Mainos

Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 4 318 441
  • 25 211

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Ei tässä varsinaisesti ole mitään uutta, mutta puolustaja on ykkösena hankintalistalla, sitten vasta ykkössena.

Jep ja aika hyvin sieltä paistaa läpi se, että Toivanen ja kumppanit seisseet kirstun päällä vähän vahvemmin mikä tietysti oli ihan hyvä. Selviydytään tästä ja palataan vahvemmin.
 
LeftinKessel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä kerho!
Pisti silmään tuo ”Ensi kaudelle joukkueen vaihtuvuus on Toivolan mukaan 4–7 pelaajaa. Ainakin osa jo uutisoiduista siirroista toteutuu.”

Ei ole hetkeen vaihtuvuus ollut näin pientä. Tässä vaiheessa voin jo todeta, että ensi kausi vaikuttaa enemmän kuin lupaavalta.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal

Joo. Ja jatkosoppareita on tehty, muttei vielä julkaistu.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Pisti silmään tuo ”Ensi kaudelle joukkueen vaihtuvuus on Toivolan mukaan 4–7 pelaajaa. Ainakin osa jo uutisoiduista siirroista toteutuu.”

Ei ole hetkeen vaihtuvuus ollut näin pientä. Tässä vaiheessa voin jo todeta, että ensi kausi vaikuttaa enemmän kuin lupaavalta.

Ja lisäksi maininta että nykyporukassa on pelaajia, keiden kanssa vielä neuvotellaan ja keiden kanssa on jo jatkopaperi. Toivon mukaan noissa julkaisemattomissa jatkoissa on jalokalaa
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Pisti silmään tuo ”Ensi kaudelle joukkueen vaihtuvuus on Toivolan mukaan 4–7 pelaajaa. Ainakin osa jo uutisoiduista siirroista toteutuu.”

Ei ole hetkeen vaihtuvuus ollut näin pientä. Tässä vaiheessa voin jo todeta, että ensi kausi vaikuttaa enemmän kuin lupaavalta.
Piken pestaaminen oli (JJ:n sekä Rautakorven ja Pennasen jälkeen), Kerhon seurajohdolta ylivoimaisesti paras veto koko 2000-luvun aikana.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Ei tässä varsinaisesti ole mitään uutta, mutta puolustaja on ykkösena hankintalistalla, sitten vasta ykkössena.

Pakkia haettiin mestaruuskaudellakin tässä kohtaa, kun pakisto näytti siinä vaiheessa vielä heikoimmalta lenkiltä. Kanninen ja Tavi tuli.

Kaikki on mahdollista. Antaa tulla.
 
Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Pakkia haettiin mestaruuskaudellakin tässä kohtaa, kun pakisto näytti siinä vaiheessa vielä heikoimmalta lenkiltä. Kanninen ja Tavi tuli.

Kaikki on mahdollista. Antaa tulla.

Tavallaan nyt ollaankin samassa tilanteessa kuin 2019: Pelillisesti ollaan tarvittu kipeästi koko kauden kärkisenua (2019 pakkia) ja nyt loukkaantumisten takia tarvitaankin puolustajaa (2019 hyökkääjiä).
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Piken pestaaminen oli (JJ:n sekä Rautakorven ja Pennasen jälkeen), Kerhon seurajohdolta ylivoimaisesti paras veto koko 2000-luvun aikana.
Kyllä humppatukan voi jättää menestyksestä huolimatta mun mielestä näistä spekulaatioista pois. Eihän se tietenkään tavallaan hänen vikansa ole, että seurajohdossa ei ollut munaa sanoa ei, mutta aika pahaan jamaan seura ymmärtääkseni hänen jäljiltään jäi.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Vai täytyykö tässä vielä olla valmiuksissa ihan koko illan jos vaikkapa Aaltosen Miro mainitseekin kansanjuhlan haastettelussa siirtyvän välittömästi HPK:n riveihin ja aina olleen hämeenlinnalaisen kiekkoilun suuri kannattaja?
Kuulemma näin kävi, mutta tilanne ja sopimus meni ohi, koska juuri tuon puheen aikana oltiin mainoskatkolla.

Hitto, ainoa mainoskatko koko lähetyksessä ja osui juuri tuohon hetkeen - kuinka huonoa tuuria!
 
OPEX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä humppatukan voi jättää menestyksestä huolimatta mun mielestä näistä spekulaatioista pois. Eihän se tietenkään tavallaan hänen vikansa ole, että seurajohdossa ei ollut munaa sanoa ei, mutta aika pahaan jamaan seura ymmärtääkseni hänen jäljiltään jäi.
Ehdottomasti samaa mieltä. JJ ja Pendo ovat aivan eri planeetalla kyseisen talon polttelijan kanssa. Vieläkin yököttää ne Jalosen ajan kahvakiekon kulta-ajat kyseisen tyypin johdolla. En kyllä ilahtunut kun hänen sopimus kerhoon aikanaan julkaistiin. Joo sai menestystä, mutta vain isolla rahalla kasatulla joukkueella.
 
Suosikkijoukkue
HPK,Dallas Stars&Dortmund
Itse veikkaan että lähtevät pelaajat on
Ruokonen,Tikka,Laurikainen J.Ikonen,Latvala,Collins,Kanninen Ja Joly
Harperille toivoisin jatkoa Ja Lada jos vain paikat kestää niin ehdottomasti one more year! Cornetille sanoisin myös kiitos ja näkemiin vaikka hieno pelaaja onkin.
 
Viimeksi muokattu:

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse veikkaan että lähtevät pelaajat on
Ruokonen,Tikka, J.Ikonen,Latvala,Collins,Kanninen Ja Joly
Harperille toivoisin jatkoa Ja Lada jos vain paikat kestää niin ehdottomasti one more year! Cornetille sanoisin myös kiitos ja näkemiin vaikka hieno pelaaja onkin.
Lähtijöiden joukkoon voi pistää vielä Laurikaisen.

Harperin pitäisin itsekin, Cornetin sopimusta tuskin puretaan kesken kaiken ellei sitten jostain syystä itse halua sitä purkaa.
 
H P K

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän noista Mikan kommenteista saa sen käsitylsen, että siellä muutamat pelaa aika halvoilla lapuilla. Veikkaan, että Collins on juuri yksi niistä ja siksi varmasti vielä mukana joukkueessa. Voi olla ensi kaudellakin.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos Mika ei puhu paskaa, ja vaihtuvuus on 4-7 pelaajaa, niin kaikki huhutut ja oletetut lähtijät ei toteudu. Varmimpia taitaa olla Tikka, Laurikainen, Latvala. Ruokonen ilmeisesti myös. Siinä olisi jo neljä, sitten on vielä kaikki ulkkarit, Kanninen, J. Ikonen. Ja Lada. Tän mukaan näistä 13 kaverista noin puolet olis vielä jatkamassa, mikä tuntuu aika mielenkiintoiselta. Siihen kun alkaa laskemaan päälle huhuttuja uusia nimiä, niin voi tehdä vähän matematiikkaa, kuka lähtee ja kuka jää.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Kyllähän noista Mikan kommenteista saa sen käsitylsen, että siellä muutamat pelaa aika halvoilla lapuilla. Veikkaan, että Collins on juuri yksi niistä ja siksi varmasti vielä mukana joukkueessa. Voi olla ensi kaudellakin.
En usko että Collinsista puhutaan, ku Mika kehuu että pelaa parasta kauttaan...

Eiköhän Ruokonen, Janatuinen, Toivola, Nurmi ainakin mene enemmän tähän kastiin.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Jos Mika ei puhu paskaa, ja vaihtuvuus on 4-7 pelaajaa, niin kaikki huhutut ja oletetut lähtijät ei toteudu.
Samaa mietin.

Laurikainen, Tikka, Collins, J.Ikonen ja Kanninen olisi jo viisi pelaajaa. En nyt oikein usko Mikan sanomaan tällä kertaa.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Samaa mietin.

Laurikainen, Tikka, Collins, J.Ikonen ja Kanninen olisi jo viisi pelaajaa. En nyt oikein usko Mikan sanomaan tällä kertaa.
Onko se Kanninen nyt niin varma? Latvala mielestäni tuntuu jopa varmemmalta lähtijältä.

Ja joo, sitten on tuohon seitsemään tiukkaa, kun ei tietoa tippunut akselilta Joly, Johnston, Harper, Grman. Eikä omasta mielestä tarttekaan olla.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Kyllä vähän(paljon) tuntuu että Mika vähä selittelee ohi suunsa. 4-7 pelaajaa on kyllä aika toive unta, kun Collins ei kaiken järjen mukaan jatka kerhossa, toivottavasti.

Johnston, Joly, Harper, Grman, Latvala, Ikonen, Tikka, Jokinen, Ruokonen, Laurikainen, Hakanen, Kanninen, Laatikainen

Olisko jääjät sitten ketkä? Joko jää kovia nimiä, tai sitten jää sellaisia kenen ei tarvisi jäädä.
 
L

luigitar

Pelaakohan kerho riskipeliä hankintojen osalta? Odottaisivat pelaajien laskevan loppukauden pyyntihintaa, mutta takaportti olisi silti tiedossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös