Mainos

Netflix Suomi

  • 1 128 373
  • 3 690

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Hyvin on tehty. Mutta yläasteikäisille.

Lapsellinen, epärealistinen, typerä. Ihme, että Hillary Swankin tasoinen näyttelijä on lähtenyt tälläiseen nuorisodraamaan mukaan. En yhtään siis ihmettele että on saanut huonoja arvosteluja. Paljon rahaa laskelmoituun netflix-hittiin. Ehkä tämä uppoaa jonnekin amerikkalaiseen tai kiinalaiseen keskiluokkaan.

Mielipiteitä on monia, mutta minusta tämä ei ole ainakaan nuorisodraamaa nähnyt, kun vertaa muita onnettomia Netflixin sarjoja, joita on pystynyt katsomaan vain muutaman jakson verran.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Huomenna julkaistaan vihdoin Haunting of Bly Manor

No niin, tuli katsottua tämä kokonaan (9 jaksoa) viikonlopun aikana ja ei ollut kyllä sitä mitä odotin. En sano kuitenkaan, että pettymys, eli ihan mielenkiintoinen teos, minkä tietysti kertonee vauhtikin, jolla katselin tämän.

Niin, tykkäsin kovasti Haunting of the Hill Housesta, joka oli kyllä heittämällä parhaita genrensä teoksia. Odotin kovasti tätä "jatko-osaa", mutta tämän sarjan edetessä kävi selväksi, että nyt olikin ihan erilainen tyylilaji kyseessä. Siksi ehkä vähän pettynyt fiilis, mutta toisaalta oli tää aika mielenkiintoinen ja tunnelmallinen teos. Katson tämän kyllä jossain vaiheessa uudestaan, uusin silmin ja ilman noita ennakko-odotuksia
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly

Sen verran voi kyllä ihan ilman spoileriakin kertoa, että kyseessä on todellakin ihan erilainen setti, kuin tuo Haunting of the Hill House ja ei tosiaan kannata odottaa vastaavaa. Tämä voisi olla ennemminkin jälleen yksi kausi American Horror Storystä tai oikeastaan jopa joku Stephen King -adaptaatio. Meikäläistä tämä ei toki haittaa, kun näitä ahmii ihan mielellään, mutta tiedän useita, joille tämä Bly oli kyllä jäätävä lässäytys päin naamaa, koska odotukset olivat siellä Hill Housella. Kuvaustavasta, hahmoista&miljööstä ja tunnelmasta kyllä Hill Housen tunnistaa, mutta muuten ollaan eri jännän äärellä. Suosittelen kyllä silti, jos tyylilaji vähääkään kiinnostaa - paljon paskempaakin on eetteriin puskettu.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Suosittelen kyllä silti, jos tyylilaji vähääkään kiinnostaa - paljon paskempaakin on eetteriin puskettu.

Joo, nimenomaan, kyllä tämä ihan laadukas teos oli kuitenkin. Siksi itsekin aion tämän kyllä katsoa uudestaan, että lähdin tätä nimenomaan katsomaan noilla Hill House -odotuksilla, minkä vuoksi ei saanut tästä oikealla tavalla kiinni. Uusi katselmus siis jossain vaiheessa ilman noita ennakko-odotuksia.
 
No niin, tuli katsottua tämä kokonaan (9 jaksoa) viikonlopun aikana ja ei ollut kyllä sitä mitä odotin. En sano kuitenkaan, että pettymys, eli ihan mielenkiintoinen teos, minkä tietysti kertonee vauhtikin, jolla katselin tämän.

Niin, tykkäsin kovasti Haunting of the Hill Housesta, joka oli kyllä heittämällä parhaita genrensä teoksia. Odotin kovasti tätä "jatko-osaa", mutta tämän sarjan edetessä kävi selväksi, että nyt olikin ihan erilainen tyylilaji kyseessä. Siksi ehkä vähän pettynyt fiilis, mutta toisaalta oli tää aika mielenkiintoinen ja tunnelmallinen teos. Katson tämän kyllä jossain vaiheessa uudestaan, uusin silmin ja ilman noita ennakko-odotuksia

Tällä ei ollut mitään tekemistä Haunting of the Hill Housen kanssa, tämä oli aivan järkyttävää paskaa. Sääli, että tuohon käytettyä aikaa ei saa takaisin.

9 jakson sarjan olisi saanut hyvin tiivistettyä 2 tunnin elokuvaksi. Ei se sillä silti paremmaksi olisi muuttunut, mutta vituttaisi vähemmän.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Ainakin aiemmin löytyi netflixistä, mutta c moren puolelta aloin seuraaman (pahoittelut jos ei löydy netflix) Stephen Kingin Mr. Mercedes! Kohta kausi takana ja on kyllä kova ja koukuttava. Hiukan erillainen tarina ja vähän ns pehmeämpää sarjamurhaajan näytöstä luvassa. En spoilaa enempää vaan totean, että suosittelen.
 
mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Ainakin aiemmin löytyi netflixistä, mutta c moren puolelta aloin seuraaman (pahoittelut jos ei löydy netflix) Stephen Kingin Mr. Mercedes! Kohta kausi takana ja on kyllä kova ja koukuttava. Hiukan erillainen tarina ja vähän ns pehmeämpää sarjamurhaajan näytöstä luvassa. En spoilaa enempää vaan totean, että suosittelen.
Hmm, onkos tämä joskus löytynyt Netflixistäkin? C Moren puolelta aikoinaan itse seurasin sarjan, mutta en muista koskaan nähneeni Netflixin puolella.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Nyt tuli kova sarja flixiin, Deadly Class. Ekan jakson jälkeen voisin sanoa, että tämä tulee varmasti katsottua.

"Koditon teini pääsee 1980-luvulla San Franciscossa tarunhohtoiseen yksityiskouluun, jossa rikollisperheiden nuorista koulitaan taiturimaisia tappajia."
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muutama suositus Netflixistä viimepäivinä katsomistani elokuvista:

The Trial of the Chicago 7 - Aaron Sorkinin ohjaama ja käsikirjoittama kuvaus 60-luvun poliittisesta oikeudenkäynnistä
Lean on Pete - tarina nuoresta pojasta, joka löytää työn laukkaradoilta
Kaksi paavia - mielenkiintoinen elokuva jopa näin uskottoman ihmisen näkökulmasta
 
Suburran kolmoskausikin katsottu. Selkeä tasonnosto kakkosesta ja lopuksi tästä jäi ihan hyvä maku.

Tarina oli ajoittain epäuskottava ja juonenkäänteet kökköjä, mutta vastaavasti näyttelijät olivat erinomaisia ja kuvat kauniita. Maailman pääkaupunki näytti komealta.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Haunting of Bly Manorista nähty nyt kuusi jaksoa ja kolme vielä jäljellä. Ei ole iskenyt kyllä samalla tavalla kuin ykköskausi. En yleensä halua arvostella kesken kaiken, kun kolmasosa kautta vielä jäljellä, mutta saa viimeiset jaksot olla melkoista tykitystä, että taso nousisi lähelle aiempaa kautta. Ei se huono ole ollut sinänsä, ei ole vain ollut niin kiinnostava kokonaisuutena ja vähän liian arvattava. Ykköskaudelta on tuotu paljon elementtejä ja on hieman kierrätyksen makua. Aiemman kauden näyttelijöitä on ollut kiva nähdä eri rooleissa ja näyttely on ollut kauden vahvuuksia.

Semmoinen mysteerinen ilmapiiri on pääosin puuttunut, mikä koukutti aiemmalla kaudella. Lisäksi toistaiseksi kausi ei ole ollut kovin pelottava. Olen todella huono katsomaan kauhua ja ensimmäistä kautta katsoessani yöuneni kärsivät. Toistaiseksi olen nukkunut hyvin kakkoskautta katsoessani. Tuntuu, että mitään jännittävää ei ole juuri edes kirjoitettu sarjaan ja välillä unohtaa, että kyseessä on jonkin sortin kummitustarina. Jos ykköskaudella oli välillä vähän liikaakin jumpscare -hetkiä, niin nyt niitä on ollut liian vähän. No, tuntuu vähän, että luvassa on vielä loppuhuipennus, joten ehkä pahin on vielä luvassa?

Olen edelleen tyytyväinen, ettei ykköskauden tarinalle alettu vääntämään jatkoa, mutta odotukset uusimmalle kaudelle olivat varmasti monilla korkeat. Oletan, että näemme vielä kolmannen kauden ainakin. Toivottavasti keksivät jotain uutta sitä varten.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisää laatudraamaa Nerflixistä, nyt elokuva Leave No Trace kolahti. En muista miten sen katselulistalleni lisäsin mutta oli kyllä löytö.

Leffa näyttää saaneen täydet 100% Rotting Tomatoes sivustolla:

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Haunting of Bly Manorista nähty nyt kuusi jaksoa ja kolme vielä jäljellä. Ei ole iskenyt kyllä samalla tavalla kuin ykköskausi.

Isoin ongelma tuossa oli juurikin se, että tämän ajatteli Hill Housen "jatko-osaksi", mitä se ei oikeasti ollut, sen enempää tarinan kuin genrenkään puolesta.

Pettymykseksi se jäi noiden odotusten takia, mutta katson tämän uudestaan joskus oikeilla odotuksilla.

Sitten se on ehkä perfectly splendid...
 
Buster

Jäsen
Remi Weekesin debyyttielokuva His House on ihan vilkaisun arvoinen ja lupauksia herättävä kauhuelokuva. Kaksi pakolaista hakee Englannista turvapaikkaa ja uutta alkua, mutta he joutuvatkin uudessa kodissaan kotikonnuiltaan lähtöisin olevan kaamean voiman vainoamiksi. Ihan mukavasti rakennettuja pieniä ja kohtuu kekseliäitä kauhukohtauksia pyöritettynä freesiin kuoreen. Seurataan uraa ja kypsymistä, sillä hyvine ja huonoinen puolineen hieman tyypillinen debyyttielokuva draaman valuessa säröistä hiljalleen ulos.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Musta Kuningatar/The Queens Gambit

En tiedä shakinpeluusta oikeastaan mitään, enkä varsinaisesti ole historiallisten draamojen suurin ystävä, mutta tämä on kyllä hyvä sarja. Hieno ajankuvaus 60-luvun Amerikasta, erittäin vakuuttavaa näyttelijäntyötä ja sopivan tiiviisti etenevä juoni. Ihmettelen jos ei kerää melkoista saalista palkintogaaloista.

Eilen aloitin ykkösjaksosta ja yhtä soittoa meni viisi tuntia kunnes täytyi mennä nukkumaan. Tätä tapahtuu minulle enää erittäin harvoin. Suosittelen muillekin.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
The Queen's Gambit, mahtava sarja. Toimii, vaikka shakki ei kiinnostaisi, mutta ei toisaalta aiheuta myötähäpeää myöskään harrastajassa..
Katselin tämän kolmessa päivässä, kun koukutti niin rajusti. Teki kyllä vaikutuksen. Tuli aika tyhjä olo kun sain päätökseen. Mielestäni kuvasi hyvin tuota aikakautta ja jälki oli helkkarin laadukasta. Bethin näyttelijäsuoritus eräs parhaista pikään aikaan. Jäin aivan kiinni hänen eleisiin ja ilmeisiin. Loistava näyttelijä. Sarjassa ns draaman kaari kulki sopivasti aaltoillen, enkä kokenut suurtakaan tuskaa katsoa tuota, koska se kaikki tuntui niin luonnolliselta.

Olen shakkia aikoinaan harjoitellut eli aihepiiri oli tuttu. Erittäin hienosti rakennettu tarina, jossa jokainen yksityiskohta oli onnistunut nappiin. Myöskään näyttelijävalinnoissa ei mitään huomautettavaa. Totaalista laatua.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Remi Weekesin debyyttielokuva His House on ihan vilkaisun arvoinen ja lupauksia herättävä kauhuelokuva. Kaksi pakolaista hakee Englannista turvapaikkaa ja uutta alkua, mutta he joutuvatkin uudessa kodissaan kotikonnuiltaan lähtöisin olevan kaamean voiman vainoamiksi. Ihan mukavasti rakennettuja pieniä ja kohtuu kekseliäitä kauhukohtauksia pyöritettynä freesiin kuoreen. Seurataan uraa ja kypsymistä, sillä hyvine ja huonoinen puolineen hieman tyypillinen debyyttielokuva draaman valuessa säröistä hiljalleen ulos.
Tää oli ihan positiivinen yllätys. Jotenkin lähtökohtana että pääosassa oli kaksi pakolaista teki elokuvasta "uskottavamman" - siis siinä mielessä, että kun päähenkilöt selkeästi olivat kotoisin aika taikauskoiselta alueelta, niin uskoisivat helpommin että talossa tapahtuu kummia. Ja vaikka jokunen jump scare mahtui mukaan, niin pääosin kauhu oli toteutettu tyylikkäästi.
 
Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Katselin tämän kolmessa päivässä, kun koukutti niin rajusti. Teki kyllä vaikutuksen. Tuli aika tyhjä olo kun sain päätökseen. Mielestäni kuvasi hyvin tuota aikakautta ja jälki oli helkkarin laadukasta. Bethin näyttelijäsuoritus eräs parhaista pikään aikaan. Jäin aivan kiinni hänen eleisiin ja ilmeisiin. Loistava näyttelijä. Sarjassa ns draaman kaari kulki sopivasti aaltoillen, enkä kokenut suurtakaan tuskaa katsoa tuota, koska se kaikki tuntui niin luonnolliselta.

Kiitos tämän sarjan suositteluista. Enpä olisi tarttunut ilman niitä. Huippulaatua todellakin, eikä haitannut yhtään, etten ymmärrä shakista mitään. Melkein meni tunteisiin. Suosittelen!
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Onko kukaan muu napannut kiinni minisarjaan The Liberator? Kertoo inkkareista, meksikaaneista ja lehmipojista kasatusta Thunderbirds-pataljoonasta, joka taistelee toisessa maailmansodassa saksalaisia vastaan. Tapa, jolla sarja esitetään on mielestäni pirun hieno ja vetoava. Oikeat näyttelysuoritukset on animoitu Trioscopella ja tämä tekee ihan oman elementtinsä sarjaan, mutta muutenkin varsin toimiva neliosainen pläjäys.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös