Muukalainen

  • 1 554
  • 5
Tila
Viestiketju on suljettu.

Rööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen tässä puolitoista vuosikymmentä yrittänyt selvittää kirkonkylien elon syvintä olemusta. Edistystä ei juurikaan ole tapahtunut. Näiden maaseutujen metropolien sisin ei aukene ulkopuolisille, vaikka kuinka hyvällä tahdolla niitä koettaisi tulkita. Kaupunkilaista – etenkään Helsinkiläistä – ei sisään päästetä. Aina kun olen luullut soluttautumisen onnistuneen, päästyäni natiivien kanssa tiettyyn vaiheeseen, huomaan seuraavalla kerralla palanneeni lähtöruutuun. Olen kaiketi kelvoton seuramies tälle umpimieliselle rivitalokansalle. Itseasiassa olen jo antanut periksi, siksi tämä purkaus – kaatakaa itsellenne vaan – minä ainakin yritin.

Minulle tulee kotiin Yhteissanomat. Tilasin lehden saadakseni tähdellistä sisäpiiritietoa seudulta jonka asukkien ympäröimänä mökkeilen. Arvelin saavani tuosta mukavaa jutunjuurta baareihin, tanssilavoille taikka talkoisiin. Vaan eipä oikein napannut tuokaa yritys. Tämä julkaisu käsittelee mökkikuntani Savitaipaleen lisäksi Lemin, Taipalsaaren ja Suomenniemen päivänpolttavia aiheita. Lehdestä ahmin henkeäni pidätellen kaikki uutiskynnyksen ylittäneet tapahtumat. Kukaan ei ollut sylkenyt torille kuluvan viikon aikana. Viimenumeron etusivun yhteispotrettiin oli kuitenkin koottu kaikki seutukunnan koulunsa aloittaneet seitsenvuotiaat palleroiset. Laskin heitä olleen yhdeksän. Kelpo materiaalia takaamaan maaseudun tulevaisuuden – ei siinä mitään.

Nuokaan taaperoiset eivät kuitenkaan voi kirkonkyliensä raitteja huolettomin mielin taivaltaa, sillä seutua piinaa ennennäkemätön rikosaalto, joka hakee historiasta vertaistaan. Tämänkertaiset täsmäiskut oli tehty Taipalsaaren venerantaan, josta. kleptomaanit olivat vohkineet 17 litraa bensaa 20:n litran pänikästä. Tarina ei kerro oliko kanisteri täysi, vai jättivätkö sen verran, että isäntä saa verkot järvestä soutamatta. Suomenniemellä liiga oli murtautunut asuntoon poistuen sieltä tyhjän sahtikiulun kera, jossa karkumatkalla kolisi kaksi haulikon patruunaa. Eipä mennyt hukkaan tuokaan murto, sillä sorsajahti painaa päälle. Mämjärven rauhaisa idylli taasen haihtui kertaheitolla varastetun viinipullon ja kahden kirveen kera. Lisäkauhua piinattuun perheeseen vandaalit idättivät vielä puhkomalla pitkällisen säästämisen tuloksena hankitun kumiveneen laitaan reiän – puukko oli oma. Varoiksi olivat vielä vieneet kypärän, etteivät tuosta viinistä humaltuneena telo itseään. Jäänkin jännittyneenä odottelemaan, josko seuraavassa numerossa kerrotaan rajalla pysäytetyn kypäräpäinen, vaaralliseksi luokiteltava, juopunut rikollinen, jonka sahtikiulusta pisti esiin pari kirvesvartta - ilman hyvää päivää. Kriisiryhmän perustaminen lienee jo vireillä rikosten uhrien, sekä omaisten auttamiseksi, kuten myös avustustili paikalliseen Osuus Pankkiin.

Itseasiassa tuosta kirkonkylän syvimmästä olemuksesta minun piti alkaa, vaikkakin jo edellinen antanee jonkin moista alustusta aiheeseen, joten takaisin otsikkoon!. Luonnehdin tässä nyt vapaasti Suomenniemen elämänmenoa, koska omaan pesään ei kusta. Ja toisaalta olen Savitaipaleella saanut jo kertaalleen kyytiä, joten vaihtelu virkistää tässäkin mielessä.

Ihmisiä tapaa oikeastaan useamman kuin yhden kerralla ainoastaan kylän baarissa (lausutaan Paarissa) Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kaikki kynnelle kykenevät miehet ja mielestään viriilit naiset viettävät kaiken vapaa-aikansa siellä. Kaiketi heidän postinsakin on sinne käännetty. Muutoin kylät vaikuttavat asumattomilta.
Ehdoton ”suosikkini” on Suomenniemen Härkin Tupa, kylän ainoa Paari. Tien ohessa ja paikallislehdessä mainostetaan paikkaa viihtyisänä ja kodikkaana ruokaravintolana, jonka annokset hakevat vertaisiaan koko valtakunnasta. Kehottavat olemaan tarkkana, ettei popsiessaan tule kieltään nielaisseeksi. Toistaiseksi on vielä säilynyt kuin ihmeen kaupalla. Tiskin takana komeilee houkuttelevan näköinen menyy mitä moninaisimpine piffeineen. Listalta tilatessasi et kuitenkaan haluttua evästä saa, jos isäntä itse ei sattumoisin ole vuorossa – silloin kyllä pöytä pannaan koreaksi muukalaisen kunniaksi. Häntä kuitenkin tapaa valitettavan harvoin in duty. Yleensä siellä päivystää elämäänsä väsynyt siskonsa, joka ei pohjattomalta saamattomuudeltaan millään viitsis päivänpannua kummempaa möyhdettä alkaa väsäämään. Tuo päivän lounas lienee lähikoulun jätepaljusta ammennettua apetta, johon maitoa ei erikseen tarvitse tilata, jos tuota nyt kukaan vailla olisikaan. Milloin on nauta loppu, milloin bernais-kastu, milloin perunavaihtoehdot tuntuvat ylivoimaisilta. Vuorollaan olenkin jo alistunut ja otan sen perinteisen lämpimän karhun alimitoitetusta ”kylmäkaapista” – hyvä vasikka elää juomallakin. Ja mikä oikeus toisaalta minulla on tulla piinaamaan työssäkäyvää ihmistä työpaikalleen, mutta päivän pannuun en kyllä enää kajoa!

Suomenniemellä ihmiset ovat terveen uteliaita. Kun ajat kylän halki kaikki läsnäolijat keskeyttävät meneillään olevat toimensa ja seuraavat katseellaan kulkuasi. Härkkimen terassilla olut pullot pysähtyvät puoliväliin, tupakat unohtuvat huulille, postinjakaja seisauttaa liikeratansa, kyläkaupan kassa unohtaa asiakkaansa. Päät kääntyvät kollektiivisesti kuin tennisottelussa. Paariin saapuessasi katkaiset humalaisen örinän kuin veitsellä leikaten. Syvän hiljaisuuden vallitessa saat noutaa oluesi. Bongaat pöydissä puolituttuja, joiden kanssa olet tutun isännän esiliinana toimiessa iskenyt jopa tarinaa. Katsekontaktia hakiessa he kuitenkin keskittyvät tupakkeihinsa, taikka tavailevat kiinnostuneina bissepullojensa etikettejä, niin kuin sinne jotain uutta olisi juuri räntätty. Kaivavat hartaina neniään, taikka multaa kynsiensä alta, mutta kukaan ei ole tuntevinaan – saati sitten tervehtisi.

Kalenterivuoden aikana on kuitenkin muuan viikonloppu jolloin Paari hiljenee. Tällöin nuo vakiasiakkaat lähtevät kuin yhtä jalkaa katsomaan muailmaa. Vaihtoehtoja on ymmärtääkseni kaksi. Joko vyölaukkuihin pakataan Viipurin viisumi, taikka Tallinnan risteilylle tarvittavat tykötarpeet. Itseään huolitelluimpina pitävät miehet vievät tuolloin äideilleen SuomU:n(paikallinen urheiluseura) puna-musta-valkoisen verkkatakin pestäväksi, vaihtavat sukat ja valitsevat ne siistimmät lenkkarit matkaan. Simpsakammat naiset taasen ottavat vuoden toisen permiksen mahdollisimman tiiveillä kiharoilla. Homssut tyytyvät juurikasvun karkoittamaan latvapöseikköön. Aidoimmat uroot taasen luottavat satunnaisilla matkoillaankin valkoisen suolon kirjavoittamiin verryttelyasuihin, sekä jalan mukaan mukavasti muokkautuneisiin jalkineisiin – vaikka noista ukkovarvas veikeästi pilkistellen tervehtisikin vastaan tulijaa.
Reissussa pidetään perinteisesti tiiviisti yhtä. Juovutaan tanakasti jo bussimatkalla missä mehevimmät kaskut on jo tuhlattu ennen ”ulkomaille” ehtimistä. Laivoilla he eivät juuri huutele vieraisiin pöytiin, vaan viihtyvät lähinnä hyteissä halpaa viinaa särpien. Viipurista palailevat könsikkäät taasen ylistävät sen viisitoista kesäisen aulista olemusta arvoituksellisesti myhäillen. Tuliaisviinat horitaan bussissa kotimatkalla, missä saavutetaan taas uusi kliimaksi samoine kaskuineen.. Seuraavana aamuna vain harvat muistavat missään käyneensäkkään – pääasia kuitenkin että ”lystiä” piisasi.

Kylddyyriakin Suomenniemellä on toki tarjolla. Sitä esitetään pääasiassa paikallisella nuorisoseurantalolla harrastajateatterin voimin. Tuo iänikuinen ryhmä tulkitsee yhtä verevästi Shakespearia kuin Kiveäkin, taikka mitä hyvänsä minkä”ohjaaja” keksii numeroikseen. Vuorosanat ja kostyymit muuttuvat, mutta muutoin tulkinnat noudattelevat orjalllisesti kesäteattereista tuttua vouhkaamista. Varsinaisia profiili –taikka luonnenäyttelijöitä ryhmään ei ole eksynyt. Kaikki jotka kehtaa, joko rohkeuttaan taikka tyhmyyttään, saattaa itsensä näytille saavat minkä hyvänsä roolin. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö esitykset olisi varsinainen suksee. Samainen yleisö joka edesottamuksiaan hartaana seuraa illasta iltaan taputtaa haltioissaan ryhmän yhä uudestaan ja uudestaan kumartamaan heille.

Kylältä löytyy myös yksi ”ihan oikea” kirjailija, nimeä en nyt juuri tähän hätään muista, mutta ulkomuodollaan hän toki viestittää tehokkaasti taiteellista habitustaan – etenkin luomisprosessin ollessa huipussaan. Mies muistuttaa nimittäin erehdyttävästi Hakaniemen torin ympärivuorokautista asukkia - eipä silti, kännissähän minäkin näitä kirjoittelen, mikä ei voi olla välittymättä lukijoille. Olen yrittänyt löytää kyseisen hemmon tuotantoa muistilapun kera, mutta varsin tuntemattomalta kyvyltä hän kaupunkien kirjastoissa vaikuttaa. Voisiko olla niin, että kylän historiaan vankasti nivoutuvat romaanit käyvät apurahojen turvin kaupaksi ainoastaan Suomenniemellä? Tiedä häntä, mutta ihan mielenkiinnosta voisin yhden – jos noita enempää onkaan – lukaista.

Toisaalta ei tätä mainiota kirkonkylää ihan takapajulaksikaan voisi luonnehtia, sillä nämä peräänantamattomat poikamiehet ovat omalla sektorilla tehneet kaikkensa tuodakseen kansainvälisen tuulahduksen kyläyhteisöön. He nimittäin ovat tilanneet Sir Vilin postimyyntiluetteloista vaimoikseen Thaimaalaisia kaunottaria. Juuri männäviikolla tämä kolmen
nuorikon ryhmä oli valmistanut posket punehtuneina kyläläisille maittavaa perinneruokaansa makusteltavaksi Nuorisotalo-Nuotassa. Yhteissanomat todistaa kuvan kera erään naisen syöneen tilaisuudessa puikoilla. Läsnä olleet vanhatpojat olivat osoittaneet suosiota seisaaltaan ehtimättä kajota valmistettuihin eväisiin. Pilit puolijähmeinä he kaiketi riensivät kuin yhtenä miehenä suorittamaan varauksensa kylän kirjastoon. Nämä kun kuulemma ovat huomattavasti turvallisempi valinta kuin tyrkyllä olevat naapurin Svetlaanat ja Tatjaanat – Karpolta ehtyy materiaali käsiin….

Eipä kyllä tarvii taaskaan mitään!

Juohtuipa kuitenkin mieleeni….

Terv. Well done Rööri
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Paljasjalkaisena perusmaalaisena taidan olla jäävi kommentoimaan, mutta myönnän kyllä että selkeitä ennakkoasenteita ja jopa suoranaista epäluuloisuutta esiintyy kun kylällä (pitäjän keskusta) tulee puhetta "helsinkiläisistä". Jos pääkaupungista eksyy joku onneton viikonloppuiltana paikkakunnan ainoan varsinaisen baarin sulkemisaikaan sen välittömään läheisyyteen, ei varsinaisesti kannata mainostaa olevansa Helsingistä. Yleensä jäsentenväliset ovat noihin aikoihin kiivaimmillaan, joten ventovieraidenkaan kouluttamisen kynnys ei tuolloin liene kovin korkealla. ETENKIN, jos tuntemattoman tiedetään pitävän majaansa pääkaupunkiseudulla, kannattaa tämän pysytellä sivummalla taikka vaihtoehtoisesti ottaa jalat alleen.

Itse rauhallisena ja avarakatseisena ihmisenä en tietenkään moiseen syyllisty, vaan toivotan kaikki kansallisuudet porilaisista tzadilaisiin mitä lämpimmin tervetulleiksi kotikylääni. Mutta kaikki eivät ole yhtä vieraanvaraisia, sen kyllä myönnän.
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pitkään minä ratkaisuani mietin. Pyörin 20 neliön yksiöni länsisiipeä ympäri, tupakoin ketjussa, kävin töissä puolikierroksilla, Sputnik Cupin peleihin keskittyminen häiriintyi. Naapureiden tervehtiminen unohtui, niidenkin, jotka ovat talossa asumani neljän vuoden aikana jo alkaneet murahdella vastaukseksi. Lopulta päätös kypsyi: kyllä tähän on kantaa otettava. Ja uskallettava! Oltava MIES! Perkele. Testosteronia tihkuen istun tuolilleni (se narahtaa maskuliinisen massani alla), naksuttelen sormieni nivelet, röyhtäisen, pieraisen, ja ärjäisen kuvitteellisen vaimon hiljaiseksi (oikea käteni kramppaa kauhusta). Sitten otan jämäkän huikan siideristäni, hikkaan sirosti ja... No voi hitsi. Hyvä yritys kuitenkin. Silti, nöösipoikamaisuudestani huolimatta, tungen nyt näppini tännekin.

Minä olen kotoisin Yhteissanomien levikkialueelta, Taipalsaarelta. Ihan siitä kirkonkylästä, jonka ohi ajaa sitä juuri huomaamatta. Kirkko, kauppa, pari pankkia, kunnantalo, hyvin pieni "liikekeskus", jossa kioski, parturi ja apteekki. Ja Pölkkybaari. Turistipyydyksenä Röytyn majatalo. Asutusalueet eivät näy kylän läpi kulkevalle tielle.

Kirkonkylän järjestetyt vapaa-ajan aktiviteetit olivat Taipalsaarella viettäminäni nuoruusvuosina (83-95) aika vähissä. Kerran viikossa päästiin vanhalle nuorisoseuran talolle sisätiloihin aikaa viettämään, kunnes lama tuli ja paikka pantiin kiinni. Myöhemmin avattiin uusi kerhohuone entiseen kunnanvirastoon, joka nyttemmin on käyttökiellossa homevaurioiden vuoksi. Siellä sitä minäkin olin pari talvea vastuullisena valvojana tarkkailemassa, etteivät toistakymmentä vuotta tuntemani kaverit tee tuhmuuksia, ja sain siitä vielä palkkaakin.

Esipuberteettiaikoina Taipalsaari oli, edellä mainitusta huolimatta, enemmän kuin mukava kotipaikkakunta, kesäisin. Harvoissa paikoissa on kolme uimarantaa kilometrin säteellä ns. keskustasta. Metsiä juosta, leikkikenttä keinupalloa varten, hiekkakuoppa lymyilyyn. Valinnanvaraa löytyi. Lisäksi paikkakunnan ainoat häiriköt olimme me. Ei pelkoa turpaansaannista tai pedofiilien mielenkiinnon kohteeksi joutumisesta. Myöhemmin, isompien ympyröiden houkutellessa, Lappeenrantaan oli matkaa vain 15 km.

Aikuisen näkökulmasta tunnistan kyllä hyvin Röörin kertomuksen ihmisten, koirien ja tuulen hilljentymisestä oudon naaman ilmestyessä katukuvaan. Muistuttaisin, että kyseessä ei ole sinänsä vihamielinen reaktio. Hiljentyminen on varovaisuutta. Mistäs sitä tietää, vaikka vieras uros olisi paikalla puhtaasti vietelläkseen naiset (mitä en kyseisen kirjoittajan kohdalla ihmettelisi), rikkoakseen kaivon vinssin ja ostaakseen kotitilan kiinnelainat häätääkseen isännän hankeen demonisen naurun säestämänä? Terve varovaisuus on kaupunkilaisilla päässyt katoamaan, Yhteissanomien levikkialueella vaistotoiminnot vielä pelaavat.

Alueen ihmiset ovat siis lähellä luontoa. Mistä todisteena luonto osoitti kuluneena kesänä vihaavansa Savitaipaletta. Ajelin kohti Jyväskylää vanhempieni luota. Saavuin Savitaipaleen kirkonkylälle, ja sain täysin sivullisena ja viattomana osani tästä vihasta. Käsittämätön rankkasade alkoi siinä hautausmaiden kohdalla, kuin seinään olisi ajanut. Rullailin hissuksiin siitä kirkonkylän läpi, ja saapuessani parin kilometrin päähän Mikkelintien risteykseen, sade loppui. Ikäänkuin olisin ajanut seinästä ulos. Mitä te, savitaipalelaiset, olette tehneet? Oli mitä oli, varmasti olitte sateenne ansainneet.

Sinänsä hauskaa on se, että en tunne juurikaan näitä levikkialueen ihmisiä. En tunne yhtään suomenniemeläistä. Yhden savitaipalelaisen tunnen, mutta häneenkin olen tutustunut Jyväskylässä. Lemiläistä naista lämmittelin aikoinaan Lappeenrannan Pusupuistossa, mutta väliin ilmestyi muutamaa vuotta vanhempi ystäväni iskurepliikillä "Mie o muute armeijassa, täs o miu sotilaspassi". Tytön osoitettua kiinnostusta päättelin, etten ehkä ole hänen unelmiensa prinssi. Ja meillä on sentään yhteinen lehti.
 

Rööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No jopas!

Maailma on pieni, ei ihan yhtä pieni kuin Yhteissanomien levikki, mutta kuitenkin. Taipalsaaren rannassa olen pyörähtänyt kerran moottorikelkalla, mutta muutoin tuo on jäänyt tuiki tuntemattomaksi kyläksi.

Tuo Sinun kirjoitukseesi psyykkautuminen lämmitti erityisesti mieltäni, vaikkakin se hieman pääsikin vesittymään tuon siiderihikan myötä. Kuvitteelliselle eukolleni minäkin ärjähtelen vähän päästään. Tälle lihalliselle versiolle vedän huomattavasti matalampaa profiilia, kun on tässä vuosien varrella päässyt kertymään kaikenlaista anteeksi pyydeltävää, niin ei oikeen passaa kovinkaan särmikkäästi äsähdellä - parempi tossun alla kuin taivasalla.

Niin, en minä tuota luimistelua vihamielisenä ole pitänytkään. Ihmetyttää vaan, vaikka olen n. 15 v. kylän raitteja satunnaisesti tallaillut, eikä vieläkään kukaan kauppiasta lukuun ottamatta edes vastaa tervehdyksiin. Kylän miehet piirtelevät yhä mielummin varpaillaan kuvioita hiekkaan tai nypläävät paidan helmojansa reippaan tervehdyksen tai tarinoinnin sijaan - outoa - sanon minä. Etenkin, kun olemme silloin tällöin yhdessä tuttujen isäntämiesten kanssa turattu viinasten kera ja joristu joutavia, mutta seuraavan kerran ei taas olla tuntevinaan.

Nämä isännät muuten ovat täysin erillaisia persoonia kuin nämä kyläläiset. Lupsakoita maalaismiehiä, joiden kanssa olen aina tullut mainiosti toimeen. Lähden mielelläni heille perunannostotalkoisiin tai mihin hyvänsä puhdehommiin. Meillä on aina ollut lystiä työnteon lomassa. Mikähän heidän jälkeläisilleen tulee kirkonkyliin muuttamisen jälkeen? Vajoavat jonkinlaiseen henkiseen koomaan mielekkään tekemisen puutteessa?

Vai on Sinua Lehmiläinen kohdellut kaltoin. Hylännyt tykkänään moisen sotilaspassin tähden. Sinun olisi tuossa vaiheessa pitänyt vetää silmää räpäyttämättä neuvolakorttisi esiin - hieman peukaloitu sellainen. Sormella olisit alleviivannut kuuden ja puolen kilon syntymäpainoa, sekä lähes seitsemänkymmenen sentin pituusmittaa, arvuutellen neitseeltä millainen karju noista antimista mahtaakaan siintyä kotvasen kuluttua? Luulen, että finniniskaisen jääkärin eväät olisi oitis syöty. Passilla ei tuon perästä olisi ollut edes vessapaperin virkaa Lehmiläisen syömmeessä.
Potut pottuina - sano! Ja nyt kipin kapin katsomaan, kun Narrit saavat kylmää kyytiä...
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt kyllä minuakin pelottaa

Pelottaa ja jännityttää, minä ajattelin nimittäin muuttaa maalle, huomenissa. No fyysisesti muutan vasta lauantaina sillä tämä, nyt jo vanhalta kodilta tuntuva, huusholli pitää siivota jotta uuden perheen on kiva tulla.
En minä maalaisia pelkää, varsinkaan kun en aio kylän paareissa alkaa istuskelemaan, enkä isäntämiehiä vikittelemään, minä pelkään itseäni. Miten minä viihdyn siellä, minä, paljasjalkainen tamperelainen, jolla ei ole mitään syvempiä kontakteja maalaiseloon ollut ikinänsä. Mitä siellä maalla oikein tehdään?

Nyt sitten sanotte, että olisit miettinyt silloin kun kauppoja hieroit.
Olisin saattanut miettiäkin jos Röörin avauskirjoitus olisi ilmestynyt palstoille vähän aikaisemmin, nyt en tiennyt miettiä.
En todellakaan miettinyt hetkeäkään. Löysimme niin kauniin paikan, sattumalta, että siinä olikin pidettävä kiirettä jotta sen itselleen sai. Muutama yö on uudessa kodissa tullut kuukauden aikana vietettyä ja aina olen aamusella ekana ajatellut, jotta hulluja oltiin kun tämä "homma" vasta nyt keksittiin.
Terassilla aamukahvia juodessa linnut laulaa, eikä kuulu mitään muita ääniä, ei edes taustahuminaa. Pihassa juoksentelee pupuja ja pienempiä hirvieläimiä voi ihastella olohuoneen ikkunasta, ne käyvät syömässä pellollamme.

Viljeliäksi tai karjanhoitajaksi en ryhdy, vaikka navetta ja suuli pihapiiristä löytyykin. Toivon myös, että vanhat kissamme pitävät hiirijahdista huolen ainakin sisätiloissa, sillä hiiriä kaiketi maalla aina on. Mutta mitä minä teen niille kärpäsille, niitä on kärpäspapereista huolimatta kymmeniä? Mistä niitä nyt vielä syksylläkin sikiää?

Niinpä, toistaiseksi en ole muita harmeja tämän muuttomylläkän keskellä havainnut kun nämä kärpäset joista luulen jotenkin selviytyväni.
(Olenpas havainnut, 957 ei kuulu uuteen kotiin joten vieraspelit pitää kuunnella netin kautta, kai siihenkin tottuu.)
Kaunista, rauhallista ja yksityistä siellä on, ja onko se nyt sitten sitä mitä haluan, luulen niin. Voi tietysti olla, että jo Jouluna kirjoittelen itkunsekaisia vuodatuksia kaupunkikaipuusta, mutta nyt olen onneni kukkuloilla. Niin onnellinen, että enään en edes pelkää, näin se vaan Röörikoorneri helpottaa...

terveisin landepaukku
 
Viimeksi muokattu:

Rööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lycka till...

No mukavahan se kesäaikaan on siellä maalla kaffetta terassilla särpiä sirkkujen tirskuessa pihakoivuissa. On valoisaa, lämmintä ja vehreää. Lysti on myöskin isännän kanssa livahtaa sinne suuliin Ansaa ja Tanua tuuraamaan. Pyyhkäistä haarukka heinätuppon ja jatkaa muina miehinä pihapolun mittailua. Elävöittää kummasti yhteiseloa, moinen pelehtiminen – tiedetään.

Vaan oletko miettinyt mitä on pimeys? Totaalinen pimeys, jonka vain maalla voi kokea. Tämä karmaiseva ja psyykettä raastava kaamos alkaa tuota pikaa ja kestää aina maaliskuulle. Ei katuvaloja, ei valaistuja naapurin ikkunoita –näyteikkunoista puhumattakaan. Ohitse soljuva liikenne ei ajovaloineen tuo päivää pimeyden keskelle, koska kylänraittia ajaa kaksi autoa keskimäärin päivässä. Sisällä valoja polttaessa ikkunoiden takana kohoaa musta seinä. Tuolta pimeydestä Sinua luuraavat lähikylien vähämieliset aikamiespojat itseään sormeillen. Yölliset jalanjäljet lumihangessa muistuttaa karmaisevasti Sinua, niinä kalvakkoina aamuina joina aurinko ylipäätään näyttäytyy, näistä neitseellistä kuvajaistasi himoitsevista ruokkoamattomista miehistä.

Entä tunnetko jo hyytävät vilunväreet selkäpiissäsi väkeräessäsi aamutorttua ulkohuussissa kolmenkymmenen asteen pakkasviimassa. Pakkanen paukkuu lähipetäjissä ja kuulet nälkäisen suden mouruavan lähistöllä. Ohuen lautaoven rakosesta olet näkevinäsi kiiluvan silmäparin häilähdyksen. Toimituksen jälkeen paperi on tarpeetonta, sillä siihen tarttuu korkeintaan mikroskooppisesti hileistä karstaa jääkukaksi karahtaneesta nuppusestasi. Peräpukamat ja tahriintuneet stringit seuraavat sinua kaikkialle koko piiiiiiitkän talvikauden.

Viihdytkö perse pitkänä kolan kahvassa työntelemässä jumalattomia lumimassoja pihalta ja polulta heti aamutuimaan? Oikeastaan se on sikäli sama viihdytkö vai et, sillä ne lumet on luotava kuitenkin, jos meinaa sieltä lumen keskeltä ihmistenilmoille päästä. Siitä saa muuten mukavan alkuhien päivän muita koitoksia silmällä pitäen. Kaupungissa saatoit viettää nuo ylimääräiset aamuhetket lämpöisessä kylvyssä Seitsemää Päivää tavaillen sekä nauttien kiireettömästä aamiaisesta. Nyt nuo aamut ovat historiaa. Turha on soitella huoltoyhtiöön ja märistä huonosti hoidetuista hommista…

Voisin jatkaa tätä vielä pitkäänkin, mutta koska luulen Sinun olevan tosissasi, niin olkoon. Kivaahan siellä varmaan on, mutta suosittelisin lämpimästi pelkkää kesäajan muuttoa. Kaupungissa talvet tosiaankin ovat rattoisampia käydä valmiiksi hiekoitettuja jalkakäytäviä kuin kahlata napaa myöden umpihangessa pakkasen pantavana.

Nyt täytyy rientää Kerhon kaatoon…
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös