Mainos

Negatiivisuusketju

  • 856 763
  • 5 738

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Rooba saa varmasti ihan ok palkkaa, mutta on mielestäni lähtökohtaisesti sen arvoinen. Rooban arvoa ei mitata pelkillä tehopisteillä. BC:n palkka tuskin on hirveän korkea, joten voi hyvinkin olla linjassa sen suhteen mitä miehestä saadaan irti. Puustisen palkka voi olla yläkanttiin, mutta ei Pudi viime kaudellakaan turha pelaaja ollut, vaan teki ihan pätevät pisteet. En myöskään vähättelisi Pudin tuomaa kokemusta, jota joukkueessa ei vieläkään ole liikaa.

Jos yksi kolmesta mainitusta pelaajasta on hieman ylipalkattu, niin se ei tee mielestäni koko hyökkäyskalustosta toivottoman huonoa, kuten tässä keskustelun avaaja lähti väittämään.

Tää mua vähän kaivelee ajattelutapana ja en tarkoita yksinomaan lainattua, vaan esimerkkinä, että kriteeristö palkalle olisi jotenkin noin yksi ulotteinen. Aina voi ja kenestä tahansa saada kuvitelmissaan yli/alipalkatun, mutta hyvä olisi katsella sinne pisteiden ja tehojen taaksekin. Joku pelaaja saattaa olla kullan arvoinen roolissaan joukkueelle, eikä silti kairaa pisteitä tai tehoja rohmuamalla.

Ajatus siitä, että olisi yli/alipalkattuja joukkueessa on vähän köpö, koska mikään seura ei palkkaa lähtökohtaisesti palkkahaitarinsa yläpuolelta pelaajia. Jos jotakin, voi luonnehtia onnistumisesta tai epäonnistumisesta tavoitellun suhteen, mutta tässä ei kriteeri(palkka) ole pelkästään lapa jäässä, nimi lehdessä.

Jos näistä nimistä nyt jotain sanoo, niin sekä BC, että Puustinen on palkkansa väärtejä, jos ajattelee sitä kokonaispanosta, minkä joukkueeseen tuovat, muutenkin kuin tehojen muodossa, Roobaa tässä tuskin tarvitsee edes käsitellä, ellei tikusta asiaa halua tehdä.

Enemmänkin tässä kokeneet, ei enää primessä olevat osastossa huomio kannattaa kiinnittää siihen, onko nöyryyttä tehdä joukkueelle duunia, vaikka ei tähtisäihkeessä enää tuulettelekaan. Moiset pelaajat on taatusti joukkueelle palkkansa arvoisia, aina ei vaan kannattaja osaa sinne lööppien ja haaveiden taa kiinnittää huomiotaan.

Edelleenkään ei joukkueen menestys/mättömyys ole kiinni mistään hyökkäysosastosta tai puolustusosastosta, vaan kokonaistaso sanelee ja kuinka onnistuu pelitavan jalostus kohti kevään ratkaisupelejä. Homma ei ole balanssissa tai toimi niin kuin pitäisi, jos viisikon osasia pitää ryhtyä erittelemään, joukkuepelissä ei ole yksittäisiä syypäitä, vaan homma joko toimii tai ei toimi ja siitä ovat vastuussa ihan kaikki, valmennuksesta lähtien.
 
SempreJYP

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AC Milan, San Diego Wave, Azzurri
Harjoituskaudelta käteen jäi yksi voitto, sekin SaiPaa vastaan ja tänään loppukiri vesittyi omaan hölmöilyyn kun noin puoleen minuuttiin otettiin 2 jäähyä. Eipä tää hirveästi toivoa herätä paremmasta, mutta onneks harkkakausi ei jaa runkosarjan sijoituksia saatikka mestaruutta..
 
Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat: HIFK ja Kiekko-Espoo
Miten tää joukkue voi alisuorittaa kokoajan? Ei me olla paperilla todellakaan näin heikko jengi. Joo, meiltä puuttuu se yks liigatason sentteri tuolta, mutta ei se siitä nyt voi kiikastaa.

Tuntuu et meiltä on hävinnyt se voittamisenkulttuuri ihan täysin. Pelistä toiseen löydetään aina jostain se et miten voidaan hävitä. En tiedä sit onko siellä oikeesti joku älytön henkinen lukko takana ja peli tuntuu seinään puskemiselta tästä syystä.

Tää joukkue tarvitsisi jotain joka vapauttaisi fiiliksen ettei menisi niin väkinäiseksi,
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Aika matalat on fiilikset. Ja kausi alkaa ensi viikolla..
Ja vielä juhlakausi.. Hyvin on tässä vaiheessa kaikki kiima sekä hype tapettu. Toivottavasti JYPillä lääkkeet pelin paranemiseen ja tunteiden palauttamiseen kun on juhlakausi ja kaikkea.
 
Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ukrainan maajoukkue
Ennen harkkapelejä Rautakorpi korosti, että harjoituksissa korostetaan voittamista ja pyritään voittamaan. Haetaan sitä tunnetta jne. Nyt harjoituspeleillä onnistuttiin istuttamaan koko joukkueeseen vahva tunne häviämisestä. Joku herätys nyt.. kiitos.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On ollut hieman masentavaa seurattavaa nämä harjoitusottelut. Edelleen löydetään keinot miten otteluita hävitään.

Fiilikset on tosiaan matalalla alkavan runkosarjan osalta. Juhlakausi ja kaikkea. Pitänee jälleen katsoa ne 10 ensimmäistä ottelua ja tuumata sen jälkeen enemmän.
 
Suosikkijoukkue
Hupeli HC, Vaajakosken Pelikaanit, JYP
Miten tää joukkue voi alisuorittaa kokoajan? Ei me olla paperilla todellakaan näin heikko jengi. Joo, meiltä puuttuu se yks liigatason sentteri tuolta, mutta ei se siitä nyt voi kiikastaa.

Tuntuu et meiltä on hävinnyt se voittamisenkulttuuri ihan täysin. Pelistä toiseen löydetään aina jostain se et miten voidaan hävitä. En tiedä sit onko siellä oikeesti joku älytön henkinen lukko takana ja peli tuntuu seinään puskemiselta tästä syystä.

Tää joukkue tarvitsisi jotain joka vapauttaisi fiiliksen ettei menisi niin väkinäiseksi,
Se tarvitsisii uuden valmennuksen ja nopeesti. Ugh. Eväät syöty.
 
Kelmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä Welsh pelasi jo mukiinmenevästi mutta Estephanilla on matkaa liigavauhtiin. Jotenkin ihmettelee miksei Jyp saa kiinnitettyä takuuvarmaa ykkössentteri. Kausi aluillaan mutta onhan tuo peli huonoa. Välillä välähdyksiä mutta sitten toistuu viime kauden synnit joissa oman sinisen alla hävitään jatkuvasti lottokiekkoja.

Esitys ei vakuuta millään tavalla.

Nämä on reenipelejä mutta ekat 10 ottelua kertovat kauden.

Vaikka Viitasen puolustajiin kuuluun niin ei liene epäselvää kuka seuraavaksi lähtee jos tulos on kehno.
 
Suosikkijoukkue
Hupeli HC, Vaajakosken Pelikaanit, JYP
Ennen harkkapelejä Rautakorpi korosti, että harjoituksissa korostetaan voittamista ja pyritään voittamaan. Haetaan sitä tunnetta jne. Nyt harjoituspeleillä onnistuttiin istuttamaan koko joukkueeseen vahva tunne häviämisestä. Joku herätys nyt.. kiitos.
Saa nähdä kuinka kauan prosessi saa jatkua? Mielenkiinnolla odotan.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Ihmettelen kyllä suuresti jos Tumanovs on kauden avauksessa kokoonpanossa. Sillä oletuksella että kaikki on terveenä. Pelinopeus on aika vaatimattomalla tasolla ja tekemisessä ei oikein ole oikeanlaista nöyryyttä.
 
moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Malinen kyllä oli tänään oikeastaan ainut pakki joka näyttäytyi huonossa valossa, tuntui kyllä usein ajautuvan vaikeuksiin tai aiheuttavan niitä.

Ennen kauden alkua jo tuo sentteriosasto oli jo iso kysymysmerkki ja onhan tuo nyt kyllä todella ohkainen kun BC loukissa.

Hyökkäyspeli oli kyllä tänään yhtä tutun vaikean näköistä kuin viime kaudella. Ekasta erästä melkein voisi sanoa että Tapparan puoliskolla varmaan parhaimmillaan jotain yksittäisiä onnistuneita syöttöjä ja pari jonkinlaista tilannetta ja nekin enemmän tällaisen yksilötaidon kautta kun saadaan kiekkoa kikkailtua vastustajien ohitse mutta sitten tilanne päättyy joko huonoon syöttöyritykseen yms.

YV ei toiminut, tosin oli se viime kaudellakin samannäköistä. Pitkään näyttää siltä ettei saada edes kiekkoa alueelle ja sitten yks kaks näppäriä kuvioita tai joku huikea yksilösuoritus ja maali.

Unohtamatta että ollaan taas siellä sarjataulukon hännillä. Onneksi vielä reilusti yli puolet kaudesta pelaamatta...

Puolustuspeli sentään vaikuttaisi olevan kunnossa.
 
Viimeksi muokattu:

Naska Paapuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPes, Dallas Stars
Harmittaa:

- Tuomarivirheen takia menetetyt pisteet (ei ihan suoranaisesti ja sanan varsinaisessa merkityksessä mutta kyllä se henkiselle puolelle vaikuttaa kun tuomitaan aivan miten sattuu)
- Maalinteon vaikeus
- 3 pistettä 3 otteluun ja sarjataulukossa sija 14/15. Ei todellakaan näytä mielestäni sitä kuvaa mitä pelissä on tapahtunut - aivan kuin olisin kuullut tämän joskus aiemminkin? (köh köh viime kausi ja about 65 kpl yhden maalin tappioita)
- Laurikaisen kehnohko startti kauteen
- Tapparan surkeus eilisessä pelissä, alleviivaa vielä sitä miten paljon sapettaa että ei pisteen pistettä onnistuttu kairaamaan. Mielestäni Tappara ei esittänyt _mitään_ ihmeellistä Lähitapiolan jäällä, toki ylivoimalla saivat kiekkoa nuottaan joka ratkaisi pelin mutta silti. Suoraan sanottuna vituttaa hävitä paskemmille.

Josko tämä olisi nyt minun osalta kontribuutioni tähän ketjuun tältä kaudelta. Jatketaan seuraavan kerran toivottavasti posiketjun puolella.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Harvemmin menee näin pahasti tunteisiin runkosarjan pelissä tapahtunut tuomarivirhe… No toisaalta yksittäisen pelin häviäminen tuollaiseen (tai no mistäs minä tiiän mitä ois käynyt jos tilanne ois tuomittu oikein) mitään tuskin ratkaisee mut huolestuttavaa, että oli jo kolmas peräkkäinen peli, jossa tapahtuu ”isompi” virhe tuomareilla.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
- Tapparan surkeus eilisessä pelissä, alleviivaa vielä sitä miten paljon sapettaa että ei pisteen pistettä onnistuttu kairaamaan. Mielestäni Tappara ei esittänyt _mitään_ ihmeellistä Lähitapiolan jäällä, toki ylivoimalla saivat kiekkoa nuottaan joka ratkaisi pelin mutta silti. Suoraan sanottuna vituttaa hävitä paskemmille.

Tästä kyllä on oltava eri mieltä. Kun joukkue on riittävän kova, se voi varioida peliään vastustajan mukaan ja tasan sitä Tappara teki, niin kuin on tehnyt kaikissa tähänastisissa peleissään ja voittanut ne kaikki.

Mitä nähtiin, oli se, mihin asti JYP tässä kehityspisteessään pystyy haastamaan selkeästi kovempitasoista joukkuetta vastaan. Tunteisiin ehkä meni siinä, että haasto oli parempaa kuin itsekään olisi uskonut ja se toi tunteen, että lapselta vietiin karkki käsistä, vaikka oikeasti niin ei käynytkään.
 
Hmm okei. Eli Tappara näki mikä riittää voittoon ja laski että paikat kun YV:llä tulee niin laitetaan lötö reppuun ja lähdetään pisteet mukana Tampereelle.

Kliinistä mikäli näin on. Tokihan se on huippujoukkueen merkki että "huonollakin" pelillä voittaa eikä aina tarvitse olla parempi paikallaolijoista.
 
Tapparan perustekeminen on kyllä jäätävällä tasolla. Minun mielestä erinomainen esimerkki siitä että kun pelitapa on selkärangassa ja joukkueessa luotetaan toisiinsa niin kummasti se vaan tuottaa enemmän itselle kun vastustajalle. Kummasti se Tapparallakin vaan jauhoi eilen, vaikka JYP sai yksittäisissä hetkissä rakennelmaa horjutettua.

Siellä voi Rönnit, Keskiset, Liedekset ja Tuulolat loistaa vaikka eivät mitään virtuooseja olekaan. Pieniä asioita. Syötöt lähtee sen kymmenyksen nopeammin lavasta ja tukipelaaja on sen kymmenyksen nopeammin hyökkääjän iholla puolustuspäässä. JYPillä taas tekeminen ei ole niin laadukasta ja tuloksenteko nojaa enemmän siihen että Lahtiset, Turkulaiset, Nikut ja Gardinerit ratkoo henkilökohtaisella taidollaan. Siihen suuntaan kuitenkin pitäisi enemmän päästä että joukkuepeli on silllä tasolla että jotkut Roobat ja Vidgrenitkin saa ketjuineen sitä peliä painettua vastustajan päätyyn jatkuvalla syötöllä. Todellisuus kuitenkin on että JYP on edelleen aika isolla takamatkalla pelillisesti näihin isompiin joukkueisiin verrattuna, mutta uskallan väittää että ihan varmasti tästä kaudesta tulee tuloksellisesti parempi kuin edellisistä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Hmm okei. Eli Tappara näki mikä riittää voittoon ja laski että paikat kun YV:llä tulee niin laitetaan lötö reppuun ja lähdetään pisteet mukana Tampereelle.

Kliinistä mikäli näin on. Tokihan se on huippujoukkueen merkki että "huonollakin" pelillä voittaa eikä aina tarvitse olla parempi paikallaolijoista.

Hassua, jos et huomioinut kuinka koneen lailla vastustajan viisikot toimivat, vaihdosta toiseen. Tuollaisella pelillä ei tarvitse tehdä mitään veret seisauttavia yksilö suoritteita. Kyse on vähän kuin tuijotuskilpailusta, siitä kummalla ensin pettää. Yleensä se tarkoittaa kuka häviää. Siihen itse kiinnitin huomiota, kun Tapparankin alkukauden pelejä olen hiukkasen kyyläillyt, kuten toki muidenkin, että valinta viisikon perusmuodoksi voi noin paljon muuttua eri peleihin haittaamatta millään tavalla pelin tuottoa. Voiton vastustajista ne on kairanneet varsin erityylisillä painopisteillä, eli vastustaja on scoutattu ja sitä toteutetaan millä se kaatuu.

Kausi kun etenee mitataan sitten todella tuon paketin iskukyky, kun muut laadukkaan materiaalin ja valmennuksen porukat saa rivinsä kuntoon, eikä ilman niitä yksilösuoritteita viisikon pelin lisänä selviä ja kuinka siedetään painetta, kun aina hallintaa ei ole, eikä peli sitä tuo.
 
Janilzki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Forza Azzurri
Kyllä tuo AV pitää saada kuntoon. Jukurit taisi tehdä 3/3 ylivoimistaan ja Tappara 2/2. Siihen pitää löytää lääke.
Samoin, (jos) saadaan ylivoimaa, niin saadaan verkko heilumaan myöskin. Erikoistilanteilla näitä otteluita ratkotaan hyvin usein. Myöskin sitä Konnaa odotellessa lättyjä jakelemaan...
 
Christofferin puute kyllä näkyy tossa ykkösylivoimassa. Kaikki kunnia Lassilalle mutta ei hän kyllä vielä sinne kuulu muuten kun aloitustaitojensa puolesta.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Otteluketjussa tehtiin hyvä havainto, että Jerry on ollut mukana pisteillä jokaisessa JYPin 10 viimeisimmässä maalissa. Listaa voi jatkaa vielä niin, että viimeiseen 12 maaliin Jerry on ollut mukana 11 kertaa - vain jatkoaikamaali Mikkelissä oli "jerrytön".

Miksi tämä on sitten negatiivisuusketjussa? Ihan siitä syystä, että täytyy muidenkin alkaa nyt heräilemään pelaamaan. Näillä vauhdeilla Jerry osallistuu 1-2 EHT-turnaukseen kauden aikana (yhdessä Nikun kanssa), jolloin hän tulee missaamaan kourallisen pelejä. Kuka silloin nousee pelilliseksi johtajaksi?
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Valmennukselle kuuluu tyhmä hatut. Jos lassila on ottanut peräkkäin av:lla kaksi aloitusta kuokkaan sata nolla, se vaihdetaan siitä pois kolmanteen - aina. Kukaan ei tietty voi sanoa, että siinä hukattiin piste varmaksi, mutta fakta on että siinä hukattiin se piste.

Negaa myös keskialueen pelaamisesta, jopa huvitti, kuinka useasti JYP pääsi rintamahyökkäämiseen, mutta kiekollinen koohotti laput silmillä ja joko menetti tai dumppasi eli menetti. Ne harvat kerrat, kun sitten oivallus tuli, että hep, kaveri rinnalla on liikkeessä ja paremmassa asemassa murtoon, se kaveri mietti veiskö lapset ikeaan lihapullille vai pitäskö ite kokata jotain, ja sitten hei, pitikö sen nyt tänne syötellä, sinne meni kiekko. Ei ihme, ettei viis viis peli tuota maaleja juurikaan, vaikka muuten kyydissä pysyisikin.

Gardiner on jäässä, ei saa rakenneltua mitään ja toheloi viisikkonsa peliä minkä ehtii.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös