En tiedä missä ketjussa asiasta mainitsisi, niin sanotaan sitten täällä: Pakko antaa kehut Lordin Lordiary kirjalle, joka ilmestyi tuossa reilu kuukausi sitten. Ryhdyin aiemmin lukemista harrastaneena kuuntelemaan äänikirjoja joskus vuosi sitten ja niistä kymmenestä mitä olen toistaiseksi kuunnellut (9 bändi/artistihistoriikkia + Theo Fleury) oli Lordin kirja selkeästi paras, Dion kirjan ohella - Dion tarinahan jäi tuossa kyllä valitettavasti kesken ja kirja muuttui loppua kohden vähän ohuemmaksi sisällöltään.
En ole Lordi-faniksi luokiteltava, joskin ensimmäinen levynsä Get Heavy löytyy kyllä hyllystä. Kaikkien tuntema Would You Love a Monsterman? on erittäin kova biisi ja Get Heavy on yleensäkin täynnä koukuttavia kappaleita. Bändin kuuntelu jäi kuitenkin syystä tai toisesta käytännössä tuohon ensimmäiseen levyyn ja sittemmin vain muutamat biisit ovat tulleet tutuksi, sen pakollisen Hard Rock Hallelujahin lisäksi. Kissiltä aikanaan jostain ihmeellisestä syystä levyttämättä jäänyt
Like a Bee to the Honey sai innostumaan pari vuotta sitten ja tämän lähteenä ollut kuvitteelliseen historiaan pohjautuva kokoelma-albumi + sen pohjalta lopulta tehty massiivinen seitsemän levyn yhteisjulkaisu tästä kuvitteellisesta back catalogista saivat kyllä minulta kiinnostuksen ja kunnioituksen heräämään innovaatisuudestaan, mutta eipä ole siltikään tullut bändiä oikein kuunneltua.
Miksi ihmeessä bändi sitten ei ole päätynyt kuunteluun? Hirviö-imago on toki hyvin kaksiteräinen miekka, mutta suurin probleema lienee minulle Mr. Lordin lauluääni. Esimerkiksi tuossa Like a Bee to the Honeyssa kun mies laulaa ns. pehmeästi, normiäänellään, tykkään tästä aika kovastikin. Mutta sitten kun sinne vedetään korinaraspi mukaan, niin se vaatii jotenkin kyllä aina totuttelua. Ja minä siis tykkään raspilaulajista varsin kovasti ja varsinaista huutoa hoidan itsekin omassa bändissänikin, että kaikenlaista korinaa ja eläimellistä mölyä sitä on tullut diggailtua ja tuotettua itsekin. Mutta joku siinä Mr. Lordin äänessä on tupannut tökkimään.
Mutta siis, Mr. Lordia kohtaan olen kyllä tuntenut kunnioitusta kunnianhimoisesta toiminnastaan johtuen ja biisinkirjoitustaitonsahan on varsin hyväksi havaittu - eikä tämä uusi mm. kokonaisen disco-albumin sisältävä levypaketti ainakaan vähennä sitä sävellystaidon arvostusta. Kun sitten Lordiaryn julkaisupäivänä huomasin asiasta juttua, niin otin sen heti kuunteluun ja melkein 35 tuntinen sisältö tuli kahlattua läpi ennätysajassa omaan normitahtiini verrattessa.
Todella kiinnostava ja mielenkiintoisesti kerrottu historiikki. Ja rehellinen. Sehän tökkii aika monessa bändistä tai artistista kertovassa kirjassa, kun joko joku ulkopuolinen on kirjoittanut tekstin perustuen haastatteluihin ja kuulopuheisiin, tai sitten kyseessä on virallinen teos artistin siunauksella ja kaikki negatiiviset asiat on siloteltu tai pyyhitty maton alle. Lordiaryssa asiaa on kertomassa itse Mr. Lordi ja kaikki Lordin bänditoimintaan liittyneet henkilöt, jotka ovat vain suostuneet kommenttejaan mukaan antamaan - mutta asiaa ei silotella siten, että Mr. Lordi on kaikkivoipa, vaan myös hänelle jaetaan kritiikkiä toiminnastaan. Ja jos Mr. Lordi kertoo, että ex-jäsen X vitutti koska tämä teki sitä ja tätä, niin sitten ex-jäsen voi kertoa seuraavaksi oman näkemyksensä asioiden kulusta. Varsin virkistävää kuunneltavaa, kun käsitellään myös huonot asiat.
Ja käänteitähän on bändin historiassa riittänyt. On oltu Suomessa välillä suursuosiossa ja välillä hylkiön asemassa, jäsenet ovat vaihtuneet erinäisistä syistä, bisnestouhut on menneet välillä hyvin kriittisesti päin persettä, menestystä on niitetty ulkomailla, idoleiden kanssa on päästy tekemään yhteistyötä jne. Kaikkineen kirja on bänditoimintaa itsekin harrastavalle todella mielenkiintoinen katsaus musiikkibisnekseen. Toki mukana on paljon tarinaa myös hirviömaskien / -asujen tekemisestä, mutta itselle se ainakin meni siinä sivussa, showbisneksen osa-alueena. Suosittelen kuuntelemaan / lukemaan.
