finnishninja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Gunnilse IF
Nainen alkaa olla yhä tutumpi näky jokaisella työmaalla. Jopa perinteiset ”miesten” työt alkavat olla naisten miehittämiä (!). Näistä voisin mainita esim. Poliisin, linja-autonkuljettajan ja armeijan.
Myös teollisuus on yhä avoimempi naisen palveluille. Vielä muutamia vuosia sitten he kelpasivat vain koneiden ääreen, nyt heitä löytyy yhä useammin johtokunnasta, tuotekehittelystä ynnä muista vastaavista tehtävistä. Rajat naisen ja miehen työtehtävissä hälvenevät päivä päivältä yhä enemmän. Kivaa naiselle, mutta ei aina miehelle, joka saa monesti paikkailla naisen tekemättä jättämiset.
Kehitys tulee mennä tähän suuntaan, näinhän se on, mutta minusta on aika esittää myös hieman kysymyksiä:
- Menemmekö tähän suuntaan koska meidän on vain mentävä tähän suuntaan?
- Onko naisen läsnäolo jokaisessa työpaikassa itsestään selvyys, vain tulisiko meidän katsoa tätä hieman tiukemmin ja todeta: tämä on miesten hommaa ja sillä siisti!
- Pitäisikö naisen soveltuvuutta eri töihin katsoa hieman kriittisemmin?
En nyt tarkoita etteivätkö naiset pystyisi tekemään miesten töitä siinä missä miehetkin, mutta joskus tuntuu siltä että naisia haalitaan mukaan vain itse asian takia ja sitten katsotaan sormien läpi häntä, joka toimii periaatteessa maskottina ja on vain tiellä. Nainen asetetaan usein työhön pelkästään pakon edessä tyyliin – nyt on pakko ottaa nainen, sillä olemme palkanneet viisi miestä viime vuoden aikana ja näin usein kahdesta kolmesta tarjolla olevasta naisesta valitaan yksi, oli hän sitten työhön sopiva tai ei.
Ennen kuin joku nyt ärähtää ja epäilee etten voi ottaa käskyjä vastaan naiselta – kyllä, voin ottaa ja työskentelen usein myös naisten kanssa, mutta minua on alkanut kyrsimään heidän mukaan haaliminen vain siksi, koska heitä pitäisi saada mukaan ja vain koska he ovat vähemmistö miehisessä työpaikassa.
Toisekseen ihmettelen missä on naisen oma itsekritiikki. Miten nainen jaksaa roikkua mukana seinän koristeena päivästä toiseen, vaikkei hän ymmärrä mistään mitään? Miten hän jaksaa vain hymyillä ja olla hiljaa? Miksei nainen koskaan ”saa tarpeekseen” ja sano suoria sanoja?
Tulin ajatelleeksi tätä, kun kollegani huokaisi johtajan esitellessä taas uuden naisen: ”Jaha, taas saatiin uusi maskotti muutamaksi viikoksi, joka ei saa edes keittää meille kahvia…”
Mitä mieltä?
Minusta meidän tulisi suunnata katseemme enemmän siihen, onko nainen sovelias tehtävään, kuin siihen että avoimeen paikkaan otetaan tällä kertaa nainen.
Myös teollisuus on yhä avoimempi naisen palveluille. Vielä muutamia vuosia sitten he kelpasivat vain koneiden ääreen, nyt heitä löytyy yhä useammin johtokunnasta, tuotekehittelystä ynnä muista vastaavista tehtävistä. Rajat naisen ja miehen työtehtävissä hälvenevät päivä päivältä yhä enemmän. Kivaa naiselle, mutta ei aina miehelle, joka saa monesti paikkailla naisen tekemättä jättämiset.
Kehitys tulee mennä tähän suuntaan, näinhän se on, mutta minusta on aika esittää myös hieman kysymyksiä:
- Menemmekö tähän suuntaan koska meidän on vain mentävä tähän suuntaan?
- Onko naisen läsnäolo jokaisessa työpaikassa itsestään selvyys, vain tulisiko meidän katsoa tätä hieman tiukemmin ja todeta: tämä on miesten hommaa ja sillä siisti!
- Pitäisikö naisen soveltuvuutta eri töihin katsoa hieman kriittisemmin?
En nyt tarkoita etteivätkö naiset pystyisi tekemään miesten töitä siinä missä miehetkin, mutta joskus tuntuu siltä että naisia haalitaan mukaan vain itse asian takia ja sitten katsotaan sormien läpi häntä, joka toimii periaatteessa maskottina ja on vain tiellä. Nainen asetetaan usein työhön pelkästään pakon edessä tyyliin – nyt on pakko ottaa nainen, sillä olemme palkanneet viisi miestä viime vuoden aikana ja näin usein kahdesta kolmesta tarjolla olevasta naisesta valitaan yksi, oli hän sitten työhön sopiva tai ei.
Ennen kuin joku nyt ärähtää ja epäilee etten voi ottaa käskyjä vastaan naiselta – kyllä, voin ottaa ja työskentelen usein myös naisten kanssa, mutta minua on alkanut kyrsimään heidän mukaan haaliminen vain siksi, koska heitä pitäisi saada mukaan ja vain koska he ovat vähemmistö miehisessä työpaikassa.
Toisekseen ihmettelen missä on naisen oma itsekritiikki. Miten nainen jaksaa roikkua mukana seinän koristeena päivästä toiseen, vaikkei hän ymmärrä mistään mitään? Miten hän jaksaa vain hymyillä ja olla hiljaa? Miksei nainen koskaan ”saa tarpeekseen” ja sano suoria sanoja?
Tulin ajatelleeksi tätä, kun kollegani huokaisi johtajan esitellessä taas uuden naisen: ”Jaha, taas saatiin uusi maskotti muutamaksi viikoksi, joka ei saa edes keittää meille kahvia…”
Mitä mieltä?
Minusta meidän tulisi suunnata katseemme enemmän siihen, onko nainen sovelias tehtävään, kuin siihen että avoimeen paikkaan otetaan tällä kertaa nainen.