Mainos

Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 4 327 794
  • 25 276

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Olisi mielestäni juurikin sitä mitä Kerho tällähetkellä tarvitsee. Juonikkuutta ja pelintekotaitoa. Siihen kylkiäisiks aika mahtavat yhteiset kokemukset lähihistoriasta, niin mikä jottei. Mutta katsellaan nyt mitä sieltä tulee vai tuleeko mitään.
Ei ole.

Liike hidastunut entisestään. Ei juurikaan ole ensimmäisen kerhokauden jälkeen onnistunut. Ilmeisesti treenaaminenkin vähäiselle jäänyt. En usko että olisi miehestä juurikaan apua joukkueelle.
Oli toisella kaudella kerhossakin jo heikohko. Eikä ole pelannutkaan hetkeen.

Mielellään saman pelaajatyypin kaveria sisään, mutta Luccesta tuskin enään liigassa on iloa.

Onkohan jopa lopettamassa uraa?
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eiköhän sen Lucen kanssa olis parempi pitää ne hyvät muistot sieltä oranssin kevään tiimellyksistä.

Ura on mennyt suoraa tietä takaisin samaan pisteeseen kuin muutama vuos sitten.

Lehkonen taisi Lucesta aikanaan sanoa Telialla, että ratkaisee puhtaasti miehen kohtalon kuinka jaksaa sitä urheilijan joka päiväistä duunin tekoa.

Nähtävästi lipsumaan alkoi.
 
L

luigitar

Miten Hede sai vastuuta Pikkaraisen alaisuudessa Hifkissä? Voisiko tässä olla Janatuisen korvaajaa, kun hän näyttää olevan joka toinen viikko sivussa.
 
Nilkkakiituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
PALLOKERHoo
Jos passaa spekuloida sm liigan voimasuhteita kauemmaksi, mikäli hesalaisten konttaaminen jatkuu siellä voi olla vaihtuvuutta.
Mopoautoäijät saanee uusia löylyjä mestaruussaunan kiukaille jo Lokakuussa.
 
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa Bay Lightning
Miten Hede sai vastuuta Pikkaraisen alaisuudessa Hifkissä? Voisiko tässä olla Janatuisen korvaajaa, kun hän näyttää olevan joka toinen viikko sivussa.
En nyt näe tässä Janatuisen korvaaja, mutta tuuraaja voisi tähän hetkeen olla. Siitä vaan yksi toisen polven kerholainen lisää rosteriin lokakuun loppuun asti kestävällä try-outilla. Ainakin hetkeksi saataisiin lisää leveyttä.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
En nyt näe tässä Janatuisen korvaaja, mutta tuuraaja voisi tähän hetkeen olla. Siitä vaan yksi toisen polven kerholainen lisää rosteriin lokakuun loppuun asti kestävällä try-outilla. Ainakin hetkeksi saataisiin lisää leveyttä.
Omaan silmään Hede on kyllä pelannut ihan mallikkaasti kerhoa vastaan. Pienellä roolilla ollut Hifk:ssä, eikä se nyt ketään yllätäkkään, kun katsoo rosteria.

Saattaisi olla ihan mukava lisä kauden mittaan kerhossa ja isommalla vastuulla jopa tuoda ratkaisuvoimaakin. Tuskin kuitenkaan tulee, kun sieltäkin lähti pienen vastuun takia ja kerhossa sitä ei lähtökohtaisesti paljon enempää ole tarjolla.

Ensikautta ajatellen ihan potentiaalinen seuraavan askeleen ottaja.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Omaan silmään Hede on kyllä pelannut ihan mallikkaasti kerhoa vastaan. Pienellä roolilla ollut Hifk:ssä, eikä se nyt ketään yllätäkkään, kun katsoo rosteria.

Saattaisi olla ihan mukava lisä kauden mittaan kerhossa ja isommalla vastuulla jopa tuoda ratkaisuvoimaakin. Tuskin kuitenkaan tulee, kun sieltäkin lähti pienen vastuun takia ja kerhossa sitä ei lähtökohtaisesti paljon enempää ole tarjolla.

Ensikautta ajatellen ihan potentiaalinen seuraavan askeleen ottaja.
Hede on kuitenkin Pikelle tuttu, joten jos molemmin puoleinen intressi olisi olemassa, saattaisi toteutuakin. Sinänsä kelpaisi kyllä, mutta nyt pitää olla rahojen kanssa tarkkana.

Itse kuitenkin veikkaan ihan mutuna, että tuleva pelipaikka löytyy joukkueista SaiPa, Ässät tai Sport. Jukuritkin olisi muuten ollut listalla, mutta hankkivat juuri Harjun.
 
L

luigitar

Omaan silmään Hede on kyllä pelannut ihan mallikkaasti kerhoa vastaan. Pienellä roolilla ollut Hifk:ssä, eikä se nyt ketään yllätäkkään, kun katsoo rosteria.

Saattaisi olla ihan mukava lisä kauden mittaan kerhossa ja isommalla vastuulla jopa tuoda ratkaisuvoimaakin. Tuskin kuitenkaan tulee, kun sieltäkin lähti pienen vastuun takia ja kerhossa sitä ei lähtökohtaisesti paljon enempää ole tarjolla.

Ensikautta ajatellen ihan potentiaalinen seuraavan askeleen ottaja.

Itsekin muistan Heden pirteänä kaverina varsinkin Kerhoa vastaan. Ei ole mikään taitavin tai fyysisin kaveri, mutta luistin liikkuu erittäin hyvin. Itse lähtisin rohkeasti kokeilemaan tätä korttia vaikka sitten tryouitin kautta.
 
Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Kabinettijoukkueet hommailee Harjun kaltasia kokeneita senttereitä, meillä puhallellaan vaan muniin toimistolla.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Täällä surkutellan, kun yv-peli heikointa, huonot sentterit ja silti sarjakakkosena. Eihän tässä mitään hätää.
Itse asiassa tasapistein sarjakärkenä. Lisäksihän Kerho on myös tehnyt eniten maaleja koko Liigassa.

Tulee vähän mieleen tapaus aiemmalta työuraltani, kun eräältä projektipaikalta tuli raporttia, että jokainen hankevuosi näyttää yksittäin tarkasteltuna miinusta, mutta kokonaisuus on silti plussalla. Kepalla sama juttu: viisikkopeli sakkaa, yv ei toimi, pelitekotaitoisia pelaajia ei ole, maalivahtiongelman tynkää on havaittavissa... Ja silti joukkue on sarjan jaetulla piikkipaikalla.

En tiiä.
 
clayman

Sepä se.

Kaiken järjen mukaan ei pitäisi olla tuolla sijalla.

Katselin huvikseni vanhaa Pantse ketjua ja siellä oli heti ekalla sivulla lista ongelmista. Kuulosti tutulta. Silloin ei vaan oltu lähelläkään kärkeä.

Yksilötaito ratkaisee?
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Sepä se.

Kaiken järjen mukaan ei pitäisi olla tuolla sijalla.

Katselin huvikseni vanhaa Pantse ketjua ja siellä oli heti ekalla sivulla lista ongelmista. Kuulosti tutulta. Silloin ei vaan oltu lähelläkään kärkeä.

Yksilötaito ratkaisee?
Hyvä pointti; kyllähän Jolyllä ja Moseksella tehoineen, sekä Hietasella, kokemuksensa kautta, on ollut huikean iso merkitys siinä, että Kerho purjehtii myötätuulessa kaikista ongelmistaan huolimatta.

Nessu ja Karjis tuovat sitten kuntoutuessaan rosteriin huomattavasti lisää leveyttä, ja mv-osaston pitäisi tottakai riittää. Ainoa askarruttava asia on siis edelleen pelinteko, eikä sekään varsinaisesti askarruta niin pitkään, kun homma toimii tuloksellisesti (eli tehtyjen maalien ja otettujen pisteiden muodossa) niin hyvin kuin nyt.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Itse asiassa tasapistein sarjakärkenä. Lisäksihän Kerho on myös tehnyt eniten maaleja koko Liigassa.

Tulee vähän mieleen tapaus aiemmalta työuraltani, kun eräältä projektipaikalta tuli raporttia, että jokainen hankevuosi näyttää yksittäin tarkasteltuna miinusta, mutta kokonaisuus on silti plussalla. Kepalla sama juttu: viisikkopeli sakkaa, yv ei toimi, pelitekotaitoisia pelaajia ei ole, maalivahtiongelman tynkää on havaittavissa... Ja silti joukkue on sarjan jaetulla piikkipaikalla.

En tiiä.
Maalivahtiongelma?
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Maalivahtiongelma?
No, puolihumoristisena heittona tuo: 2,7 päästettyä maalia ottelua kohden on aika karu lukema, mutta toisaalta Rajaniemen torjunta-% on päälle 92, ja Lebelläkin ihan 90:n tuntumassa. Ja totuuden nimissä on sanottava, että viisikkopelin ongelmathan heijastuvat heti suoraan mv-tilastoihin ja päästettyjen maalien sarakkeeseen.
 
Toi on vähän sama kuin Järvisen Matin aloitustilastot. Voittanut eniten aloituksia - jesh! Mut samalla myös hävinnyt eniten...

Kerho tekee paljon maaleja, mutta päästää niitä myös paljon.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hyvä pointti; kyllähän Jolyllä ja Moseksella tehoineen, sekä Hietasella, kokemuksensa kautta, on ollut huikean iso merkitys siinä, että Kerho purjehtii myötätuulessa kaikista ongelmistaan huolimatta.

Varmasti. Joly on Joly ja Moses on tuonut mukanaan sellaista jäätävää viimeistelytaitoa.

Mutta silmiin pistävää on myös, että Kerhon maalinteko jakautuu nyt huomattavasti leveämmälle kuin viime kaudella.

Ollaan enemmän jo sellainen kolmen sylinterin joukkue kun tuo nelonen menee nyt vähä ohkasemmalla.

Ja tälläkin osastolla annetaan vieläkin Pellin verran tasoitusta ja Nessu on telakalla.

Jotain tuolla tehdään oikeinkin, vaikka se meille ei aina välitykään.
 
L

luigitar

Kävi mielessä, että mitenhän Pendo saa myllertää Ilveksen rosteria mieleisekseen? Eilen esim. Sebok ei ollut rosterissa ollenkaan vaan sentterit olivat:

Mäntykivi
Virtanen
Tikka
Kontiola
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös