Mutta SaiPalla ei ole vaikkapa Nikkilää tai Hietasta. Olkoonkin, että Hietasta en enää pidä A-luokan puolustajana, mutta kuitenkin.Niin siis jokuhan tässä on pielessä, kun Kerho toimii aivan eri kontekstissa näiden hankintojensa kanssa kuin vaikkapa KooKoo, Saipa, Jukurit tai Kiekko-Espoo. Siellä on nämä Petmanit ja Liedekset. Ja uskallan väittää, että kun pelaajabudjetit taas julkistetaan, niin ei Kerho todennäköisesti siellä millään puolen miljoonan takamatkalla ole.
K-Espoon puolustusta taas pidän ihan kohtalaisena ja se on lähellä samaa tasoa HPK:n kanssa. Ainakaan suuria eroja ei ole suuntaan taikka toiseen.
Hyökkäys... Ehkä HPK jää tässä kilpailussa kolmanneksi.
Kummallakaan ei myöskään ole Rajaniemen tasoista maalivahtia, vaikka Hellgrenin tasoa onkin vaikea arvioida toistaiseksi.
Niinhän se menee, että pienen pelaajabudjetin seuroilla hyvin usein vähintään yksi osa-alue jää enemmän tai vajaaksi.. Tässä ollaan myös asiallisen pohdinnan äärellä, vaikka ei se tämäkään niin yksiselitteinen asia ole.
Josko joskus kerhossa opittais kasaamaan joukkue kärjestä alaspäin, tai opittaisiin edes katsomaan sitä budjettia niin, että siihen kärkeen jäisi oikeasti perunoita. Taas 7 kentällistä "no kun halvalla sain" pelaajia, mutta kärki puuttuu.
Viimeksi muokattu: