Pitkämäki heitti hienosti finaaliin myös.
Mutta missä tosiaan on meidän kuulamiehemme? Finaaliin olisi päässyt naurettavan helposti noin 19,50 metrin työnnöllä. Tuohan oli ennen paperia meidän miehillemme.
Muistelin, että meillä oli Vasara ja Häggblom. Joista viimeiseksi mainittu jopa Pekingissä mukana muutama vuosi sitten.En ole kauhean aktiivisesti kuulaa seurannut, mutta taitaa meidän pojille olla jopa tuon 19m rikkominen nykyään kova pala - ajat on muuttuneet sitten 2000-luvun alun.
Oliko Harrin heitto lyhyt, yliastuttu vai sektorista ohi? Areenan perkele meni poikki juuri, kun mies lähti ottamaan vauhtia.
Harmi sinällään, koska Harrilla oli rahkeet pärjätäkin. Nyt kaikki selkäänpuukottajat saavat juhlia sielunsa kyllyydestä. Vakavasti loukkaantuneelle miehelle olisi suonut menestystä.
Oliko Harrin heitto lyhyt, yliastuttu vai sektorista ohi? Areenan perkele meni poikki juuri, kun mies lähti ottamaan vauhtia.
Näin, vituttaa jo valmiiksi ne vahingoniloiset viestit joita tänne jatkoaikaankin satavarmasti tulee.Harmi sinällään, koska Harrilla oli rahkeet pärjätäkin. Nyt kaikki selkäänpuukottajat saavat juhlia sielunsa kyllyydestä. Vakavasti loukkaantuneelle miehelle olisi suonut menestystä.
Juuri tällaisista epäonnistumisista suomalainen penkkiurheilun "fani" saa polttoainetta ja näitä suorastaan odotetaan. Ja tosiaan jos vielä Evilä putoaa loppukilpailusta, niin siitä se riemu vasta repeää.Näin, vituttaa jo valmiiksi ne vahingoniloiset viestit joita tänne jatkoaikaankin satavarmasti tulee.
Siinä nähtiin taas kerran kuinka Suomen karsintasysteemi siltä osalta on keihäässä perseestä että sieltä valitaan yhden kisan voittaja mukaan ihan säälistä ja joku kova luu jää kotimaahan. Tuo systeemi on lopetettava välittömästi.
Järvenpää tai Ruuskanen olisi mennyt tuosta finaaliin.
Taisi olla kaikki nuo edellä mainitut. Harmi, ei tullut vieläkään Haataiselle arvokisamenestystä.
Siinä nähtiin taas kerran kuinka Suomen karsintasysteemi siltä osalta on keihäässä perseestä että sieltä valitaan yhden kisan voittaja mukaan ihan säälistä ja joku kova luu jää kotimaahan.
Kyllähän se tietysti on noin. Tuo heittäjien valinta Suomella pitäisi tehdä ehdottomasti usean kisan perusteella kuten kahden heittäjän osalta tehdäänkin. Yksi heittäjä kun vaan joka arvokisoihin saa paikan ihan arvalla.Niin.. tulostaso ei karsinnassa ollut kummoinen, joten kyllä Harrinkin olisi se pitänyt perussuorituksella(?) läpäistä. Vai onko se sen Kalevan kisojen voittoheiton lisäksi sitten lätkinyt pelkästään noita +70 metrisiä?