Kyllähän natsien valtaantulo monella tapaa köyhdytti ja tylsistytti Berliinin kultuurielämää ja yörientoja. Varsinkin revyy- ja kabareetaide, jossa on aina ollut myös poliittista ulottuvuutta, ajettiin täysin alas. Väärän taustaisia ja uuteen järjestykseen sopeutumattomia vangittiin tai he poistuivat maasta kuten esim. Marlene Dietrich. Kielletyn vapaa-ajanviihteen listalle joutuivat myös esim. homokapakat sekä swing- ja jazz-musiikki.
"Perinteisiä perhearvoja" korostaneet natsit pyrkivät ylipäätään rajoittamaan kaikkea perverssinä ja siveettömänä pitämäänsä menoa, joskin olivat tässä vähän kaksinaismoralistisia sillä harjoittivat sellaista itsekin (mm. ylläpitivät bordelleja ja salakapakoita) mutta peitellysti.
Berliinin yöelämä kukoisti 20-luvulla, natsien valtaannousu oli iso tyrmäys sille.
Riippuu tietysti kenen näkökumasta kokemuksia 30-luvun Saksasta tarkastellaan. Joillekin 30-luku merkitsi taloudellisen kasvun tuomaa elintason nousua, uusien vallanpitäjien tuomaa eteenpäin menemisen meininkiä, monille myös uralla etenemisen mahdollisuuksia. Saksa oli varmasti mukava ja kehittyvän oloinen maa vielä 30-luvun jälkipuoliskollakin, edellyttäen ettei kuulunut määrättyihin etnisiin tai aatteellisiin vähemmistöihin, ja taipui ummistamaan silmänsä määrätyiltä asioilta. Natsiestetiikan viehätysvoimaa ei tietenkään sovi väheksyä. Komeat paraatit, valtiopäivätilaisuudet, mahtaileva rakentaminen ja kaikkinainen uuden vallan mahtipontisuuden pönkittäminen olivat epäilemättä vaikuttavan näköistä toimintaa. Esitän valistuneen arvion, että johtoon myötämielisesti suhtautuvalle ja syntyperäiselle germaanille 30-luku oli - ainakin päältäpäin katsoen - kasvavan hyvinvoinnin aikaa.Tässä on tietysti oleellisia ja asiallisia tarkennuksia. Suuressa kuvassa tilanne ei toki kuitenkaan muutu, hyvin pitkät pätkät 30-luvun Saksasta voi puhua varsin mukavana asuinmaana, etenkin jos nyt tuota Neukkulan asuinoloja tähän vertasi. Berliinin olympialaiset olisi ollut mielenkiintoista kokea, siis koko tuo roomalaishenkinen propaganda lippuineen ja embleemeineen.
Riippuu tietysti kenen näkökumasta kokemuksia 30-luvun Saksasta tarkastellaan...
.
Sen sijaan 30-luvun Neuvostoliitto, sikäli kun kirjallisuuden ja sekalaisten aikalaisdokumenttien valossa voi arvioida, oli melko lailla karmea paikka ihan absoluuttisesti. Ei vähiten sen vuoksi, että Stalinin nousu valtaan kärjisti väki- ja mielivallan käytön kaikessa julmuudessaan. Kun Stalinin terrori noin vuosina 1937-38 saavutti mielettömimmät mittasuhteensa, käytännössä juuri kukaan ei voinut katsoa olevansa kokonaan turvassa.
...
Neuvostoliitto kertoo varmasti jotain ihmisestä. Vahva ideologia yhdistettynä harvainvaltaan = ruumiita. Ideologia voi olla kommunismi, natsismi tai vaikka keskiajan kristinusko, mutta toisinajattelijoiden kohtalo on aina sama. Tosin Stalinin Neuvostoliitto oli tässä suhteessa erityisen pelottava, koska kukaan ei voinut ajatella olevansa terrorilta turvassa. Joku 100% lojaali saatettiin tappaa kun taas kritiikkiä esittänyt tiedemies pääsi pälkähästä ilman seurauksia. Vaikea edes kuvitella, miltä ihmisistä tuntui omaa kohtaloaan odotellessa.
Aivan, eikä tarkoitukseni ollut tietenkään opponoida edellä kirjoittamiasi seikkoja. Nuo mainitsemani asiat nyt ovat ilmeisiä ja kaikkien tiedossa muutenkin. Toki on myös hyvä lisätä, tosin sekin ilmeisenä seikkana, että kansallissosialistisen puolueen sanoma vetosi aikanaan laajasti monenlaisiin kansankerroksiin. Aihetta on tutkittu vuoden 1945 jälkeen melkoisen perusteellisesti. Melkoinen joukko periaatteessa kunnon ihmisiä - työväkeä, virkamiehiä, porvareita, keitä hyvänsä - kannatti natseja 30-luvulla ja monet vielä pitkään myöhemminkin. Tämä on hyvä jokaisen jälkiviisaan muistaa, jos kuvittelee ettei olisi tuon ajan saksalaisena ryhtynyt natsien kannattajaksi.Toki, toki, mutta kuten tuossa alkuperäisessä alustuksessani totesin, niin pääsääntöisesti pyrin arvioimaan tilannetta oman sosioekonomisen luokkani kautta, millaista kansallissosialistisessa Saksassa oli olla ja elää? Päädyin arvioon, että olisin todennäköisesti ryhtynyt kannattamaan natseja monen muun tasalakin tavoin ja mahdollisesti myös liittynyt puolueeseen, johtuen sen antamista hyödyistä (työ)elämässä.
Ehdottomasti näin, mutta edes matalaa profiilia pitävillä ei tilanne ollut paljoa parempi. Stalinin valtuuttama terrori antoi paikallisesti pikkupolitrukeillekin kätevän mahdollisuuden hankkiutua esim. kilpakosijasta tai ihan vaan vittumaisesta naapurista eroon. Syyte vastavallankumouksellisuudesta vaan propuskaan ja samaa vauhtia muuria vasten, eikä kukaan kysele perään. Eikä tietysti tarvinnut olla edes politrukki, ilmiannonhan saattoi tehdä kuka hyvänsä joka luotti omaavansa paremmat suhteet paikallisiin viranomaisiin kuin ilmiannettu....
Yksi syy, miksi Zukovin elämäkerta oli kiinnostava, menestys ja kansansuosio oli Stalinin neukkulassa kaksiteräinen miekka.
Tuossa on juuri se karmeus, että siinä vaiheessa kun alkaa pikkuhiljaa selvitä, mihin kaikkeen se avoin valtakirja oikein tulikaan aikoinaan annettua, niin on jo vaihtoehdot aika vähissä. Kenelle uskallat puhua, että eikö meidän pitäisi lopettaa tämä hulluus?Helpostihan sitä olisi saattanut toimia paperinpyörittelijänä natsihallinnossa, tajuamatta kokonaan mistä kaikesta oli kysymys, ja eivät kaikki natsipuolueen jäsenet tietenkään suunnitelleet aamusta iltaan rikoksia ihmiskuntaa vastaan. Mutta olisinko mennyt vaadittaessa pidemmälle? Se on jo toinen kysymys. Näin äkkiseltään väitän, etten olisi mukisematta suunnitellut vaikkapa juutalaisten junakuljetuksia tuhoamisleireille jostakin päin Eurooppaa, mutta jotkut "periaatteessa kunnon ihmiset" näitäkin asioita vain olivat tekemässä. Paha sanoa, mihin kaikkeen natsien jäsenkirjan ottaminen olisi itse kunkin voinut viedä.
...Näin äkkiseltään väitän, etten olisi mukisematta suunnitellut vaikkapa juutalaisten junakuljetuksia tuhoamisleireille jostakin päin Eurooppaa, mutta jotkut "periaatteessa kunnon ihmiset" näitäkin asioita vain olivat tekemässä. Paha sanoa, mihin kaikkeen natsien jäsenkirjan ottaminen olisi itse kunkin voinut viedä.
Kun Stalin kuoli, moni huokaisi helpotuksesta. Erityisesti pelättiin öiseen aikaan tapahtuvaa noutoa "kuulusteluihin", ja niiltä reissuilta ei välttämättä palattu.Tosin Stalinin Neuvostoliitto oli tässä suhteessa erityisen pelottava, koska kukaan ei voinut ajatella olevansa terrorilta turvassa. Joku 100% lojaali saatettiin tappaa kun taas kritiikkiä esittänyt tiedemies pääsi pälkähästä ilman seurauksia. Vaikea edes kuvitella, miltä ihmisistä tuntui omaa kohtaloaan odotellessa.
Saksassa on tästä virkamiesmäisyydestä pitkät perinteet, 1900-luvun alussa preussilaiset raitiovaunut kulkivat 80km/tunnissa, jotta ihmiset pääsisivät nopeasti töihin. Vuonna 2014 junalipun myyjä yritti tivata minulle ennakkoon, milloin tulen Salzburgista takaisin Muncheniin, koska olisi halunnut merkitä sen "tilastoihin".
Kun Stalin kuoli, moni huokaisi helpotuksesta. Erityisesti pelättiin öiseen aikaan tapahtuvaa noutoa "kuulusteluihin", ja niiltä reissuilta ei välttämättä palattu.
Kukaan ei kyseenalaistanut menoa, ja tuntui aivan luonnolliselta että natsit ovat vallassa, että juutalaiset katoavat katukuvasta ja että sotaan joudutaan. Sota vielä miellettiin niin että väärinjohdetut ulkovallat puuttuivat oman kansansa tahdon vastaisesti Saksan täysin oikeutettuihin aluevaatimuksiin.
Minäkin muistan lukeneeni tästä, olisiko ollut Hrustsovin elämäkerrasta. Stalin oli menettänyt täysin toimintakykynsä ja mutissut jotain tyyliin "Olemme tuhonneet kaiken, minkä toveri Lenin loi". Tämä halvaantuminen tietenkin pahensi entisestään puna-armeijan katastrofaalista tilannetta sodan ensimmäisen parin viikon aikana. Jollain ihmeen konstilla Stalin sitten kokosi itsensä ja suoritutti valtaisan ihmisten ja tuotantolaitosten evakuoinnin aikataululla, joka kyseisen opuksen mukaan sai aluksi aikaan "Raamatullisen mittakaavan kaaoksen".Tuli näistä mieleen:
Beevorhan kirjoittaa magnum opuksessaan aika mielenkiintoisesti siitä, kuinka operaatio Barbarossan alettua Stalin meni aivan lukkoon ja hävisi päiväkausiksi datsalleen.
Minun on vaikea nähdä, että mikään määrä valtiollista propagandaa olisi saanut ylistämään tuota järjestelmää, kun järjestelmän epäkohdat olivat kuitenkin aika ilmiselvästi nähtävissä tuoreeltaan (toisin kuin Saksassa).
Minua ihmetyttää myös se, miten osa noista entisistä stallareista näyttää jättäneen noteeraamatta kokonaan NL:n romahduksen ja hallintomallin vaihdoksen Venäjällä. Vaikka nykymeininki on lähempänä sitä jokaisen kunnon kommarin kauhua eli fasismia kuin sosialismia, niin Venäjä tuntuu edelleen olevan se hyvä ja länsimaat paha. Elättelevätkö sitten toiveita kommunismin paluusta, ovathan kommunistit Venäjän suurin oppositiopuolue, vai onko pääasia vain vanhasta muistista vastustaa kaikkea läntistä.Vielä vaikeampaa on ymmärtää, miksi tuon järjestelmän ylistäjiä löytyi ja löytyy rajan tältäkin puolelta. Yhtään vähemmän ihmeellistä ei ole se, että tuon järjestelmän ylistäjä äänestettiin kahteen otteeseen Suomen presidentiksi, tai kuinka entisiä taistolaisia valitaan edelleen Arkadianmäelle ja Euroopan parlamentiin.
Kun avasin ketjun, oli mulla myös taka-ajatuksena etsiä yhtäläisyyksiä tämän päivän Venäjän ja ketjun aiheena olevien diktatuurien kesken. Tämä lähinnä siksi, että olen itse näkevinäni yhtäläisyyksiä siinä, miten johtaja, ideologia ja uskonto näissä järjestelmissä ovat suhteessa toisiinsa. Venäjällä ideologia on patrioottisuus, näin kauniisti ilmaisten. Johtaja on erehtymätön ja uskonnot toimivat vain hallinnon asettamissa raameissa. Aate vertautuu Jumalaan ja koska kaikki on yhteiskunnassa aatteelle alisteista, aate määrittää säännöt ml. moraalin. Myönnän Venäjän olevan tässä suhteessa aika mieto keitos edeltäjiinsä verrattuna. Täytyy kuitenkin muistaa, että se on vielä voimissaan ja siksi pelottavin.Olen tätä useasti minäkin miettinyt, ja tullut melko samanlaiseen lopputulokseen. Kun ihmiset ensin saadaan vakuuttumaan koko elämäänsä, läheisiään ja heidän hyvinvointiaan uhkaavista ulkoisista uhkista, niin useimmat haluavat tehdä asialle jotain. Kun sitten se muu paska annostellaan sopivasti matkan varrella, niin sitä junaa onkin vaikea pysäyttää enää siinä vaiheessa, kun touhu alkaa epäilyttää.
Olen aika huolissani siitä, että tuossa itärajan takana näytettäisiin yritettävän keitellä tällaista keitosta tälläkin hetkellä. Ainakin minusta yhtäläisyyksiä 30-luvun Saksan kansallissosialismiin on hälyttävän paljon. Muun muassa kansallistunteen kohotus ja koettujen nöyryytysten korostaminen, ulkoisten uhkien lietsonta, etnisten venäläisten väitetty väärinkohtelu naapurimaissa ja poliittisten vastustajien raivaaminen pois tieltä joko tekaistuilla syytteillä ja vankeustuomioilla tai yksinkertaisesti väkivalloin. Verrataanpa vaikka Bäckmanin Venäjän mediassa esittämiä tarinoita Suomen etnisin perustein huostaanottamista ja keskitysleireille lähettämistä venäläislapsista tai nuoren fasistipoliitikon murhaamasta venäläisnaisesta siihen uutisointiin, jota 30-luvun natsi-Saksassa nähtiin Puolan saksalaisvähemmistön kokemista vääryyksistä. Ehkä olen vainoharhainen, mutta minua nämä yhtäläisyydet kylmäävät ihan oikeasti.
Toisaalta Venäjällä ollaan vielä rakennusvaiheessa, eli lopullinen aikaansaannos tullaan todennäköisesti näkemään vasta tulevaisuudessa (oletuksella että mitään erikoisempaa ei pääse tapahtumaan, mikä totaalidiktatuurin ja hurmoshenkisen aatteen luvatun valtion rakentamisen lopettaisi). Venäjällä kirkko on voimissaan ja kirkon johtohahmot erittäin hyvää pataa johtoklikin kanssa. Kansalaisia pidetään kurissa ja herran nuhteessa ja väärin ajattelevia leimataan "valtion vihollisiksi" (termi jonka luulisi kalskahtavan aika ikävästi neuvostoaikoina eläneiden korviin, mutta ilmeisesti aika on kullannut muistot ja "kyllä se Nemtsov kohtalonsa ansaitsi"). Vihollisia haetaan sisältä (homot, vähemmistöt, "väärät" oligarkit) ja ulkoa (NATO, USA, kaikki muutkin poislukien Pohjois-Korea ja varauksin Kiina, tosin venäläiset eivät sinänsä hyvin rasistisena väkenä kiinalaisista pidä ihmisinä lainkaan ja tuskin p-korealaisiakaan kovin korkealle arvostavat) ja valtion virallinen totuus toitottaa näiden vihollisten pahuudesta ja Venäjän moraalisesta ylivertaisuudesta jatkuvalla soitolla. Venäjä ei vielä ole saavuttanut Neuvostoliiton tai Natsi-Saksan tasoa, mutta uskoisin että nykytilanteesta ollaan vielä menossa useampi pykälä syvemmälle valtiojohdon haluamaan suuntaan (eli hurmoshenkiseen uskonnollisuudella höystettyyn äärikansallismielisyyteen jossa johtaja on Johtaja Jumalan armosta ja viemässä Venäjää kohti uutta kultaista aamua sorron yöstä)....
Venäjällä ideologia on patrioottisuus, näin kauniisti ilmaisten. Johtaja on erehtymätön ja uskonnot toimivat vain hallinnon asettamissa raameissa. Aate vertautuu Jumalaan ja koska kaikki on yhteiskunnassa aatteelle alisteista, aate määrittää säännöt ml. moraalin. Myönnän Venäjän olevan tässä suhteessa aika mieto keitos edeltäjiinsä verrattuna. Täytyy kuitenkin muistaa, että se on vielä voimissaan ja siksi pelottavin.
Kommunismin kannattajia oli aikoinaan paljonkin poliitikkojen piirissä, koska neuvostomyönteisyys saattoi avata tien jopa ihan Suomen poliittiselle huipulle. Kertoo NL:n voimakkaasta valta-asemasta Suomen politiikassa.Vielä vaikeampaa on ymmärtää, miksi tuon järjestelmän ylistäjiä löytyi ja löytyy rajan tältäkin puolelta. Yhtään vähemmän ihmeellistä ei ole se, että tuon järjestelmän ylistäjä äänestettiin kahteen otteeseen Suomen presidentiksi, tai kuinka entisiä taistolaisia valitaan edelleen Arkadianmäelle ja Euroopan parlamentiin.
Natsien hirmutekoja on esitelty julkisuudessa melkoisen tarkasti viimeiset 70 vuotta, mutta Stalinin vainoista ei muistaakseni ole kovin yksityiskohtaisia dokumentteja ihmeemmin näkynyt.