Miksei perunoihin sitten jää koukkuun?
Minä olen jäänyt, pysyvästi, perunaan sen kaikissa muodoissa. Tuo A-studion keskustelu oli kyllä hauska ja mielenkiintoinen näin 40 vuotta tupakoineen näkökulmasta.
Miksei perunoihin sitten jää koukkuun?
Kyllä koin myötähäpeää tuon naisen puolesta. Jeesus mikä idiootti. Vastapuolella kylmän viileästi hyvin argumentoiva, tieteeseen nojaava ja selkeää puhetta suoltava tohtori (käsittääkseni). Vastapuolella AMK Sosionomi joka siteerasi myös jotain omaa tutkielmaansa ja hoki "kyllä niitä tutkimuksia on" ja käski käydä jossain nettisivulla niitä katsomassa. Olisihan tuohon tupakan puolustajaksi löytynyt joku täysijärkinen ihminen jos olisi yrittänyt.
Käänsin kanavaa tuon yhden kohtauksen jälkeen kun en kestänyt tuota idioottia.
Minä olen jäänyt, pysyvästi, perunaan sen kaikissa muodoissa.
Tupakan nikotiinin valtava addiktiopotentiaali johtuu todella paljon siitä, että kun tupakansavua hengitetään keuhkoihin, keuhkorakkuloista imeytyy nopeasti suuri määrä nikotiinia, joka pääsee keuhkolaskimosta sydämen vasempaan kammioon, jonka kautta sydän pumppaa vahvasti nikotiinipitoisen veren suoraan aivoihin suurina määrinä lyhyessä ajassa. Aivoissa nikotiini sitten saa aikaan suuren dopamiinivasteen, joka on kaiken addiktion perusta. Esimerkiksi nikotiinilaastari ei ole läheskään niin addiktoivaa kun tupakka, sillä nikotiini imeytyy ihon pienistä pintaverisuonista tasaisemmin ja pienempinä annoksina eri puolille elimistöä, joten veren nikotiinikonsentraatio pysyy verraten pienenä eikä aiheuta niin suurta dopamiinin vapautumista aivoissa eikä täten ole niin addiktoivaa.Miksei perunoihin sitten jää koukkuun?
Tupakan nikotiinin valtava addiktiopotentiaali johtuu todella paljon siitä, että kun tupakansavua hengitetään keuhkoihin, keuhkorakkuloista imeytyy nopeasti suuri määrä nikotiinia, joka pääsee keuhkolaskimosta sydämen vasempaan kammioon, jonka kautta sydän pumppaa vahvasti nikotiinipitoisen veren suoraan aivoihin suurina määrinä lyhyessä ajassa. Aivoissa nikotiini sitten saa aikaan suuren dopamiinivasteen, joka on kaiken addiktion perusta. Esimerkiksi nikotiinilaastari ei ole läheskään niin addiktoivaa kun tupakka, sillä nikotiini imeytyy ihon pienistä pintaverisuonista tasaisemmin ja pienempinä annoksina eri puolille elimistöä, joten veren nikotiinikonsentraatio pysyy verraten pienenä eikä aiheuta niin suurta dopamiinin vapautumista aivoissa eikä täten ole niin addiktoivaa.
Rautalangasta vääntäen: ratkaisevinta on aivoihin menevän veren sen hetkinen nikotiinikonsentraatio.
Minä olen jäänyt, pysyvästi, perunaan sen kaikissa muodoissa.
Jos tuo kerran paikkansa pitää, esitän valistuneen arvauksen, että tupakoinnin keksijä oli irlantilainen.
Nikotiini on nikotiini, olipa se missä tahansa kasvissa. Tosin jotkut yhdisteet saattavat olla inaktiivisessa muodossa tai niiden biosaatavuus (imeytyminen, metabolisointi, ym.) saattaa olla huono, mutta nikotiinin kohdalla ei noilla liene väliä. Jos sen nikotiinin aivoihin saakka saat samanlaisena annoksena kuin tupakasta, niin se on tasan tarkkaan yhtä addiktoivaa fysiologisessa mielessä, olipa se perunasta, jugurtista tai pumpernikkelistä. En tiedä paljon perunassa on nikotiinia, mutta taitaa olla niin pieniä määriä, ettei niillä ole mitään väliä. Vähän niin kuin omenassa on pieniä määriä etanolia ja metanolia, mutta en nyt silti väittäisi, että vihannestorin eväillä saisi itsensä sokeaksi juopoksi.Entä onko myös perunanlehdissä nikotiiniä? Voisiko periaatteessa jäädä koukkuun polttamalla perunaa? Tai siis mihin vaan voi jäädä koukkuun, mutta toimiiko tuo samalla tavalla? Joo, oon vähän kuutamolla kaikista aineista ja biologiajutuista...
Eikös myötähäpeä tarkoita sitä että ihmisen käytös laukaisee jonkin sinussa itsessäsi olevan häpeän tunteen, josta et muuten ole tietoinen? Eli sinussa itsessäsi on häpeää? Miksi muuten tuntea häpeää toisen ihmisen tekemisistä? Voi olla että tämä on jotain ihan höpönlöpöäkin, mutta on varmasti terveempiäkin tapoja reagoida kuin myötähäpeä siihen jos joku mokaa. Ei sillä ettenkö itse tuntisi tuota myötähäpeää joissain tilanteissa.
Ai, tätä klikkaamalla ei päässytkään pakolaisketjuun. Luulin, että se on vain uudelleennimetty paremmin.
Mitä sitten itse häpeä on? Yksinkertaistettuna voitaisiin sanoa, että se on vastavuoroisuuden puutetta. Sitä voi tuntea ikään kuin sekä subjektina että objektina. Subjektina: en ole palauttanut lainaamiani rahoja. Objektina: näet kadulla jonkun selän puolelta, ja menet hakkamaan häntä tuttavallisesti, mutta kun jannu kääntyy ja hän näyttääkin ei-tuttuna kylmää naamaa, häpeät. Häpeän kokemisen voi varmaankin nähdä sekä positiivisena että negatiivisena asiana. Positiivisena sitä voi pitää siinä mielessä, että se on osoitus kyvystä tunnistaa vuorovaikutustilanteita (autisti ei varmaankaan tunne häpeää). Toisaalta häpeän katsotaan juontuvan erityisesti lapsuuden tilanteista, joissa ei ole saanut (usein äidiltä) vastavuoroisuutta.
Jos joku joskus kysyy, että mistä löytyy maailman surkein jäätelö, niin sitähän löytyy Norjasta. Olimme kumminkin kesäkuumalla jonottamassa sitä trondheimilaisesta jätsikojulta. Puistoalueella tepastelee tällainen rantojen päivettynyt herrasmies, jolla on todella risaiset ja paskaiset vaatteet sekä muovipussit kenkien tilalla.
Hieman vahingoniloisina toteamme, että hyvä kun näitä spurguja löytyy muualtakin kuin vain Suomesta.
Jonkin ajan kuluttua itsekseen mutiseva tyyppi tulee kohdallemme penkomaan roskista, ilmeisesti tyhjien tölkkien tai pullojen toivossa… spuge mutisi ja kiroili itsekseen suomen kielellä.
Paskat, väärin ostettu.Suomeen verrattuna joka paikassa on hyvää jäätelöä.
No onhan nyt ihan just tullu näitä kolmen kaverin jäätelöitä sun muita, mut kaupassa sitä tulee edelleen jatkettua aina suoraan pakastemarjojen luo pysähtymättä jätskihyllyn kautta, joten enpä tiedä onko ne jo löytäneet tiensä tänne kehä kolmosen ulkopuolelle. Lidlin ruskea suklaajätski kyllä oli ihan ok kun viisaudenhammaskipuihin sitä tällä vuosikymmenellä söin, mut se nyt ei ookkaan Suomesta. Myös Magnumit on olleet semihyviä, mut nekin on alusta lähtien olleet Unileverin.Paskat, väärin ostettu.
Pikkupuljuilla on omansa tietysti, mutta kyllä Valioltakin löytyy nykyään hyvää matskua, kuten Aino-sarja.EDIT: Perun puheeni. Helsingin Jäätelötehdas on Suomessa tehnyt hyvää jäätelöä ja olen sitä ostanutkin.
Tarkoitat varmaan Valiojäätelöä? Nestlé osti jäätelöliiketoiminnan Valiolta noin 10 vuotta sitten.Pikkupuljuilla on omansa tietysti, mutta kyllä Valioltakin löytyy nykyään hyvää matskua, kuten Aino-sarja.
Toi on muuten edelleen ihan käsittämättömän yleistä, että esimerkiksi pingviinituuttien luullaan olevan Valion kamaa. Olin myös itse siinä uskossa aika kauan noiden kauppojen jälkeenkin.Tarkoitat varmaan Valiojäätelöä? Nestlé osti jäätelöliiketoiminnan Valiolta noin 10 vuotta sitten.