Itsekin toivoisin pelejä pian, mutta eilen taas puuttui treeneistä Schnarr, Jormakka, Puustinen ja Siikanen taas muutamien treenien jälkeen.Paskaa kyllä tää 7 päivän tauko. Ois jo aika kovasti niitä menohaluja. Positiivista kuitenkin että JYP on kahdella pelillä pystynyt imaisemaan mukaansa.
Juurikin tässä näkyy, miksi tämä pitkältä tuntuva viikon tauko tulee täydelliseen paikkaan.Itkosen toivoisin pelejä pian, mutta eilen taas puuttui treeneistä Schnarr, Jormakka, Puustinen ja Siikanen taas muutamien treenien jälkeen.
Kääntyy positiiviseksi kyllä nyt, mutta onhan tämä otteluohjelma ylipäätään ihan perseestä. Olisi fanillekin helpompi kun säännölliset päivät peleille ja tasaisin väliajoin.Juurikin tässä näkyy, miksi tämä pitkältä tuntuva viikon tauko tulee täydelliseen paikkaan.
Kespoo pelaa jo kuudetta peliään siinä missä meille tulee vasta kolmas ensi lauantaina.Kääntyy positiiviseksi kyllä nyt, mutta onhan tämä otteluohjelma ylipäätään ihan perseestä. Olisi fanillekin helpompi kun säännölliset päivät peleille ja tasaisin väliajoin.
Täsmälleen samat sanat tuli suusta kun kattelin kokoonpanoja. Voihan pirulainen.Perkele missö Schnarr
Pelaisi jos Lassila ei pelais. Mieluummin näin, että varmasti parantuu kokonaan ja kunnolla vammoistaan.Täsmälleen samat sanat tuli suusta kun kattelin kokoonpanoja. Voihan pirulainen.
Näissä jalkahommissa on se hauska, että, mulla on tuttava joka jalkaongelmien takia joutu aikanaan lopettamaan salibandyn pelaamisen kokonaan lääkärin määräyksestä. Jääkiekko oli sit ihan hyväksyttävää, koska luistelu ei rasita jalkaa yhtään samalla tavalla mitä juoksu.JYPin Instagram tarinassa muutama päivä sitten kun käveli niin ei taida kyllä joku osa jalasta ihan 100% kunnossa olla.
Kärkiäijä poissa toinen tilalla, jopa myös kolmas.Meni samantien fiilis koko illan matsista kun taas on kärkiäijä poissa..
Ei tässä nyt yhden miehen varassa olla. Yksi jäi pois ja kaksi tekee paluun.Meni samantien fiilis koko illan matsista kun taas on kärkiäijä poissa..
Tänään JYP tekee ainakin yhden ylivoimalla. Lassila tekee maskin ja Ojantakanen laulattaa rannetta.Ei tässä nyt yhden miehen varassa olla. Yksi jäi pois ja kaksi tekee paluun.
Korkealla on fiilikset, kun saadaan Lassila vihdoin kehiin.
Tieksola rokottaa meille tutuilta jalansijoilta Lassilan tehdessä maskia. Edellisessä jo haki useampaankin kertaan vetoa tuosta ja osuikin jo.Tänään JYP tekee ainakin yhden ylivoimalla. Lassila tekee maskin ja Ojantakanen laulattaa rannetta.
Tämä toki ei ole negatiivisuusketjun asia.
Varsinkin polvelle voi olla jääkiekko monta astetta kevyempää.Näissä jalkahommissa on se hauska, että, mulla on tuttava joka jalkaongelmien takia joutu aikanaan lopettamaan salibandyn pelaamisen kokonaan lääkärin määräyksestä. Jääkiekko oli sit ihan hyväksyttävää, koska luistelu ei rasita jalkaa yhtään samalla tavalla mitä juoksu.
JYP on niin huono, että voi tippua sarjataulukossa merkittävästi, vaikka ei edes pelaa.JYP oli jo sarjataulukossa kolmantena, mutta nyt on valuttu sijalle 11. Ei hyvä. Jospa tänään se Tappara kaatuisi ja sarjasijoitusta saataisiin hitusen nostettua.
No johan pomppasi. Taidan juosta katsomosta kotiin kun vielä ehtii.JYP oli jo sarjataulukossa kolmantena, mutta nyt on valuttu sijalle 11. Ei hyvä. Jospa tänään se Tappara kaatuisi ja sarjasijoitusta saataisiin hitusen nostettua.