Mehän emme tiedä, kuinka mulkku Pasi Mustonen tai kuinka hankala egoisti Noora Räty on. Me tiedämme vain sen, että 16 pelaajaa on toimittanut kirjallista materiaalia Jääkiekkoliitolle juuri ennen olympialaisia. Me emme tiedä, kuinka paljon on käyty palavereja ja kuinka paljon on mitäkin luvattu. Ja kenties jätetty lupauksia pitämättä.
Ihan yleisesti sanoisin, että joukkuepelaajat arvostavat yli kaiken tasapuolisuutta ja -arvoisuutta. Totta kai joukkueissa on aina tietty nokkimisjärjestys, mutta se kuuluu kuvaan. Ja usein jokainen pelaaja, joka pyörii riittävän pitkään mukana pääsee nokkimisjärjestyksessä ylöspäin. Jos nuorimmat pelaajat keräävät kiekot, aina tulee nuorempi.
Noora Räty voi olla mulkku, mutta sen sanon, että näitä juttuja alkoi tulla ulos vasta sen jälkeen, kun sukset menivät Mustosen kanssa ristiin. Ja asia, mistä sukset menivät ristiin, ainakin julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella, oli mun mielestäni Rädyn puolelta täysin ymmärrettävä. Sovitut duunit pitää hoitaa ja Räty ei todellakaan ole mikään kehäraakki, jolla ei olisi ollut joukkueelle mitään annettavaa. Päinvastoin. Kateutta on aina eivätkä kaikki ole toistensa parhaita kavereita. Mutta toimeen pitää tulla ja valmentajien tehtävä on hyödyntää kaikkia parhaita pelaajia. Kuinka moni on sitä mieltä, että Pennanen toimi Blomqvistin kanssa täysin oikein? Riippuu varmasti näkökulmasta, mutta mielestäni parhaiden pelaajien pitää olla joukkueessa ja mielellään pelata.
Joskus vain mitta tulee täyteen ja sen jälkeen tunne ottaa vallan. Ei kaikilla, mutta suurimmalla osalla kyllä. Entäpä, jos Räty onkin laittanut oman maineensa likoon, jotta liitossa mentäisiin eteenpäin ja pakotettaisiin katsomaan peiliin? Se on usein myös kokeneiden pelaajien velvollisuus. Kun asioihin tulee perspektiiviä, oma "maine" tuntuu vähemmän merkittävältä, jos on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että jatkossa asiat olisivat paremmin. Itse olen ainakin iän myötä ymmärtänyt tämän merkityksen. Toki sitä nuorena mielellään oli mustavalkoisesti jotain mieltä ja sanoi aina mielipiteensä, mutta sitten tuli vaihe, jolloin tajusi olla hiljaa ja sekaantumatta. Kunnes itseluottamus ja -varmuus nousivat sille tasolle, että mieleen nousi "fuck it, nyt mä en vain enää voi olla hiljaa, ihan sama, paljonko kuraa tulee niskaan, asiaan on puututtava". Toki, jos ei koskaan niin toiminut, sellainen voi tuntua kamalalta ja vieraalta, mutta mikään ei ikinä muutu, ellei joku nouse esiin. Useinkaan he eivät tee sitä itsensä takia, vaan ihan muiden. Tätä näkökulmaakin kannattaa miettiä.