Ilmoitukset

Nimimerkki heavylutaa18 on saanut viikon pelikiellon provosoivasta ja aiheeseen liittymättömästä TPS-osion viestistä.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Valle kirjoitti Jokereiden omistajakuvioita käsittelevässä ketjussa epäoleellisuuksia ja henkilökohtaisuuksia sisältävän viestin, vaikka olimme asiasta jo ketjunootilla huomauttaneet. Johtuen nimimerkin mittavasta rikehistoriasta, hänet on passitettu kolmen kuukauden pelikieltoon.

Myös nimimerkki JjZz on saanut pelikiellon turhasta henkilökohtaisesta hyökkäyksestä samassa ketjussa. Hänen kohdallaan koimme kuitenkin viikon pelikiellon riittävän.

Nimimerkki lainelaser on passitettu viikon pelikieltoon useammasta täysin turhasta JYP-osioon kirjoitetusta viestistä.

Nimimerkki Kimmo Stasin viesti Elias Petterssonin ketjussa oli täysin turha, sisälsi itsemoderointia ja keskittyi asian sijasta nimimerkkiin. Tämän vuoksi olemme päättäneet antaa hänelle kahden viikon pelikiellon. Juuri päättynyt pelikielto vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin ja oikean nimen yhdistäminen sekä aiheeseen liittyvä vihjailu ja arvuuttelu ovat palstallamme äärimmäisen rangaistavia. Tämän vuoksi nimimerkki MHPeg on saanut kuukauden pelikiellon Tommi Santalan ketjuun kirjoitetusta viestistä.

Nimimerkki Vilja kuittaa itselleen viikon pelikiellon HIFK-osioon kirjoitetuista turhista ja täynnä kirjoitusvirheitä olevista viesteistä.

Myös nimimerkit Pekka Kaukalo ja RedDawn huilaavat seuraavan viikon HIFK-osioon kirjoitetuista turhista ja sisällöttömistä viesteistä.

Nimimerkki Roger Moore on saanut viikon pelikiellon otteluseurantaan kirjoitettujen henkilökohtaisten hyökkäysten vuoksi.

Sulje ilmoitus

n. 1/3 runkosarjasta pelattu - Millä mielin loppukauteen?

Viestiketju osiossa 'HIFK' , aloittajana Tinke-80, 06.11.2018 klo 14.48.

  1. Tinke-80 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Haukat
    Ennen kauden alkua tuli kyseltyä millä mielen lähdet kauteen. Harva siinä ketjussa osasi olla näin pessimistinen vaikka ykkössentteriä kaivattiinkin joukkueeseen laajalla rintamalla.

    Millä mielin kauteen 2018–2019?

    Maalivahdit

    Engren on ollut yllättävän huono eikä Ruususta ole ollut paikkamaan tilannetta. Tälle pitäisi saada jotain tehtyä ja nopeasti. Toivon mukaan Engren palaa loukkaantumisestaan nopeasti ja saa samanlaisen draivin päälle kuin mitä Kiben juhlamatsissa.

    Puolustus

    Loukkaantumisten takia IFK on joutunut peluuttamaan esim Ulanderia aivan liian isolla roolilla. Kunhan loukkaantumiset saataisiin kuriin niin pakisto olisi todella erinomainen.

    Hyökkäys

    Taas niitä loukkaantumisia. Niiden taakse olisi helppo mennä, mutta onhan IFK ollut 1. kentän varassa melkein koko kauden kunnes Thorell loukkaantui. Osa pelaajista alisuorittaa ja loukkaantumisten takia joudutaan peluuttamaan liikaa junnuja, joista toki osa on vastannut huutoon ja pelannut erinomaisesti. Näistä voisi mainita Lundellin ja Nordgrenin erikseen.

    Summa summarum

    Liikaa loukkaantumisia, taas kerran mutta kyllä tuolla kalustolla pitäisi paremmin pärjätä. En lähde kovin luottavaisin mielin loppukauteen.
     
  2. Ishmael Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Vancouver Canucks
    Lainaus:
    IFK on ollut pitkään 1-ketjun varassa myös Kangasniemen nuhan takia. Ja sitten kun Thorell putosi pois ei jäljelle enää jäänyt ainuttakaan hyökkäysorientoitunutta ketjua. Taitavaa sellaista.
    Vielä ollaan erittäin kaukana siitä ”neljän ketjun kokonaisuudesta”, jota Selin taisi rummuttaa jossain vaiheessa.
     
  3. jph27 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK,Chicago blackhawks
    No vielä toivoa on kuulemma IFK 79-80 on ainut jengi joka vahvan syksyn jälkeen ollut mestari. lähde: Twitter @lligadata

    Aika paljon siellä on ongelmia ihan peruspelaamisen kanssa. Taukojen jälkeen usein nähdään voimasuhteiden elämistä, toivottavasti IFK:n käyrä nouseva. Kovin paljon laskevampi se ei voi tuosta olla.
     
  4. Dennis Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Eniten parannettavaa on valmennuksella ja maalivahtipelissä. Jos Engren saa pelinsä vuoden takaiseen kuosiin ja avainpelaajien loukkaantumiset ei kestä koko kautta, niin sijat 4-6 on realismia. Kärpät ja TPS karkasi jo, Tappara kiilannee sarjakolmoseksi. Tuossa myös ne porukat, joille jäädään myös puhtaasti pelaajamateriaalissa.
     
  5. WPK Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
    Lainaus:
    Viime vuonna tähän aikaan oululaiset tais olla jo tukevasti keulilla. Siitä samaa mieltä, ettei HIFK:n käytä voi enää huonommaksi muuttua, koska sen verran pahasti joukkue on jo kyntänyt. Jopa viimeisten 10 pelin kuntopuntarissa HIFK on kaksinumeroisilla sijoituslukemilla. Ei voi ainakaan puhua pienestä notkahtamisesta.
     
  6. Wiltord Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Enemmän on kerätty pisteitä kuin viime kaudella tähän aikaan. Silloin alku oli jokin historian huonoin tuloksellisesti ja perus loukkaantumissuma tuli siihen perään. Kärjistetysti silloin pelillisesti meni todella paljon huonommin ja Engren pelasi niitä harvoja pisteitä IFK:lle. Sitten porukkaa palasi sairastuvalta ja pelikin alkoi rullaamaan.

    Nyt on taas loukkasntumissuma, pelillisesti on mennyt välillä ihan hyvin. Maalivahdit ovat liigan pohjasakkaa ja pelin tasossa näkyy taas loukkaantumiset. Saa nähdä mikä on tämän kauden tarina.

    Runkosarjassa pitää mennä kuuden joukkoon. Sitten onkin kova työmaa vetää koko ajan ylemmäs sijoittuneita vastaan pleijarit.
     
    Pekka Kaukalo tykkää tästä.
  7. #71 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
    Mietteliäin fiiliksin. Toisaalta tilanne ei ole niin paha kuin palstan konsensuksesta voisi päätellä, ja vertailukohtaa voi hakea vaikkapa viime syksystä. Loukkaantumistilanne tulee helpottamaan, ja pelillisesti en näe valtavaa ongelmaa IFK:n tekemisessä. MUTTA on myös selvä, että jos sitä nakkikippoa tosissaan aiotaan hakea, on Tobiaksen onnistuttava ihan nappiin. Tähän astisilla näytöillä herättää kysymyksiä, mutta en tyrmää vielä.
     
  8. torpeedo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
    Näyttäisi siltä että tästä tulee business-as-usual-kausi. Säälärit vältetään, mutta joudutaan liian vavhaa joukkuetta vastaan jo ekalla pleijarikerroksella. Sentteri- ja veskariosasto eivät yksinkertaisesti riitä kun kannua aletaan jakamaan.
     
  9. jph27 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK,Chicago blackhawks
    Lainaus:
    Pakko kysyä miten business-as-usual, eikös tässä jo useamman kerran peräkkäin olla oltu välierissä?
     
  10. torpeedo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
    HIFK on edennyt välieriin ylittämällä itsensä vahvan hyökkäyspelin ja loistavien maalivahtien turvin. Tämän kauden joukkueella ei ole kumpaakaan. Valitettavasti näin.
     
  11. Vilja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Menestyksen (?) kannalta ratkaisevaa on:

    1) Löytyykö mitat täyttävä centteri (nopeasti)
    2) Pääseekö Engren omalle huipputasolleen
    3) Ratkaisupelien alkaessa sairastupa jokseenkin tyhjillään
    4) Pahimmat vastustajat eivät olennaisesti vahvistu ennen siirtorajan umpeutumista.

    Jos 1-3 toteutuisi, sarjassa ei yhtään joukuetta, jonka yli ei päästäisi.
     
  12. stiflat Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    New York Rangers, HIFK
    Lainaus:
    Siten, että mitkään välierät eivät pitäisi olla yhtään mikään meriitti HIFK:lle. Vain ne mestaruudet muistetaan ja ne voinkin luetella KJ:n aikakauden jälkeen viestini alle. Katsokaa nyt helvetti Kärppiä ja Tapparaa ja verratkaa IFK:hon. Ei tässä mitään HPK:ta kannateta.

    Sen verran on "näitä kausia" nähnyt, että saa olla IFK joka vuorostaan osoittaa, että voi nousta ynnämuu-sijoilta/joukkueella mestariksi ja siten luoda uskoa, että seuraavaakin kautta kannattaa seurata muussakin kuin camp-huumori fiiliksissä.

    Jos HIFK on tässä vaiheessa kautta kaksikymmentä (20) pistettä kärkeä perässä, pitäisi monon heilahtaa välittömästi. En tiedä kenelle, mutta edes näön vuoksi jollekin. Ei paljoa lämmitä että ryminäpronssisijasta ollaan neljä pistettä perässä ja siihenkin väliin mahtuu vielä seitsemän joukkuetta edelle.
     
    Meedio tykkää tästä.
  13. Ishmael Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Vancouver Canucks
    Lainaus:
    Paras maalintekijämme sai jo kenkää. Oisko Quincey tai Eronen seuraava? Toisella liikaa partaa ja toisella ei kasva ollenkaan; ei tee hyvää ryhmädynamiikalle.
     
    Meedio tykkää tästä.