Mainos

Myönteisten asioiden Kerho

  • 755 189
  • 3 658

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Kaljaa tuli juotua ja pitsaa syötyä. Matka oli ihan jees. Kerhokin taisi olla jäällä ajoittain. Juha Koivistollekin laulettiin. Peruslauantaita parempi.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Hienoa jos linjaa nyt muutetaan tiukempaan muottiin. Saadaan tämä kausi harjoitella uutta linjaa ja ensi kaudella sitten vasta tiukemmin.

Toki ikävää on se, että erikoistilanteita joutuu katsomaan useammin. Kerhon tapauksessa vetää mielen mustaksi.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuuntelin Liiga Without A Map -podcastia, jossa vieraana olivat Jormakka, Kontiola ja Alkio. Keskustelua oli mm. parhaimmista/ärsyttävimmistä Liigan maalilauluista ja hyvin oli Kerho edustettuna. Jormakan mielestä HPK:n maalilaulu alkaa ärsyttämään "kun muutaman kerran siellä on ottanut kunnolla dunkkuun."

Konna ja Alkio pitivät Kerhon maalilaulua Liigan parhaimpana yhdessä Tepsin kanssa. Konna kertoi, miten Kerho-aikoina hänen muksunsa tuota fiilisteli jopa tarhassa ja tuosta olikin joskus aikaisemmin juttua.

Jaksossa muutenkin puhuttiin melko paljon Rinkelinmäestä, esimerkiksi nyt vaikkapa Frisbee-kisasta. Kuunnelkaa, Spotifystä ainakin löytyy.

Niiiin se pointti: Peliotteet ovat nykyisellään aivan perseestä, mutta on meillä ainakin klassisen tyylikäs maalilaulu!
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Viimeksi muokattu:

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Loukkilistalla on enää kuusi nimeä! Näistä varmaankin kaksi palaa ensi viikoksi, jos ennusteet paikkansa pitävät
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Loukkilistalla on enää kuusi nimeä! Näistä varmaankin kaksi palaa ensi viikoksi, jos ennusteet paikkansa pitävät

Oliver Kiljunen (päivä kerrallaan)
Arttu Pelli (päivä kerrallaan)
Matti Järvinen (1 vko)
Jiri Pärssinen (2 vko)
Daniel Lebedeff (3 vko)
Miro Karjalainen (toistaiseksi)

Eiköhän tuonne täytettä saada.
 

Gibraltar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oliver Kiljunen (päivä kerrallaan)
Arttu Pelli (päivä kerrallaan)
Matti Järvinen (1 vko)
Jiri Pärssinen (2 vko)
Daniel Lebedeff (3 vko)
Miro Karjalainen (toistaiseksi)

Eiköhän tuonne täytettä saada.
Noi pitää lukea näin...
päivä kerrallaan= 1-2 vko
1 vko= 2-3 vko
2vko= kuukausi
3vko= loppu vuosi
Toistaiseksi= kaikki tietää miten tässä käy
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
On tää kerhon touhu sellaista perseilyä kentällä että toimistossa ettei ole edes tappiot hetkeen vituttanut. Olen peleissä läsnä kuten aika moni joka kerhon logoa paidassa tai jossain muussa vaatteessa kantaa ja hänelle siitä maksetaan!
 

pisnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
+hotsi oli hyvä
+lämäritutka, tällaisia jääkiekkoon liittyviä skaboja lisää (tarkkuusskaboja ehdotinkin joskus)
+fanishopissa oli Ossi Ikosen muki
+ei ollut lähtiessä paha ruuhka kun puolet lähti vikan vitosen tienoilla
 

Jeskamareee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers & HPK
Pelli ei laukonut tolppaan, vaan ratkaisi pelin maalillaan!

Kun Mika Toivola lähti seurasta, on HPK ollut toistaiseksi voittamaton joukkue.

Joly teki maalin. Eikä siinä vielä kaikki, Joly uitti kikkelin alta kiekon maaliin.

(Lupasin ennen peliä et vähintään 3 posia poimin ottelusta. Tässä ne nyt ovat, toki nämähän olikin helppo löytää)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös