Mainos

Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 4 319 996
  • 25 213

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No vaikkapa Nikkilä ja E. Eronen kelpaisivat edelleen. Toki en mitenkään halua väheksyä Ladaa. Mukinkin ostin.

Ainakin vielä voin toivoa, että Lada ei joudu kantamaan liikaa vastuuta ja pääsee kakkospariin.
Samaa mieltä.
Lada on ihana ja mahtava pelaaja, mutta kyllähän se kertoo Kerhon pakistosta, jos Lada on ykkösnyrkki ja vielä kauden vanhempana.

Ihana pelaaja, mutta miettikää nyt oikeasti.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Tätä samaa mietittiin Konnastakin about vuosi sitten.
Konna oli vuosi sitten 35 v., ja pelannut edellisillä kausilla mukiinmenevästi KHL:ssä.

Lada on 41 v.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Konna oli vuosi sitten 35 v., ja pelannut edellisillä kausilla mukiinmenevästi KHL:ssä.

Lada on 41 v.
Siis Ladahan oli mestarijoukkueessa loistava palanen, ympärillään Nikkilä, Friman, Lindgren ja Karjalainen. Nyt Ladan ympärillä on Pelli.
Ehkä Lada on ottanut parissa vuodessa lisää niitä kuuluisia steppejä ja on valmis sellaiseen 30 min kuormaan yv+ av vastuulla.

Uskon että Lada ja onnistuessaan Pelli tulevat olemaan isossa rooliissa. Mutta kokonaisuutena Kerholla on juuri nut Liigan halvin ja köykäisin pakisto. Se fakta ei muutu vaikka koko maailman näkisi oranssina. Kyllä, sieltä on ilmeisesti vielä kaksi pakkia tulossa. En vaan millään usko, että nämä pakit ovat tasoa Kousa, Lepistö tai ”Friman”.

Mika on jättänyt nyt toista kesää putkeen pakiston kokoamisen heitteille. Luojan kiitos nyt ymmärsi pistää molariosaston jo kerralla ajoissa kuntoon.

Toki olen mielellään väärässä ja sieltä kirstusta isketään se +300 kiloa kehiin ja kaksi jalokalaa rantautuu graafikon pöydälle. Sitä ennen tuo on keskeneräisin pakisto sitten Teisan vuosien.

Edit: rantautuisiko se Lehtivuori isolla liksalla Saksasta kotiin? Tehdään sitten vaikka viiden vuoden pahvi saman tien.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Edit: rantautuisiko se Lehtivuori isolla liksalla Saksasta kotiin? Tehdään sitten vaikka viiden vuoden pahvi saman tien.
Hassua että mainitsit Lehtivuoren. Tämä nyt ei ehkä vielä tämän kauden Mukikampanjan asioita ole, mutta itse olen hieman pohtinut Lehtivuoren mahdollista paluuta. Juurikin vähän pidemmällä sopimuksella. Puhutaan kuitenkin pelaajasta joka on viimeisen päälle ammattilainen. Pelityyliltäänkin sellainen että kun ikää tulee lisää, olisi helppo muovautua tuollaiseen Ladan rooliin. Näillä puheilla siis kun Lada viimein päättää eläköityä, haluaisin Lehtivuoren Ladaksi Ladan paikalle.
 
Orangezone

Lehtivuori mainitsi vielä lähtiessään että palaa mieluusti vielä tänne kun ulkomaankierros päättyy!
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Lehtivuori mainitsi vielä lähtiessään että palaa mieluusti vielä tänne kun ulkomaankierros päättyy!
No tämähän on sitten selvä! Ensi kesänä Hietanen ja Lehtivuori sisään. Sitten jäädäänkin odottelemaan Juusea.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olen tässä keskittynyt lomallani Suomen suveen ja palstalle paluuta tehdessäni törmään Varakkaan nimeen "potentiaalisena" hankintana. Pakko oikein miettiä, että millaisissa alemmuustiloissa me täällä Hämeenlinnassa oikein eletäänkään kun kaikki spekuloitavat nimetkin ovat muiden ylijäämiä tai pelaajia joille ei muualta Liigassa paikkaa välttämättä enää löytyisi? Olisikohan se mitenkään liikaa pyydetty jos Toivola hankkisi ennen kautta edes yhden lähtökohtaisesti kärkiluokan hankinnan eikä vain koluaisi alelaarien pohjia?

Sisään on tullut nyt Cornet, Collins, Joly, Pelli, Janatuinen, Toivola sekä Kiljunen. Osa nimistä on oikeinkin potentiaalisia, mutta eipä tuossa listassa ole silti kuitenkaan kuin oikeastaan Pelli josta on jouduttu muiden Liigassa olevien joukkueiden kanssa ehkä vähän kilpailemaankin. Muut sitten näitä alelaarimaisia hakuja joilta toivotaan kovia tekoja.

Okei, kyllähän se Varakaskin kai tuon porukan jatkona menisi, mutta olisihan silti tuohon nimilistaan kiva saada jatkoksi edes yksi nimi jonka voisi tuonne "kovimpien hankintojen" ketjuunkin asetella.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Kyllä minulle Varakas toisena pakkitulijana kelpaisi, jos hinta olisi Kerhon mukainen. Sen ykköspakin pitäisi sitten olla oikeasti kova.
 
L

luigitar

Pitää muistaa, että tämän hetkisessä rosterissa ei ole omia junnuja täyttämässä tuloksen tekijän rooleja.
(Innala & Puustinen) Nyt on jouduttu käyttämään enemmän rahaa keskikastin ja potentiaalin omaaviin pelaajiin, koska niitä ei tule omasta tuotannosta.
 
L

luigitar

Mitäs mieltä porukka olisi Kousasta?

Itsellä on jotenkin tosi kaksijakoiset mietteet. Hyökkäyssuuntaan loistava, mutta omassa päässä on heikompi sitten.
Tullessaan tarvitsisi vierelleen puolustavan puolustajan, jolta löytyy fyysisiä ominaisuuksia.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Mitäs mieltä porukka olisi Kousasta?

Itsellä on jotenkin tosi kaksijakoiset mietteet. Hyökkäyssuuntaan loistava, mutta omassa päässä on heikompi sitten.
Tullessaan tarvitsisi vierelleen puolustavan puolustajan, jolta löytyy fyysisiä ominaisuuksia.
No kukas hazardi? Kousa-Latvala.

Ei vaan, kokeilisin ilman muuta.

Kousan Tappara-siirronhan piti olla jo "varma", mutta tuskin on enää sinne menossa, kun rosterissa on jo lähtökohtaisesti seitsemän kovempaa pakkia kuin Kerholla.

Kousa toisi Kepan pakistoon roppakaupalla kokemusta ja kiekollista uskottavuutta. MATTI:sta olisi kiinni, muodostuisiko "Lahti-asenne" ongelmaksi.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Zach Parise ja Ryan Suter ostettiin ulos Wildista. Nyt hereillä Mika.
Ja jos ei näitä, niin juuri katselin Eric Fehrin statseja, fiilistelin Kerho-aikaisia uutisiaan ja pohdin, että jokohan se olisi Eerikillä kotiinpaluun aika?
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Ja jos ei näitä, niin juuri katselin Eric Fehrin statseja, fiilistelin Kerho-aikaisia uutisiaan ja pohdin, että jokohan se olisi Eerikillä kotiinpaluun aika?
Erkkihän on tainnut sentterinä viime vuodet pelailla...
 
L

luigitar

Joko sitä huomenna vai torstaina tippuis sitten nimiä...
Toivon mukaan alakertaan, mikä on tällä hetkellä vajaavaisempi.
 
mehupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Lidlin pillimehut on edullisia, eli Toivola on saanut halvalla jonkin pakin naarattua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös