Mainos

Nappaako ulkojäät?

  • 331 761
  • 1 368

#37

Jäsen
Onko kukaan käynyt Lassilan tekojään kuntoa katsastamassa? Liikuntaviraston sivujen mukaan tekojää avautui maanantaina, mutta nämä plussakelit ja vesisateet ei herätä itsessäni luottamusta. Huomiset ennusteet mahdollistaisi pelailun, mikäli jää vain on kunnossa.
Ihan kelvolliselta näytti tänäänkin. Harmi kun oli koko päivän mailaton vuoro, piti omaa debyyttiä vielä siirtää. Jospa sitä vaikka viikonloppuna ehtisi.
 

Sic

Jäsen
Joo-o, itsehän ajattelin että pääsis viime vuoden tapaan joulukuussa jo UJ:lle mutta ei niin ei. Toivottavasti nyt pian alkais pakastaa sen verran että ulkojäät ovat pysyviä, harmi jos joutuu about tammikuuhun asti venaamaan, halut on jo jonkimmoiset päästä hyvään ulkosäähän pelaamaan.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Kyllä täälläkin jo odotellaan talven ekoja ulkojäitä! Mukava on aina iltaisin töiden jälkeen lähtee kavereiden kanssa kikkailee ja lämimään. Joskus sitten koitetaan myös roikkua nuorempien perässä ja olla häviämättä 10-0! ;) Nyt Kuopiossa näyttäisi olevan n. -2c eli jospa ne ulkojäät saataisiin vielä ennen joulua.
 

Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Olihan tuo kiva käydä laukomassa Castrénin kentällä kiekkoja sen aikaa, kun iloa riitti. Mitä täydellisin ilma pelata, mutta uuden vuoden aattona sitten sulkivat kentän jo 18:30. Jotain 45 minuuttia siellä ehti hutkia. No, ehtiihän tässä vielä koko talven pelata, mutta hauskinta ulkojäillä on muutaman asteen pakkasessa ja melko selkeässä säässä. Sellainen sää ei ole kuin harvoin.
 

ysiyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Kärpät, Rams, Real Madrid
Olihan tuo kiva käydä laukomassa Castrénin kentällä kiekkoja sen aikaa, kun iloa riitti. Mitä täydellisin ilma pelata, mutta uuden vuoden aattona sitten sulkivat kentän jo 18:30. Jotain 45 minuuttia siellä ehti hutkia. No, ehtiihän tässä vielä koko talven pelata, mutta hauskinta ulkojäillä on muutaman asteen pakkasessa ja melko selkeässä säässä. Sellainen sää ei ole kuin harvoin.

Tiiätkös tai joku muu täällä, että onko vielä muualla Oulussa jäätä muualla kuin Castrénissa tai tekojäällä? Itselläni vähän heikohko tilanne kulkuvälineiden kanssa eikä viitsisi turhaan lähteä polkemaan kymmentä kilometriä Maikkulaan tai Lintulaan.
 
Tiiätkös tai joku muu täällä, että onko vielä muualla Oulussa jäätä muualla kuin Castrénissa tai tekojäällä? Itselläni vähän heikohko tilanne kulkuvälineiden kanssa eikä viitsisi turhaan lähteä polkemaan kymmentä kilometriä Maikkulaan tai Lintulaan.

Vähän sama tilanne työn puolesta, sillä erotuksella että kuljetaan oppilaiden kanssa autolla.

OUKA

Tuota olen kytännyt, mutta ilmeisesti näyttää vain kentät ja niitäkään eivät ole saaneet kuntoon.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
On jo vuosi 2012, ja viime ulkojäistä on omalla kohtaa aikaa 11 kuukautta. Nuo kaukalot ei oikein nappaa omalla kohdalla, kun sinne tuppaa porukkaa kertymään liiaksi asti. Noh, odotellaan vaan, vaikka onhan tässä jo kuukausi odoteltu...
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Oisihan tuolla mukva käydä lätkimässä, jos saisi jäät tännekkin. On itsellä ainakin sen verran hyvät puitteet ei kavereiden lisäksi hirveästi muita tuossa itse hoitamalla jäällä käy. Tulis vaan ne pakkaset nopeen niin olisi ihan jees.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara
On jo vuosi 2012, ja viime ulkojäistä on omalla kohtaa aikaa 11 kuukautta. Nuo kaukalot ei oikein nappaa omalla kohdalla, kun sinne tuppaa porukkaa kertymään liiaksi asti. Noh, odotellaan vaan, vaikka onhan tässä jo kuukausi odoteltu...

En tiedä miten teillä, mutta täällä päin se on ainakin silleen että kun jäät tulevat niin ekat pari viikkoo on kauhea tungos mutta sen jälkeen on tilaa koko lopputalven. Pelejä saa kokoon aika harvoin, koska paikallinen nuoriso tulee pukukoppiin useammin lämmittelemään kesken juomisen ja remuamisen kuin solmimaan luistimia. Lähinnä kakaroita tuolla pyörii minun ja kaverini lisäksi, viikonloppuisin on muitakin.

Ja kun paikkakunnalle hankittiin tekojäävehkeet ja putket ja ties mitä pari vuotta sitten niin siitä asti jäät ovat kestäneet puoli vuotta, marraskuun alusta (tänä vuonna meni loppuun) maaliskuun puoliväliin. Useamman kerran viikossa tulee käytyä, tosin viime talvesta asti into on vähän laantunut kun on kaksi kertaa viikossa hallivuoro kamojen ja maalivahtien kera niin tavallinen ulkojäävetely tuntuu arkiselta. Mutta huomenna mennään taas ulos!
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Hiljaista on ollut vielä ulkojäärintamalla, pakkasta ei ole ollut kertaakaan yli -5c ja nyt tammikuussakin pakkasta on hikiset -0,1c. Taitaa tulla tästä kaudesta ns. jämäkausi. Harmi kun sain lahjaksi varsin pätevän oloisen Easton Synergy Se6 85 Elite Sakic -komposiittimailan jota olisi kiva päästä ulos rääkkäämään.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On jo vuosi 2012, ja viime ulkojäistä on omalla kohtaa aikaa 11 kuukautta.
Sama, viime talven viimeisten mahdollisten kelien ja lopulta sitten viimeiseksi jääneiden ulkojäiden aikana tuli kaverin kanssa pidettyä hauskaa sillä tavoitteella, että kaikki mukana olleet kiekot pitää hukata lähimaastoon ennen kaukalosta poistumista.

Tavoite täyttyi, one-timereilla niin perkeleellinen räiskintä että hiljalleen limput ylärimoista ja tolpista kimpoilivat sieltä askista hevon vitun japaniin. Poistuessa mietittiin, että voihan saatana että tätäkin iloa pitää taas kauan odotella. Ja nyt sitten näyttää siltä ettei välttämättä pääse juurikaan ulkojäille koko talvena eli se odottelu vaan jatkuu.

Tuli kanssa hankittua kevättalven alennuksilla vuosi sitten vielä uudet hanskat ja maila, eli säälihän se on että lojuvat edelleen käyttämättöminä varastossa ja kyllähän se polttelisi tuosta taas kävellä se 5 minuuttia lähikaukaloon kuten yleensä ja antaa paukkua. Muutenkin, jää hyvät luistelutreenit pois ohjelmasta kun tapana on viikonloppuina aamuvarhaisin mennä yksin tyhjään kaukaloon ja siinä neppailun ohella luistella niin että reidet huutavat armoa.

Todella harmi että on tällainen talvi, yksi kivoimmista harrastus- ja urheilumuodoista nyt täysin pois ohjelmasta ja sekös vituttaa.
 

Sic

Jäsen
Joo-o, täällä itä-suomessa saa vielä ulkojäitä odotella. Jokohan rupeaisi lähiviikkoina pakkaset nousemaan pysyvästi että pääsee tämän harrastuksen pariin vihdoinkin.

E: Jahas, olikin sitten lähimmällä ulkojääpaikalla kenttä auki ja juuri tulin tämän kauden ekoilta ulkojäiltä, kyllähän tuo maistui :)
 
Viimeksi muokattu:
Nyt luvassa olisi tosiaan vihdoin pikkupakkasta ja pääsee ekaa kertaa tänä talvena ulkojäille. Ja nimenomaan luonnonjäille! Suhteessa tekojäihin luonnonjäillä on paljon ns aidompi tunnelma ja pelit saadaan usein pystyyn. Esim Käpylän tekojäällä on yleensä jotain K-Vantaa/jokeri-junioria mesoamassa kovaan ääneen uusista varusteistaan ja lämimässä pikkulapsia päähän. Pelejä saadaan pystyyn aniharvoin. Luonnonjäillä on rento meininki ja peliin kelpuutetaan kaikki vauvasta vaariin.

Tällä kaudella itselläni jääurheilu on rajoittunut kaukalopalloiluun about kerran viikossa ja pakkaset ovat nyt enemmän kuin tervetulleita. Liikuntaformaattina ulkojääpelailu on aivan ehdoton ykkönen!
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Kyllä tästä kaudesta on tulossa todella tynkä ulkohöntsäilyn osalta pk-seudulla, tosin taisi joku kausi 2005/2006 olla vähän samanlainen, jäät tulivat vasta tammikuun lopulla.
Ja juuri nyt kun kausi saattaisi kohta startata, pitää lähteä reissuun...eli efektiivisesti lätkäkausi jää n. kuukauden mittaiseksi kun kenttien huolto kuitenkin lopetetaan siellä maaliskuun alussa. Toki jos nyt on säästetty paljon rahaa huoltotöissä, niin ehkä säitten salliessa huoltoa voisi jatkaa pidempäänkin mutta...
 

Kynäilijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lassilassa on tullut pyörittyä useampanakin viikonloppuna. Ongelmana on väenpaljous, joka haittaa nautintoa vähän liikaa. Pahimmillaan vetelijöitä on ollut lähemmäs 30-40 yhtä aikaa jäällä, jolloin vetelyt jää aika vähäisiksi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Muutenkin, jää hyvät luistelutreenit pois ohjelmasta kun tapana on viikonloppuina aamuvarhaisin mennä yksin tyhjään kaukaloon ja siinä neppailun ohella luistella niin että reidet huutavat armoa.
Tämä sama juttu on itselle yksi hienoimpia asioita elämässä. Se tunne kun olet yksin tai kaverin kanssa aamulla ulkojäillä pienessä pakkasessa. Kaukalossa vedät niin perkeleesti päästä päähän ja pystyt omassa rauhassa tehdä niitä juttuja, kikkailla ja vedellä.

Illalla kun menet samaan paikkaan, niin siellä on se 40 tyyppiä odottamassa lämärivuoroa ja saat varoa ettet törmää johkin junnuun luistellessa.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Onko Helsingissä luonnonjäät jo päässeet aukeamaan? Pakkasta on nyt ollut muutama päivä, joten kelien puolesta pitäisi onnistua.
 

Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Siitä aukesi tämä kausi. Rekolassa oli huonokuntoinen jää ja kaukaloon ei vielä päässyt mutta muuten ihan ok meininki. Aika paljon oli jengiäkin paikalla jään kuntoon nähden ja tarkkana sai laukoessa olla ettei kukaan luistele sektorissa. Siitä huolimatta joku möhömahainen IFK-pipoinen silmälasipää antoi palautetta aiheesta. Totesin ettei tarvitse pelätä, olen tarkka näissä asioissa. Otti loukkauksena ja sanoi ettei hän isona miehenä pelkää mitään, tässä vaiheessa sananvaihto alkoi saada niin negatiivisen vivahteen että koitin keventää tunnelmaa sanomalla että pipo on ainakin herralla oikea. "On ja on paljon muutakin oikeeta!" tämä kuulosti jo sen verran iskuyritykseltä että lopetin kiusalliseksi käyneen keskustelun vaikenemalla. Kaikenlaista sakkia tuolla pyörii, varsinkin ylihuolehtivat vanhemmat ovat kärkkäitä kommentoimaan vähän joka asiaa. Ymmärtäähän sen tietysti, jotkut varomattomasti lämivät puusilmät eivät mieti ollenkaan mitä vahinkoa kiekolla voi lapselle saada aikaan.
 

ysiyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Kärpät, Rams, Real Madrid
Kaikenlaista sakkia tuolla pyörii, varsinkin ylihuolehtivat vanhemmat ovat kärkkäitä kommentoimaan vähän joka asiaa. Ymmärtäähän sen tietysti, jotkut varomattomasti lämivät puusilmät eivät mieti ollenkaan mitä vahinkoa kiekolla voi lapselle saada aikaan.


Jep, ja täälläpäin ovat vielä niin tyhmiä että menevät luistelemaan maalien taakse lapsiensa kanssa. Jos käy asiallisesti sanomassa että voisitteko siirtyä niin tupisevat vain että vetäkää matalampia vetoja yms.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara
Jep, ja täälläpäin ovat vielä niin tyhmiä että menevät luistelemaan maalien taakse lapsiensa kanssa. Jos käy asiallisesti sanomassa että voisitteko siirtyä niin tupisevat vain että vetäkää matalampia vetoja yms.

Joo toi maalin edessä/takana luistelu on jotain käsittämätöntä. Täälläpäin on tilanne sellainen että jos on vanhemmat mukana niin he kyllä käskevät lapsensa pois vaarasektorilta, mutta muulloin nuo pikku puusilmät pyörivät maalin ympärillä käsittämättä että vetovuoroaan odottaa viisi jätkää. Tekisi mieli pamauttaa lämärillä paskat pihalle tuommoisilta. Omivat koko maalin ja vetelevät pikku vippaisuja maalin ympärillä.

Kuten täällä on jo useasti mainittu niin hienointa on tosiaan vetää yksin jäällä niin täysiä kuin lähtee ja muutenkin heittää pikku neppailua. Niin kovaa että kotona on täysin uupunut olo. Alkoikin tässä tehdä mieli jäälle painamaan sata lasissa luistinten rouhiessa jäätä... se rouheen ääni aiheuttaa mahtavan fiiliksen, tunne on kuin korkeampi elämisen taso tai vastaavaa. Menipä filosofiseksi :D.
 

Götze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kerkeshän sitä muutamaan otteeseen käymään jäillä ennen inttiin lähtöä. Vähän latisti kyllä tunnelmaa kun Kuopionlahden kentälle ei vaan helvetti voida tuoda niitä maaleja, ei tulla auraamaan koneella eikä valojakaan saada päälle, vaikka porukkaa oli eilenkin ihan hyvin. On se kuitenkin niin mahtavaa että pakko se oli käydä lämimässä muutamaan otteeseen:)
 

jiihoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Tiedoite Leppävaara

Espoon Leppävaarassa oli tänään molemmat kaukalot auki. Jää tosin oli vielä hieman ohut ja huonokuntoinen eikä maaleja ollut, mutta kyllä siellä ensimmäiset innokkaat olivat jo pelailemassa. Kentänhoitajan mukaan kaukalot ja avojää ovat täydessä iskussa parin päivän sisällä, mikäli pakkaset jatkuvat. Itse olen opiskelujen takia alkuviikon Turussa, mutta torstaina olisi tarkoitus käydä avaamassa Lepuski-kausi.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Oho, tuohan on päivän paras uutinen. Huomenna siis ehkä voisi käydä koestamassa vähän sirklailua ja tiistaina/keskiviikkona voisi jo höntsätä täysillä, which is nice.
 

Jiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Stadi HC, Jatkoaika HC, Slavia Praha
Soittelin Hiekkaharjun (Vantaa) kenttämestarille. Siellä on jäädytykset kovassa käynnissä ja uskoi huomenna (10.12.2012) kentän olevan käyttökunnossa. Itse päässen näillä näkymin vasta keskiviikkona sinne, "mut sit vedetää hei".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös