Monikohan avioero saatetaan alkuun vaatekaupassa? Vastausta synkähköön kysymykseen pohdin eräänä menneenä päivänä päästyäni ensimmäistä kertaa kolmeen tuntiin lepuuttamaan jalkojani kahvilassa. Penkkejähän ei nykyään ole enää missään, missä on myös ihmisiä. Ne on ilmeisesti kielletty valtiovallan tai muun tahon päätettyä kansalle olevan parhaaksi seistä ja puutua.
En ole nähnyt yhdessäkään vaatekaupassa asiakkaille tarkoitettua tuolia tahi muuta vastaavan asian ajavaa lepokeidasta eli rahia. Joskus olen kuullut selitettävän, että penkki siellä ja toinen täällä saattaisi houkutella liikehuoneistoihin juoppoja ja muuta yhteiskunnan sivupolkujen kulkijoita istuksimaan ja aikaansa viettämään. Kehno selitys, useimmat näkemistäni juopoista ovat olleet miehiä. Ja kuka mies, helvetti soikoon, pakottamatta vaatekauppaan menisi, vaikka siellä odottaisi kullattu valtaistuin?
Kerran olen päätynyt putiikkiin, jonne oli älytty mukavahko istuinryhmä asemoida tuskaisten miesten iloksi. Miesten, jotka joutuvat puolisoiden seurana kauppakassien kanniskelijoiksi ja makutuomareiksi - tukehtumaan huonon ilmastoinnin ja löyhkäävän alelaarista kaivetun parfyymin unioniin, jossa edes se, että ympäröivistä kanssaihmisistä 99% on naisia, ei riitä lohduksi. Niihin afääreihin taluttavat miehensä, ymmärtämättömät, saamaan saatana sydänkohtauksen tai ainakin katkomaan verisuonensa päästään.
Siinäkin putiikissa, johon sohvakalusto oli onnekseni rustattu, se jumalaisen rauhan vyöhyke oli saatu latistettua. Nöyryytetyksihän siinä itsensä tuntee, kun istahdettuaan hetkeksi aloilleen alkaa sillä keitaalla hamuilla viereisestä hyllystä lukemista ajankulukseen. Sukkahousulaarin katveessa kipeimmin kaivatessaan tuekseen hevosvoimia, kodin elektroniikkaa tai edes jalkapalloa käsitteleviä painotuotteita saa pettyä käteen tarttuessa talkkiperseisten vauvojen potretteja tai häämekkoja täyteen ammuttu akkajulistus. Aivan kuin yhdelläkään emännällä olisi kiinnostusta irtautua hetkeksikään hyllyjen välistä tohisemasta lukemisen pariin, olivathan he omassa paratiisissaan, jonka kuumuuteen on moni mies kuoliaaksi asti kuihtunut.
Naiset valittavat aina miesten pukeutumisen helppoutta omaansa verrattuna. He eivät ymmärrä, että miehen toimintamalli on esi-isiltä verissä peritty. Tule, ota ja mene. Tyylikäs pukeutuminen ei vaadi tuntikausien hörmyämistä. Miehen toimintamalliin ei kuulu hypistellä kaikkea sitäkin, mitä ei haluta tai olla varta vasten ostamassa. Ei kuulu tapaan kiertää satakunta kauppaa palatakseen lopulta niistä ensimmäiseen kuittaamaan mukaansa ihan ensimmäisenä hyppysissä ollut rätti, tai mennä ostamaan kenkiä, ja tulla takaisin kaikkea muuta ostettuna, paitsi kengät. Toisin kuin naista, moinen lopputulema saattaisi miestä jopa ahdistaa.
Vaatteiden ostelu onkin naisten paratiisi, josta he nauttikoot keskenään. Miehet eivät siitä saa kuin päivän mittaan kipeytyneet kintut, virtaavan tuskan hien tahmaaman paidan selkämyksen, ja vihat päällensä, mikäli sopivaa kolttua ei satu kaunokaiselle löytymään. Sitä, missä takamus ei näytä isolta.
Jos niin monta yhdistystä ei täällä olisi jo perustettu, ostosfobiaisten miesten tukiryhmä olisi syytä perustaa. Oluen ääressä herkkämielisimmät jakaisivat traumansa. Kohtalotoveriksi jos joku julkeaa ilmoittautua, olkoon tämä ketju sille kanava.
Naisten paratiisi on hämmentävällä tavalla paikka, johon joutuminen tuo esiin miehen huonoimmat puolet. Onneksi ajan myötä puolisoni on oppinut tajuamaan, että naisen paratiisissa miehen paikka ei ole tämän rinnalla. Löysi matkalla myös vastauksen kysymykseen, miksi mä ”taas oon tollanen”.
Jaa minkälainen? Tiedätte varmasti, ”no tollanen”.
Ja loppupäivä mykkäkoulua.
En ole nähnyt yhdessäkään vaatekaupassa asiakkaille tarkoitettua tuolia tahi muuta vastaavan asian ajavaa lepokeidasta eli rahia. Joskus olen kuullut selitettävän, että penkki siellä ja toinen täällä saattaisi houkutella liikehuoneistoihin juoppoja ja muuta yhteiskunnan sivupolkujen kulkijoita istuksimaan ja aikaansa viettämään. Kehno selitys, useimmat näkemistäni juopoista ovat olleet miehiä. Ja kuka mies, helvetti soikoon, pakottamatta vaatekauppaan menisi, vaikka siellä odottaisi kullattu valtaistuin?
Kerran olen päätynyt putiikkiin, jonne oli älytty mukavahko istuinryhmä asemoida tuskaisten miesten iloksi. Miesten, jotka joutuvat puolisoiden seurana kauppakassien kanniskelijoiksi ja makutuomareiksi - tukehtumaan huonon ilmastoinnin ja löyhkäävän alelaarista kaivetun parfyymin unioniin, jossa edes se, että ympäröivistä kanssaihmisistä 99% on naisia, ei riitä lohduksi. Niihin afääreihin taluttavat miehensä, ymmärtämättömät, saamaan saatana sydänkohtauksen tai ainakin katkomaan verisuonensa päästään.
Siinäkin putiikissa, johon sohvakalusto oli onnekseni rustattu, se jumalaisen rauhan vyöhyke oli saatu latistettua. Nöyryytetyksihän siinä itsensä tuntee, kun istahdettuaan hetkeksi aloilleen alkaa sillä keitaalla hamuilla viereisestä hyllystä lukemista ajankulukseen. Sukkahousulaarin katveessa kipeimmin kaivatessaan tuekseen hevosvoimia, kodin elektroniikkaa tai edes jalkapalloa käsitteleviä painotuotteita saa pettyä käteen tarttuessa talkkiperseisten vauvojen potretteja tai häämekkoja täyteen ammuttu akkajulistus. Aivan kuin yhdelläkään emännällä olisi kiinnostusta irtautua hetkeksikään hyllyjen välistä tohisemasta lukemisen pariin, olivathan he omassa paratiisissaan, jonka kuumuuteen on moni mies kuoliaaksi asti kuihtunut.
Naiset valittavat aina miesten pukeutumisen helppoutta omaansa verrattuna. He eivät ymmärrä, että miehen toimintamalli on esi-isiltä verissä peritty. Tule, ota ja mene. Tyylikäs pukeutuminen ei vaadi tuntikausien hörmyämistä. Miehen toimintamalliin ei kuulu hypistellä kaikkea sitäkin, mitä ei haluta tai olla varta vasten ostamassa. Ei kuulu tapaan kiertää satakunta kauppaa palatakseen lopulta niistä ensimmäiseen kuittaamaan mukaansa ihan ensimmäisenä hyppysissä ollut rätti, tai mennä ostamaan kenkiä, ja tulla takaisin kaikkea muuta ostettuna, paitsi kengät. Toisin kuin naista, moinen lopputulema saattaisi miestä jopa ahdistaa.
Vaatteiden ostelu onkin naisten paratiisi, josta he nauttikoot keskenään. Miehet eivät siitä saa kuin päivän mittaan kipeytyneet kintut, virtaavan tuskan hien tahmaaman paidan selkämyksen, ja vihat päällensä, mikäli sopivaa kolttua ei satu kaunokaiselle löytymään. Sitä, missä takamus ei näytä isolta.
Jos niin monta yhdistystä ei täällä olisi jo perustettu, ostosfobiaisten miesten tukiryhmä olisi syytä perustaa. Oluen ääressä herkkämielisimmät jakaisivat traumansa. Kohtalotoveriksi jos joku julkeaa ilmoittautua, olkoon tämä ketju sille kanava.
Naisten paratiisi on hämmentävällä tavalla paikka, johon joutuminen tuo esiin miehen huonoimmat puolet. Onneksi ajan myötä puolisoni on oppinut tajuamaan, että naisen paratiisissa miehen paikka ei ole tämän rinnalla. Löysi matkalla myös vastauksen kysymykseen, miksi mä ”taas oon tollanen”.
Jaa minkälainen? Tiedätte varmasti, ”no tollanen”.
Ja loppupäivä mykkäkoulua.