostoliitto oli joukkueena aivan Kanadan veroinen - se teki sarjassa enemmän maaleja kuin Kanada, päästi vähemmän maaleja kuin Kanada, ja jopa ampui enemmän kohti maalia kuin Kanada (todella erikoista, kun pelattiin NHL-pelaajia vastaan, jotka tunnetusti ampuvat joka paikasta!). Kanada joutui telomaan rikollisesti Neuvostoliiton parhaan pelaajan Harlamovin voittaakseen sarjan äärimmäisen niukasti. Kanadan valmentaja Harry Sinden määräsi ensin Phil Espositon telomaan Harlamovin, mutta Esposito kieltäytyi. Bobby Clarke ei kuitenkaan kieltäytynyt, ja jokainen kiekkofani tietää mitä siitä seurasi. Raukkamainen kahden käden viikateisku Harlamovin jalkaan, ja Harlamovista ei enää ollut Kanadalle vaaraa. Saikohan Clarke edes rangaistusta teostaan?
Joka tapauksessa Neuvostoliitti näytti niukasta tappiostaan huolimatta, että sen pelaajat olivat vähintään NHL-ammattilaisten tasolla. Se varmasti myös oppi paljon peleistä kapeiden kaukaloiden huippuja vastaan. Tulevan kevään Moskovan MM-kisoissa se oli ylivoimaisempi kuin koskaan aikaisemmin tai myöhemmin - se voitti kaikki ottelunsa maalierolla 100-18! Trojka Petrova jylläsi kaukalossa totisemmin kuin koskaan aikaisemmin, ja Vladimir Petrov voitti pistepörssin yli 30 tehopisteellä!
1970-luvun alussa maajoukkueeseen nousivat Tretjakin ja Vasiljevin lisäksi mm. puolustajat Aleksandr Gusev, Juri Ljapkin ja Gennadi Tsygankov. Vasiljev, Lutshenko, Gusev, Tsygankov ja Ljapkin olivatkin todellinen "superviisikko" Neuvostoliiton puolustuksessa koko vuosikymmenen ajan. Hyökkääjistä pinnalle vuosikymmenen alussa nousivat mm. Krylja Sovjetovin kolmikko Juri Lebedev - Vjatsheslav Anisin - Aleksandr Bodunov, joka pelasi todella hyvin Supersarjassa Kanadaa vastaan. Maajoukkueen portteja kolkutteli myös Spartakin Viktor Shalimov, mutta hän nousi todelliselle huipulle vasta vanhemmalla iällä.
Vuonna 1974 Helsingin MM-kisoissa tuli maajoukkueeseen ensimmäinen todellinen uusi superhyökkääjä sitten Trojka Petrovan ja Maltsevin. Hän oli Sergei Kapustin, Krylja Sovjetovissa silloin pelannut luokanopettaja. Kapustinista odotettiin jopa haastajaa Harlamoville maan parhaana hyökkääjänä, mutta aivan siihen Kapustin ei koskaan yltänyt. Kapustinin uraan vaikutti varmasti negatiivisesti se, että Rick Ley teloi hänen jalkansa WHA-sarjassa vähän samanlaisella kirvesiskulla kuin Clarke vuonna 1972. Puolikuntoisesta jalastaan huolimatta Kapustin pelasi hienon uran, ja on edelleen yksi MM-kisojen kaikkien aikojen parhaita pistemiehiä. Parhaimmillaan Kapustin oli pelatessaan 1970-luvun lopussa yhdessä Viktor Zhluktovin ja Helmut Balderiksen kanssa, ja 1980-luvun alussa pelatessaan yhdessä Sergei Shepelevin ja Viktor Shalimovin kanssa.
Vuoden 1972 MM-tappion jälkeen Neuvostoliitto korjasi tappionsa voittamalla MM-kultaa vuosina 1973, 1974 ja 1975. Vuonna 1975 Spartakin 24-vuotias Viktor Shalimov nousi huipulle, ja voitti jopa MM-kisojen pistepörssin ensimmäisissä kisoissaan. Tämä Shalimov on mielestäni yksi aliarvostetuimmista kiekkoilijoista koskaan. Hän oli ratkaiseva tekijä myös vuoden 1981 Kanada Cup voitossa. Shalimovin ja Kapustinin lisäksi näinä vuosina (1972-1976) Neuvostoliitto ei varsinaisesti tuottanut yhtään superpelaajaa, vaikkakin vuonna 1976 maajoukkueeseen nousseet Helmut Balderis, Sergei Babinov, Zinetula Biljaletdinov, Viktor Zhluktov ja Golikovin veljekset olivat kieltämättä aivan maailman eliittiä.
Olympiakullan Neuvostoliitto voitti myös vuonna 1976, mutta tämän jälkeen se hävisi MM-kullan kaksi kertaa peräkkäin Tshekkoslovakialle vuosina 1976 ja 1977. Vuoden 1976 turnaukseen liittyi sellainenkin kummallisuus, että tuolloin Neuvostoliitto hävisi B-sarjaan tippuneelle Puolalle 4-6! Lieneekö heikoin Neuvostoliiton maajoukkueen pelaama kiekko-ottelu koskaan?
Tshekkoslovakia oli juuri noina vuosina voimiensa tunnossa, ja sillä voidaan sanoa olleen kiekkohistoriansa paras joukkue kasassa (tosin vertailu Naganon joukkueeseen vaikeaa). Holecek, Dzurilla, Pospisil, Bubla, Novy, Hlinka, Stastnyn veljekset, Martinec, Kokrment, Ebermann, Cernik, Dvorak, Chalupa, Jiri Holik, Kaberle, Pouzar jne. Ei ihme, että tämä joukkue oli myös vuoden 1976 Kanada Cupin finaaleissa.
Tuohon Kanada Cupiin Neuvostoliitto ei lähtenyt parhaalla joukkueellaan. Kotiin jätettiin mm. Trojka Petrova kokonaisuudessaan, ja lisäksi Spartakin tehotrio Vladimir Shadrin - Aleksandr Jakushev. Se jäikin runkosarjassa kolmanneksi. Mutta sillä oli mukana paljon nuoria pelaajia, jotka kolme vuotta myöhemmin "räjäyttivät pankin" Challence Cupissa NHL:n All Stars miehistöä vastaan. Mukaan lähtivät mm. Zinetula Biljaletdinov, Aleksandr Skvortsov, Vladimir Kovin ja Sergei Babinov. Tässä turnauksessa näistä raakileista koulittiin huipputason miehiä.
Vuonna 1977 Neuvostoliitolla oli pelillisesti ylivoimainen joukkue (voitti Kanadan NHL-pelaajista kootin joukkueen 11-1), mutta se meni tunaroimaan mestaruuden hävittyään Ruotsille kaksi kertaa. Noissa kisoissa maajoukkueeseen nousi myös 18-vuotias jäntevä ja voimakas nuorukainen nimeltä Vjatsheslav Fetisov. Fetisov oli jo ensimmäisissä MM-kisoissaan hämmästyttävän hyvä, ja normaalisti hillitty Harlamov innostui kehumaan Fetisovia tavalla, jota ei olisi uskonut kun kyseessä oli 18-vuotias pojankloppi.
Vuonna 1978 Neuvostoliitto katkaisi vihdoin kaksi vuotta kestäneen Tshekkoslovakian voittoputken, vaikka pelipaikkana oli pahin mahdollinen - Praha! Ratkaisevassa ottelussa Neuvostoliitto voitti edelleen voimainsa tunnossa olleen Tshekkoslovakian niukasti 3-1, kun Boris Mihailov ja ensimmäisessä arvoturnauksessaan mukana ollut Sergei Makarov käänsivät ottelun punakoneen eduksi viime minuuteilla. Fetisov jatkoi tässä turnauksessa kehittymistään maailman parhaaksi puolustajaksi. 19-vuotias nuorukainen teki turnauksessa peräti 8 maalia, ja antoi lisäksi 4 syöttöä. Fetisov oli ehkä jo vuonna 1978 paras puolustaja maailmassa, jopa parempi kuin Larry Robinson, Börje Salming, Denis Potvin, Valeri Vasiljev tai Frantisek Pospisil. Niin vakuuttavaa oli hänen pelinsä.
Tästä Fetisovista tuli neuvostokiekkoilussa samanlainen käsite, kuin mitä Valeri Harlamov tai Anatoli Firsov olivat olleet aikaisemmin. Fetisov kuitenkin loukkasi jalkansa vaikeasti vuoden 1978 lopussa, ja häneltä jäi koko kausi 1978-1979 väliin. Jopa koko miehen ura oli vaakalaudalla. Fetisov kuitenkin toipui Lake Placidin olympialaisiin, mutta aivan ennalleen jalka ei koskaan palautunut. Jotkut ovat jossitelleet, että miten hyvä Fetisov olisi ollut ilman tuota loukkaantumista. Vaikka mies kiistatta oli maailman paras puolustaja vuosina 1978-1987, niin ehkä jotain hänen otteistaan katosi tuon loukkaantumisen jälkeen.
Vuonna 1979 Neuvostoliitto jatkoi voittokulkuaan ilman Fetisoviakin. Helmikuussa se voitti Challence Cupin NHL:n tähtisikermää vastaan New Yorkissa. Viimeinen ottelu päättyi peräti 6-0 Neuvostoliiton eduksi, vaikka Valeri Harlamov ja ehkä sen paras hyökkääjä tuossa turnauksessa, Vladimir Golikov, olivat syrjässä loukkaantumisten takia, ja vaikka maalissa pelasi kokematon Vladimir Myshkin. Neuvostoliitolla oli jalkeilla varsin nuori joukkue. Mukaan olivat tulleet Sergei Makarovin lisäksi parikymppiset Mihail Varnakov, Irek Gimajev, Viktor Tjumenev ja Sergei Starikov. Nuorukaiset eivät ujostelleet kapeassa kaukalossa NHL:n supertähtien puristuksissa ja fanaattisen yleisön huutaessa. Viimeisen ottelun tulos oli shokki Pohjois-Amerikassa. Etukäteen "vuosisadan ottelusarjana" Pohjois-Amerikassa mainostettu turnaus vaiettiin nopeasti unohduksiin.
Saman vuoden MM-kisoissa Moskovassa Neuvostoliitto esitteli joukkueen, jota voitiin pitää kaikkien aikojen parhaimpana siihen mennessä - myös NHL mukaan lukien. Se voitti mm. Tshekkoslovakian huippunimekkään joukkueen kaksi kertaa käsittämättömin lukeminen 11-1 ja 6-1. Ruotsi joutui nöyrtymään punaisen myllyn edessä kaksi kertaa 3-11 ja 3-9 tappiot niskassaan, ja Kanadakin sai kyytiä kaksi kertaa numeroin 9-2 ja 5-2. Harashoo! Kotiyleisönsä edessä pelannut punakone oli vuonna 1978 maajoukkuevalmentajaksi tulleen Viktor Tihonovin luotsauksessa kuin hyvin öljytty kone. Pelissä ei ollut ainuttakaan heikkoutta, eikä yksikään joukkue kyennyt tosissaan haastamaan sitä missään ottelussa.
Vuonna 1980 pelattiin olympialaiset. Siellä Neuvostoliiton piti toistaa vuoden 1979 ylivoimaiset esityksensä. Maailman parhaana pidetty puolustaja Fetisov oli palannut ruotuun. Neuvostoliitto oli ollut ylivoimainen joulukuun Izvestijassa. Tämän jälkeen ZSKA ja Dynamo kävivät voittamassa parhaat NHL-seurat Atlantin toisella puolella. Lisäksi maajoukkueeseen oli noussut pari uutta nuorta tähteä, Vladimir Krutov ja Aleksei Kasatonov. Varsinkin junioritähti Krutov oli noussut huipulle todellisella kohinalla. Krutovista tuli 1980-luvun kiistaton suurpelaaja, vuosikymmenen paras vasen laitahyökkääjä. Hänen onneton NHL-uransa on mustannut miehen mainetta, eivätkä monet muista miten hyvä pelaaja hän oli 20-30-vuotiaana. Kasatonovin nousu huipulle ei ollut yhtä jyrkkä, mutta päästessään Fetisovin rinnalle näistä kahdesta tuli vuosikymmenen paras puolustajapari maailmassa. Kasatonovia ei pidetty koskaan superlahjakkaana pelaajana, mutta hänen taitonsa kehittyivät vähitellen. Vuoden 1981 Kanada Cupissa Kasatonov olikin sitten ja All Stars-puolustaja!
Minkään ei siis pitänyt olla esteenä Neuvostoliiton voitolle. Mutta niin siinä vain kävi, että Neuvostoliitto hävisi mestaruuden, ja vieläpä Yhdysvaltojen nimettömälle koulupoikajoukkueelle. Tätä ottelua pidetään kiekkokaukalon kaikkien aikojen suurimpana ihmeenä, ja sitä se varmasti onkin. Tappio Yhdysvalloille nähtiin myös Tihonovin taktisena virheenä - ensimmäisenä hänen maajoukkueurallaan. Tihonovin ratkaisua ottaa Tretjat pois maalista pidettiin virheenä. Lisäksi hänen katsottiin peluuttaneen liikaa vanhaa superketjua Harlamov-Petrov-Mihailov, kun nuoremmat pelaajat kuten Krutov, Makarov, Balderis ja Golikovin veljekset aiheuttivat enemmän huolta USA:n puolustukselle.
Tappion aiheuttama järkytys oli suuri Neuvostoliiton pelaajille. Esimerkiksi Aleksandr Golikov kieltäytyi vastaanottamasta hopeista mitalia. Fetisov rikkoi mailansa lyömällä sen säpäleiksi päätypleksiin. Jotkut pelaajat pukivat ylleen seuraavan päivän otteluun Ruotsia vastaan vahingossa harjoituspaidan! Joukkueen ammattimaisuutta kuitenkin todisti se, että pelaajien järkytyksestä huolimatta Ruotsia röykytettiin maalein 9-2. Peli oli toisen erän puolivälissä jo 7-0! Murskavoitto ei kuitenkaan paljoa lohduttanut, kun pelaajat lensivät takaisin Moskovaan hopeamitalit mukanaan kovan kritiikin alaiseksi.
Vuosi 1981 sujui punakoneelta jälleen onnellisten tähtien alla. MM-kisoissa tuli ylivoimainen voitto. Finaalissa kukistui Ruotsi modernin jääkiekkoilun ylivoimaisimman esityksen jälkeen 13-1. Ottelu pelattiin kaiken lisäksi Ruotsin kotijäällä Göteborgissa. Erikoista muuten oli, että ottelun ensimmäinen erä päättyi 0-0! Ottelun tunnussävel oli "klap-klap-klap-summerin särähdys". Tässä ottelussa Tihonov käytti ehkä ensimmäisen kerran neljän ketjun totaalista peluutusta, jossa neljä tasavahvaa ja vastustajaan nähden taidoiltaan ja fysiikaltaan ylivoimaista ketjua jyräsi tasaisesti huippuvauhdilla koko ottelun ajan.
Noissa MM-kisoissa Neuvostoliitolla esittäytyi muutama uusi pelaaja: Andrei Homutov, Nikolai Drozdetski, Sergei Shepelev ja Nikolai Makarov. Sergei Makarovin vanhempi veli niitti myöhemmin mainetta Jokereissa, mutta Neuvostoliiton maajoukkueessa hän ei koskaan tehnyt läpimurtoaan. Tämä turnaus jäi hänen ainoakseen, eikä peliaikaakaan herunut kuin muutamassa ottelussa. Sen sijaan Shepelev, Drozdetski ja varsinkin Homutov loivat todella menestyksellisen uran CCCP-paidassa.
Shepelev oli Spartakin miehiä, ja pelasi seurajoukkueessaan yhdessä Kapustinin ja Shalimovin kanssa. Sama troikka oli kasassa myös MM-kisoissa nyt ensimmäistä kertaa, ja se oli heti joukkueen vaarallisimpia hyökkäysaseita. Kolmen kokeneen ja huipputaitavan pelaajan yhteispeli sujui parhaimmillaan kuin unelma.
Drozdetski ja Homutov olivat ZSKA:n miehiä. Drozdetski nousi heti huipulle ollen MM-kisojen 3. paras pistemies. Hän pelasi samassa ketjussa yhdessä kokeneen virtuoosin Sasha Maltsevin kanssa, jolle nämä kisat olivat todellinen joutsenlaulu - Maltsev voitti pistepörssin ja teki finaalissa Ruotsia vastaan tehot 2+3! Drozdetski oli Neuvostoliiton parhaimpia hyökkääjäpelaajia aina vuosikymmenen puoliväliin asti, jolloin erimielisyydet diktaattori Tihonovin ja boheemin Drozdetskin kanssa johtivat välirikkoon, ja Drozdetski häipyi kotiinsa Leningradiin eikä tie maajoukkueeseen enää ollut avoinna.
19-vuotias Homutov oli vielä pienessä roolissa vuonna 1981, mutta myöhemmin tämä pienikokoinen, mutta erittäin voimakas, tekninen ja nopealiikkeinen pelaaja nousi maajoukkueessa todella isoon rooliin muodostaen loistavan parivaljakon yhdessä myöhemmin maajoukkueeseen nousseen Vjatsheslav Bykovin kanssa.
Saman vuoden syksyllä pelattiin Kanada Cup, ja siitä tuli Neuvostoliiton suuri triumfi. Vielä "runkosarjassa" Neuvostoliiton peli vaikutti varsin keskinkertaiselta verrattuna kevään MM-kisojen mahtaviin esityksiin. Valmistautumiseen ja pelaajien mielialaan vaikutti paljon harjoitusleirin aikana tapahtunut legendaarisen Valeri Harlamovin kuolema auto-onnettomuudessa.
Turnauksen ensimmäisessä ottelussa Tshekkoslovakiaa vastaan Neuvostoliitto oli selvästi alakynnessä, ja se saavutti tasapelin vain maalivahtinsa Tretjakin ansiosta. Ruotsi ja USA kaatuivat kuitenkin pienten vaikeuksien jälkeen. Suomikin onnistui piinaamaan Neuvostoliittoa vähän aikaa, ja Matti Hirvonen taklasi Sasha Maltsevin ulos turnauksesta.
Välierässä Tshekkoslovakiaa vastaan Neuvostoliitto oli jälleen vaikeuksissa nuoren ja fyysisen Tshekkoslovakian joukkueen kanssa, mutta ensimmäisen erän aikana hankittu 3-0 johto riitti loppuun saakka - Neuvostoliitto voitti lopulta 4-1.
Finaalissa tuli vastaan Kanada, jolla oli jalkeilla historiansa paras joukkue. Siinä pelasi uusi ihmemies Wayne Gretzky, joka oli edellisellä NHL-kaudella tehnyt ennennäkemättömät pistemäärät NHL:n runkosarjassa. Gretzkyn lisäksi joukkueen hyökkäystä vauhdittivat Guy Lafleur, Gilbert Perreault, Marcel Dionne, Mike Bossy, Bryan Trottier, Rick Middleton, Clark Gillies, Bob Gainey, Butch Goring ja Ken Linseman. Puolustuksessa oli kova kaksikko Larry Robinson - Denis Potvin, ja heidän lisäkseen Bostonin "uusi Orr" Raymond Bourque, Craig Hartsburgh ja jättikokoinen Barry Beck.
Ennakkosuosikista ei ainakaan Kanadassa ollut epäselvyyttä. Neuvostoliiton keskinkertaiset esitykset turnauksessa ja oman joukkueen huippunimekäs materiaali yhdessä Montreal Forumin fanaattisen kotiyleisön kanssa teki kanadalaiset varmoiksi omasta voitostaan. Mutta toisin kävi. Kanadalaiset joutuivat poistumaan finaalin jälkeen niskassaan historiansa nöyryyttävin tappio - 1-8. Moskovan Spartakin keskushyökkääjä Sergei Shepelev teki aidon hattutempun - kolme maalia peräjälkeen - ja Vladislav Tretjat piti maalinsa puhtaana Kanadan ensimmäisen erän kovassa painostuksessa.
Neuvostoliitto oli osoittanut, että kiekkoherruus oli ainakin toistaiseksi idässä, ja kanadalaiset joutuivat taivuttamaan päänsä murskatappioon kotikaukalossaan. Tätä kanadalainen ylpeys ei hevillä pystyny sulattamaan. Tällä voitolla Tihonov sai myös anteeksi Lake Placidin tappion, joten voitolla oli tässä mielessä suuri merkitys Tihonoville.
Neuvostoliitolla esittäytyi tässä turnauksessa yksi uusi merkittävä pelaaja - Igor Larionov. Parikymppinen Larionov nostettiin heti nuorten supertähtien Krutovin ja Makarovin väliin. Kuuluisa KLM-ketju oli ensimmäistä kertaa yhdessä! Larionovin panos oli turnauksessa hieno. Finaalissa hän teki kaksi maalia. Tästä alkoi upea ura, joka jatkui aina viime kauteen asti.
Vuonna 1982 Neuvostoliitto uusi mestaruutensa Helsingin ja Tampereen MM-kisoissa. Mitään uutta ja mullistavaa ei nähty, Neuvostoliiton ylivoima jatkui. Kovin montaa uutta pelaajaa ei tällä kertaa nähty maajoukkueessa. Isokokoinen Spartakin laitahyökkääjä Aleksandr Kozhevnikov kuitenkin teki debyyttinsä.
Vuosina 1983-1984 Neuvostoliitto jatkoi voittokulkuaan voittamalla MM- ja olympiaturnaukset. Näitä vuosina maajoukkueeseen nousivat mm. Igor Stelnov, Vjatsheslav Bykov ja Mihail Vasiljev.
Vuoden 1984 Kanada Cupisa Neuvostoliiton voittokulku katkesi. Se kärsi ennen turnausta pari pahaa loukkaantumista, kun Vjatsheslav Fetisov ja uransa huipulla ollut Nikolai Drozdetski joutuivat jättämään turnauksen väliin. Neuvostoliitto oli runkosarjassa selvästi paras joukkue voittaen kaikki ottelunsa, mutta hävisi välierän runkosarjassa neljänneksi jääneelle Kanadalle jatkoajalla 2-3. Ottelussa Alan Eaglesonin ja muun Kanadan kiekkomafian johtama tuomaritoiminta paljasti rumat kasvonsa. Vuoden 1981 finaalin oli tuominnut ruotsalaistuomari, mutta "vahingosta viisastuneena" Eagleson järjesti välierään Neuvostoliiton ja Kanadan välillä NHL-tuomarin. Igor Larionov kritisoi tuomarin linjaa puolueelliseksi pelin jälkeen ja kertoi Neuvostoliiton pelaajien tulleen petetyiksi kanadalaisten taholta. Ehkä räikein esimerkki oli Mark Messierin tahallinen poikittainen maila Vladimir Kovinin naamaan, jota tuomari ei huomioinut millään tavalla. Kovin kannettiin ulos kaukalosta aivotärähdyksen saaneena ja naama veressä.
Tässä turnauksessa Neuvostoliitolla oli muutama uusi ja lupaava pelaaja. Moskovan ZSKA:n parikymppinen puolustaja Aleksei Gusarov selvisi urakastaan hienosti, ja Moskovan Dynamon nuorisoketju Sergei Jashin - Anatoli Semenov - Sergei Svetlov oli yksi joukkueen tehokkaimpia.
Kuitenkin 1980-puoliväliin tultaessa Neuvostoliiton ylivoima alkoi olla historiaa. Sen uudet pelaajat eivät kyenneet nousemaan maajoukkueessa johtavaan asemaan, ja KLM-ketjun vastuulla oli liikaa. 1970-luvun ja 1980-luvun alun kaltaista materiaalin ylivoimaista leveyttä ei enää ollut.
Neuvostoliitto hävisi maailmanmestaruuden Prahassa Tshekkoslovakialle. Se voitti ensimmäisellä kierroksella kaikki ottelunsa, mutta uuden pistelaskutavan mukaan pisteet nollattiin toisella kierroksella. Niinpä tappio Tshekkoslovakialle toisella kierroksella pudotti Neuvostoliiton kultamitaleilta, ja tshekit juhlivat mestaruutta ensimmäisen kerran sitten vuoden 1977.
Neuvostoliitto voitti jälleen kultaa kotikisoissaan 1986, mutta 5-10 vuoden kaltaista ylivoimaa ei ollut enää nähtävissä. Ruotsi piinasi isäntiä finaalissa viimeiseen saakka, mutta KLM-ketju oli kuitenkin liikaa ruotsalaisille, ja punanutut juhlivat maailmanmestaruutta. Näissä kisoissa Neuvostoliitto esitteli muutaman uuden pelaajan, Valeri Kamenskin, Vladimir Konstantinovin ja Juri Hmylevin. Huomionarvoista on muuten, että Konstantinov aloitti uransa hyökkääjänä, ja sillä pelipaikalla hän esiintyi tässäkin turnauksessa.
Vuosi 1987 oli jälleen tappioiden vuosi neuvostokiekkoilussa. Vanha ylivoima oli mennyttä, vaikka se olikin pelillisesti edelleen paras joukkue. Maailmanmestaruuden se hävisi Ruotsille Kanadan avustuksella (Kanada hävisi tahallaan Ruotsille 0-9, jotta Ruotsi voittaisi mestaruuden maalieron turvin).
Kanada Cupissa tuli tappio äärimmäisen jännittävässä finaalisarjassa Kanadaa vastaan. Näitä pelejä on kehuttu kaikkien aikojen parhaiksi, mutta kannattaa huomioida, että Neuvostoliitto ei ollut alkuunkaan niin hyvä enää tässä vaiheessa kuin se oli ollut 5-10 vuotta aikaisemmin. Tuomaritoiminta aiheutti jälleen kerran paljon spekulaatioita. Neuvostoliitolta hylättiin erittäin kyseenalaisesti kaksi maalia 2. finaalissa, ja NHL-tuomari jätti tapansa mukaan huomioimatta muutaman neuvostopelaajan takaapäin telomisen. YLE:n selostaja Antero Karapalokin harmitteli viimeisessä finaalissa sitä, että aivan samoilla perusteilla eivät tuomarit tuntuneet jäähyjä jakavan näille kahdelle joukkueelle.
Joka tapauksessa Neuvostoliitto esitti finaaleissa ihan hyvää peliä, vaikka takavuosien loistokkuus olikin poissa. Se pystyi ahdistamaan huippuvireisten Mario Lemieuxin ja Wayne Gretzkyn johdattaman Kanadan todella ahtaaseen nurkkaan, ja Kanada tarvitsi supermiestensä supervireen, kotikaukalonsa ja kieltämättä myös tuomarin pienen avustuksen voittaakseen Neuvostoliiton joukkueen, joka materiaalinsa puolesta ei vastannut sen parhaiden aikojen joukkueita.
Vuotta 1987 seurasi vielä kolme menestyksellistä vuotta.
Neuvostoliitto voitti olympiakullan Calgaryssa 1988. Ylivoima oli kadonnut, mutta pelaajien varmuus ja rutiini kuitenkin riittivät voittoihin. Tosin Ruotsi kukistui ratkaisevassa ottelussa näytöstyyliin 7-1. Mukana oli muutama uusi pelaaja. Heistä nimekkäin oli 19-vuotias Aleksandr Mogilny, joka loi NHL:ssä todella mittavan uran. Hänen lisäkseen puolustuksessa nähtiin nuori Igor Kravtshuk, joka tosin oli ollut mukana jo 1987 Kanada Cupissa. Turnauksen paras pelaaja oli jälleen Vjatsheslav Fetisov, jonka esitykset kaukalossa olivat jokseenkin suvereeneja.
Tukholman MM-kisoissa Neuvostoliitto voitti kultaa. Se kävi kovan kamppailun Kanadan kanssa kullasta. Kanadalla oli nimekäs joukkue kasassa. Mukana olivat mm. Mark Messier, Steve Yzerman, Dale Hawerchuk, Scott Stevens, Kirk Muller, Glenn Anderson, Randy Carlyle ja John McLean. Yksi Kanadan kaikkien aikojen MM-joukkueista. Neuvostoliitto voitti sen finaalissa 4-3 KLM-ketjun ollessa pääosassa. Tämä turnaus muodostuikin tälle ketjulle joutsenlauluksi, sillä sen jälkeen se ei enää koskaan pelannut yhdessä. Neuvostoliiton joukkueessa nähtiin Mogilnyn vierellä nuori keskushyökkääjä Sergei Fedorov, joka tulisi myöhemmin Detroitissa pelaamaan loistavan NHL-uran.
Vuonna 1990 Neuvostoliitto voitti viimeisen MM-kultansa, ja teki sen tyylillä. Vanhasta ylivoimasta, joka luultiin jo olevan kadonnut, nähtiin joitakin merkkejä. Tshekkoslovakian Neuvostoliitto voitti 5-1 ja Kanadan se voitti ratkaisevassa ottelussa peräti 7-1. Eikä Kanadalla nytkään ollut mukana mikään heiveröinen joukkue: Mukaan olivat nyt saapuneet mm. Yzerman, Fleury, MacInnis, Coffey, Gilmour, Tocchet ja Sutter. Neuvostoliiton joukkueessa nähtiin pari uutta mielenkiintoista pelaajaa. Puolustuksessa sillä oli nuori superlupaus Mihail Tatarinov, jonka uran valitettavasti henkiset ongelmat pilasivat. Tämä kaveri oli yksi kaikkien aikojen lahjakkaimmista puolustajista. Hänen lisäkseen takalinjoilla luuti isokokoinen ja jouhevan näköisesti liikkuva Vladimir Malahov, ja hyökkäyksessä pyrähteli vasta 18-vuotias rakettimainen "James Dean"-lookalike Pavel Bure, josta myöhemmin tuli todellinen supetähti NHL:ssä.
Tämän jälkeen jättiläisvaltio olikin pian historiaa.
Paljon mahtui matkaan. Paljon loistavia pelaajia, paljon hienoja voittoja ja saavutuksia. Yksi aikakausi kiekkoilussa oli päättynyt.
Jos kuitenkin halutaan nostaa pari joukkuetta ylitse muiden, niin oma valintani kohdistuisi joko vuoden 1970 joukkueeseen, tai vuosien 1978-1984 joukkueisiin.
Neuvostoliitto voitti yhdeksän maailmanmestaruutta putkeen vuosina 1963-1971. 1960-luvulla maan kiekkoilun taso nousi räjähdysmäisesti. Vielä vuosikymmenen alussa se kärsi tappioita Kanadan amatöörimaajoukkueille, mutta kymmenen vuotta myöhemmin sen pelaajat olivat jo nousseet parhaiden NHL-ammattilaisten tasolle, kuten vuoden 1972 Super Series todisti!
Kehitys oli siis huimaa. Varmaan suurimmat tekijät kehityksen nousussa olivat kiekkoilun suosion kasvu nuorison keskuudessa ja tieteellisen ammattimainen ote pelaajavalmennukseen.
1960-luvun nousun pääarkkitehtejä oli varmasti valmentaja Anatoli Tarasov, josta tuli eräänlainen neuvostokiekkoilun ikoni. Tarasov johdatti maajoukkueen yhdeksään peräkkäiseen maailmanmestaruuteen.
1960-luku tuotti myös moni loistavia pelaajia. Vuosikymmenen alkupuolelta muistetaan erityisesti ZSKA:n huippuketju Venjamin Aleksandrov - Aleksandr Almetov - Konstantin Loktev, sekä Spartakin aivan yhtä loistava Jevgeni Majorov - Vjatsheslav Starshinov - Boris Majorov. Puolustuksessa esiin nousivat erityisesti Vitali Davidov, Viktor Kuzkin ja Aleksandr Ragulin, josta tuli myöhemmin käsite. Myöhemmällä iällä Ragulin hidastui ja kangistui, mutta mukana hän oli - aina.
Vuosikymmenen puolivälissä mukaan tuli myös herra nimeltä Anatoli Firsov, liukasliikkeinen ja äärettömän voimakas vasen laitahyökkääjä, jota jotkut pitävät edelleen parhaana neuvostopelaajana kautta aikojen. Firsov oli ehkä ensimmäinen neuvostokiekkoilija, jota todellisuudessa voitiin pitää jopa maailman parhaana pelaajana ainakin omalla pelipaikallaan. Tosin vertailu parhaisiin kanadalaishuippuihin on vaikeaa, koska Firsov ei heitä koskaan kohdannut kiekkokaukalossa. Firsov tiputettiin maajoukkueesta keväällä 1972 valmentaja Vsevolod Bobrovin toimesta, koska erimielisyydet pelaajan ja valmentajan välillä kävivät liian suuriksi.
1960-luvun loppuvuodet olivat edelleen neuvostokiekkoilun menestystarinaa. Se voitti jokaisen turnauksen, mutta voitot eivät aina olleet ylivoimaisia. Esimerkiksi vuoden 1969 MM-kisoissa se hävisi kaksi kertaa Prahassa hurmiossa pelannutta Tshekkoslovakiaa vastaan, mutta voitti silti mestaruuden, koska tshekit menivät häviämään Ruotsille kaksi kertaa.
Nuo vuoden 1969 kisat olivat eräänlainen uuden aikakauden alku neuvostokiekkoilussa. Turnauksessa debytoivat Valeri Harlamov, Vladimir Petrov, Boris Mihailov, Aleksandr Maltsev ja Vladimir Lutshenko. Pari vuotta aikaisemmin maajoukkueeseen olivat tulleet mm. Aleksandr Jakushev, Vladimir Vikulov ja Vladimir Shadrin. Vuosi myöhemmin, vuonna 1970, mukaan tulivat vielä Valeri Vasiljev ja Vladislav Tretjak. Tulevan vuosikymmenen suurpelaajat saivat "kasteensa" maajoukkueessa.
Tästä Trojka Petrovasta tuli jääkiekkoilullinen käsite 1970-luvulla. Siitä tuli neuvostokiekkoilun pelottavan hyökkäyspelin symboli. Kun Neuvostoliitto oli tappiolla, jätettiin Trojka Petrova jäälle useiksi minuuteiksi, ja useimmiten kiekko kaivettiin vastustajan maalissa. "Petrovilaisia vastaan tarvittaisiin kuusi miestä ja tukku onnea!", huokaisi eräs turhautunut ruotsalaispelaaja 1970-luvulla.
Yhtään huonommaksi ei jäänyt Aleksandr Maltsevin ura verrattuna "petrovilaisiin". Moskovan Dynamon yksinäisenä tähtenä Maltsev ei kuitenkaan koskaan päässyt maajoukkueessa kolmosketjua ylemmäs. Sillti Maltsev on MM-kisojen kaikkien aikojen 3. paras pistemies. Taidoiltaan Maltsev saattoi olla jopa Harlamovia edellä, mutta saman tason ketjukaverien puute esti häntä nousemasta yhtä legendaariseen asemaan kuin Harlamov. Maltsev ei myöskään koskaan loistanut NHL-ammattilaisia vastaan aivan yhtä kirkkaasti kuin Harlamov parhaimmillaan.
Vuonna 1970 Neuvostoliitolla oli monien mielestä kasassa nimekkäin joukkue kautta aikojen. Maalissa Tretjak. Puolustuksessa Vasiljev, Lutshenko, Ragulin ja Davidov. Hyökkäyksessä Firsov, Harlamov, Petrov, Mihailov, Maltsev, Vikulov, Shadrin, Jakushev ja Starshinov. Eipä ihme, että mestaruus tuli vuonna 1970.
1970-luvun alku jatkoi 1960-luvulta tutuissa tunnelmissa, mutta vuonna 1972 tuli ensimmäinen "työtapaturma" pitkään aikaan - Tshekkoslovakia vei maailmanmestaruuden kotonaan Prahassa vuonna 1972. Tosin venäläisiä varmasti lohdutti olympiakulta samana vuonna Sapporossa, jossa Valeri Harlamov lopullisesti löi itsensä läpi kansainvälisen kiekkoilun todellisena supertähtenä.
Syksyllä 1972 pelattiin sitten se kuuluisa Super Series Kanadan NHL-ammattilaisia vastaan. Kanadan odotettiin voittavan suhteellisen helposti, mutta ottelusarjasta tulikin sille todellinen painajainen. Neuvostoliitto oli joukkueena aivan Kanadan veroinen - se teki sarjassa enemmän maaleja kuin Kanada, päästi vähemmän maaleja kuin Kanada, ja jopa ampui enemmän kohti maalia kuin Kanada (todella erikoista, kun pelattiin NHL-pelaajia vastaan, jotka tunnetusti ampuvat joka paikasta!). Kanada joutui telomaan rikollisesti Neuvostoliiton parhaan pelaajan Harlamovin voittaakseen sarjan äärimmäisen niukasti. Kanadan valmentaja Harry Sinden määräsi ensin Phil Espositon telomaan Harlamovin, mutta Esposito kieltäytyi. Bobby Clarke ei kuitenkaan kieltäytynyt, ja jokainen kiekkofani tietää mitä siitä seurasi. Raukkamainen kahden käden viikateisku Harlamovin jalkaan, ja Harlamovista ei enää ollut Kanadalle vaaraa. Saikohan Clarke edes rangaistusta teostaan?
Joka tapauksessa Neuvostoliitti näytti niukasta tappiostaan huolimatta, että sen pelaajat olivat vähintään NHL-ammattilaisten tasolla. Se varmasti myös oppi paljon peleistä kapeiden kaukaloiden huippuja vastaan. Tulevan kevään Moskovan MM-kisoissa se oli ylivoimaisempi kuin koskaan aikaisemmin tai myöhemmin - se voitti kaikki ottelunsa maalierolla 100-18! Trojka Petrova jylläsi kaukalossa totisemmin kuin koskaan aikaisemmin, ja Vladimir Petrov voitti pistepörssin yli 30 tehopisteellä!
1970-luvun alussa maajoukkueeseen nousivat Tretjakin ja Vasiljevin lisäksi mm. puolustajat Aleksandr Gusev, Juri Ljapkin ja Gennadi Tsygankov. Vasiljev, Lutshenko, Gusev, Tsygankov ja Ljapkin olivatkin todellinen "superviisikko" Neuvostoliiton puolustuksessa koko vuosikymmenen ajan. Hyökkääjistä pinnalle vuosikymmenen alussa nousivat mm. Krylja Sovjetovin kolmikko Juri Lebedev - Vjatsheslav Anisin - Aleksandr Bodunov, joka pelasi todella hyvin Supersarjassa Kanadaa vastaan. Maajoukkueen portteja kolkutteli myös Spartakin Viktor Shalimov, mutta hän nousi todelliselle huipulle vasta vanhemmalla iällä.
Vuonna 1974 Helsingin MM-kisoissa tuli maajoukkueeseen ensimmäinen todellinen uusi superhyökkääjä sitten Trojka Petrovan ja Maltsevin. Hän oli Sergei Kapustin, Krylja Sovjetovissa silloin pelannut luokanopettaja. Kapustinista odotettiin jopa haastajaa Harlamoville maan parhaana hyökkääjänä, mutta aivan siihen Kapustin ei koskaan yltänyt. Kapustinin uraan vaikutti varmasti negatiivisesti se, että Rick Ley teloi hänen jalkansa WHA-sarjassa vähän samanlaisella kirvesiskulla kuin Clarke vuonna 1972. Puolikuntoisesta jalastaan huolimatta Kapustin pelasi hienon uran, ja on edelleen yksi MM-kisojen kaikkien aikojen parhaita pistemiehiä. Parhaimmillaan Kapustin oli pelatessaan 1970-luvun lopussa yhdessä Viktor Zhluktovin ja Helmut Balderiksen kanssa, ja 1980-luvun alussa pelatessaan yhdessä Sergei Shepelevin ja Viktor Shalimovin kanssa.
Vuoden 1972 MM-tappion jälkeen Neuvostoliitto korjasi tappionsa voittamalla MM-kultaa vuosina 1973, 1974 ja 1975. Vuonna 1975 Spartakin 24-vuotias Viktor Shalimov nousi huipulle, ja voitti jopa MM-kisojen pistepörssin ensimmäisissä kisoissaan. Tämä Shalimov on mielestäni yksi aliarvostetuimmista kiekkoilijoista koskaan. Hän oli ratkaiseva tekijä myös vuoden 1981 Kanada Cup voitossa. Shalimovin ja Kapustinin lisäksi näinä vuosina (1972-1976) Neuvostoliitto ei varsinaisesti tuottanut yhtään superpelaajaa, vaikkakin vuonna 1976 maajoukkueeseen nousseet Helmut Balderis, Sergei Babinov, Zinetula Biljaletdinov, Viktor Zhluktov ja Golikovin veljekset olivat kieltämättä aivan maailman eliittiä.
Olympiakullan Neuvostoliitto voitti myös vuonna 1976, mutta tämän jälkeen se hävisi MM-kullan kaksi kertaa peräkkäin Tshekkoslovakialle vuosina 1976 ja 1977. Vuoden 1976 turnaukseen liittyi sellainenkin kummallisuus, että tuolloin Neuvostoliitto hävisi B-sarjaan tippuneelle Puolalle 4-6! Lieneekö heikoin Neuvostoliiton maajoukkueen pelaama kiekko-ottelu koskaan?
Tshekkoslovakia oli juuri noina vuosina voimiensa tunnossa, ja sillä voidaan sanoa olleen kiekkohistoriansa paras joukkue kasassa (tosin vertailu Naganon joukkueeseen vaikeaa). Holecek, Dzurilla, Pospisil, Bubla, Novy, Hlinka, Stastnyn veljekset, Martinec, Kokrment, Ebermann, Cernik, Dvorak, Chalupa, Jiri Holik, Kaberle, Pouzar jne. Ei ihme, että tämä joukkue oli myös vuoden 1976 Kanada Cupin finaaleissa.
Tuohon Kanada Cupiin Neuvostoliitto ei lähtenyt parhaalla joukkueellaan. Kotiin jätettiin mm. Trojka Petrova kokonaisuudessaan, ja lisäksi Spartakin tehotrio Vladimir Shadrin - Aleksandr Jakushev. Se jäikin runkosarjassa kolmanneksi. Mutta sillä oli mukana paljon nuoria pelaajia, jotka kolme vuotta myöhemmin "räjäyttivät pankin" Challence Cupissa NHL:n All Stars miehistöä vastaan. Mukaan lähtivät mm. Zinetula Biljaletdinov, Aleksandr Skvortsov, Vladimir Kovin ja Sergei Babinov. Tässä turnauksessa näistä raakileista koulittiin huipputason miehiä.
Vuonna 1977 Neuvostoliitolla oli pelillisesti ylivoimainen joukkue (voitti Kanadan NHL-pelaajista kootin joukkueen 11-1), mutta se meni tunaroimaan mestaruuden hävittyään Ruotsille kaksi kertaa. Noissa kisoissa maajoukkueeseen nousi myös 18-vuotias jäntevä ja voimakas nuorukainen nimeltä Vjatsheslav Fetisov. Fetisov oli jo ensimmäisissä MM-kisoissaan hämmästyttävän hyvä, ja normaalisti hillitty Harlamov innostui kehumaan Fetisovia tavalla, jota ei olisi uskonut kun kyseessä oli 18-vuotias pojankloppi.
Vuonna 1978 Neuvostoliitto katkaisi vihdoin kaksi vuotta kestäneen Tshekkoslovakian voittoputken, vaikka pelipaikkana oli pahin mahdollinen - Praha! Ratkaisevassa ottelussa Neuvostoliitto voitti edelleen voimainsa tunnossa olleen Tshekkoslovakian niukasti 3-1, kun Boris Mihailov ja ensimmäisessä arvoturnauksessaan mukana ollut Sergei Makarov käänsivät ottelun punakoneen eduksi viime minuuteilla. Fetisov jatkoi tässä turnauksessa kehittymistään maailman parhaaksi puolustajaksi. 19-vuotias nuorukainen teki turnauksessa peräti 8 maalia, ja antoi lisäksi 4 syöttöä. Fetisov oli ehkä jo vuonna 1978 paras puolustaja maailmassa, jopa parempi kuin Larry Robinson, Börje Salming, Denis Potvin, Valeri Vasiljev tai Frantisek Pospisil. Niin vakuuttavaa oli hänen pelinsä.
Tästä Fetisovista tuli neuvostokiekkoilussa samanlainen käsite, kuin mitä Valeri Harlamov tai Anatoli Firsov olivat olleet aikaisemmin. Fetisov kuitenkin loukkasi jalkansa vaikeasti vuoden 1978 lopussa, ja häneltä jäi koko kausi 1978-1979 väliin. Jopa koko miehen ura oli vaakalaudalla. Fetisov kuitenkin toipui Lake Placidin olympialaisiin, mutta aivan ennalleen jalka ei koskaan palautunut. Jotkut ovat jossitelleet, että miten hyvä Fetisov olisi ollut ilman tuota loukkaantumista. Vaikka mies kiistatta oli maailman paras puolustaja vuosina 1978-1987, niin ehkä jotain hänen otteistaan katosi tuon loukkaantumisen jälkeen.
Vuonna 1979 Neuvostoliitto jatkoi voittokulkuaan ilman Fetisoviakin. Helmikuussa se voitti Challence Cupin NHL:n tähtisikermää vastaan New Yorkissa. Viimeinen ottelu päättyi peräti 6-0 Neuvostoliiton eduksi, vaikka Valeri Harlamov ja ehkä sen paras hyökkääjä tuossa turnauksessa, Vladimir Golikov, olivat syrjässä loukkaantumisten takia, ja vaikka maalissa pelasi kokematon Vladimir Myshkin. Neuvostoliitolla oli jalkeilla varsin nuori joukkue. Mukaan olivat tulleet Sergei Makarovin lisäksi parikymppiset Mihail Varnakov, Irek Gimajev, Viktor Tjumenev ja Sergei Starikov. Nuorukaiset eivät ujostelleet kapeassa kaukalossa NHL:n supertähtien puristuksissa ja fanaattisen yleisön huutaessa. Viimeisen ottelun tulos oli shokki Pohjois-Amerikassa. Etukäteen "vuosisadan ottelusarjana" Pohjois-Amerikassa mainostettu turnaus vaiettiin nopeasti unohduksiin.
Saman vuoden MM-kisoissa Moskovassa Neuvostoliitto esitteli joukkueen, jota voitiin pitää kaikkien aikojen parhaimpana siihen mennessä - myös NHL mukaan lukien. Se voitti mm. Tshekkoslovakian huippunimekkään joukkueen kaksi kertaa käsittämättömin lukeminen 11-1 ja 6-1. Ruotsi joutui nöyrtymään punaisen myllyn edessä kaksi kertaa 3-11 ja 3-9 tappiot niskassaan, ja Kanadakin sai kyytiä kaksi kertaa numeroin 9-2 ja 5-2. Harashoo! Kotiyleisönsä edessä pelannut punakone oli vuonna 1978 maajoukkuevalmentajaksi tulleen Viktor Tihonovin luotsauksessa kuin hyvin öljytty kone. Pelissä ei ollut ainuttakaan heikkoutta, eikä yksikään joukkue kyennyt tosissaan haastamaan sitä missään ottelussa.
Vuonna 1980 pelattiin olympialaiset. Siellä Neuvostoliiton piti toistaa vuoden 1979 ylivoimaiset esityksensä. Maailman parhaana pidetty puolustaja Fetisov oli palannut ruotuun. Neuvostoliitto oli ollut ylivoimainen joulukuun Izvestijassa. Tämän jälkeen ZSKA ja Dynamo kävivät voittamassa parhaat NHL-seurat Atlantin toisella puolella. Lisäksi maajoukkueeseen oli noussut pari uutta nuorta tähteä, Vladimir Krutov ja Aleksei Kasatonov. Varsinkin junioritähti Krutov oli noussut huipulle todellisella kohinalla. Krutovista tuli 1980-luvun kiistaton suurpelaaja, vuosikymmenen paras vasen laitahyökkääjä. Hänen onneton NHL-uransa on mustannut miehen mainetta, eivätkä monet muista miten hyvä pelaaja hän oli 20-30-vuotiaana. Kasatonovin nousu huipulle ei ollut yhtä jyrkkä, mutta päästessään Fetisovin rinnalle näistä kahdesta tuli vuosikymmenen paras puolustajapari maailmassa. Kasatonovia ei pidetty koskaan superlahjakkaana pelaajana, mutta hänen taitonsa kehittyivät vähitellen. Vuoden 1981 Kanada Cupissa Kasatonov olikin sitten ja All Stars-puolustaja!
Minkään ei siis pitänyt olla esteenä Neuvostoliiton voitolle. Mutta niin siinä vain kävi, että Neuvostoliitto hävisi mestaruuden, ja vieläpä Yhdysvaltojen nimettömälle koulupoikajoukkueelle. Tätä ottelua pidetään kiekkokaukalon kaikkien aikojen suurimpana ihmeenä, ja sitä se varmasti onkin. Tappio Yhdysvalloille nähtiin myös Tihonovin taktisena virheenä - ensimmäisenä hänen maajoukkueurallaan. Tihonovin ratkaisua ottaa Tretjat pois maalista pidettiin virheenä. Lisäksi hänen katsottiin peluuttaneen liikaa vanhaa superketjua Harlamov-Petrov-Mihailov, kun nuoremmat pelaajat kuten Krutov, Makarov, Balderis ja Golikovin veljekset aiheuttivat enemmän huolta USA:n puolustukselle.
Tappion aiheuttama järkytys oli suuri Neuvostoliiton pelaajille. Esimerkiksi Aleksandr Golikov kieltäytyi vastaanottamasta hopeista mitalia. Fetisov rikkoi mailansa lyömällä sen säpäleiksi päätypleksiin. Jotkut pelaajat pukivat ylleen seuraavan päivän otteluun Ruotsia vastaan vahingossa harjoituspaidan! Joukkueen ammattimaisuutta kuitenkin todisti se, että pelaajien järkytyksestä huolimatta Ruotsia röykytettiin maalein 9-2. Peli oli toisen erän puolivälissä jo 7-0! Murskavoitto ei kuitenkaan paljoa lohduttanut, kun pelaajat lensivät takaisin Moskovaan hopeamitalit mukanaan kovan kritiikin alaiseksi.
Vuosi 1981 sujui punakoneelta jälleen onnellisten tähtien alla. MM-kisoissa tuli ylivoimainen voitto. Finaalissa kukistui Ruotsi modernin jääkiekkoilun ylivoimaisimman esityksen jälkeen 13-1. Ottelu pelattiin kaiken lisäksi Ruotsin kotijäällä Göteborgissa. Erikoista muuten oli, että ottelun ensimmäinen erä päättyi 0-0! Ottelun tunnussävel oli "klap-klap-klap-summerin särähdys". Tässä ottelussa Tihonov käytti ehkä ensimmäisen kerran neljän ketjun totaalista peluutusta, jossa neljä tasavahvaa ja vastustajaan nähden taidoiltaan ja fysiikaltaan ylivoimaista ketjua jyräsi tasaisesti huippuvauhdilla koko ottelun ajan.
Noissa MM-kisoissa Neuvostoliitolla esittäytyi muutama uusi pelaaja: Andrei Homutov, Nikolai Drozdetski, Sergei Shepelev ja Nikolai Makarov. Sergei Makarovin vanhempi veli niitti myöhemmin mainetta Jokereissa, mutta Neuvostoliiton maajoukkueessa hän ei koskaan tehnyt läpimurtoaan. Tämä turnaus jäi hänen ainoakseen, eikä peliaikaakaan herunut kuin muutamassa ottelussa. Sen sijaan Shepelev, Drozdetski ja varsinkin Homutov loivat todella menestyksellisen uran CCCP-paidassa.
Shepelev oli Spartakin miehiä, ja pelasi seurajoukkueessaan yhdessä Kapustinin ja Shalimovin kanssa. Sama troikka oli kasassa myös MM-kisoissa nyt ensimmäistä kertaa, ja se oli heti joukkueen vaarallisimpia hyökkäysaseita. Kolmen kokeneen ja huipputaitavan pelaajan yhteispeli sujui parhaimmillaan kuin unelma.
Drozdetski ja Homutov olivat ZSKA:n miehiä. Drozdetski nousi heti huipulle ollen MM-kisojen 3. paras pistemies. Hän pelasi samassa ketjussa yhdessä kokeneen virtuoosin Sasha Maltsevin kanssa, jolle nämä kisat olivat todellinen joutsenlaulu - Maltsev voitti pistepörssin ja teki finaalissa Ruotsia vastaan tehot 2+3! Drozdetski oli Neuvostoliiton parhaimpia hyökkääjäpelaajia aina vuosikymmenen puoliväliin asti, jolloin erimielisyydet diktaattori Tihonovin ja boheemin Drozdetskin kanssa johtivat välirikkoon, ja Drozdetski häipyi kotiinsa Leningradiin eikä tie maajoukkueeseen enää ollut avoinna.
19-vuotias Homutov oli vielä pienessä roolissa vuonna 1981, mutta myöhemmin tämä pienikokoinen, mutta erittäin voimakas, tekninen ja nopealiikkeinen pelaaja nousi maajoukkueessa todella isoon rooliin muodostaen loistavan parivaljakon yhdessä myöhemmin maajoukkueeseen nousseen Vjatsheslav Bykovin kanssa.
Saman vuoden syksyllä pelattiin Kanada Cup, ja siitä tuli Neuvostoliiton suuri triumfi. Vielä "runkosarjassa" Neuvostoliiton peli vaikutti varsin keskinkertaiselta verrattuna kevään MM-kisojen mahtaviin esityksiin. Valmistautumiseen ja pelaajien mielialaan vaikutti paljon harjoitusleirin aikana tapahtunut legendaarisen Valeri Harlamovin kuolema auto-onnettomuudessa.
Turnauksen ensimmäisessä ottelussa Tshekkoslovakiaa vastaan Neuvostoliitto oli selvästi alakynnessä, ja se saavutti tasapelin vain maalivahtinsa Tretjakin ansiosta. Ruotsi ja USA kaatuivat kuitenkin pienten vaikeuksien jälkeen. Suomikin onnistui piinaamaan Neuvostoliittoa vähän aikaa, ja Matti Hirvonen taklasi Sasha Maltsevin ulos turnauksesta.
Välierässä Tshekkoslovakiaa vastaan Neuvostoliitto oli jälleen vaikeuksissa nuoren ja fyysisen Tshekkoslovakian joukkueen kanssa, mutta ensimmäisen erän aikana hankittu 3-0 johto riitti loppuun saakka - Neuvostoliitto voitti lopulta 4-1.
Finaalissa tuli vastaan Kanada, jolla oli jalkeilla historiansa paras joukkue. Siinä pelasi uusi ihmemies Wayne Gretzky, joka oli edellisellä NHL-kaudella tehnyt ennennäkemättömät pistemäärät NHL:n runkosarjassa. Gretzkyn lisäksi joukkueen hyökkäystä vauhdittivat Guy Lafleur, Gilbert Perreault, Marcel Dionne, Mike Bossy, Bryan Trottier, Rick Middleton, Clark Gillies, Bob Gainey, Butch Goring ja Ken Linseman. Puolustuksessa oli kova kaksikko Larry Robinson - Denis Potvin, ja heidän lisäkseen Bostonin "uusi Orr" Raymond Bourque, Craig Hartsburgh ja jättikokoinen Barry Beck.
Ennakkosuosikista ei ainakaan Kanadassa ollut epäselvyyttä. Neuvostoliiton keskinkertaiset esitykset turnauksessa ja oman joukkueen huippunimekäs materiaali yhdessä Montreal Forumin fanaattisen kotiyleisön kanssa teki kanadalaiset varmoiksi omasta voitostaan. Mutta toisin kävi. Kanadalaiset joutuivat poistumaan finaalin jälkeen niskassaan historiansa nöyryyttävin tappio - 1-8. Moskovan Spartakin keskushyökkääjä Sergei Shepelev teki aidon hattutempun - kolme maalia peräjälkeen - ja Vladislav Tretjat piti maalinsa puhtaana Kanadan ensimmäisen erän kovassa painostuksessa.
Neuvostoliitto oli osoittanut, että kiekkoherruus oli ainakin toistaiseksi idässä, ja kanadalaiset joutuivat taivuttamaan päänsä murskatappioon kotikaukalossaan. Tätä kanadalainen ylpeys ei hevillä pystyny sulattamaan. Tällä voitolla Tihonov sai myös anteeksi Lake Placidin tappion, joten voitolla oli tässä mielessä suuri merkitys Tihonoville.
Neuvostoliitolla esittäytyi tässä turnauksessa yksi uusi merkittävä pelaaja - Igor Larionov. Parikymppinen Larionov nostettiin heti nuorten supertähtien Krutovin ja Makarovin väliin. Kuuluisa KLM-ketju oli ensimmäistä kertaa yhdessä! Larionovin panos oli turnauksessa hieno. Finaalissa hän teki kaksi maalia. Tästä alkoi upea ura, joka jatkui aina viime kauteen asti.
Vuonna 1982 Neuvostoliitto uusi mestaruutensa Helsingin ja Tampereen MM-kisoissa. Mitään uutta ja mullistavaa ei nähty, Neuvostoliiton ylivoima jatkui. Kovin montaa uutta pelaajaa ei tällä kertaa nähty maajoukkueessa. Isokokoinen Spartakin laitahyökkääjä Aleksandr Kozhevnikov kuitenkin teki debyyttinsä.
Vuosina 1983-1984 Neuvostoliitto jatkoi voittokulkuaan voittamalla MM- ja olympiaturnaukset. Näitä vuosina maajoukkueeseen nousivat mm. Igor Stelnov, Vjatsheslav Bykov ja Mihail Vasiljev.
Vuoden 1984 Kanada Cupisa Neuvostoliiton voittokulku katkesi. Se kärsi ennen turnausta pari pahaa loukkaantumista, kun Vjatsheslav Fetisov ja uransa huipulla ollut Nikolai Drozdetski joutuivat jättämään turnauksen väliin. Neuvostoliitto oli runkosarjassa selvästi paras joukkue voittaen kaikki ottelunsa, mutta hävisi välierän runkosarjassa neljänneksi jääneelle Kanadalle jatkoajalla 2-3. Ottelussa Alan Eaglesonin ja muun Kanadan kiekkomafian johtama tuomaritoiminta paljasti rumat kasvonsa. Vuoden 1981 finaalin oli tuominnut ruotsalaistuomari, mutta "vahingosta viisastuneena" Eagleson järjesti välierään Neuvostoliiton ja Kanadan välillä NHL-tuomarin. Igor Larionov kritisoi tuomarin linjaa puolueelliseksi pelin jälkeen ja kertoi Neuvostoliiton pelaajien tulleen petetyiksi kanadalaisten taholta. Ehkä räikein esimerkki oli Mark Messierin tahallinen poikittainen maila Vladimir Kovinin naamaan, jota tuomari ei huomioinut millään tavalla. Kovin kannettiin ulos kaukalosta aivotärähdyksen saaneena ja naama veressä.
Tässä turnauksessa Neuvostoliitolla oli muutama uusi ja lupaava pelaaja. Moskovan ZSKA:n parikymppinen puolustaja Aleksei Gusarov selvisi urakastaan hienosti, ja Moskovan Dynamon nuorisoketju Sergei Jashin - Anatoli Semenov - Sergei Svetlov oli yksi joukkueen tehokkaimpia.
Kuitenkin 1980-puoliväliin tultaessa Neuvostoliiton ylivoima alkoi olla historiaa. Sen uudet pelaajat eivät kyenneet nousemaan maajoukkueessa johtavaan asemaan, ja KLM-ketjun vastuulla oli liikaa. 1970-luvun ja 1980-luvun alun kaltaista materiaalin ylivoimaista leveyttä ei enää ollut.
Neuvostoliitto hävisi maailmanmestaruuden Prahassa Tshekkoslovakialle. Se voitti ensimmäisellä kierroksella kaikki ottelunsa, mutta uuden pistelaskutavan mukaan pisteet nollattiin toisella kierroksella. Niinpä tappio Tshekkoslovakialle toisella kierroksella pudotti Neuvostoliiton kultamitaleilta, ja tshekit juhlivat mestaruutta ensimmäisen kerran sitten vuoden 1977.
Neuvostoliitto voitti jälleen kultaa kotikisoissaan 1986, mutta 5-10 vuoden kaltaista ylivoimaa ei ollut enää nähtävissä. Ruotsi piinasi isäntiä finaalissa viimeiseen saakka, mutta KLM-ketju oli kuitenkin liikaa ruotsalaisille, ja punanutut juhlivat maailmanmestaruutta. Näissä kisoissa Neuvostoliitto esitteli muutaman uuden pelaajan, Valeri Kamenskin, Vladimir Konstantinovin ja Juri Hmylevin. Huomionarvoista on muuten, että Konstantinov aloitti uransa hyökkääjänä, ja sillä pelipaikalla hän esiintyi tässäkin turnauksessa.
Vuosi 1987 oli jälleen tappioiden vuosi neuvostokiekkoilussa. Vanha ylivoima oli mennyttä, vaikka se olikin pelillisesti edelleen paras joukkue. Maailmanmestaruuden se hävisi Ruotsille Kanadan avustuksella (Kanada hävisi tahallaan Ruotsille 0-9, jotta Ruotsi voittaisi mestaruuden maalieron turvin).
Kanada Cupissa tuli tappio äärimmäisen jännittävässä finaalisarjassa Kanadaa vastaan. Näitä pelejä on kehuttu kaikkien aikojen parhaiksi, mutta kannattaa huomioida, että Neuvostoliitto ei ollut alkuunkaan niin hyvä enää tässä vaiheessa kuin se oli ollut 5-10 vuotta aikaisemmin. Tuomaritoiminta aiheutti jälleen kerran paljon spekulaatioita. Neuvostoliitolta hylättiin erittäin kyseenalaisesti kaksi maalia 2. finaalissa, ja NHL-tuomari jätti tapansa mukaan huomioimatta muutaman neuvostopelaajan takaapäin telomisen. YLE:n selostaja Antero Karapalokin harmitteli viimeisessä finaalissa sitä, että aivan samoilla perusteilla eivät tuomarit tuntuneet jäähyjä jakavan näille kahdelle joukkueelle.
Joka tapauksessa Neuvostoliitto esitti finaaleissa ihan hyvää peliä, vaikka takavuosien loistokkuus olikin poissa. Se pystyi ahdistamaan huippuvireisten Mario Lemieuxin ja Wayne Gretzkyn johdattaman Kanadan todella ahtaaseen nurkkaan, ja Kanada tarvitsi supermiestensä supervireen, kotikaukalonsa ja kieltämättä myös tuomarin pienen avustuksen voittaakseen Neuvostoliiton joukkueen, joka materiaalinsa puolesta ei vastannut sen parhaiden aikojen joukkueita.
Vuotta 1987 seurasi vielä kolme menestyksellistä vuotta.
Neuvostoliitto voitti olympiakullan Calgaryssa 1988. Ylivoima oli kadonnut, mutta pelaajien varmuus ja rutiini kuitenkin riittivät voittoihin. Tosin Ruotsi kukistui ratkaisevassa ottelussa näytöstyyliin 7-1. Mukana oli muutama uusi pelaaja. Heistä nimekkäin oli 19-vuotias Aleksandr Mogilny, joka loi NHL:ssä todella mittavan uran. Hänen lisäkseen puolustuksessa nähtiin nuori Igor Kravtshuk, joka tosin oli ollut mukana jo 1987 Kanada Cupissa. Turnauksen paras pelaaja oli jälleen Vjatsheslav Fetisov, jonka esitykset kaukalossa olivat jokseenkin suvereeneja.
Tukholman MM-kisoissa Neuvostoliitto voitti kultaa. Se kävi kovan kamppailun Kanadan kanssa kullasta. Kanadalla oli nimekäs joukkue kasassa. Mukana olivat mm. Mark Messier, Steve Yzerman, Dale Hawerchuk, Scott Stevens, Kirk Muller, Glenn Anderson, Randy Carlyle ja John McLean. Yksi Kanadan kaikkien aikojen MM-joukkueista. Neuvostoliitto voitti sen finaalissa 4-3 KLM-ketjun ollessa pääosassa. Tämä turnaus muodostuikin tälle ketjulle joutsenlauluksi, sillä sen jälkeen se ei enää koskaan pelannut yhdessä. Neuvostoliiton joukkueessa nähtiin Mogilnyn vierellä nuori keskushyökkääjä Sergei Fedorov, joka tulisi myöhemmin Detroitissa pelaamaan loistavan NHL-uran.
Vuonna 1990 Neuvostoliitto voitti viimeisen MM-kultansa, ja teki sen tyylillä. Vanhasta ylivoimasta, joka luultiin jo olevan kadonnut, nähtiin joitakin merkkejä. Tshekkoslovakian Neuvostoliitto voitti 5-1 ja Kanadan se voitti ratkaisevassa ottelussa peräti 7-1. Eikä Kanadalla nytkään ollut mukana mikään heiveröinen joukkue: Mukaan olivat nyt saapuneet mm. Yzerman, Fleury, MacInnis, Coffey, Gilmour, Tocchet ja Sutter. Neuvostoliiton joukkueessa nähtiin pari uutta mielenkiintoista pelaajaa. Puolustuksessa sillä oli nuori superlupaus Mihail Tatarinov, jonka uran valitettavasti henkiset ongelmat pilasivat. Tämä kaveri oli yksi kaikkien aikojen lahjakkaimmista puolustajista. Hänen lisäkseen takalinjoilla luuti isokokoinen ja jouhevan näköisesti liikkuva Vladimir Malahov, ja hyökkäyksessä pyrähteli vasta 18-vuotias rakettimainen "James Dean"-lookalike Pavel Bure, josta myöhemmin tuli todellinen supetähti NHL:ssä.
Tämän jälkeen jättiläisvaltio olikin pian historiaa.
Paljon mahtui matkaan. Paljon loistavia pelaajia, paljon hienoja voittoja ja saavutuksia. Yksi aikakausi kiekkoilussa oli päättynyt.
Viimeksi muokattu: